Nyt alkaa kiekkoa pyörimään nurkissa sen verran, että pistettävä lissee myyntiin..
Eli myydään Audin oem A5 lisävarustevanteet, osanro 8T0601025BC, koossa 19x8,5 et32, 5x112 jako kr. 66,5, päällä kuvissa sileät kesärenkaat jotka oli vain vanteiden suojana jotka otettu irti sittemmin. Pieniä käytön jälkiä löytyy, kahdessa vanteessa enemmän, mutta ei isoja. Kevyesti kanttaria hipaissut toisen ihan reunasta, jälki 1mm leveä n 10cm pitkä ja alta millin syvä, eli ei mikään iso pusu, ja muuten kiveniskemien tekemiä lohkeamia, yleisilme siisti.
Tarkoitus oli hipistellä priimaks ja maalata kesäkaudelle, mutta kohdeauto vaihtui pihakuvassa ja nykyiseen liian pienet että jaksaisin nähdä vaivaa (vielä).
Vasta pesty ennen kuvien ottamista ja keskiöt puhdistettu ruosteista.
Tällä hetkellä vanteet ilman renkaita jotta saa säilytykseen paremmin pahvilaatikoihin, tuo renkaat mukana niin laitetaan päälle ja punttiin kaupan päälle.
Etumaksusta voin myös tilata passelit valinnan mukaiset kumit ja kietaista päälle että on valmis pakka suoraan kyytiin nostettavaksi. Voit toki tilauttaa itsekin meidän varastoon omia kanavia pitkin.
Sijaitsee Espoossa työmaalla säilytyksessä vielä toistaiseksi.
Pyyntiä sen 550€/voi esittää oman järjellisen mielikuvansa soppelista hinnasta.
Voidaan myös vaihtaa 20-21" vanteisiin, oli ne renkailla tai ilman, myös Macbook Pro-mallin läppäri kiinnostaa (min 16/256 muistioptioilla), välirahoja ja niiden tarpeita voidaan pohtia yhteistuumin tapauskohtasesti.
Yhteystiedot:
sposti janne.puronen@gmail.com
WA / TG nol4nol5433989
YV / Savumerkit
Kuljetus/treffit sovittavissa uudenmaan alueella
Lähetys mahdollinen, rahat tilille ja pakatut vanteet matkahuollon lähetille, kulut ostajalle (n. 90e)
Maksu käteinen/mobilepay/tilisiirto (OP/Nordea/S-pankki)