Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Jarrut täristää

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • #61
    Osittain ruostunut ja myöhemmn täydellisesti ruosteista puhdistettu levy kuumeni voimakkaasti uusilla paloilla. Ajattelin että hetkessä kiilottuu se ruosteen karhentama pinta, mutta eipä kiilottunut. Monta kertaa oli tulikuuma levy ja käry kävi. Ainakaan sellaista karheaa pintaa en enää aio jättää palojen kiillotettavaksi. Sorvaus voisi olla ihan paikallaan.

    Comment


      #62
      Eihän se karhea levy voi sen kuumempana käydä kuin sileäkään, jos satula ei jumittele. Jarrutuksessa liike-energia muutetaan kuitenkin lämmöksi ja ei se liike-energia karhentamalla lisäänny. Mutta epätasaisessa pinnassa pala voi koskettaa vain osaa levystä ja siksi kuumentua.

      Comment


        #63
        Menee tosiaan aikaa, että uus pala hakee muotonsa vanhalla levyllä. Mulla on huonot laikat edessä ja laitoin kuitenkin vain uudet palat ja ulkoreunassa oleva karhea ruosteinen alue on siinä vieläkin 10tkm jälkeen. Palat on kuitenkin pehmeämpää tavaraa, joten se hioo vain paloja lopulta. Hiekkapuhallus tekee varmaan karkean, eli voi mennä yhdet palat ennen kuin on hionut pinnan.
        Ihan mielenkiinnosta, että miksi levyjä hiekkapuhalletaan? Koneistuksen ymmärrän, jos kallita levyjä, vaikka se on Suomessa kielletty.

        Comment


        • #64
          Missäs tuo jarrulevyjen sorvaus on kielletty? Levyn paksuus ei toki saa mennä alle valmistajan speksaaman minimin.

          Comment


            #65
            Kielletty tai ei, olen näitä tavallisia levyjä tavannut ihan virsikirjalla pyyhkäistä jos paloja vaihtaessa näkyy selvä porras. Siinä ei montaa minuuttia mene eikä tarvi sitä uusilla paloilla ensimmäisten jarrutusten rahinaa ja tärinää sitten kärvistellä.

            Pintaruosteeseenhan levyt menee jo ruokatunnin aikana. Näin kun on kesä- ja talviautot ja harrastelelut vielä erikseen niin ettei kaikilla ehdi samaan aikaan ajamaan niin aina ne laikat on ruosteessa kun ensimmäisen kerran lähtee mutta ei tuollainen muutaman kuukauden seisotus vielä mitään lisätyötä aiheuta vaan pari kunnon jarrutusta riittää kiillottamaan pinnan. Jos siis satulat toimivat. Jumittava satula sitä jarrua kuumentaa enemmän kuin mikään määrä ruostetta.

            Comment


              #66
              Niin sitä sanotaan ettei saisi sorvailla. Mulle on ihan sama jos sorvataan tai ei. Koskaan ei ole mitattu levyjen paksuutta paitsi kerran ja silloinkaan eivät löytäneet kyseisen auton tietoja raamatustaan, joten eivät voineet pompauttaa.
              Riippuu paljon levyistä, mutta nykyään levyt on halpoja jos ei ole mitään erikoisia jarruja, että jollei saa halvalla sorvattua niin ei varmaan kannata.
              Itsekkin sorvaisin mieluusti levyt suoraksi, kun harvoin ne ihan finaalissa ekan jarrupalakiekan jälkeen on.

              Comment


              • #67
                Levyt tuli hiekkapuhallettua ihan mielenkiinnosta ja huvikseen kun oli läjä muita osia menossa puhallukseen ja niissä kuitenkin pintaa oli vielä ihan mukavasti. Olivat sen verran ruosteessa, että ajamalla ei olisi enää puhdasta pintaa saanut. Sorvaaminen maksaisi kuulemma 20e/kpl ja uudet levyt noin 45e/kpl. En kyllä itsekään ole kuullut että sorvaaminen olisi kielletty?

                Comment


                • #68
                  Miksi koneistus olisi kielletty? Onhan levyt tehtaallakin koneistettu.

                  Nykyään kun laatua ei saa välttämättä rahallakaan ja tämä näkyy uusissa levyissä mm. hetken ajon jälkeen kieroutena, niin hetken ajetut levyt ja sen jälkeen suoraksi sorvatut voivat olla paremmat kuin uudet. Että on ihan perusteltua sorvauttaa sorvauskelpoisia levyjä.

                  Tässä kun oli aiemmin juttua levyn kuumenemisesta karheuden takia, niin monelle on varmasti tuttua uuden tai sorvatun levyn voimakas kuumeneminen ensimmäisten ajoreissujen aikana.

                  Comment


                    #69
                    Ihan mätäkuun juttuja nuo ettei saisi sorvata. Siinähän se "sorvautuu" jarrupaloillakin.

                    Uudet levyt on järkiään niin edullisia että jos ei ilmaiseksi saa sorvattua, ei siinä ole mitään järkeä ellei kyseessä ole joku erityisen kallis levy (RS jne...). Omalla kokemuksella Motonetin tai Spareton halvimmatkin levyt on täysin sopivia normikäyttöön.

                    Comment


                      #70
                      Tänään mittailin heittokellolla levyä ja napaa. Levy selvästi kiero, napa ei. Navassa heittoa oli 0,01-0,02mm joka tulee jo pinnan epätasaisuuksista. Ei ymmärrä mikä mättää...

                      Comment


                        #71
                        Ostin itse joskus AP:n levyt. Yhden ratapäivän jälkeen olivat kierot ja piti kaksi kertaa sorvata suoraksi, kunnes kestivät suorana loppuun asti. Ensimmäisen sorvauksen jälkeen olivat hetken aikaa hyvät, kunnes taas alkoi ravistaminen.

                        Comment


                          #72
                          No mulla menny nyt TRW, Meyle ja K27 kieroks. Viimesin kesti "pisimpään". Vois tietysti sorvautta jonku satsin noista, ja kattoo miten käy. Tai sit ajaa marmorille ja sanoa että pistäkää priimaa kiinni.

                          Comment


                            #73
                            TRW voi olla orkkiskamaa. Esim. S2:n TRW:n alapalloissa oli orkkisnumerot. Vuoden kestivät sekä TRW että orkkis (vasen/oikea). Joten en usko, että se orkkis olisi aina erityisen parasta.

                            Comment


                              #74
                              Mulla meni viikonloppuna Urssista etulevyt kieroksi, kun piti laittaa liinat kiinni poron takia tallille mennessä. Melkoinen tärinä jarruttaessa. Levyt on uudet, mutta merkistä ei mitään hajua. Meinasin tilata nuo Blackdiamond levyt eteen ja taakse. Onko noista mihinkään?

                              Comment


                                #75
                                Joo TRW on yksi orkkis osien toimittaja. Toki tarvike markkinoille voivat pistää b-laatua. Lähinnä meinasin että jos vie marmorille niin saa 2v takuun vaihtoineen päivineen. En viittis enää arpoo tarvikevalmistajien välillä. Rahaa kuitenkin mennyt jo orkkisten verran.

                                Comment


                                  #76
                                  On niissä tarvikkeissakin takuu vähintään vuoden, jos ostettu kivijalkakaupasta ja asennuksesta kuitti.
                                  Ja jos joku tarvikevalmistaja tekee orkkista, niin se on ihan samaa kamaa kuin se orkkis. Ei TRW:llä tai Boschilla ole mitään b-laatulinjaa erikseen. Ensin painetaan Audin numeroilla 50000 osaa tehtaalle ja sitten samasta linjasta toinen mokoma tarvikemarkkinoille, kairataan vaan orkkisnumerot ja logot pois.

                                  Comment


                                    #77
                                    Perustuuko tämä käsitys b-laatulinjan puuttumisesta faktatietoon vai arvaukseen? Tuotteet tulee samalta linjalta kyllä, mutta onko ne leivottu samasta taikinasta ja tarkastettu samoin laatukriteerein?

                                    Comment


                                    • #78
                                      Itse kun työskentelen työkoneita valmistavalla tehtaalla, niin voin sen verran sanoa että ainakin meidän alalla OE ja OEM osa voivat olla ihan eri laatua vaikka valmistaja onkin sama. Tarvikkeena ostetun tuotteen toleranssit ovat eri kaliiberia, sekä muutamat muut jutut.

                                      Kyllä se "B-laatulinja" taitaa olla kaikilla OE kaman valmistajilla. Toleranssit ei tartte olla ihan niin tarkkoja kun myydään muualle kuin alkuperäiselle tilaajalle. Kuten Pullakin sanoi, ensin työkaluilla painetaan Audille iso määrä osia, ja kun ne työkalut on niin kuluneita että ei enää Audi hyväksy osia niin niillä vielä voidaan puskea toisella nimellä jälkimarkkinoille.

                                      Comment


                                        #79
                                        Jos osista on poistettu orggis numerot, ne on melko varmasti samoja kuin mitä orggiksenakin saa.

                                        Joku TRW tekee osia kovin monessa paikassa, joten onhan se mahdollista että on esim materiaalieroja ero tilaajien välillä.
                                        Itsellä on se kokemus, että orggislevyt on olleet parhaita. Silti laitan tarviketta useimmiten.

                                        Comment


                                          #80
                                          Ja kun nuo B7 on valmistettu 11-12 vuotta sitten, veikkaan että tarvikevalmistajien orkkis satsi on jo kulutettu pois. Uusia osia kun tuotetaan tänä päivänä, niin ei tarvitse audin laatuvaatimuksia enää täyttää. Ellei sitten ole audi tilannut läjää osia ja kaikki alkaa alusta.

                                          Comment


                                          • #81
                                            Niin, merkkitiskiltäkään ei todennäköisesti saa yhtä laadukasta osaa kuin ensiasennus on ollut mikäli automallin/osan valmistus tuotantolinjalla on jo lopetettu (Rover hyvä esimerkki, merkkiosa on todella usein huonompaa laatua kuin halvin kiinalainen). Pienet laatuheitot esim mitoituksessa ovat hyväksyttyjä siinä kohtaa koska se ei enää sotke tuotantoa.

                                            Ja mitä siihen tulee että valussa on orggis numero, oma mielipide siitä on että ihan huuhaata eikä 100% tae siitä että se on orginaali osa. Se ei maksa oikeestaan mitään että siihen valumuottiin se numero laitetaan ja siten tarvikevalmistajakin erottaa että mikä osa on kyseessä.

                                            Comment


                                            • #82
                                              Alkuperäinen kirjoittaja pulla Näytä viesti
                                              On niissä tarvikkeissakin takuu vähintään vuoden, jos ostettu kivijalkakaupasta ja asennuksesta kuitti.--
                                              Itse jos asentaa, niin kuittia ei luonnollisesti asennuksesta ole, mutta ei se osan takuuseen mitään vaikuta. Jos asentaa ensimmäisen osan ja takuuvaihtoon vie liikkeeseen, niin tavarantoimittaja maksaa jälkimmäisen keikan asennuksineen.

                                              Itse olen kyllä takuuvaihdot tehnyt, niin tulee kunnolla tehtyä. Esimerkiksi vesipumppujen kanssa ottanut tosissaan päähän, kun joutuu jakopään tekemään kahteen kertaan. Viimeksi kyllä laittelin tavarantoimittajan kustannuksella uuden hihnan ja nesteet uuden pumpun lisäksi, niin sai edes 10tkm "hyödyn" toisesta vaihdosta.

                                              Comment


                                                #83
                                                Pihinä miehenä olen levyt ostanut ulkomailta, ja on ollut aika hiljaista takuun kanssa. Installation error on ollut vastaus takuu tiedusteluihin.

                                                Comment


                                                  #84
                                                  Alkuperäinen kirjoittaja jipitkan Näytä viesti
                                                  Perustuuko tämä käsitys b-laatulinjan puuttumisesta faktatietoon vai arvaukseen? Tuotteet tulee samalta linjalta kyllä, mutta onko ne leivottu samasta taikinasta ja tarkastettu samoin laatukriteerein?
                                                  Faktaan parin valmistajan osalta, loppuja voi arvailla. Lähinnä toleranssi eroja saattaa olla, mutta materiaali yms.on hyvin pitkälle samaa, koska ei ole järkeä tehdä kahta eri versiota materiaalin osalta. Eikä ne toleranssitkaan ole mitään merkityksellisiä, autonvalmistajan osalta varmaan juuri kokoonpanon yms.takia niin tiukat. Ei ne vakio levyt kuitenkaan kestä kuin parit palat normaalilla ajolla.
                                                  On myös faktaa siitä, että osa tehdään autovalmistajan muotilla ja kun tilaus on valmis, tehdään toinen sarja, joka käy ylimääräisenä lenkin linjalla, josta autovalmistajan varaosanumerot, logot ja eränumero koneistetaan pois, pakataan osan valmistajan omaan laatikkoon ja myydään ulos.


                                                  Tarvikeosien kommenttiin sen verran, että toki saa kuittia vastaan uutta ilman asennuskuittia. Kommennti oli Villelle kun meinasi että marmori myös asentaa ne kamppeet ja tulee takuu. Kyllä meiltäkin saa takuun, olen Zimmermaneja laittanut kierouden takia vielä 10tkm ajettuna takuuseen, yhteen autoon kahteen kertaan, lopulta vaihtui NK levyihin ja ongelmat loppui siihen. Ja kuskissa, ajotavassa tai muissa jarruosissa ei ollut vikaa.

                                                  Comment


                                                    #85
                                                    No niin. Reilu pari kuukautta ollut alla Ate:n levyt ja palat. Ni eikö sama perkeleen homma. Eli tähän asti vaihdettu pyöränlaakerit, toinen pyörännapa, jarrusatulat, kannakkeet kunnostettu. Mitä minä seuraavaksi vaihdan? Molemmissa levyissä heittoa 0.07-0.1mm. Ei vielä pahasti ravista, mutta huomaa selvästi.

                                                    Comment


                                                    • #86
                                                      keula ilmaan ja jarrulevyt pois. mittakellolla katsomaan kummanpuolen napa heittää. jos navassa heittoa niin vääntää lyhyessä ajassa jarrulevyn kieroon.ja uudet levyt kannattaa puhdistaa erittäin hyvin varasto rasvasta.

                                                      Comment


                                                        #87
                                                        Aten levyissä ei ole tullut vastaan varastorasvaa koska ovat "pinnoitetut". On kyllä aika omituinen vika..

                                                        Comment


                                                          #88
                                                          Joo ei ollut rasvaa, olivat maalatut ja ohjeen mukaan valmiit asennettavaksi semmoisenaan. No onneksi mister-auton takuu pelaa ja saan uudet tilalle tai rahat takaisin. Nyt pitää vaan keksiä mitä tekee ennen kuin pilaa seuraavatkin.

                                                          Comment


                                                            #89
                                                            En ole vielä omasta A6 C6/4f etujarruja aukonut, mutta täristää pirusti.
                                                            Eniten minua kummastuttaa, vaikka useaa vaginetta ajanut, jarrujen täristäminen ensimmäisellä painalluksella, voimalla ei väliä. Mutta kun löysäät polkimesta eka jarrutuksen jälkeen niin toinen kova tai kevyempi jarrutus ei enää niin täristä tai ei tärise ollenkaan.????
                                                            Uudet osat on jo tallissa ja katsastus 8.8 mennessä.. Tarttis tehrä jottain.

                                                            Comment


                                                              #90
                                                              Alkuperäinen kirjoittaja Pönni Näytä viesti
                                                              En ole vielä omasta A6 C6/4f etujarruja aukonut, mutta täristää pirusti.
                                                              .
                                                              Sisempi pala melkin jo hälylangalla molemmin puolin. Ulommat palat ok. Levyt ja palat vaihtoon.. Loppu vapina..

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X