Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

UrS4 Harrastepeli

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    UrS4 Harrastepeli

    Taas yksi uusi Urssi projekti tänne muiden sekaan. Olen jo pidempään katsellut jotain kätevää harrastepeliä, mutta sellaista joka ei vaadi ihan älyttömiä satsauksia. Muutaman RS2:n kävin katsomassa mutta ne olisivat vaatineet jo liikaa töitä/rahaa. No laitoin kuitenkin ilmoituksen että voisin vaihtaa tuon Hondan johonkin VAG kulkineeseen ja se poikikin ilmoituksia ja eräs Rovaniemeläisen vastaus alkoi kiinnostamaan sen verran että aloin miettimään vaihtoa ja eilen autot vaihtoivat omistajaa.

    Auto on siis ehta Urssi. AAN koneella ja 6-vaihteisella manuaaliaskilla. Auto onkin jo osalle palstalaisille tuttu sillä edellinen omistaja vaikuttaa täälläkin. Auto on kohtuullisessa kunnossa mutta vaatii pientä viilaamista, että saadaan täyteen iskuun. Autossa on perimän mukaan 280Hv, 400Nm lastu. Boxissa lukeen ainoastaan "Tuning" joten mitään faktaa tuosta on vaikea saada irti =) Hyvin tuo kuitenkin kulki ja jaksoi ohittaa nätisti 6:llakin

    Kävin tosiaan hakemassa auton eilen Rovaniemeltä. Pientä jännitystä oli ilmassa, sillä edellisenä päivänä autosta oli haljennut jarruletku ja auto ei muutoinkaan ollut itselle tuttu. Tarkoituksena oli kuitenkin ajaa tuo 900km kotiin kertalaakista. Täytyy myöntää, että illan pimeinä tunteina Jyväskylästä Lahteen välillä tuli mieleen että mitä jos esim. puola sanoo irtisopimuksensa. Auto kuitenkin toimi moitteettomasti koko matkan. Keskikulutus oli maltillinen 8,3l/100km (suksiboxi katolla).

    Matkalla tuli huomattua muutama asia. Tuulilasi on vaihdettava välittömästi, sää oli hurja sillä räntää yms. oli tie täynnä ja vastaantulijoiden valot aiheuttivat mielenkiintoisia haloilmiöitä vanhassa lasissa. Muutamaan kertaa ei nähnyt tietä ollenkaan. Toinen seikka on valot...niitä ei tuossa autossa ole. Huonoimmat valot ikinä missään autossa. Sain reletyssarjan mukaan, jota täytyy nyt alkaa virittelemään paikoilleen, lisäksi harkinnassa on xenonit.

    Autossa on myös joku omituinen "tuoksu". Paikallistin sen lähteen tuonne taakse, jossa sijaitsevat subbari ja vahvistimet. Auto on kärsinyt melkoisesti kosteudesta. Tästä kertoo sekin, että auton Alpine 6:n levyn DVD vaihtaja on hapettunut piloille ja sitä ei saatu korjattua. Onneksi Ebay pelasti tässäkin tapauksessa ja sieltä sain hommattua samanlaisen uuden kohtuuhintaan. Pitää käyttää auto otsonoinnissa ja täydellisessä sisäpesussa. Nahkoihin jo ostin Leathermasterin värikitin...

    Popeista. Autossa on tosiaan aikoinaan panostettu noihin laitteisiin. Autossa on Alpinen flippinäyttö edessä, 6:n levyn dvd jukeboxi ja takana kattonäyttö. Takakontissa on 2kpl vahvistimia, toinen ohjaa 15" subia ja toinen ovien kaiuttimia. Autosta oli käytetty sähköt pois ja matkalla nuo äänet ei olleet kovinkaan vakuuttavia, mutta tänään autoa siivotessa sain asetukset jo jollain lailla kohdilleen ja subikin jytisee...

    Tässä listaa mitä autoon pitää ensimmäisenä tehdä:

    - uusi tuulilasi (Done)
    - valojen releytys/xenonit (Done)
    - sisäpesu/otsonointi (Done)
    - ostaa uusi vänkärin puoleinen peili (ei lämpene) (Done)
    - korjata kuskin istuimen lämmitys (Done)
    - vaihtaa muutama rikkinäinen sisustan muovi (Done, 95% vaihdettu kaikki)
    - ruostesuojaus
    - peräkoukun asennus (hiukan kinkkinen, sillä saattaa vaatia uuden puskurin ja tuon olemassa olevan putkiston modauksen) (Done)
    - purkaa kuskin penkki, se on nyt mallia "nitkun/natku" eli väljä joka suuntaan. Täytyy yrittää saada tuohon lisää ryhtiä... (Done)
    - hommata kaasupolkimen "poljin", nyt siitä näyttää se läpyskä puuttuvan (Done)
    - laittaa vakionopeudensäädin (Done)
    - vaihtaa "multivika-anturi", lämpömittari toimii milloin haluaa (kaikki muut toimii hyvin) (Done)

    Kuhan auto on ensin saatu "käyttökuntoon" niin sitten aletaan ajan kanssa puuhastelemaan seuraavien hommien parissa:

    - RS2 päivitys (turbo, pakosarja, suuttimet yms) Tarkoituksena on hommata kokonaan toinen moottori, jonka voin tehdä ihan rauhassa ja kun se on valmis heittää vain paikoilleen.

    Jos jollakulla on nyt tarjolla autoon sopivaa peräkoukkua, mielelellään mallia irroitettava niin saa tarjota. Lisäksi olen kiinnostunut muistakin UrS4:n osista mm. sisustan paneeleista, koneen osista jne. Laittakaa mailia jos on tarjolla...

    Tässä vielä muutama kuva autosta:

    http://picasaweb.google.com/ikonen.j/UrS4#

    Kiitokset vielä entiselle omistajalle. Taisin laittaa toistasataa mailia autosta ja kysellä melkoisesti kaikenlaista =) Toivottavasti Honda toimii luotettavasti ja pitkään. UrS4 on tarkoitus pitää pitkään ja laittaa viimeisenpäälle kuntoon...
    Viimeksi muokannut Jari74; 5.7.2010, 13:29. Perustelu: Päivitetty mitä on jo tehty

    #2
    AAN koneella toivoakseni, ei AAH (2.8V6 12valve)...

    Comment


      #3
      Aivan oikein...korjattu =)

      Comment


        #4
        Jatketaan nyt vielä, näyttää olevan varustepuutteita tuossa, ilmastointia ei näyttäis olevan? Tokihan se helpottaa esim välijäähyn survomisessa keulalle, mutta voi olla hiukan kuuma tuo musta nahkasisusta ilman sitä. Tämä toki hepun suusta joka on vuodesta -95 ajanut automaatti-ilmastoiduilla autoilla :D

        Comment


          #5
          Valoista sen verran että taitaa olla lähivalon heijastimet ehtoo puolella tai sulaneet. Ei paljon releet auta. :)

          Modaat tarvike A6:sen valot sinne tilalle.

          Näin kävi kun pesasin omaa mattapinnan omaavaa heijastinta kraanaveden alla:



          Vagcomilla vois nähdä ehkä jotain lastun alkuperään viittaavaa.

          Comment


          • #6
            En aio tänne spämmäillä enempää, mutta mielenkiinnolla seuraan projektia. Hyvä, että helmi on päässyt osaaviin ja ymmärtäviin käsiin. Kurkkaa oikean puolen takakontin poskeen, saattaa löytyä jotain hukassa olevaa... no Gedulle vielä, että kyllä mä jonkun nuhan tuollakin sain aikaan vaikka ei automaattisesti säätynytkään.

            Comment


            • #7
              Olen tätä peliä ihastellut paikkakunnalla jo vuosikausia. Etenkin väri on tosi nätti, ei liene alkuperäinen kun en muista tuon värisiä koskaan nähneeni? Toivottavasti BBS:t on vielä tallessa, passaavat tuohon kuin nenä päähän. Matkakertomuksestasi tuli ihan oma autonhakureissu mieleen, kun 800 kilsan päästä ajelin pimeässä kotio. Monen auton sumuvalotkin tuottavat enemmän valoa kuin nämä vanhat linssivalot. Umpioiden putsaus oli helppo ja halpa keino kirkastaa hieman valoja, edellyttäen tosiaan, että heijastinpinta on vielä kutakuinkin tallessa. Foorumilta löytyy mainiot ohjeet tähän toimenpiteeseen. Xenonsatsi vielä perään niin tulee aivan kelvolliset valot.

              Comment


                #8
                Koukun saa asenettua kyllä ilman että joutuu uutta puskuria hankkimaan.

                Cruisen kamat tuollaiseen multa löytyy lähes kaikki hyllystä, aivo-purkki tosin on pätkivää laatua (ebay auttaa) ja poljinkatkaisijat puuttuu.

                Umpioille elvytyshoito ja laittomat xenonit sisälle niin näkee edes jotakin, ei sittenkään mitkään erinomaiset ole.

                Comment


                  #9
                  Noista valojen elvyttämisestä. Elikäs mitenkäs olette noita tehneet? Jostain uutta sisuskalua jne?

                  Comment


                    #10
                    Ei noihin taida saada erikseen kuin laseja. Jos heijastimen hopeointi vaan on ehjä, eikä heijastin ole sulanut, parantaa jo pelkkä lasien ja linssien pesu tilannetta kivasti. Siihen vielä releet ja taas on vähän parempi. Xenon-kitti helpottaa entisestään ja omasta kokemuksesta kehtaan suositella. Oli meinaan Kutosen lamput öljylyhty-luokkaa hankittaessa.

                    E-Bay'stä löytyy kohtuu hintaan uusia lamppujakin, jos vanhat alkaa olla valmiit.

                    Comment


                      #11
                      C4 kutosen umpioistahan saa tehtyä satkun konepeltiin istuvat umpiot kun käyttää kromikehyksen ja lasit satkusta. Projektoriumpion laseja saa sen ~50€/kpl, A6 tarvikeumpiot on sen alle 200€ iibeistä.

                      Comment


                        #12
                        Ok, ei auta kuin purkaa nuo umpiot ja tarkastaa vahingot...

                        Kävin tilaamassa jo irroitettavan vetokoukun eli sellaista ei kannata enää tarjota. Olipahan hintaa tuolla mötikällä, mutta pitäis olla laatukamaa (Brink) Samalla tulee autokohtainen johtosarja. Tuota koukkua ei oikein joutanut etsimään enempää, sillä tarve on välitön...

                        Auto on tosiaan ollut aikoinaan ns. hinnat alkaen malli, ei ole vakkaria, hälytintä, automaattista ilmastointia jne. Nyt noita puutteita on korjailtu jälkikäteen mm. Defan hälytin kauko-ohjauksella. Manuaalinen ilmastointi autosta kyllä löytyy...tuohon on nyt tottuminen ellei oikein innostu ja tee konversiota manuaalista automaattiseen. Tuo jo vaatii luovuttaja-auton, että saa taatusti kaikki osat kasaan...

                        Vakkarin osia jo Tepolta kysyin. Oishan tuo alkuperäinen aina "alkuperäinen" mutta kuikuilin jo tätäkin:

                        http://www.erikoisvaruste.fi/product_details.php?p=42

                        Sais 3 muistipaikkaa, kellään kokemuksia?

                        Auton väri on tosiaan hiukan erikoinen. Kopioitu Suzukin moottoripyörä mallistosta. Auto olikin juuri paikkamaalattavana Rovaniemellä ja kuvista kun tarkasti katsoo huomaa kyllä mikä on uutta ja mikä vanhaa. Nuo BBS vanteet tuli mukana, niistä ei vielä olekaan kuvaa tarjolla. Pitää lisätä tuonne Picasaan muutama vanha...

                        Comment


                          #13
                          Mulla on tuo Gold Cruise vaimon kulkineessa, ollut käytössä reilut 2 vuotta. Erittäin kätevät nuo muistipaikat, ohjelmoidaan pitämällä pari-kolme sekuntia nappia pohjassa, tasanopeudella ajaen. Vaihtaa nopeuden nappia kerran painamalla. Ei ollenkaan huono laite.

                          Asennuksen suoritti http://www.decatec.com

                          Comment


                            #14
                            Tuo Gold cruise kuulostaa ainakin oikein kätevältä. Pitää zoomailla noita vaihtoehtoja vielä.

                            Noista valoista vielä. Käsitinkö oikein, että jos tuosta on nyt ne pinnoitteet lähteneet autuaimmille valaisumaille, niin ostamalla uudemman A6:n umpiot ja noita 2:ta yhdistelemällä saisi kohtuu vaivalla ehdat pelit? Motonet myy noita umpioita hintaan:

                            AUDI A6 1995 H1+H1+H3-umpio Audi-A6 -97, 139 euroa/puoli. Ainakin kuvia katsomalla tuon vuosimallin umpio näyttää hämäävän samankaltaiselta kuin tuon S4:n...

                            Pitää katsoa ETKA:sta tuolle osanumero ja katsoa mihin hintaan Teppo tarjoaa tuota...

                            EDIT: No täältähän löytyi hyvin infoa:

                            http://audiclub.fi/audifinns/showthr...ght=urs4+valot
                            Viimeksi muokannut Jari74; 9.11.2009, 18:57.

                            Comment


                              #15
                              Tuon goldcruisen hinnalla saat useamman täydellisen vakkarisetin orkkisosilla. Ei toki uutena.

                              Comment


                                #16
                                C4 A6 umpio on kromikehystä ja lasia lukuunottamatta sama.

                                Comment


                                  #17
                                  Korjataan gedua sen verran että sähköliittimissä on eroa. ;)

                                  Comment


                                    #18
                                    Ah, sori, jotain aina unohtuu :(

                                    Comment


                                      #19
                                      No niin, projekti on kai virallisesti aloitettu. Auto on parhaillaan tuulilasin vaihdossa ja sisäpesu/otsonointi käsittelyssä.

                                      Tarvikeliikekin muisti soitolla ja koukku piti hakea:

                                      Koukku

                                      Pitää vissiin hommata jäykemmät jouset sillä tuo koukku painaa kuin synti...

                                      Ja postissa tuli 2x2 adapteri tuohon VagCom:iin:

                                      Vag2x2

                                      Kai sitä on tullut laiskaksi, kun ei jaksanut moista adapteria enää itse tehdä, tosin hintakin oli niin edullinen, ettei edes kannata...

                                      Lisäksi tilasin Piritek:ltä uudet umpiot ja samaan syssyyn uudet vilkut (etu ja sivu).

                                      Tuolla moottori osastolla onkin ollut puhetta Short shifteristä...moinen tekis kyllä paljon asiaa, sillä nykyään tuon kepin liikerata on melkoinen.

                                      Comment


                                        #20
                                        No niin, tämä projekti saikin sitten ihan uuden käänteen. Tuulilasin vaihdon yhteydessä selvisi, että uusi lasi mahdukaan paikoilleen. No hirveä paniikki päälle että miksi ei mahdu ja selvisihän se. Auto on tosiaan kolaroitu jo suhkot uutena. Tietoa sitä, että miten, ei ole, mutta lasiliike veikkasi, että auto on pyörinyt ympäri, sillä kattoon on tehty muutoksia.

                                        Eli katto kapenee yläosastaan noin 4mm liikaa molemmilta puolilta. Lasia pitää jollain lailla kaventaa tuon verran. Tuolla kori osiossa kysyinkin onko kenelläkään vinkkiä paikasta joka homman voi hoitaa.

                                        Menee nyt suunnitelmat uusiksi. Ilmiselvää on, että tuo auto nyt taatusti jää talliin (ei tuota enää saa myytyä vaikka haluaisi), mutta pitää selvittää mahdolliset muut vauriot. Kannattaako tuota yksilöä enää rakentaa sen enempää vaan käyttää sitä niin kauan kuin se vain kestää. Hyvällä tuurilla auto on aikoinaan korjattu asiallisesti, mutta miksi tuo katon oikominen on jäänyt hiukan puolitiehen...

                                        Comment


                                          #21
                                          Enpä tuosta suurta ressiä ottaisi, ikävä tietysti että joutuu lasin teettämään. Mutta tosiasia on kuitenkin se, että urssien hinnat alkavat parin vuoden päästä olla sillä tasolla että kolaroimattomistakaan ei saa muutamaa tonnia enempää. Jos joskus autoon kyllästyy, niin lihoiksi vaan ja osat myyntiin.

                                          Comment


                                            #22
                                            Eipä se auto siitä nyt yht´äkkiä yön aikana romuraudaksi muutu jos on joskus muinoin kolaroitu ja ilmeisen hyvin kuitenkin korjattu kun ei tätä ennen ole entinenkään omistaja mitään moittinut ja jos auto muuten toimii ja on mukava.
                                            Ennemmin ajattelisin että nyt aukesi mahdollisuus viimeistään päästää mopo karkaamaan ja tehdä Audille kaikki mieltä kiehtovat temput, jos/kun UrS4 kerta harrastepeliksi alunperinkin tuli hommattua.

                                            Comment


                                              #23
                                              Joo, stressi/harmitus meni ohi saunalla ja muutamalla oluella =)

                                              Ainoa ongelma on nyt se, että auto makaa liikkeessä ja ei mitään tietoa kuinka kauan. Yrittävät kuitenkin koko ajan hoitaa hommaa...

                                              Comment


                                              • #24
                                                Oletko löytäny hitsauskohtaa tuosta katosta, ettei vain lasissa olisi valmistusvirhe?

                                                Comment


                                                • #25
                                                  Parhaassa tapauksessahan kyse voi olla ihan vaan hirvikolarista, eikä itse kori kattoa lukuun ottamatta ole isompaa damagea saanut.
                                                  Välttämättä en ainakaan itse koko autoa vielä teuraaksi pistäisi, jos muuten mieleinen yksilö.

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    No niin, autossa on tosiaan taas tuulilasi, melkoinen operaation tuon saaminen olikin.

                                                    Aloitin peräkoukun asentamisen, mutta se tyrehtyi heti alkuunsa. Autossa on joskus ollut Kovil:n koukku, jopa johtosarja löytyy autosta valmiina (katkaistu tökerösti puskurin alta. Tässä jopa Kovilin käyttöohje:

                                                    Koukku

                                                    Uutta koukkua autoon ei saa tuon putkiston takia, se pitää nyt siis poistaa...melkoinen viritys tuo näyttää muutenkin olevan =) Onko kenelläkään tallissa alkuperäistä ja ehjää putkiston takaosaa tuohon Urssiin, kuvittelisin että noita saattaa lojua kun nuo putki viritykset on niin yleisiä. Olisin kiinnostunut ja laitan tuonne osto osastollekin ilmon.

                                                    Lisäksi asensin tuon 034:n vaihteenlyhentimen, meinas usko loppua kuinka paljon voimaa tuon takaisinlaitto oikein vaatii. Pois kyllä vanhat osat lähti helposti, mutta uudet ja pienivälyksiset olikin sitten kiven alla, mutta oli tuo vaivan arvoinen...nyt tuo on kuin uusi ja todellakin lyhytliikkeinen vaikka säädöt on minimissään. Suosittelen kaikille...

                                                    Lisäksi huomasin, että kuskin peilin säätö ei toimi kuin toiseen suuntaan. Se kyllä toimi vielä pari päivää sitten joten otin lasin pois. No akselihan siellä oli poikki, kokeilin liimata mutta ei se kestä:

                                                    Akseli

                                                    No tarjota saa siis tuota koneistoakin...ei mitään väliä onko ehjä vai rikki, tarvitsen vain tuon yhden akselin joka peiliä liikuttaa.

                                                    Kenelläkään muuten vinkkiä, miten tuota takapuskuria kannattaa lähteä irroittelemaan? En ottanut nyt tuota edes irti, sillä totesin heti kun näin mihin tuo koukku pitäisi asentaa, että se ei sinne mahdu.

                                                    Niin tuosta kolarista vielä, auton historia on nyt melkolailla selvä. Vielä on muutamia avoimia kysymyksiä ja kuhan ne selviää niin laitan tänne sepustuksen mitä tuolle autolle on oikein käynyt...

                                                    Comment


                                                    • #27
                                                      Puskurin irrotuksesta:

                                                      Takakontin pohjassa pitäisi olla parit pultinpäät molemmilla puolilla maton alla, olikohan 10mm pultit (eli 17-kanta). Puskurin runkoaisat on niillä kiinni. Muistaakseni niissä runkoaisoissa (tai auton pohjassa) oli hitsatut vastamutterit joten alapuolelta ei tarvii pitää vastaan.

                                                      Sen jälkeen onkin enää sivukiinnikkeet pitämässä puskuria paikallaan. Puskuri liikkuu vähän vetämällä taaksepäin, mutta ei pääse lähtemään pois koska puskurin pääty menee lokarin reunan "taakse". Joten siihen irrotukseen on toinen konsti: puskuria pitää runtata alaspäin ja samalla nykäistä ulospäin siitä lokarin vierestä (ks. kuva alla).

                                                      Jos autossa on "neitseellinen" puskuri, eli ei ennen ole irrotettu, niin voimaa joutuu käyttämään ihan niin paljon että taas usko loppuu. Jos on ennenkin irrotettu niin voi lähteä helpostikin. Tossa toisessa kuvassa näkyy se kiinnikkeen periaate, eli autossa on tollaset kynnet ja puskurissa on tuota peltilätkää vastaavat kiskot. Eli tällä "voimakeinolla" tuo ylempi puskurin kisko "muljautetaan" pois tuolta kynnen alta.
                                                      Attached Files

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Kiitoksia tuon puskurin irroitus vinkeistä...erinomaiset ohjeet. Mulla ongelmana aiheuttaa nuo massiiviset äänentoistolaitteet takakontissa. Kaikki pitää poistaa, no se olikin jo suunnitelmissa (tarkastaa mitä noiden vahvistimien/subien yms. alta oikein löytyy...

                                                        Tänään sitten keskityin noiden ovien ihmettelemiseen. Pääsyy tuohon oli kuskinpuoleisen oven toimimattomuus sisältäpäin (ei siis auennut). No vika oli helppo, tuon avaajan vaijeri ei ollut paikoillaan. Vaijeri kiinni ja kauhea ähellys, että sain pahvin takaisin paikoilleen.

                                                        Ennen kuin laittelin romut paikoilleen tuli kuikittua oven rakennetta. Ovet saa säädettyä tarkalleen linjoillensa. Ovet on tehty 2:sta osasta eli koko yläkarmin saa pois. Auto on edellisen maalauksen yhteydessä näköjään purettu ihan atomeihin (ovet on maalattu myös sisäpuolelta). Kokoamisvaihe onkin sitten näköjään ollut kiireen kanssa tehtyä eli säädöt ihan perseellään.

                                                        Muutoinkin ovien purku on tehty kaverin toimesta joka ei tunne rakennetta yhtään. Valitettavasti melkein kaikki pahvin kiinnikkeet on murtuneet/poikki. Onneksi palasia oli tallella jonkin verran kotelossa, joten ei muuta kuin kuumaliimaa kehiin ja nyt tuo pahvi pysyy hiukan paremmina paikoillaan. Samalla liimasin tuon diskantin takaisin sillä se roikkui johtojensa varassa, tässä hiukan kuvaa:

                                                        Paneeli

                                                        Eli nyt on hakusessa myös kaikki oven paneelit (mustana) tässä malli kuva:

                                                        Malli

                                                        Ilmeisesti juuri tuo paneeli oli ollut "harjoittelun" kohteena, sillä muut oli melko lailla ehjiä, mutta kaikista oli joku nipsu poikki. Jos löytyy ylimääräisenä täydellisen ehjä setti niin taas voi tarjota...

                                                        Nyt ovi rokkaa täydellisesti. Ilmeisesti tuo ovi ei ole koskaan toiminut kahvasta käsin sillä se tosiaan oli irti vaijeristaan...

                                                        Sähköistä hiukan, autossa on tosiaan joka ovessa Pioneerin erillisetti. Joka oveen on vedetty uudet piuhat. Valitettavasti vanhat oli vain revitty irti ja siellä kotelon pohjalla ne makas päät paljaana. Todellista "ammattilaisen" työtä siis =( Samalla tuli ihmeteltyä noita sähköikkunoita ja voideltua saranoita jne.

                                                        Autossa siis toimii kaikki ikkunat, mutta ongelmana on että ne toimii aina. Vaikka autossa ei ole virtoja tai edes avaimia paikoillaan niin ikkunat toimii. Jossain on siis vikaa...mitään ajatuksia kenelläkään? Takaikkunat saa kuitenkin "disabloitua" kuskin ovesta eli se toimii. Tarkemmin asiasta tuolla sähköt osiossa...

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Mikäs oli tie autuuteen tuulilasin kanssa?

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Tuulilasi on nyt paikoillaan ja istuu kuin valettu =) No onhan se nyt teetettykin tuon auton mittojen mukaan. Lasista hiottiin molemmista yläkulmistaan noin 4mm pois. Otin heti lasivakuutuksen tuohon autoon, sillä lasille tuli kohtuullisesti hintaa. Nyt suunnitelmissa on uusia takalasikin, melkoisen naarmuinen tuo nykyinen, hintaa tolle on kuvaston mukaan 350 euroa. Tosin siinä kai ei ole tuota quattro tekstiä, ainakaan lasiliikkeen kaveri ei osannut sanoa...siksi vielä mietinnän asteella, sillä ei tuo lasi niin huono vielä ole.

                                                            Tämän päivän projekti onkin sitten lukot/hälytinjärjestelmä. Ainoa lukko joka toimi noilla entisillä avaimilla oli kuskinovi. Kävin aamusella teettämässä uudet avaimet ja nyt rokkaa kaikki ovet/luukut. Tosin pienen herkistelyn jälkeen alkoi nuo luukut toimia vanhoillakin avaimilla, mutta ne on jo huomattavan kuluneet, eli uusiminen oli aiheellista. Helppo homma, vaikka autossa on myös alkuperäinen häläri niin ajonestoa ei ole (ei chippi yms kikkailua)

                                                            Autolla on aika Defan huollolle iltapäivällä. Syynä on tuo häläri, se alkoi toimimaan pienten fixien jälkeen (johtojen selvittelyä yms), mutta toinen kaukosäädin on mykkä. No soitto Defalle ja sieltä saa uuden kaukosäätimen, mutta sitä ei voida koodata ilman Pin-koodia ja arvatkaa onko sitä tallessa. No eipä hätää vaan huollossa pin-koodataan uudelleen sarjanumeron perusteella (tai kaiketi selvitetään) ja lisäksi tuo ohjainboxi päivitetään uusimpaan versioon ja uudet kaket ohjelmoidaan.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X