Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

typ44 "Ryöstölötkö" 2.0 sedan

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    typ44 "Ryöstölötkö" 2.0 sedan

    Kaupunkiin muutettua harrastustilat katosivat alta ja talouteen jäi vain käyttis Octavia (III), takapotku 120 Skodan lähtiessä uudelle omistajalla. Uusi omistaja teki lootasta ensimmäisen autonsa, kun ajokorttikin tuli hänelle suunnilleen samoihin aikoihin. Hän oli yhteydessä noin puoli vuotta kauppojen jälkeen. Takapotku oli jättänyt tiellä 6-7 kertaa puolen vuoden aikana arkikäytössä :) Mutta tyytyväinen omistaja oli silti, melkein kylkiedellä kulkevaan tsekkoslovakialaiseen.

    Kun kumpikin meistä perheen "aikuisista" siirtyi opintojen polulle, ei autoharrasteyksiköitä varattu tiukasta budjetista ollenkaan. Tieto kuitenkin siitä, että kesällä -20 tarvitaan mahdollisesti toinen kulkupeli töissäkäyntiin, aiheutti kroonista nettiauton selailua. Tilanne paheni ja tila heikkeni siihen suuntaan, että aloin suunnittelemaan Alfra Romeon (?!) hankkimista kesäksi. Netin selailulla ja fb- viestinnällä himon kohteeksi joutui 166-Alfat, noitahan saa parilla tonnilla - tosin tarjontaa on heikosti. Kesää kohden saisi kasaan pesämunan Alfan hankintaan, mutta sitten...

    Alkuperäiselle varkautelaiselle eli minulle sopiva ryöstölötkö (ROB-) löytyi varkautelaisesta autoliikkeestä tutulta automyyjältä. Hinta oli semmoinen, ettei matalalta puttoo. Lähes 3min harkinta riitti ja auto tuli ostettua, näkemättä, sen turhempia kyselemättä. Veli kävi hakemassa lötkön pihaansa siirtokilvillä ja siellä se 80km päässä seisoo edelleen. Vuoden 1988 2.0e, varusteena kattoluukku veivillä. Vaimokin nalkutti vain yhden illan.

    15min tarkastelun ja 2km koeajon jälkeen havaittua ja selviteltyä:

    - leimalla (9/19) jäänyt rästiin: vasen takalaakeri vaihtokunnossa ja takajarru vasemmalla ei pelitä (+jotain kolinaa sieltä kuuluu, kun taakse aletaan liikkumaan)
    - hieman hometta sisällä
    - kuskinpuolen ovet toimivat, vänkärin puolen ovet ei sisältä eikä ulkoa aukea
    - hydr.nostimet nakuttaa

    +jakopäästä ainakin tuore tarra
    + kyllä lötkö sopii silmälle :)
    + 5-zyl

    Kesäkäyttis tästä on tarkoitus tehdä, eli ainakin leima paperiin, kilvet non-fin, ja ovet toimintakuntoon (keskuslukitus ei pakollinen), ruosteita vähän pois... ehkä ja tietysti kunnon putsaus ja mankan vaihto johonkin kasettisoittimeen. Kasettisoittimeen sopii esim. Rainer Frimanin: Se on Salaisuus. (Möi kultaa ja platinaa v. 1991)

    pari kysymystä, saako takalaakerin (rummussa) vaihdettua ilman prässiä, kuten kakkisgolf ym?
    mahtaako olla KP vai RT-kone?
    tunnistaako kukaan mitkä talvivanteet?


    #2
    Nämä oikeasti kohta häviää ja sitten niiden perään haikaillaan, vaikka vielä ei kiinnostakaan. Pre-faceliftit alkaa olla jo kadonneita. Hienoa, että joku ottaa edes hetkeksi talteen :)

    Periaatteessa sen rummun laakeripinnan saa naputeltua irti ja uuden sisään. Mutta kun on kerännyt ruostetta siellä aika kauan, niin ei varmaan lähde ihan helpolla. Mutta vanhanhan aina voi lvarovasti pilkkoa irti, jos ei muuten lähde.

    Kone on varmaan RT. KP on ennen faceliftiä ja nätimmällä imusarjalla :) Tulpparivistön alla keskellä stanssattuna moottorityyppi.

    Noista Ronaleista puuttuu keskikupit (?) ja tarvikeylävesiletku on hirveä :)
    Viimeksi muokannut jasso; 19.2.2020, 15:26.

    Comment


      #3
      Ostin oman vajaa pari vuotta sitten 99€ toiselta omistajalta. Oli hänellä lähes 30 vuotta. Mittarissa nyt 622tkm mutta toimii niin kuin lötkön kuuluu. Nyt pitäisi katsastaa taas mutta varmaan pilliä saa näyttää takarenkaan taakse runkopalkkiin. Sisältä voisi että on siisti. Kattoverhoilun verhoilutin uudestaan ja penkit menin läpi märkäimurilla. Lämppärin kenno oli jossain vaiheessa vaihdettu Nissensiin ja eihän siellä tarjennut yhtään kun viime talvena oli vähän pakkasta. Kesällä vaihdoin Hellan kennon ja nyt on kuin sauna. Elinkaarensa lopussa alkaa varmaan olemaan mutta kokeillaan nyt pitää hengissä mahdollisimman pitkään. Ulkopellit yllättävänki hyvässä kunnossa.
      Attached Files

      Comment


        #4
        Vieläkin harmittaa kun takavuosina uudemman auton koneremontin ajaksi ostettu facelift '88 KU-koneinen lötkö pasko vaihdelaatikkonsa. Ostohintahan autolle oli muistaakseni 300€ jonka vuoksi mitään isompaa remonttia ei kiinnostanut alkaa tekemään. Vaan kun se oli muuten todella siisti ja ruosteeton. Ehjä alkuperäinen maalipinta ja sisusta. Möin sen silloin satasella harrastajatutulle joka seisotti pari vuotta suulin pihassa ja lopulta romurin koura sen oli hakenut pois. Sen olisi kyllä voinut vielä kunnostaa kun olisi aikanaan tajunnut.

        Comment


        • #5
          Kone on RT. Kannattaa tarkistaa jako ja kuningaspultin tiukkuus. Useammin on jako noissa pielessä ollut kuin kohdillaan.

          Laakeri irtoaa kohtuu helposti. Kannattaa tarkistaa samalla rummun halkaisija. Muistaakseni alkuperäinen on 230 mm ja siinä on milli kulumisvaraa.

          Nostajat ei montaa euroa maksa. Samalla vaihtaa, kun uusii venakopantiivisteen.

          Comment


          • #6
            Alkuperäinen kirjoittaja jasso Näytä viesti
            Nämä oikeasti kohta häviää ja sitten niiden perään haikaillaan, vaikka vielä ei kiinnostakaan. Pre-faceliftit alkaa olla jo kadonneita. Hienoa, että joku ottaa edes hetkeksi talteen :)
            Nettiautossa näkyy prefacelifit nostaneen jo mukavastikin hintaa. :D

            Comment


            • #7
              Tuo Joensuussa kaupan oleva prefacelift yksilö on minun entinen. Varsin kovan hintapyynnin on keksinyt sille tämä myyjä. Se on suht siisti, mutta ei kyllä suoraan museoon niinkuin myyjä kertoo.

              Comment


              • #8
                Minulla on vuoden "89 2,0 E edelleen aktiivisessa työmatka-ajossa. 510 000 ajettu tällä hetkellä ja kilometrejä tulee 34 000 joka vuosi lisää. En ole keksinyt syytä miksi autosta pitäisi luopua (vaikka työkaverit vittuilevatkin). Auton kaikki vähäiset varusteet toimivat moitteetta ja kertaakaan en ole välille jäänyt 8v/200 000km aikana. Hyviä autoja. Kannattaa sitten laittaa joku rattilukko/muu varkaudenestojärjestelmä autoon. Kaverilta justiinsa pöllittiin ja poltettiin museointikunnossa ollut 100q...

                Comment


                  #9
                  Hienoa että lötköt innostaa muitakin!

                  Tuli tänään vaihdettua jarrurumpu, pyöränlaakeri ja jarrukengät. Mutta tuo jarrurumpu ei asettunut päälle. Jälkeenpäin aattelin että käsijarru varmaan on liian tiukalla ja sen vuoksi kengät on liian ulkona? Aika loppui joten jäi arvoitukseksi.

                  Lisäksi tuli ostettua orkkisvanteet (kts. kuva) 443601025, mutta niistä puuttuu keskilätkät, joista teinkin jo ostoilmoituksen. Onko kokemuksia tuon ajan muista 145mm keskikupeista? Menisikö noihin vanteisiin?
                  Attached Files
                  Viimeksi muokannut Audiowille; 9.3.2020, 22:13.

                  Comment


                    #10
                    Säätökiila näyttää olevan ihan tapissa ja väärinpäin. Tuo kiilan yläpäässä oleva patti kuuluu näyttää sisäpuolelle, muuten sitä ei saa lyötyä takaisin ylös.

                    Comment


                      #11

                      Noilla vinkeillä saikin rummun paikalleen, kiitos

                      Hydraulinesteet oli aivan minimissä, ohjausvaihteen haitarikumi rikki. Vain Liqui Molya löytyi paikallisesta eikä vihreää kultaa - samalla koodilla olevaa litkua, liekö eroa. Täytyy tarkkailla mistä vuotaa... Kesärenkaat alle, niillä katsastus.

                      Leimalla todettua. Pyöränlaakeri jäi vielä löysälle, en kirinyt tarpeeksi, väänsin hylsyllä ilman räikkää. Hylkäys.

                      Pissapoika tökki toisella puolella. Ovet kun ei auenneet oikealla puolella sisältä eikä ulkoa niin näistä huomautus. Myös koneen pohja oli liian öljyinen.

                      Katsastuksen jälkeen sai avattua vänkärin oven avaimella, oli lukossa sekä nostamalla nupin takaovesta - eli kaikki ovet toimineet koko ajan :D
                      Viimeksi muokannut Audiowille; 19.3.2020, 13:38.

                      Comment


                        #12

                        Comment


                          #13
                          Mikähän mahtuu olla ongelma, laakeria kiristettiin, mutta löystyy ajossa. Lisäksi tuntuu että rumpu menee liian sisälle akseliin ja se laahaa ulkoreunoistaan. On tuplatsekattu että kaikki laakerin osat ovat paikallaan ja oikeassa järjestyksessä. Seuraavaksi on mitattava rummun leveys ja verrattava muutenkin toisen puolen settiin.

                          Comment


                            #14
                            Itse aina uuden laakerin vaihtaessani vedän ensin reilusti kireälle mutterin, jotta saa väljät pois. Sitten löysää määräkireyteen (paksu alusprikka vielä liikkuu sivuttain mutterin alla, esim rukarilla työntäen, ei siis kampeamalla voimalla). Ja sen jälkeen toki sokalla mutteri kruunuprikkaan lukkoon.

                            Comment


                              #15
                              Tämähän asia selvisi siten, että takajarrurumpuja myydään kahdella eri offsetilla eli navan korkeudella. Eroa on 4mm. Tarkastakaa vanhan navan korkeus ennen kuin lyötte uudet laakeripesät sisään rumpuun. Kalliita 60€ virheitä muutaman satkun autoon, kun osia ei voi palauttaa. Oppimaksuja :) Katsotaan onnistuuko uudella oikealla rummulla.

                              Pissapojan moottori oli polttanut sulakkeen ja hajonnut itsekin. Tai ainakin virtaa tulee sulakkeen vaihdon jälkeen. Virtajohot moottorille oli ranetettu siten että lattaliittimet oli vedetty pesään ja teipillä eristetty ne, mutta vettä sinne oli päässyt. Kuvassa (osa 9) näkyy tuo pissapojan pumppu, eikö siinä kuuluisi olla liitin eikä kaksi erillistä johtoa? Jos pelkät johdot niin siihen muodostuu oikein vesikuppi

                              Härskiltä tuli hommattua paneeli takavalojen välille, ja harmaa plyysisisusta sinisen kankaisen tilalle.
                              Attached Files

                              Comment


                              • #16
                                Liitin pitäisi olla pissapojan pumpulle

                                Comment


                                  #17
                                  Mulla on sulle pissapoikaan erinäisiä osia, sikäli tarviit sit. Se on pääasia, että näitä pidetään kunnossa :)

                                  Comment


                                    #18
                                    Leima tuli Romanien kansallispäivän kunniaksi.
                                    Oikein kokoisilla rummuilla onnistui takajarrujen ja laakereiden laitto.

                                    Pommin hajoamisen elkeet löytyivät foorumia lukemalla...

                                    Uus pumppu pesurille näyttää olen 10e Härski, pitäisi vaan keksiä tuo oikeanlainen liitin sille pumpulle, paa viestiä jos on. Tuo edellinen pumppu saattoi mennä oikariin liittimen puutoksen vuoksi.

                                    Ohjausvaihteen haitarikumi on rikki, mutta ei ainakaan vaihde mahottomasti vuoda - antaa olla ja uusii sitten kokonaisen purkuosan tms tilalle? Haitarin ehjäys taitaa muuten olla hankalaa

                                    Comment


                                      #19
                                      Omaan pitäisi myös vaihtaa suojakumi ja se onkin odotellut jo kohta vuoden vaihtoa hyllyssä. Aika tympeeltä hommalta vaikuttaa.

                                      Comment


                                        #20
                                        Haitarihan on vain likasuoja. Jos sen sisällä on öljyä, on akselistefa jo korkannut.

                                        EIkö se pissapojan liitin ole vain sellainen kahden abikon liitin, samaan tyyliin kuin joku H4 polttimonkanta? Eli ei kovin tarpeellinen. Vai oliko siinä sellainen ISV-liittimen malli?

                                        Comment


                                          #21
                                          Kyllä kahden abikon liitin, mutta kai se pitäisi saada suojattua vedeltä ja kosteudelta? Edellinen oli laittanut kierroksia sähkömiehen teippiä. Niin ei ole tarpeellinen siinä mielessä, että sitä tarvitsisi usein availla? Voisihan siihen jonkun kortsun laittaa jossa pienen pieni tiukka läpivienti.

                                          Mittaristohan tässä sekoilee kun kytkee ajovalot päälle, vilkkuviikseä käyttäessä saattaa kytkeä pitkät. Ja hätävilkut ja sekä mittarivalot ja pommin valo vilkkuu kuin joulukoriste. Viiksi menossa vaihtoon.

                                          typ44 kiinnitetty mittaristo-ongelman threadissä ei enää kootat linkit toimikaan...

                                          Comment


                                            #22
                                            Eiköhän me siihen liitin saada tehtyy, mikä kestää. Ja mittariston vois käyttää levällään ja tarkistaa juotokset samalla kertaa.

                                            Btw, on muuten aika passelit jarrut lötkössä ikäisekseen, kun on uusi pommi ja jarrutehostin :)

                                            Comment


                                              #23
                                              Ei ole alkuperäinen liitin suojattu mitenkään vedeltä ja tiivistä siitä ei saakaan, koska pumpussa on vain ne suorat lattallittimet.. Laitat uudet kuorelliset abikot johtoihin ja tökkäät erillisinä molempiin nastoihin.

                                              Comment


                                                #24


                                                Update, lisää leimaa sai konttorilta hakemalla. 2 viikon päästä 700km reissu Lötköllä tulossa, eli vikojen ulosajo

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Pommivalo palaa, mutta otin toistaiseksi polttimon pois kun jarrut riittää.

                                                  Pyyhkijien ajan tuoma automatiikka poistui, kun puhdistin järkyttävät pölymäärät viiksistä.

                                                  Vilkkujen merkkivalot sekoilee kun vilkku päällä jarruttaa, näyttää hetken jarruttamisen jälkeen vastakkaista vilkkumerkkivaloa.

                                                  Onko kukaan tilannut Kiinan varaosanumeroilla siellä tuotettua uustuotanto-Lötköä? Automalli suunnilleen sama, mutta toimiikohan varaosat?

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Kultsilla on samaa murhetta vilkun merkkivalojen kanssa, tosin parina on pitkien merkkivalo. Oletan, että tietää mittariston kolvaushommia.

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      Pommin valon saa helpommin pois toiminnasta nappaamalla jarrutehostimessa olevasta paineanturista toisen johdoista irti.

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Toimiiko tuo vielä C4:ssa?

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Hyvä tietää Jasso, jatkoa ajatellen. Polttimon poisto on niin helpon looginen ratkaisu...

                                                          Valohoito, tai tarkemmin lämpöhoito auttaa mittariston toimivuuteen. Auto oli koko päivän auringossa ja kuuma hellepäivä - sisällä todella kuuma. Lähdin liikkeelle niin ekat 5km toimi nopeusmittari pomppimatta sekä matka- ja osamatkamittarit myös. Huomasin lisäksi, että varoitus ajovalojen päällejäämisestä toimi tuolloin myös (?!). Kunnes ajoviima/tuuletus viilensi auton (mittariston) ja kaikki em. ongelmat taas palasivat.

                                                          Jossain lukikin kasikympin mittariston juotosten lämmittelystä jolla ongelmat mittaristossa korjautuivat. Mutta mistäpä tietää oikea lämmön määrä ja kohdistaminen juotoksiin? Kuumailmapuhaltimella rikkoo mittariston, mutta jos ottas mittarin irti ja lainaisi vähän hiustenkuivainta? :D Ei kait siinä mitään häviäkään

                                                          Onko C4 sama systeemi? Mulla ollu 3 lötköö joissa kaikissa pommivikaa, 4kpl C4 ja missään ei tuota paineakkuvikaa...

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            En ole kovasti tarkkaa vielä niitä piirilevyjä tutkinut. Jos siellä in läpivietyjä komponentteja, (hyvä) kolvi on hyvä työkalu. Jos taas pintaliitoskomponentteja, niin 200 asteinen uuni vajaa 10 min.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X