Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

A4 b5 1.8q:sta 1.8tq terapialeluksi

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    #91
    Uuden moottorin kasausta on pikkuhiljaa harrasteltu, vähän perse edeltä puuhun meiningillä. Porattu lohkohan oli jo valmiina odottamassa hallin nurkassa, mutta olin epähuomiossa aikoinaan tilannut vääränkokoiset runkolaakerit. Olin ollut siinä uskossa että kampi-akseli olisi hiottu alikokoon, mutta sille olikin riittänyt pelkkä kaulojen kiilloitus. Tähän löytyi apu Lemillä sijaitsevasta softafirmasta, jolta löytyi suoraan hyllystä oikeat laakerit. Kiitoksia vielä näin julkisesti, palvelu oli loistavaa! Kiitokset myös MikaSS:lle uusista runkopukkien pulteista.

    Kun tarvittavat laakerit ja pultit oli hyppysissä, aloitettiin veivien ja mäntien asentaminen joka loppui heti toisen sylinterin kohdalla. Lohkossa on 2. sylinterin kohdalla joku valuvahvistus joka otti veiviin kiinni. Ei muuta kuin vingulla sopivasti tavaraa lohkosta pois ja uusi yritys. Kaikki ok, nyt mahtuu pyörimään. Siinä vaiheessa sitten muistui että minua oltiin varoiteltu myös mahdollisesta ongelmasta apu-akselin ja veivin suhteen. Veivi mäntineen 4. sylinteriin ja toteamus että taas ollaan jumissa. Apu-akselin öljypumppua käyttävästä rattaasta on sorvattava n. puolet pois että mahtuu pyörimään. Vein akselin tänään koneistamolle ja huomenna saa noutaa.

    Vauhtipyörä ja kytkin päivittyy nyt sitten samalla PO-metallin ja SRE:n tekeleisiin. Aika hurja painoero kaksoismassalla ja kiinteällä, 14,4 kg vs 5,5 kg. Huomenna pitää hakea sopivat vauhtipyöränpultit Motonetistä, tottakai olin tilannut orkkikset jotka olivat aivan liian pitkät...

    Pari vuotta koneistamon nurkassa lojuneen kannen kävin tänään hakemassa, sinne tuli uudet ohjurit, kumit ja seetejä on muokattu jonkin verran. Spareto toimitti tänään uudet nostajat, nokkaketjun ja kiristimen, neulalaakerin ja tiivistesarjat ylä- sekä alapäähän.
    Attached Files

    Comment


      #92
      Pari vuotta vierähtänyt edellisestä viestistä niin päivitelläänpäs.

      Moottori ei aivan kerennyt valmiiksi toissa talven viimeisille jääradoille joten ensimmäisiä kunnon rääkkäyksiä joutui odottamaan viime talveen saakka. Peruskomponentihan pysyi aika pitkälti samana, joten aika samalla voimalla mentiin. Kevyt vauhtipyörä tosin auttoi kierrosherkkyyteen aika roimasti ja kytkinpolkimesta tuli 2 kertaa raskaampi noilla kytkimen hiluilla.

      Aluksi rälläiltiin tuttavien vajaan kilometrin pituisilla syheröillä, mutta ei siitä oikein innostunut kun se oli lähinnä sitä rajoitinrallia 2. vaihteella kokoajan. Eräänä vkloppuna päätin sitten käydä katsastamassa Mäntyharjun Moottorikerhon ylläpitämän radan ja jo alkoi virne suupielessä nousemaan. 4.7 kilometrin mittainen ränni missä sai parhaimmillaan gepsiin jo n. 147 km/h:n lukemat. Siellä sittä sitten tuli lopputalven aikana lauantaipäiviä vietettyä aina kun työt antoi periksi ja jäät kesti.

      Nyt kun oli päästy vauhdin makuun niin alkoi häiritsemään auton holtiton kallistelu mutkissa. Alustahan tässä oli aivan vakio tähän talveen asti. Alkutalvesta alle meni Eibach Pro-Street S alustasarja ja uudet hd-tukivarret eteen. Tästä Pro-Street S:stä on hyviä kokemuksia tuon toisen b5:n alta siviililiikenteessä ja sattui eräs käyttämätön sarja tulemaan sopuhintaan vastaan. Jos ei miellytä niin varastossa on vielä yksi käytetty KW V1-sarja mitä voi kokeilla ja päättää että kumpi on omaan käyttöön sopivampi.

      Toinen asia mitä viime talvena tuli ikävä oli lukkoperä. Kyllähän se torsen-modi vähän auttaa, mutta ei sekään autuaaksi tee. Nyt sitten tammikuun lopussa sain aikaiseksi vääntää kaupat okkim:in kanssa Stasiksen lukkoyksiköstä. Mehtälällä oli sopivasti ADR:n voimansiirto myynnissä niin lunastin häneltä laatikon, kardaanin ja perän varalle. Tämä varalle ostettu perämöykky vietiin pari viikkoa sitten Jyväskylään tohtorille ja tänään sain sitten sen verran aikaiseksi että kävin hakemassa perän lukkoyksiköllä varustettuna pois.

      Se pitäisi vielä jossain vaiheessa vaihtaa mutta eipä taida enää tämän talven aikana olla mahdollista niin katsellaan sitten kesällä. Jos vaikka silloin laittaisi entratun taka-apurungon sitten samalla ja uusisi takapään nivelet ja puslat. Olisi kyllä ollut mielenkiintoista päästä vielä jäälle kokeilemaan että miten käytös muuttui mutta ei vaan aikataulut anna myöten...

      Comment


        #93
        Tänään tuli tällä käytyä elämäni ensimmäistä kertaa kokeilemassa mutka-ajoa asfalttiradalla toveri Holkerin kanssa Motoparkissa kun sattui olemaan melupäivä. Voi juku että oli kivaa! Auto toimi suht hyvin, mitä nyt jarrut pehmeni ensimmäisellä stintillä jo muutaman kierroksen jälkeen. Pikkuisen kun rauhoitti sitä repimistä niin nekin vaivat ilmentyi myöhemmillä stinteillä vasta useamman ajetun kierroksen jälkeen. Sitäpaitsi videotarkastus paljasti että paremman ajan sai rauhallisemmalla ajolla kuin riuhtomalla.

        Levyinä ja paloinahan toimivat ihan jotkut paikallisesta varaosaputkasta haetut rojut. Ei joutanu odottamaan että olisi tilannut jotkut paremmat kilkkeet. Ylimääräiset B6 ässän etujarrut olisi hyllyssä mutta en halua alkaa puljaamaan niitä ja nilkkoja aina joka syksy ja kevät ees takaisin kun ne eivät sitten taas mahdu piikkivanteiden kanssa pyörimään...

        Tässähän joutuu vielä kerran ainakin tänä syksynä lähtemään, joko sitten Alastarolle ihan kerhon päiville tai sitten taas Motoparkkiin...
        Viimeksi muokannut Pygmi; 5.9.2019, 21:10.

        Comment


          #94
          Tulipahan käytyä puntarilla perjantaina ennen Alastarolle lähtöä. Pienoinen pettymys: 1400 kg tankki täynnä ja 70 kg kuski kyydissä. Otteessa omamassa näyttäis olevan 1420 kg ja tästä on kuitenkin riisuttu sisältä melkeinpä kaikki turha... On siellä vielä paljon asioita mistä voi nipistää mutta odotin n. 100 kg pienempää tulosta.

          Tosiaan tuli käytyä tänään Alastarolla tänään mutta ajot jäi vähän kesken kun pakosarjan ja ahtimen välinen tiiviste paloi taas kerran... Yhden tiivisteen jos vielä uhraisi ja kävisi ensi viikolla vielä vuoden viimeiset rälläykset ajamassa Motoparkissa niin sitten voisi paneutua siihen syyhyn että miksi se aina palaa.

          Tässä tosin nyt vähän arvotaan että paneudutaanko alkutalven aikana alustaan taka-akselin puslien muodossa vai konehuoneen puolelle ahtimen ja uuden pakosarjan muodossa.Jarrujakin olisi päivitettävä ja se lukollinen perä vaihdettava. Loputon suo... Myyn kaiken ja alan harrastamaan neulomista.

          Comment


            #95
            Itte en saanu ikinä kestämään valusarjan ja turbon välissä sitä rosteritiivistettä. En tiiä laajeneeko se joteki ja pumppaa jonku kiinnityspultin vähän löysälle, sit puhaltaaki jo välistä.
            Sillo joskus jo vuosia sitten otin tiivisteen pois, pinnat vaan vastakkain ja 1200c kestävää chromepastaa väliin. Kestää, toimii, ei vuoda.

            Comment


              #96
              Mulla on ollu Permatexin gasket copper spraytä tiippareissa ja hyvin ovat pitäneet. Ei tosin kokemusta valusarjasta. Nissanissa aikanaan tykkäs pultit aueta ja se loppu nordlockeilla.

              Comment


                #97
                Kaipa ne tiivistepinnat pitäs ihan ensimmäisenä käydä oikaisuttamassa mutta uhraan nyt vielä yhden tiivisteen ja käyn keleistä riippuen joko torstaina tai perjantaina rälläämässä Motoparkissa kauden viimeiset ajot kun näyttää olevan melupäivät.

                Muutenkin vähän säälittää tuo pakosarjan rääkkäys. Olen ymmärtänyt että noita Garretin tekemiä valusarjoja ei enää joka ladon nurkalta löydy...

                Comment


                  #98
                  Saatan olla väärässä mutta muistelen että b5 aikakauden omamassa mitattiin auto ajokunnossa ja ilman kuskia. Eli öljyt ja nesteet ja bensaakin muutama litra. Eli 1400kg - 70 kg- n. 40 kiloa bensaa tekisi 1290 kg. Voisi käyttää oman 2.8 b5:n normikuntoisena joku päivä vaakalla jos ehtii ja katsoa miten paljon heittää tehtaan ilmoituksesta. 80 quattro ainakin painoi liki tyhjällä tankilla ja kuski ulkona autosta just sen 1200kg mitä otteessakin.

                  Comment


                    #99
                    Eipä tullu siellä Motoparkissakaan enää käytyä, kalenteri näytti että siellä olisi vielä yksi melupäivä ollut mutta onneksi soitin ja varmistin ennenkuin menin paikalle. Kiinnihän se oli. Siitä sitten jäätiin odottamaan sopivaa hetkeä ja motivaation kasaantumista taka-akselin läpikäynnille. Hetken aikaa sitä saikin kerätä kun talvi on ollut mitä on...

                    Nyt sitten vuoden vaihteessa aloitin tuon projektin, auto pukkien päälle ja perä kaikkine apu-runkoineen pois. Takapään tuennan hilkkeet irti toisistaan ja vanhojen puslien jämien poisto. Osat lähti viime tiistaina hiekkapuhallukseen ja pulverimaalaukseen. Varmaan ne ensi viikon aikana kotiutuu takaisin. Takapäähän tulee Verklinen track-puslat joka paikkaan, ne odottelikin jo hyllyssä valmiiksi. Yksi ehtoo tuossa vaan lähti ajatus taas laukalle ja asiat eskaloitui siihen pisteeseen että jotain muutakin vielä tapahtuu alustapuolella mutta palataan siihen sitten kun osat ovat minulla.

                    Jarruja pitäisi päivitellä mutta en nyt halua ainakaan vielä alkaa suurentamaan niitä. Mietinnän alla oli B6-ässän takajarrut mutta olisi vähän hassua että takajarrut olisivat isommat kuin edessä. Etupään ongelmana on taas se että jos vaihtaisi esim. B6-ässän etujarrutkin niin sitten ei mahtuisi piikkirenkaiden 16"-vanteet pyörimään. Näin ainakin vakaasti uskon, täyttä varmuutta ei ole. Vaihtoehtona olisi tietysti aina kesällä ja talvella vatuloida jarrut nilkkoineen paikalleen ja pois mutta ei sekään oikein houkuta kun aina pitäisi sitten käyttää pyöränsuuntauksessa. Tilasin nyt kokeeksi EBC Brake Shopista BSD-levyt ja Yellowstuff-palat taakse, eteen sitten keväämmällä. Väittävät että kestäisi rata-ajoa paremmin kuin muut EBC:n levyt mutta katsotaan nyt... Kokeillaan nyt ensin vielä tuolla setillä josko ne edes vähän paranisi.

                    Nyt kun takapää on muutenkin riisuttuna, lähtee varapyöräkotelo ja polttoainetankki mäkeen. Kotelon tilalle tasainen peltilevy ja siihen päälle köytetään JAZ:in 45 litran turvatankki. Otin tankin ilman turvavaahtoa kun se ei taida tykätä e85:sta. Auto on tällä hetkellä vielä 98:lla kulkeva mutta ajatuksena on jossain vaiheessa siirtyä viinaan niin ei tarvitse sitten enää alkaa sinne mitään muutoksia tekemään...

                    Comment


                    • B6 S4 etujarrut on 345mm levyllä ja ei mahdu kuin 17" vanteen sisään. B7 2.0tfsi ja 3.0tdi käyttää samaa satulaa kuin s4, mutta eri kannakkeella ja 320mm levyä joka mahtuu juuri ja juuri 16" vanteen sisään. Päivitin omaan b6 koppaiseen a4 nuo 320mm jarrut 288mm tilalle ja meni heittämällä paikalleen.

                      Comment


                        Kiitos vinkistä! Tuossahan olisi jo ihan asiallisen kokoiset laikat jos saisi eteen tuon 320 mm ja taakse sen 300 mm.

                        Comment


                          Tänään taas jatkui riisuminen. Takapäästä on nyt irroitettu kaikki mitä vaan irti lähtee. Noin 50 kg lähti painoa pois, mutta osa tulee tietysti takaisin kunhan alkaa napomaan osia paikalleen... Tässähän oli vielä vetokoukun runkokin paikallaan niin siitä säästi heti sen 15,1 kg, varapyöräkotelosta lähti 6,5 kg, pa-tankki pumppuineen ja suojapelteineen oli sen reilu 30 kg. Piruillessani lakaisin vielä kaikki irroituksessa varisseet kuratkin pussiin ja punnitsin, 1,1 kg.

                          Sunnuntai iltana metsästin huvikseni noita B6-ässän takasatuloita ja näytti olevan aika hinnakkaita ja kiven alla. Ebayssäkin käytetyillä huutivat 250 €/kpl. Yrityksen puolesta on noita varaosakauppojen käyttäjätunnuksia siunaantunut niin sieltä eräästä firmasta sitten löytyikin satulat melko edullisesti. Eilen soitto että pitääkö varastosaldo ja hinta paikkaansa. Molempiin tuli myöntävä vastaus joten ei paljoa tarvinnut empiä. Molemmat satulat jäivät maksamaan runkomaksuineen alennusten jälkeen alle tuon mitä ebayssä huudetaan yhdestä käytetystä. Kannakkeet näille olinkin jo tilannut ennakoivasti Sparetolta lauantaina kun tilasin muita osia... Kimmiss tarjosi 20 tkm ajettuja 320 millisiä Black Diamondin etulaikkoja niin käyn huomenna lunastamassa ne. Menevät minun käytössä ihan täysin. Enää jää puuttumaan ne etujarrusatuloiden kannakkeet että saisi eteenkin isot jarrut...

                          Comment


                            Mulla jäi oem 320mm kannakkeet jouten B7 BULlista, vaihettiin turhaan... osanumero 4F0615125.

                            Comment


                              Takapään osat ilmaantuivat eilen hallille. Kelpaa näprätä ne paikalleen kunhan se kriittisin osa joskus saapuu maailmalta. Noita odotellessa kerkesi Spareton paketti saapua joten vaihtelin vetareihin sisä- ja ulkopäät ja samalla vähän sivistelin kilikolilla itse tikkuja. Turvatankki ja "kilpa-akku" saapuivat myös toissa päivänä Autoracingiltä. Kävin tänään hakemassa 0.75mm peltiä yhen levyn mistä sitten veistellään pala tuohon varapyöräkotelon tilalle. Kunhan sopivan kokoinen pala on leikkattu niin pitää vielä käyttää se sikkauksessa jossain että saa vähän jäykkyyttä ettei rämisisi ihan tajuttomasti...

                              Comment


                                Ei oo pahan hintasia itellekään ostaa sikkikoneet. Mulla on tämmönen:

                                https://www.expondo.fi/sikkikone/?gc...IaAgEoEALw_wcB

                                Jos vähänkään on käyttöä niin kyllähän tuo hintansa haukkuu. Tykkään tuosta levyrunkoversiosta, kun siinä on syvä kita ja pystyy helposti vahvistamaan kulmaraudalla niin saa vähän paksumpaakin pyöriteltyä. 0,75 pelti menee kyllä ihan kiukuttelematta.

                                Comment


                                  Kiitos vinkistä mutta myö ollaan töiden puolesta vähän allergisia kaikille alle 5 mm paksuille metallikappaleille. En edes muista milloin viimeeksi olisi peltitöitä tehty hallilla. Tuttavapiirissä on muutamalla kaverilla sikkikone niin käyn joku ehtoo niitä kiusaamassa.

                                  Comment


                                    Kevennetään välillä keulaa. 7 kg lähti akun vaihdolla.

                                    Comment


                                      Kävin tänään hakemassa Terhon Pajalta viimeiset tarvittavat osat että saa auton takaisin pyörilleen ja edes rullaavaksi. Taakse tuli vielä siis Verklinen taka-apurunko, perän etukannake, raidetangot ja koiranluut. Nyt siellä on sitten kaikki mahdolliset osat mitä kyseinen paja tarjoaa näihin. Ennen tilausta arvuuttelin että ollakko vaiko eikö olla mutta tulin kuitenkin siihen lopputulokseen että kerran nyt tehdään niin mätetään sitten ihan urakalla uutta osaa ettei tarvitse sitten vuoden päästä taas harmitella että olis tuonkin voinu sillo vaihtaa kun oli paikat auki. Harmi vaan että oma arpominen asian suhteen venyi niinkin pitkälle talveen ja kelit kerkesi mennä tälläiseksi. Kiitokset vielä Terholle kärsivällisyydestä jokojoko-kyselyitteni kanssa ja ennen kaikkea osien toimittamisesta!

                                      Nuorempi asentaja töistä lupasi vääntää sen varapyöräkotelon pohjalevyn ja niin myös tapahtui. Siitä pitää vielä saumat polttaa kiinni mutta muuten omasta mielestäni oikein hyvä. Sikkauksia siihen ei nyt tullutkaan mutta jospa tuo tankki päällä ja alapuolen tukirauta pitäisivät räminät poissa...

                                      Comment


                                        Eipä mitään. Kun laskun loppusumma on hyvän matkaa nelinumeroinen niin jaksan olla yllättävänki kärsivällinen. :) Pieniä kasvun haasteita taitaa olla AK/Verklinen päässäkin. Putkiapurunkoa menee vissiin maailmalle sen verran tiukalla sykkeellä että toimitusajat meinaa hiukan venähtää välillä.

                                        Comment


                                          Hyvältä näyttää. Paitsi eiköt tuo tankki pitäisi olla niin päin että lähdöt on taaksepäin? Koska kiihdyttäessä bensa menee sinne.

                                          Comment


                                            Periaatteessa näin, käytäntö sitten näyttänee onko ongelmaa. Jos tulee kerääjäsäiliö niin voi olla ettei haittaa mitään. Jos haittaa niin vetää sitten letkut takanurkkiin tankin sisällä noista liittimistä. Tollanen kiihdytysmallin tankki ei muutenkaan ole ihan optimaalinen kun lähdöt on keskellä, ratahommeleissa olis fiksumpaa jos lähdöt olis takanurkissa. Toisaalta, tähänkin vois varmaan tiputtaa vaan semmosen yhen walbron luukusta sisään ja hydramatti siihen niin ei tarvi murehtia noita eikä kerääjäsäiliöitä.

                                            E: Tuommonen: https://www.holley.com/products/fuel...s/parts/16-111
                                            Ikäänkuin paljon rahaa tuollaisesta läyskäreestä, mutta kun miettii ettei tarvii laittaa mitään kerääjäsäiliöitä yms. niin tulee se raha äkkiä takasi. Sivosen R8 on kaks noita eksakteja tuotteita eli molemmille pumpuille oma. Niissä g-voimissa toimii niin mä luulen että toimii missä tahansa muussakin.
                                            Viimeksi muokannut Mr.Crossfire; 13.2.2020, 08:39.

                                            Comment


                                              Tuollainenhan on näppärä keksintö.

                                              Comment


                                                Soveltuuko RE85?

                                                Comment


                                                  Tuota polttoaineen pakenemista mietittiin mutta päätettiin nyt vielä tehdä noin. Pitää sitten myöhemmin lisätä se kerääjäsäiliö tai tuollainen Holley sinne jos alkaa näyttää sille että tulee ongelmia. Nyt ensiksi kokeillaan sillä sisäisellä imuputkella keskemmälle tankkia. Pumpuksi tulee Boschin 044.

                                                  Comment


                                                    Näppärän oloinen joo, sopii viinalle. Jos ei jo ole pumppua ostettuna niin osta mieluummin tollanen walbro kuin 044. Pienempi, kevyempi, tehokkaampi.

                                                    Comment


                                                      Sillä se 044 valikoitui pumpuksi kun sellanen on jo pari vuotta tuolla hyllyssä pölyyntynyt.

                                                      Comment


                                                        Sanoisin että kannattaa suosiolla tehdä suoraan sillä kerääjäsäiliöllä.

                                                        Comment


                                                          Ryhmäpaine on taas sen verran vahva että aloin harkitsemaan sitä kerääjäsäiliötä. Eli jos pistän huomenna tuollaisen http://www.autoracing.fi/kerailysailio-3l tilaukseen niin meneekö aivan metsään? Tuota käyttäessä saisin vielä sen 044:sen käyttöön. Riittääkö esim. http://www.autoracing.fi/facet-red-t...inepumppusarja täyttämään tuota kerääjäsäiliötä?

                                                          Comment


                                                            Tuo säiliö riittää enemmän kuin hyvin. Itsellä ratakäytössä 1,5l säiliö.

                                                            Comment


                                                              Eikö tuo Holleyn systeemi olisi näppärämpi? Ei olisi rikkontuvia osia, eikä ylimääräisiä pumppuja lämmittämässä viinaa.

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X