Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Tupakoinnin lopettaminen

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    #31
    32 vuotta tuli harjoiteltua sauhuttelua aski päivässä, joskus kaksikin. Lopetin kerrasta poikki menetelmällä 5 vuotta sitten. Sitä tosin vahvasti edesauttoi reilun viikon kestänyt liki 40 asteinen keuhkokuume jolloin ei yksikertaisesti pystynyt polttamaan. Tervehdyttyäni päätin että nyt saa askit pysyä kaapissa kun oli jo 10 päivää mennyt ilman savua. Sillä tiellä edelleen. Ne kolme askia mitkä kaapissa oli, oli siellä 2 kuukautta ennenkun annoin ne pois. Mutta vasta sen jälkeen että olin ekan kerran ollut lopettamisen jälkeen illan istujaisissa törpöttelemässä ja röökiaskikin otettuna varmuuden vuoksi mukaan mutta palautui kotiin avaamattomana. Vasta silloin uskalsin luopua niistä.

    Monta vuotta olin jo hautonut mielessäni että typerää touhuahan tämä on. Monet kerrat yritinkin lopettaa kun aski oli tyhjä, päättäen että nyt riitti, seurauksella ettei mennyt kauaakaan kun taas löysi itsensä autosta matkalla huoltikselle röökin ostoon.

    Nikotiini purkkia, -pillereitäja ja -laastareitakin kokeilleena totesin että niistä meni vatsa sekasin ja ikenet tuli kipeiksi imeskelystä ja jauhamisesta. Röökinhimo ei vaan kadonnut mihinkään ja jonkun ajan päästä, yleensä varsin lyhyen, oli taas kessu huulessa.

    Viimeisellä kerralla oli tosiaan kolme askia punaista belmottia keittiön kaapissa. Ylimenokaudella annoin tiukat direktiivit perheenjäsenille ettei näihin sitten kosketa, jos olette ilman niin hankitte sauhunne muualta. Nämä askit pysyy kaapissa kunnes toisin määrään, ja pysyivätkn :)

    Sen tiedostan myös ettei mun parane vetäistä ensimmäistäkään hatsia enää ikinä. Ei ole väliä onko rööki vai sikari niin tiedän, itseni tuntien, että yksikin poltettu rööki tai sikari ei jäisi viimeiseksi, niin monta kertaa tuli vuosien varrella tuohon samaan miinaan astuttua.

    Comment


      #32
      Nyt kun Artulla on loma, niin eikö kannattaisi lopettaa kerrasta poikki tai ainakin yrittää?

      Lomalla on helpompi kestää vieroitusoireita, koska ei ole ihan pakko tehdä mitään. Vai onko?

      Itse olen alkanut opettelemaan kahvin juontia ennen kouluikää. Edellisen ja ehkä viimeisen kupin join 1.8.2016, kun alkoi 2 viikon kesäloma. Ensimmäiset päivät oli lähes helvettiä. Pääkipu koko ajan. 12 tunnin yö-/päiväunia. Loman lopussa tuntui jo hyvältä. Ennen lopettamista kahvi ei enää tehonnut ja sitä piti juoda koko ajan. Parempi nyt kun on ilman.

      Comment


      • #33
        Justiinsa meinasin tulla tänne sanomaan, että tämä systemaattinen vähentäminen tuntuu toimivann mulla hyvin. Tänään ei ole ihan aikuisten oikeasti kertaakaan tehnyt mieli polttaa, niinkuin aiempina päivinä. Korvaavia tuotteita käytetty samaan tapaan kuin aiemmin. Vielä eilen jossain vaiheessa tuli se tunne, että nyt mikään ei auta. Tänään sitä tunnetta ei vain ole tullut. Saa sitten nähdä tuleeko oireita kun pitäisi alkaa vähentää muita nikotiinituotteita.

        Comment


          #34
          Jos metodi tuntuu toimivan, niin jatka sillä. Ja nyt kun se on täällä julkistettu, niin retkahtamisesta sataa niin paljon kuittia, että jo sen pelko pitänee erossa tupakasta. :D

          Comment


            #35
            Tuo on totta. Sitten kun vielä kun jatkuvasti vittuilee kaikille muille tupakoitsijoille, niin ei kehtaa enää yhtään savuketta polttaa, ainakaan muiden nähden.

            Comment


            • #36
              No saa nähä miten täällä lopulta käy. Tänhetken tilanne on, että tällä viikolla poltettujen tupakoiden määrä mahtuu hienosti yhden käden sormiin ja edellisestä on aikaa jo kohta puoltoista vrk.

              Comment


              • #37
                Alkuperäinen kirjoittaja Janis Petke Näytä viesti
                10.8. eli reilu viikko sitten loppui oma polttaminen. Istuin illalla parvekkeella ja luin iPadilla että röökin hinta nousee ym. lakimuutoksia tulossa. Siitä alkoi tuumailu ja jätin askin siihen parvekkeen pöydälle.
                Noin aski päivässä meni, mutta suurin osa tuntui olevan "tapatupakointia" (syömisen, kahvin ja kaiken jälkeen).
                Nikotiini purkka auttaa hyvin ja nyt tupakka rutiini vieroitukset on jo suurilta osin helpottanut. Nikotiini purkkaa ajattelin käyttää pari kuukautta ja sitten vaihtaa sen perus purkkaan.
                Laskin että 50-100€ säästyy helposti kuussa ja ajattelin pistää ne rahat suoraveloituksella menemään johonkin rahasto säästöön, niin jää jokin konkreettinen jälki siitä säästyneestä rahasta.
                Tsemppiä vaan kaikille ketkä päättää lopettaa!
                Mitenkäs se lakko edistyy? Täällä kai loppui se lakko. Tai miten sen nyt ottaa. 1-4 tupakkaa menee päivittäin ja muuten olen sähköistänyt tupakanpolton. Sen päivän ekan voi hyvin polttaa vasta illalla eikä se ole ongelma. Eikä vaikka 16 tunnin välit tupakasta mikäli sähkötupakka on saatavilla. Täytyy nyt sitten pohdiskella että mikä on itselle hyväksi ja mikä ei. Jatketaan sitten siitä kohti savuttomuutta

                Comment


                  #38
                  Täällä alkaa olla kuukauden luokkaa viimeisestä pikkusikarista. Höyryteltyä tulee aika ahkerasti, mutta nikotiinin alasajo siinäkin etenee. Ja kun siirtyi noihin marja- ja hedelmämakuihin, niin ei sitä tuhkakupin makua suuhun enää juuri kaipaa.

                  Siitä huolimatta vähän mietityttää tämä sähköversio; vaikka tupakka jäikin pois, niin tässä pitää tapaa yllä, ei välttämättä hyvä sekään. Eli nikotiinin jälkeen erikseen voitettavana tämä tapakoukku.

                  Comment


                  • #39
                    AaaVee, tupakoinnin lopettaminen vaatii tupakoinnin lopettamista. Kun noin vähäistä on tupakointi jo nyt, niin suosittelisin tarttumaan hetkeen ja lopettamaan kokonaan :)

                    Kun tulee vieroitusoireita, niin nauti niistä. Ne kertoo siitä, että vieroitut riippuvuudesta. Sehän on hyvä asia :)

                    Tupakasta tulevasta hyvästä fiiliksestä sen verran, että tupakoimattomilla se fiili on koko ajan. Heille ei tule vaan niitä notkahduksia. Että lopettamalla tupakointia ei tarvitse luopua tupakan tuomasta hyvästä olosta.

                    Sitten ketään osoittelematta. Kun itselleen on aikanaan uskotellut kaikenlaista, niin sen takia sitä koittaa tyrkyttää sitä tietä, millä itse on päässyt tupakasta eroon. Minusta tuossa alasajossa on osittain kyse siitä, että ei uskalla päästää irti. Jos lopettaa, niin pelin henkeen kuuluu päästää irti. Toki on eri tapoja päästä tupakoinnista eroon ja ei pidä suoraan väheksyä sellaista, jolla itse on epäonnistunut. Mutta mutta, todistakaa, että nuo alasajot toimivat käytännössäkin!


                    AaaVee, mitäs jos olisit tässä kohtaa kaksi vuorokautta polttamatta ja aika alkaa siitä, kun kuittaat viestini luetuksi? Päivität sitten fiiliksiä matkan varrelta? Mussuta vaikka porkkanoita pari päivää :)

                    Comment


                      #40
                      9.5.2015 lopetin ilman korvaavia tuotteita. Sen jälkeen en ole ottanut savuakaan mitään tupakkatuotetta. Oli se sitten sähköinen tai ei.
                      Selkärankaa se vaan vaatii.

                      Comment


                        #41
                        Ei se niin vaikeaa ollutkaan, 06.12.1999 lopetin kolmenkymenen vuoden tupruttelun jälkeen. Ei ole tullut mieleen vielä aloittaa uudestaan.

                        Comment


                          #42
                          Komppaan Kuppista ihan täysin. Mitään siitä hommasta ei tuu jos tapoja tai himoja ruokkii jollai korvaustuotteilla..

                          Tapaan toki porkkanoita mutta ei muuta. XD

                          Comment


                          • #43
                            Se on kai aika taas päivitellä kuulumisia. Sähkötupakalla mennään ja kai olen aiheuttanut itselleni riippuvuuden siihen. Ilman oikeaa tupakkaa voin olla vaikka päiviä, ja varmaan aivan kokonaankin jos tarve niin vaatisi. Viimeinen kokemus oikeasta tupakasta päättyikin pitkään sylkeen, joten ei kyllä tee mieli polttaa yhtään. Sähkötupakkaan siirtyessä on makuaisti parantunut ja sen oikean tupakan hajun haistaa kilometrin päähän :D eikä tuo pihalla oleva tuhkiskaan hyvältä haise. Meinaan, että kun ohitse kävelee on sen haju suorastaan silmiinpistävä. Nesteet tulee sähkösavukkeeseen tehtyä itse, joten voin alkaa kontrolloimaan nikotiinin määrää jatkossa. Tiedän, riippuvainen olen edelleen nikotiiniin, mutta oma olo on paljon parempi ja rahaa säästyy kohtuullisen paljon. En pidä nikotiiniriippuvuutta niin paljoa haitallisena terveydelle vrt. tupakan polttaminen. Samalla tavalla olen riippuvainen kofeiinille jota käytän parhaillaan.

                            Comment


                            • #44
                              Sähkötupakasta luopuminen oli ainakin allekirjoittaneelle huomattavasti helpompaa kuin tupakasta luopuminen. Pelkkä tupakka-askin kotiin jääminen ja tieto siitä että pitää odottaa edes 10 minuuttia ennenkuin saa taas kaupasta askin käteen aiheutti ennen kylmää hikeä ja ahdistusta. Yritin lopettaa purkalla ja ilman; kerrasta poikki ja hitaasti vähentämällä ja joka kerta retkahdus tuli parissa viikossa joko tupakan tai pikkusikarien muodossa.

                              Viimeiset pari vuotta käytin sitten sähkötupakkaa ja missään vaiheessa esim. kauppareissuilla ei tullut samanlaista ahdistusta jos tajusi että höyrystin jäi kotiin. Tuossa noin kuukausi takaperin sähkötupakka jäi sitten viimeisen kerran pöydälle kerhokahvitteluihin lähtiessä eikä ole tullut mieleenkään ottaa sitä enää käyttöön sen jälkeen. Kahvitteluista kotiin päästyä pakkasin höyryttimet laatikkoon, enkä ole niitä ottanut sen jälkeen esiin. Nikotiiniitoisuuden tiputin itsekin käytön aikana 12mg->3mg. Loppuajasta riippuvuutena oli enää syy käydä pihalla selvittämässä ajatuksia. Nykyään se onnistuu ihan lyhyellä kävelyllä vaikka hölmöltä tuntuukin käydä pihalla kässelehtimässä ilman jotain tekosyytä.

                              Jos se sähkötupakka siis toimii niin anna mennä vaan. pitkäaikaiset seurannat sen käytön seurauksista puuttuu edelleen, mutta kaikkien pitoisuuksien valossa sen pitäisi joka tapauksessa olla lisäaineilla kyllästetyn tupakanlehden kärytystä terveellisempi tapa saada nikotiinia elimistöön. Nikotiinipitoisuutta alas ja saattaa käydä niin ettei sitäkään enää yhtäkkiä kaipaa.

                              Ja kyllä, joillekin sopii se kerrasta poikki-menetelmä, mutta kaikille ei. Toiset ajaa Avensiksella, toiset Audilla ja jotkut polkee spandeksit jalassa pyörällä.
                              Viimeksi muokannut Wezq-Ape; 19.9.2016, 14:49.

                              Comment


                              • #45
                                Tälläisiä tarinoita tuli itsekkin luettua monia. Mullakin menossa jo tiputukset 24mg-->18mg-->14 mg. Tätä 14mg vahvuutta tulee nyt käytettyä ainakin toinen 30ml pullo ja sitten taidan kokeilla tota 12 tai 10mg vahvuutta. Vaniljanmakua tulee itse käytettyä ja joskus vaihtelun vuoksi mentholia. kuitenkaan päiväkulutus ei ole päätähuimaava n.2-3ml/päivä kun jotkut vetelevät 5-15ml/pvä. Tosin nikotiinin vähentäminen nesteissä voi nostaa kulutusta..

                                Sen olen huomannut, että kun itselle löytyi se mieluinen neste, niin se tupakan polttaminen jää oikeastaan automaattisesti pois. Tuli siis joskus aiemmin kokeiltua tota e-savuketta tupakoinnin vähentämiseen, mutta aina palasin takaisin analogiseen kun se nesteen maku ei miellyttänyt. Nyt kaikki toisin. Tosin nyt on eri kaliiberin laitteetkin kuin silloin, tehoa,lämpöä ja ilmanvastusta voi säätää.

                                Comment


                                  #46
                                  Hyvinhän tuo sitten menee, tsemppiä!

                                  Mulla taitaa huomenna tulla 2 kk viimeisestä pikkusikarista. Laitteesta riippuen vaihtelee tuo ml-määrä päivittäin, joten katselen nuo niksapitoisuudet kulutuksen mukaan - nyt on mennyt 30-70 mg/päivä.

                                  Vaikkei tuota selkärankaa olekaan kuten eräillä, olen ihan tyytyväinen tilanteeseen, semminkin kun talouden toinen asukki polttaa edelleen perinteistä.

                                  Comment


                                    #47
                                    Suunta on oikea jos tupakasta tulee pitkää sylkeä. Itsekin tuossa taannoin erehdyin maistamaan ja siitä tuli välitön karjuyrjö.

                                    Comment


                                    • #48
                                      Se olis taas kuulumisten paikka. Edelleen tulee poltettua se savuke sillointällöin, mutta se aikaväli alkaa olla jo tyyliin 1-2krt/vko. Nyt oon sairastellu ihan huolella, niin sekin helpottaa jo päätöstä pysyä sähkötupakassa ja sitäkään ei tule poltettua niin usein kun normaalisti. Samoin nesteen nikotiinivahvuus on kokoajan laskusuunnassa. Edellisen askin ostin 3 viikkoa sitten ja siitäkin on vielä yli puolet jäljellä. Alkaa tuntua siltä, että kohta unohdan ostaa sen "vara-askin" kokonaan ja hyvä niin. En oikeestaan ees tiiä miksi poltan sitä tavallista kun en saa siitä enää yhtään mitään. Korkeintaan vaihtelua sähkötupakan vanilja makuun.

                                      Comment


                                      • #49
                                        Tulipahan taas kirjauduttua pitkästä aikaa foorumille ja muistin aloittamani aiheen tupakasta. No vituiksihan se edellinen yritys meni ja juuri siinä vaiheessa kun piti luopua kokonaan myös tuosta sähkötupakasta.. Nyt on uuden yrityksen paikka, katsotaan miten tässä käy. Vanhoista virheistä on opittu ja tuleviin tilanteisiin pystytään jo reagoimaan kokemuksen kautta.. Edelleen yritän lopettaa vähentämällä ja nyt on ihan hyvä tilanne sen suhteen. Edelleen tupakit on vapaasti käytettävissä, mutta sillä erotuksella, että uutta ei enää osteta. Just olin 28h ilman ja täysin ilman oireita :) Tällä kaavalla mennään jatkossakin, eli aina pidempi aika ja sitten kun tupakat loppuu niin ei kehtaa uusia ostaa kun edellisestä on jo niin kauan aikaa

                                        Comment


                                        • #50
                                          Itse lopetin perinteisen kessun vetämisen ja siirryin sähkötupakkaan. Oli helpompi siirtyä siihen, kuin lopettaa kuin seinään. Sitten hiljalleen vähensin sähköröökin vetämistä ja lopulta lopetin kokonaan. Joskus harvoin saattaa oluen kanssa kulua pikkusikari tai pari, mutta muuten loppettaminen onnistunut hyvin. Tsemppiä kaikille lopettamassa oleville.

                                          Comment


                                          • #51
                                            Tupakin vetäminen on fiksua lopettaa. Näillä tiedossa olevilla tutkimustuloksilla, tuntemuksilla, röökimimmejä haistelleena, katselleena, ihmisten sairastuneena, kuolleena, köhineenä, hengästyneenä, keukoleikkauksessa käyneitä nähneenä ihmettelen edelleen miksi tupakkia pitää poltella. Yksi tyhmimpiä juttuja mitä voit itsellesi tehdä/läheisillesi.

                                            Viime viikonlopulla ihmettelin nuorta pariskuntaa jotka luumutti tupakkia taluttaen välissään n 2 v lasta. Teki mieli sanoa ääneen että nuija on nuija.

                                            Kun tupakin vetämisen lopettaa saattaa pari vuotta tulla romanttisia ajatuksia kuinka olis kiva istahtaa kannon nokkaan ja imasta tupakki. Esim. n. kahden vuoden päästä moni tupakin imijä ihmettelee miksi ikinä on imenyt tupakkia.

                                            Comment


                                              #52
                                              https://www.kaikkisyovasta.fi/tarina...a-keuhkosyopa/

                                              Comment


                                              • #53
                                                Täällä oltu reilu 2vk ilman tupakkia ja tuska on jäätävä ;D pakko vaan yrittää ja varsinkin kun lapsille luvannu että nyt se on loppu.. 15 vuotta sitä tuli vedettyäkin....

                                                Comment


                                                • #54
                                                  Lopetin laakista marraskuussa 2017 poltettuani 40 vuotta ilman pidempiä taukoja.. Motivoivana tekijänä oli lääkärin lause ennen tarkastusten aloittamista: kannattaa lopettaa kun olette vielä oletettavasti terve.

                                                  Comment


                                                    #55
                                                    Mika, näin se menee. 46 vuotta meni ja nyt cold turkey-menetelmällä 2 ja risat ei. Lekuri vihjaili, että voihan sitä pyörätuolissa jalattpmana polttaa …

                                                    Comment


                                                      #56
                                                      13-14 vuotta tuli poltettua kunnes 2011 siirryin höyrykkeisiin. Nyt niidenkin käytttö vähentynyt melkoisesti ja nikotiinin fyysinen riippuvuus kadonnut oikeastaan kokonaan.

                                                      Comment


                                                      • #57
                                                        Onko kukaan lihonnut kun on lopettanut? Itselle on tullu painoa jonkuverran lisää kun ekan kerran yritin lopettaa. 8kk polttamatta ja kännissä se ajatus sitte lähti eikä päässy eroon enää..
                                                        Sopusuhtasissa mitoissa kyllä ollaan vielä, 184cm pitkä ja 98kg elopaino..

                                                        Comment


                                                          #58
                                                          Päivitetäänpä tänne. Sähköllä meni tuonne 2017 kevättalvelle, kunnes paksusuolentulehdus alkoi oirehtia (eka kertaa lääkityksen aloituksen jälkeen). Siihen aloin lääkkeeksi taas polttamaan muutaman savukkeen päivässä, tepsi kyllä heti.

                                                          Tänä keväänä emäntä kuitenkin otti ja lopetti tupakoinnin saikkureissun yhteydessä, ja päätin peesata - nyt on nelisen kuukautta mennyt tupakoimatta, ja ihmeen kivuttomasti. Helpottaa kummasti, kun koko talous on savuton... Colitis on toistaiseksi ollut oireeton, toivotaan että pysyykin.

                                                          Jesse: on kai tuota pari kiloa ylimääräistä hiipinyt, tosin nousujohteinen oli suunta jo ennen lopetusta.

                                                          Comment


                                                          • #59
                                                            Minulla ei juurikaan paino noussut tupakoinnin lopetuksen myötä. Olin myös aloittanut aktiivisemmin käymään lenkillä ja salilla mikä osakseen saattoi vaikuttaa asiaan.

                                                            Lopetin tupakoinnin 2013 kun esikoinen syntyi. Vaimon kanssa oltiin tehty yhdessä päätös, että jos lapsia hankitaan niin silloin talouden täytyy olla savuton. Lopetus oli kerrasta poikki muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Molempien osalta lopetus pitää edelleen eikä tulisi edes mieleen maistaa/aloittaa uudestaan.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X