Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Olympialaiset (jääkiekko)

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Hieno pronssipeli radiosta kuunneltuna. Vaikka ajoittain kestikin hetken että tiesi tuliko maali ja kenelle vai mitä tapahtui. Ennekari elää niin lujaa mukana tilanteessa että innoissaan huutaessa ei saa enää sanoistakaan selvää.

    Noh, oli tuon ottelun seuraaminen tv:stäkin jotenkin epätodellista. Esim. ne kaksi ekaa maalia 11 sekunnin sisään 2. erässä ja USA:lle tuomitut kaksi rankkaria, jotka Rask huikeasti torjui. Teemulle olisin toivonut viimeisen pelin kunniaksi hattutemppua, mutta se ei onnistunut. Toivottavasti jäädyttävät numero kasin maajoukkueessa. Noh, tuo oli vain lievä kaunesvirhe muuten täydellisessä ottelussa, ettei haittaa mitään.

    En muuten käsitä miksi naapureita pidetään Hannu Hanhina. Se ei ole sattumaa eikä tuuria, että ovat muutamankin kerran nousseet tappioasemasta voittoon. Se on vain loistavaa pelaamista ja omaan tekemiseen uskomista. Periksi ei anneta tippaakaan ja pelataan niin kauan, kunnes vihellys kuuluu. Tuota on pakko ihailla. Onneksi Suomi on siitä oppia ottanut ja muutamaankin kertaan pystynyt samaan.

    Toivon naapureiden vievän kirkaimman mitalin huomenna, mutta veikkaan Kanadan pelin voittavan. Asenteeltaan täysin vastaava joukkue Ruotsin kanssa, heille tappio Olympiafinaalissa ei ole vaihtoehto. Jännittävä peli varmasti luvassa.
    Viimeksi muokannut Ilkka L; 22.2.2014, 22:32.

    Comment


      Onhan tuo 5-0 tulos aivan huikea. Suomi taisi olla rankattuna viidenneksi tai kuudenneksi ennen kisoja, eika kukaan realistisesti odottanut Suomen ottavan minkaanvarista mitalia. Nyt jai jopa jossittelulle varaa, kun turnauksen huonoin peli sattui semifinaaliin. 4 pelaajaa pelasi selkeasti lapimurtoturnauksen, Barkov, Granlund, Maatta ja Vatanen.

      Comment


      • Hienoihin peleihin sen enempää kantaa ottamatta, oli ihan mielenkiintoista seurata niiden vaikutuksia työelämässä. Omalla työpaikalla iski viime viikolla jokin harvinaisen ärhäkkä flunssa-aalto, ja saikkuprosentit hyppäsivät taivaisiin. Nekin, jotka paikalle raahautuivat, istuivat lähinnä jossain piilossa katsomassa pelejä kännyköiden tms. kautta. Ylitöitä teetetty koko viikko sunnuntaita myöten ja tuotanto jäljessä, kalliiksi tulee. Saa nähdä, koska EK yms. alkavat vaatia olympialaisten sensuroimista talouden turvaamiseksi.. johan tuollakin koittivat firman verkosta etukäteen blokata ylen lähetykset, mutta ei tainnut paljoa auttaa langattomia yhteyksiä vastaan :)

        Comment


        • Hieno kommentti hattikselta, jollain tavalla epämoraalista työaikana kiekkoa tuijottaa ja jättää hommat tekemättä. En usko vieläkään, että se raha työnantajallekkaan ilmaiseksi taivaasta tippuu.

          Itse tuli tuijoteltua 5 viimeistä minuuttia ruotsiottelusta ja tuo eilinen hieno pronssiottelu ja toki varmaan sitten tuo loppuottelukin, kaikki kuitenkin ns.omalla ajalla;).

          Comment


          • Radio (tai television ääni) on melko ylivoimainen siinä mielessä, että töitä pystyy tekemään, mutta silti pysyy tunnelmassa mukana. Ja konttorityössä jos on livevideo toisessa ikkunassa pyörimässä, niin voi sitten vilkaista uusinnasta maalit, eikä kulu koko työaika siihen, että täytyy tuijottaa ruutua.

            Comment


            • Toki näin;).

              Comment


                Ihan laidasta laitaan on vissiin työnantajat suhtautuneet noihin matseihin. Toisaalla on ehdottomasti kielletty ja vahdittukin kun toisaalla on järjestetty työpaikalle screeni, että kaikki näkee.

                Comment


                • Ei ollut screeniä, mutta työnantaja komensi puoli kahdelta kotiin peliä katsomaan ;)

                  Comment


                  • No joo, laidasta laitaan;). Mutta ei tehdä tästä ikuisuuskysymystä, tuli ehkä tuo meikän kommentti turhan kärkkäästi aamutuimaan laitettua, kaikinpuolin hyvin kaikilla kuitenkin;).

                    Katellaan se loppuottelu kuitenkin jokainen omaa suosikkia kannattaen ja hyvällä mielellä (jos Ruotsi voittaa, niin voi hyvällämielellä sanoa, jotta ei sitten huonoille hävitty).

                    Comment


                      Yksikaan tyopaikka tai yritys ei vaaraannu siita etta tyolaiset katsovat pelin tai kaksi. Varsinkin kun normityoajassa puhutaan n. 6 tunnista kys. viikolla. Nyt se jarki kateen, maailman tyhmin kansa!

                      Comment


                        Eiköhän se ole tässä maassa kuitenkin aika pientä se urheilun vaikutus kansantalouteen. Ei tarvi mennä kuin Espanjaan saati Etelä-Amerikkaan niin kokonaiset valtiot pysähtyy jonkun potkupallopelin ajaksi.

                        En muista milloin viimeksi on sattunut vaikka lätkän pudotus- tai mitalipelit päivätyöläisen työajan kanssa päällekäin. Toki aivan sama vaikka pelit tulisi aamuyöllä kolmelta Suomen aikaa, joku silloinkin on tai pitäisi olla töissä.

                        Comment


                          Keskiviikkona poistuin omalle ajalle klo:14 ja perjantaina seurasin peliä muita hommia tehdessäni. Olisin katsonut myös perjantain pelin paljon mielummin omalla ajalla, mutta töiden takia se ei vaan ollut mahdollista.

                          Muistan hyvin, kun olin aikoinaan pienessä perheyrityksessä töissä. Itsenäisyyspäivän lähestyessä työantaja totesi itsenäisyyden olevan kallis asia - nimittäin työnantajalle, kun silloin maksetaan palkkaa, mutta tuottavuus on nolla.

                          Comment


                          • Kiva kattoa Ruotsin kärsimystä. :)
                            Kanadan puolustus on kyllä huikee. Ruotsi ihan aseeton, kuten USA ja Suomi.

                            Comment


                              Nyt meni hyvin. Suomi voitti mitalinsa ja Ruotsi hävisi omansa. Ja se on niille h***ille ihan oikein. Keväällä taas uusin eväin MM-kisoihin.

                              Comment


                              • Jos nyt pitää Bäckströmin doping-käry paikkaansa, voisivat ottaa hopeamitalit pois ja pudottaa Ruotsin neljänneksi. Vai onko kiekkopeleissä eri säännöt kuin esimerkiksi hiihdossa, jossa yhden käry vei kaikilta viestimitalin.

                                Norjalaisen lehden mukaan Björgeninkin näytteissä on epäselvyyttä, jospa joku naisten hiihtomitalikin kirkastuisi kirkkaammaksi.

                                Comment


                                • Ruotsin olympiakomitea vahvisti Bäckströmin käryn http://yle.fi/urheilu/ruotsin_olympi...keesta/7104118

                                  Comment


                                  • Kyllä meni ansaittu voitto oikeelle joukkoeelle!

                                    Comment


                                    • Pitäisikö alkaa muistelot Wetzellin kärystä joskus vuosikymmeniä sitten? Silloin meni Suomen ensimmäinen arvokisamitali sivu suun. Suomihan tuomittiin häviämään ottelu tsekeille 5-0 muistaakseni ja siinä meni se pronssimitali.

                                      Comment


                                        Jos nyt pitää Bäckströmin doping-käry paikkaansa, voisivat ottaa hopeamitalit pois ja pudottaa Ruotsin neljänneksi. Vai onko kiekkopeleissä eri säännöt kuin esimerkiksi hiihdossa, jossa yhden käry vei kaikilta viestimitalin.
                                        Pitää tulla kaksi käryä, että lätkäjoukkue menettää mitalin.

                                        Pitäisikö alkaa muistelot Wetzellin kärystä joskus vuosikymmeniä sitten?
                                        Sanos muuta tai Lahti 2001. Osataan sitä täälläkin. Tai siis ei osata, kun jäädään kiinni.

                                        Kanada vei voiton lätkäfinaalissa aivan ansaitusti. Oli yksinkertaisesti kaikilla osa-alueilla Ruotsia parempi.

                                        Comment


                                          "Banaanin söin"

                                          Comment


                                          • "Pitää tulla kaksi käryä, että lätkäjoukkue menettää mitalin."

                                            En ole moisesta kuullut koskaan, mutta kai se sitten on noin.

                                            Comment


                                              Näin on juu. Ei vaikuta ilmeiseti NHL peleihinkään. Ainakin Capitalsin sivuilta luettuna. Ovat tienneet lääkkeestä eikä tullut yllätyksenä.
                                              Tosin yllättävää on se, että ruotsin joukkue ei kiinnittänyt asiaan parempaa huomiota. Jos se on KOK:n kiellettyjen aineiden listalla niin se sillon on. Ei siinä auta vaikka olis käyttänyt syntymästä asti kyseistä lääkettä.
                                              Tuskin se mitenkään suoritusta parantaa, epäilen.

                                              Hauskaa on myös se, kuinka moni urheilija kärsii astmasta tai allergiosita :-)

                                              Mikähän Björgenin sairauden laatu on kun saa käyttää ennen kiellettyjen aineiden listalla olevaa lääkettä.
                                              Norjalla on rahaa.

                                              Comment


                                              • Kaikilla uimareillakin on kuulemma astma...saavat vähän imaista piippua ennen uintia.

                                                Tuo Beckströmin määrä ei voi tulla pelkästään lääkkeestä ellei ota 3-4 kertaista annosta, jollonka taas antihistamiini väsyttää aika rajusti eli ei hyötyä suorituksen kannalta. Kaveri on vetänyt puhdasta efedriiniä jota saa jenkeistä huoltoasemilta ja marketeista eli ihan normi kamaa siellä. Liekkö tehnyt vanhasta tottumuksesta tai tarkoituksella.

                                                Tässä taidettiin vähän sohaista muurahaispesää mitä tulee NHL:ään ja piristeisiin...siellä kun tuo testaus on nätisti sanottuna muodollista.

                                                Outoa koko jupakassa on myös, että jos tulos tiedetään jo ennen välieräpeliä, niin miksi juuri ennen finaalia napataan kaveri pois kokoonpanosta...saattaa hivenen häiritä joukkueen keskittymistä peliin. En ole noin heikkoa Ruotsia nähnyt aiemmin isoissa peleissä eli sinällään ymmärrän Ruotsin porun asiasta, mutta kielletty aine on aina kiellettyä.

                                                Vaikka tuo Ruotsin tulos mitätöitäisiin, niin eipä se hopea sen paremmalta tuntuisi.

                                                Suomen pronssille tuo muuten arvoa sekin verrattuna Ruotsin hopeaan. Suomi pelasi kaikkia kovimpia maita vastaan eli ei jäänyt jossiteltavaa kun kohdattiin Kanada, Venäjä, Ruotsi ja USA. Kolmanteen sijaankin piti tehdä ns.miehen työ. Ruotsi ei pelannut esim.Venäjää ja USA:ta vastaan. Tämä vaan kommenttina mitään ottamatta Ruotsilta pois.

                                                Comment


                                                  En ole moisesta kuullut koskaan, mutta kai se sitten on noin.
                                                  Tässä jotain asiaa aiheesta:
                                                  http://espn.go.com/olympics/winter/2...nned-substance

                                                  Tuolta lainattua:

                                                  The failed test won't affect Sweden's silver medal. Violations from two or more team members need to occur before disqualification or other disciplinary action would take place, according to the IOC rules document.

                                                  Comment


                                                    Bäckströmin "yhden pillerin otan joka päivä" kuulostaa ihan normaalilta allergian hoitamiselta, niin minäkin teen vaikkakin aine on Kestine. Mitäs jos tänään käydään mittaamassa, niin onko arvo sama kuin kisojen aikaan? Ja niin kuin mainittu, noilla D-Zyrteceillä ei normaaliannostuksella pseudoefedriinin raja-arvo millään ylity. Ruotsalaiset vaan tuo koko ajan esille sen, miten väärään aikaan kerrottiin kärystä ja miten Niclas ei ole tehnyt mitään väärää. Lääkärikin myönsi tämän olevan hänen virheensä. Saadaan fokus pois siitä, että pelaajan testiarvot eivät ole sallitut. Ja huhupuheiden mukaan siellä on ollut ainakin puolen tusinaa muutakin, jotka ovat käyttäneet, mutta ei testattu. Oliko finaalin vaisun esityksen takana se, että nyt ei uskallettu ottaa trippiä ennen peliä. Kärytietohan tuli kuitenkin niin ajoissa, että ehtivät jättää popsimatta?

                                                    Kummola omalta osaltaan dissaa Seppälää kun haluaa kaiketi olla mieliksi Bettmanille. Vähän niin kuin "pojat on poikia" ja Seppälä jättäköön sarjataulukot muiden murheeksi. NHL:ssä kun ei kaiketi tuo pseudoefedriiini ole kiellettyjen listalla vieläkään. Kalehan myös sanoi, että ei yhden käryn linjalle voida mennä kun se hävinnyt joukkue on pudotuspelivaiheessa jo kotimatkalla. Entäs jos joukkueelta testataan vaikka kolme pelaajaa (ei mitään hajua montako testiin menee) ja niistä kaksi käryää. Silloinhan tulee diskaus ja silloinko kutsutaan se kotimatkalla ollut joukkue takaisin?

                                                    Kovin happamia ovat pihlajanmarjat Ruattin pualella.

                                                    Comment

                                                    Working...
                                                    X