Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Harrastelelu S4 B6

Collapse
Tämä aihe on suljettu.
X
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Harrastelelu S4 B6

    4 vuotta dieselillä tekee ihmiselle sen, että jotain hauskempaa alkaa tehdä mieli. Lisäksi tallissa oleva Peugeot 205 -projekti on siirtynyt vahvasti ikiprojektivaiheeseen ja mielenkiinto on loppunut, joten jotain vähän "helpompaa" harrasteautoa on alkanut tehdä mieli. Nettiautosta sattui silmään siistikuntoinen S4 sedanina ja manuaalina ja hetken aikaa pohdittuani, että voiko vaparilla ajaa, päätin kuitenkin ostaa sen pois. Olen aina haaveillut isomoottorisesta autosta, mutta sellaiseen ei ole ollut oikein mahdollisuutta aiemmin, kun autolla ajetaan päivittäisiä työmatkoja ja ei tuollainen iso bensavehe oikein siihen ole paras. :) No, nyt tämä tuli kolmanneksi ja harrasteautoksi niin, että sillä ajellaan, kun sille tuntuu.

    Heti koeajolla totesin, että tämähän on kuin kotiin palaisi. Neljä vuotta kun on ajanut 4F:llä ja 3G:llä farkkuna, niin tuollainen B6 sedan tuntuu aika pienelle autolle. :D Kasikoneessa on kyllä kivasti luonnetta tuollaiseen autoon, vaikkei se nyt noilla tehoilla hirveästi selkää penkkiin paina. Pitää katsoa, että missä kohtaa alkaa virittämisasiat nostamaan päätään. :)

    Kyseessä on 2005-vuoden malli dolphin gray -värillä. Hiilarilistat, mustat sähkö-Recarot, sähkölasit, vakkari. Siinäpä ne varusteet taitavat olla. :) Auto on nyt ollut vajaa pari viikkoa pihassa siinä ajassa on tullut jotain havaintoja tehtyä, osa oli tiedossa jo ostettaessa:

    -B6-hapanta hämmästyttävän vähän ja maalipinta todella siistissä kunnossa muutamaa pikkuvikaa lukuun ottamatta
    -Lyhyet valot puuttuivat käytännössä kokonaan
    -Venakopat vuotavat vähän öljyä, kevyt käry
    -Takaovien alalistat aivan happamat
    -Imusarjan läppäakseli läppineen poistettu
    -Oletettavasti tehostinpumppu ulisee kylmänä todella voimakkaasti
    -Jakopää tehty 40 tkm sitten ja jako diagnostiikan mukaan 7 astetta pielessä
    -Luultavasti em. johtuen tehoja puuttuu ja myöhästellään sytkää
    -Pakoputkistosta ei kuulu oikein mitään ääntä :)

    Tässä yksi hyvä myyntikuva, kun auto oli vielä puhdas.
    Attached Files

    #2
    Auto oli ostettu ja lähdin ajelemaan kotiin juuri ennen hämärää. Kun alkoi hämärtää niin totesin, että autossa ei ole käytännössä lähivaloja ja ajoin pitkät päällä koko matkan kotiin. Ne oli tosin säädetty valmiiksi niin lähelle, että hirveästi ei matkalla vilkuteltu. Toive siitä, että polttimot ovat vain lopussa osoittautui turhaksi, kun molempien linssien heijastimet olivat mustat. Koska ajaminen näillä valoilla oli käytännössä mahdotonta, piti tehdä jotain nopeita ratkaisuja. Eli Maston Chrome -purkki kaapista ja ei muuta kuin uusi heijastinpinta! Naureskelin, että kunhan nyt edes jotain auttaisi.

    Mutta hämmästys oli suuri, kun valoista tuli ihan toimivat. Iltakuvassa on vasen puoli maalattu ja oikea vielä tummana. Tilasin joka tapauksessa uudet polttimot, kun ne ovat eri väriset ja selkeästi jo himmentyneet. Mutta joka tapauksessa valoilla näkee nyt ihan hyvin ajaa ja tilanne paranee varmasti uusilla polttimoilla, joten katsotaan, että miten kauan tämä korjaus kestää. :)
    Attached Files
    Viimeksi muokannut pasi_; 9.1.2021, 16:34.

    Comment


      #3
      Autossa oli kiinni Remuksen putkisto p*rkeleen rumilla, reilun 4":n ulostuloilla. Sisälle ja ulos ei kuulunut oikeastaan yhtään mitään. Koskaan. Tsätissä sattui vastaan läpällinen orkkisputkisto todella sopivaan hintaan, joten kävin hakemassa sen pois. Tarkoituksena oli laikata takapönttö auki ja muokata sitä niin, että läpällinen linja olisi reilusti äänekkäämpi.

      Sipasin pöntön auki ja sahasin putkenpätkät irti. Hain Motonetista halvimman pöntön ja leikkasin siitä reikäputken. Yhdistin läpällisen linjan ja pöntön sisääntulon reikäputkella ja jätin läpättömän linjan muuttamatta. Esabia harmitti jokin ja saumasta ei nyt tullut kovin nättiä, mutta eiköhän se pöntön sisällä kelpaa. Pintapellin hitsaus rosterilangalla meni paremmin, mutta jotain pientä häikkää tuossa koneessa on.

      Sitten innolla vanha putki pois ja etsimään alipaineletkuja. Ei löydy mistään. No eipä löydy, kun tässä vuosimallissa niitä ei enää ole. :D Eipä tuo erityisemmin haittaa, kun äänet ovat edelleen melko vaatimattomat. Matkahuollossa odottaakin 4 m 2.5":n RST-putkea ja kasa käyriä, joten seuraavaksi kateista pöntöille uusi putkisto X-putkella ilman keskipönttöä. Jos ei äänet miellytä, niin sitten vielä takapöntöt uusiksi.
      Attached Files

      Comment


        #4
        Jossain kohtaa Audin insinööreillä on ollut hieno ajatus, että jos mustasta raudasta tehdyn profiilin hautaa muovin tai kumin sisään, ei se vaan VOI hapantua. :) Takaovien listat olivat turvonneet kaarelle irti ovista, joten ajattelin katsoa, että ovatko ne korjattavissa. Ensimmäinen ajatus oli, että 3D-tulostan listoille uudet rungot, mutta homma sujuikin helpommin. Kaavin kaiken metallin pois rungon sisältä ja liimasin kiinnityslistan Sikaflexillä runkoon takaisin. Sen jälkeen rungon pystyikin napsauttamaan takaisin pintamuoviin kiinni. Tosin osa kiinnikkeistä oli jo katkennut, joten runko ja pintamuovi tuli kiinnitettyä Sikaflexillä. Lopputuloksesta tuli oikein hyvä!
        Attached Files
        Viimeksi muokannut pasi_; 9.1.2021, 21:33.

        Comment


          #5
          Samaa yksilöä tuli ihasteltua Nettiautossa. Melkein arvasin että tästä yksilöstä oli kyse kun kuulin Pasin V8:n ostaneen :)

          Comment


            #6
            Mulla on myös B7 turvonnut parista ovesta nuo listat, kokeilin niitä irroittaa mutten saanut irti edes pienellä väkivallalla. Kuvittelin että ne on väkisin laitettu väärin kun eivät irtoa. Kuinka tiukassa sulla nuo listat oli?

            Comment


              #7
              Päissä olevat ruuvit irti ja liu'utti taaksepäin. Minuutin homma.

              Comment


                #8
                Lista on molemmista päistä ruuveilla kiinni, otitko ne sisäpuolelta irti? Kumipäinen vasara on hyvä apuväline, sillä naputtaa listan etureunaan niin voi suurella todennäköisyydellä lähteä irti.
                Pitää kesälämmöillä itsekin tehdä tuo listaehostus, ainakin kuskin lista irvistelee siihen tyyliin.

                E. Pasin vastaus tuli väliin.

                Comment


                  #9
                  Pösö-projektin AQJ-moottorin imusarjassa olisi nettikuvien perusteella samanlainen läppä kuin tässäkin moottorissa ja ajattelin, että sovittelen sitä tähän imusarjaan. Kysymys kuuluu, että onko ko. läpästä oikeasti hyötyä? Sehän vain avaa lyhyen kanavan eikä sulje pitkää, joten mitään ilmanvirtausta sen ei pitäisi sotkea verrattuna läppä auki -asentoon. Onko kukaan dynottanut dynolla tai persdynolla, että onko läpällä vaikutusta?

                  Comment


                    #10
                    Silloin kun ne läppien akselin ja alipainekellon väliset käyttötangot katkee niin kuin ne yleensä katkee niin läpät jumittaa kiinni asentoon ja silloin on vaan se pitkä kanava käytössä. Ainakin oma AQJ muuttui ihan selvästi kun korjas läpät toimintaan. Vahva veikkaus on että samalla logiikalla jos niitä läppiä ei ole ollenkaan (tai ne on jumissa siinä lyhyen kanavan asennossa), ilmavirta menee alakierroksillakin kaiken lyhintä reittiä ja menetetään se pitkän imukanavan tuoma vääntö.

                    Comment


                      #11
                      Kyllä, vääntö menetetään. Mutta onko se 5 vai 50 Nm ja tuntuuko missään?

                      Comment


                        #12
                        Alkuperäinen kirjoittaja vV8m5 Näytä viesti
                        Lista on molemmista päistä ruuveilla kiinni, otitko ne sisäpuolelta irti? Kumipäinen vasara on hyvä apuväline, sillä naputtaa listan etureunaan niin voi suurella todennäköisyydellä lähteä irti.
                        Pitää kesälämmöillä itsekin tehdä tuo listaehostus, ainakin kuskin lista irvistelee siihen tyyliin.

                        E. Pasin vastaus tuli väliin.
                        Otin kyllä ruuvit irti, muttei tuntunut liukuvan taaksepäin. Täytyy kokeilla tuota kumivasaraa.

                        Comment


                          #13
                          Uudemmissakin ne ovien listat on joskus niin tiukassa etten ole saanut ehjänä irti. Sopivasti siis kun paskaa välissä ja ruostuu niin menee väkivaltaiseksi jolloin se lista pitää hajoittaa jos haluaa irti.

                          Comment


                            #14
                            Ihmettelin hieman laiskaa kulkua ja epäilin, että olisiko katti tai katit tukossa. Nokkien asentoa ehdotettiin myös ja katsoin sen. Pielessähän se oli.

                            Click image for larger version

Name:	IMG_20210106_223153.jpg
Views:	3557
Size:	155,9 Kt
ID:	1908116

                            Joten ei muuta kuin venakopat auki ja tutkimaan. Kampiakseli merkissä pakonokat ovat kohdallaan, mutta imunokat myöhäisellä.

                            Click image for larger version

Name:	IMG_20210110_130843.jpg
Views:	3580
Size:	108,6 Kt
ID:	1908114 Click image for larger version

Name:	IMG_20210110_130959.jpg
Views:	3532
Size:	99,5 Kt
ID:	1908115

                            Tämän lisäksi nokkien asentoanturien aukkoon kun katsoo, niin nekään eivät näytä olevan kohdallaan vaan hieman reiän sivussa. Ja kaiken lisäksi ne ovat edellä, joten nokkien perusasetus on myöhäisellä ja lisäksi nokkien säädin säätää sitä vielä lisää myöhäiselle.

                            Click image for larger version

Name:	IMG_20210110_133259.jpg
Views:	3571
Size:	114,4 Kt
ID:	1908117 Click image for larger version

Name:	IMG_20210110_133402.jpg
Views:	3504
Size:	146,5 Kt
ID:	1908118

                            Halusin varmistaa tämän ja laitoin kampiakseliin astelevyn ja merkkasin 7 astetta ja pyöräytin kampuraa reilusti vastapäivään ja sen jälkeen käänsin 7 astetta ennakkoa. Ja kappas vaan: siellähän ne nokkien asentoanturien tapit ovat täsmälleen reiän keskellä. Tässä kohtaa imunokatkin ovat aika rapsakasti pielessä.

                            Click image for larger version

Name:	IMG_20210110_162853.jpg
Views:	3495
Size:	159,5 Kt
ID:	1908122 Click image for larger version

Name:	IMG_20210110_162736.jpg
Views:	3528
Size:	127,7 Kt
ID:	1908119 Click image for larger version

Name:	IMG_20210110_162806.jpg
Views:	3516
Size:	118,9 Kt
ID:	1908120 Click image for larger version

Name:	IMG_20210110_163403.jpg
Views:	3513
Size:	113,2 Kt
ID:	1908121 Click image for larger version

Name:	IMG_20210110_163318.jpg
Views:	3450
Size:	119,7 Kt
ID:	1908123

                            Ajatuksena on, että tilaan uudet nokkapyörien pultit ja laitan kampiakselin lukkoon, vaihdan pultit, laitan nokat kohdalleen ja lukkoon etupäästä ja täsmään tuon asentolevyn keskelle reikää ja merkkaan sen asennon tuohon nokkasäätimeen. Sitten yritetään riittävän monilla käsillä kiristää pultti niin, ettei asentolevy pääse liikahtamaan. Asentolevyn lukituskalut kun eivät mahdu paikalleen purkamatta jakopään koppia.

                            Jos jollain sattuu olemaan tällainen moottori sopivasti irrotettuna niin olisiko mahdollista kone merkissä tarkistaa tuosta halliaukosta, että tuon tapin kuuluu olla noin? Aika vahva oletus tässä nyt kyllä on, että keskelle reikää se kuuluu, mutta silti.

                            Comment


                              #15
                              [mainos]
                              Kun haluat tuohon hyvät valot niin sitten tuo setti:
                              https://www.retrofitlab.com/en/audi-...ights-d1s.html

                              Ellen ihan väärin muista niin saattaa löytyä yksi setti valmiiksi omasta hyllystä, sama hinta kuin tuolla.
                              [/mainos]

                              Muuten kiva taas lueskella Pasin projekteja.

                              Comment


                                #16
                                Mie kattelin jo noita projektoreita. Menikös tuollainen D1S bi-xenon -setti paikalleen suoraan P&P vai vaatiiko askartelua?

                                Comment


                                  #17
                                  Mm. juuri tuosta sarjasta on jäänyt elämään termi "relatively easy". Ainakin se sarja, mikä aikoinaan omaan B6:een asennettiin, vaatii vähän enemmän kun vaan "take a small knfie and cut plastic". Metalliset adapteritkaan eivät olleet ihan täysin istuvat. Itse lupasin pyhästi itselleni, etten enää vastaavaan tivoliin lähde. En tosin epäile hetkeäkään, etteikö nuo Pasin näpeissä asentuisi aivan hyvin.

                                  Projektorit jos vaihtaa, niin kannattaa samalla viritellä lisäprikkoja projektoreiden kiinnityksiin, jotta saa käännettyä xenon-projektorin ja H7 apupitkän suhteen enemmän tontilleen. Ainakin omassani H7:t näyttivät aivan liian alas kun bixenonit oli suunnattu kohdilleen. Tuli kirkas läiskä keulan eteen, erityisesti kun oli käytössä H7 xenon-muutossarja. Loppujen lopuksi kyllä tuli todella hyvät valot ilman mitään lisävaloasennuksia, ja niitä on ollut moneen kertaan ikävä myöhemmissä autoissa.

                                  Comment


                                    #18
                                    Samansuuntaiset kokemukset C5 ässään RFL projektorien vaihdolta. Koko lailla kaikki kiinnityspisteet sai muokata mutta oli kyllä lopulta kamalan hyvät valot.

                                    Comment


                                      #19
                                      Pari 5 mm:n prikkaa meni paikalleen miullakin, kun purin toisen kerran. Nuo H7:t näyttää muuten todella lähelle. Ehkä naksun ylös meni kahdella, mutta ei nyt häiritsevän.

                                      Comment


                                        #20
                                        Onhan noissa aina jonkin verran askartelemista mutta kuitenkin vähemmän kuin siinä kun Pasi sovitti uudet projektorit 90:n umpioihin. Tuolla retrofitin sivuilla on kommentteja myös asennuksesta.

                                        Comment


                                          #21
                                          Väänneltiin Porkkiksen kanssa imunokat kohdalleen. Katsotaan, että miten hyvin osui ilman virallisia kaluja. Kampiakselin lukituskalukaan ei mahtunut apurungon väliin paikalleen, joten mentiin silmällä. Silmällä kohdallaan olevan tapin kolosen ja hieman pielessä olevan ero oli dampperiin piirretyn ohuen tussiviivan verran, joten kyllä se kohdallaan on.

                                          Click image for larger version

Name:	IMG_20210113_184001.jpg
Views:	3220
Size:	117,3 Kt
ID:	1908450 Click image for larger version

Name:	IMG_20210113_184008.jpg
Views:	3163
Size:	106,8 Kt
ID:	1908449 Click image for larger version

Name:	IMG_20210113_183723.jpg
Views:	3201
Size:	218,8 Kt
ID:	1908448

                                          Purin samalla termostaatin pois ja ei se kyllä testatessa näyttänyt rikki olevan. Kiinni oli ja pysyi reiluun 80 asteeseen asti ja siinä alkoi hieman aukeamaan. Silti auto lämpeää hitaasti ja saattaa kaupunkiajossa jäädä seittemäänkymppiin joksikin aikaa, jos vain rauhallisesti ajelee. Ja jos maantiellä vähän kiihdytteli reilummin niin saattoi lämpömittari tippua hetkeksi alle 90:n. Onko kenelläkään ollut lisäjäähdyttimen termostaatissa vikaa? En tiennyt siitä ollenkaan, joten ei tullut koskaan kokeiltua jäähdyttimen lämpötilaa kädellä auto paikallaan.

                                          Comment


                                            #22
                                            No eipä väännelty. :D

                                            Click image for larger version  Name:	IMG_20210116_131325.jpg Views:	0 Size:	149.0 KB ID:	1908660

                                            Oli sitten väärä oletus, että jos diagnostiikka näyttää nokkien olevan pielessä -7 kampuran astetta ja siinä kohtaa on nokkien hallit keskellä aukkoa, niin hallien kääntäminen aukon keskelle kampuran ollessa merkissä on oikein. No, nyt pitää saada tieto jostain, että missä kohtaa ne kuuluu oikeasti olla. Tai sitten pitää tilata ne lukituskalut ja hieman muokata niitä, että ne saisi mahtumaan paikalleen purkamatta jakopään koppia.

                                            Comment


                                              #23
                                              Nyt on muokattu spesiaalikalu, että saa hallilevyt kohdalleen. Toinen puoli oli lähes kohdallaan, eli juuri tuo 7 astetta käännetty väärään suuntaan. Toinen oli, *köh*, vähän enemmän pielessä, kun joku Nuutinen oli laittanut juuri sen väärän ohuista tapeista siihen halliaukkoon. :D Katsoin kyllä, että toinen olisi paksumpi, mutta eihän se mitään ole. Meni huolimattomuuden piikkiin tämä.

                                              Click image for larger version  Name:	IMG_20210120_181407.jpg Views:	0 Size:	157.7 KB ID:	1909065 Click image for larger version  Name:	IMG_20210120_181415.jpg Views:	0 Size:	174.0 KB ID:	1909061

                                              Mutta eihän nyt vastoinkäymiset siihen lopu. Toinen uusista nokkapyörän pulteista ei meinaa mennä kierteelle. Pultti pois ja katson kärkeä, että vähän on oudon näkoinen ja viilaan. Ei vieläkään mene, joten viistän vähän enemmän. Ei vieläkään mene.

                                              No ei varmasti mene, kun pultissa ei ole kierrettä, vaan pelkät suorat urat. :D No, ei muuta kuin uutta pulttia tilaamaan, joten menee sopivasti maanantaille, prkl.

                                              Click image for larger version  Name:	IMG_20210120_180635.jpg Views:	0 Size:	102.3 KB ID:	1909060 Click image for larger version  Name:	IMG_20210120_180917.jpg Views:	0 Size:	121.8 KB ID:	1909062

                                              Maalasin samalla venttiilikopat VHT Wrinklellä. Ihan siistit niistä tuli ja ryppymaali peittää hyvin venakoppien epätasaisuudet.

                                              Click image for larger version  Name:	IMG_20210120_182658.jpg Views:	0 Size:	156.1 KB ID:	1909063 Click image for larger version  Name:	IMG_20210120_181856.jpg Views:	0 Size:	167.2 KB ID:	1909064

                                              Comment


                                                #24
                                                Mahtaa olla harvinainen sattuma tuo nousuton pultti. Isän Camaroon kasailin toissa talvena kansia paikalleen, ja venakoppien kohdalla meinasi kiukku lentää kun ei mene kierteelle pultit. Kävin kierretapeilla tietysti eka kansien reijät läpi ja sit aloin ihmettelee pultteja, joissa olikin nousuton kierre. Siinä pitää jo yrittää kiinan pojan että onnistuu.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Tätä kun lukee, en voi muuta kun onnitella itseäni kun jätin tämän ostamatta. Olisi kyllä käyttöautoksi ollut pikkuisen liikaa ominaisuuksia.

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Ja mie löysin hyvän yksilön, kun ei oo kummoisia vikoja. :D

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      Ei ketju V8:ssa ole tarpeeksi ominaisuuksia. Kun tähän on manuaalivaihteisto tehtaalta mukaan laitettu.

                                                      Kun lisätään 5hp slippy ja pussijouset veekasin kaveriksi, alkaa harrastaminen olemaan lähempänä selviytymistä.

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Pulttia odotellessa pitää tehdä kaikkea pientä. Etunurkan kolinakin selvisi. Hieman oli päässyt väljäksi ylätukivarsi. Auto on katsastettu 4 tkm sitten, joten on mahdollista, että ei se aivan ehjä silloinkaan ollut. Videota ei näköjään tänne saa, mutta aikamoinen lotohan se oli. :) Pitkä yläpultti irtosi kevyesti kääntämällä. Meinasin ihan herkistyä, kun ei tuollainen yleensä ole mahdollista. :)

                                                        Imusarjakin löytyi Angralta ja on matkalla tännepäin. Alipainekello puuttuu, joten väsäsin hihnakoneen imusarjan kellolle kannakkeen tähän imusarjaan. Ostin valmiiksi Biltemasta M5-kulmaniveliä 2 kpl, että saan tehtyä sopivan varren. Näköjään tuurilla sopi suoraan Audin palloon niin ei tarvinnut alkaa poraamaan palloja pois.

                                                        Click image for larger version

Name:	IMG_20210122_204342.jpg
Views:	2459
Size:	92,1 Kt
ID:	1909339 Click image for larger version

Name:	IMG_20210122_204215.jpg
Views:	2492
Size:	91,6 Kt
ID:	1909337 Click image for larger version

Name:	IMG_20210122_210920.jpg
Views:	2456
Size:	66,1 Kt
ID:	1909338

                                                        Samalla, kun maalasin etumaskin ja keskiritilän kromit Rubbercompilla mattamustaksi, ajattelin katsoa, että mille näyttäisi kevyt punainen rinkelien ympärillä. Menee tuunaukseksi, kun ei virittääkään helposti voi. :D Tämä tuli vastaan netissä, kun hain mustien maskien kuvia. Ei muuta kuin Motonetistä 5 mm:n punaista tuunausteippiä ja kokeilemaan. Ihan siistihän siitä tuli, sopivan ohuena ei hyppää silmään.

                                                        Click image for larger version

Name:	IMG_20210123_145220.jpg
Views:	2486
Size:	220,6 Kt
ID:	1909341 Click image for larger version

Name:	IMG_20210123_145506.jpg
Views:	2603
Size:	112,4 Kt
ID:	1909340

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Jossain vaiheessa tajusin, että autossa ei toimi valosummeri. Tarkemmin ajateltuna ei toimineet mitään muutkaan äänet. Joten mittaristo käteen ja summeria tutkimaan! Siinähän se on kopan alla helposti saatavilla.

                                                          Click image for larger version

Name:	IMG_20210123_200304.jpg
Views:	2428
Size:	296,7 Kt
ID:	1909369

                                                          Yleismittari näytti ääretöntä, joten lanka on jostain poikki. Tinasin summerin irti ja aloin varovasti kaapimaan lankoja näkyviin. Lopulta sain ne irti rungosta ja löysin päät sekä pystyin vetämään lankoja vähän pidemmäksi, että ne saa tinattua takaisin kiinni. Lopputuloksena 90 ohmia ja ääni kuuluu.

                                                          Click image for larger version

Name:	IMG_20210123_203343.jpg
Views:	2458
Size:	80,8 Kt
ID:	1909372 Click image for larger version

Name:	picture_2021_1_23_20_34_15_468.jpg
Views:	2468
Size:	76,0 Kt
ID:	1909371 Click image for larger version

Name:	IMG_20210123_204556.jpg
Views:	2468
Size:	124,0 Kt
ID:	1909370

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Nehän meni nokatkin metrilleen. Bank 2:ssa eli kuskin puolella jostain syystä tuli pieni ero, vaikka kaikki lukituskalut olivat paikallaan. Olisiko sitten ketju aavistuksen ollut löysällä, vaikka ei käteen tuntunutkaan. Tai jokin muu syy, mutta eipä tuolla mitään merkitystä ole.

                                                            Click image for larger version  Name:	IMG_20210125_194606.jpg Views:	0 Size:	206.2 KB ID:	1909534
                                                            Maskistakin tuli ihan siisti Rubbercompilla. Kärsii lähempääkin tarkastella.

                                                            Click image for larger version  Name:	IMG_20210125_195518.jpg Views:	0 Size:	179.9 KB ID:	1909535

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X