Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Passatin piristäminen PES G2:lla ja upgreidaus 2.7bitiksi

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Pesaisin auton ja ajattelin paikkailla kiveniskemiä ja vahailla. Aivan tolkuton määrä kiveniskemiä, joissa pohjamaali näkyy. Muutama paikka, jossa ruostekin päässyt iskemään ja muutamia lakkarepeämiä. Kyselin jo aiemmin toisessa topiikissa, missä Lahdessa kannattaisi auto ylimaalata, mutta ei tullut vastauksia. Joten kysellään uudestaan, onko suosituksia Lahdesta tai läheisyydestä, missä saisi järkevään hintaan auton ylimaalattua? Harrastaja tai liike. YVtäkin voi pistää aiheesta.

    Comment


    • Mulla on ässä maalattu Lappalaisen Jarnon toimesta, tulokseen olen tyytyväinen, aikaa kuitenkin jokunen vuosi enkä tiedä nykyisestä hintapolitiikasta, kannattaa kuitenkin kysyä, www.jlautohoito.fi

      Comment


        Vehkoon automaalaus / Timo Saukkola maalaili joskus muutama vuosi sitten tuota omaa, edullista oli ja jälkikin ihan tyydyttävää.

        Comment


        • Alkaa uhkaavasti näyttää, että kytkin on pistettävä uusiksi, ennen talvea. Tilasin Mister Autosta RS4 kytkinpaketin su ja tänään ups toi perille. 2.7bit vauhtiksia on kertynyt 2kpl, joten enemmän ajetun ajattelin pistää 2.8:siin, jos joutuu tuohon projektiin ennen swappia. Uudet vauhtiksen pultit pistän tietenkin "uuteen" mottiin, mutta kait nuo käytetyt voi pistää 2.8:siin, toivon mukaan vain hetkeksi?
          Attached Files

          Comment


            Käytettyjä ei saisi käyttää, mutta jos uskallat niin kokeile ;)

            Comment


            • Onko pultin katkeaminen riski vai mikä?

              Comment


              • Vp:n pultit on venyvää tavaraa. Tiedä sitten miten käy kun toisen kerran murjasee 60nm+180 astetta.

                Comment


                  Niin, ne voivat katketa kiristäessä tai ajossa, tai jäädä löysälle. Tai tuurilla ne voi pysyä kiinnikin.

                  Comment


                  • Ite en välttämättä lähtis ottamaan etenkään vauhtipyörän kanssa riskiä, että vanhat pultit pettää ajossa. Tulee rumaa jälkeä, kun vauhtipyörä ampuu isoilla kierroksilla tangentin suuntaan.

                    Comment


                      Ehdottomasti uudet pultit vauhtipyörään. Ei ole kuitenkaan iso kustannus.

                      Comment


                      • Auto olisi vielä kerran tarkoitus katsastaa vakiona, joten yritän välttää kaikkea lisäkustannusta. Sinnitellään kytkimellä katkeraan loppuun asti, jos ei käsiin leviä. RS4 maffi ja putkisto puuttuu enää RS4 upgradea ajatellen. Toki maffiiputken 90mm/45 kulman ajattelin hommata.
                        En sitten laiskuuttani viitsinyt uusia huohotusta kokonaan, joten noiden ilmavuotojen kanssa olen sitten taistellut edelleen. Toki puuttuva kuuleri ei auta tilannetta yhtään eli välillä auto tikissä tai sitten ei.
                        Vituttaa, kun motarilla tarvitsisi vetoja, mutta ei ole tarpeeksi tarjolla. Sitten seuraavana hetkenä olisi, kun ei olisi tarvetta. Paukkuja löytyy kyllä, mutta valitettavasti ei aina tarve kohtaa :(

                        Comment


                        • Ei taida hyödyttää korvata 2.8:sin ilmanputsarikoteloa 2.7 AR:n vastaavalla. Tilavuus ja suodatin on samat. AR:n koteloon ilma tulee 3:lla kanavalla eli leveämpi, mutta pohjaläppä puuttuu. Pistin alkuperäisen kotelon takaisin, mutta poistin kokeeksi pohjaläpän.
                          Attached Files

                          Comment


                          • Kiinasta tuli tuollaisen kahvitermarin kokoinen oil catch can. Mitenköhän tuon saa vapariin oikein asennettua? 2.7:kan ohjeet kyllä löytyy, mutta 2.8 vapariin kaipaan.
                            Tuli sitten melkein vaparisuodattimen imuäänet, kun ilmanputsarikotelon läpän poistin. Nyt ymmärrän, miksi 2.7:kan kotelon pohjaan on reiät porattu. Toki 3 rööriä ei tuo lisää ilmaa keulasta, kun lähtö leveys on sama, mitä passatin keulassa..
                            Attached Files

                            Comment


                            • Ajoin kaupungilla kaivonkannen päälle, joka oli jätetty hienosti kuoppaan uuden asfaltin jälkeen. Aika jysäys kävi oikeaan takapyörään. Sen seurauksena bensapumppu alkoi sirisemään ja pörisemään. Siihen hajosi 040 Bosch. Aikamoista nilkuttamista oli tulla kotiin, kun ei kyennyt kaasua antamaan. Nyt sitten remonttia tekemään ***tana.

                              Comment


                              • Pumpun sihti oli hiekassa ja tankin pohjalla on hiekkaa ja metalihilettä??? Puhdistin sihdin ja kokeilin suoraan akusta. Pumppu pyöri normaalista ja mitään lisä-ääniä ei enää kuulunut.

                                Comment


                                • Ajelin ohitte ku olit hätärit päällä siin tienposkessa. Meinasin soittaa että onko apu tarpeen mut eihän mulla ollu sun numeroa tallennettuna, Ps:eikä tullu mielee pysähtyy :D

                                  Comment


                                  • Ihmeen hyvin kuitenkin kotiin asti pääsin. Ylämäet oli lähes tekemätön paikka. Valoista yritin päästä läpi pysähtymättä. Ennakoivaa ajoa :)
                                    Ei sopinut 044 heittämällä passatin tankkiin. Ei tuossa vesisateessa riittänyt intoa tarkempiin tutkimuksiin, joten pistin tuon elvytetyn 040:n takaisin tankkiin. Puhdistuksen jälkeen toimii taas normaalisti. Aika syvällä se tuolla tankissa on, kun tuollaisessa rajummassa montussa pohjasi tankkiin. Muuta selitystä en tuohon keksi.

                                    Comment


                                    • Nyt kun tallista löytyy RS4 moottoripäivitykseen liittyen kaikki tarvitsemani, lukuun ottamatta DP:t ja putkisto, niin olisi töiden hellitettyä aika elvyttää ottopoikaa.
                                      Kärsiikö tuolle hihnapyörän/kampparin mutterille/pultille antaa pulttipyssyä vai millä helvetillä sen irti saa, kun motti on pukissa?
                                      Kun tuo 044 tulee tankista ulos, niin oisko antaa vinkkiä, mistä saisi M12x1.5 kulmaa, jotta saisi pumpun luukun alle? Vai pitääkö kehtoa "avittaa", jotta pumpun saa alemmas? Toki pohjaan menee silloinkin, mutta suodatinkotelo ehkä pelastaa.
                                      Attached Files

                                      Comment


                                      • Voi antaa myllyä sille, niin isoa kuin löydät.

                                        Comment


                                          Kai tuostakin koneesta kampuran jollain saa lukittua? Kasista avasin ihan 50cm jatkovarren kanssa käsipelillä kun lohkon kyljestä kiersi lukkotapin kiinni.

                                          Comment


                                            Samallain se tuossakin on. Kuskin puolelta tappi kiertää kiinni ja sitten aukasta

                                            Comment


                                            • Alkuperäinen kirjoittaja okkim Näytä viesti
                                              Lievä OT, onpahan muuten ihan erinäköinen tuo jälkijäähdytyspumpun letkujen veto kuin esim AGB koneessa.
                                              Nyt on mietinnässä, mistä tuohon piuhaan jännitteen hakee?
                                              Attached Files

                                              Comment


                                              • Surullisen hidasta etenemistä. Pääsin vaihteeksi talliin ropaamaan, mutta samassa jamassa edelleen. Ei tässä motissa mikään aukea heittämällä.

                                                Alkuperäinen kirjoittaja any1 Näytä viesti
                                                Samallain se tuossakin on. Kuskin puolelta tappi kiertää kiinni ja sitten aukasta
                                                Pukki kaatuu jatkovarsien kanssa ja ei aukea lyömälläkään. Halpis paineilmapyssy ei saa myöskään auki. Oisko tuosta apua?
                                                Visko on myöskin täysin lukossa. Ei ollut pukissa irroittelu ehkä paras idea...
                                                Attached Files

                                                Comment


                                                • Entä jos laittaa kakkosnelosen/rautaa tms. jalkojen väliin(pukin jalkojen) ja ponnistaa niistä itse? Tällöin pukki ei kaadu. Ei tosin pääse painamaan tuota auki, vaan pitää nostaa, mutta riittävillä jatkoilla pitäshän sen lähtee.
                                                  Tai saako tuota pukkia seinän viereen ja siihen jollain jalan kiinni? Tai sitten proppaat toisesta jalasta yhdellä pultilla lattiaan ;D

                                                  Comment


                                                    Aika vaikea operaatio irrallaan olevassa koneessa. Isompi pulttikone vaan, niin ei tarvitse kikkailla.

                                                    Comment


                                                      Alaöljypohjan pulttien alta lankunpätkät lattiaan vasten, niin pääset kunnolla kääntämään. Noin ainakin laitoin omaani pultin kiinni pukissa.

                                                      Comment


                                                        Itse olen kyllä avannut pukissa olevia kampuran pultteja, ja kiristänytkin ilman sen kummempia temppuja. Ilmeisesti pultti on aika tiukassa jos pukki haluaa kaatua.

                                                        Comment


                                                        • Alkuperäinen kirjoittaja okkim Näytä viesti
                                                          Ilmeisesti pultti on aika tiukassa jos pukki haluaa kaatua.
                                                          Ei ole yleensä voiman puutteesta omat hommat kaatuneet, vaikka nykyisin ripuliranne olenkin :) Ajattelin aiemmin purkaa öljypohjat yms, mutta taidan kuitenkin oikaista. Vedin jo pois suuremmat roiskeet pohjien saumoista, joten varmaankin on auki olleet ja tiivistetty reilusti ja öljyvalua ei näy. Mistä löytyy paikka lohkolämmittimen vastukselle?
                                                          Nokkien tiivisteet kuitenkin ajattelin vaihtaa, kun näyttäisi vuotaneen. Kannattako kampparin tiiviste vaihtaa, vaikka ei näytä vuotaneen?
                                                          Attached Files

                                                          Comment


                                                            Jos tiivisteliima on valkoista, niinkuin kuvasta voisi nähdä, niin se on alkuperäistä. En usko että niitä on uudelleen tiivistelty. Ei kannata oikaista tuossa vaiheessa, auki vaan ja huolellinen tiivistys. Se vuotaa varmasti nyt, ja ehkä vähemmän kun on tehty uusiksi ;)

                                                            Comment


                                                            • Joo, valkoista on tiivisteliima. Niin, missä tuossa pitäisi olla paikka lohkarin vastukselle? 2.7:kan ja 2.8:sin vastukset eroaa osanumeroltaan, mutta onko väliä, kumman pistää?

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X