Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Rengas melkein irti!

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Rengas melkein irti!

    Yritin etsiä, oliko aiheesta enemmän, mutta aloitetaan nyt. Autoni on ollut tyttärelläni käytössä noin viikon verran. Odotan aina kauhulla, kun auto on hänellä ja hänen numeronsa ilmestyy kännykkääni tietäen, että mitään kuulumisia ei silloin kysellä.

    Hän kertoi, että auton etupäästä alkoi kuulua outoa kolinaa ja ratti tärisi siinä mukana. Kun en ole mikään tekniikan ihmelapsi, niin neuvoin häntä pysähtymään heti sopivaan paikkaan. Itse olin tietysti kaukana tapahtumapaikasta. Soitin hinausliikkeeseen ja pyysin heitä viemään auton korjaamolle, jota muutenkin käytän huolloissa. Näin tapahtui ja auto sisään. Asentaja huomasi jo halliin ajettaessa, että vasen eturengas oli lähestulkoon irti, käytännössä enää yhden pultin varassa.

    Vaihdatan ja säilytän renkaat ammattiliikkeessä ja kesärenkaat vaihdettu vapun tietämissä. Pultit olivat vääntyneet ja ne uusittiin. Samalla huomattiin, että jokunen pultti muissakin pyörissä vaati kiristämistä. Ensireaktio oli tietysti helpotus, kun suuremmasta viasta ei ollut kysymys, mutta kylmä hiki valui hetken päästä, kun kuulin tyttäreni tulleen Turunväylän kautta Helsingin keskustaan, jossa vasta pysähtyi. Jos rengas olisi irronnut 120 vauhdissa??

    Pääsevätkö rengasliikkeet vastuusta vetoamalla johonkin jälkikiristykseen ja tarvitseeko sellaista tehdä, kun on kyseessä samat alumiinivanteet, jotka ovat olleet auton alla jo vuosikausia ja irroitettu ja kiinnitetty kerran vuodessa? Nyt ei aineellisia kuluja syntynyt edes hinurista, kun se menee vakuutukseen, mutta tietäen mitä olisi voinut pahimmillaan tapahtua, niin en edes viitsi kirjoittaa.

    Muistan, kun seisoin auton vieressä kun kesärenkaat vaihdettiin. Ulkopuolisin silmin hallissa vallitsi sesongista johtuen melkoinen hässäkkä, jossa joku irroitti pyörää etuakselilla, toinen kiinnitti, välillä ei tapahtunut muutamaan minuuttiin mitään ja taas toinen kaveri jatkoi työtä taka-akselilla. Kommunikaatio toimi hiukan ontuen, koska vain omistaja osasi suomea komentaessaan poikia toimimaan ripeämmin. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja miten rengasliike on niihin suhtautunut?
    Viimeksi muokannut Sleepy2; 28.6.2012, 13:09. Perustelu: Muutama kappalejako lisätty.

  • #2
    eiköhän tuo kutsu jälkikiristykseen toimi vastuuvapauslausekkeena.

    Comment


      #3
      Kyllä kantsii käydä kuitenkin ilmoittamassa heille tapahtumista.
      Jälkikiristys on tehtävä kyllä. Naapuri jolla liisari käy aina vaihtamassa ja parin kolmen päivän päästä käy uudelleen samassa paikassa jälkikiristyksessä kun kuluu sopimukseen.

      Käy joskus klubilaisellekin näin.
      Ajoimme peräkkäänä erään ratatapahtuman jälkeen ja huomasin että hänen autonsa oikea takapyörä viispaa mukavasti. Kun käyntiin tankamassa kerroin hänelle, ja kappas vaan jälkikiristys oli jäänyt tekemättä :)!
      Sen jälkeen viispaminen loppuu.
      Huom! tämä kaveri on aika welho autoasioissa :D !

      Comment


        #4
        Sattuu sitä "paremmissakin perheissä".. Säädin erään kerholaisen urssia lentokentällä ja ihmettelin vähänkin oikealle kaartaessa julmettua täristämistä, etenkin yli 200kmh jälkeen jarrutuksissa. Muutaman vedon otin, mutta sitten tärinä alkoi olemaan niin holtitonta, etten enää uskaltanut ajaa ja oli pakko tarkistaa, mistä kyse.. Noh, toinen etupyörä jäänyt kärristä oton jälkeen kokonaan kiristämättä.. Pari pulttia jo pudonnut ja loput viittä vaille :D

        Comment


        • #5
          Itse myös kokenut pulttien löystymisen sekä normisetupilla, että pultattavien spacerien kanssa. Noi spacerit oli siitä kakkamainen, että renkaan irroitus teetti hieman lisätöitä, jotta sai pultit kirittyä. Sen jälkeen tulikin käytettyä niissä vähän reilumpaa momenttia...
          Muutenkin tulee jätettyä rengasavain auton kyytiin aina joksikin aikaa renkaiden vaihdon jälkeen, vaikka hyvähän se olisi aina olla mukana.
          Eikös suositus ole jotain ~100km ajoa ja jälkikiristys?

          Comment


          • #6
            100km jälkeen sain ohjeeksi paikalliselta Dekk Partnerilta. Elin reunalla ja kiristin itse vasta 350km kohdalla, tosin.

            Comment


              #7
              Itselläni nyt käytössä olevassa autossa pari kertaa alkaneet etuvanteet kolisemaan- vaihdan aina renkaat itse ja kiristän pultit momenttiavaimella (110 Nm). Toisessa C4:sessa ei ikinä ole ollut ongelmia.
              Ainoa selitys minkä olen keksinyt on irtonaiset jarrulevyt jotka syystä tai toisesta ovat jääneet kanittamaan napaa vasten.
              Jälkiristystä suosittelen kyllä kovasti, viimeksi ajoin lentokentälle (85 km) ja parkkihallissa muiden matkailijoiden iloksi puku päällä jälkikiristelin vanteita...

              Comment


                #8
                Jälkikiristys on aina tärkeätä riippumatta siitä onko vanteet uudet tai vanhat. Riittää että on yksi hiekanjyvä välissä, jo löystyy pultit kun jyvä syö itsensä olemattomiin/vanteeseen sisälle.
                Kiristän aina pultit momenttiavaimella ja tarkistan vanteen kunnollisen asettumisen pyörän napaa vasten ja siitä huolimatta olen jälkikiristyksellä löysiä löytänyt.
                Puhumattakaan radalla ajamisen jälkeisestä kiristämisestä. Suuret lämpömuutokset löystävät myös pultteja.

                Comment


                  #9
                  Jälkikiristyksen teen minäkin, mutta ei ole ollu juuri kiristämisen tarvetta.
                  Vedän pultit momenttiavaimella ~11kg:hen, joka on tuntunu olevan ihan hyvä. Ja putsaan pinnat ennen paikallelaittoa.

                  Pari kertaa on löystyny pultit kyllä aikasemmin ja se jomotus on semmonen kyllä minkä pitäs herättää kuskin kuin kuskin.

                  Comment


                    #10
                    Itsellä ei ole ainakaan vielä unohtunut (koputtaa puuta). Mutta kun serkkupoika laittoi avensikseensa ensimmäiset alumiinivanteet oli jäänyt pulttien jälkikiristys hiukka taka-alalle. Velimies tuli kyseisellä autolla käymään ja ihmetteli kun auto ei kulje suoraan sitten millään ja ratti täristää aivan ***vetisti. No, jokainen pultti oli niin löysällä että pystyi pyörittämään sormilla.

                    Comment


                      #11
                      Pakko myöntää omalta kohdalta että jälkikiristykset yleensä jää. Ristikolla tulee kiristettyä aina, eikä koskaa oo pultti jämähtäny tai irronnu. En toki kiellä jälkikiristyksen tarpeellisuutta.

                      Comment


                      • #12
                        lisävalaistusta

                        Joo, näin se varmaan on jälkikiristyksen kanssa, kuten useista viesteistä luin. Mutta kyllä rengasliikkeissä pitäisi olla kissakorkuisin kirjaimin siitä tiedote ja viimeistään laskukuitissa maininta ja peräti ehdotettu aika jälkikiristykselle. Kuinkahan moni tallaaja sinne muuten menee uudelleen ennen talven tuloa?

                        Tässä minun tapauksessa on vielä sekin erikoisuus, että autolla on ajettu ainakin 3 tkm rankaiden vaihdon jälkeen ilman minkäälaista singnaalia pyörien löystymisestä ja vasta nyt viimeisen viikon aikana tämä ilmeni. Renkaat on myös vaihdettu samassa paikassa viimeisen kuuden vuoden aikana ja aina pyörineet ilman jälkikiristystä

                        Comment


                        • #13
                          En olekkaan näköjään ainoa jolla on rengas löystynyt :D Minulla kerran alle 100km/h vauhdissa vispasi julmetusti mutta kun otti yli satasen mittariin niin vispaaminen loppu!? 4 pulttinen napa ja kaksi vierekkäistä pulttia pyöri käsin. Alla jotku kopio vanteet ja alkuperäiset pultit.... ei vain tullut tarkistettua kartioita.

                          Comment


                          • #14
                            Tuosta jälkikiristämisestä on muistaakseni käyty keskustelua täällä aiemminkin.
                            Haku vois vaikka tärpätä. Oltiin puolesta ja vastaan, eli siis... ( turvallisuus ennenkaikkea)

                            Comment


                            • #15
                              Itse kävin maanantaina vaihtamassa uudet vanteet alle Euromasterilla. Maksaessa muistutettiin jälkikiristyksestä, ja myös apukuskin penkille oli jätetty muistutuslappu. Jälkikiristys olisi tehty myös veloituksesta.

                              Comment


                              • #16
                                Allekirjoittanutta muistuteltiin jälkikiristyksestä sekä tiskillä, että hallin puolella. Lisäksi asia oli mainittuna myös kuitissa.

                                Comment


                                  #17
                                  Reilut kymmenen vuotta aluvanteilla ajanut ja itse renkaat vaihtanut. Aina käsin kiristänyt ristikkoavaimella, sekä avannut samalla työkalulla. Ikinä en ole jälkikiristänyt ja renkaat pysynyt kiinni. Ehkä hyvää tuuria?

                                  Comment


                                    #18
                                    Ehkä, ehkä ei. Ristikkoavaimella saa melko helposti pultin väännettyä yli 200Nm momenttiin, tuskin sitä tarvii enää jälkikiristellä.
                                    Viimeksi muokannut okkim; 2.5.2019, 21:06. Perustelu: Tarpeeton lainaus poistettu.

                                    Comment


                                      #19
                                      Mutta kuten tuossa oli, aina aukeaa ilman irvistelyä. Vai onko tuossa "ylikiristyksessä" jotain vikaa?
                                      Viimeksi muokannut okkim; 2.5.2019, 21:06. Perustelu: Tarpeeton lainaus poistettu.

                                      Comment


                                        #20
                                        Alkuperäinen kirjoittaja Maku Näytä viesti
                                        Reilut kymmenen vuotta aluvanteilla ajanut ja itse renkaat vaihtanut. Aina käsin kiristänyt ristikkoavaimella, sekä avannut samalla työkalulla. Ikinä en ole jälkikiristänyt ja renkaat pysynyt kiinni. Ehkä hyvää tuuria?
                                        Sama juttu, ja varmasti jälkikiristys on jäänyt useammassa tapauksessa jäänyt tekemättä kuin tullut tehtyä. Yhden kerran muistan ihan sieltä oman autoiluhistorian alusta, että etupyörä alkoi löystymään, tosin siitä taisi unohtua jälkikiristyksen sijaan se alkukiristys ;)

                                        Se jälkikiristyksen tärkeys kuitenkin konkretisoitui tänä vuonna kerhon ratapäivillä, kun istuin radalla kahden auton kyydissä, joista kummastakin alkoi rengas irrota. Yhteinen tekijä oli jälkikiristyksen puute, puhdasta sattumaako...? Olisivatko normiajossa lähteneet löystymään, ehkä eivät, mutta silti aion jälkikiristyksen tästä lähtien suorittaa aina.

                                        Comment


                                        • #21
                                          Ei jälkikiristyksestä johtuva vaan joku ilkivalta/keskenjäänyt vanteiden pöllimis yritys saa myös niska karvat pystyyn. Itelle meinaa on käyny näin, yks aamu ku lähin autolla nii ihmettelin jo parin sadan metrin jälkeen mikä on ku täristää ja ratti vispaa. Oli kaikki pultit etupäästä enää just ja just kiinni. Siinä ku oiski oulun motarilla lähteny valssit karkuu...

                                          Comment


                                            #22
                                            Ite oon viimeset pari vuotta vaihdellu omiin ja porukoiden autoihin renkaat ja vetänyt ne momenttiavaimella 140Nm, ei oo tarttenu koskaan jälkikiristää. Tietysti voi kutsua jääräpääksi, mutta taitaa toi jälkikiristys oikeesti olla tärkeetä vasta tuolla raskaamman kaluston puolella...

                                            Comment


                                            • #23
                                              mutta taitaa toi jälkikiristys oikeesti olla tärkeetä vasta tuolla raskaamman kaluston puolella...
                                              Just, kokemusta on senverran, kun eräänä suvena kaverin kanssa lähdettiin noita perhosiimoja oikomaan, niin eipä ollu muuta kulkupeliä kuin kaverin vaimon keskiraskas pullankuletus kuorma-auto.

                                              Kaveri ajo ja mie siinä apparinpuolella ihmettelin, kun vispaa ja vispaa (tuntu ihan perseessä se pieni sivuliike). Toveri tuumas, jotta paljon ajettu ja renkaat just vaihettu, sopeutuu aikanaan.

                                              Sanoin, eiköhän poltella tupakit tuossa parkissa tiensivussa ja samalla katttelin sitä eturengasta.
                                              Kaikki pultit pyöri ihan sormilla.

                                              Eikö kiristelemään ja kaveri varoitteli, et sitten kerro tästä vaimolle, oli nääs kalakaverii ite vaihtanu renkaat edellisenä päivänä ennen lähtöä siihen kuormajuhtaan.

                                              Comment


                                                #24
                                                Paskaset kierteet, vanteen ja navan pinnat putsaamatta yms.
                                                Semmoset voi jättää vanteen löysälle.

                                                Se monenttiinveto ei paljon lohduta, jos kierre takkuaa. Pultti on kyllä varmaan momentissa, mutta ei välttämättä vielä kiristä vannetta.
                                                Täällä meidän kylällä tuntuu liikkeet vetävän pultit kyllä suoraan tiukkaan.

                                                Mulla V8:ssa alko jomotaan ja täryttään sen jälkeen, kun kaveri paino liinat tiskiin satasen vauhdista.
                                                Vastas puhelimeen ja oli eka kerta automaatin ratissa. Ilmeisesti vaistomaisesti yritti kytkinpoljinta painaa.

                                                Comment


                                                • #25
                                                  Itsellä oli sama pari viikkoa sitten 90 coupella. Lähdin Lapinlahdelta Kuopioon päin ja ihmettelin Lapinlahdelta lähtiessä että kylläpä ouosti täristää. No, eihän sitä pidä säikähtää ( -.- ) ja pöljän kohalla huomasin että rupes kuulumaan outoa lonksetta ja tuntu että ratti tärähti ja pakko oli pöljän koululle pysähtyä ( lapinlahdelta n. 45km?. ) ja siellähän oli rengas melkein irti :D

                                                  Ja itse olin kiristänyt
                                                  Viimeksi muokannut zalolahti; 1.7.2012, 00:57. Perustelu: +

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Jos renkaanpultit vääntää ohjeen mukaan 110Nm, on todennäköistä että tarvii jälkikiristyksen. Joskus aikanaan kun en omistanut momenttiavainta tai muuta -työkalua, vääntelin pultit "fiiliksellä" ja varmaan useimmiten isompaan momenttiin kuin tuo 110Nm. Koskaan ei tarvinnut jälkikiristää. Nyt olen laittanut pulttimopolla & 110Nm momenttivarrella, niin ainakin kertaalleen on jo lähteneet pultit löystymään ajon aikana.

                                                    Pyöränpultit ovat Audeissa M14x1.5 kierteellä ja 10.9 lujuusluokituksella. Tuollaisilla spekseillä varustetun pultin "ohjemomentti" olisi n. 180Nm. Alhaisempi momentti lienee annettu siksi, että vältetään pulttien ja vanteiden vastinpintojen ennenaikaiset vaurioitumiset kiristettäessä. Tiukempaan voi vetää, jos on sitä mieltä että vanne sen kestää. Pultti ja navan kierre kestävät kyllä.

                                                    Comment


                                                    • #27
                                                      jäänee arvoitukseksi...?

                                                      Ollaan mitä mieltä tai kokemusta jälkikiristyksestä tahansa, niin lienee kai kuitenkin totta, jos jälkikiristytä ei ole tehty tai muuten munittu pyörän kiinnilaitossa, niin kai se huomattaisiin aika nopeasti muutaman sadan kilometrin jälkeen. Nyt kun autolla oli ajettu 3 tkm ja vika ilmestyi kahden kk:n jälkeen yhden viikon aikana ja vielä niin ettei auto ollut itsellä käytössä. Seuraava aiheellinen epäilys oli rengasliikkeessä, että rengasta olisi yritetty varastaa ja jäänyt vain lukkopultin varaan. Mutta ei, korjaamo varmisti, että kaikki pultit olivat löystyneet.

                                                      Comment


                                                      • #28
                                                        Rosvo-Roope lienee siis kelannut että kun irroittaa neljä ensimmäistä pulttia, niin se viimeinen, eli lukkopultti lähteekin sitten tuijottamalla? Loogistahan tuo.

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Ketjun innoittamana tarkastin oman auton pultit. Ne oli rengasliikkeen jäljiltä tai korkeintaan yhden jälkikiristyksen olen tehnyt. Yhden pyörän (vasen etupyörä) pultit oli sormitiukkuudessa mutta muut oli kireällä.

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Varsinkin soviterenkaisten vanteiden kanssa pitää olla varovainen tuon jälkikiristyksen kanssa, sitä saa tehdä vaikka kuinka monta kertaa kun soviterenkaan paksuus on alle 1mm.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X