Älkää suotta murehtiko 1l/1000km öljynkulutuksia. Omassa on tällä hetkellä 1l/1sekunti
Pohjustus: Olin palaamassa reissusta kotiin, kun rekkaa ohittaessani (kaasu pohjassa ylämäkeen) Pamahti näyttöön, että öljynpainetta ei ole. Auto sivuun välittömästi ja nokkapelti ylös. Öljyä ihan joka paikassa. Öljytikussa ei näkynyt mitään.
Hinausautolla auto korjaamolle ja sieltä sitten odottelemaan tuomiota. Korjaamolla olikin sen verran kiire, etteivät olisi ihan heti saaneet sitä työn alle, mutta olivat laittaneet koneeseen öljyä ja käynnistäneet, mutta sammuttaneet heti uudestaan, koska öljyä roiskui niin paljon, että vuodon paikallistaminen oli mahdotonta. Asiallisesti mainittiin myös homman kannattavuutta taloudellisesti, kun paljon ajettu vanha auto kyseessä, varsinkin jos kone todetaan vaihtokuntoiseksi. Hain sitten auton kotiin hinausautolla ja ajattelin tutkia, löytyisikö vika "helposti'.
Korjaamolta tuli vinkki öljylauhduttimesta. Sain sen tänään puretuksi, mutta eipä siinä mitään selkeää vikaa näkynyt. Sylintereiden väli oli täynnä öljyä. Vaihdetuista pulteista päätellen, se olikin jo kertaalleen vaihdettu.
Osaako täältä joku antaa vinkkiä, mikä on seuraava tutkittava kohta, mistä öljyt voisi karata? Ajattelin nyt itse ö.suodattimen jalkaa.

Comment