Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Moottoripyöräihmisiä

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Laitetaanpa tänne offseasonin ratoksi vähän omaa mp-projektia.

    Eli kyseessä on siis Suzuki GSX-R 1000 K7, jonka hommasin viime elokuussa ihan rata-ajoon dedikoiduksi laitteeksi. Sattumoisin löytyi vähän ajettu (30tkm), kaadettu pyörä, jonka ulkonäkö oli sellainen, ettei satu hirveästi, kun radalla menen nutulleen kuitenkin joskus. Tarkoitus toki pitää pyörä kilvissä vakuutusten sekä parempien koeajomahdollisuuksien takia yms.

    2020-2021 talven aikana oli tarkoitus päivittää pyörän jarrut paremmin ratailuun sopivaksi, erityisesti siksi koska kotiradalle Alastaroon on tulossa muutoksia. Sinnehän tulee kaksi uutta pitkää suoraa ja rata muuttuu jarruille huomattavan paljon raskaammaksi. Ei ole kiva, jos jarrukahva alkaa tuntua pesusieneltä 200km/h jarrutuksissa. Lisäksi haluan päästä kokeilemaan Kymiringiä, joka on myös kokolailla raskas jarruille. Jarrunesteeksi varmuuden välttämiseksi korkean kiehumispisteen omaava Motulin RFB600.

    Carpimotolta Italiasta tilasin Brembon RCS19 jarrupääsylinterin, joka pitäisi olla parasta mitä järkirahalla saa.

    https://www.carpimoto.it/en-FI/45435...remium-Kit.htm

    Ebaysta löytyi sopuhintaan käytetyt Suzuki B-Kingin etujarrusatulat, joiden pitäisi sietää kuumuutta paremmin mitä Gixerin vakio Tokicot. Vaihdoin toki satuloiden tiivisteet ihan varmuuden vuoksi. Taisi olla turha homma, kun vanhat tiivisteet oli vielä ihan huippukunnossa. Uusi pääsylinteri + jarrusatulat tarvitsevat toki kaveriksi metallipunosletkut. Nämä hommataan keväällä Porvoon Mittaletkusta:

    https://fi.helperformance.com/

    Joka myy laadukkaita HEL-performancen letkuja sopivaan mittaan laitettuna oikeilla liittimillä. Jarrupaloiksi valikoitui EBC EPFA347HH, jotka on toimivat palat kadulle sekä radalle. Nämä hommattiin järkihintaan ennen Brexitin iskemistä Briteistä:

    https://www.ebay.com/usr/brooksbarnparts

    Jatkossa hommataan osia muualta, kuin Briteistä, koska sieltä tilattuihin tavaroihin tulee alv + tulli, eli hinta pompsahti sellaiset+30%. Jotenkin kuvittelin, että nyt on hyvä setti osia hommattuna tulevan kauden ratasessioihin mutta sitten kävi taas vanhanaikaisesti :D Käytettyjen markkinoilla tuli vastaan vakavaa jousituspornoa eli Öhlinsin SSU 788 TTX RT:

    https://www.ohlins.com/product-item/62229/

    Tämä piti noukkia pois, koska Öhlins ei enää tuota tee mutta iskari on täysin kunnostettavissa ja kaikkia osia siihen saa vielä, kuten Öhlinsin tuotteisiin yleensäkin. Iskarin mukana tuli myös kaksi ylimääräistä jousta eri jousivakioilla. Nyt on siis 105N, 110N ja 115N jouset varastossa. Vähän kyllä epäilyttää, että meikäläisen painoiselle kuskille (n. 82-85kg ajokamojen kanssa) jopa tuo löysin jousi saattaa olla hieman järeä. No se selviää sitten keväällä. Mutta, kun tulee uusi huippuiskari taakse niin jotain pitää tehdä keulalle, jotta etu/takapää pyörästä olisi tasapainossa. Eikun pikavisiitti Motovillen luo joka on yksi alueen parhaista jousituswizardeista. Ville suositteli kahta vaihtoa, joko laitetaan keulaan uudet jouset ja K-Techin mäntäsarja - tämä se edullinen vaihtoehto ja luultavasti ihan soiva juttu minulle, koska en luultavasti omilla taidoilla pysty vielä ulosmittaamaan setin ominaisuuksia. Parasta jos haluaa niin sitten keulaan K-Techin cartridget. Näihin menisikin sitten ihan paperirahaa, mistähän löytäisi sponssin:

    https://store.ktechsuspension.com/fr...1-230-020.html
    https://store.ktechsuspension.com/fr...0-230-020.html

    Katsotaan keväämmällä mitä sinne nyt sitten laitetaan.

    Nyt pyörä siis vielä talviunilla muualla ja asennushommiin pääse vasta sitten, kun pyörän voi ajaa kotiin. Eli ehkä maalis-huhtikuun korvilla.

    Ja koko projektin tarkoitus on se, että pystyn alittamaan Alastarolla hapsutakkirajan :D

    Comment


    • Muut foorumilaiset vielä käynnisteleet mopojaan? Viikonloppuna olis tarkotus herätellä k6 gixxeri talvilevolta, sen verta keväistä alkaa olemaan ainakin täälä pk-seudulla. Keväthuollon jos repäsis samalla niin olis sitte valmis ajokauteen. Tuskin tarvii vappuun odottaa. :)

      Comment


      • Viikko sitten kävin ostamassa RC36 ja K1200R kaveriksi XT660R. Jammu tuossa kärryssä nyt odottelee sorateiden sulamista. Pari kertaa on tullut Yamaha käynnisteltyä, ihan vaan poitsun iloksi... Alkoi tuntua nuo lähiseutujen asvalttipätkät jo sen verran tutuille, että ajattelin hakea uutta intoa harrastukseen sorateiltä, saa nähdä mille tuo nyt noin 25 vuoden tauon jälkeen maistuu.

        Comment


        • Pari viikkoa sitten kaivoin zx-7r:n tallin perältä ja aloittelin huoltoa. Öljyt ja suodatin tuli vaihdettua ja pitihän se samalla herätellä henkiin talven jälkeen. :) Vielä pitää ketjut/rattaat ja ilmanputsari huoltaa. Haaveissa olisi pääsiäisenä korkata kausi.

          Comment


          • Alkuperäinen kirjoittaja pelle000 Näytä viesti
            Muut foorumilaiset vielä käynnisteleet mopojaan? Viikonloppuna olis tarkotus herätellä k6 gixxeri talvilevolta, sen verta keväistä alkaa olemaan ainakin täälä pk-seudulla. Keväthuollon jos repäsis samalla niin olis sitte valmis ajokauteen. Tuskin tarvii vappuun odottaa. :)
            Kyllä ei ole vielä tarvinnut harkitakaan. Olen lähes poikkeuksetta käynyt ensikahveella ennen kuin on kellot käännetty kesäaikaan, joskus jopa ennen maaliskuun puoltaväliä. Nyt on kotikatu vielä mannerjään peitossa eikä ilmassa ole merkkejä sen pikaisesta sulamisesta. En usko tämän talven hellittävän koskaan ikinä milloinkaan konsa kuunaan. Tarviiko sanoa että mopottaa?

            Comment


            • No joo. Ei ole tarvinnut vielä miettiäkään moottoripyörien kaivamista talvisäilöstä. Taitaa edelleen päteä se sääntö, että kausi alkaa vappuna.

              Comment


              • Alkuperäinen kirjoittaja pelle000 Näytä viesti
                Muut foorumilaiset vielä käynnisteleet mopojaan? Viikonloppuna olis tarkotus herätellä k6 gixxeri talvilevolta, sen verta keväistä alkaa olemaan ainakin täälä pk-seudulla. Keväthuollon jos repäsis samalla niin olis sitte valmis ajokauteen. Tuskin tarvii vappuun odottaa. :)
                3.3. kävin ajamassa

                Comment


                • Kai tuota vois viikonloppuna jo huoltaa ja koittaa käynnistellä. Asvaltin reunaan on kuitenkin sen verran matkaa että taitaa ajaminen jäädä myöhempään ajan kohtaan. Kaveri oli eilen jo omaansa ulkoiluttamassa.

                  Comment


                  • Tiet olisi sulat ja kelit ollu mainiot. Ainut vain että se inssi ja käsittelykoe jäi viimme syksynä suorittamatta lumisateen vuoksi. Huomenna voisi käynnistää 3 pyttysen ja käyttää kuumaksi asti.



                    Comment


                    • Mikäs kolmipyttyinen Tinolla on? Varmaan aikaisemmin ketjussa onkin mainittu mutta ei tullut kahlattua läpi.

                      Comment


                      • Triumph Daytona 955i -05 rek mutta epäilen -04 kun tehtaalta lähteny kun hopea runko. Joka tapaukses edellinen omistaja riisunu katteet pois ja muuttanu sen Speed Tripleksi.

                        Comment


                        • Hyvältä näyttäis keli täälä että pääsee ekalle vappuajelulle pyörällä.

                          Comment


                          • 2300km olisi saldo tälle kesää. Ainut teknikaali orkkis jännitteensäädin meni mykäksi. Rmstatorin säädin tilalle ja taas latasi 14.5v.

                            Comment


                            • Täällä ajellaan Audien lisäksi Triumphilla (Thruxton 1200R -2017). Tälle kesälle n. 4000km pöristelty.

                              Comment


                              • 250km kadulla ja 100km radalla tälle kesälle. Laitoin Superduken juuri myyntiin, josko ensi kesälle jotain muuta.

                                Comment


                                • Siviilipyörällä (Kawa) joku 7000km ja kilvellisellä ratapyörällä (Suitsa) n. 2500km, josta 4 ratapäivää. Alkukaudesta tapahtunut nutulleen meno Alastarossa vähän hillitsi rata-ajelun huumaa :D Onneksi ei sattunut pahemmin kuskille ja pyöräkin selvisi kosmeettisella damagella. Kauden kohokohta toistaiseksi Kymiringin ratapäivä toukokuussa ja siellä 272km/h huiput pääsuoran lopussa :)

                                  Comment


                                  • Mistä kaatuminen johtui? Onneksi ei käynyt pahemmin. Metriäkään en ole radalla ajanut, eikä nykymittarilla ehkä mun pyörä siihen paras olekaan, mutta tekisi mieli silti kokeilla joskus.

                                    Comment


                                    • Kävin pyörähtään 6041km roadtripin. Kyllä ei nakupyörään tarvi laittaa tuulilasia jos sitä ei ole siihen tehtaallakaan laitettu.

                                      Comment


                                      • Tein tuohon MT:hen tuollaisen pikku lipareen. Vähän se ehkä tuulta ohjaa pois verrattuna siihen kun sitä ei ollut. Mitään pappatunturin tuulilasia en halunnut.
                                        Joku 7500 on tälle kesälle tullut kilometrejä. Missäs HiTec tuon mittaisella roadtripillä kävi? Minkälaisella aikataululla?

                                        Comment


                                        • Alkuperäinen kirjoittaja oopee Näytä viesti
                                          Metriäkään en ole radalla ajanut, eikä nykymittarilla ehkä mun pyörä siihen paras olekaan, mutta tekisi mieli silti kokeilla joskus.
                                          Eilen kävin koskenkorwa mc järjestämällä saturday on the raceway botniaringillä. Kotoa lähtiessä ei satanu mutta takaisin tulles kastui ihan kunnolla. Tuonne tapahtumaan voi tulla ajeleen millä vain moottoripyörällä. Sielä oli muunmuassa jytäjammusta tehty norton replica ja pari muuta vanhempaa millä kiertivät rataa. Ensi vuonna uudestaan.
                                          Viimeksi muokannut okkim; 23.8.2021, 09:40. Perustelu: Poistettu osa lainauksesta.

                                          Comment


                                          • Mistä kaatuminen johtui?
                                            Luultavasti oma ajovirhe. Kaasun avaus liian aikaisin mutkan ulostulossa. Tonnarin kanssa pitää aika herkällä kädellä avata kaasua pyörän ollessa kallellaan. Osasyynä saattoi olla keväällä päivitetty alusta (Öhlins/K-Tech) joka ei ehkä ollut ihan parhaassa säädössä tuolloin. Takapäässä oli ehkä liian suuri vaimennus.

                                            Comment



                                            • Turvallaan käytiin täälläkin :/
                                              Vauhti ei ollut hurja, mutta paikka oli kostea muuten kuivumaan päin olleella radalla. Takapää lähti alta sen verran hätäisesti, että eppäelen osuneeni öljy- tai jäähdytysnestevuotoon.

                                              Pari viikkoa tuosta on, ajamalla päästiin kotiin ja eilen sain viimeisteltyä loput korjaamiset.

                                              Comment


                                              • Tollanen tuli hankkitua loppukaudeksi. Pientä puunaamista ja fiksiä vailla.
                                                Attached Files

                                                Comment


                                                • Asiallinen pyörä tuo XJR. Kaverin vastaavalla joitakin kertoja tuli ajettua. Mukavasti vääntöä ja leppoisa ajoasento.

                                                  Comment


                                                  • Edellinen mopo oli SV1000. Voimaa on kyllä aivan eri tavalla tarjolla vaikka SV:ssä oli melkein 40hv enemmän. Ja vakuutukset oli mielekäs yllätys 300€/v liikenne ja kasko.

                                                    Comment


                                                    • Turvallaan käytiin täälläkin :/
                                                      Turvallaan käynti on tavallaan opettavaista, kunhan ei loukkaannu pahemmin. Se on toki harmillista, jos äksidentin syy jää epätietoisuuteen.

                                                      Mikä rata? Pelottavan näköiset kaiteet moottoripyöräilijälle, Ahvenistoko?

                                                      Comment


                                                      • Nordschleife. Takapyörä lähti alta sen verran helposti, ettei juuri muuta vaihtoehtoa ole kuin jonkun jättämä liukaste radassa.
                                                        Viimeksi muokannut Killeri; 30.8.2021, 10:47. Perustelu: Tarpeeton lainaus poistettu.

                                                        Comment


                                                        • Aika vauhdikas ja tapahtumarikas kesä takana. Tänään tuli kolmas pyörä tälle kaudelle ja suuntana oli jälleen aiempaa adventurempi.

                                                          Comment


                                                          • Mulla on ollut oma pyörä vuodesta 2006. Vajaan vuoden oli Bandit600 ja seuraavana keväänä myin tuon pois ja ostin 2005 mallin 1200 Banditin. Sillä oli ajettu 24tkm silloin ja nyt 15 vuotta myöhemmin mittarissa on 183 tkm. Todella mukava pyörä ajaa tuo.

                                                            Comment


                                                            • Pistäkääpä kalenteriin merkintä 11.6.2022. .Org järjestää moottoripyörien dynopäivän tuolloin. Tapahtuma on avoin kaikille motoristeille eikä maksa mitään. Kahvia ja pullaa on myös tarjolla:

                                                              http://www.moottoripyora.org/keskust...50#post6726150

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X