Mie tunnen aika monen ihmeellisen kuvion kautta erilaisia ihmisiä, erilaisilla muodollisilla päästöpapereilla ja ilman. Suurin osa tutuista on semmoisia joilla kansipahvi pääkopassa ei falskaa ja pultit ovat sopivan kireällä, sitten on niitä joilla on käynyt ns. "blown gasket" ja eteenpäin mennään lähinnä nappien tahdittaessa päänupin sytytyksen, jos nyt sattuu ollenkaan sytyttämään.
Täällä nyt onneksi tuntuu olevan keskimääräistä sekopäisempää porukkaa, sillein terveellä tavalla. Vuosien saatossa vain on, mitä 12-13 vuotta olen tätä seurannut on huumori iän karttuessa hassusti vähentynyt. Johtuuko se siitä että työ, elämä ja perhe repivät suuntaan joka on eri vektorilla kuin mitä itse odottaa, haaveilee ja toivoo? Jos on, niin silloin ihmiset yleensä oireilevat vähän siihen tyyliin että ympäristöllä alkaa keittämään, kävyt ja päreet hiiltyvät, kun se elämän vitutus alkaa vuotaa ulos omasta itsestään.
Taitaa suurin osa porukasta pyöriä 40+/-10 korvilla, kolmekymppiset eivät tiedä mikä nelikymppistä vituttaa, ja joku vanhempi(tm) kattelee että mitä vittua noi kakarat riitelevät. Mutta yleensä se on nelikymppinen jota vituttaa. Minua vituttaa välillä niin perkeleesti ja joskus käy niin että sitä vitutusta tulee vähän narsistiseen tyyliin purettua jollekin tai joihinkin, mutta sitä on oppinut varomaan tässä vuosien aikana.
Suurin osa meistä on vähän semmoisia oman tien kulkijoita, vai tunnistaako joku itsessään semmoisia luonteenpiirteitä että on helposti manipuloitavissa ja ohjailtavissa? Mie vähän epäilen ettei. Jos joku kyseenalaistaa ilman vuorovaikusta sitten toisen näkemyksiä ja toimintafilosofiaa, niin kyllähän siinä herkästi alkaa paisari viheltämään.
Miusta vitutus, ahdistus, riittämättömyyden tunne ja viha jonka syytä ei tunnista ovat semmoisia joista pitäisi päästä puhumaan jonkun kanssa. Suun avaaminen siinä mielessä vain on vaikeaa, voi joutua sanomaan jollekin asioita jotka ovat vielä vaikeampia, mutta yleensä muutaman ekan lauseen jälkeen helpottaa.
:-/
Täällä nyt onneksi tuntuu olevan keskimääräistä sekopäisempää porukkaa, sillein terveellä tavalla. Vuosien saatossa vain on, mitä 12-13 vuotta olen tätä seurannut on huumori iän karttuessa hassusti vähentynyt. Johtuuko se siitä että työ, elämä ja perhe repivät suuntaan joka on eri vektorilla kuin mitä itse odottaa, haaveilee ja toivoo? Jos on, niin silloin ihmiset yleensä oireilevat vähän siihen tyyliin että ympäristöllä alkaa keittämään, kävyt ja päreet hiiltyvät, kun se elämän vitutus alkaa vuotaa ulos omasta itsestään.
Taitaa suurin osa porukasta pyöriä 40+/-10 korvilla, kolmekymppiset eivät tiedä mikä nelikymppistä vituttaa, ja joku vanhempi(tm) kattelee että mitä vittua noi kakarat riitelevät. Mutta yleensä se on nelikymppinen jota vituttaa. Minua vituttaa välillä niin perkeleesti ja joskus käy niin että sitä vitutusta tulee vähän narsistiseen tyyliin purettua jollekin tai joihinkin, mutta sitä on oppinut varomaan tässä vuosien aikana.
Suurin osa meistä on vähän semmoisia oman tien kulkijoita, vai tunnistaako joku itsessään semmoisia luonteenpiirteitä että on helposti manipuloitavissa ja ohjailtavissa? Mie vähän epäilen ettei. Jos joku kyseenalaistaa ilman vuorovaikusta sitten toisen näkemyksiä ja toimintafilosofiaa, niin kyllähän siinä herkästi alkaa paisari viheltämään.
Miusta vitutus, ahdistus, riittämättömyyden tunne ja viha jonka syytä ei tunnista ovat semmoisia joista pitäisi päästä puhumaan jonkun kanssa. Suun avaaminen siinä mielessä vain on vaikeaa, voi joutua sanomaan jollekin asioita jotka ovat vielä vaikeampia, mutta yleensä muutaman ekan lauseen jälkeen helpottaa.
:-/
Comment