Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Nopea, nopeampi B8 S4

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Nopea, nopeampi B8 S4

    Kesällä -20 lähti oma autoharrastelu uusille urille, kun päivitettiin auto sellaiseen josta oikeasti löytyy mahdollisuuksia. Näitä mahdollisuuksia en osannut löytää kahdeksan vuoden kokemuksesta b5 adr etuvedosta enkä kahden vuoden aikana 4f allroadista.

    Auton hankkimista edelsi muutaman kuukauden tutustuminen kyseiseen platformiin sekä tarjontaan. Into kyseiseen kamppeeseen heräsi jo kevättalvella, mutta konkretisoitui vasta elokuun puolella sopivan yksilön löydyttyä ja muiden palasten loksahdettua kohdilleen. Kyseinen yksilö taisi olla kuukauden pari myynnissä entisellä omistajallaan, mutta vasta liikkeeseen päätyminen ja paremmat kuvat herättivät lopullisen kiinnostuksen kyseiseen peliin.

    Spekseinä tällöin autolle taisi olla seuraavat:

    -Sport differential
    -Sport jakkarat
    -B&O äänentoisto
    -Kohtuu kilometrit
    -Hyvä huoltohistoria sekä s-tronicin tyyppiviat korjattu
    -Vakio tekniikka tai sopivasti laiteltu yksilö. Tärkeintä oli, että kaikki muutokset olisi hyvin dokumentoitu

    Mitä saatiin olikin sitten näitä ja vähän enemmän

    -Auto vuodelta 2009
    -140tkm ajettu Italian tuonti -19, suomessa päästelty vasta 123 tkm:stä eteenpäin
    -Vakiotekniikka
    -Hyvä huoltohistoria, mm. ahtimen jäähyt, puolat, termari, mekatroniikka
    -B&O
    -Sport differential
    -Magnetic ride
    -Drive select, sekä dynamic steering
    -Panoraamakatto
    -Punamustat sport jakkarat
    -Värinä Phantom Black Pearlecent

    Matkaa takana auton kanssa nyt tätä kirjoitellessa on 13 kuukautta, joiden aikana olen mittariin saanut 22tkm lisää. Kyseiset kuukaudet ollaan päästy enemmän tai vähemmän vastoinkäymisten sekä päivitysten saattelemana, joten kyseinen kulkine alkaa olla vähintäänkin tuttu. Autoa on nyt vähintäänkin riittävästi päivitelty, rassattu, puunailtu ja korjailtu, joten tarinaa riittänee hetkeksi.

    Tällä hetkellä matkaa taivalletaan 034motorsportin ohjelmien avulla käyttäen E40 sekoitusta pulley ration ollessa 3.27 luokkaa. Päivityksiä ja osia on laiteltu vähintäänkin sen verran, että kyseisten speksien vaatimukset täyttyy. Myös alustaa ja ajettavuutta on paranneltu sen verran, että auto pysyy käsissä jyrkemmissäkin mutkissa

    Otetaan loppuun vielä katsaus suunnitelmista joita on aikomus tehdä ennen kesää -22, sekä menossa olevista päivityksistä

    -Kaasuläppärunko+hilppeet odottelee lähetystä Kaliforniasta kylmempään ilmastoon, 84mm läppä löytyy kaapista. Lokakuun puolivälissä osien ETA, joten tälle kesälle niitä tuskin saa
    -Putkiston rakentelu kesken, otetaan mallia ja oppia PerheFarkku projektista, kiitokset Juhalle testiputkista jo tässä vaiheessa.
    -Jarrut pitänee päivittää, tutkitaan keväällä lisää tätä
    -Kardaanin tuki päivittämättä
    -034 lupaa tulevaisuudessa softapäivitystä protovaiheessa olevien port injection kittien osalta (2 vaihtoehtoa rakenteilla), joten eiköhän se ole tämäkin kokeiltava, että saa taas tankata yhdestä pistoolista. Tähän saanee varata 2 harrasteyksikköä
    -Puhaltimen sekä kaasuläppärungon porttauksesta voisi myös haaveilla, katsotaan sitten port injectionin jälkeen
    -Myllytys ja pinnoitus pitänee myös tehdä uusiksi talven aikana, naarmuja on jo aivan liikaa

    -
    Attached Files
    Viimeksi muokannut tkaikkonen; 11.9.2021, 18:15. Perustelu: Päivitetty varustelistaa

    #2
    Koeajon ja lopullisen ostopäätöksen jälkeen taitettiin matka Jyväskylästä Ouluun. Hymy nousi naamalle aivan eri tavalla, kuin allroadin ratin takana.

    Tottakai jo ensimmäisenä iltana hoksattiin, että jostain kuuluu ylimääräistä suhinaa. Myös EPC vikavalo löytyi mittaristoon muutaman päivän ajon jälkeen. Suhinan syyksi selvisi vuotava jarrutehostin, joka vaihdettiin parin viikon jälkeen ostosta. Itselle jäi uuden osan hankinta auton iän vuoksi, kun myyjäliike kustansi työt ja vianetsinnän kulut. Tämänkin olisi voinut koeajolla hoksata, mutta se nyt jäi tekemättä. Tuon EPC valon osalta syytä ei selvinnyt, tällä hetkellä se on tullut n. 10 kertaa ja aina ilman kuormaa n. 40-50km/h vauhdeissa. Tästä en ole vieläkään huolissan vaikka tänä kesänäkin vika on kahdesti ilmaantunut.

    Kun sain todettua, että EPC valo ei ole isompi ongelma eikä muutakaan ihmeempää ilmennyt kuukauden ajon aikana, päätin käydä Turbotecillä vierailulla. Tämän ohjelmiston avulla mentiin loputa n. 6 kk ja 12tkm. Olihan se vakioon nähden pykälää nopeampi. Tosin launch conrollia ei ollut käytössä, tämäkin oli haaveissa youtube videoiden tuotoksena, mutta siihen ei tuntunut ratkaisua löytyvän.

    Autokauppojen yhteydessä tehtiin samalla myös kaupat toisista vanteista, peelers replicat s4 spekseillä, sekä vetokoukusta joka itselle oli puolittainen vaatimus. Replica vanteet tuli keväällä myytyä, mutta koukusta on ollut apuja. Taisi eräskin hirvi saada hyvät kyydit kärryssä viime syksynä.

    Comment


      #3
      Syksyn mittaan tulivat ensimmäiset päivitykset ja isompi huolto tuli tehtyä samalla, takana ässällä oli tässä vaiheessa 8tkm ilman suurempia huolia. Öljyt tuli vaihdettua koneeseen ja laatikkoon sekä laakerit joka nurkkaan kun edessä alkoi ulina. Tässä oli italiassa vaihdettu mekatroniikkaa ja muuta kivaa 98tkm kohdillan merkkiliikeen tiedoista ei oikeen tarkkaa kuvaa kaikesta vaihdetusta saanut, Öljyt vaihtui nyt 150tkm paikkeilla eli hieman etuajassa. Helppo ja yksinkertainen homma. Myös vapaasti pyörivät hihnarullat sekä hihnankiristimet vaihdeltiin lievän vinkunan vuoksi tuoreempiin.

      034motorsportilta tilattiin perän sekä apurungon insertit sekä x-pipe modi, ebaystä tuli laatikon insertti halvemman hinnan vuoksi. Näiden asennuksen yhteydessä tehtiin laatikon alle x-rautaan jäykiste modaus joka toikin mukavasti ajotuntumaa muiden palikoiden ohessa. Taka-apurunko pääsi vissiin heilahtamaan vaikka yksi kerralla inserttejä laiteltiin, joten auto suunnattiin tämän jälkeen uusiksi.
      Attached Files

      Comment


        #4
        Jatketaampa tarinointia, tässä vaiheessa ollaankin päästy marraskuun lopulle, jolloin koittikin mustan perjantain alennusmyynnit. Näillä alennusmyynneillä nälkä kasvoikin syödessä..

        Tilaukseen laitettiin suunnilleen tässä järjestyksessä:

        1. 034motorsport kallistuksenvakaaja, briteissä oli halvin hinta joten otin sen sieltä ennen brexitin alv muutoksia
        2. Ecs tuningin verkkokaupasta tilaukseen lähti hihnapyörän vaihtotyökalu, ahtimen bleeder screwt sekä 57+187mm hihnapyöräsetti hihnalla, joka kuitenkin muuttui back-order statuksen vuoksi pelkkään 187mm hihnapyörään.
        3. MercRacinging verkkokaupasta isompi heat exchanger, mallina v3.
        4. Ebaystä 57mm ahtimen hihnapyörä, taisi tulla Revon paketissa.
        5. MercRacinging verkkokaupasta 034motorsportin intake kit

        Tässä vaiheessa ohjelmasuunnitelma jäi vielä auki ja tarkoituksena olikin odotella osat suomeen ja sen jälkeen ratkaista tämä. Ennen joulua tilauksista kaikki paitsi 034:n intake olivatkin suomessa ja haaveena olikin päästä näitä välipäivinä asentamaan kunhan joululomareissusta päästään kotiin.

        Kuinka ollakkaan 23.12. klo 23.50 saatiin näihin suunnitelmiin stoppi. Porotokka keskellä pimeää tietä, Audin valoissa, 80km/h rajoituksella alle 50 metrin päässä ei välttämättä jokaisen autoharrastajan unelma. Itse istuin pelkääjän paikalla toteamassa kuinka ABS jarrujen huutaessa kolina kävi ympäri autoa. Auto tien laitaan parkkiin ja ihmettelemään vahinkoja joita olikin sitten heti muutama. Ensinnäkin pari poroa jäi niille sijoilleen sätkimään. Eipä ole ennen tarvinnut poroja jouluaattona lopettaa, mutta nyt sekin tuli tehtyä.

        Sitten auton vuoro. Pimeässä ensihavainnot olivatkin seuraavat: Kuskin ovi ei enää halunnut nätisti aueta, molemmat etuvalot saivat karvoja koristeeksi. Kuskin peili oli useammassa osassa lasia vasten. Konepellissä ja kuskinpuolen etulokarissa oli mukavat lommot. Auton alla oli lammikko, joten päätin, ettei matkaa jatketa enää tällä autolla. Mukana pari kuvaa isoimmista vaurioista.

        Viimeiset 60km mentiin sitten taksilla ja auto jäi odottelemaan hakua hinausautolla Oulun suunnasta, määränpäänä merkkiliikkeen korikorjaamo. Seuraavana päivänä saatiikin haettua Kajaanista alle peugeot. Tätä huippupeliä hakiessa vuokraamon henkilökunta erehtyi kysymään, olenko joskus ajanut pösöllä. Jostain kumman syystä vastaus ''En, olen koittanu viimeiseen asti vältellä'', ei ilmeisesti ollut se, mitä he odottivat.
        Attached Files

        Comment


          #5
          Jätetään vanhojen muistelu hetkeksi ja palataan nykyhetkeen ja viime lauantai-iltaan. Nostin jalkaa jarrulta tarkoituksena ottaa kunnon kiihdytys keskellä korpea. Kuinka ollakkaan voimansiirto ei kestänytkään tätä lauantai-illan piristystä. Kardaanin päätynivel antautui perämurikan luota ja lopputuloksena keräiltiin sporttidiffin kiinnityspalasia, pultteja sekä kuulalaakereita maantieltä. Onneksi on hinausvakuutukset joilla auto saatiin eilen sivistyksen pariin ja päästiin diagnoosin tekoon. Tallin nosturi oli varattuna joten tyydyin lattiamajoitukseen. Kuuden tunnin taistelun jälkeen irti oli pienempien hilppeiden lisäksi kasa pultteja, putkisto, kardaani sekä tasauspyörästö.

          Click image for larger version

Name:	WhatsApp Image 2021-09-20 at 13.45.35.jpeg
Views:	5760
Size:	187,5 Kt
ID:	1926535 Click image for larger version

Name:	WhatsApp Image 2021-09-18 at 18.39.25 (3).jpeg
Views:	5717
Size:	156,3 Kt
ID:	1926536 Click image for larger version

Name:	WhatsApp Image 2021-09-18 at 18.39.25 (2).jpeg
Views:	5786
Size:	283,5 Kt
ID:	1926537





          Jälki oli sitten tämän näköistä, jenkeistä löytyi pikaisella kyselyllä vain yksi kohtalotoveri jolla oli vastaava homma sattunut. Samalla lähti sporttiperästä kaikki kolme kiinnityspaikkaa irti. Kardaanissa oli kaikki muu ehjää, tukilaakeri mukaan lukien.

          Click image for larger version

Name:	WhatsApp Image 2021-09-20 at 22.31.40 (3).jpeg
Views:	5682
Size:	131,4 Kt
ID:	1926538Click image for larger version

Name:	WhatsApp Image 2021-09-20 at 22.31.40 (2).jpeg
Views:	5633
Size:	119,5 Kt
ID:	1926540 Click image for larger version

Name:	WhatsApp Image 2021-09-20 at 22.31.40 (1).jpeg
Views:	5607
Size:	166,6 Kt
ID:	1926539 Click image for larger version

Name:	WhatsApp Image 2021-09-20 at 22.31.40.jpeg
Views:	5639
Size:	149,7 Kt
ID:	1926541

          Click image for larger version

Name:	WhatsApp Image 2021-09-20 at 20.05.22 (1).jpeg
Views:	5636
Size:	163,0 Kt
ID:	1926542 Click image for larger version

Name:	WhatsApp Image 2021-09-20 at 20.05.35.jpeg
Views:	5558
Size:	87,6 Kt
ID:	1926543


          Nyt sitten odotellaan osia:

          Käytetty sporttiperä suomesta purkaamolta =975e posteineen
          Perään kaikki nesteet, pultit ja täysi huolto stefoineen ja öljyineen ~ 250e
          JXB keskilaakerin jäykkätuenta 330$ posteineen jenkeistä ja tähän vielä tullit päälle
          Löbro 301133 x 2 kardaanin päätynivelet 55e/kpl
          034motorsportin kardaanin päätynivelten suojakumit jenkeistä 106$ posteineen + tulli vielä erikseen
          Lisäksi ohjelmointi tarvittaessa. Huom. sporttiperän vaihdossa ja ohjelmoinnissa onkin oltava tarkkana ettei mene asetuksia sotkemaan. Mm. antureitakaan ei saa vaihtaa kuin yksi kerrallaan ja nyt on siirrettävä vanhat korvaavaan perään. Katsotaan miten tässä onnistutaan

          Auto pitää tällä hetkellä saada liikenteeseen pian, joten tähän konkurssiin en alkanut etsimään halvimpaa perää euroopasta, toki niitä katselin ja 500-700eurolla + postit sellaisen saisikin. Myös hitsausta tuli mietittyä, mutta taitaa tuo valumateriaali olla arpapeliä. Nauttikaa harrastuksistanne, niin minäkin teen.

          Comment


            #6
            Kyllä tuon saa aika varmasti vielä hitsattua kuntoon.

            Meinaatko kokeilla lähtöjä uudella perällä? :)

            Comment


              #7
              Joo varmaankin ois saanu parsittua vielä kestävän ainakin johonkin pisteeseen asti. Pitää jättää aihioksi, jos joskus tarvitsee. Löytyy vastakappaleetkin vielä.

              Tietysti niitä kokeillaan, varttimailille oli tälle kesälle haaveena mutta ne peruttiin silloin kun olisi ehtinyt. Laittelin muutama viikko sitten michelin ps4s renkaatkin alle niin ei pitäisi jäädä pidoista kiinni. On muuten mahtavat renkaat, kun ei märälläkään enää luistonestovalot vilku. Maisema myös vaihtuu pykälää nopeammin kuin vanhoilla pirelleillä.

              Tais olla tuo ignition cut advanced launch control tällä kertaa liikaa vaikka olikin vaan 2500 rpm. Tää 034:n softa on siitä nätti, että vakkarin viikseä näpyttelemällä saa kierrosluvun launchille valita lennosta 2000-5000rpm välille.

              Comment


                #8
                Miten tuo vaurioiden mekanismi on edennyt, mikä on seurausta mistäkin? Kardaanin nivel ei kestänyt, ja ketjun toisessa päässä perän kiinnikkeet repeytyivät?

                Comment


                  #9
                  No näin minä oman koulutuksen puolesta arvioisin. Kardaanin nivel jumiutunut ja sitten kun lopulta momentti riittänyt sen laukaisemaan (yksi laakeri pihalle) on sitten ollutkin jo niin paljon momenttia että on voima riittänyt kääntämään perää sen verran että valurunko ei ole kestänyt. Tuo perähän makasi enää apurungon päällä vetareiden varassa.

                  Jenkkilässä oli arvioinut joku että olisi voinut johtua siitä, että nuita perän inserttejä asennettaessa on pultit vedetty ylikireelle ja se ois mahdollistanut tuon lohkeamisen etummaisen kiinnityksen osalta ja sitten kun perä päässyt liikkeelle niin olisi myös nivel särkynyt.

                  Tiedä sitten mikä on oikea teoria ja todellisuus

                  Comment


                  • #10
                    Jos pelkkä perä olisi irronnut olisin uskaltanut epäillä valuvirhettä. Aika hepposen näköiset on kannakkeet kohdat, joten ei suurta virhettä valussa tartte että lopulta murtuu. Kun hepposta tekoa niin kuvittelen että jos yksi murtuu rasittuu muut liikaa ja nekin pamahtaa.
                    Mutta nyt kun kardaanin laakerikin meni niin ehkä epäilisin itsekkin laakeria ja sen lukittumista niin että perä vääntyi ja murtui.

                    Ihmeen vähän audin periä hajoaa vaikka aika hepposia ovat. Yhden "titanic" -perän olen hajottanut, eli noita 80-luvun möykkyjä. Eli mitoitukset on kyllä kohdallaan.

                    Comment


                      #11
                      Auto taas ajossa. Löbron laakerien https://www.autoluettelo.fi/wls/view...odeIdNo=312653 sekä spareton suojakumien https://spareto.fi/tuotteet/pascal-p...kseli/g5y001pc avulla kardaanista sai uuden. N. 15h harrasteaikaa meni kokonaisuudessaan diagnoosit, uuden perän huollot sekä kardaanin korjaukset mukaanlukien. Ainakaan vikavaloja ei syttynyt, kun siirsi anturit vanhasta uuteen. Pitää miettiä perän kytkimen sopeutusta, onko jollain tästä kokemusta?

                      Vaikea sanoa äkkiseltään mitään JXB tukilaakerin uusista ominaisuuksista, kun joutui keskittymään kulkeeko ässä normaalisti. Laitoin street kumit paikalleet, track versiot odottaa kaapissa.

                      Click image for larger version  Name:	WhatsApp Image 2021-09-27 at 19.21.10 (1).jpeg Views:	0 Size:	88,6 Kt ID:	1927013 Click image for larger version  Name:	WhatsApp Image 2021-09-28 at 17.01.32 (1).jpeg Views:	0 Size:	160,9 Kt ID:	1927014 Click image for larger version  Name:	WhatsApp Image 2021-09-27 at 19.21.10.jpeg Views:	0 Size:	103,2 Kt ID:	1927011 Click image for larger version  Name:	WhatsApp Image 2021-09-23 at 18.00.35.jpeg Views:	0 Size:	70,9 Kt ID:	1927010Click image for larger version  Name:	WhatsApp Image 2021-09-28 at 17.01.32.jpeg Views:	0 Size:	172,8 Kt ID:	1927012 Click image for larger version  Name:	WhatsApp Image 2021-09-23 at 13.19.21.jpeg Views:	0 Size:	76,5 Kt ID:	1927017
                      Attached Files

                      Comment


                        #12
                        Nyt on muutama viikko tullut ajoa ja näyttäisi pelittävän normaalisti. Käytin pörhöllä perän sopeutuksessa, niin sai sen puolesta myös mielenrauhan. Mulla on hyllyssä yhdet ylimääräiset 034:n kardaanin suojakumit jos joku tarvitsee. Tilasin silloin myös sparetolta vastaavat, että saisi nopeammin kasaan. Niiden mukana ei tosin ollut tiivisteitä, rasvaa eikä klemmaria.

                        Porokolariin taidettiin jäädä historiikissa, joten jatketaan siitä. Eli itsellä jatkui silloin lomareissu, joten ei päässyt heti autoa tarkistamaan, joten puhelimen välityksellä hoidettiin hommaa. Tämä olikin olla suuri virhe, sillä liikkeessä ei oltu katsottu kuin toisen kyljen vauriot läpi ja ilmoitettu ne vakuutusyhtiöön. Pääsin vasta loppuviikosta itse auton luo ja sieltähän löytyi nätit jäljet myös vänkärin puolelta. mm. takavalo oli myös vänkärin puolelta halki. Tässä vaiheessa saikin sitten päivittää tapahtumakuvausta, kun ei ollut ensimmäisellä kerralla mennyt perille että tiellä oli 20 poroa joista ainakin 5-6 osui autoon molemmille puolille.. toisella kerralla meni sitten läpi ja lopputuloksena seuraavat osat vaihtoon:

                        -Konepelti
                        -Puskuri
                        -Molemmat etuvalot
                        -Kuskinpuolen peili (Vänkärin peilin olivat naapurin teinit rikkoneet edellisviikolla, joten sekin uusittiin samalla heidän kotivakuutuksen piikkiin (yhteensä 1200e runko+lasi+kupu, halpaa lystiä)
                        -Kuskin ovi
                        -Kuskin etulokari
                        -Sumuvalojen ritilät
                        -Muuta pienempää osaa

                        Auto maalattiin lopulta lähes ympäriinsä, vain joku pilari + katto + takapuskuri + peräkontti jäi maalaamatta. Tosin takapuskurista löysin jälkiä palautuksen yhteydessä, mutta näitä eivät enää suostuneet korjaamaan tähän tapahtumaan vaikka muutoshakemuksen teinkin. Piti käyttää parkkipaikkavakuutusta ja köyhtyä omavastuun verran tästäkin hyvästä. Olisi pitänyt seinällä roikkuva takapuskuri tarkistaa samalla tuon vänkärin kyljen kanssa, mutta eihän sitä siinä hässäkässä hoksannut-
                        Click image for larger version

Name:	IMG_20210113_122430.jpg
Views:	4687
Size:	152,8 Kt
ID:	1928822 Click image for larger version

Name:	IMG_20210113_122551.jpg
Views:	4699
Size:	152,8 Kt
ID:	1928821

                        Lopputulokseen olin tyytyväinen, vaikka eihän tästä mitään lisäarvoa tainnut tulla. Ainut selkeästi positiivinen muutos oli nuo uudet etu-umpiot joilla näkee nyt huomattavasti paremmin. Yhteensä porotokka taisi aiheuttaa sellaisen reilun 16 ke laskun, joten lähellä lunastusta taidettiin käydä. Alkuperäinen arvio oli siinä 12-13 välissä.

                        . Click image for larger version

Name:	IMG_20210111_162658.jpg
Views:	4774
Size:	163,9 Kt
ID:	1928823
                        Pakko myöntää, että muutama viikko tuli selailtua nettiauton tarjontaa vastaavista kamppeista ennen kuin auto saatiin takaisin​

                        Comment


                          #13
                          Mää näistä mitää ymmärrä mut ihan ku kardaani tekis mutkan kannakkeen kohdalla?? Ja jos en ihan väärässä oo niin front-tekstit osottaa perää kohti. Jossain väyrysmersussa joskus törmänny epäsymmetriseen kardaaninkannakkeeseen joka aiheutti makeeta ravistusta väärinpäin asennettuna.

                          Comment


                            #14
                            Näköjään se on menny väärinpäin paikalleen. Pitänee käydä kääntämässä kuhan kerkeää. Ei oo tosin mitään kummempia tärinöitä ollu.

                            Nakkasin ne jäykemmät trackversio kumitkin kiinni aiemmin, eikä niissä ihmeempiä äänimuutoksia ollut. Mutta tosiaan tässähän on paikallaan 034:n track density moottorin tukikumit, jäykempi laatikon kumi, kaikki insertit laatikolta perälle sekä myös taka-apurungon insertit niin jo näistä tulee NVHta lisää.

                            Comment


                              #15
                              Auton takaisin saannin jälkeen oli aika tehdä päätös ohjelmapuolen osalta. Lopulta päädyin 034motorsporttiin, heillä taisi olla sillä hetkellä ja varmaan edelleenkin tämän platformin nopein auto. Myös laatikkosofta ja varsinkin advanced launch control sekä E40 seosmahdollisuus houkuttivat. Myös se, että ohjelman saa ajaa sisälle itse oli plussaa. Viestiä kaliforniaan ja -25% alennus softista ensimmäisen ohjelmoinnin kuittia näyttäen ja tilaus sisään. Samaan konkurssiin taisi tulla pistettyä tilaukseen vielä ECS tuningin kaupasta autotechin polttoainepumpun mäntäpäivitys sekä alkuperäisen b8 ohjaustehostimen jäähdyttimen tilalle kompaktimpi versio. Lisäksi polttoainepumpun laahain tuli haettua marmorlta sekä pätkän polttoaineletkua motonetistä.

                              Näitä odotellessa ruuvailin autodocilta tilatun meyle HD tukivarsisarjan eteen alkuperäisten natisevien tilalle. Taisi etummaiset alapallonivelet kestää 4kk ajoa ennen reikiintymistään molemmilla puolilla. Autodocilla on muuten hyvä reklamaatiosysteemi näille tukivarsisarjoille: jotta voit reklamoida yhden palikan, pitää sinulla purkaa kaikki osat pois autosta. Suosittelen välttämään heidän palvelujaan.. Tilalle taisin laitella kesällä lemförderin vastaavat nivelet motonetista noudettuna.

                              Click image for larger version  Name:	IMG_20210208_170256.jpg Views:	0 Size:	118,7 Kt ID:	1928934 Click image for larger version  Name:	IMG_20210209_214733.jpg Views:	0 Size:	203,8 Kt ID:	1928935

                              Comment


                                #16
                                meyle HD tukivarsisarjan eteen alkuperäisten natisevien tilalle. Taisi etummaiset alapallonivelet kestää 4kk ajoa ennen reikiintymistään molemmilla puolilla.
                                ​​​​​​Ei voi käsittää millä meriiteillä noita Meyle HD:tä edes mainostetaan laadukkaina OE-osan korvikkeina, ihan sama mikä korimalli niin ei ne kestä eikä hinnassakaan kovin suurta eroa oikeasti laadukkaisiin varsiin.

                                Comment


                                  #17
                                  Viime viikolla tuli tehtyä havainto, että vänkärin kumimatolle oli ilmestynyt vettä. Ei paljoa, mutta vähän kuitenkin. Nyt lopulta pääsi tutkimaan tarkemmin ja panoraamakattohan se on joka vuotaa. Katto ei viime talven jälkeen enää pelittänyt ja epäilys oli että se runko on vääntynyt tms sillä avausmekanismissa joku tökki ja moottori löi tyhjää. Tämä aavistus piti näköjään paikkansa, sillä vesi tulee nätisti n. 5-10cm matkalta suoraan kattoverhoiluun jostain halkeamasta samalla kun kannusta kaatoi vettä luukunrungolle. Poistoletku vetää nätisti eikä vesi valu sen juuresta. Kai se täytyy uutta luukun runkoa alkaa metsästämään, latvian purkaamot näytti myyvän ei oota, suomessa yksi 950e. OEMVWSHOP myy uutta samaan rahaan.

                                  Lisäksi näyttää siltä, että sisätilan lämmitys ei pelitä tyhjäkäyntikierroksilla vaan vaatii n. 1500rpm ennen kuin lämmintä alkaa puskemaan. Onkohan tässä muuta vaihtoehtoja kuin ilmaa systeemissä? Ilmasin viimeksi heat exchangerin, ahtimen sekä matkustamoon tulevat vesiletkut, kun käytin ahdinta irti..

                                  Onneksi superduperchargerin loput osat on jo suomen puolella, niin loppuviikosta pitäisi olla edes jotain aihetta hymyyn.. Eihän nekään tullut tilattua kuin heti vasta heinäkuun viimeisellä viikolla.. Vihdoin loput ''bolt on'' potentiaalit saa sitten käyttöön.

                                  Comment


                                    #18
                                    Joulu tuli aikaisin tänä vuonna, perjantaina päästiin laittamaan uutta palikkaa kiinni ja samalla myös ilmailtiin lämmitysjärjestelmää onnistuneesti. Ilmaaminen olikin tuskainen homma, kerta joutui käyttämään autoa 2.5k rpm kymmenkunta minuuttia että sai lämppäristä enimmät ilmat pois. Vielä sinne ilmeisesti jotain jäi, mutta sentään puskee tyhjäkäynnillä lämmintä.

                                    Mutta autosta tuli valmistajan brändin mukaisesti süperdüpercharged s4. Talvikelit alkoi samalla Oulussa, joten suorituskyvynmuutokset jäi ainakin tällä kertaa huomaamatta. Näitä ei suomessa taida olla vielä kovin montaa.



                                    Viimeksi muokannut tkaikkonen; 23.11.2021, 20:15.

                                    Comment


                                      #19
                                      Päiviteläämpä tätä välillä, kun jotain on tullut tehtyäkin.

                                      Eli tuo ilmaamisongelma ja sisätilan lämmitys ei tuosta viimeisimmästä ilmauksesta onnistunut. Loppujen lopuksi tuli vaihdettua sisäkenno sekä venttiili mikä on koneen ja kennon välissä. Näistä ei kuitenkaan ollut apua, kennon vaihdolla ilmaus helpottui hieman ja ehkä pykälää lämpimämpää alkoi tulla sisälle. Kuitenkin loppuviimein selvisi, että ns akkukaukaloon eli tuulilasinalle poikittain asennettu TT-thermo 1000xc aiheutti ongelmat. Ilmeisesti tähän väliin kertyi ilmalukko kovilla kierroksilla, eikä tämä halunnut aueta millään. Käänsin lämmittimen ns. oikeaan asentoon pystyyn, jolloin tämä ilmausongelma häviää ainakin osittain eli järjestelmä pystyy nyt itsenäisesti palautumaan tästä lämpöongelmasta. Menkööt tällä toistaiseksi.

                                      Viime talvena vaihdetut umpiot alkoivat pakkasilla huurtua, vein merkkarin vauriokorjaamolle auton että tarkastavat ja laittavat tarvittaessa takuuseen kuntoon. Jotkut poistoletkut sinne nyt uusitaan. Vaati kuitenkin tuplakäynnin, kun ensimmäisellä diagnoosikerralla oli kuskin puolelle vaihdettu tämä osa. Samalla konepellin vaijeri oli asentajalla särkynyt, niin ei ole konehuoneeseenkaan tarvinnut vilkaista pariin viikkoon. Jospa tämä huomenna saadaan korjattua.

                                      Kattoluukkusaagakin saatiin loppuun, tosin yksi ehjä B8 panoraamakatto on nyt kellarissa joutilaana. Loppujen lopuksi vaadittiin 3 kpl käytettyjä runkoja (2 kpl vaurioitui matkalla, 1 kpl saapui ehjänä remontin jälkeen) sekä 1 kpl täysin tehdasuusi runko. Asenneltiin tämä uusi runko paikalleen ja on toiminut nyt moitteetta. Ainakin sen 5 kertaa kun sitä on testattu. Ei muuten natise eikä nitise.

                                      Arvatkaapa oliko mukava yllätys vuodon takana. Purkaessa verhoilua selvisi, että sitä olikin jo aiemmin käytetty auki. Mm. edellisen omistajan taskulamppu oli tallessa varhoilun sisällä. Runko oli siis vuotanut jo aiemmin, mutta edeltävä sankari oli päätynyt korjaamaan vian liimamassalla rungon vaihtamisen sijaan. Olipa mukava ylläri.
                                      Click image for larger version  Name:	WhatsApp Image 2022-01-03 at 18.32.15.jpeg Views:	0 Size:	212,5 Kt ID:	1934222 Click image for larger version  Name:	WhatsApp Image 2022-01-03 at 18.32.14.jpeg Views:	0 Size:	213,3 Kt ID:	1934223 Click image for larger version  Name:	WhatsApp Image 2022-01-03 at 18.32.15 (1).jpeg Views:	0 Size:	134,2 Kt ID:	1934224

                                      Tuo käytetty ehjä luukku on myynnissä, jos jollain on samanlaisia murheita. Siitä voin vaikka 500e luopua, tällä kokemuksella hinnan pitäisi olla kohdillaan. Tarvittaessa asennuskin voisi onnistua lisähintaan.

                                      Kirjotellaampa samalla lista palikoista mitä autossa on, sen verran vähän tällä hetkellä historian kaivelu nappaa:

                                      -034 ecu+tcu
                                      -dual pulley
                                      -autotech pa pumpun päivitys E40
                                      -034 moottorin tukikumit (track density), laatikon tukikumi, laatikon insertti, takaperän insertit sekä taka-apurungon insertit
                                      -034 superdupercharger
                                      -034 takakallistuksenvakaaja
                                      -Testpipet
                                      -ECS tuning laakeroidut säädettävät tukivarret https://www.ecstuning.com/b-ecs-part...027967ecs01~a/
                                      -Mercracing v3 ahtimen jäähy
                                      -ECS tuning dynamic steeringille laitettu pienempi jäähy
                                      -Jäykistetanko taka-alatukivarsien välillä https://www.futurez.fi/product/55853...-alempi-tiebar
                                      -Meyle HD tukivarsisarja edessä
                                      -Hitsausmodi x-rautaan laatikon alla
                                      -Jäykistetanko etutolppien välissä by alpi
                                      -Kardaanin jäykempi tuki, JXB
                                      -Paremmat polttimot umpioissa
                                      -Vetokoukku
                                      -Michelin pilotsport 4s kesärinkulat
                                      -Eibach jouset
                                      -Käytytyt ehjät OEM magnetic ride iskarit joka nurkkaan
                                      -034motorsport etuiskareiden kumit
                                      -Kaikki porokolarissa vaihdetut palikat

                                      Isompia huoltoja tässä vaiheessa:
                                      -Laatikonöljyt
                                      -Termostaatti + vesipumppu
                                      -Kattoluukunrunko
                                      -Jarrutehostin
                                      -Kardaanin päätynivelet
                                      -Takaperän vaihto + stefat + öljyt
                                      -Mekatroniikka huollettu aiemmin
                                      -Sisälämppärin kenno + venttiili
                                      -Ilmastointihuolto
                                      -Laakerit joka nurkkaan

                                      Varmaan jotain mukavaa listasta jäi vielä puuttumaan. Taitaa olla jarrut kohta ainut paikka mihin en ole vielä koskenut. Alkaa olla laitettu ihan tarpeeksi tätä vehjettä, eikä siltikään vastoinkäymiset tunnu loppuvan. Jos joku haluaa tästä itselleen auton, niin sopivan tarjouksen sattuessa voin siitä kohta luopua. Seuraavaan projektivaiheeseen liittyy vahvasti hitsauskone, 2,5'' putki sekä 200cel katit.
                                      Viimeksi muokannut tkaikkonen; 27.1.2022, 14:24.

                                      Comment


                                        #20
                                        No käytä nyt ainakin rullilla ennen myyntiä niin saadaan erikoismoottori-superduperille benchmarkkikeissi :)
                                        Amerikkalaisiin lyhytjalkaisiin hevosmittauksiin en luota yhtään, joten sen puolen foorumeilta ei voi mitään luotettavia verrokkeja ottaa. Siellä tapaa pyörätehot olla sitä mitä täkäläiset konetehot...

                                        Erikois-superduper-protoauto 82mm läpällä on ollut ajossa syksystä.

                                        Comment


                                          #21
                                          Joo niin se pitää koittaa tässä kevään mittaan käyttää. Tänään kävin hakemassa leiman konttorilta.

                                          Viikonloppuna valmistui soveltuvat downpipet kyseiseen tarkastukseen, vielä odottaa v-bandien jälkeen tehtävä x-pipe joustoja saapuvaksi. Laitellaan siitä kuvia myöhemmin. Nuo katit jäivät liian lähelle toisiaan ja päästää matalilla kierroksilla erikoista ääntä. Hitsataan varmaan nämä yhteen parista kohtaa niin loppuu ylimääräinen ääntely. Muuten loppuvakioputken kanssa äänet erittäin maltilliset.

                                          Click image for larger version

Name:	WhatsApp Image 2022-02-12 at 23.01.25.jpeg
Views:	2729
Size:	89,7 Kt
ID:	1935566 Click image for larger version

Name:	WhatsApp Image 2022-02-13 at 16.33.21.jpeg
Views:	2823
Size:	131,9 Kt
ID:	1935567 Click image for larger version

Name:	WhatsApp Image 2022-02-12 at 23.01.05.jpeg
Views:	2758
Size:	281,9 Kt
ID:	1935568

                                          Comment


                                            #22
                                            Ens kuussa tulee 2 vuotta b8 s4 omistajuutta täyteen. Taas on tapahtunut melko paljon edellisestä päivityksestä, mutta otetaan pieni tilannekatsaus tähän väliin.

                                            Putkistoon lisättiin yksi tuenta lisää laatikon kohdalle, tällä saatiin värinät pois. Nyt myös äänimaailma huomattavasti kivempi, kun ei ylimääräisiä ääniä ole sirittämässä.
                                            Click image for larger version

Name:	IMG-20220605-WA0018.jpg
Views:	2277
Size:	112,1 Kt
ID:	1943522

                                            Ajettavuutta parantelin kallistuksenvakaajien säädettävillä päätylinkeillä eteen ja taakse:
                                            Click image for larger version

Name:	IMG-20220415-WA0014.jpg
Views:	2187
Size:	73,3 Kt
ID:	1943523 Click image for larger version

Name:	IMG-20220415-WA0008.jpg
Views:	2196
Size:	82,0 Kt
ID:	1943524 Click image for larger version

Name:	IMG-20220414-WA0002.jpg
Views:	2180
Size:	158,4 Kt
ID:	1943525

                                            Ahtimen jäähdytystä parannettu CWA100-3 pumpulla sekä samalla poistettu sen ohjaus signaalikaapelin katkaisulla. Samalla poistin TT-thermo lämmittimen, sillä se aiheutti ongelmia sisätilanlämmitykseen. Tälle pitäisi keksiä jotain talvea kohti tai vaihtoehtoisesti jättää koko lämmittimen pois.

                                            Click image for larger version

Name:	IMG-20220415-WA0012.jpg
Views:	2201
Size:	100,1 Kt
ID:	1943526

                                            Lisäksi laittelin Arduinon kylkeen etanolianturin. Kuvista poiketen myös liittimet on nyt anturissa oikeanlaiset. Seokset olleet E45 luokkaa, kun laittaa pumpusta e85 ja 95 1:1. Vielä pitäisi 3d printata kotelot arduinolle ja näytölle sekä siistiä johdotukset. Voin jakaa tähän ohjeet ja tiedostot jos joku niitä tarkemmin haluaa. Kokonaisuudessaan hinta tälle systeemille siellä ~150-200e paikkeilla, kun valmit ratkaisut olisivat olleet ~350e halvimmllaan.

                                            Click image for larger version

Name:	IMG-20220507-WA0004.jpg
Views:	2237
Size:	91,4 Kt
ID:	1943527 Click image for larger version

Name:	IMG-20220412-WA0007.jpg
Views:	2223
Size:	100,7 Kt
ID:	1943528 Click image for larger version

Name:	IMG-20220528-WA0002.jpg
Views:	2226
Size:	88,2 Kt
ID:	1943529

                                            Lisäksi pieniä huoltoja, kuten tulpat ja venttiilikopantiivisteet joutui vaihtamaan. Ei kestänyt kuin reilun vuoden ennen kuin oli jo tulpissa öljyä..

                                            Nyt 174000 mittarissa, eikä mitään ihmeempää ole tiedossa. Myöskin päivitykset alkaa olla tehtynä. Nakkasin tämän nettiautoon jos joku harrastelija olisi kiinnostunut. Tällä hetkellä excel taulukko näyttää, että päivityksiin, osiin sekä öljyihin yms. on mennyt yli 15ke joten halpaa lystiä tämä ei valitettavasti ole. Eikä tuossa rahassa ole työtä mukana kuin max 500e edestä, kun kaikki ruuvaukset olen hoitanut itse. Pientä drivetrain lashia on havaittavissa silloin tällöin, mutta muuten nuo track density päivitykset sekä jäykisteet eivät ole lisänneet NVH tasoja mitenkään erityisesti. Pitäis varmaan ajella nuo verrokkitulokset rullilta ja varttimaililta jossain välissä.

                                            Comment


                                              #23
                                              Tuolle etanolianturille voisi laittaa tällaiset liittimet niin tulisi vähän hifistellympi :) Toki toimiihan se noinkin.
                                              https://www.finjector.com/fin/etanol...e-p-732082-247

                                              Comment


                                                #24
                                                Jep, tälläiset siellä nyt onkin. En vaan löytänyt kuvaa missä ne olisi olleet kiinni. Ei muuten toiminut tuolleen, kusi nätisti liitoksesta joten ei kannata kokeilla..

                                                Nyt pitäisi vielä päättää tuon näytön sijainti. Tuolla muovien alta sitä ei ole kovin näppärä katsella sillä vaatii oven avaamisen samalla. Toisaalta myöskään kovin kauas ei itsellä kiinnosta näitä piuhoja vedellä.
                                                Sitähän ei tarvitse katsella kuin n. 30min tankkauksen jälkeen ja todeta että seos on kohdillaan. Heti tankkauksen jälkeenhän arvot on E55 luokkaa, mikä vastaa myös ohjelmantekijän suositusta olla huudattamatta ekaan puoleen tuntiin, että polttoaineet kerkeävät sekoittua kunnolla.
                                                Viimeksi muokannut Killeri; 4.7.2022, 13:02. Perustelu: Tarpeeton lainaus poistettu.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Tätä drivetrainlashiä tuli pohdittua ja kokeiltua vähän jäykistää kardaanin pitkittäisvälystä prikkoja lisäämällä dampereiden väliin eli rungon ja tukiraudan välissä oleviin kumeihin. Kyselin myös tuolta JXB performancelta eli kardaanin tuen kehittäjältä siitä niin vastaus oli näin

                                                  ''This is something we experienced and experimented with when we first started making driveshaft carriers. Driveshafts/drivetrains naturally have a couple of clunks. The clunk you are hearing is actually coming from the transmission when the gears are loaded/unloaded. It's quite a loud noise, and it is transmitted directly to the driveshaft. As the drivetrain is stiffened up with other modifications, each one transmits this clunk more and more to the cabin. The driveshaft carrier is the only thing directly attached to the body (transmission and rear diff attach to subframes which then attach to body), so it transmits it the most. The first time we ever installed a driveshaft carrier, we bolted it directly to the car with no dampers on the feet, and it was extremely loud on/off throttle. I actually thought something in the car was broken. We then added dampers around the same density as the current track bushings, and it mostly went away. We softened the dampers further to make what are now the street bushings, and it eliminated the noise completely. My recommendation would be to go back to a normal install without any extra washers and switch to the street bushings, at least for the dampers that go on the feet. The ones clamping the driveshaft will have less of an effect on the NVH transmission.''

                                                  Voisi nakata nuo street version kumit paikalleen ja kattoa mikä vaikutus sillä on. Se on vaan hieman vittumainen homma jos ja kun ei putkistoa halua laskea, mutta tehtävissä kuitenkin. Varmaan tuon saisi pois, kun ottaisi taka-apurungon tai perän insertit pois, mutta ajettavuudessa ei viiti tehdä kompromisseja tämän suhteen.

                                                  Totesin tuossa, että nyt kun on euro-dollari kurssikin 1:1 niin ei tätä ole mitään järkeä vaihdella/myydä pois kerta vastaavan rakentaminen maksaa entistä enemmän. Eikä kyllä äkkiseltään tähän rahaan näytä saavankaan mitään yhtä hauskaa peliä.

                                                  Jos jollain on hyviä vinkkejä parhaasta kuluttajaversion keraamisesta pinnoitteesta, niin otetaan vastaan. Pitäisi käydä muutamat naarmut läpi ja samalla vetää muu auto holottomaksi ja uusi pinnoitus päälle, kerta pienet naarmut, jäljet ja holot jo pesujen yhteydessä sen verran häirihtee..

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Huomasitko millaista vaikutusta noilla vakaajien säädettävillä koiranluilla? Vakaajat näyttäisi olevan äkkiseltään vakiot sinulla (?)

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      Kyllä se ajettavuus parani niillä, kun esijännityksiä hävisi selvästi. Eteen vaikutti kaikista eniten. Takana on 034:n vakaaja jäykemmällä asetuksella, edessä vakio.
                                                      Viimeksi muokannut Killeri; 15.7.2022, 15:15. Perustelu: Tarpeeton lainaus poistettu.

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Ok, ihan hyvä tietää. Vaihdoin A5 ajoneuvoon H&R vakaajan taakse ja ero oli kyllä iso vakioon.

                                                        Comment


                                                        • #29
                                                          tkaikkonen Hei mistä löysit varaosanumeron noille löbron kardaani laipoille? Tarviis varmaan omaan B8 A5 uusia nuo myös, muttei tunnu löytyvän oikeen mistään... liekköhän samat käy... ( 3.0tdi manuaali)

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Ei taida Audin osana saada kuin koko kardaanin. Mutta taitaa olla sama Ford scorpion vetarin murros mikä on iät ajat käynyt Audin kardaaniin.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X