Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Uuteen asuntoon LED-valot kattoon, kokemuksia ja vinkkejä

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Noista (dx) valoista nyt parin vuoden kokemuksella toteaisin, että juu, monessa paikassa Suomessa ja iibeissä myynnissä samaa tavaraa, jopa välillä samanlaisessa boxissa, mutta kunnon katteet päällä luonnollisesti.

    Kiinanheppu toimittaa ilman postikuluja, ja ainakaan mulla ei ole vielä kertaakaan torpannut paketti tulliin, kun siinä paketissa on aina joku koominen lasku päällä,tyyliin: arvo 10 taalaa. Toimitusajat on vaihdelleet muutamasta viikosta viiteen viikkoon, eli kiire näitten kanssa ei saa olla. Toistaiseksi kaikki on tullu ehjänä perille, vaikka välillä näytää paketit siltä, että ajettu rekalla yli. Lamppuja kannattaa tilata samalla muutamia ylimääräisiä varaosiksi, ainakin joissain malleissa olevat, johtoihin integroidut virtalähteet on melko koomisia, ja olenkin jo muutaman sarjan virtalähteet korvannut kunnollisella. (kytkenyt koko ryhmän kunnolliseen virtalähteeseen)

    Lamppuja on yhteensä risat 30 kellarin katossa ja yhden tai kaksi olen vaihtanut vilkkuvana. Muutama virtalähde on myös porsinut.

    Comment


      Suomessa myytäviin on onneksi lätkästy CE tarra ja muuntajat on CE hyväksyttyjä.
      Jos sattuu kämppä palaan niin ei jää siitä ainakaan kiinni.

      Meidän sähkäri sano, ettei suostu asentaa kun hyväksyttyjä tavaroita.

      Comment


        Onneksi tämä surullinen epäkohta on korjattavissa

        http://www.ebay.de/itm/50-CE-Zeichen...item19dfc0f13a

        Comment


          Jep, CE-merkintä ei ole kyllä minkään tae, mutta näyttipä noista moinen kyllä löytyvän driverista.

          Comment


            ..mietin vaan, että mistäköhän palaneesta löytyy ce-tarrat...

            Comment


              Mulle on ihan sama mitä muut asuntoihinsa laittaa. Ja saahan noi itsekkin kytkettyä, kuten kaikki sähköt. Mistä sitä tietää kuka mitäkin tekee säästääkseen.

              Kiinassa nuo kaikki kuitenki tehään ja hyvin voi olla muuntajas merkit valmiina.
              Viimeksi muokannut Puuhapete; 21.2.2014, 20:30.

              Comment


                Kirjoitit itsekin "ce tarran lätkäisystä". Muuttuuko tuote siis turvallisemmaksi jos siihen Suomen maahantuoja lyö tuollaisen linkittämäni ce-tarran? Tai muuttuuko tuote turvallisemmaksi jos siitä maksaa kolminkertaisen hinnan?

                Comment


                  Vaikee sanoa mitä se tarra tekee. Suomalainen firma ei saane edes myydä kuin ns CE hyväksyttyjä sähkölaitteita. Se tosin taitaa olla vain valmistajan lupaus, että on seurattu tarvittavia standardeja.

                  Vähän väliä löytyy vaarallisia sähkölaitteita, joita poistetaan markkinoilta. Ulkomaisiin nettikauppoihin suomalainen valvonta ei ylety tietenkään.

                  Comment


                    Rakennusvaiheessa kaikki kamat pitää olla CE-hyväksyttyjä jos tarkastaja sattuu paikalle.

                    Comment


                      http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kul...uus/CE-merkki/

                      Kun kerran haluatte asiasta vääntää, niin sanoin vaihtavani virtalähteen varmasti asiallisempaan versioon. Mutta itse kysymys: Kun itse valaisin toimii pienoisjännitteellä <50V niin koskeeko sitä minkälaiset määräykset sähköturvallisuuden osalta? Tuskinpa paljon mitkään, kun 12V pihavalosarjoja saa Irma ja Reijo tökkiä perennojen ympärille kaatosateessa virtalähteen ollessa mallia hyväksytty.

                      Ja vielä kun puhutaan vanhan talon saneeraamisesta, ajalta jolloin hyväksyntää toimittivat vain nyrkki sekä kyrpä, niin kuka noita vahtaa, paitsi katkerat kanssaihmiset?

                      LED valot, joita käytetään alle suoja- eli pienoisjännitteen rajan (< 50 Vdc) ovat turvallisia käyttäjälleen ja niitä saa rakentaa, asentaa ja korjata ilman sähköalan tutkintoa tai urakointioikeuksia, koska laitteesta ei voi saada vahingoittavaa sähköiskua.
                      Viimeksi muokannut Jyppe; 22.2.2014, 00:59. Perustelu: Lisäsinpä lainauksen

                      Comment


                        Valot itsessään saa kytkeä, mutta muuntajaa ei, jos sen asianmukaisesti katkaisijan taakse laittaa.
                        Ei tässä mitään vääntöä ole.
                        Se muuntajakin on mahdollisesti ihan pätevä.

                        Minä en yritä väittää, että omat suomihinnalla ostetut kiinaledit olisi tarran takia turvallisempia. Itsekkin vähän pohdin ulkomailta tilausta.

                        Comment


                        • Ostin kaverille 10kpl pyöreitä ledpaneeleita suomalaisesta nettikaupasta. Eilen kävin sitten kytkemässä. Muuntajissa oli 10cm syöttöjohdot valmiina ja vedetty pelkkinä mk johtoina ja vielä värit ristissä, sininen oli L ja ruskea N. Laillisesti noita ei voi tuollain kytkeä.
                          Itse tilaan vastaavat valot aina ulkomailta, säästää sen 60%.

                          Comment


                            Vähän OT, sori...
                            Tuli eilen töihin sinne tilatut (kaiketi ihan vakavasti otettavalta Puolalaiselta valaisintehtaalta = Si-Led) LED-valaisimet, jotka ovat siis ihan julkisiin tiloihin, kuten katuvalaistukseen , parkkipaikoille jne. tarkoitettuja valaisimia. Lampun rungossa komea tarra jossa tekniset speksit mm. IP66, joka oli tilatessa vaatimuksena. Varmaan juu se itse virtalähde ja ledpaneeli onkin, mutta virtalähteestä tulee 2 ML-johdinta muoviseen liitimeen / kytkentäkoteloon (joka on sellainen parin röökiaskin kokoinen peltiaski, kansi ilman tiivistettä). Vaikken nyt ihan sähkömies olekaan, niin tuo kyllä ei ole IP66:sta nähnytkään! Ja nuo pitäisi sitten ulos asentaa, what???

                            Nuo otettiin ihan kokeeksi (kun kaikesta pitää se kahdelta eri toimittajalta hinta olla...) vähän oli eri planeetalta, kuin Suomalaisen / Salolaisen (Easy-Led) valmistajan led-valaisimet, joita meillä tehtaan tiloissa ja valmistettavissa koneissakäytetään. Hintaero Puolalalaisen hyväksi öbaut 5%. Salolaiset voittaa vielä valaisimen koossa (= huomattavasti kompaktimman kokoisia).

                            Perkele kaikenlaisia virittäjiä sitä näemmä koittaa kepillä jäätä, saa nähdä lähteekö lamput takaisin Puolaan...

                            Comment


                              Nythän niitä led-panelivaloja tuli. Näyttää suht hyvälaatuisilta ja valoteho aika jees, mitä tuosta yhdestä koeajoversiosta tolkkua saa.
                              Attached Files

                              Comment


                              • Käytiin vaimon kanssa vertailemassa LED-valaisimia . Hyvin erilaisia valoja on esim. K-raudassa Jumbon lähellä. Täytyy sanoa, että paljon on eroja ledeissä : joku voi olla kirkas , mutta sillä ei oikeasti näe mitään, joku on oudon värinen , joku häiritsevästi vähän vilkkuu.
                                Ainoat mitkä olivat todella hyviä noista valikoimista , oli uudet EULI:n LED-valot, mutta hintakin on sitten varsin kova, aina yli 100 EUR
                                Tuossa malleja : http://www.euli.fi/images/stories/vi...noPaneelit.pdf

                                Comment


                                • Tuollainen tuli tilattua testimielessä kiviseinään kiinnitettäväksi lukuvaloksi. Sisällä kotelon reunoilla kulkee keskelle suunnattu LED-nauha, mutta valo näyttää mukavan tasaiselta. Ongelmaksi osoittautui liiallinen kirkkaus, joten valon eteen virittelin sopivan kankaan himmentämään loistoa.
                                  Johonkin kevytrakenteiseen (herkästi syttyvään) kattoon en ehkä tuota pysyvästi päällä pidettäväksi asentaisi ilman, että lisäisin vielä jäähdytystä. Periaatteessa kyseessä on kai noin 15W metallirunkoinen lämmitin, eli mahdottoman kuumaksi se ei toki lämpene. Virtalähde on hieman epämääräisen näköinen, pieni muovinen aski, jonka liitäntäjohdoissakin olisi parantamisen varaa. Valvomatta käytettäväksi vaihtaisin varmaankin virtalähteen asiallisemmaksi. Erinomainen hinta-laatu-suhde joka tapauksessa.

                                  Comment


                                    On kyllä aika tehokas lukuvaloksi. Mulla taitaa olla jotain 4w luokkaa lukulamput.

                                    Tuossa yhessä on lumeneita pienen huoneen valaisemiseksi. Mulla on takka/ruokailuhuoneessa 2160lm yhteensä valoissa.

                                    Comment


                                      Mistä kannattaa lähteä ledipaneeleja yms etsimään kun pitäisi noin 7-10pv sisällä saada. Kiinasta jo tilasin mutta ei näillä näkymin ole tulossa vielä hetkeen, joten jostain pitäisi saada nopeammin. Ei kuitenkaan nuo 50€-100€ kpl hinnat innosta ostamaan paikallisista puljuista.

                                      Comment


                                      • noista CE-merkinnöistä, ne kirjaimet kuuluu olla selkeästi erillään kuin Jyppe:n linkissä, muuten ne tarkoittaa China Export
                                        http://www.planetmountain.com/englis...hp?keyID=15187

                                        Comment


                                        • Kellään kokemusta näistä "aloituspakkaus Osram Lightify" http://www.osram.com/osram_com/tools...-you/index.jsp

                                          Comment


                                          • himmennettävä LED E27

                                            Tulipa laitettua keittiön pöydän päälle himmentimen taa 10W osram E27 led (bauhausin 10 euron tarjouslamppu)

                                            Ensin ei tapahtunut mitään ja kappas, himmennin oli mallia 40 - 300W eli vaatii minimissään 40W kuormaa että käynnistyy. No selvittelin ongelmaa ja lappuhan oli ehjä kun normi katkaisimen perässä toimi. -> himmennin syypäänä.

                                            Tilasin Muudilta triac himmentimen ja pistin sen paikolleen. nyt toimii.
                                            Näyttää olevan niin että kodeissa yleisimmät himmentimet on noita 20W tai 40W minimikuormaa vaativia ja ledien kanssa tuota kuormaa ei oikein saa aikaan. Muudin triac säädin ainakin meni heittämällä paikalleen ja yhden illan kokeilujen perusteella toimii himmennettävän ledin kanssa.

                                            Kannattaa ottaa tuo huomioon jos himmentimiä uuteen asuntoon meinaa laittaa. 2 -10 W minimikäynnistymiskuorma pitäisi olla jotta ledien kanssa toimii.
                                            Viimeksi muokannut HeikkiOjalehto; 20.11.2014, 08:52. Perustelu: ref: uusi talo himmennin led

                                            Comment


                                            • Onko joku laittanut keittiön työtasojen valaisuun 4000K ledinauhaa muiden valojen ollessa 3000K luokkaa? Kuva, jossa molemmat valot ovat yhtä aikaa päällä olisi myös kiva jos joku näin on tehnyt. 4000K voisi sopia juuri työvaloksi tasoille, mutta riiteleekö pahasti jos katossa olevat valot ovat lämpimämpää? Vai onko viisaampaa laittaa sitten työtasovaloksikin 3000K nauhaa? Kylpyhuone, wc ja vaatehuone tuli nyt laitettua 4000K valoilla, muualle jää lämpimämmät valot.

                                              Comment


                                              • Tilattiin keittiö ja sit tämmöset välitilaan ja ehkä laitan myös alas sokkeliinkin
                                                http://dreamled.fi/
                                                4000K / Slim 900 ja on tasainen ja tyylikäs valo.

                                                Comment


                                                  Taloon tuli nyt urakoitsijan kautta Ahlsellilta tai Onniselta. Merkkiä en tiedä, mutta sävyt on kohdillaan.
                                                  Lienee nämäkin kiinakamaa kuten kaikki muutkin jotka ei merkkiä suoraan ilmoita, standardit on vain tiukemmat että heittoja ei tule.

                                                  Comment


                                                    Eteiseen laitettu Eulin Interno 11W 180mm paneeli, 4000K 660 lm. Säätimeksi tuurilla ClasOhlsonilta Eltakon EUD61NPN joka sopii myös ledivaloille joissa pienin himmennysasento on liian kirkas. Lisäksi sytytys/sammutus ramppi ja torkkutoiminto, sekä pikasytytys täysille samalla kun himmennysasetus silti säilyy muistissa. Ja pari muuta vanity-säätöä... Ainoa huono puoli että vaatii nollan eli ei käy suoraan kytkimen tilalle. Hehkulampuille on malli NPS minimikuorma 20 W eikä vaadi nollaa.

                                                    Paneeli on tosi hyvä ja kirkas, valo erittäin tasainen eikä liian valkoinen vaikka on uutta valkoista pintaa eteisessä. Himmennys toimii vähän karkeilla pykälillä eli väpättää säädettäessä mutta ei haittaa. Säädin mahtuu uudemman mallisen kytkimen alle rasiaan. Paneelit oli tarjouksessa -30% paikallisessa krautakaupassa ennen joulua.

                                                    Huussiin tuli Terrasta tuontikamaa (ultra?) 5.5W IP24 tuplaspotteja kaksi eli yhteensä 4 'a 300 lm 3000K. Ei silti pärjää eulille. Kallistus ja valaisukulma 25* tarkoituksella. Valaistus sanoisinko onnistui perfecto. Vastaavanlaiset tarttis sitten löytää kylppäriin, khh menisi tuolla Eulilla ja himmentimellä.

                                                    Ei varmaan halvin ja parhain valikoima mutta tyydyttää tässä vaiheessa enemmän kuin tarpeeksi.

                                                    Comment


                                                      Saakos ksarvala himmentimen purettua auki? Jos saa niin potikan liukupinnoille esim. WD 40.stä niin väpätys loppuu.

                                                      Comment


                                                        Ei siinä ole potikkaa, vaan impulssi(paino)kytkin jota painamalla säätyy suuntaan tai toiseen. Väpätys tulee säätöportaista, jotka on tehty karkeammalla resoluutiolla (vähemmän bittejä) ja tietenkin ei hehkulampulla ehdi näkyä.

                                                        Comment


                                                        • Jos joku etsii laadukkaita E27 LED-polttimoita, niin nämä sellaisia ovat. 2 vuotta ollu käytössä sisällä ja ulkovaloissa. http://www.taloon.com/led-lamppu-air...k/S-4711307/dp

                                                          Comment


                                                            Nuo Airamit ovat aika kalliita, mutta myöskin toimivia. Antavat mukavasti valoa ja plussana pari valittavaa värisävyä. Töiden puolesta noita olen myynyt asiakkaille ja ovat tyytyväisiä olleet.

                                                            Comment


                                                            • Laitoin samoja 4000K lamppuja pihalle, varastoon ja vaatehuoneeseen syksyllä. Nyt olisi vielä jossain vaiheessa tarkoitus korvata sisävalaisimien lamput ledeillä. Yhtenä vaihtoehtona olen pitänyt noita Airamin 2800K versioita. Ikean ledeissä taitaisi olla hitusen parempi värintoisto (87 vs. >80).

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X