Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Uistelu / muu kalastus

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Eipä ne vehkeet onnelliseksi tee, jos on perustiedot ja -taidot hukassa.
    Silloin viisainta on keskittää pyynti siihen paikkaan / niihin paikkoihin, mitkä pystyy tunnistamaan ilman laitteita, eikä keskittyä aarrejahtimaiseen pakan etsintään ilman kaikuluotainta keskeltä selkää.
    Sama koskee vieraita paikkoja. Väitän, että lähestulkoon jokaisessa paikassa johon pääsee kalastamaan, on vähintään yksi "oppikirjan mukainen" ottipaikka selkeästi näkyvissä - jos nyt unohdetaan kuitenkin lohipuuhat avomerellä, se on oma taiteenlajinsa se.

    Näin kehtaan väittää omalla reilun 30v kokemuksella ympäri Suomea kalastaneena, rannoilta ja veneistä eri pyyntitapoineen pl. verkkokalastus.

    Comment


      Itselläni tuota kaiun hankkimista puoltaa se, että ei oikein kiinnosta enää saada aina haukea vaan eniten tahtoisin kuhaa, ja kaikki joilta olen kuhan pyynnistä kysellyt ovat sanoneet, että kaikua ja jigailemaan.

      Comment


        Hanki ehdottomasti se kaiku. Haittaa siitä ei ole, mutta ei se mikään sateentekijä kalastuksessa myöskään ole. Minä virittelin viime kesänä kannettavan kaiun lähijärvellä olevaan soutuveneeseen. Kuvittelin tuntevani järven hyvin, mutta paljon uusia asioita paljastui, kun kaiulla sitä pääsi tutkailemaan.

        Itse olen huomannut kuhan kalastuksessa, että uistelemalla saa kalaa yleensä helpommin, kuin jigittelemällä. Vaikka siis vain parilla vavalla soutu-uistellen. Jigittely on niin paljon herkempää paikan suhteen. Kalalastusmuotona jigittely on kyllä enempi omaan mieleen. Eikä pidä unohtaa ihan normaalia pinnan tuntumassa tapahtuvaa heittokalastusta, joka toimii myös hyvin kuhan kalastuksessa, kun on vaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

        Comment


        • https://www.youtube.com/watch?v=irsf7BdVM5U
          Jäiden lähtöä odotellessa.

          Comment


          • Kuvittelin tuntevani järven hyvin, mutta paljon uusia asioita paljastui, kun kaiulla sitä pääsi tutkailemaan
            Se on vähän niinkuin koskikalastuksessa, luulee kosken tuntevansa, mutta "köyhänmienkoskikaiku" paljastaa parhaat ottipaikat, kivet joitten takana taimen lymyää;).

            Köyhänmiehenkoskikaiku = talvella kameran kera koskea kuvaamaan, kun vesi on alimmillaan ja kesällä kun vesi on korkealla voi kuvasta katsella ne parhaat vedenalaiset piilokivet yms. (siis verrata maisemaan)

            Comment


              Eikös köyhänmiehenkaiku ole se, kun kävelee koskessa kurahousut jalassa ja yhtäkkiä äijästä jää pinnalle vain hattu :)

              Comment


              • Kyllä toki, mutta sitten nuo taimenet syö jo miestä;)).

                No joo nyt tajusin;).

                Comment


                • Heittäkääs ehdotuksia mikä olisi hyvä virkistyskalastuskohde (koskia ja mahdollisesti seisovaa vettä. mahdollisimman kaukana Satakunnasta pohjoiseen tai itään jossa olisi kalastettavaa 4-7 päivää. Saaliskaloina kirjolohi ainakin. Perholle ja virvelille kalastettavaa. Saman tyylisiä paikkoja kuin hossa ja ruunaa joissa siis on jo käyty. Heinä\elokuussa tarvittaisi kalaan lähteä mutta paikkoja käyty jo paljon läpi eikä uusia tahdo löytyä. Ehdotuksia??

                  Comment


                  • Tenojoelle? Kummisetä käy lähes joka kesä pariin otteesen, hyvä pikka kuulemma.

                    http://www.tenojoki.fi/tenopaasivut/index.htm

                    Comment


                    • Tenojoki, Tornionjoki yms ei oo oikein meidän kalaporukalle sopivia, menevät herkästi soutuhommiksi ja lohi ei oikein oo meidän juttu. Lähinnä Juuri se kirjolohi, olut ja hyvä seura ja rannalta kalastus olisi se meidän juttu. Eikä tuo mun 7 luokkanen Winstonin oikein tykkää jos sie joku yli-innokas lohi vääntää rajusti, puhumattakaan visionin GT:n jarru..

                      Comment


                      • Mulla nappas tänään vähän ennen puoltapäivää uistellessani noin vitosen hauki. Vartin herkuttelin kun näin että on kunnolla kiinni. Vei kevyttä kumpparia hienosti :) Puulaveden karttuunselän kupeessa olin.

                        Comment


                        • Tenojoki, Tornionjoki yms ei oo oikein meidän kalaporukalle sopivia, menevät herkästi soutuhommiksi ja lohi ei oikein oo meidän juttu. Lähinnä Juuri se kirjolohi, olut ja hyvä seura ja rannalta kalastus olisi se meidän juttu. Eikä tuo mun 7 luokkanen Winstonin oikein tykkää jos sie joku yli-innokas lohi vääntää rajusti, puhumattakaan visionin GT:n jarru..
                          Reppu selekään ja Ivalojoelle polkua pitkin Sotajoelta 12 km. (autolla pääsee)
                          Jo vain taimen ja harri nappaa ja ihan seiskalla pärjää, mutta vitonen olis kivempi;).

                          Juhannuksen seutuvilla nousutaimen on niin kirkas, jotta loheks luuloo;)).

                          Ai, niin jos virvelillä viskotte myös, niin laita kylmästi 0,4 kelalle ja pieni (2-3) mepsin kirkas punapilkkuinen, saat vedettyä kivikosta pois ihan vetämällä ja tajuton otti siihen vieheeseen. perhoina suosittelen pientä mustaa yöaikaan ja päivällä kilon harreille redtagia.

                          Muista päästä ne sadat alamittaiset takaisin kasvamaan ja käytä väkäsettömiä.
                          Viimeksi muokannut kapaz; 5.6.2014, 17:52. Perustelu: Omia kokemuksia kalamiehen Eldoradosta;).

                          Comment


                            Heittäkääs ehdotuksia mikä olisi hyvä virkistyskalastuskohde (koskia ja mahdollisesti seisovaa vettä. mahdollisimman kaukana Satakunnasta pohjoiseen tai itään jossa olisi kalastettavaa 4-7 päivää. Saaliskaloina kirjolohi ainakin. Perholle ja virvelille kalastettavaa.
                            Ruunaa voisi olla sopiva kohde. Mutta miksi koskimakkaroita onkimaan, kun taimentakin olisi tarjolla?

                            Itse olin viime viikon Ahvenanmaalla lohta uistelemassa. Viisi kalaa kyytiin; 6,5kg, 7,5kg, 9kg, 14kg ja 14,5kg sekä viimeisenä päivänä kirvelevä kolmen kalan karkuutus, joista yksi oli tosi iso :( No olihan tuo kelpo saalis ilman noita kolmea karkulaista ja ehkä parempi, että jatkavat sukua Torniossa, jos sinne asti pääsevät.

                            Comment


                            • Ruunaalla ollaan oltu jo, mutta nyt kävi niin että normi kalaporukan kanssa ei aikataulut sopineet joten sillä porukalla ei tänä vuonna mennä kalaan. 3:n kaverin kanssa päätettiin kumminkin elokuun 1päivänä lähteä ruunaalle. Torstai-sunnuntai pitäisi sielä tahkota. Onko muilla suunnitelmia olla sielä siihen aikaan? Ensi vuonna sitten taas inarijärvi ja mökki varattuna kettuniemestä, metsähallituksen viimeisiä vuokramökkejä.


                              Kapaz:

                              tuo ivalonjoki on sellanen paikka että tulen sinne joskus menemään, muta sinne kun mener niin telttahommiahan se on. Ja kun kalaporukkaan kuuluu myös isäni jolta selkä leikattu 4kertaa joista viimeisellä ketralla alaselkä jäykistettiin, ei oikein guo teltta sovi kun alusta on mikä on eikä viitti paksua patjaa raahata mukana.

                              Comment


                              • Edellisen ja tämän sunnuntain uistelun saaliita, Ei mitään erikoisia, mutta jotain kuitenkin:

                                https://flic.kr/p/nW4Yce Hauki 3.8Kg.

                                https://flic.kr/p/nSehNS Ahven 650g.

                                https://flic.kr/p/nYAvZ8 Kuha 1.2Kg.

                                Comment


                                  Kuka tunnustaa olevansa tosikalamies?

                                  [ame]http://www.youtube.com/watch?v=pOqCzc2LR3c[/ame]

                                  Comment


                                    eeen tunnusta :D Ja sitten ihan reissuraporttia: Päivällä pikapisto eräälle lahdelle, jonka antimet olleet arvoitus jo yli vuoden ajan...(pamppupartio käynyt joskus...). Nyt toimi yllättävän hyvin, määrä jäi kyllä alle 50kpl, mutta koko semmosta kivaa urheilukalaa, keskipaino yli 3kg, suurin kuvassa 6kg, jonka vaimo meni nappaan nenän edestä... Muutama metriseurimo ja tärppi oli. Ei voi olla kuin tyytyväinen ja odotella, että mitä syksy tuo lahdelle: Vaimo pisti enkkansa 2 kertaa uusiksi tolla reissulla, ja harmiksi yks isompi kala tuli ekan parannuksen jälkeen ja jäi snadisti sen alle, ettei tullu "triplavoittoa" :)
                                    Attached Files

                                    Comment


                                    • Hyvä kuva kulma...

                                      Comment


                                        Vieläkös foorumilta löytyy kalastajia? Itellä tämä kalastuhomma on vieny enimmät vapaa-ajat viime vuosina. Nyt on ahven ja haukikausi kuumana.. Maanantaina oltiin kaverin kans yhdellä meille uudella pienellä järvellä ja oli huikea päivä. Vain kuusi haukea saatiin yhteensä, mutta kaikki yli 90cm:iä. Kahdesta suurimmasta kuvat

                                        Click image for larger version

Name:	IMG_20221025_011929_332_resize_55.jpg
Views:	185
Size:	143,0 Kt
ID:	1948652 ​​​​​115cm/10,01kg


                                        Click image for larger version

Name:	IMG_20221025_011929_464_resize_79.jpg
Views:	168
Size:	167,0 Kt
ID:	1948653 101cm/8,00kg

                                        Comment


                                          Lauantaina oliis tarkoitus laittaa Fortuna vesille eteläisellä. Viikon verran olis tarkoitus olla reissussa ja kohdekalana hauki. Toivottavasti voi nokittaa Thuppu:n kalakuvia viikon aikana :-)

                                          Comment


                                          • Muuten tulee aika vähän käytyä, mutta muutamana viime vuonna on vietetty loppukesästä aina viikko jossain pohjoisen joen varressa perhovehkeiden kanssa.

                                            Click image for larger version

Name:	CB370088-A2EF-4FCC-8C9A-19CDF623D50A.jpeg
Views:	284
Size:	161,6 Kt
ID:	1948686
                                            Kuva ensimmäisen Lätäsenolle suunnatun reissun ja tähänastisen kalastajauran kohokohdasta. Sillä reissulla oli vielä virveli matkassa ja heti ensimmäisen päivän ensimmäisen heiton tuloksena tarttui tuo noin 79 cm vonkale.

                                            Click image for larger version

Name:	080A8DB8-B0E8-4F1D-B3F4-6BA9AB4EE5B5.jpeg
Views:	268
Size:	337,0 Kt
ID:	1948688
                                            Maisemakuva on puolestaan tämän vuoden Arjeplogin keikalta. Siellä suurin saalis oli noin 50 cm harjus, joka oli niin menohaluinen, että lähetin sen haavista jatkamaan matkaa ilman kuvaussessioita.
                                            Attached Files

                                            Comment

                                            Working...
                                            X