30 minuuttia tästä elämästä.
Tylsä oli työpäivä. Piristys ei ollut pahitteeksi. Niimpä laitoin keulan kohti paikallista autoliikettä. No mitäs siellä, rivissä uusia Jaggeja ja samaan rivistöön mahtuivat myös toisen Brittiläisen autovalmistajan pelit, eli Land Roverit. Päivät tulee ajettua tuolla Range Roverin pikkuveljellä. Joten päätinpä kokeilla miltä tuntuu istua siinä isommassa.
Ei muuta kuin perse penkkiin. Olo oli yleellinen, eikä suotta. Vaalea nahkaa, nuppeja nappeja niin että niiden opettelemiseen menisin heti pari päivää. Iso kyynärnoja ajoasento ja olo autossa hiottu viimeisen päälle kuntoon. Ei muuta kuin virta-avain lukkoon ja automaatista oikea pykälä paikalleen. Käynnistys, 4.4l bensaV8 hörähti tuimasti käyntiin. Hetken siinä hymyilin ja vielä ihailin auton olemusta, ennen kuin laitoin D:n paikalle ja kaasua hiljolleen.
Liikkeelle lähtö lähti tasaisen hienosti ja äänettömästi. Keula kohti isompaa tietä. Liittymiskaistalla selvisi kuinka karvan yli 300hevosen peli tykkäsi eteenpäin kulkea. Isoksi autoksi, meno oli melko kovaa. Vaikka tuskin kummoisia ilontunteita normaaliin kokoon puristetussa autossa tuottaisi. Kaupungissa meno oli kuin pilven päällä istuisi, näkyvyys oli upea. Epätasaisuudet eivät tuntuneet penkissä. Ja todella tarkka ja kevyt ohjaus teki ajamisesta suoranaista iloa. Siinä hetken maistellen ja nautiskellen oli aika palauttaa avaimet takaisin. Ei voi muuta todeta, kuin upea oli autona. En pistäisi pahakseni vaikka työautona käyttämäni Freelanderi vaihtuisi tuohon.
Lämmittelyt oli lämmitelty. Range Roverista muutama autoa seuraavana oli jotain, jotain mistä voi vain unelmoida niissä kauneimmissa unissa. Jaguaarin XK 4.2l V8. Pitkä keula ja pullea perä olemus oli enemmän kuin massiivinen. Aikasin ihailtuani oli aika pistää "Avain" taskuun ja hypätä puikkoihin. Ensivaikulma ei ollut aivan niin yleellinen kuin Range Roverissa, mutta en kyllä valita, en sitten yhtään. Penkki sopivaan asentoon ja sormi kohti punaista nappia. Napissa olin lukevinani jotain "Engine Start"in tapaista. En ole varma, mutta päätin kokeilla mitä siitä tapahtuisi. Hetken pohjassa pidon jälkeen, naamalta katosi ne kuuluisat peruslukemat ja hymy karkasi korviin, ellei jopa levinnyt takaraivoon asti.
Voi että, on se V:n murina vaan upea. Samoin kuin Range Roverissa, hetken tutkailun jälkeen oli aika ottaa selvää oliko sisäinen elementti yhtä upea kuin ulkoinen, ainakin äänet antoivat jo odottaa jotain normaalia erikoisempaa. Sama reitti kuin viimeksi. Kaasua hölläilen ja tunnustellen otin ensivaikutelmaa autoon, olihan omavastuun osuus muutaman kuukausipalkan verran. Eli ei ollut aihetta hötkyilyyn. Aikani tutustuttua, päätin vähän antaa iloa niin autolle kuin itsellenikin. Kevyesti kaasua, mikä murahdus. Voin väittää, että äänet nopeuttivat kiihtyvyyttä ainakin kahdella sekunnilla ;-) .
Lopuksi himot pääsivät valloilleen ja pedaali metalliin vai miten sitä sanotaan. Turvavyö kiristyi tiukasti kuskiin kiinni ja meno sai alkaa. Auto sinkoutui eteenpäin ja XK:n ollessa edustusluokkaa ei niinkään urheiluauto, sai kiihtyvyyden tuntumaan todella ripeältä. Eikä vain tuntumaan, sitä se myös oli. Viimeisiin liikkennevaloihin, ennen avainten takaisinluovutusta, siirsin kepin N:lle ja nautiskelin V:n äänistä. Suoranaisesti säikähdin kun kierroslukuviisarin lukema nousi yli viiden ja perä suoranaisesti liikkui. En tiedä oliko kyseessä pelkkää lumetta, mutta olin tuntevani, että auto olisi hytkynyt kaasuttaessa.
Lopuksi takaisin parkkiin, vain huonoista penkeistä jäi tylsä maku suuhun, mutta eihän kyseessä ole urheiluauto. Joten reisi -ja kylkitukien eivät tarvitse olla pulleat kuin kuppipenkissä. Suupieliä katsoessa, tuskin tarvitsi kovin kauvaa miettiä, mitkä olivat fiilikset tuon pyrähdyksen jälkeen. Kaiken tuon ilon aikana olin kokonaan unohtanu ratin takana olevat vivut. Kuulemma niistä olisi saanut vaihtaa vaihteita niin kuin vormuloissa. Mutta minulta nuo kapistukset unohtuivat aivan, no eipä se tunnelmaa lannistanut. Auto oli upea. En tiedä voiko edustusautolla enempää sporttisuutta vaatia, ilman että genre vaihtuisi urheiluautoksi. En tiedä, eikä tarvitsekkaan tietää.
Avaimet takaisin sinne minne kuuluvatkin. 30 minuuttia elämästäni oli uhrattu ja väitän ettei yksikään minuutti taikka sekuntti ollut tuolla välillä turha. Kiitin avaimista, kokemuksena tämä oli upea, sanoinkuvailematon. Ajatus jäi pyörimään pääkoppaan, eipä varmaan talon edustalla moinen auto kovin huonolta näyttäisi. Mutta toisin voi olla hintalapun kanssa, 150 000euron hinta kun ei lompakkoa liiemmin lämmitä, mutta olisihan se upea, mutta kaiken tuon rahan arvoinen... Enpä usko. Kokemuksena ainutkertainen. Eipä ole Jeremy Clarksonin ynnä muiden työnkuvassa valittamista, saavat kokea saman mutta aina vaan uudestaan ja uudestaan.
Minä olin Jari Porttila ja päätän raporttini täältä Lahden mäkimontusta... Vai olenko sittenkään.
Tylsä oli työpäivä. Piristys ei ollut pahitteeksi. Niimpä laitoin keulan kohti paikallista autoliikettä. No mitäs siellä, rivissä uusia Jaggeja ja samaan rivistöön mahtuivat myös toisen Brittiläisen autovalmistajan pelit, eli Land Roverit. Päivät tulee ajettua tuolla Range Roverin pikkuveljellä. Joten päätinpä kokeilla miltä tuntuu istua siinä isommassa.
Ei muuta kuin perse penkkiin. Olo oli yleellinen, eikä suotta. Vaalea nahkaa, nuppeja nappeja niin että niiden opettelemiseen menisin heti pari päivää. Iso kyynärnoja ajoasento ja olo autossa hiottu viimeisen päälle kuntoon. Ei muuta kuin virta-avain lukkoon ja automaatista oikea pykälä paikalleen. Käynnistys, 4.4l bensaV8 hörähti tuimasti käyntiin. Hetken siinä hymyilin ja vielä ihailin auton olemusta, ennen kuin laitoin D:n paikalle ja kaasua hiljolleen.
Liikkeelle lähtö lähti tasaisen hienosti ja äänettömästi. Keula kohti isompaa tietä. Liittymiskaistalla selvisi kuinka karvan yli 300hevosen peli tykkäsi eteenpäin kulkea. Isoksi autoksi, meno oli melko kovaa. Vaikka tuskin kummoisia ilontunteita normaaliin kokoon puristetussa autossa tuottaisi. Kaupungissa meno oli kuin pilven päällä istuisi, näkyvyys oli upea. Epätasaisuudet eivät tuntuneet penkissä. Ja todella tarkka ja kevyt ohjaus teki ajamisesta suoranaista iloa. Siinä hetken maistellen ja nautiskellen oli aika palauttaa avaimet takaisin. Ei voi muuta todeta, kuin upea oli autona. En pistäisi pahakseni vaikka työautona käyttämäni Freelanderi vaihtuisi tuohon.
Lämmittelyt oli lämmitelty. Range Roverista muutama autoa seuraavana oli jotain, jotain mistä voi vain unelmoida niissä kauneimmissa unissa. Jaguaarin XK 4.2l V8. Pitkä keula ja pullea perä olemus oli enemmän kuin massiivinen. Aikasin ihailtuani oli aika pistää "Avain" taskuun ja hypätä puikkoihin. Ensivaikulma ei ollut aivan niin yleellinen kuin Range Roverissa, mutta en kyllä valita, en sitten yhtään. Penkki sopivaan asentoon ja sormi kohti punaista nappia. Napissa olin lukevinani jotain "Engine Start"in tapaista. En ole varma, mutta päätin kokeilla mitä siitä tapahtuisi. Hetken pohjassa pidon jälkeen, naamalta katosi ne kuuluisat peruslukemat ja hymy karkasi korviin, ellei jopa levinnyt takaraivoon asti.
Voi että, on se V:n murina vaan upea. Samoin kuin Range Roverissa, hetken tutkailun jälkeen oli aika ottaa selvää oliko sisäinen elementti yhtä upea kuin ulkoinen, ainakin äänet antoivat jo odottaa jotain normaalia erikoisempaa. Sama reitti kuin viimeksi. Kaasua hölläilen ja tunnustellen otin ensivaikutelmaa autoon, olihan omavastuun osuus muutaman kuukausipalkan verran. Eli ei ollut aihetta hötkyilyyn. Aikani tutustuttua, päätin vähän antaa iloa niin autolle kuin itsellenikin. Kevyesti kaasua, mikä murahdus. Voin väittää, että äänet nopeuttivat kiihtyvyyttä ainakin kahdella sekunnilla ;-) .
Lopuksi himot pääsivät valloilleen ja pedaali metalliin vai miten sitä sanotaan. Turvavyö kiristyi tiukasti kuskiin kiinni ja meno sai alkaa. Auto sinkoutui eteenpäin ja XK:n ollessa edustusluokkaa ei niinkään urheiluauto, sai kiihtyvyyden tuntumaan todella ripeältä. Eikä vain tuntumaan, sitä se myös oli. Viimeisiin liikkennevaloihin, ennen avainten takaisinluovutusta, siirsin kepin N:lle ja nautiskelin V:n äänistä. Suoranaisesti säikähdin kun kierroslukuviisarin lukema nousi yli viiden ja perä suoranaisesti liikkui. En tiedä oliko kyseessä pelkkää lumetta, mutta olin tuntevani, että auto olisi hytkynyt kaasuttaessa.
Lopuksi takaisin parkkiin, vain huonoista penkeistä jäi tylsä maku suuhun, mutta eihän kyseessä ole urheiluauto. Joten reisi -ja kylkitukien eivät tarvitse olla pulleat kuin kuppipenkissä. Suupieliä katsoessa, tuskin tarvitsi kovin kauvaa miettiä, mitkä olivat fiilikset tuon pyrähdyksen jälkeen. Kaiken tuon ilon aikana olin kokonaan unohtanu ratin takana olevat vivut. Kuulemma niistä olisi saanut vaihtaa vaihteita niin kuin vormuloissa. Mutta minulta nuo kapistukset unohtuivat aivan, no eipä se tunnelmaa lannistanut. Auto oli upea. En tiedä voiko edustusautolla enempää sporttisuutta vaatia, ilman että genre vaihtuisi urheiluautoksi. En tiedä, eikä tarvitsekkaan tietää.
Avaimet takaisin sinne minne kuuluvatkin. 30 minuuttia elämästäni oli uhrattu ja väitän ettei yksikään minuutti taikka sekuntti ollut tuolla välillä turha. Kiitin avaimista, kokemuksena tämä oli upea, sanoinkuvailematon. Ajatus jäi pyörimään pääkoppaan, eipä varmaan talon edustalla moinen auto kovin huonolta näyttäisi. Mutta toisin voi olla hintalapun kanssa, 150 000euron hinta kun ei lompakkoa liiemmin lämmitä, mutta olisihan se upea, mutta kaiken tuon rahan arvoinen... Enpä usko. Kokemuksena ainutkertainen. Eipä ole Jeremy Clarksonin ynnä muiden työnkuvassa valittamista, saavat kokea saman mutta aina vaan uudestaan ja uudestaan.
Minä olin Jari Porttila ja päätän raporttini täältä Lahden mäkimontusta... Vai olenko sittenkään.
Comment