Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

A4 B8 ohjaus / etupää naksuu

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    A4 B8 ohjaus / etupää naksuu

    Etupäästä kuuluva epämääräinen "naksuminen, kolina, jopa pieni pauke" on vaivannut pidemmän aikaa A4 beekasia. Korva kertoisi, että ääni tulee vasemmalta puolelta pyöräkotelon / iskarin yläpään tietämiltä, käänneltäessä rattia. Ääni kuuluu pääsääntöisesti rattia paikallaan käänneltäessä, mutta myöskin kävelyvauhtia ajettessa ja rattia veivatessa (esim. pysäköitäessä) ääni tulee esiin, niin eteen kuin taaksepäin mentäessä. Toinen jolloin "paukahtelua" esiintyy on kaupunkinopeuksista jarrutettaessa ja vastaavasti paikaltaan liikkeelle lähdettäessä. Eli vahvasti vaikuttaa että jossain on välystä, mutta missä. Se mikä tekee äänen paikallistamisesta haastavaa, että se esiintyy epäsäännöllisesti. Myös se, että kuinka nämä toisistaan poikkeavalla tavalla esiintyvät kolahtelut / naksumiset liittyvät toisiinsa. On myöskin tullut laitettua merkille, että sadekelillä, tätä rattia käänneltäessä esiintyvää napsumista esiintyy huomattavasti vähemmän. Tätä on nyt tutkittu parillakin eri "pajalla" ja molemmissa on tultu samaan lopputulokseen, äänet saadaan kuulumaan, mutta mitään selvää vikaa ei löydy. Äänen aiheuttajaksi on epäilty niin alustan niveliä, kuin ohjausvaihdetta. Jouset eivät myöskään korjaamoiden mukaan ole poikki. Itse epäilen iskarin yläpäätä. Tosin beekasissa ei taida olla jumivaa laakeria, kun ei iskarin varassa käänny. Kait sieltä ääntä kuitenkin voi kuulua, osien hajotessa? Mielestäni ohjausvaihde jäänee pois laskuista, olettaen että nämä äänet tulevat samasta lähteestä. Ohjauksen väliakseleita näihin on ilmeisesti jonkin verran vaiheltu, mutta mielestäni ääni ei tule siltä suunnalta. Onko muut kyseisen korimallin aanelkulla kurvailleet, painineet samantapaisen ongelman kanssa?

    #2
    Mulla meni -08 A5:sta ohjaustangon alanivel muuten hyvin samankuulloisilla oireilla, paitsi äänen lisäksi tuntui ohjauksessa pieni pykälä aina kun napsahti. Jonkin verran olivat joutuneet korjaamolla hakemaan ja myös purkamaan, jotta saivat varmistettua mistä oli kyse.

    Comment


      #3
      Äkkiseltään katsoin, että pelkkää niveltä ei saatavana. Mahdatko tarkoittaa akselia 8K1 419 753 F, jossa nivelet mukana? Esiintyikö sinulla myös jarrutettaessa / paikaltaan lähdettäessä paukahtelua? Rattiakselin niveltä olen ite myös miettinyt, ja se voisi hyvinkin aiheuttaa käänneltäessä äänen. Mutta ei vaan käy omaan järkeen kuinka se voisi paukahdella jarrutettaessa ja liikkeelle lähdettäessä. Tai sitten äänilähteitä on useampia.

      Edit: vai voiko ohjausakselin alanivel ollessaan riittävästi kulunut, antaa myöten ohjausvaihteen liitoksesta ja satunnaisesti paukahdella.
      Viimeksi muokannut Audi; 31.8.2017, 23:18.

      Comment


      • #4
        Itse olen pari kertaa törmännyt sellaiseen tärisevään ääneen, kun kääntää paikoillaan renkaita (asfaltilla). Johtuuko tämä vain renkaasta vai mikä täristää. Tämä ei nyt liity suoranaisesti yllä oleviin, koska tämä ilmeentyy vain paikoillaan ollessa.

        Comment


          #5
          Suosittelen tarkistamaan raidetangot huolella.
          Itsellä samanlaisia oireita, vikaa haettiin pitkään ja hartaasti. Ikinä mistään ei mitään löytynyt, katsastuksestakin meni läpi moitteitta. Kerran sitten kotipihaan ajaessa kuului se viimeinen lonksaus ja selvä nytkähdys, nopea tsekkaus auton alle ja tadaa, raidetanko näyttäisi olevan poikki. Siitäpä sitten auto ylös ja toteamaan, raidetangon ulko- ja sisäpäiden kierteet rikki, joka aiheuttanut em. Äänet ja lonksahdukset. Olivat siis syöneet toinen toisestaan kierteitä ja lopulta ulompi ei enään kestänyt vaan repesi kierreosastaan.

          Ajettavuudessa ei mitään oireita, renkaat eivät kuluneet epätasaisesti eikä oikeastaan mitään mikä olisi johdattanut vian jäljille, ainoastaan hiljaisessa vauhdissa kääntäessä tarpeeksi jyrkästi ääni kuului, onneksi selvisi kotipihassa eikä moottoritiellä.

          Comment


            #6
            Tosiaan vika oli mulla alanivelessä mutta vaihdettiin koko ohjausakseli (A5:ssa 8K1 419 753 H).

            Tästä on jo 2,5 vuotta aikaa, mutta huoltolappujen ja -kirjausten perusteella mulla oireena oli ensisijaisesti ohjausta kumpaan tahansa suuntaan kääntäessä tuntuva pykälä. Huomasi erityisesti pienissä nopeuksissa, ja leveillä kesärenkailla paremmin kuin talvirenkailla. Mun vikakuvauksen on huolto ääntä koskien tulkannut "on mahdolista että pykälän kohdalla tuntuu pieni kolahdus", mutta kyllä mä muistelen että ainakin lopulta sieltä myös ääni aina kuului. Oisko sitten ollut niin, että aluksi tuntui lähinnä se pykälä ja ääni tuli mukaan myöhemmin. Ei kyllä pysty enää muistamaan tarkasti.

            En muista, että mulla olisi liikkelle lähtöön tai jarrutukseen liittynyt mitään oiretta, jos ratin piti suorassa.

            Comment


              #7
              Ettei ois joku pallonivel kuiva?

              Comment


                #8
                Ohjauksessa ei havaittavissa pykälää, ainoastaan tuo epämääräinen natina ja pauke. Muutoin ääni vois hyvinkin tulla ohjausakselista. Mutta pauketta kun tosiaan ilmenee välillä myös jarruttaessa ja paikaltaan lähtiessä. Joten ohjausakseli taitanee jäädä pois laskuista. Tuo kuiva alapallo / nivelet ovat myös käyneet itellä mielessä. Kai se on ostettava ruisku sekä neula, ja alettava öljyämään niveliä.

                Edit. Tuli paikannettua ääntä lisää, auton "alla". Rattia kun veivailee auton ollessa käynnissä, moottorin ääni peittää aika hyvin kaikki muut äänet. Mutta vaikuttaisi tulevan pyöränripustuksesta, alapäästä. Alanivelet öljytty, mutta ei muutosta parempaan. Raidetangonpää myös tarkistettu. Olisiko ehdottaa seuraavia toimenpiteitä. Alapallojen vaihto?
                Viimeksi muokannut Audi; 4.9.2017, 14:50.

                Comment


                  #9
                  Tarkista vielä kerran raidetangon sisä -ja ulkopään kiinnityskohta. Sitä kierteiden hajoamista ei huomaa kun painoa päällä ja jos väljää ei vielä hirveästi ole. Tietyissä asennoissa paukkuu kun hyppää kierteiden yli. Niinkuin aikasemmin sanoin, itsellä vika selvisi vasta kun raidetanko katkesi kyseisestä kohdasta. Mahdollisesti vika voi olla myös muualla, oireet vaan sopii täysin.

                  Comment


                    #10
                    Jatkettakoon lisää naksumisen tai oikeastaan tällä hetkellä paukkumisen ihmettelyä. Äänen / äänien aiheuttajaa ei vaan meinaa löytyä. Se mitä muutaman viikon aikana on tapahtunut, on pauke huomattavasti kovemman kuuloista. Pauke / naksunta on omaan korvaan tähän asti tullut ainoastaan vasemmalta puolelta. Viime aikoina on oikealta puolelta, harvakseltaan terävissä "kynnyksissä" kuulunut myös vaimea "klonk". Aivan kuin olisi välystä jossakin nivelessä. Oikealta ei kuulu kuitenkaan käänneltäessä rutinaa tai natinaa. Tällä viikolla "pajalla" ääntä jälleen tutkailtaessa, sanoi asentaja kuitenkin että samanlaista rutinaa ja napsetta kuuluisi myös oikealta edestä. Tämä pauke tuntuu myös tukivarsissa, molemmin puolin autoa. Tuli käytyä myös katsastuskonttorilla siinä toivossa, että syy ongelmaan löytyisi. Mutta, turha toivo. Inssi tutki ja heilutteli etupäätä aikansa ja totesi niin kuin moni muukin tähän asti. Ei löydy äänelle syytä, eikä missään nivelessä väljää. On se nyt jumankeuta kumma, kun ohjaus paukkuu ja paukahtelee niin maan perusteellisesti, ja vikaa ei vaan löydy. Se mitä konttorilla selvisi, että pohjamuovien alta saatiin epämääräinen ääni kuulumaan? Voisko olla moottorin kannake, ehkä. Mitä tuolta sitten löytyy, ei vielä tiedä. Tuo raidepääteoria alkaa tuntumaan kokoajan todennäköisemmältä ja ääni vois hyvinkin tulla raidetangon sisä- ja ulkopään kiinnityskohdasta kun kierteet hyppii. Mutta mutta, yhtälailla voisi olla väljä alapallokin. Raidepäät myös katsottu konttorilla ja poikkeavuuksia ei havaittu. Minkälainen kulkupeli eetukuu sulla kyseessä, josta raidetanko antautui?
                    Viimeksi muokannut Audi; 30.9.2017, 23:56.

                    Comment


                      #11
                      B8 täälläkin.

                      Comment


                        #12
                        Itsellä oli myös aikoinaan samanlaisia oireita B8:n kanssa. Raidetangon pää oli jäänyt kiristämättä kunnolla nelipyöräsuuntauksen tehneessä liikkeessä. Marmorille piti viedä, että vika löytyi ja auto tuli kuntoon.

                        Comment


                        • #13
                          Vaihdatin taannoin etupään laakerit ja etupää alkoi naksua. Laakerin kiinnityspultit oli vedetty liian pieneen momenttiin tai oikeastaan eivät olleet viitsineet tarkistaa momenttia koneelta. Tarkistivat sitten kun reklamoin asiasta ja tiesin että ne pitää vetää todella kireälle.

                          Comment


                            #14
                            Äänilähteen paikantaminen kun vaikuttaa äärettömän hankalalta, oli asiaa lähdettävä viemään toistakautta eteenpäin. Ääntä saatiin hieman rajattua, mutta tarkka sijainti jäi edelleen epäselväksi. Joten päätettiin asentajan kanssa, että vaihdetaan alapallo, sekä raidetanko vasemmalle puolelle, koska pauke vaikutti tulevan siltä suunnalta. Uusi alapallo paikalleen, asentaja koeajolle ja edelleen paukkuu ja natisee vanhaan malliin. Asentaja oli omien puheiden mukaan tämän jälkeen jatkanut äänen "ihmettelyä" ja käynyt pyöränripustuksen ja apurungon pultteja läpi. Tässä vaiheessa oli myös todettu, että raidetangon vaihto ei myöskään tuo toivottua tulosta. Joten se jätettiin toistaiseksi vaihtamatta. Niinhän sieltä sitten oli löytynyt apurungon tukikehikosta löysällä olevia pultteja. Näiden kiristyksen jälkeen asentaja uudelle koeajolle ja äänet olivat kuulemma hävinneet. Siltähän tuo nyt vaikuttaisi, että pauke on hävinnyt, kun itse pääsin puikkoihin ja koeajolle. Toivoa vain sopii, että äänen aiheuttaja oli ainoastaan löysällä olevat pultit. Tokihan pultteja olisi voinut jo aiemmilla korjaamo käynneillä käydä läpi. Olisi tuo turha alapallon vaihto mahdollisesti jäänyt tekemättä. Mutta summasummarum, pääasia että pauke saatiin loppumaan. Ainakin toistaiseksi...
                            Viimeksi muokannut Audi; 11.10.2017, 22:19.

                            Comment


                            • #15
                              Potilaana A4 B8, jossa ratti naksuu ja paukkuu paikallaan tai hitaassa vauhdissa kääntäessä. Pieniä naksuja tulee paljon, mut välillä isompi naksu/pamahdus (jos kanttaa esim liikenneympyrään) ja samalla tuntuu pykälä/väljys ratissa.
                              Video paikallaan pyörittelystä: https://streamable.com/ghmfs2
                              Arvauksia missä vika? ?

                              Comment


                              • #16
                                A4 B8:ssa on hydraulinen tehostin ja niissä on ilmeisesti hieman väärin mitoitettua letkua: viimeisimpiin B8-versioihin tuli ohjaustehostimen letku eri mitoituksella ja sen vaihtamalla pitäisi hitaassa vauhdissa esiintyvästä pykällyksestä päästä eroon. Minulta on B8 jo siirtynyt eteenpäin ja siinä joissain harvoissa tilanteissa tuota "shudderia" esiintyi (ei tosin tuollaista naksumista, vaan pientä pykällystä). Hommasin päivitetyn letkun, mutta koska vaiva oli sen verran pieni ja esiintyi harvoin (ja ainoastaan paikallaan kääntäessä), niin en ryhtynyt tuota letkua koskaan vaihtamaan. Päivitetty osanumero B8:lle on 8K1422893DP. Esim. tässä ketjussa vastaavaa Q5:ssä ja Audilla on aiheesta parikin TSB:tä: TSB#: 2022179/2 - Steering vibration ja TSB#: 2020332/4 - Low speed shudder.

                                Viimeksi muokannut Killeri; 8.5.2021, 12:11. Perustelu: Kaupankäynti yksityisviestein.

                                Comment


                                  #17
                                  Alkuperäinen kirjoittaja jonkkaaa Näytä viesti
                                  Potilaana A4 B8, jossa ratti naksuu ja paukkuu paikallaan tai hitaassa vauhdissa kääntäessä. Pieniä naksuja tulee paljon, mut välillä isompi naksu/pamahdus (jos kanttaa esim liikenneympyrään) ja samalla tuntuu pykälä/väljys ratissa.
                                  Video paikallaan pyörittelystä: https://streamable.com/ghmfs2
                                  Arvauksia missä vika? ?
                                  Jousesta puuttuu pala?

                                  Comment


                                  • #18
                                    Mitä jousta tarkoitat?
                                    Viimeksi muokannut Killeri; 8.5.2021, 21:34. Perustelu: Tarpeeton lainaus poistettu.

                                    Comment


                                    • #19
                                      Pyöränlaakeri löysällä?

                                      Comment


                                      • #20
                                        Ääni kuuluu mielestäni ihan tuosta ratin alta, isompi napsu ehkä vähä syvemmältä. Just vaihdettiin vielä madallasjouset alle ja samanlailla napsuu niillä. Voiko olla joku rattiakseli tai spiraali väljä?

                                        Comment


                                          #21
                                          Alustan jousia tarkoitin, mutta ei siis siellä vika. Tuskin siis myöskään tolpan laakereissa.

                                          Napsuuko myös keula ilmaan nostettuna?

                                          Comment


                                          • #22
                                            Moro, mulla -09 a4 b8 napsui / kolahteli juurikin jarruttaessa eteen ja taakse ajettaessa ja enimmäkseen vasemmalle hitaassavauhdissa jyrkästi käännettäessä. Montuista tai pateista ajaessa ääntä ei kuulunut, eikä muutoinkaan ajossa tuntunut mitään erikoista.

                                            Tämän ja muidenkin viestiketjujen jutut luin.

                                            Kaikki nivelet ja jarrujen osat tarkistettiin, samoin raidetanko

                                            Tukirungon yksi löysällä ollut pultti löytyi ....sen kiristämisen jälkeen napse loppui
                                            Attached Files

                                            Comment


                                              #23
                                              Täällä b8 allroadista (servotronic) kuuluu vähän vastaavanlainen ääni kun jonkkaaa:lla. Kylmillä ilmoilla ääntä ei juuri kuulu, mutta kun auton ajaa lämpimäksi niin paikallaan pyöritellessä rupeaa glonksumaan ja naksumaan. Mitä lämpimämmät kelit sitä herkemmin ääni kuuluu. Onko kukaan kiristellyt tuota raidetangon "preload" ruuvia ja onko sillä ollut vaikutusta? Kokeilemalla varmasti selviää, mutta en ole keksinyt mitä kautta tuota ruuvia pääsisi kiristämään...

                                              Päivitys aiheeseen.
                                              Samat oireet jatkuvat ja oikeastaan vain lisääntyvät. Preload ruuvia käytin kireämmällä (nivelavaimella mahtuu alapuolelta kääntämään), mutta ei toivottua vaikutusta. Myös tehostimen nesteet vaihdoin eikä siitäkään apua.
                                              Viimeksi muokannut tapza_s; 7.11.2023, 18:01.

                                              Comment

                                              Working...
                                              X