Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
Nyt ottaa päähän!!!
Collapse
X
-
Itse on jotenkin jo tottunut yli 2 euron polttoainehintoihin kun venettä tankkaa kesäisin venesatamissa. Taisi olla 2,15e kalleimmillaan 98e tänä kesänä. 4ke meni menovettä tämän kesän ajoissa. Siihen kun vertaa oman autoilun polttoainekuluja niin sehän on jopa edullista. Tosin omassa autoilussa polttoainekulut ei ole olleet koskaan kallein asia vuotuisista kuluista.
- Likes 2
-
Kyllä autoharrastajankin harrasteauto siirtyi välillä taas seisontaan odottaan että polttoainehinnat vähän järkiintyy tai tekee vaan mieli ajella. Kumpi nyt sattuu ekana tuleen eteen. Ostin työmatkavessaksi 206 pösön. Ei paljon polttoaineiden hinnankorotukset päätä pakota kun tankillisella ajaa kolme kuukautta. Bonuksena sitten verot ja vakuutukset joissa ero on teoriassa noin 100€/kk.
Teoriassa sinänsä että eihän tommosella pökötillä jaksa kuukautta putkeen ajaa, pakko välillä Cayennella nollata persdynoo.
- Likes 1
Leave a comment:
-
Ehkäpä viherpiipiäiset tajuaa mokanneensa siinä vaiheessa kun höpöheinäkuriirit joutuu nostamaan omia taksojaan tai kun itujen hinnat nousee yli kipurajan. Vai tajuaako sittenkään, seinästähän sitä rahaa saa eikä velkoja tarvii maksaa takaisin.
Leave a comment:
-
Muistan Fiat 126:n mainoksen jostain -70/-80 luvulta jossa kysyttiin, että "Millä ajat kun bensiini maksaa 2mk/litra?"
Jos bensan hinnan suhteuttaa elinkustannusindeksiin, niin 1970 bensa maksoi nykyrahassa 0.8 euroa / litra ja nyt se maksaa 1.8 euroa per litra. Bensa on ollut aina kallista ja tulee olemaankin.
Leave a comment:
-
Juu, ekan dieselin ostin viime vuoden syksyllä niin sillon sitä sai vielä alle 1,20€ täällä etelässä. Ihan hyvä hinnannousu vuoteen.
Leave a comment:
-
98 kanssa kohta myös 2€ tai lähelle. 2€/l perus 80L tankkausoperaatio maksaa 160€. Täysin kuiva tankki 180€. Koronan tultua 2020 keväällä sai muistaakseni satkulla tai alle tankillisen, joten onhan tuo hinta kehittynyt. Olen miettinyt autonvaihtoa, mutta kun tietäis, mitä S8:n tilalle ostaisi. Ehkä vähän rupeaa ottamaan menoveden hinta päähän, en ajatellut, että siitä ihan ton hintaista tulisi näin pian.
Leave a comment:
-
Minulta kerran pakettipojat hukkasi koko lähetyksen. Hyvittivät sen sitten lopulta, sisällön ja rahdin osuuden. Ainoo vaan että maksoivat hyvityksen paypalilla joka käsitteli maksua kuin olisin ollut jonkin tuotteen myyjä ja vetivät välistä omat rojaltinsa. Reklamoin asiasta paypalin aspaan joka sanoi vaan että ei voi mitään. Rahtifirma ei vastannut tähän edes sitä vähää eli omaksi tappioksi meni.
Asiaa hiukan helpotti että se kertaalleen hukattu tavara oli sitten jossain vaiheessa jostain löytynyt noin viikkoa myöhemmin ja ilmestyi pihaan. Laitoin taas sähköpostia että tulkaa hakeen pois kun ootte nää kerran maksanu vai hävitänkö itse? Eipä kukaan siihenkään viestiin mitään vastannut koskaan. Piti sitten itte hävittää vajaan 300€ saksan viinaksit :)
- Likes 1
Leave a comment:
-
PS Viinilaatikosta tuli korvaus. Koska lähetyksessä oli 5 kollia, joista yksi oli vaurioitunut, niin korvaus oli 1/5 eli 20 % rahdin hinnasta. Shippii siis hyvitti paypalilla ruhtinaalliset 9,39€ tuosta 10 litran punaviinistä. Tuli ilman kuluja, kun kerroin heille transaction ID:n.
Kun asiaa ajattelee tarkemmin, niin myyjä ei ole vastuussa kuljetusvaurioista, koska minä olen maksanut rahdin suoraan kuljetusyhtiölle. Myyjä vastaa tuotteen laadusta ja pakkaamisesta. Rahtifirma olisi vielä voinut kinastella siitä, että onko myyjä myynyt valmiiksi vuotavan viinin jne, mutta Shippii hoiti homman niin kuin pitääkin. Vastuukysymyksistä tulee sitä mutkikkaampia mitä useampi kokki soppaa hämmentää. Samaan ongelmaan voi törmätä jos ostaa itse varaosat ja asennuttaa ne korjaamolla.
Tarinan opetus oli, että jos tilaa jotain kalliimpaa, niin kannattaa ottaa erillinen kuljetusvakuutus.
EDIT: Tuli lopulta myyjältä hyvitys hukkaan menneestä viinistä :)Viimeksi muokannut pta; 12.10.2021, 13:38.
- Likes 1
Leave a comment:
-
Minulla meni kanssa Febin 11137 ylätukivarsi alle 50 000 km ajolla. Alkuperäinen kesti 13 v/240 000 km. Tein reklamaation (Saksaan) ja meinasivat lähettää samanlaisen. Mutisin, että tuleehan mulle kuluja asennuksesta ja uusintakatsastuksesta - ja itse asiassa olin jo ostanut ja asentanut uuden tukivarren, että sain katsastettua auton. Eikä noita kannata yksitellen vaihtaa, kun samalla työllä vaihtaa sen kaverinkin sinne.
Näillä eväillä sain sitten tingittyä koko "FEBI BILSTEIN 21502 QUERLENKERSATZ" sarjan korvaukseksi. Tuollaisen setin olin autoon silloin vajaa 50 000 km aiemmin vaihtanut. Vanhaa ei tarvinnut lähettää minnekään. Muistaakseni lähetin heille kuvan konttorin hylsypäätöksestä ja vanhasta tukivarresta.
Se ottaa päähän osuus: Reklamoin suoraan Febille tuosta, kun Profiteilen kanssa asioidessa ei saa muuta kuin harmaita hiuksia. Niille jos erehtyy tekemään reklamaation, niin kannattaa varata sen käsittelyyn vuosi aikaa. Lopputulos on se, ettei enää saa luottokorttifirmaltakaan rahoja takaisin. Esimerkiksi rikkinäinen termostaatti (silmin nähden vääntynyt) piti lähettää heille. Lähettämästäni valokuvastakin näki vaurion. Silti he lähettivät sen edelleen valmistajalle. Valmistaja vastasi, että termostaatti toimii, mutta sen runko on vääntynyt. Ja toimihan se vahapanos, mutta vuoti,kun oli koko ajan raollaan. Profiteile siteerasi valmistajaa: "termostaatti toimii". Arvannette, ettei sieltä tullut senttiäkään takaisin. Mihinkään mailiin he eivät tämän asian suhteen ole sen jälkeen vastanneet.
Profiteilessa ainoa hyvä puoli on hinta. Siellä tuo setti maksaa 181€ + 20€ postit. Esim. AutoDocissa toi on satasen kalliimpi ja Trodossakin 256€, mutta tulee viikossa. Joka kerta Profiteilesta tilatessani mietin, että olenko aivan järjissäni, mutta halpa hinta koukuttaa ja noista tilastotappioista huolimatta se on yleensä edullisin.
Leave a comment:
-
Alkuperäinen kirjoittaja vV8m5 Näytä viestiBilstein-iskarien laatu, takana B4 bilsteinit kesti huimat 1.5v ja reilun 2tkm. Kokeiltava Sachsia seuraavaksi kun tuntunut pakussa kestäneen kovaakin kuritusta kesät talvet.
Leave a comment:
-
Alkuperäinen kirjoittaja Benkku Näytä viestiSe tunne kun istahtaa tietokoneen ääreen tarkoituksena osallistua teamsilla palaveriin- ja huomaa että olikin sovittu että tavataan paikan päällä. 72km ja 2 minuuttia......Viimeksi muokannut Kraftwerk; 18.12.2021, 00:27.
Leave a comment:
-
Se tunne kun istahtaa tietokoneen ääreen tarkoituksena osallistua teamsilla palaveriin- ja huomaa että olikin sovittu että tavataan paikan päällä. 72km ja 2 minuuttia......
Leave a comment:
-
No eihän se mib radio sopinutkaan mk6 korisen liittimeen bolt on tyylillä, vaikka interwebs muuta väittää. Osaako joku täällä purkaa volkkarin komponenttisuojan radiosta?
Leave a comment:
-
-
2E:n kansi löytys, vaihdossa kiinnostaisi 1.8t pakosarja, maksan väliä :D
Leave a comment:
-
3A kansi saattaa löytyä, lieneekö sopiva? Itselle tulossa ABT kansi joka sopii kaasarin imusarjan kanssa paremmin.
Leave a comment:
-
-
Voi hemmetti, tuota ei kyllä toivo kenellekään. Toivotaan että tytär pääsee yli näkemästään.
Leave a comment:
-
Tytär löysi koiran ulkoilutuslenkillä ruumiin. Oli jamppa ilmeisesti ampunut itsensä. Näky jota ei toivoisi lapsellensa
Leave a comment:
-
Noi incremental rotary encoderit hajoaa todella helposti ja aina juurikin noin. Tai ei kaikki, mutta ne tietyllä tavalla toteutetut. Erityisesti mikroaaltouuneista löytyy juuri niitä.
Ja ei, ei ole ominaisuus, vaan viallinen komponentti.
Leave a comment:
-
Alkuperäinen kirjoittaja KimmoL Näytä viestiVarmaan vanhasta kerrostalosta kyse. Näissä wc tiloissa käytössä kuuman käyttöveden kierrossa olevia lämmityspattereita. Enää niitä ei saa asentaa uusiin rakennuksiin.
Leave a comment:
-
Jep, ei ole potikka. Nimeltään tuollainen on [mechanical incremental] rotary encoder. Tässä mikroaaltouunissa on siis mekaaninen versio.
Vastaavia on noissa C5 Audeissakin esimerkiksi FISin menu ja RNS-D navi plussan molemmat nupit.
Rullahiiressä näitä on 3 kpl. Niissä olen törmännyt optisiin versioihin.
Jos täytyy osata pyöräyttää oikealla tavalla, niin kyllä silloin on kytkimessä vikaa.
Tuohon kun pisti A ja B outteihin oskilloskoopin kiinni, niin tuloksena ei ollut kanttiaaltoa. Oli siis kontaktihäiriöitä -> oli siis rikki.
Mutta nyt kun tietää missä vika on, niin kyllähän se kuntoon tulee. Menee harrastuksen piikkiin. Ei tämän korjaamisessa tuntipalkoille pääse.
Tällainen se oli sisuskaluiltaan.
- Likes 1
Leave a comment:
-
Onko säätönuppi siis "ympäripyörivä"? -Itselläni on ollut parikin laitettta joissa tuollainen "ympäripyörivä säätönuppi ei ole toiminut kunnolla ja on tosiaan pitänyt osata pyöräyttää juuri oikealla tavalla eli kyllä noissa joissakin voidaan ominaisuudestakin puhua.
Leave a comment:
-
Oli siinä sopivasti matkan varrella. Tuli yhteensä 2,38 km koukkaus. Nyt jos palauttaisin sen, niin pitäisi ajaa tuo 85 km lenkki.
Yleensä lasken auton kuluksi vähintään 0,30 €/km, enkä vain pelkkää polttoainetta.
Eikä tuo tullut omaan kotiin, joten uunin todellisen käyttäjän valintakriteerit olivat vähän erilaiset kuin itselläni.
Vitosen tavarasta ei tarvitse sanoa, että täysin toimiva tai virheetön. Sitä voi myydä hyvällä omallatunnolla perävalotakuulla. Mielelläni kierrätän tavaraa käyttöön sen sijaan, että veisin Nekalaan kierrätyspisteeseen.
Leave a comment:
-
Vitosen tavaraa torista ostavien yksilöiden kanssa kommunikointi se yleensä vasta helppoa ja vaivatonta onkin ":D"
Leave a comment:
-
Eikö kaupasta saa uusia mikroja halvemmalla kuin 85km suuntaansa polttoaineet maksaa? Ei kai tuollaisia perus kodinkoneita kannata juuri käytettynä hommata. Ite oon laittanu yleensä vitosella toriin niin säästyy serriin kuskaamisen vaivalta kun joku hakee vanhat kotipihasta pois.
Leave a comment:
-
Ostin *täysin* toimivan mikroaaltouunin. Valintakytkin, mistä säädetään teho, aika, käytetty ohjelma jne ei toimi. Tai siis toimii väärin eli numerot hyppii miten sattuu jos sattuu.
Myyjä on vastannut reklamaatiooni mm seuraavasti:
"Joo se pyörylä ei oo koskaan toiminut täydellisesti mutta toimii kuitenkin, sekään ei ole rikki!"
"Siinä on vaan aina alusta saakka ollut tarkkaa millä tavalla pyörittää... Mutta on siis ominaisuus, ei vika."
"Autoistakin löytyy ties mitä nippelia ja nappelia eikä myyjä varmasti erittele jokaisen napin toimivuutta, jos ei olennaisesti käyttöön vaikuta. Eli jos auto tekee tehtävänsä, liikkuu paikasta a paikkaan b, ilman että jättää välille niin autoa myydään täysin toimivana!"
Muuten veisin mikron takaisin, mutta ei huvita ajaa 85 km turhan takia ja hukata siihen 1,5 tuntia.
Nipotanko turhasta? Onko tuo mielestänne *täysin* toimiva mikroaaltouuni?
Leave a comment:
Leave a comment: