Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

A4 B8 -12 | Jurisee nopeuden mukaan - Laakeri?

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • A4 B8 -12 | Jurisee nopeuden mukaan - Laakeri?

    Mahtaakohan nelkusta olla menossa etupään pyörön laakeri. Ääni alkanut muutamia päiviä sitten ja kuulostaa aivan siltä kuin ajaisi tärinäraidan päälle mutta huonnollisesti paljon vaimeammin kylläkin.

    Aluksi ääni kuului vaimeasti ja alkuun kuvittelin sitä moottori ääneksi kunnes voimistunut. Menee siis aivan täysin nopeuden mukaan, kierroksilla, kiihdytyksellä, jarrutuksella tms. ei mitään vaikutusta ääneen. Ääni tuntuu tulevan edestä ja kuskin paikalta kuunnellen suoraan oikealta etupyörältä. Itse epäilen pyöränlaakeria ja kaveri myös mutta ihmetyttää se ettei ääni juurikaan tunnu muuttuvan vaikka ohjaa voimakkaasti kaarteeseen, kummalle puolelle tahansa (?). Tuntui kylläkin ärtyvän kun tätä kaartelu testiä tein jonkun aikaa.

    Kuului alkuun voimakkaimmin 60-80 nopeudessa mutta nyt aivan hiljaisellakin (20km) nopeudella voi kuulle pientä jurnutusta. Taajuus siis nousee mitä kovempaa ajaa.

    #2
    Pyöränlaakereitahan noista on mennyt kuin tupakkia, joten se siellä varmaan jurisee. Huomaa helpoiten nostamalla etupyörän ilmaan ja pyörittää. Huomaa kädellä hyvin värinän olka-akselissa, jos laakerissa kuivaa. Monesti siinä pieneltä tuntuva karheus voi ajossa kuulua paljon pahempana.

    Comment


      #3
      Kuullostaa hyvinkin pyöränlaakerilta. Mullakaan ei laakerin viimeksi antautuessa muuttunut ajon aikana käännellessä, vaikka se monesti tuntomerkkinä mainitaankin. Myöskään värinää ei pyöritellessä pahemmin tuntunut, tosin ääni oli suht vaimea vielä siinä kohtaa.

      Comment


      • #4
        Komppaan. Ei ole minullakaan muuttunut ääni mitenkään kurvaillessa, vaikka ulina oli jo aika voimakas.

        Comment


        • #5
          Kiitoksia vastauksista! Kyllä se erittäin todennäköisesti tuo laakeri tosiaan on. Ääni tulee sitä selkeemmin oikelta renkaalta, mitä enempi voimistuu. Täytyy nostaa autoa ilmaan ja uutta laakeria.

          Kysymys: Motonet ainakin näyttää myyvän niin tarvikevaraosana kuin alkuperäisvaraosanakin nuita laakereita. Alkuperäisvaraosa luonnollisesti hiukka arvokkaampi. Kannattaako tässäkohtaa säästää ja heittää tarvikavaraosaa alle vai suoraan OE-laatua?

          http://www.motonet.fi/fi/varaosat/17...-laakerisarjat

          Comment


          • #6
            Olen itse laittanut suoraan OE-osaa varmuuden vuoksi, kun tuntuu tämä B8 syövän pyöränlaakereita innokkaasti. Niin kauan ei ole autot pihassa viihtyneet että olisi toisen kerran joutunut vaihtamaan samaa mutta paha tietysti sanoa, mikä ero noilla oikeasti on.

            Eihän se hintaero kylläkään kovin suuri tainnut olla.

            Comment


              #7
              Hmm, itsellä ei ole juurikaan kokemusta noiden tarvikkeiden osalta, mutta ainakaan orkkiksia ei jostain syystä ole enää uudelleen tarvinnut vaihtaa. Muistaakseni jossain vaiheessa tullut osanumeroon muutoksia, eli ETKA kääntää uudempaan. Lienee siis tapahtunut jotain päivitystä tuotteeseen. Sinänsä työläs homma, etten ehkä säästäisi tässä kohtaa ja menisin orkkiksella

              Comment


                #8
                Mulla meni ex-B8:ssa aikoinaan laakeri kuskin puolelta 55tkm:ssä ja orkkiosa laitettiin. Sekin meni sitten taas 137tkm:ssä. Noista tosin jo vuosia aikaa ja ehkä on parannettu osa tullut sen jälkeen.

                Comment


                • #9
                  Taidanpa siis itsekin heittää orkkis osaa alle. Suurihan tosiaan hintaero ei ole. Onko konkareilla heittää jotain vinkkiä, onko työläs itse vaihtaa? onko jotain mikä vaihdossa tulisi eritoteen huomioida/hyvä tehdä?

                  Comment


                    #10
                    Tässä jotain keskustelua asiasta.

                    Comment


                      #11
                      Itse kesällä vaihoin ja eipä siinä sen kummempaa. Ulompi nivel piti kaivaa pois boorikolostaan, että pääsi kunnolla käsiksi laakerin kiinnityspultteihin. Nivelen sivuun siirtämisen johdosta joutui sitten muistaakseni ainakin toisen alatukivarren ja raidetangonpään irrottamaan että kunnolla sai nivelen syrjään.

                      Taitanee saaha vaihettua ilman nivelen kans puljaamista jos omistaa pitkähkön xzn avaimen.

                      Comment


                        #12
                        Helpoiten vaihtuu, jos saat sen pitkän yläpultin auki millä ylävarret on kiinni olka-akselissa. Silloin saat olka-akselin käännettyä ulos ja pääset hyvin käsiksi neljään xzn pulttiin, joilla laakeri on kiinni. Yläpulttia ei kuitenkaan kannata alkaa rikkomaan, koska vetarin saa myös välistä kaivettua pois kolostaan, kuten Aki tuossa kertoikin. Vetarin saa myös tukivarsia irrottamatta kaivettua pois, kunhan renkaat on käännetty toiseen ääriasentoon, mutta toki purkaminen helpottaa. Hieman lisää tilaa vetarille saa poistamalla sen muovisen suojan sisänivelen puolelta, on kiinni vain kahdella muovisella 10mm mutterilla.

                        Vetarin nivel muistaakseni niin iso, että peittää laakeripulttien kannat siten, ettei varmaan pitkälläkään avaimella pääse niitä avaamaan vetaria irroittamatta.

                        Laakeri on monesti aika kovaa jymähtänyt jo kiinni olka-akseliin, joten siinä kohtaa saattaa joutua vähän tappelemaan. Ja tosiaan prässäämällä on se laakeri sitten navassa kiinni. Uutta asentaessa kannattaa tarkistaa että laakeri tulee oikein päin, koska sisäpuolella on abs anturille tunnistinkehä. Oikean asennon tunnistaa siitä, kun laakeri jo puoliksi istahtaa napaan ennen prässäystä ihan laittamalla.

                        Olka-akselin laakerikotelo kannattaa huolella puhdistaa, jotta uusi laakeri sinne asettuu ongelmitta. Tässä kohtaa syytä varoa abs anturia, joka kurkistaa sinne laakerikotelon sisälle. Uuden laakerin ja olka-akselin väliin voi laittaa jotain suoja-ainetta, jos haluaa olla seuraavalle asentajalle mieliksi.

                        Eli sinänsä siis melko simppeli homma, riippuen aika paljon siitä miten lähtee osat irti :)

                        Comment


                          #13
                          Asiaa tuli jo kovastikkin tompalta ja vielä sen verran lisään että laakeripaketin irroitusta helpottaa kun jättää kiinnityspultit huulille ja niiden kantoihin lyö.

                          Itsekkin jätin suosiolla yläpultin kanssa tappelun kokonaan pois [emoji16]

                          Comment


                            #14
                            No sama taktiikka täällä, hyvä huomio!

                            Comment


                            • #15
                              Suuret kiitokset Tompalle + muille! Eiköhän näillä vinkeillä onnistu :)

                              Comment


                              • #16
                                Noniin, laakeri vaihdettu ja oikea etu laakerihan se siellä veteli viimeisiään. Selkeästi tunnisti kyllä kumpi puoli kyseessä: auto ilmaan ja kokeili jousta samalla kun rengasta pyöritti. Tuntu oikeallapuolella selvä jurina verraten toisenpuoleen jossa ei mitään tuntoja.

                                Aika kivuttomasti vaihtui. Keskipultti tuntui kyllä alkuun niinkuin olisi hitsattu kiinni :D Eipä siinä kuin toinen painaa jarrua ja toinen kääntää metrisellä varrella niin aukesi.

                                Itse en ainakaan mitään niveliä viittiny ruveta irroittelemaan, sopivat työkalut kun vain löytyy, etenkin laakeripesän alimmat pultit.

                                Itsellä ei yksi alempi laakeripesän pultti meinannut mahtua kolostaan ulos vaikka pesä itsessään oli jo irti sillä alimman tukivarren pultti estää juuri ulostulon :D On tässäkin haluttu kiusata asentajaa! -Tämä lähti näppärimmin ilman mitään irroitteluja tunkkaamalla hieman akselia (nivelistöä) ilmaan, niinikään luonnollisella renkaan joustamisella joka vapautti sen verran tilaa että pultin sai tiputettua reijästään.

                                Laakerissahan itsessään oli jo selkeä väljyys (2-3mm). Vähän joutui myös laakerin sisäkartion kanssa tappelemaan jotta lähti irti. Sittei muutakuin uutta laakeria alle ja taas mennään kuin hiipien.

                                Itse laitoin siis myös kerrasta tuon orkkis laakerin. Motonetin myyjä ei lähestulkoon muuta suostunut edes myymään kun kysyin :D

                                Comment


                                • #17
                                  Nyt sais antaa niitä parhaita vinkkejä/ohjeita tähän etupyöränlaakerin irrotukseen. Kokeiltu niin, että kaikki 4 pulttia irti ja sitten naputeltu vasaralla ja tuurnalla ympäri sitä laakerin sivua ja siten, että pultit melkein kokonaan kierteellä ja sitten vetarin puolelta tuurna pultin keskelle ja sitä naputellut vasaralla, mutta ei oo liikahtanutkaan. Talttaa yritetty saada laakerin ja olkavarren väliin tuloksetta ja siinäkin touhussa näyttää, että olkavarsi alkaa vaan kärsimään.

                                  Viimeksi muokannut Killeri; 13.12.2018, 18:34. Perustelu: Viestit yhdistetty.

                                  Comment


                                    #18
                                    Liukuvasaralla.

                                    Comment


                                      #19
                                      Ilmataltalla niihin pulttien kantoihin vuorotellen.

                                      Comment


                                        #20
                                        Mullakin piti ottaa leka käyttöön, muuten ei lähteny. Jumitin olka-akselin semmoseen asentoon, että sai kunnolla lyötyä lekalla pultteihin jotka vähän vaan kierteellä. Vetonivel piti tosin pullauttaa pois eestä..

                                        Comment


                                          #21
                                          Sahasin vastaavan näköseen 8P:ssä tuohon laippaan varovasti rautasahalla loven. Siitä sain muistaakseni irtoamisen alkuun lyömällä sinne väliin teräväkärkisen taltan. Liukuvasaralla sitten loput.
                                          Viimeksi muokannut Wezq-Ape; 14.12.2018, 08:10.

                                          Comment


                                            #22
                                            Jotta ohjeita olisi varmasti tarpeeksi niin sanon ite, että puukko saumaan ja vasaraa perään :)

                                            Comment


                                              #23
                                              Komppaan porkkista. Tein tuon saman pari viikkoa sitten ja tiukassa ovat.

                                              Comment


                                                #24
                                                +1 puukko ja vasara toimii tai teräväksi teroitettu lyömätuurna.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Marraskuun lopulla tuli vaihdettua uudet nastarenkaat alle ja heti siitä lähtien on kovemmissa nopeuksissa (80km/h ->) kuulunut aika kovaa ääntä, muttei kuitenkaan tasaista, vaan taajuus vaihtelee noin 5-8 kertaa sekunnissa. Ääni ei muutu käännettäessä, eikä tien pinnalla ole vaikutusta äänen kuulumiseen.

                                                  Voiko laakerin hajoaminen sattua juuri renkaanvaihtoon, vai olisiko vika renkaissa? Miltä kuulostaa esim. runkovikainen rengas, sen pitäisi varmaan tuntua ratissa?

                                                  Comment


                                                  • #26
                                                    Mekaaninen heikko humina ilmestyi huollon jälkeen

                                                    Siis, mekaaninen heikko humina ilmestyi noin 500km huollon jälkeen. Ääni tuntuu tulevan edestä ja se voimistuu kun ajan maantienopeutta ja tie kaatuu vasemmalle.
                                                    Mutu tuntumalla epäilen etupyörän laakeria tai vaihtoehtoisesti ohjaustehostinta.
                                                    Autona 2013 A4 B8.5 1.8tfsi Q.
                                                    Onko raadilla mielipiteitä mikä tuo uusi mekaaninen humina voisi olla? Vikakoodeja tai muuta vikaan viittaavaa ei ole, mutta mielummin korjaisin mahdollisen vian ennen kuin jotain suurempaa tapahtuu yllättäen ja ajo katkeaa.
                                                    Kiitos jo etukäteen kommenteista.

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      Tuolla taudinkuvauksella vahva suositus etupään pyöränlaakerille.

                                                      Comment


                                                      • #28
                                                        Pyöränlaakeri. Oli samanlaista oiretta,muistutti lentokoneen turpiinin ujellusta.

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Kolmas ääni pyöränlaakerille.

                                                          Comment


                                                          • #30
                                                            Sillä mennään, kiitos. Täällä taisi jossain olla suosituksia hyvästä laakerista vaihtoehtona marmorin laakerille...

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X