Olemme julkaisseet verkkosivuston ulkoasupäivityksen, joka tuo sivuston visuaalisen ilmeen lähemmäksi Audin nykyistä designlinjaa. Päivityksen tavoitteena on modernimpi käyttökokemus sekä selkeämpi navigointi niin uusille kävijöille kuin pitkäaikaisille jäsenille.

Ulkoasu-uudistuksen yhteydessä sivustolle on lisätty myös uusia toiminnallisuuksia. Merkittävin lisäys on tapahtumakalenterin tilausmahdollisuus, jonka avulla käyttäjät voivat seurata klubin tapahtumia suoraan omissa kalentereissaan.

Kaikki uudistukset eivät ole vielä täysin valmiita. Sivuston toiminnallisuuksien viimeistely jatkuu kevään edetessä, ja tavoitteena on varmistaa sujuva ja luotettava käyttökokemus kaikilla laitteilla.

Lisäksi luvassa on merkittävä päivitys klubin keskustelufoorumiin. Nykyinen foorumialusta on aiheuttanut talven aikana useita haasteita käytettävyydessä, mikä on vaikeuttanut käyttäjien osallistumista keskusteluihin. Foorumiohjelmiston siirto uudelle alustalle on suunnitteilla, ja sen odotetaan parantavan käytettävyyttä sekä vakautta tulevaisuudessa.

Uudistusten myötä Audiclub Finland tähtää entistä aktiivisempaan yhteisöön ja parempaan palvelukokemukseen jäsenilleen.

Hallitus

Kun vaihdoin polttomoottorisen Audi A5:n täyssähköiseen Audi e-tron 55 Sportbackiin toukokuussa 2025, odotin teknologista harppausta, mutta sainkin jotain muuta: uuden tavan matkustaa. Nyt, reilun 12 000 kilometrin jälkeen, on aika katsoa, mitä sähköistyminen on opettanut.

Suurin muutos on tapahtunut ratin ja penkin välissä. Siinä missä aiempi 2.0 TFSI -kone ruokki aktiivisempaa ajotapaa, e-tron on rauhoittanut kuljettajan. Kyse ei ole siitä, etteikö voimaa löytyisi – raskaammalla kaasujalalla e-tron liikahtaa hyvinkin eleettömästi – mutta moottoriäänten puuttuminen luo seesteisen tunnelman, joka ohjaa nauttimaan matkasta suorittamisen sijaan.

E-tronin vahvuudet korostuvat pitkillä siirtymillä. Viime kesän 2 000 kilometrin lenkki osoitti, että auto on erinomainen matkakumppani. Daytona Gray -väri, mustaoptiikka-paketti ja S-line-yksityiskohdat timanttitikattuine nahoineen tekevät autosta visuaalisesti nautinnollisen, mutta todellinen luksus piilee hiljaisuudessa. Vaikka alla pyörivät näyttävät 21-tuumaiset vanteet, rengasmelu pysyy maltillisena. Myös auton kyky ottaa virtaa vastaan on huippuluokkaa, mikä tekee lataustauoista lyhyitä.

Varjopuoliakin löytyy. Talven tullen ovenkahvat ovat osoittautuneet herkiksi, ja ohjelmisto on muistutellut itsestään epämääräisillä ilmoituksilla vakionopeudensäätimestä ja käsijarrusta. Range on myös auton painoon nähden rajallinen, erityisesti pakkasilla.

Kaipaanko jotain vanhasta? Ehkä moottorin ääntä ja sitä tiettyä mekaanista sielukkuutta. Sähköauto on kieltämättä hieman kliininen – se lipuu paikalle vailla dramatiikkaa. Silti, kokonaisuus on niin mieluisa, ettei paluuta entiseen enää ole.

Pärnun ratapäivällä on tullut käytyä melkein joka vuosi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pari vuotta on tainnut jäädä välistä.  Joka kerta olen mennyt sinne kaveriporukalla. On otettu majoitus milloin mistäkin ja vietetty rentouttava pidennetty viikonloppu. Tällä kertaa arvelin, että lähden perheen kanssa. Vaimon ja kahden kouluikäisen pojan. Ketään näistä ei tarvinnut varsinaisesti houkutella mukaan. Poikia innosti laivamatka ja yksi uusi maa. Ja tietenkin se kesäratapäivä. Talvella ollaan vanhemman pojan kanssa käyty Rovaniemellä ajamassa jäärataa, mutta kesäkelin radat ovat vielä käymättä. Korjautuu sekin tässä samalla.

Matkaan lähdettiin aikaisin aamulla Joensuusta. Laivaksi valikoitui perinteisesti rahtilaiva Vuosaaresta Muugaan. Sillä välttää sekä Helsingin että Tallinnan keskustojen ruuhkat ja hintakin on varsin kohtuullinen. Ainut huono puoli tässä laivassa on, ettei siellä ole juuri mitään tekemistä. Pärnussa majoituimme kaksion kokoiseen asuntoon ja lähdimme paikalliseen pizzeriaan iltapalalle. Sitten odottamaan huomista ratapäivää.

Yleensä Pärnussa on ollut aurinkoinen ja kuuma sää. Tällä kertaa säätiedote lupasi hieman sateisempaa ja viileämpää keliä. Ei siis kylmää missään nimessä, mutta normaalia hellepäivää viileämpää. Radalle saapuessa keli oli puolipilvinen ja rata oli sateen jäljiltä kostea. Poijille kypärä vuokralle ja rataa kiertämään. Uutena tietona itselle tuli, että radalla sai olla vain yksi kyytiläinen kerrallaan. Tämä tarkoitti sitä, että kumpaakin poikaa täytyi kyydittää vuorotellen.  Tämä tarkoitti sitä, että isälle tulee ennätysmäärä kierroksia. Eihän se mitään haitannut. Vanha RS 6 toimi ratataksina aivan hyvin. Vaikkei se mikään rata-auto olekaan. Yleensä Pärnun ratapäivillä on joutunut vierailemaan paikallisessa varaosaliikkeessä hakemassa joko puolaa, jarrupaloja, sisäilman puhallinta tai jotain muuta tarpeellista mikä on ratapäivillä sanonut itsensä irti, mutta tällä kertaa siellä ei tarvinnut käydä. Aamupäivän jälkeen tuli pidettyä lounastauko paikallisessa ostoskeskuksessa. Päivän toisella puoliskolla rata näytti hetken jo siltä, että se kuivuisi, mutta ei se meidän aikana sitä kerennyt tehdä.  Kierroksia en laskenut, mutta koskaan aikaisemmin en ole näin paljoa täällä ajanut. Pojat tykkäsi. Ja isä myös. 

Ratapäivän jälkeinen päivä oli tarkoitus kierrellä Pärnua ja katsella nähtävyyksiä.  Sää ei tosin sitä suosinut. Satoi vettä. Saimme sitten idean, että lähdetään ajelemaan Latviaan. Ajoimme lopulta Riikaan asti katsomaan patoa ja Riian radio- ja televisiotornia. Paluumatkalla tankki täyteen ja tarvittaessa myös kontti. Illaksi Pärnuun majoitukseen ja seuraavaksi päiväksi Tallinnaan kauppoja kiertämään sekä käymään Tallinnan teletornissa. Tornista on hyvät näkymät ja hauskoja reikiä lattiassa mistä näkee maahaan. Pääsisi siellä myös kävelemään ulkotasanteen reunalle, mutta siihen ei riitä pää. Illaksi laivalla Suomeen ja yöksi kotiin. Loppujen lopuksi pojille tuli kaksi uutta maata ja kesäratapäivä oli sen verran mukava kokemus, että ilmeisesti pitää lähteä uudelleen.  Olihan se itsellekin sisällöltään hieman erilainen viikonloppu Pärnussa. Jälkitunnelmat olivat kyllä ihan yhtä virkeät kuin aikaisempienkin reissujen jälkeen. 

Kaksi eri lähtökohtaa

Aiemmin kesällä tuli seurattua useamman matkaseurueen reissuja Saksan suunnalle jatkona Pärnun ratapäiviltä ja haaveissa oli, että ehkä kesällä 2025 sinne suunnalle pääsisi seuraavan kerran – tälle vuodelle ei aikataulut osuneet kohdalleen.

Audiclubin kesän ratatapahtumat olivat Ahvenistoa vaille paketissa. Mukavaa oli taas ollut ja kierroksia tuli kerättyä A3:lla riittävästi omaan makuun. Mikko sattumalta mainitsi, että olisi lähdössä yksin Saksan suuntaan syyskuun puolella, vaikka omat ajatukset olivat edelleen vahvasti seuraavassa vuodessa, niin kyllä se mieli lopulta muuttui – eihän sitä tiedä mitä talvi tuo tullessaan. Kiirehän siinä lopulta sitten tuli kerhon tapahtumien hoitamisen ja kaluston kuntoon saattamisen kanssa, mutta lopulta nokan saattoi kääntää hyvillä mielin kohden Saksaa.

Mikolla on tavoitteena päästä Nordschleiffelle joka vuosi, mutta elämä kun on usein hektistä niin ei koskaan tiedä milloin matkaan pääsee ja joinain vuosina varaukset saatetaan tehdä vain viikkoa ennen reissua.

Esimerkiksi tänä vuonna kun elokuussa lähti isompi tuttavaporukka, niin Mikon aikataulu ei antanut mitenkään periksi lähteä viikoksi pois. Syyskuulta peruuntui sitten perheen yhteinen reissu, kun työ- ja vapaa-aika eivät perheessä kaikilla kohdanneet niin yllättäen kalenterissa olikin sopiva viikon tyhjä aukko. Tilaisuutta ei voi hukata ja silloin mennään vaikka yksin – porukalla on toki mukavampaa kun on seuraa, mutta aina ei voi valita, jos radalle haluaa. Tapahtui nopea Nyrre-kalenterin tarkastus ja etsintään ajankohta, milloin rata on auki koko päivän ajan – tämmöinen viikonloppu sieltä löytyikin ja siihen heti varaus kiinni autolauttaan ja majoituksiin. 

Mikä se Nordschleiffen lumo on?

Tuttavallisemmin Nordschleiffen rata tunnetaan Nyrrenä. Kävijämäärät tuntuvat kasvavan vuosi vuodelta Nordschleiffella ja tuurista kiinni millainen ruuhka sinne sattuu. Kelillä oli tälläkin reissulla suuri osuus siihen, että ruuhkia ei päässyt syntymään kun alustavassa ennusteessa oli viikonlopulle luvassa kevyttä sadetta. Torstaina oli kostea ja perjantaina kun rata-aukesi niin samalla taivas repesi satamaan ja vettä tuli todella paljon joissain osissa rataa. Viikonlopuksi alkoi muitakin autokuntia saapumaan, suurimpana edustajina silmämääräisesti UK kilvillä liikkellä olleet.

Jututin erästä TTRS kuskia, niin hän oli tullut kaverin yllyttämänä UK:sta ensi kertaa paikanpäälle ja kierros omalla autolla riitti kokemuksena – ei kuulemma enempää tarvinnut itse yrittää ja kaverin kyydissä oli helpompi nauttia vauhdista. Kun vertaa tätä viikonloppua pari viikkoa myöhemmin olleeseen Green Hell Driving Days tapahtumaan, niin siellä autokuntia oli todennäköisesti 4-5 kertaa enemmän ja jonot radalle sekä sieltä pois olivat hyvin pitkät.

Autobongarille radan lähistöllä riittää nähtävää Porschet, McLarenit, Lamborghinit ym. ovat hyvin yleisiä, Audin R8:seja taas näkyy vähemmän saman hintaluokan autoissa. Useammasta Porschesta paistaa myös paikallisen (virallisen Porschen) virityspajan Manthey Racingin tarrat ja isot aero-osat. Itselle jäi sellainen tunne, että useimmat tracktoolit olivat 2-4 sarjan BMW:tä ja monessa oli suht isoa takasiipeä kiinni. Kaikki erikoisemmat autot kuitenkin häviävät heti liikenteen seasta kun lähdetään ajamaan radalta poispäin muutama kilometri.

Kevät ja syksy ovat oikeasti hyvää aikaa radalla, pahimmat lomaruuhkat eivät ole vielä saapuneet, sekä keli pysyy sopivan viileänä. Sama heijastuu myös majoituksien ja lauttojen hintaa suoraan – kova helle, yhdessä ison ruuhkan kanssa radalla, on raskasta niin kuskille kuin autolle ja jonot on välillä käsittämättömiä.

Ainahan ei aikataulu osu niin, että radalle pääsisi koko päivän ajan turistivuoroilla. Tämän vuoksi pitkä viikonloppu on oikeastaan minimiaika, mikä kannattaa reissuun varata. Kohteeseen matkustamisen kanssa pitkä viikonloppu paikan päällä on jo noin 1,5 viikkoa kokonaisuudessaan. Koskaan ei kuitenkaan tiedä millainen keli vuorien ja laaksojen alueelle sattuu ja onko rata suljettu koko ajan. Päiviä kannattaa varata tämän vuoksi useita, kokonaiskustannuksiin majoituksesta ei kuitenkaan tule isoa kustannusta, jos vaihtoehtona on ettei radalle pääse ollenkaan. Arki-iltojen ajat on parhaita, kun radalla on tilaa ja suurin osa autoista on paikallisia.

Useiden paikallisten mielipide on, ettei turistiajoihin kannata osallistua, vaan mennään erillisellä ratapäivällä ajamaan jolloin riskitekijät ovat paljon pienemmät esimerkiksi nestevuotojen osalta. Yksityisiä ratapäiviä ovat Audiclubin kävijät monesti myös suosineet, kustannus on toki eri luokkaa ja huonolla säällä päivä menee hukkaan, mutta vastineeksi saa helposti pari kymmentä kierrosta takataskuun ja vapaan pääsuoran kokemuksena edes kerran.

Matkailu avartaa, vinkkejä reissuun?

Saksassa on paljon nähtävää, vaikka tarkoitus on mennä ajamaan radalle niin voi reissun ottaa rennonminkin. Menomatka Travemünden satamasta tapahtuu yötä vasten ja autobaanan kutsu on huumaava, saksalaiset tykkäävät kuitenkin tietöistä, mitkä sotkevat helposti aikatauluja. Tuttu välietappi yöpymiseen on Bad Fallingbostellin kaupunki, mistä ehtii hyvin illaksi vielä turistikierrokselle.

Nordschleifen rata sijoittuu pohjoisessa Adenaun kaupungin ja etelässä Nürburgin kylän väliin. Adenausta löytyy supermarkettia ja useampaa lounaspaikkaa – sekä tuttu valokuvauspaikka Bistro Cockpit ja sen vieressä sijaistseva Hotel an der Nordschleife.

Nürburg on pieni kylä ja kaikki pyörii käytännössä moottoriurheilukauden ympärillä, nähtävyyksiäkin löytyy ja etenkin linnalla kannattaa käydä kävelemässä sekä vähän matkan päässä sijaitsevaan ring°arenaan tutustumassa.

Paluumatkalle varattava aikaa

Paluumatka tuntuu helpolta, koko päivä aikaa, mutta matkaakin on paljon, kun välissä ei olekaan yötä. Tänä vuonna kun olimme puolikuntoisella kalustolla liikenteessä, alkoi vähän jännitämään mihin aikaan satamaan lopulta saavutaankaan.

Matkan varrelle oli valittu turistikohteeksi Kasselista löytyvä Herkules monumentti ja sen massiivinen suihkulähde portaikko. Olin käynyt täällä lapsena ja kyllä portaita oli edelleen yhtä paljon, harmittavasti itse suihkulähde oli remontissa, mutta kauniit maisemat oli silti tarjolla. Olimme Mikon kanssa samaa mieltä, että ehdottomasti pysähdyksen arvoinen paikka – ennemmin kokemuksia takataskuun kuin kaupoilla pyörimistä, jos saa valita.

Mitäs sitten, jos radalle ei pääse ajamaan?

Kelin suosiessa rata kannattaa ehdottomasti lähteä kiertämään vuokraamalla sähkömaastopyörä, vuokraamoja löytyy ainakin Adenausta. Välillä voi käydä myös ajamassa paddock alueella kartingia ja siirtyä sen jälkeen Nurburgin linnan alueelle kierrokselle ja lounaalle.

Kylät radan ympärillä ovat hyvin pieniä, joten parin päivän aikana ehtii kaiken kertaalleen kokemaan. Saksasta ei onneksi linnat lopu kesken, joten nähtävää riittää lähistöllä, Burg Elz, Cochem Castle ovat noin tunnin ajomatkan päässä ja ulkomaille pääsee Luxemburgin Vianden Castlen kierroksella.

Tänä vuonna oli varasuunnitelmana lähteä käymään Michael Schumacherin ulkokarting radalla reilun tunnin päässä, mutta sateisen kelin vuoksi päädyimme Cochemin linnan kierrokselle ja snitselille joen varteen.

Kestääkö kalusto?

Autourheilu harvoin on halpaa varsinkaan satunnaiselle harrastajalle. Valitettava totuus on, että yleensä aina jotain hajoaa tai reistailee. Tällä kertaa toisesta autosta lämmöt kävivät liian kuumana ja ohjaustehostin saatiin rikki, kun piilevä vika ajettiin esiin – lisäksi splitteri jäi Cochemin linnan pihalle.

Kaksonen ei paljoa paremmin pärjännyt ja lopputuloksena huohotusjärjestelmän vian vuoksi auto seisoi pari päivää parkissa ja radalle vuokrattiin pirtsakka Mini Rent4Ringin kalustosta – tässäkin lopulta kävi tuuri ja ajot jatkuivat, vaikka reissubudjetti paisui odottamattomasti.

Ei näistä lannistuta kuitenkaan! Positiivisena asiana The Crown Performance korjaamo tuli tutuksi niin paikanpäällä kuin etädiagnoosissa ja palvelu oli erittäin asiallista. Korjaamo oli viikonloppuna avoinna turistipäivien vuoksi ja kävi ilmi, että heillä on myös muutama sata ringtoolia varastossa säilössä asiakkaiden puolesta.

Jos kulkuväline kaipaa korjausta radalla, niin on hyvä huomioida, että varaosien saatavuus on radan läheisyydessä todella huono – vähintään omat jarrupalat kannattaa pakata mukaan kun matkaan lähtee. Korjaamoita löytyy kuitenkin hyvin, että vaihto onnistuu monesti paikanpäällä odotellessa.

Ensi kertaan!

Teksti ja kuvat: Mikko Väinölä ja Jukka Väänänen

Artikkeli on pidempi versio vuoden 2025 Audiclub Finlandin lehdessä julkaistusta sisällöstä.

Kesäkuisena perjantaina aamu meni vielä töiden merkeissä ja puolen päivän jälkeen suunnattiin Vuosaareen ja laivamatka kohti Saksaa alkoi. Samalla pääsi lomafiilikseen, kun työt oli pakko lopettaa duuniläppärin kotiin jättämisen myötä. Lauantaina illalla laiva pääsi perille Travemündeen ja otettiin pieni siirtymä Hampurin eteläpuolelle yöksi.

Seuraavana päivänä oli reissun pisin ajopäivä, noin 850 km nykäisy Itävaltaan St. Antoniin. Alkumatka sujui mukavasti mutta auto päätti mennä limp modeen ja tehot katosivat. Auto sivuun baanalta ja VCDS:llä koodien lukuun. DPF:n paine-eroanturi antoi koodia eikä suostunut nollaantumaan eikä perinteinen auton buuttauskaan auttanut. Aikansa kun auto lepäsi lounaan ajan ja vielä kertaalleen, kun nollasin koodit niin kyllä se limp mode taas hävisi ja pääsi ajamaan normaalisti jonkin aikaa. Onneksi moottorissa on terveesti tilavuutta niin limpissä ollessakin autolla pystyi pitämään sellaista 160 – 180 km/h matkavauhtia, nopeuden nostaminen oli vaan tuskaisen hidasta. Perille päästiin 7h 41min ajon jälkeen keskinopeuden ollessa 110 km/h ja kulutuksen maltillinen 13,1 l/100 km.

Ensimmäinen etappi oli suoritettu ja edessä oli muutama päivä St. Antonissa ja siellä aktiviteetteina oli mm. sähkömaastopyöräilyä upeissa maisemissa, käppäilyä metsäpoluilla ja yhtenä päivänä käytiin ajamassa Kaunertal Glacier Panoramic Road, joka olikin maisemiltaan upea pätkä. Ylös kun päästiin, niin mentiin vielä Karlesjochbahnilla ylöspäin ja tulipa samalla poimittua maapiste myös Italiasta. Niin, ja perheen nuorisoa huvitti, kun olivat kahdestaan eri maassa kuin vanhempansa.

Itävallasta kun palattiin Saksan puolelle, niin käytiin tsekkaamassa Prinsessa Ruususen linnan esikuvaksikin mainittu Neuschwanstein linna. Oli upea paikka ja opaskierros oli toteutettu vain niin kuin saksalainen sen osaa. Saksassa on paljon linnoja ja tänne kyllä kannattaa ajella vähän kauempaakin vaikkei olekaan niitä kaikkein vanhimpia mitä maasta löytyy.

Illaksi ajettiin Ingolstadtiin ihan vanhan kaupungin viereen hotelliin, jossa näytti olevan jotain Audin koulutuksia. Ingostadtissa oltiin kaksi yötä ja niiden välinen päivä meni Audin pääpaikalla museolla ja tehdaskierroksella sekä tietenkin currywurstilla. Tehdaskierroksella olin käynyt 2010, mutta ihan yhtä mielenkiintoinen se oli 15 vuotta myöhemminkin. Vahva suositus. Liput saa suoraan netistä.  Tulipa siellä nähtyä Kalle, Wisa ja Joonas, jotka olivat äiäreissulla RS6 plussalla. Toki tätä oli vähän pohjustettu etukäteen, joten ihan täydellisestä sattumasta ei ollut kyse.

Tehdaskierrosta voi suositella erittäin lämpimästi. Oli hienoa nähdä miten teräslevypinkasta robotti nappaa pellin ja alkaa askarrella siitä autoa. Ilmeisesti ovat Audillakin päässeet siitä vaiheesta eteenpäin, kun auton valmistus aloitettiin ottamalla hyllystä lämmityslaitteen kenno ja aloittamalla kasaamaan autoa sen ympärille. Kuvia ei valitettavasti saanut ottaa ja kännykät piti jättää säilytykseen ennen tehdashalliin siirtymistä. Museossa kalustoa oli joka lähtöön ja tulipa omin silmin nähtyä myös prototyyppi kaksiovisesta A8 Coupesta (D2).

Ingolstadtista ajettiin Adenauhun. Matkaa ei ollut kuin noin 500 km mutta sadekeli, tietyöt, ruuhkat ja säännöllisen epäsäännöllisesti vaivannut limp mode eivät varsinaisesti tehneet matkasta sellaista, mitä moni kuvittelee Saksassa ajamisen olevan. Ylipäätään Saksan moottoritiet ovat sen verran täynnä autoja, että kovin pitkään ei pääse päiväaikaan ajamaan yli 200 km/h vauhdeilla. Yöaikaan tilanne saattaa olla eri, mutta sitä ei tällä reissulla tullut kokeiltua.

Juhannus meni Adenaussa, joka sijaitsee siis ihan Nürburgringin kupeessa. Kalle, Wisa ja Joonas olivat myös samaan aikaan samassa paikassa, joten käytiin pariin otteeseen syömässä kimpassa ja kierrettiin muutama kierros rataakin samassa autossa. Itselle oli varattuna vuokraamosta Alpine A110, mutta koska vuokraamon molemmat Alpinet olivat rikki, jouduin ottamaan Toyota Supran kahden litran koneella. Ei siinä, ihan hyvä työkalu sekin oli turvakaarineen ja kunnon alustoineen, mutta ei ollut ollenkaan sama asia kuin pieni ja kevyt keskimoottorinen urheiluauto. Sinänsä palvelu Rent4Ring -vuokraamossa oli hyvää ja pahoittelivat kovasti, etteivät pystyneet järjestämään haluamaani autoa. Päivän päätteeksi ajettiin vielä kuuautolla yksi perhekierros ja siitä tietenkin puolet limpissä.

Nyrreltä suunnattiin takapenkkiläisten odottamaan kohteeseen Soltaun lähelle. Siellä on hallittavissa olevan kokoinen huvipuisto nimeltään Heide Park. Laitteita ei ole juurikaan enempää kuin Lintsillä, mutta koska alue on yli 11 kertaa Lintsin kokoinen niin laitteetkin ovat selvästi suurempia. Kesäkuussa ei ollut ruuhkia, joten jonottamiseen ei mennyt aikaa. Tämäkin on suosittelemisen arvoinen paikka. Melkein kannattaa varata kaksi päivää, etenkin jos on menossa heinä- tai elokuussa, jolloin paikallisillakin on lomia. Soltaussa on myös Outlet -kylä, josta voi tehdä hyviä ja tarpeellisia hankintoja. 

Huvipuistopäivän jälkeen ajettiin Hampuriin pariksi yöksi ja kyllähän suurkaupungin meno etenkin jalkapallon EM- kisojen pelipäivänä kun ”kotijoukkue” Turkki pelaa, oli aikamoista. Hampurissa on montakin hyvää käyntikohdetta ja Minatur Wunderland (https://www.miniatur-wunderland.com/) on ehdottomasti yksi suosittelemisen arvoinen. Wunderlandissa on mm. pikkutarkka pienoismalli Monacosta F1 -kisojen aikaan. Upeudesta kertoo jotain se, että pienoismallissa on kisat menossa ja autot ajavat radalla. Mutta niin oli myös Automuseum Prototyp (https://prototyp-hamburg.de/), joka sattui olemaan ihan muutaman minuutin kävelymatkan päässä hotelliltamme.

Hampurista suunnattiin Lyypekkiin mutta koska olin ostanut jo edellisenä vuonna Black Friday -tarjouksesta laivaliput Finnlinesillä Kapellskäristä Naantaliin, niin Lyypekissä käytiin vain Cittimarktissa ”säästämässä” ja illaksi ajettiin Rostockiin. Ei muuten jäänyt epäselväksi että ei oltu enää entisen Länsi-Saksan puolella, kyllä sen vaan edelleen näkee. Rostockista hypättiin aamulla laivaan ja suunnattiin Ruotsin puolelle Trelleborgiin ja sieltä ajettiin Södertäljeen Scandiciin yöksi. Vaimolle tuli flashback ja soitto äidille vahvisti asian: samassa hotellissa oli tullut oltua joskus 40 vuotta aiemminkin yötä. Huonosti nukutun yön jälkeen (ilmastointi, mikä?) reilun 1,5h ajomatka Kapellskäriin ja päivä menikin mukavasti Finnlinesin lähes uusissa laivoissa. Oli oikein mukava lillua päivällä porealtaassa takakannella ja katsella Saaristomeren upeita maisemia. Laivoilla on erittäin hyvät tilat katsella maisemia ja ravintoloista saa erinomaista ruokaa varsin kohtuulliseen hintaan. 

Linkki Finnlinesin sivuille Finncanopuksen ja Finnsiriuksen 360 -kuviin: https://finnlines.visualizer360.com/finnsirius#87116,89613,0,0.01

Kun illalla sitten oltiin Naantalissa ja edessä parin tunnin ajomatka kotiin niin melkein koko matkan mietittiin milloin päästään seuraavalle vastaavalle reissulle ja mitä tehdään toisin. Lienee onnistuneen reissun merkki, kun alkaa suunnitella seuraavaa jo ennen, kun on päässyt kotiin.

Valmistelut

Reitin suunnitteleminen ja yöpaikkojen varaaminen etukäteen oli perhereissulla ollessa meidän mielestä fiksua, joskin fiksattu reitti ja yöpaikat eivät anna kovin paljoa mahdollisuuksia spontaaneihin käyntikohteisiin. Edelleenkin Michelinin Green Guidet ovat todella hyvä apu sekä reitin suunnittelussa että varsinkin paikan päällä ajellessa, etenkin jos aikataulu ei ole liian tiukka. Päädyttiinpä vuoden 2015 Saksan reissulla Schwartzwaldissa St. Blasienin tuomiokirkkoon, jossa on mm. 36 metriä halkaisijaltaan oleva kupoli, joka yltään 63 metrin korkeuteen. Ilman Green Guidea oltaisiin luultavasti ajettu tuosta ohi vain parin kilometrin päästä autuaan tietämättöminä moisesta nähtävyydestä.

Auton valmistelussa tärkeää on hyvin tehdyt etukäteishuollot, erityisesti jarrujen ja renkaiden osalta. Kesällä voi olla todella kuuma ja senhän tietää, kun suomalainen pääsee Saksaan niin täysillähän siellä tulee ajettua, jos vaan tilaa on. Silloin on parempi olla rengastuksen ja jarrujen iskussa. Ja VCDS – never leave home without it.

Mentiin periaatteella ”jokaiselle jotakin” eli pyrittiin löytämään tasapainoa kaikille mieleisten kohteiden löytämisessä. Myös lapsille kommunikointi etukäteen loppureissussa olevasta huvipuistosta auttoi heitä jaksamaan ehkä heille vähän vähemmän mieluisat käyntikohteet. Tosin, joskus se ilo tulee hyvinkin pienistä asioista ja yksi parhaista kohteista muksujen mielestä oli Kaunertalin maisematien varrella ollut vuoristopuro, johon he yrittivät tehdä patoja sillä aikaa kun kävin viihdyttämässä itseäni mutkapätkillä. Myönnettäköön kyllä, että Q7 ei ole se ihan optimaalisin laite kapeille vuoristoteille.

Mitä tekisin toisin

Meidän perheen synti tällaisilla reissuilla on aina se, että ei malteta pysähtyä paikalleen. Nyt oltiin neljä yötä St. Antonissa, mutta koska sinne päästiin perille vasta illalla ja eteenpäin lähdettiin heti aamulla niin varsinaisia siellä vietettyjä päiviä ei niin montaa ollutkaan. Muuten oltiin maksimissaan kaksi yötä yhdessä paikassa, mikä on tietenkin todella vähän sekin. Myös kaksi viikkoa on todella lyhyt aika olla reissussa, joten kesälle 2026 onkin suunnitelmissa kolmen viikon reissu, jossa 10 – 12 päivää olisi yksi tukikohta vuokralla jossain Pohjois-Italiassa. Sitä reissua on jo alettu pohjustamaan siten, että saataisiin muutama hyvä kaveriperhe myös mukaan. Auton osalta Q7 oli hyvä valinta koska oltiin perheen kanssa reissussa, mutta jos saisi matkata kahdestaan niin omasta tallista RS4 Cabriolet olisi ykkösvaihtoehto ja aidan taakse kurkottelemalla jokin Aston Martin Vanquish V12 -moottorilla olisi varmasti hyvä tapa liikkua pitkin Eurooppaa pari kuukautta. Ehkä sekin päivä joskus vielä koittaa. 

Tero Pänttönen

Pärnussa vietetyn viikonlopun päätteeksi pääsimme lähtemään itse reissulle. Ennakko-odotuksista huolimatta Via Baltican liikenne sujui oikein mallikkaasti. Ensimmäisen etapin päätepiste oli heti Puolan puolella Suwalkissa. Illalla karttaa selatessa mietittiin, että pienellä koukulla voisi käydä Krakovassa makkaralla. Voisi sitten sanoa, että on syönyt Krakovassa Krakovanmakkaraa. Käytiin. Seuraava kohde oli Auschwitz. Se on oikeasti kylmä paikka. Suosittelen, jos yhtään kiinnostaa.

Tämän jälkeen katsoimme taas karttaa ja huomasimme, että Wien olisi ihan ilman koukkua matkan varrella. Mietimme, että oisko se viinin paikka Wienissä. Tämä kyllä velvoittaisi sitten juomaan monta pitkää kylmää Lyypekissä.. Ajoimme Praterin juureen juomaan lasilliset. Päivä alkoi pikkuhiljaa kääntyä iltaan ja varasimme majoituksen paikasta nimeltä Bruck an der Mur. Siitä olisi kätevä suorittaa seuraavana päivänä Grossglockner. Mutta taas oli majoituksessa aikaa katsella karttaa. Mietin, että pienellä koukulla piipahtaisi Wörtherseessä katsomassa kivestä veistettyä kakkoskopan Golfia. Tulipahan nähtyä sekin ja samalla vierailtua Pyramidenkogel -näkötornissa josta aukeaa todella upeat maisemat. Puolihuolimattomasti pakotin myös korkeanpaikankammoisen sinne. Anteeksi.

Näkötornista selvittiin ja samana päivänä suoritimme vielä sen Alppitien jossa maisemat ovat upeat ja tie itsessään on mukava kurvailla. Kävimme Zell Am Seessä mäkkärissä ja majoituimme paikassa nimeltä Sankt Veit im Pongau. 

Seuraavana aamuna lähdimme aikaisin Kotkanpesälle. Tätäkin paikkaa voi vain ihmetellä. Maisemat ovat upeat ja tie jota pitkin bussilla sinne kiivetään on vähintään mielenkiintoinen. Täältä jatkettiin sitten Ingolstadtiin Audin museoon ja matkan varrella sain ensipuraisun Autobahniin kunnon autolla. Ingolstadtista sitten yöksi Neckarsulmiin. Seuraavana päivänä näytettiin RS6:lle sen syntymäpaikka ja jatkettiin vihdoin ja viimein sinne Nurburgringille. Mutta hei. Tiedätte varmaan sen vanhojen Audien mittariston kellossa olevan ”palmun”? Jos autolla on yhteys tänne Saksan Mainflingenissä sijaitsevalle pellolle, niin se palmun näköinen symboli siellä kellon vieressä loimottaa. Tämä nyt ei ollut mikään nähtävyys, mutta minun teki mieli käydä tämäkin katsomassa, kun se sattui ihan pienellä koukulla matkan varrelle.

Tämän jälkeen päästiin Nurburgringille ja sunnuntain turistipäivälle. Ajoin tosin vain kaksi kierrosta, koska vetoakselin suojakumi päätti antautua baanalla ajaessa eikä viikonloppuna saanut mistään uutta. Maanantaina soittelemaan pajoja läpi ja saatiin paikalliselta marmorilta kumin vaihto tiistaille. Päätettiin ottaa maanantai lepopäiväksi ja turisteerattiin ihan rauhassa. Löysempi päivä tuli tarpeeseen sillä koko viikko oli herätty kohtalaisen ajoissa ja suoritettu monenlaista kohdetta.

Tiistaina uudella kumilla baanalle ajamaan ja kokeilemaan miten se vanha Ronsu jaksaa kulkea. Ja jaksoihan se. Paras tankillinen kesti 3,5 tuntia. Tosin kilometrejä tuli myös ihan kiitettävästi.

Seuraavaksi Lyypekkiin yöksi ja juomaan ne monta pitkää kylmää. Ompahan tällä reissulla suoritettu Edelmanin biisikin. Loppureissulla ei sen kummempia tapahtumia ollut. Juutinrauman silta on hieno kokemus ja Ruotsin läpi ajaminen ei ollut paha rasti. Sekin alkaa olla pientä pätkää vaille moottoritietä Malmöstä Tukholmaan.

Tästä reissusta riittäisi kaikennäköistä kerrottavaa, mutta tässä pieni yhteenveto miten meidän reissu eteni. Yhteenvetona voisin todeta autosta sen verran, että 2004 vuosimallin RS6 Plus melkein 300tkm ajettuna toimi todella hienosti koko reissun. Ja vaikka on vanha auto, niin se on edelleen Saksan Autobahnalla kuin kotonaan. Ja siellä se myös tunnistetaan. Muutaman kerran tuli hauista ja peukkua samaa matkaa ajaneilta. Ainoat teknikaalit oli tuo vetoakselin suojakumi ja Wienin ruuhkassa piiputtanut ilmastointi. Ilmeisesti joku turvaraja pudottaa vaan kompuran pois, jos auto seisoo ja ilman lämpötila on +42 astetta eikä viilennysteho riitä. Alkoi taas toimimaan, kun kävimme motarin levikkeeltä matkustajille virvokkeita.

Tällaisena autolla ajamisesta tykkäävänä ihmisenä tämä meni lomareissujen kärkeen. Eikä pidä vähätellä matkaseuraa. Se tekee reissaaisesta vielä astetta mukavampaa, kun on hyvää seuraa. Iso kiitos Ville Wisakannolle ja Joonas Määtälle. Ensi kerralla lähdetään ihan pelkästään Nyrrelle, ehkä. Joko mennään?!

Kalle Turunen

Syksyllä 2023 kaavailimme jälleen kerran Pärnun ratapäivälle lähtöä pienen lomanaloitusreissun merkeissä. Olimme muutama vuosi aiemmin tutustuneet karavaanarimatkailuun isäni vanhalla katsastusvapaalla pikkuvaunulla, ja meillehän se jäi. Vaunua oli ehditty remontoimaan ja varustamaan kahden aikuisen ja yhden keskikokoisen karvakaverin matkakodiksi, kun kesällä 2023 teimme 10 päivän kotimaanmatkan pitkin itäistä Suomea Audi-Clubin kesäkruisingin yhteydessä. Vaunun kanssa liikkumisessa parasta on vapaus. Ei tarvitse sitoa suunnitelmiaan ennalta varattaviin yöpaikkoihin. Majoitustapa oli siis valittu, aikaa käytettävissä 3 täyttä viikkoa ja pitkäaikaisen matkahaaveen – omalla autolla Saksaan – suunnittelu sai alkaa. Reittivalintoja ja nähtävyyksiä tuli selattua. Aiheesta oli ja tuli myös muiden clubilaisten kanssa keskustelua, niin foorumilla kuin erillisessä keskusteluryhmässä. Lopulta suunnitelma oli yksinkertainen.

Pärnu starttina kohti etelää

Matkasuunnitelmamme lähtöpiste oli siis Pärnun ratapäivä 16. kesäkuuta, mutta paluulle oli takarajana vain lomapäivien ehtyminen siitä 3 viikkoa myöhemmin. Oikeastaan muita rajoituksia ei ollut kuin pysytellä viisumivapailla alueilla, ja huomioida ensimmäistä kertaa mukana kulkeva dogbertiina.

Monet karavaanarit suuntaavat nilkka suorana etelän lämpöön Via Balticalta. Me ajattelimme alusta asti pysytellä Itämeren lähellä. Baltiassa ja Pohjois-Saksassa oli paljon kohteita, joissa emme olleet vielä käyneet, ja Puola oli molemmille uusi tuttavuus.

Lähdimme liikkeelle perjantaina 14.6. Vuosaaren satamasta Tallinnan Muugaan. Saimme kerhoseuraa lauttamatkan verran, ennen kuin suuntasimme Viron luoteisrannikolle. Ensimmäisenä päivänä ehdimme käydä vielä Paldiskissa, Kloogarannan valtavalla uimarannalla, Pakrin majakalla ja yövyimme viereisessä luonnonpuistossa, josta jatkoimme seuraavana päivänä Keilan vesiputouksien kautta Pärnua kohti. Matkalla tankatessa autoa ja ihmisiä saatiin sattumalta Clubi-seuraa loppumatkaksi. Pärnussa hyvä sää parani helteen puolelle ja Pärnun rantapuiston maksullinen soraparkki oli oiva valinta yöpymiselle. Clubi-kavereita tavattiin rannalla ja illalla ruokailtiin isommalla porukalla, ja turinointia jatkettiin seuraavana päivänä paahteisella varikolla. Radalle meno olisi vaatinut kattolaatikon ja lisäpeilien purkamisen, joten haistelimme motor sporttia tällä kertaa vain radan laidalta.
Sieltä jatkoimme tuttujen markettien kautta kohti Latviaa.

Leirintäalueet ja luonnonläheisyys Baltiassa

Baltian maissa leiriytyminen oli vaivatonta. Camping-alueet olivat ensiluokkaisia ja pääsääntöisesti hyvin edullisia, joten näitä palveluja oli erittäin mukava käyttää. Lisäksi Baltiassa ja Puolassa leirintäalueet ottavat uusia yöpyjiä vastaan myöhälle iltaan ja palvelevat ilman Keski-Eurooppalaisia päivälepoja. Matkan päällä ”lennosta” majoittuminen oli helppoa. Baltiassa riittää luontokohteita, luonnonsuojelualueita ja loputtomasti rantametsiä. Niiden rauhallisilla pysäköintialueilla yöpyminen matkailuvaunulla on yleisesti hyväksyttyä. Esimerkiksi yhden yön pysähdyimme Liettuassa Kaunasin lähellä paikassa, joka tarjosi nuotiopaikan, wc:n, ja kauniit jokimaisemat – kaikki yhdessä paketissa ilmaiseksi. Latviassa testasimme myös Suomi-karavaanareiden kestosuosikin Jurasdzeni-camping, jossa on todella hyvä hinta-laatu-taso, muutama askel vaunupaikoilta uimarannalle ja pelkän auton kanssa liikkuville erihintaisia mökkejä. 

Matkailijalle on kaikissa Baltian maissa nähtävää, mutta palvelutasossa on eroa. Viro on turismiin erikoistunut ja palvelut ovat monipuolisia ja asiakaspalvelu pienissäkin liikkeissä ja huoltoasemilla luonnistuu englanniksi. Latvia seuraa viroa noin 10 vuotta jäljessä. Liettua on tästä vielä noin 5 vuotta takamatkalla. 

Reittimme kulki Balttiassa: Muuga-Paldiski-Pärnu-Tūja-Salaspils-Jūrmala-Šiauliai-Kulautuva. Tosin pysähdyimme useammassa kohteessa matkalla ja kiertelimme nähtävyyksiä myös näiden ympärillä jonkin verran. Mm. Šiauliain ristimäki on näkemisen arvoinen ja vaikuttava kohde.

Puolet parempi Puola

Puola puolestaan yllätti meidät positiivisesti. Monet varoittelevat heikkoja matkailijan palveluita, epäsiisteyttä ja turvallisuusongelmia. Meille Puola näyttäytyi erittäin ystävällisenä, varsin siistinä ja ainakin karavaanipalveluiltaan Saksaa mutkattomampana. Vaikka maassa on tietullimaksuja ja painorajoituksia erityisesti yli 3 500 kg yhdistelmille, matkanteko oli sujuvaa. Tietöitä oli paljon, eikä suotta. Valtateiden kunto oli ensiluokkainen. Ainoana miinuksena mainittakoon hieman hankala tietullin maksujärjestelmä raskaille yhdistelmille. Tämä vaati hieman ylimääräistä opettelua ja hermojen venytystä läppärin ääressä, minkä jälkeen matka jatkui Kaunasista Puolan puolelle ja kohti Gdańskia. 

Gdańsk on Pohjois-Puolassa erittäin mielenkiintoinen ja kaunis kaupunkikohde.

Mennessä vietimme pari yötä Gdańskin läheisellä campingilla jälleen uimarantojen tuntumassa. Sieltä suuntasimme suoraan Saksan puolelle pohjoista väylää pitkin.

Palatessa olimme varustautuneet viettämään kolme yötä Puolassa. Ensimmäiseksi yöksi löysimme Poznańin kaupungin tuntumasta hotelli-vuokra-asunto-campingin-yhdistelmästä rauhallisen yösijan. Poznań on Suomessa vähän tunnettu sisämaan helmi, jonka vanha kaupunki on yksi parhaiten säilyneitä ja kauneimpia, hintataso edullinen ja isojen korkeakoulujen vaikutuksesta tunnelma nuorekas ja rento. Käteisenä kelpasivat eurot. Heti toisena yönä päädyimme ajamaan pikkutunneille saakka, kun valmiiksi katsotun omatoimi-campingin verkkomaksu ei onnistunut. Vietimme matkan ainoan yön moottoritien levähdyspaikalla. Tullimaksuteillä näihin sisältyvät siistissä kunnossa olevat wc-tilat suihkuineen, pihalta grillit ja pöytiä ja katoksia oleskeluun sekä usein pieni leikkipaikka lapsille. Monet matkan varrella tapaamamme suomalaiset karavaanarit hyödyntävät näitä säännöllisesti.

Matkasuunnittelussa kannattaa kuitenkin varautua siihen, että tietyöt sulkevat pääsyn monelle levähdyspaikalle, joten jäljelle jäävissä on todella täyttä.

Saksa – kielitaitoa ja yllättävää vieraanvaraisuutta

Pohjois-Saksan rannikko on näkemisen ja kokemisen arvoinen. Alue on jo aikanaan rakennettu parantola-alueeksi ja lomakohteeksi. Usedomissa ja Rügenillä eletään turismista. Meri-ilmaa lähes päättymättömän pitkillä hiekkarannoilla ja kaikkea mitä rentoutumiseen voi tarvita. Kauniita rantakyliä ja -kaupunkeja on lähes kävelymatkan päässä toisistaan ja kaikissa majoituspalveluita laidasta laitaan: kodinomaisista B&B-kohteista leirintäalueiden kautta hulppeisiin kylpylähotelleihin. Saksassa huomasimme, että vaikka englannilla pärjää kohtuullisesti, paikallisen kielen sujuva taito on suuri apu. Saksalainen järjestelmällisyys ja sääntöuskollisuus ei turhaan kuulu kansallisiin stereotypioihin. Pilkun tarkkaa tekemistä on luvassa, varsinkin mikäli käytät ensisijaisesti saksalaisille suunnattuja palveluja. Toisaalta ystävällisiä ja auttamishaluisia ihmisiä on enemmistö ja ne jäyhemmätkin asiallisia. Saksalaiset suhtautuvat suomalaisiin useimmiten hyvin lämpimästi – juttuseuraa löytyy nopeasti, kun paikalliset huomaavat rekisterikilvessä FIN-tunnuksen. Leirintäalueilla tieto kaukaisista vieraista saavutti nopeasti alueen laidatkin. ”Ach, Sie sind die Finnen” (Ai te olette ne suomalaiset) oli tavallinen reaktio small talkin alkuun camping-tiskihuoneessa. Rekisterikilpi bongaus tuntuu olevan saksalaisille miehillä kovempi asia kuin monet kauniit ja eläväiset asiat. Ainakin meidän tulkinnan mukaan päänkääntöbarometrista pääteltynä. 

Reittimme kulki koillisrannikolta Stralsundin kautta Rostockiin ja sen läntiselle rannalle. Ensimmäinen kokemus täysistä leirintäalueista ja aikaisin liikkeellä olon tärkeydestä konkretisoitui. Oli viikonloppu ja hellettä. Paikalliset olivat täyttäneet campingit. Olimme matkalla lomasesongin ulkopuolella, mutta siitä huolimatta rannikon kohteet olivat todella suosittuja. Matkamme jatkui vielä aavistuksen etelään retkeilyalueen parkkipaikalle yöpymään luonnonrauhaan – jonka rikkoi vain kotoisasti Lapin kesää muistuttava hyttysinfernon ininä.

Seuraavana päivänä pääsimme maistamaan etapilla ennen Lyypekkiä kunnollista saksalaista moottoritietä. Maailman kauneimman liikennemerkin koristamalla tiellä ajaminen on kokemus, joka edellyttää sääntöjen tuntemista ja oikeaa asennetta – vähän kuin ensimmäistä kertaa moottoriradalle kurvaisi. Ajatus voi tuntua jopa hiukan pelottavalta, jos tiedät olevasi hitaamman puoleisella ajoneuvolla (tässä tapauksessa yhdistelmällä) liikkeellä, mutta huomaat pian, että kun asemoit itsesi liikennevirrassa oikeaan laitaan, katsot peilit vielä normaalia kauemmas, ilmoitat aikeesi vilkulla ajoissa ja palaat oikeaan reunaan heti kun mahdollista, kohtaat varsin kohteliasta liikennekäytöstä ja meno tuntuu hyvällä syyllä turvallisemmalta kuin ruuhka-Suomen kehäteillä.

Lyypekki ei petä päiväturistia. Vanhan kaupungin kujilla riittää nähtävää ja kuumempanakin päivänä kirkkojen katveissa maistuu pitkä ja kylmä.

Paluumatkan reitti oli vielä päättämättä tässä vaiheessa reissua. Saksasta asti lautalla paluu raksittiin vaihtoehtona ensimmäisenä pois. Koska molempia kiinnostivat järkevän matkan päässä sijaitsevan Harz-vuoriston nähtävyydet, päätimme koukata Hampurin verran länteen ja sieltä Harzia kohti palataksemme noin Berliinin korkeudelta takaisin Puolaan ja Baltiaan.

Vuorokausi Hampurissa oli helteinen, mutta matkan parhaita. Löysimme illalla Hansa-kaupungeista suurimpaan saavuttuamme keskustan tuntumasta Elbe-joen varrella sijaitsevan lievästi sanottuna boheemin campingin. Alueella oli vain muutamia turisteja – tod.näk.armottomien nettiarvostelujen vuoksi. Ennakkoluulottomuus kannattaa toisinaan. Vuorokauden halpa varaus oli todella helppoa maksaa vanhalla parkkimittarilla ja vanhojen merimiesten kööri palveli turisteja verkkaisen ystävällisesti. Itä-eurooppalaisia vierastyöläisiä oli siellä täällä, ja lähimpien kanssa juteltiin mukavia sujuvasti saksaksi. Itämeressä päivittäin pulikoinut porukkamme sai viilennystä vuorostaan jokirannassa. Perheen pienimpiä emme suosittele päästämään Elben virtauksiin, ja aikuistenkin on syytä polskia rannan suuntaisesti. Yön levon jälkeen suunnattiin ydinkeskustaan. Pitkin matkaa tavaksi oli tullut ottaa aamiaisen jälkeen uusi kaupunki haltuun jalkaisin, ja snautserillekin tämä jo oli ihan tuttua kauraa. Siitä ei pääse mihinkään: Saksa on todella auto- ja koiramyönteinen maa. Hampuriin saavuimme keskustan läpi vaunuinemme ja kuljimme raatihuoneen sisäpihoja myöten dogbertiinan kanssa. Eikä kukaan katso pahasti.

Matka jatkui jälleen ja ehdimme illaksi perille Harzin alueelle. Saksalaisittain campingien respat olivat jo sulkeutuneet, joten hyödynsimme yhden ukkosmyrskyisen yön Stellplatz-matkaparkkia Ilsenburgin pikkukylässä luonnon helmassa. Stellplatz-listauksia hyödyntävän on hyvä tuntea tarvittavat avainsanat, meidän tapauksessa PKW mit Wohnwagen ja Hunde erlaubt (eli hlöauto matkailuvaunulla ja koirat sallittu). Ei niinkään palveluntarjoajien vuoksi, vaan Sachsen-nimeä kantavissa osavaltioissa erityisen voimissaan olevan naapurikyttäyksen ja pilkunviilaamisen vuoksi. On hyvä osata kertoa paikalliskielellä, että herrasväki on hyvä ja lukee portin pielestä, ettemme riko mitään sääntöä.

Brocken, Wernigerode kaupungit ja muu – erinomaisesta ja luonnonläheisestä campingista käsin

Viimeinen varsinainen kohde saksassa potsdam

Matkailijoiden yhteisöllisyyttä tien päällä

Matkamme aikana, varsinkin hetkellisen matkaväsymyksen iskiessä, oli kannustavaa tietää, että olimme vain yksi autokunta osana isompaa klubilaisen matkailijayhteisöä. Kuljimme useasti muutamalla tunnilla ristiin muiden klubilaisten kanssa ja viestikanavilla oli helppoa seurata matkanteon etenemistä. Apu olisi ollut lähellä, jos jotain odottamatonta olisi sattunut.

Tämä on vahvasti läsnä koti suomessa, mutta meitä on paljon tienpäällä ja kiertelemässä maailmaa, joten ei muuta kuin #audiclubtienpäällä tagiä ja kokemuksia jakamaan muillekin. 

Tämä kesän 2024 reissu jää mieleen paitsi upeista maisemista, myös siitä yhteisöllisyydestä, jota matkan varrella koimme. Ja kuka tietää – ehkä ensi kerralla otamme lauttayhteyden ja suuntaamme suoraan etelään? Vain aika näyttää. Sitä ennen tutkimme muiden reissuja ja varmaankin valitsemme toiset kohteet tulevaksi kesäksi. 

Mikko + Laura & Jassi

Artikkeli on pidempi versio vuoden 2025 AudiClub Finlandin lehdessä julkaistusta sisällöstä.

Jäärata löytö läheltä kaikkea

Harvialassa sijaitsevalle Icerange.fi jääradalle päädyttiin sattumalta kun pohdimme kevään ohjelmaa ja tämä tuli ehdotuksena toisen autokerhon kehumana. Sijainti Hämeenlinnan kupeessa on erittäin saavutettava – ensi kerralla pitää vain muistaa saapua pohjoisesta asfaltoidun osuuden kautta. pitkin. Opasteet metsän keskelle olivat erittäin hyvät ja piti vain uskaltaa ajaa pidemmälle.

Rata-alueelle saavuttiin suoraan parkkipaikalle, mihin mahtui tällä kertaa reilu 20 autoa. Parkkipaikan päässä grillikodan viereltä, päästään suoraan leveälle käsittelyradalle mihin, kasasimme pujotteluradan keiloilla. Ensimmäisen suoran päästä pystyi valitsemaan lähtikö vasemmalle vai oikealle kohden seuraavia ratoja. Molempiin suuntiin oli tarjolla mutkarataa ja vasemalle puolelle oli myös tehty iso kitkaympyrä johon mahtui kerrallaan turvallisesti kaksi autoa.

Päivän ohjelma oli ryhmien pohjalta suunniteltu, 3 ryhmää ja jokaisella olisi sama ohjelma parin tunnin ajaksi: kuljettajakokous, vapaata ajoa ja makkaran grillausta. Tämä osoittautui hyväksi jaoksi, radoille ei syntynyt jonoja ja jossain kohden porukka kerääntyi  grillikatokselle vaihtamaan kuulumisia. Samaan aikaan radoilla oli hyvin tilaa ajaa hieman kovempaakin, vaikka kovat lumipenkat hieman menoa haittasivatkin.

Mitä jäi mieleen?

Vuoden 2025 tapahtumista listalla pitämisestä voi päätellä, että tämä oli erittäin hyvä kokemus niin järjestäjille kuin kävijöille, sijainti aivan erinomainen kun miettiin Etelä-Suomea. Ensi kerralla tarkoituksena on kasvattaa tarvittaessa ryhmien kokoaja ja lisätä pujotteluradan osuudelle hieman lisähaastetta.

Itse en ollut ennen päässyt pellolle jäädytetylle käsittelyradalle ja pinnan kunto oli suurin jännityksen aihe, mutta turhaan. Radalla nähtiin mm. e-tron gt ja B7 RS4 harjoittelemassa liukkaan kelin manöövereja, joten ehdottamasti tänne uskaltaa tulla kaikenlaisella kalustolla parantamaan liukkaankelin ajotaitojaan.

Audiclub Finland kuvagalleria – Harviala 2024

Yhteystiedot ajoharjoittelukeskukseen

Pukinpellontie 120, 13330 Harviala
+358 (0)44 333 7000
seppo.kervinen@icerange.fi
https://www.icerange.fi/

Artikkeli on pidempi versio vuoden 2025 AudiClub Finlandin lehdessä julkaistusta sisällöstä.

Uudet kuviot

Edellisen kerran Ahvenistolla pidettiin Audiclubin ratapäivää vuonna 2022. Sen jälkeen ratayhtiö oli vaihtanut omistajaa ja alueella oli jo suoritettu paljon uudistuksia, sekä paljon oli vielä suunnitelmissa tuleville vuosille.

Tapahtumia ei saada toteutettua ilman vapaaehtoisvoimia ja puuhatiimille heti kärkeen kiitokset, että kiinnostusta riitti vielä tässä vaiheessa syksyä. Puuhatiimin majoitus oli ilmeisesti kaatuneen telemaston lähistöllä ja pääsimme nauttimaan elämästä internetin ulkopuolella. Vanha radiokin saatiin viriteltyä tunnelmaa tuomaan kun suoratoistot pysyivät läpi viikonlopun mykkinä. Pienen joen varrella ollut majoitus oli kaikille mieluinen, ainoa miinus annettiin grillikodan kaasumuurikasta.

Kiirettä pitää läpi päivän

Autokuntia oli heti aamusta jonottamassa jäsentarkastukseen, jonka sijainti vaihdettiin rata-alueen uudistuksista johtuen sisääntulotunnelin läheisyyteen. Uusi paikka mahdollisti kahden rinnakkaisen jonon järjestämisen ja äänenmittaus ja muut muodollisuudet saatiin hoidettua nopealla aikataululla. Kuljettajakokouksia pidettiin läpi päivän ja saimme jälleen kiitosta hyvästä opastuksesta ja tietopaketista osallistujille, myös ratayhtiön edustaja kehui asioiden hoituneen mallikkaasti meidän kanssa.

Rataprofiili ei ollut muuttunut, uutta varikon tuntumaan lisättyä drifting mutkaa ei päästy kokeilemaan ja siinä kohdassa hidastaminen tekisi todennäköisesti mäen nousun ajokokemuksesta hieman tylsän.

Päivän ohjelmaan sisällytettiin kolme tutustumisvuoroa jäsenistön toiveita kuunnellen ja ne vaikuttivat erittäin suosituilta tälläkin kertaa. Tutustumisvuorot antavat hyvän mahdollisuuden käydä katsomassa miltä moottorirata näyttää, toisaalta myös vähän vauhdikkaamminkin ajaminen on mahdollista jos vapaanajon vuorot tuntuvat liian hankalilta omalle ajotahdille. Audiclubin ratatapahtumista löytyy aina joku vapaaehtoinen myös apukuskin paikalle jos radalle meno yksin ei tunnu luontevalta tai tarvitsee opastusta ajolinjojen osalta turvalliseen radalla ajoon – jos tunnistat tarpeen opastukseen, kysy tapahtuman puuhatiimiläisiltä kuka voisi olla avuksi. Vapaanajon vuoroilla radalla oli lähes kokoajan liikennettä ja valokuvaajat saivatkin kiitettävän määrän kuvia, mitkä löytyvät kerhon kuvagalleriasta. En muista milloin viimeksi varikko olisi ollut näin täynnä koko päivän ajan, kiitos siitä kaikille kävijöille.

Päivän aikana oli tarjolla myös kävelykierros rata-alueen ympäristöön, halusimme tarjota vaihtelua myös tapahtumaan osallistujille, ketkä eivät keskity ajamiseen vaan tulevat paikalle tapaamaan muita Audiclubilaisia, katsomaan millaista kalustoa varikkoalueella on tai vain nauttimaan ulkonaolosta hyvässä seurassa. Paikanpäällä saadun palautteen perusteella, tulemme jatkossakin järjestämään oheisohjelmaa ajoharjoittelun rinnalle – jos sinulla on ideoita mitä voisimme toteuttaa, niin ota yhteyttä Audiclubin tapahtumavastaaviin!

Artikkeli on pidempi versio vuoden 2025 AudiClub Finlandin lehdessä julkaistusta sisällöstä.

Puuhavastaavan päiväkirja

Ennakkoon oli jo tiedossa, että väkeä on riittävästi viemään päivä läpi, se oli oikein positiivinen ”ongelma”. Perjantaina 26.4.2024 vaihdoin työpaikalla kesärenkaat TT:n alle, pakkasin hyllystä varapuolaa, sytytystulppaa ja bensapumppua matkaan, ja suuntasin Kehä1 länteen. Huomasin kehällä ajellessani, että TT:n kuskin ikkuna oli jäänyt roikkumaan, ja Lintuvaaran kohdilla sitä rupesin ihmettelemään. No se ihmettely päättyi siihen, että kuskin ikkuna oli lopuksi kokonaan auki.

Takki päälle, lämppäri täysille ja matkaan. Raision Prismasta kävin Vikiön Arton kanssa hakemassa puuharyhmälle evästä, pari ilta- ja aamupalaa kun tarvitsee järjestää, samoin puuhajuomaa (kivennäisvettä) ryhmälle. Majapaikkaan saapuessa eväät sisään ja TT:tä pajoittamaan. Ikkuna saatiin kiinni, kiitos teipin lainaajalle.

Ilta meni nopeasti ja seuraavana aamuna silmät kirkkaina radalle järjestämään asiat kuntoon. Ensimmäisenä oli ohjelmassa Track Walk, jonka vetäjille kiitos. Tämä päivähän ajettiin nyt kerhon toimesta ensimmäistä kertaa uuden pitkän radan profiililla. Aamulla oli hiukan kostea keli, mutta rata kuivui kivasti ja iltapäivällä rata olikin jo ihan kuiva. Osallistujia riitti kivasti, on mukava järjestää tapahtumaa sen kelvatessa. Päivä meni ilman suurempia murheita ja pääsimme puuharyhmän kanssa majoitukseen hyvissä ajoin. Jälkiviritykset olivat perinteiset, saunomista, syömistä ja juomista nauttimista. Seuraavana aamuna siivosimme jälkemme ja suuntasimme kotia kohti.

Näin ensikertaa tapahtumavastaavana toimineena oli kiva kun muilta sai neuvoja ja apuja, itselläni oli tullu jo yli 10 vuoden tauko puuhamisesta, mutta kyllä sieltä ne hyvät asiat muistuivat mieleen hyvin nopeasti, eikä kertaakaan ole harmittanut puuhaamaan lähtö.