Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

2.5 TDI V6 syöttöpumppukysymys

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    #31
    Olipa hyvä, että huomautit kuvista: Kaksi ensimmäistä on vääriä, sillä kännykän ruudulta oli vaikea valita oikeat. - Lisään oikeat kuvat alle.

    Näiden kuvien on tarkoitus näyttää nokkian asento, kun kampiakseli on lukittu 0-kohtaan. kuvista näkyy, että vakuumipumpun puoli on hiukan aikaisella ja oikeanpuoleisen sylinteriryhmän nokka neljänneskierroksen myöhäisellään.

    Kolmas ja neljäs kuva näyttävät, miltä oikeanpuoleisen venttiilikopan sisältä näyttää kun männät ja venttiilit ottavat kontaktia.
    Attached Files
    Viimeksi muokannut kvande; 10.5.2018, 17:48.

    Comment


    • #32
      Ensimmäistä kertaa kirjoittamassa tänne, eli osuukohan oikeaan kohtaan nämä kirjoitukset?

      Mutta kokeillaan näin.

      Yhtenä aamunan emäntä laittoi Audi A6, 2,5 tdi (AKE) tulille, lämpenemään. Mentyäni ulos auotolle ihmettelin sen pitämää outoa ääntä, ikään kuin ei olisi käynnyt ihan kailla, kävi epätasaisesti, piti outoa kolinaa. Yritin antaa kierroksia, mutta totesin että ei oikein halua ottaa. Sammutin moottorin välttyäkseni suuremmilta vahingoilta ja aloin etsiskelemään vikaa.
      Launchin testerillä hain vikakoodeja, niitä ei löytynyt.

      Seuraavaksi avasin jakopään yläosan, tarkastaakseni hihnojen kunnon, olisiko hypännyt yhden yli. Hihnat näyttivät olevan ihan OK. Seuraavaksi avasin syöttöpumpun älyboksin kannen, tarkastaakseni olisiko siellä ollut irronneita jalkoja? Omien havaintojeni mukaan en sellaisia nähnyt (laitan kuvan tähän liitteeksi viksummille). Samalla avasin koko kannnen ja kurkistin pumpun sisään, se mitä siitä näin oli kaikki ehjää ja pumppu piripintaan täynnä dieseliä (ilmeisesti kuuluu olla näin?), käsitin että polttoaineen saannissa ei ole siis ongelmia syöttöpumpulle.

      Nyt kun kasasin kaikki paikoilleen ja yritin kokeilla uudestaan lähtisikö käyntiin tai edes lupaisi, alkoi hehkun merkkivalo vilkkumaan ja luettuani ilmoitti vikakoodiksi 01318, tieto ei kulje ja yhteyttä ei saada ruiskupumpun älylaatikkoon, ilmeisesti näin?

      Kysymys kuuluu, miten voi tutkia, onko johtosarjat ehjät, eli mitä näistä plugin päästä mitattavissa olevista piuhoista pitäisi mittarille tulla? Onko ohjeita? Vai onko niin että suosiolla uutta pumppua asentamaan keulalle?

      Miten tuon jakopään ajoituksen saa tarkastettua kun keulaa ei ole purettu? Mietin myös samalla tekeväni jakopään rempan, kun on nyt hyvä syy siihen.

      Ja olisiko Täällä Hyvinkäällä jotakuta jolla vacomin testeri, jolla näkisi ehkä enempi tietoja autosta, Launchi ei mielestäni kovin paljon tietoja tarjoa.

      Click image for larger version

Name:	AudiRuiskupumppuAivot.jpg
Views:	1422
Size:	139,8 Kt
ID:	1866258

      Comment


        #33
        Ota vielä ennen jakopään avaamista venttiilikopat auki, ettei siellä nyt ole nokat ihan loppu ja laahaimet pomppineet paikoiltaan.
        Mutta kyllä tuo pumppukin taitaa olla vainaa.

        Comment


        • #34
          Passaako nuo kaikki syöttöpumput kaikkiin 2.5 koneisiin, eli pystyykö esim. AKN koneeseen laittamaan pumpun AKE koneesta?

          Comment


            #35
            Ei passaa. Ei taida olla (tai ainakaan minulle ei ole tullut vastaan) sellaista taulukkoa mistä selviäisi mikä sopii mihinkin.

            Comment


            • #36
              Noniin, nyt sain toisesta AKN koneesta pumpun tähän asenneltua ja nyt olisi kysymyksenä, että miten ajoitus säädetään oikein?

              Comment


                #37
                Tarviit siihen puuhaan vcds:n. Tuolla toisessa ketjussa diffas jakoi tarkan kuvallisen ohjeen;
                Alkuperäinen kirjoittaja diffas Näytä viesti
                Joskus tulostin kuvan:

                Comment


                • #38
                  Alkuperäinen kirjoittaja peiponen Näytä viesti
                  Ei passaa. Ei taida olla (tai ainakaan minulle ei ole tullut vastaan) sellaista taulukkoa mistä selviäisi mikä sopii mihinkin.
                  Kyllä löytyy ihan ohjelma mistä noi löytyy

                  Comment


                  • #39
                    Voisitko kertoa ohjelman nimen? Minua myös kiinnostaisi mitkä moottorikoodien pumput ovat keskenään vaihtokelpoisia. Varaosa-autoa katsellut nykyiselle BDH moottorikoodilla olevalle ja päittäin vaihtokelpoinen vp44 olisi hienoa.

                    Comment


                      #40
                      Periaatteessa tässä on jonkulainen lista. https://www.vp44diesel.de/en/vp30-44-list-of-cars#audi

                      Comment


                        #41
                        Lainataan vanhaa aihetta.

                        2003 2.5 V6 TDI allroad ei lähde käyntiin, pukkasi kuvan mukaisen koodin syöttöpumpulta, nopean googlailun tuloksena ilmeisesti aivot kaput.

                        ​​​​​amalinhan noita ilmeisesti vielä korjailee, mutta visaisempi kysymys on se että kuinka aivot purkaantuu? Ja mitä kaikkea joutuu mukana purkamaan? Siihen ei oikein saanut mitään järkevää selvyyttä googlesta.

                        Comment


                          #42
                          Laita vikakoodit tekstinä niin ne löytää haulla ja joku muukin saattaa saada avun.

                          Comment


                            #43

                            Ross tech kertoo aiheesta -> http://wiki.ross-tech.com/wiki/index.php/01318

                            01318 - Injektiopumpun ohjausmoduuli (J399): Ei yhteyttä Mahdolliset oireet Toimintahäiriön merkkivalo (MIL) PÄÄLLÄ Mahdolliset syyt Injektiopumpun (J399) johdotus ja/tai liittimet vialliset Ruiskutuspumppu (J399) viallinen Mahdolliset ratkaisut Tarkista johdot ja/tai liittimet ruiskutuspumpusta (J399) Tarkista tiedonsiirto ruiskutuspumppuun (J399) Katso mittausarvolohko (MVB) 018 Tarkista/vaihda ruiskutuspumppu (J399) Erityishuomautuksia Onko puristustesti tehty 2,5 l V6 TDI:ssä? Tämä koodi voidaan tallentaa yhdistelmään pakkaustestin kanssa, vaikka tiedonsiirto on kunnossa. Näissä olosuhteissa tämä vikakoodi tulee poistaa.

                            Tutkisin johtosarjan kunnon ja koittaisin saada pumppuun yhteyden suoraan pumpun liittimestä ennen pumpun aivojen irroittamista.

                            Mikä on moottorin koodi ko audissa?

                            Comment


                              #44
                              Amalin korjasi aivot, saatiin käyntiin mutta epäilen vähän että pumppu on ehtoo puolella.
                              Kun seiso hetken aikaa lämpösenä, niin sai sahata hieman tavallista kauemmin käyntiin ja pölläyttää harmaan pilven.
                              Pari kertaa testilenkillä meinas sammua ajosta, hehkunvalo rupes vilkkumaan ja auto rykimään mutta ei sammunut. Ei jättänyt mitään koodeja muistiin..
                              Perusennakkoa yritin säätää, mutta ei tule mitään järkevää viivaa TDI timingiin. Muutenkin käy tyhjäkäynnillä ehkä normaalia karkeammin että oliskohan ennakonsäätö mäntä haukannut palan paskea? Onhan tolla ruuvattu jo 350tkm että kaippa se olis odotettua.

                              ​​​​

                              Comment


                                #45
                                Piti tulla edelliseen muokkaus, mutta käänsin pumpun nokkapyörän myötäpäivään tappiin eli myöhäiselle? Lähtee melkein avainta näyttämällä käyntiin. Ja odotetusti sanoo "timing too retarted" noh, kääntää ihan inasen takasin päin niin vetää vieläkin myöhäisemmälle ja starttaus pitenee taas.
                                Lähtee muutamalla pyöräytyksellä aamulla käyntiin, mutta noin 5 sekuntia rynkyttää ja savuttaa siniharmaata. Tyhjäkäynnillä melko kauhea käry ja pumpun ajoitusta tarkistaessa huomasin että puskee naftaa ohjainlaitteen läpi...
                                Viimeksi muokannut Hannnu; 23.8.2022, 11:41.

                                Comment


                                  #46
                                  Jos se vieläki on liian myöhäisellä vaikka kääntää säätötapeissaan maksimiaikaiselle, niin silloin pitää melkein suosiolla kääntää alakerta tapilla lukkoon ja ajoittaa sitten pumppu. Toki yks on hyppäyttää lisää aikaiselle päin hihnasta.

                                  Comment


                                  • #47
                                    Omaan AKE moottoriin korjautin aikoinaan pumpun aivot jonka jälkeen konetta ei saatu käymään normaalisti vaikka aiemmin pelasi moitteetta.
                                    Vcds näytti että pumpun ajoitus pyöri nollan seutuvilla läpi kierrosalueen +-1aste ja ajattelin että noinkohan meni ennakonsäädin jumiin remontin aikana. Kokeiltiin kääntää pumpun ajoitusta mutta savutti ja rynkytti käyntiä siinä 1400 kierroksen paikkeilla.

                                    Sitten jossain vaiheessa mietin että onko merkitystä kun pumpun sisällä oleva trikkeri anturointi on väljä kiinnitys reikiinsä että jos sen löysäisi ja pukkaisi toiseen reunaan ja uudestaan kiinni, no siihen loppui ongelmat, alkoi ennakot säätymään ja alkoi toimiin!

                                    Comment


                                    • #48
                                      Mulla rynkyttää tossa 2000 kierroksen paikkeilla. psg remontin jälkeen.
                                      Kumpaan reunaan tökkäsit sen anturin?
                                      Toi oma vessa sylkee vikakoodia ennakonsäädöstä. voisiko johtua juurikin tuosta anturin väärästä asennosta?
                                      Viimeksi muokannut Killeri; 26.10.2022, 20:07. Perustelu: Tarpeeton lainaus poistettu.

                                      Comment


                                        #49
                                        Veli venäläinen on pähkäillyt yli 60 sivun verran tuon anturin sijainnin merkitystä ruiskutusmäärään.
                                        Konsensus taitaa olla, että Engine -> Measuring blocks -> Group 001 toinen kenttä "Injected Quantity" pitäisi olla tehdasuudella autolla noin 5-5,5 mg/str ja kuluneella pumpulla säädetään 3-4 mg/str välille.
                                        Kuskin puolelle siirrto pienentää ja repsikan puolelle kasvattaa arvoa. Pieni arvo herkistää ja suuri arvo laiskistaa autoa. Jos ei osu tuolle välille, niin sitten viilataan reikiä soikeaksi.

                                        Joku voisi sitten selittää suomeksi, että mitä tässä oikein tehdään? Viedäänkö anturi toleranssialueen väärään päähän ja saadaan sillä lisää ruokaa, kun ECU luulee annosmäärän olevan todellista pienempi?

                                        Comment


                                        • #50
                                          Tarkoitatteko tuolla anturilla siis sitä mikä menee lattakaapelilla kiinni pumpun sisään siitä psg yksiköstä, joka otettava irti psgtä irroittaessa, mikä on kahdella 10 torxilla kiinni, kääntökulma anturiko se on nimeltään vai mistä anturista kyse?

                                          Comment


                                            #51
                                            Juurikin se. Lukee pumpun pyörimistä pulssikehältä.
                                            Samanlainen idea kuin vauhtipyörän triggerikehässä. Kanttiaaltoa ja yhdessä kohdassa on pidempi pulssi, joka ilmeisesti 0-kohta.

                                            Comment


                                            • #52
                                              Itsellä on Engine -> Measuring blocks -> Group 001 toinen kenttä "Injected Quantity" kentän lukema 13,5 ! voikohan tuo selittyä sillä että tuo kääntökulman anturi on tullut ruuvattua väärään reunaan, en hoksannut ollenkaan tuota aivoboksia vaihtaessa kiinnittää huomiota tuon anturin säätövaraan. Kun auto siis todella nihkeä aivo boksin vaihdon jälkeen käynnistymään niin kylmänä kuin kuumanakin,, ja satunnaisesti sammuukin jos esim ajanut pidempää matkaa ja tulee parkkipaikalle, mutta tuota sanmumista tosiaan tekee satunnaisesti, ajossa ei ole sammunut ainakaan toistaiseksi, joskus ei tosin vastaa kaasuun.

                                              Tilanne päivitystä: käytin boksin kannen aamutuimaan auki ja siirsin anturin niin kuskin puoleiseen reunaan kuin mahdollista, merkittävää eroa en huomannut että olis kovin paljon erikohtaan siirtynyt kuin missä oli, mutta tosiaan liikevaraa näyttää ruuvien reikien puitteissa olevan ehkä reilu milli kun toisella meisselillä siirtelee anturia laidasta toiseen, noh kuitenkin pikaisella testauksella apua tuosta tuntui olevan ainakin toistaiseksi, tuntui nyt vastaavan paremmin kaasuun ja ainakin lämpimänä lähti heti avaimen käännöstä käyntiin ilman rykimistä ja useita startti yrityksiä, täytyy kokeilla kylmänä miten käynnistyy kun kone jäähtynyt kunnolla, tosin vieläkin vcds näytti toistakymmentä tuossa kentässä injected quantity..

                                              Mahtaako tuo suuri injected quantity muuten selittyä sillä että auton ecu on ohjelmoitu vuosia sitten.
                                              ​​​​​​
                                              Viimeksi muokannut Allroad2.5tdi; 5.12.2022, 15:08.

                                              Comment


                                                #53
                                                Alkuperäinen kirjoittaja pta Näytä viesti
                                                Konsensus taitaa olla, että Engine -> Measuring blocks -> Group 001 toinen kenttä "Injected Quantity" pitäisi olla tehdasuudella autolla noin 5-5,5 mg/str ja kuluneella pumpulla säädetään 3-4 mg/str välille.
                                                Piti ihan omasta vilkaista tämä. Rullanokka BCZ, 307tkm mittarissa. Pumppuremontista ei tietoa, mutta jos pitää veikata niin ei ole tehty. Arvo vähän heitteli tyhjäkäynnillä, keskiarvo n. 4.7mg/str kun moottorin lämmöt 90c.

                                                Comment

                                                Working...
                                                X