Riittävän uusi auto, niin se start-stop ei enää lähde millään koodauksella pois. Olisko tässä siitä kyse, muistaakseni juuri tuolla MY19 tienoilla se käytös muuttui. Koodausvalinnat on edelleen olemassa, ne ei vaan tee mitään.
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
Start and Stop delete
Collapse
X
-
En itse ollut koodaamassa, mutta todennäköisesti tuolta ainakin yritettiin, mutta alkoi vilkkua lämpötilan näytöt, joten se ei ollut vaihtoehto. Jostain muualta myös koitettiin, mutta siellä asetukset palautuivat.
Comment
-
Taitaa asia tosiaan olla näin kuin yllä todettiin. Tuli laitettua kauppakassiksi MY22 Ibiza ja en saanut start/stoppia pois. Ensin kokeilin muuttaa lämpötilarajoja, sitä se ei antanut tehdä lainkaan.
Seuraavaksi kokeilin jänniterajan nostoa, mikä toimi 2019 Leonissa. Antaa tehdä ja uusi arvo tallentuu ja pysyy myös uudelleen startatessa. Mitään vaikutusta ei kuitenkaan ole.
Viimeisenä koitin vielä disabloida s/s:n long codingin kautta. Tämä on netin mukaan toiminut uudemmissa volkkareissa, mutta ei vaikutusta toimintaan Ibizassa. Äidilläni on samanlainen, muutaman vuoden vanhempi manuaali. Sen kanssa pärjää vaikka s/s on käytössäkin. Dsg:n kanssa tuo on vaan ihan vihoviimenen kätöstys...
Kaapeli on aitoa ross-tech tavaraa ja päivitykset ajan tasalla. Vinkkejä otetaan vastaan, jos joku on onnistunut tässä.
Comment
-
-
Vastataampas itelle.Hyvin tuntus pelittävän,muutaman viikon kokemuksella.Q5 -18Alkuperäinen kirjoittaja ari Näytä viestiOiskohan toimiva palikka
Comment
-
Tässä ei taidettu teknisesti ottaen kysellä pelkästään yrityksiä, mitkä voisivat nykypäivänä päästömanipulointia tehdä ko. laitteeseen, vaan ylipäätään löytyisikö tekijää start-stopin muutokselle ohjelmallisesti. 8P FL on käsittääkseni juuri sellaista ikäluokkaa ja tekniikkaa/sähköjä/korimallia, että siihen ei ei tahdo löytyä (VCDS-)koodausohjeita start stopin äpäröintiin. (Kuten esimerkiksi aikalaisiin A4/5/6/7 jne. löytyy kyllä varsin vaivatta). Jos tilanne on muuttunut, että 8P/mk6 Golf jne. aikalaisiin löytyy jo tätä nykyä ohjeita, niin kiinnostuneita olisi varmasti muitakin.
Jos siis ajatellaan hypoteettisesti, että tuollaista muutosta haluaisi sellaisiin autoihin tehdä.
Comment
-
Laitetaan nyt tähän miten tuo poisto oli tehty.
Module 8
Security code
A/C comfort param for start/stop function
5--> 0
SS toimii tällöin vain jos ilmastointi on pois päältä.
Itse ihmetellyt miksi SS ei ole oikeastaan toiminut ikinä ja nyt vahingossa oli ilmastointi pois päältä ja ihmettelin miksi SS nyt yhtä äkkiä toimi. Pienen selvitelyn jälkeen löytyi miten omassa autossa disaplointi oli tehty.
Vaihdoin arvoksi takaisin 5 ja SS toimii taas.
Tåmän jälkeen tein alla olevan (mikä täälläkin ollut esillä)ja muutin 20-->116 eli muisti ja napin reverse jolloin nyt toimii kuten haluan eli muuten pois ellen paina nappia (valo kun SS päällä).
In addition, disable switch in the center console:
09 – Cent. Elect. to select
Long Coding -> Function 07
Byte 20
Toimii ainakin vuoden 2015 A6
Comment

Comment