Word 2007 näppiskomennot. Esimerkiksi ctrl-<oikeanuoli> hyppii sinne sun tänne eikä sanan alkuun kuten 2003 versiossa. Sitten kun alat editoida niin taas hyppii väärään kohtaan ...
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
Nyt ottaa päähän!!!
Collapse
X
-
No eikös se aina mikkisoftalla näin oo menny? Ensin tehdään ja käyttäjät kun hattuuntuu, niin sitten korjataan.
Kahteen oon ollu tyytyväinen Win 98SE ja tämä uus seiska. (seiska ei liene vielä sittenkään kaikkia karvojaan näyttäny)
Tuohon Pekan juttuun (tuossa seuraavana) lisäisin ainoastaan sen, että muutamankerran asiakkaaltani saamani originelliin, joka on tehty OpenOfficella, vaikka olis viimeinen verso ja tallennettu pdf muotoon, niin ei aina ole toiminut, jättää joskus (harvoin) jotain olennaista pois. Syytä tähän en ole vielä löytänyt.
Comment
-
Itse käytän nykyään lähes pelkästään Open Office Org:ia Se tuntuisi toimivan myös kaikkien Microsoftin systeemien kanssa.
Word 2002:ssa kävi aikoinaan hauska juttu. Ostin Canonin scannerin , koska piti saada talon pohjapiirustuksia rakennusmiehille. No skannaus onnistui vähän liian hyvin, sillä siitä päivästä lähtien oli Wordissä aina pohjakuvana talon pohjakuvat. Niitä ei saanut millään pois Wordistä , ei auttanut uudelleen asennuskaan. Pikkuhiljaa alkoi olla hermot tiukalla, no sitten katsoin netistä, siellä jo kannettiin tietokoneita roviolle saman vian vuoksi. Noin viikko myöhemmin tuli Microsoftilta päivitys Wordiin , joka korjasi vian, mutta siitä päivästä lähtien kaikki Word-asiakirjat oli ählämsähläm-muodossa. Mikään formaatin muutos ei näyttänyt palauttavan tekstejä eli aika hyvä ohjelma.Viimeksi muokannut vepek; 8.4.2010, 19:38.
Comment
-
Nyt on pakko avautua. Olen viime aikoina joutunut suorittamaan melko mittavissa määrin töihin liittyvää matkustelua mittariautolla ja siihen liittyen on eräs epäkohta alkanut vaivaamaan. Ottaa meinaan pattiin taksikaluston taso sekä Suomessa ja erityisesti rakkaassa naapurissamme Ruotissa. Taksin kun tilaa, niin paikalle pitäisi ilmestyä vankkaa teutoonien rautaa, mutta ei. Pihaan kurvaakin joku korealainen Huihai tai vielä pahempaa, kaikkien kamaluuksien äiti; Toyota Prius!
Eihän siinä oo mitään tolkkua, että maksat kyydistä premiumia, mutta saatkin kyydin kaukoidän kärryllä. Kyllä ketuttaa, ei voi muuta sanoa. Tässä jos missä kustaan asiakasta silmään. Kuluttajaviranomaisten tulisi puuttua asiaan mitä pikimmin.
Comment
-
Hehe ja viime keväänä berliinin(tegel?) lentokentällä just naureskelin, että kylläpäs täälä taksikuskit ajelee vanhoilla paskoilla, toisin kuin suomessa. ( Mittaritolpalla vain piiiiiitkä jono w124:a) :)Ottaa meinaan pattiin taksikaluston taso sekä Suomessa ja erityisesti rakkaassa naapurissamme Ruotissa. Taksin kun tilaa, niin paikalle pitäisi ilmestyä vankkaa teutoonien rautaa, mutta ei.
Comment
-
Olen jo pitkään hautonut uuden tietokoneen ostoa. Nyt sitten tarttui eräältä toiselta forumilta halvalla huippunäyttis käytettynä. Tästä innostuneena sitten laitoin loput koneesta saksasta tulemaan ja kotelon verkkokaupasta.
Nyt kaikki osat odottaa postissa noutajaansa ja matkahuollosta kyselin, niin koko näyttistä ei ole kuulema edes lähetetty. Onneksi kuitenkin sovittiin että maksan näyttiksen matkahuoltoon, mutta vituttaa kun kaikki rojut odottaa läjään laittamista, mutta tuo näyttis puuttuu, jonka olisin voinut tilata saksasta samoihin posteihin!! >(
Comment
-
Miten ihmeessä voi olla taas autokuume??!! Marraskuussa tuli tuo nykyinen ostettua ja nyt jo tekis mieli jotain muuta. Ei se muuten ottaisi päähän, mutta taas olisi sitten rahanmenoa tiedossa...
Comment
-
Itse olen joskus taksia tilasessa pyytänyt taksikeskuksen tädiltä että ei laita ooppelia. Taisi vetää herneen nenään kun töykeään sävyyn tokaisi että "tulee mikä tulee". Tiedä sitten ajoiko täti itse ooppelilla.. :/Alkuperäinen kirjoittaja Ilkka L Näytä viestiNyt on pakko avautua. Olen viime aikoina joutunut suorittamaan melko mittavissa määrin töihin liittyvää matkustelua mittariautolla ja siihen liittyen on eräs epäkohta alkanut vaivaamaan. Ottaa meinaan pattiin taksikaluston taso sekä Suomessa ja erityisesti rakkaassa naapurissamme Ruotissa. Taksin kun tilaa, niin paikalle pitäisi ilmestyä vankkaa teutoonien rautaa, mutta ei. Pihaan kurvaakin joku korealainen Huihai tai vielä pahempaa, kaikkien kamaluuksien äiti; Toyota Prius!
Eihän siinä oo mitään tolkkua, että maksat kyydistä premiumia, mutta saatkin kyydin kaukoidän kärryllä. Kyllä ketuttaa, ei voi muuta sanoa. Tässä jos missä kustaan asiakasta silmään. Kuluttajaviranomaisten tulisi puuttua asiaan mitä pikimmin.
Comment
-
Rahanmenoon saat multa lääkettä. Vaihellaan autoja, niin laitan aimo tukun tuohta väliin! :)Alkuperäinen kirjoittaja ilkkapoikaMiten ihmeessä voi olla taas autokuume??!! Marraskuussa tuli tuo nykyinen ostettua ja nyt jo tekis mieli jotain muuta. Ei se muuten ottaisi päähän, mutta taas olisi sitten rahanmenoa tiedossa...
Comment
-
Ehe ehe... Tarvisi varmaan harkita ottomoottoriin siirtymistä, työpaikan vaihdon vuoksi työmatka lyheni niin paljon, että tuo diesel alkaa olla kannattamaton taloudellisesti. Mutta ei toisaalta haluaisi luopua tuon moottorin ominaisuuksista. Vaikeaa on elämä välillä.Alkuperäinen kirjoittaja haraldh Näytä viestiVoidaan me vaihtaa päittäin niin ei mene rahaa?
Valtsu, ei taida enää luonto antaa periksi vanhempaan siirtymiseen.. :D
Comment
-
No joo, itsellä se on aika siinä ja tässä tuo taloudellisuuspuoli kun sitä oikein aloin laskemaan ja kun otti vertailukohdiksi saman suorituskyvyn omaavia muita autoja. Ongelman ydin lienee siinä, että päästi edes koko autonvaihtoajatuksen päähänsä. Nyt siitä ei tahdo päästä eroon millään!
Comment
-
Vieras
Näinhän tuo on, mutta Suomessa on kuitenkin taksien taso erittäin hyvä melkein mihin tahansa muuhun maahan verrattuna. Ja asiakasta harvemmin viilataan linssiin. Idän ihmeiden lisäksi seuraavat automallit saavat takseina erityisen huonon arvosanan: Volvo XC60 - voiko epämukavampaa takapenkkiä olla? MB tilataksit - miten ihmeessä jokainen voi nitistä, natista ja kolista niin pahasti, vaikka olisi alle 50000 rullattu? Toista ääripäätä edustaa esim. uusi ässämersu - harmi vain niitä on vain muutama hullu taksikäyttöön ostanut.Alkuperäinen kirjoittaja Ilkka L Näytä viestiNyt on pakko avautua. Olen viime aikoina joutunut suorittamaan melko mittavissa määrin töihin liittyvää matkustelua mittariautolla ja siihen liittyen on eräs epäkohta alkanut vaivaamaan. Ottaa meinaan pattiin taksikaluston taso sekä Suomessa ja erityisesti rakkaassa naapurissamme Ruotissa. Taksin kun tilaa, niin paikalle pitäisi ilmestyä vankkaa teutoonien rautaa, mutta ei. Pihaan kurvaakin joku korealainen Huihai tai vielä pahempaa, kaikkien kamaluuksien äiti; Toyota Prius!
Ruotsi on sitten oma lukunsa, ja siellä touhu on kyllä taksien vapauttamisen jälkeen ollut erittäin villiä. Ei paljon uskalla muihin luottaa kuin pariin isoon toimijaan. Esimerkiksi kerran tilasin toimiston eteen Taxi Stockholmin taksin. Tarkemmin katsomatta hyppäsin ensimmäiseen taksiin joka siihen kurvasi. Lähinnä small-talk mielessä varmistin itseäni kehnommin ruotsia puhuvalta herralta että "fyrahundranittiofem, eller?", johon tämä "Nej, femhundranittiofem". Ilmoitin että tähän mennessä aina lentokentälle on ollut kiinteä hinta 495, johon tämä sanoi että tähän aikaan se on 595. Totesin että "okej okej, cirka sex hundra då..." - ja kas kummaa, vaihtoi mittariin vielä röyhkeästi 600 eikä 595. Valitin seuraavalla kerralla Taxi Stockholmin kaverille, ja totesi että hämärämmät yrittäjät ovat oppineet ne toimistot joilla on isojen taksifirmojen kanssa sopimus, ja "varastavat" asiakkaita toimistojen edestä. Omat etunsa tuossa Suomen mallissakin on...
Comment
-
Näistä suomen takseista. Ei näitä voi oikein moittia..pääosin ne on siistejä, mutta itse matkustan paljon maailmalla ja siellä näkee mitä ihmeellisempiä vehkeitä. Esimerkkinä mainittakoon juuri paluu Las Vegasista, voi jessus mikä auto...kattoverhous roikkui, listat lattialla, kuskin sapuskat (ainakin viikon mäkkäripaperit) lattialla, tuota autoa ei varmaan oltu ikinä huollettu. No tosin hintakaan ei ollut huima...pääosin kaikki taksit tuolla oli tuota tasoa, jopa osa limusiineistä oli romutuksen tarpeessa..
Ei ne kaikki autot kyllä suomessakaan ole täysisin iskussa, samalla reissulla suomen päässä ajoin kotipihaan e-sarjan mesellä jolla oli rullattu jo ~500tkm ja kunto muutoinkin pahasti ehtoon puolella. Kysyin kuskilta, että mitenkäs nyt näin niin meinasi jäädä eläkkeelle tuolla autolla ja sen takia ei enää ole vaihtanut. No olisi kuitenkin voinut pitää sitä paremmin kunnossa. Pahinta tuossa autossa oli se, että se haisi tolkuttoman pahalle, luultavasti ilmastointia yms. ei ole koskaan puhdistettu, tuntui kuin joku olisi läntännyt viikon vanhan märän tiskirätin päin naamaa...
Jotta pysyttäisiin aiheessa niin nyt ottaa päähän tämän aamuinen tilanne. Otin vanhuksen tallista ja lähdin töihin, matkalla huomasin kuinka Honda Accord lähestyi risteystä ja automaattisesti oletin, että se pysähtyy (hänellä kolmio). No ei mitään, auto senkuin lähestyi ja huomasin, että kaveri räplää radiota ja ei huomaa risteystä/minua ollenkaan. Ei muuta kuin jarrut pohjaan ja tööttiä painamaan. Kuski saa jonkinlaisen paniikkikohtauksen ja vääntää Hondansa poikittain tielle. No vahinko ei tapahtunut, mutta itse jäin hölmistyneenä paikoilleni. Mitä olis tapahtunut jos en olisi ollut paikalla ja herättänyt kaveria...hänen tiensä loppui siihen ja jos en olisi töötännyt niin hän olisi ajanut suoraan risteyksen yli pellolle/ojaan. Vielä enemmän olisi harmittanut jos kaveri ei olisi saanut autoaan poikittain..siinä olisi tarvittu jo uutta peltiä vanhukseen...
Tavallaan sitä mietti omaakin käytöstä, näin kyllä jo kaukaa, että Honda lähestyy risteystä, mutta en hidastanut yhtään sillä oletin automaattisesti, että kaveri kyllä pysähtyy kuten kuuluu. Kun huomasin, että näin ei käy olisi ollut jo liian myöhäistä. Ei olisi ollut minun vika, mutta taas oppi ettei pitäisi olettaa aina liikoja...
Ai niin, ja harmitusta lisää se, että nyt nuo Urssin levyt tuntuvat menneen kieroon (ravistavat). No uusiksi ne oli jo menossa muutenkin...pitääpä katsella lähtikö nastoja kumeista (eka talvi takana). Vauhtia oli noin 60km/h ja kaikki paino jarrupolkimella...toimii ne abs:t asfaltillakin...
Comment
-
heh, tuosta vaivasta pääsee heleposti eroon, kun ei omista teeveetä tai mitään millä ottais vastaan jotain siknaalia :) Ei oo muutes tullu päivääkään ikävä, lähinnä nykyää naurattaa tuo kanavien tarjonta, että mitä jätettä ne suoltaa sieltä ruutuun.
Comment
-
Vahingosta viisastuneena yritin tätä samaa viime kerralla taksia tilatessa. Pyysin keskukselta, että auto olisi AUdi, BMW tai Mersu. Tuli melko töykeä vastaus, että tulee mikä tulee :-)Itse olen joskus taksia tilasessa pyytänyt taksikeskuksen tädiltä että ei laita ooppelia. Taisi vetää herneen nenään kun töykeään sävyyn tokaisi että "tulee mikä tulee".
Jep tämä on huomattu. Itse olen ajellut säännöllisesti Arlandasta Solnaan ja toisinpäin. Hintahaitari on melko iso tuolla samalla reitillä. 440-495 tähän mennessä. Saa nähdä miten tänään käy.Ruotsi on sitten oma lukunsa, ja siellä touhu on kyllä taksien vapauttamisen jälkeen ollut erittäin villiä. Ei paljon uskalla muihin luottaa kuin pariin isoon toimijaan. Esimerkiksi kerran tilasin toimiston eteen Taxi Stockholmin taksin. Tarkemmin katsomatta hyppäsin ensimmäiseen taksiin joka siihen kurvasi. Lähinnä small-talk mielessä varmistin itseäni kehnommin ruotsia puhuvalta herralta että "fyrahundranittiofem, eller?", johon tämä "Nej, femhundranittiofem". Ilmoitin että tähän mennessä aina lentokentälle on ollut kiinteä hinta 495, johon tämä sanoi että tähän aikaan se on 595. Totesin että "okej okej, cirka sex hundra då..." - ja kas kummaa, vaihtoi mittariin vielä röyhkeästi 600 eikä 595. Valitin seuraavalla kerralla Taxi Stockholmin kaverille, ja totesi että hämärämmät yrittäjät ovat oppineet ne toimistot joilla on isojen taksifirmojen kanssa sopimus, ja "varastavat" asiakkaita toimistojen edestä. Omat etunsa tuossa Suomen mallissakin on...
Comment
-
"Nyt tuohon diesel/bensa kannattavuuteen vielä. Kukas laskis miten paljon poltan lasten perintöä kun ajelen sen 25tkm vuodessa tuolla veekasi bensaquattrolla verrattuna vaikka 2.5TDIq yhtälöön :) "
Irwin totesi aikanaan laulussaan että "juodaan kaikki nyt ja juokoot toiset omiaan..."
http://www.youtube.com/watch?v=leSS06OhXDI
Niin ja Ruottin taksit ainakin Tukholmassa on monesti aika syvältä. Joku doktor Bombay ratissa ja satunnainnen matkailijakin tietää paremmin minne päin pitäisi olla menossa kuin tuo "kuski".
Onneksi laivalta tullessa on sentään yleensä vähemmän pahalla päällä, eli pikku nosteessa tai sitten krapulassa, niin ei jaksa valittaa, kunhan pääsee perille.
Comment
-
Noh, kerran (tosin kauan sitten) pelimatkalla Puolassa oltiin menossa taksilla baariin. Meitä oli neljä kaksmetristä kyytiä vailla ja paikalle sujahti jo elinkaarensa loppupuolella oleva Polski Fiat 126. Oli kuski ja varsinkin auto ihmeissään. Perille kuitenkin päästiin. Ja halvalla. Mutta silloinkin Suomen taksikalusto oli selvästi ulkomaita tasokkaampaa, vertasi sitä sitten melkein mihin maahan tahansa.Ottaa meinaan pattiin taksikaluston taso sekä Suomessa ja erityisesti rakkaassa naapurissamme Ruotissa
Comment

Comment