Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Audi Smartphone Interface

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Alkuperäinen kirjoittaja välkky Näytä viesti
    En vastaa kysymykseen mutta onko pakko käyttää Google Mapsia? Waze toimii ainakin Android puolella kuin junan vessa kameravaroitusten suhteen. Riittää että sovellus auki taustalla.
    Vaikuttaa tosiaankin siltä, ettei Google Mapsin kameravalvonta pelitä minun iPhonella. Eikä näytä toimivan myöskään tuttavapiiriin iPhoneissa pikaisen kyselykierroksen perusteella. Eli näyttää siltä, ettei GM ole edes vaihtoehto. Mielellään olisin sitä käyttänyt tähänkin, kun se on tuttu sovellus ja paljon sitä tulee käytettyä muissakin toiminnoissa, kuin autonavigoinnissa. Erityisesti tykkään siitä, kun sillä voi täpätä kamera-auton sijainnin kartalle muiden iloksi.

    Wazin ajattelin itsekin ottaa tähän tarkoitukseen. On vaan ollut pieniä haasteita sen käyttöönottamisen kanssa. En ole saanut Wazen karttanäkymää peilattua Audin näytölle. Ongelma lienee puhelimen CarPlayn asetuksissa. Pitääkin kokeilla avata sovellus puhelimessa ajon ajaksi, jos se silloin kilauttelisi kameroista.

    Comment


    • Wazessa onnistuu myös kamera yms. tien reunassa olevien autojen sijainnin kartalle ilmoittaminen.

      Mulla aukeaa Waze, Spotify jne. oletuksena auton näytölle ilman mitään temppuja mutta edelleen puhutaan Android Autosta.

      Comment


      • Minulla näkyy Spotify, Google Maps, luuri ja joku muu auton näytöllä automaattisesti. Eilen taistelin Wazen kanssa saadakseni sen Carplayn kautta näytölle mutta ei onnistunut. Netistä kyllä löytyy ohjeita tästä mutta en toistaiseksi ole saanut sitä pelittämään. Ilmeisesti ongelma on iPhonen Carplay sovelluksessa, joka ei nyt halua peilata Wazea näytölle.

        Onko joku saanut peilattua Wazen Audin näytölle iPhonen kautta?

        Comment


        • Teitkö tuosta kohdan step 2 : Enable Waze in CarPlay Settings?

          https://cartechstudio.com/blogs/in-v...kAPyV1gM8llcWB

          Comment


          • No niin sain Wazen vihdoinkin auton näytölle. Laitoin puhelimesta oletusnavigaattoriksi Wazen, varmistin sen olevan Carplayn käytössä ja se ratkaiseva tekijä tuntui olevan monen yrityksen ja erehdyksen kautta se, että pyysin ääniohjauksella (click auton näytön vasen alakulma) "Lataa Waze".ja sehän sinne pompsahti. Nyt näkyy maantierosvot näytöllä ja niistä tulee selvä varoitus näyttöön. Google Mapsin ikoni tosin hävisi näytön reunasta mutta se ehkä siksi, kun laitoin Wazen oletusnaviksi puhelimen päässä. Ja tänä aamuna sain merkattua muiden iloksi Wazeen yhden kamera-auton paikan :)

            Comment


            • Voi vattu! Edelleen pätkii...

              Kaapeli nyt Cloudberry ja Waze valittuna.

              Comment


              • Alkuperäinen kirjoittaja Ilkka L Näytä viesti

                Vaikuttaa tosiaankin siltä, ettei Google Mapsin kameravalvonta pelitä minun iPhonella. Eikä näytä toimivan myöskään tuttavapiiriin iPhoneissa pikaisen kyselykierroksen perusteella. Eli näyttää siltä, ettei GM ole edes vaihtoehto. Mielellään olisin sitä käyttänyt tähänkin, kun se on tuttu sovellus ja paljon sitä tulee käytettyä muissakin toiminnoissa, kuin autonavigoinnissa. Erityisesti tykkään siitä, kun sillä voi täpätä kamera-auton sijainnin kartalle muiden iloksi.
                Kyllä minulla toimii varoitukset Google Mapsilla Carplayssä 2016 Q7(4M):ssä iPhone 15:sta kuten kuuluu. Huomaa, että navigointi tulee olla päällä. Ilmoittaa muille voi pelkästä karttanäkymästä suoraan, jos on tietyö tai tie suljettu:-).

                Aktivoin Carplayn omaan autoon tälläsellä, kun ei ollu aiemmi: https://www.ebay.co.uk/itm/267240695346

                Tällänen tökkeliin ni ei tartte kaapeleilla leikkiä. Pätkii hyvin harvoin. https://www.ebay.co.uk/itm/397064664446

                Comment



                • Sepe tuosta jälkimmäisestä, saatko mistään kaivettua näkyviin mitä kodekkia se käyttää äänen siirtoon? Android-luureissa pitää mennä developer moden kautta, en edes tiedä näkeekö sitä iPhonessa jostakin.

                  Comment


                  • Enpä osaa moista, mutta kysyin copilotilta niin vastaus oli: Direct answer: The CarlinKit Mini 3 Wireless CarPlay & Android Auto Adapter does not use its own proprietary codec. Instead, it relies on the standard audio and video codecs defined by Apple CarPlay and Android Auto, which are transmitted over Wi‑Fi. That means it passes through whatever codec your phone and the CarPlay/Android Auto system are already using — typically AAC for audio and H.264/AVC for video streams carlinkit...
                    Viimeksi muokannut Sepe; 4.12.2025, 20:45.

                    Comment


                    • Alkuperäinen kirjoittaja Sepe Näytä viesti
                      Kyllä minulla toimii varoitukset Google Mapsilla Carplayssä 2016 Q7(4M):ssä iPhone 15:sta kuten kuuluu. Huomaa, että navigointi tulee olla päällä. Ilmoittaa muille voi pelkästä karttanäkymästä suoraan, jos on tietyö tai tie suljettu:-).
                      [/URL]
                      Jännä juttu. Minulla toimii monet muut varoitukset kuten ruuhkat, väijyssä oleva poliisi/kamerauto yms. mutta ei kiinteät nopeusvalvontakamerat. Eikä niitä näe edes suoraan puhelimesta vaikka reitti on aktivoitu. Tämä siis iPhone14 iOS 26.1

                      Tosin, nyt kun sain Wazen pelittämään niin asia ei ole enää ajankohtainen vaikka onkin sikäli mielenkiintoinen, että olisi kiva tietää syy miksi näin. Wazessa kyllä edelleen harmituksena se, ettei äänivaroitus kameratolpasta tule auton äänentoiston kautta, auton näytölle kyllä tulee siitä ilmoitus. Kameratolpista vielä sellainen vinkki, että Helsingissä Laajasalon ostarin edusta on miinoitettu tällä viikolla neljällä uudella maantierosvolla.

                      Comment

                      Working...
                      X