Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Iloiset asiat.

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Noo sitä en kyllä usko, eiköhän mm-kultamitalisti osaa rauhassa treeneihinsä ajella :)

    Comment


      Sitä vain täytyy kaikesta kaivaa negatiiviset puolet esiin. Kun olin 16v, niin vuotta vanhempi koulukaverini sai erikoisluvalla ajaa ajokortin. Yli sadan kilometrin koulumatka kuljettiin kaksi kertaa viikossa vanhalla Taunuksella ja kolareitta siitä vain selvittiin. Siihen aikaan lupa oli tiukassa ja siihen piti olla todella hyvät perusteet.
      Viimeksi muokannut jannekk; 22.11.2019, 09:12.

      Comment


        Ma en ole ikina ymmartanyt mika siina 18v. tayttamisessa tekee niin autuaaksi ja ekspertiksi, etta silloin automaattisesti patevoityy autoa kuljettamaan, verrattuna esim. 16 vuoden ikaan. Mielestani ajo-opetus/autokoulu tulisi sisallyttaa ns. toisen asteen koulutukseen, eli kaytannossa lukio tai amiskahan se siis on. Ensimmaiset kurssit siina toisena vuonna ja ajoharjoittelua ainakin vuoden ajan, kaikissa keliolosuhteissa, valoisassa ja pimeassa.

        Comment


          En minä liioin. Johonkinhan ne rajat on vedettävä, mutta vähän hassulta se tuntuu että kun 18 vuotta täyttää, niin on kypsä ajamaan autoa, juomaan viinaa ja polttamaan tupakkaa.

          Comment


            No niin no, 15-vuotiaat kakarat saa ajaa mopoautoilla ja sen näkee minkälaista perunapeltoa niiden vehkeitten kyljet on. Samati täällä pöndellä kun maajussien mukulat ajaa traktoreilla pillurallia kaiket illat. Luulisi että nekin on sen verran kalliita vehkeitä että olis parempi pitää tuottavassa työssä työkaluina eikä lasten leluina.

            Tää on aivan ikuinen vänkäämisen aihe. Lääketieteellinen totuus kuitenkin on että 18-vuotiaan aivot eivät ole vielä kehittyneet ihan samaan kuin vaikka 25-vuotiaana. Muunmuassa empatiakyky ja yleinen tunteiden ja riskienhallinta kehittyy vielä monta vuotta siinä vaiheessa. 16-vuotias on tässä suhteessa vielä paljon pahempi. Kuitenkin ajokortti-ikää ei voi järkevästi nostaakaan, ihmisten pitää kuitenkin päästä kulkemaan. Yksilötasolla erot on suuria mutta siitä vasta meteli alkaa jos toinen saa kortin 18-v ja toinen 16-v. Mennään siis jatkossakin kuten peruskoulussa, hitaimman ehdoilla. Fiksummat ja kypsemmät kärsiköön.

            Tupakinpoltto ja alkoholinkäyttö nyt ei sovi edes aikuisille ja siltä osin ikärajat on muutenkin aivan veteen piirretty viiva kun kaikkia päihteitä saa nykyään vaikka ala-asteen välitunnilla.

            Comment


              Kylläpä Posti ja Matkahuolto ovat nyt tehokkaita. Iltapäivällä eilen lähetetyt paketit oikeasti on alle päivässä haettavissa pakettiautomaatista.

              Comment


                Eilen satuin näkemään kun Turun seudulla oli jollain BMW-porukalla sutimisharjoitukset käynnissä. Voi sanoa että oli ainakin oikein valittu paikka, aidattu rakennustyömaa teollisuusalueella jossa ei jalankulkijoita muutenkaan näy. Joo, lupaa ei alueen omistajalta varmaan ollut kysytty mutta jos mitään ei rikottu niin pienempi paha tuokin entä pyöritellä jossain jäähallin tai kaupan parkkipaikalla.

                Comment


                  Sämpyläkuume voitti W124-kuumeen :)

                  Comment


                  • Itselle tilattu joululahja saapui vihdoinkin sumujen saarelta.

                    Comment


                      Bitukka-allu (ARE 2002, 263tkm) taas huomautuksitta läpi katsastuksesta. Kolmas vuosi putkeen ilman vikakoodeja. Iso kiitos edelleen etenkin okkimille, porkkikselle, JT-Carfixille ja vähän omillekin taidoille.. Kulkee innokkaasti eikä valita. Mitä nyt vähän ajoittaista öljynkäryä kopantiivisteen ansiosta...

                      Comment


                        Tomi Ruippo / Red LKV. Enempi vähempi vuoden verran tullut taloja katseltua ja useissa näytöissä käytyä, joten monenlaiseen välittäjäänkin on tullut törmättyä. Tomin esittelemä talo ei ollut meidän uusi koti, mutta kylläpä herra antoi itsestään vakuuttavan kuvan, vaikka alalla tuore tekijä onkin. Kun päätettiin oma asunto laittaa myyntiin, pyydettiin tarjoukset Tomilta ja verrokiksi suurelta ketjulta, mutta valinta oli silti selvä Red:n hyväksi. Myöhemmin kuulin vielä pitkän saarnan isoa ketjua edustavalta välittäjältä, miten tein väärän valinnan eikä kilpailija tule varmasti pystymään samaan kuin he olisivat pystyneet – tiedettiin ainakin valinneemme oikein.

                        Loistavat kuvat, pöhinä käyntiin, lähes reaaliaikainen yhteydenpito ja asunto kaupaksi alle kahdessa viikossa. Ja nyt joku kysyy, että mistä niille välittäjille oikein maksetaan. Minäpä vastaan – juuri tästä. En usko hetkeäkään, että oltaisiin saatu asuntoa myytyä itse samassa ajassa samaan hintaan. Toki jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. Kiitokset ja isot suositukset myös Tomin siskolle, Nooralle, joka oli myös mukana prosessissa.

                        Tämä ei ollut maksettu mainos ja kiltisti maksettiin sovittu välityspalkkio. Tuppaa vain etenkin nämä pienemmät toimijat elämään palautteiden avulla ja hyvästä työstä ansaitsee tunnustuksen. Ihan jo omasta kokemuksesta tiedän, että valitettavan paljon on liikenteessä niitä, jotka vain aukovat ovia ja sytyttelevät valoja. Vielä kun saataisiin Tomi kerhon jäseneksi. On varsinainen rattikärpänen ja pyörii oikean merkin parissa. Mahdollisesti opettanut skigenkin auton nopeaksi Kankkusen tallissa ja saattaapa jollekin olla tuttu kaveri erilaisista ajokoulutustapahtumista. Aikoinaan on joku saattanut myös päästä juttusille liian dynaamisen ohituksen jälkeen. ;) Toivottavasti jossain vaiheessa jatketaan Mitä ostit itsellesi viimeksi -ketjussa.

                        Comment


                          Location, location, location. Kyllähän ne kaupaksi menee kun paikka on hyvä. Saa olla aika karmea murju hyvällä paikalla ja päinvastoin hyvä kämppä jossain syrjässä ei mee puoleen vuoteen. Vaan samantyylisiä kokemuksia itsellä rivarikaksion myynnistä. Pienellä paikkakunnalla mietin että laitanko vaan itte myyntiin. Ensimmäistä kertaa asuntoa myymässä kuitenkin olin niin päädyin muuta kautta entuudestaan tuttuun kiinteistönvälittäjään. Joku perjantaipäivä se oli kun soittelin asiasta ja sovittiin seuraavalle viikolle että mennään katsomaan yhdessä sitä kämppää. Alkuviikosta käytiin katsomassa, välittäjä otti kuvat ja sanoi heti hatusta melkein 10000€ korkeamman hinnan kun jolla olisi itse laittanut myyntiin.

                          Saman viikon perjantaina viiden jälkeen iltapäivällä välittäjä soitti ja sanoi että asunnosta on nyt tarjottu pyyntihinta. Maksoin 5% välityspalkkion kanssa koko lailla mielelläni. Kämppä lähti käsistä viikossa, kaikki paperityöt tehtynä ja lopulta kulujen jälkeenkin paljon paremmalla hinnalla kuin olisin itsekin arvioinut. Tuossa oli kyse 70000€ arvoisesta asunnosta eli palkkio oli 1400€. Sen säästämällä olisin saanut varmaan nopeat 62000€ kaupat ja kehunut täällä miten välittäjälle on ihan turha maksaa.

                          Comment


                            Sain vaihdettua win7 -> win10 versioon kutakuinkin ongelmitta.

                            Comment


                            • Itse jouduin estämään sen väkisin vaihdon läppäriltä, kun ei kaikki auto-ohjelmat olisi toimineet win10:llä. Nyt on "tuki" loppunut win7:lta Ms:n osalta.

                              Comment


                                Meh. Mulla on XP vielä toisessa tallikoneessa. Ollut uudesta asti enkä oo koskaan mitään tukea saanu ;)

                                Comment


                                  Kerhojulkaisu kolahti postilaatikkoon tänään. Asiallinen nide taas kerran.

                                  Comment


                                  • Oli mukava tosiaan tulla työreissulta kotia, kun keittiön pöydällä odotti kerholehti. Oikein hyviä juttuja ja mukavaa luettavaa! :)

                                    Comment


                                    • Pöytäkoneessa vielä win 7, ja koska pc toimii vieläkin hyvin, tuntuu turhalta lopettaa käyttämästä. Olen etsinyt tietoa mahdollisista tietoturvariskeistä, ihan perus päiväkäytön näkökulmasta, mutten ole tullut hullua hurskaammaksi yhden väittäessä yhtä toisen toista kolmas ei ota kantaa. Sen tein, että nettipankkia ja meilejä käytän vaan läppäristä jossa win 10 ja päivitykset ajan tasalla. Ylireagointia tai arjen viisautta, ota näistä sitten selvää, en tiedä.

                                      Comment


                                      • Voihan siihen sen kympin päivittää ihan ilmaiseksi jos kokee tarpeelliseksi vai mitä tässä haettiin takaa?

                                        Comment


                                          Win7 käyttö muuttuu sitä turvattomammaksi mitä enemmän aikaa kuluu (= uusia tietoturva-aukkoja löytyy joihin ei tule päivityksiä), nyt sitä on ihan yhtä turvallista käyttää kuin kaksi viikkoa sitten kun sen tuki loppui. Jos Win7-kone on kotona ja koneen ja internetin välissä on modeemi+palomuuri niin sanoisin että nettisurffailussa konetta voi käyttää vielä monta vuotta ennen kuin mitään konkreettisia tietoturvaongelmia tulee vastaan.

                                          Toki itsekin suosittelen käyttämään sellaista käyttöjärjestelmää joka on tuen piirissä. Yllä oleva oli vain kuvaus siitä miten asiat käytännössä menevät :)

                                          Comment


                                          • Uudet sohvat tilattu.
                                            Viimeksi muokannut VWarre-00; 25.1.2020, 14:34.

                                            Comment


                                              A3 3.2 dsg quattro turbo e85 lähti uuteen kotiin.

                                              Comment


                                                uitetun s3 omistajana jo vuorokausi, eikä vielä pala vikavalot.. :)

                                                Comment


                                                  Ilmeisesti jotain olen tehnyt oikein, koska vaimo kiikutti kuvien mukaisen lahjuksen kauppareissulta.

                                                  Tai sitten se pelottavampi vaihtoehto... Vielä en ole uskaltanut käydä katsomassa talouden autoja...
                                                  Attached Files

                                                  Comment


                                                  • Mukava viikonloppu vanhojen koulukavereiden kanssa. Osaa en ollut nähnyt kymmeneen vuoteen. Toiset vaan pysyy kavereina, eikä käännä selkäänsä.

                                                    Comment


                                                      Alkuperäinen kirjoittaja pv Näytä viesti
                                                      A3 3.2 dsg quattro turbo e85 lähti uuteen kotiin.
                                                      Ja kohta vaihtaa kotia uudestaan.

                                                      Comment


                                                      • Tuli kolmas tutkintotodistus plakkariin autoalalta, jokohan riittäis tää opiskelu.. :)

                                                        Comment


                                                          Aloin tarkemmin tutkia tuon ärrä golfin downpipea ja sieltä paljastui iloinen yllätys, sakemannin oli pultannut paikalleen hjs-tuningin 1400 euron putken. Kai se tarvii ruveta haaliin muita osia että saa ärrän päivitettyä stage kakkoseen.
                                                          Viimeksi muokannut hauno; 13.2.2020, 06:44.

                                                          Comment


                                                            Joskus hyväkin, että auto on alitehoisella koneella. Viikonloppuna kotimatkalla pelisilmä petti ja aloitin ohituskiihdytyksen hitusen liian aikaisin kameratolppaan nähden. Välähdyksestä oli seurauksena vain huomautus (85 km/h), ei ehtinyt enempää kiihtyä.

                                                            Comment


                                                              Lähitulevaisuuden suunnitelmat toteutuu ennakoitua nopeammin. :)

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X