Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Keskustelua lemmikkieläimistä

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Keskustelua lemmikkieläimistä

    Tehdäänpä tällainen topikki, kun täällä tuntuu olevan melko paljon eläinihmisiä. Minkälaisia eläimiä teiltä löytyy? Vai onko vasta suunnitelmissa hankkia jokin lemmikki? Minkälainen?

    Meillä pyörii jaloissa 2-vuotias coton de tuléar –narttukoira Kira. Koiran hankintaa harkittiin aikoinaan pitkään ja hartaasti, ja viimein hankintapäätöksen jälkeen päädyttiin em. rotuun. Omiin tarkoituksiin – lähinnä seuraksi ja leikkimielisiin harrastuksiin – tuo iloinen rotu on kyllä ollut nappivalinta. Toki lemmikin omistamisessa on vastuuta ja välillä vaivaakin (mm. juuri olen kuivannut/harjannut/puunannut koiraa nelisen tuntia), mutta kyllä hyvät puolet voittavat ne huonot puolet.

    Ja kun autofoorumilla ollaan, niin täytyy mainita, että meidän koira on erityisen kiinnostunut Audin moottorien äänistä (etenkin vitoskoneista) :)

  • #2
    bullterrieri narttupentu tulee perheeseen, 3 viikon kuluttua..:)

    Comment


      #3
      Koira merkin mukaan (melkein).

      On harrasteltu, loppui ajan puutteen vuoksi.
      Pitäs näköjään jotain päivitystä tehdä, kun osa videoista ei rokkaa.

      Comment


      • #4
        Meille tuli 22.2. saksanpaimenkoiran pentu. Narttukoira ja kutsumanimeksi ristittiin "Lili" vanhan isäukon toiveesta. Koiria on ollut koko lapsuudesta saakka, mutta nyt ei viiteen vuoteen edellisen noutajan kuoltua. Lili osaa jo hienosti istua, mennä maahan ja pitää vähän paikkaakin. On syöny mun kakkulat, kaukosäätimet ja katuharjan. Tykkää kovasti istua Audin etupenkillä kyydissä :) Tarkoitus alkaa koiran kanssa harrastamaan jälkeä ja suojelua.

        Talosta löytyy myös kaksi kissaa. Toinen on villikissa, saaristosta löydetty, sittemmin kesyyntynyt, mutta arka vieraita kohtaan. Toinen on kuusivarpainen laivakissa ja joku hihna sillä vissiin luistaa, ei mm. pelkää koiria (antoi jo kerran sake-pennulle kunnon löylytyksen, kun liian likelle tuppas). Mahtavia tyyppejä kaikki! Täältä löytyy kuvia elikoista.
        Viimeksi muokannut TomKat; 13.3.2011, 21:15. Perustelu: Lisäystä

        Comment


          #5
          Joo, tätähän käsiteltiin jo Iloiset asiat -ketjussa, mutta en näe toistossa mitään pahaa. Opintojen äiti ja niin pois päin. Eli meillä on pieni hermeliini-jänis, vähän samanlainen kuin tämä tässä videolla:

          Comment


            #6
            Kaks amstaffia löytyy. Leevi 4½ vuotta ja Layla 1½ vuotta.
            Attached Files

            Comment


              #7
              Meillä noita koiria pyörii kolme kappaletta kämpässä :)

              Vanhin on sakemanni, Senja, joka täyttää kohta 12v
              Ikuinen pentu on ilmeisesti sakemanni ja huskyn sekoitus, Gabbi, ikää reilu 3v Coktailia ei voi tietää, kun koiruus on venäjältä tuotu katukoira.
              Ja "hauva vauva" on alaskanmalamuutin ja sakemmannin sekoitus, Alma, ikää n. 5kk

              Ja muutamat kuvat, useimmat on känny laatua...
              Parit kuvat on nuorimmasta tammikuun tienoilta ja yksi on tänään otettu, sekä viimoisena kuva kun tuli taloon. Kasvaa "hieman" nopeasti.
              Attached Files
              Viimeksi muokannut Metsässä; 13.3.2011, 21:49. Perustelu: Yksi kuvaa lisää

              Comment


                #8
                Meillä täällä painii tällä hetkellä pari kappaletta kultaisianoutajia, toinen n. 2,5 vuotta ja toinen 11kk vanha. Yhdestä jouduimme luopumaan ikävän sairauden saattelemana vasta 3,5 vuoden ikäisenä noin puolitoista vuotta takaperin. Kuvia ja tarinaakin täällä.

                Comment


                • #9
                  Kaksi amstaffia täältäkin, Nuutti 2v ja Chili 5v. Ja rotia pitää talossa 11v vanha amerikancockerspanieli rouva.

                  Comment


                    #10
                    Yksi Jackrussellinterrieri uros, Capu, melkein 6v.
                    Attached Files

                    Comment


                    • #11
                      Täällä ässän takaloosteria hallinnoi ylihuomenna 2v. täyttävä Kultainennoutaja Nemo. Niin, ja onhan noita Malawejakin tuolla vierashuoneessa.
                      Attached Files

                      Comment


                      • #12
                        Ettei nyt mene ihan koirailuksi, niin avataan kissaihmisten puolesta pää.

                        Oli kaksi kissaa 3vkoa sitten ja nyt enään yksi. Sellainen Tabby -kuvioinen oranssi kolli...8kg painoa ja roteva...kiinnostuksen kohteena syöminen ja nukkuminen eli oikeasti kuin Karvinen. Kyseinen kolli on pojan 7kk paras kaveri ja ovat jo nyt kuin paita ja peppu, vaikka tuleva pikku audisti roikkuukin karvoissa kiinni niin, että itseäkin tekee pahaa kun menee väliin, mutta vielä on säästytty kynsimisiltä vaikka onhan pojan opittava jossain vaiheessa miten eläimiä käsitellään.

                        Mikon malamutti-saksanpaimenkoira sekotus on kyllä komian näkönen vuffe kuin muutkin kuvat. Kyl ne lemmikit rotuun katsomatta on aina mukavia. Velipojan irlanninsusikoirassa on sitä jotain mikä viehättää...upea luonteinen koira, vaikkakin koko vaatii elinympäristöltä paljon.

                        Isossa koirassa on se hyvä puoli, ettei ole kuulemma kaupustelijoita näkynyt koiran hankkimisen jälkeen!:D

                        Comment


                          #13
                          Meidän sesse on nyt 2v 4kk. Kyseessä siis uros labradorinnoutaja, joka sai syntyessään hieman liian ison takin päällensä. :) No, kovasti on yrittänyt kasvaa siihen sopivaksi. Siinäpä vielä kesäinen kuva, josko se herättäisi kesäfiiliksiä muillakin.

                          Entinen foorti oli aivan hyvä auto, mutta koiraa siinä ei mahtunut kuljettamaan. Näinpä tuli koiran myötä myös Audi taloon. ;)
                          Attached Files

                          Comment


                          • #14
                            Meiltä löytyy 1v7kk vanha metsä-makkara nimeltään Tico ja 7kk vanha leonbergin narttu nimeltään Lulu.

                            Comment


                              #15
                              Tämmönen 2-vuotias lyhytkarvainen birtti-kissa terrorisoi meikäläisen asuntoa. Tosin aika laikasti :) Uskomattoman utelias veitikka kyllä, aina auttamas kaikessa, ruuanlaitto on tän otuksen ylivoimainen suosikki tekeminen.
                              Attached Files

                              Comment


                              • #16
                                Jackrussellinterrieri Osku on täällä poistanut tylsyyttä syksystä asti. Nyt ikää 9kk.
                                Attached Files
                                Viimeksi muokannut Tero V.; 17.3.2011, 23:19.

                                Comment


                                  #17
                                  Meillä on kaksi kissaa. Kohta 6-vuotias siamilainen ja 3-vuotias maatiaiskissa. Mukavia seuraeläimiä.

                                  Comment


                                  • #18
                                    Täältä löytyy myös kissoja, kolme kappaletta. Ikää noilla on 15, 13 ja 2.

                                    Myöskin Cavalier Kingcharlesinspanieli, joka on 11v.

                                    Ensimmäinen yhteinen eläin vaimon kanssa, saksanpaimenkoiravanhus jouduttiin pari vuotta sitten lopettamaan. Ehti viettämään meidän kanssa melkein 16v.
                                    Söi kanssa pentuna mm. kenkiä, sohvia, paistinpannuja ja kaapinovien kulmia :)

                                    Comment


                                    • #19
                                      Parit vallan ihanat kissat tervehtii aina kun menee paikalle: Juuso (11v, harmaa-valkoinen) ja Eetu (7v, musta-valkoinen). Ensin mainittu on oikea gourmee-katti, kaikki perinteisesti hyvä kelpaa. Jälkimmäinen on Eetu, se nuorempi ja joka paikkaan mukaan vipeltävä uskomattoman utelias otus. Aivan mainioita kummatkin, osallistuvat joka asiaan eikä ite enää varmaan osaa ollakaan jollei kissat oo lähellä... :)
                                      Attached Files

                                      Comment


                                      • #20
                                        Menenpä nokittamaan vähän erikoisemmilla ötököillä: löytyy nimittäin viisi lintuhämähäkkiä, joista pienin on1,5cm luokkaa ja isoin lähentelee viittä. =) Isoin, nyttemmin jo edesmennyt, oli kuollessaan 17cm pintaan.

                                        Comment


                                        • #21
                                          Salon sanoin, tämmönen:
                                          Attached Files

                                          Comment


                                          • #22
                                            Iltoja piristämässä yksi vajaan vuoden ikäinen seropi koissu. Joskus jopa tottelee nimeä Papu :)
                                            Attached Files

                                            Comment


                                            • #23
                                              Tänään ilon päivä! Autoreissut kunnialla ilman pissejä (Audilla) ja ei purru eläinlääkäriäkään pahemmin. Rekkaa rähjäs 5 minuuttia ja vesisade ei ollu kivaa.

                                              Meidän perheessä kissat löylyttää saksanpaimenkoiran pentua oikein urakalla. Marssijärjestys ainakin tulee selväksi :)

                                              Comment


                                              • #24
                                                Täältä löytyy pari viikkoa vaille 10-vuotias kultainennoutaja.
                                                Täytyy sanoa että ruokapöydässä ei ole ihan näin maltillinen kaveri...
                                                http://sorisomail.com/partilha/125623.html

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Hieman hyvä! Tosin, ite en kyllä haarukoita olisi uskaltanu tuos käyttää.

                                                  Comment


                                                  • #26
                                                    Meillä tyttöystävän kanssa kohta puolvuotias Corgi uros. Joulukuussa muutti meille ja ei tuosta enään pystyis luopumaan vaikka välillä vähän ärsyttävän olonen onkin, mutta hyvät hetket voittaa kyllä huonot niin mennen tullen.

                                                    Täällä kuvia Eetusta

                                                    Comment


                                                    • #27
                                                      Alkuperäinen kirjoittaja mh03 Näytä viesti
                                                      Täältä löytyy pari viikkoa vaille 10-vuotias kultainennoutaja.
                                                      Täytyy sanoa että ruokapöydässä ei ole ihan näin maltillinen kaveri...
                                                      http://sorisomail.com/partilha/125623.html
                                                      Hieman repesin! :D

                                                      Täytyy kyllä sanoa että hyvin koulutetut karvaturrit.

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Tuollaiset kesäasukit kesämökillä vaikuttavat. 2 ekaa ovat alunperin omiani, mutta nykyinen waimo on niin allerginen, että ei voi pitää kotona, asuvat siis vanhemmillani.

                                                        Nimet järjestyksessä, Vilkas, Ujo, Verneri, Elvis ja Risto, kaikki maatiaistyttöjä. Vilkas ja Ujo ovat "minun" kissojani, Verneri on isän, Elvis ja Risto sitten nuoremman pikkusiskon.
                                                        Attached Files

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Meilon koiruutena tuommonen Schipperke ja painikaverina sillä Don Sfinks melko karvaton kissa.

                                                          Comment


                                                          • #30
                                                            Aikalailla kissa/koira -painotteisella linjalla näytetään kulkevan :)
                                                            Täällä kököttää kaulanauhaparakiitti näytön päällä tätä kirjoittaessani.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X