Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Iloiset asiat.

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Kuljetusyhtiö joka hukkasi neljästä renkaasta kolme rengasta, niin löysivät yhden joka oli päätynyt Saksaan. Kaksi muuta korvataan vastaavilla, koska ne katosi teille tietämättömille.

    Nyt saa jännittää, että selviääkö nämä kolme rengasta minulle asti.

    Comment


      Puoli vuotta on erääseen firmaan ollut rekryt käynnissä, olisko itelläkin ollut jo viides hakemus kun sinne lähetin ja nyt tärppäs. Ensin haastatteluun ja kaksi päivää myöhemmin kysyttiin koska pystyn aloittaan. Viime sunnuntaina irtisanouduin nykyisistä töistä ja tänäpä kirjoitettiin uusi työsopimus uuteen paikkaan.

      110km työmatka vaihtuu kahteen kilometriin. Palkassa tulee ensi alkuun turpiin mutta ensimmäinen tarkistus kun on 4kk jälkeen niin ollaan jo samoissa kun nykyisellä, tai sehän on ihan omista käsistä kiinni. Sitäpaitsi, uudessa pestissä pääsee tekemään töitä ihan vitun isojen koneiden kanssa ja sehän kyllä miellyttää minun sisällä asuvaa 9-vuotiasta pikkupoikaa :)

      Comment


        Kerrassaan hyvä uutinen, onnittelut. Nyt voit myydä Ampera LauriJT:lle :D!

        Comment


        • No se on vielä vähän työn alla vielä kun mikko ei anna sitä ilmaiseksi vaan haluaa rahaa [emoji2]

          Comment


          • Onnea Mikolle! Nyt olisi taas hyvät edellytykset siirtyä johonkin kunnon bensakrematorioon... Vai veikö sähkövoima sydämen?

            Comment


              No onhan näitä ny putkella ollu auki... :)

              https://www.nettiauto.com/pontiac/parisienne/9830406


              Ja onhan mulla kasiurssi ettei ny ihan mee hippeilyksi. Sähköautoilu on kyllä ollu positiivinen kokemus. Suosittelen ainakin kokeilemaan.

              Comment


              • Sauna-, kylppäri- ja apukeittiöremppa takana. Ei päässeet yöpakkaset yllättämään :) Mukava peseytyä kotona taas.

                Comment


                  Viitisen kk ollu nyt uusissa hommissa ja kyllä kannatti vaihtaa. Pieni firma, rento meininki ja kaikin puolin hyvä fiilis töiden osalta.

                  Comment


                  • S3 myyty samoiten kuin melkein kaikki spesiaaliosatkin. Näin se harrastaminen lähenee loppuaan..

                    Comment


                    • Mollon aski vaatii hellyyttä ja räjäyttämistä kappaleiksi.
                      Toimii, kulkee ja vaihtaa normaalisti kuitenkin.
                      Aika varattu, metrejä mittarissa 93tkm, kustannukset 0€ ja sijari tulee rempan ajaksi.

                      Comment


                        Päivystysviikko ja 11 päivän työputki takana. Lauantaille luvattu myrsky ei niin pahasti osunut omalle päivystysalueelle, kuin alunperin pelättiin. Sen sijaan keskiviikon ja torstain myräkät löivät senkin edestä ja kahteen päivään mahtui 37h töitä.
                        Mutta. Auto palautettu toimipisteeseen ja työpuhelin pysyy seuraavat kolme viikkoa kiinni, koska tänä aamuna klo 07.00 alkoi LOMA!
                        Niin ja sikariporras muisti kiittää viikon työpanoksesta ihan henkilökohtaisesti, kun käväsin toimistolla.

                        Comment


                          Ensimmäistä kertaa pokaalin kanssa kotiin autokilpailusta.

                          Comment


                          • Kaks hyvin pientä reikää tuli porattua, ai mihinkä. Kansanauton takavalojen umpioihin alapuolelle. Näkyy olevan vakiovika vaikka edellisestä onkin jo parikymmentä vuotta.

                            Comment


                              Komppaan edellistä, reikien porailu onhan iloinen asia.

                              Comment


                                Ilmeisesti vetonivel hajoamassa kun alkoi naputtamaan täyskaasulla. Hetken olin varma että kiertokanki meni. Iloista myös se että normiajossa ei oireile.

                                Comment


                                  Dynaamisesti ajattaessa petti moottorin kannakkeet ja pannu+vaihteisto putosi vauhdissa auton alle. En aikoihin ole ollut niin helpottunut ja iloinen kun tajusin että olikin unta.

                                  Pitääkin tarkistaa ne kannakkeet.
                                  Viimeksi muokannut marre; 12.10.2018, 17:31.

                                  Comment


                                  • Uusi duuni alkaa maanantaina.

                                    Comment


                                    • Poika oli Hawaijin Ironmanilla paras suomalainen ja sijoitus oli 6. Hatunnoston arvoinen kun ottaa huomioon, että hän tekee täyden työpäivän ja harjoittelee sen ohessa.

                                      Comment


                                      • 4 viikkoa taaksepäin otin loparit ja 2 viikkoa sen jälkeen vaihdoin työpaikkaa. Jo ekan viikon jälkeen tuntui hyvältä päätökseltä vaikka eskaloituikin hetken mielijohteesta tähän hyvin nopeasti. Puolen vuoden aikana on tullut kyllä spontaaneja päätöksiä tullut tehtyä melkoisesti.

                                        Comment


                                          Kävin rentoutumassa ampumaradalla ilmapistooliammunnan merkeissä. Kiva oli katsella kun oli 3 junnua ampumassa seuran aseilla, valmentajana maailmanmestari ja ilmaiseksi! Liityin itsekin seuraan sillä ajatuksella että voi tukea nuorisotoimintaa.

                                          Comment


                                            Mistahan sita alkas...
                                            Onnellinen, etenkin kiitollinen olen kun saa taas tehda tyota josta tykkaa. Huhtikuun alusta syyskuun puolivaliin erinaisista syista johtuen ei ollut alahuulen paalla kuin tuulen vire, mut nyt muutama viikko on taas menty tukka putkella.
                                            Ette kuulkaa usko, miten helppo tyoelama siella Suomessa on verrattuna tanne rapakon taa. Sen ensimmaisen paikan saaminen vapailta markkinoilta ei ole helppoa, voin kertoa.
                                            Vuosipaiva vaimon kanssa marraskuun alussa, sanoi etten saa mitaan lahjoa, paskat, pitaahan sille jotain keksia. Auttakaa, budjetti ~satku tahan.

                                            Comment


                                            • Ei stressiä, kokemusten mukaan mukaan kukat ja jokin pieni huomioiminen tyyliin illallinen tai vastaava riittää pitkälle :)

                                              Comment


                                                Ota nopeammista mallia?
                                                https://www.instagram.com/p/BoZCqlyB...atiasraikkonen

                                                :)

                                                Comment


                                                  Ässä lähti uudelle omistajalle äsken. Ei nyt ollutkaan niin surullinen asia kuitenkaan. Uusi omistaja jatkanee täällä jos jatkaa.

                                                  Comment


                                                    Tanaan saattaa vasyttaa normaalia enempi, eilen illalla paasin viimein katsomaan laulu- ja soitinyhtye Metallican keikkaa. Hyvin jaksoi vanhat ukot soittaa!

                                                    Comment


                                                      Larsia lukuunottamatta? Viimeksi kun näin jokunen vuosi sitten, niin keikan alussa oli melkoista hapuilua, sitten vähän alkoi vertymään. Trujillo vissiin vähän nykyisin bassottelemalla paikkaa?
                                                      Näkemisen ja kuulemisen arvoinen varmasti silti edelleen.

                                                      Comment


                                                        Mamman pöygeotista vissiin napsunu apulaitehihna poikki. Tuli viesti että latausvalo syttyny ja ohjaustehostus hävinny kesken ajon. Kovin iloista on se, että kone säilyi ehjänä. Noissa on rakenne sellainen että apulaitehihnan poiketessa menee helposti romua jakohihnan väliin. Useampia koneita hajonnut tuolla tavalla.

                                                        Comment


                                                          Vaimon voorti kävi määräaikaishuollossa. Fordilla uutena palveluna sähköpostissa tullut Ford video Check: eli 1:44 pitkä videopätkä auton alta jossa työn tehnyt asentaja käy tarkistuskohteet läpi, Moottorin ja vaihteiston etuosa/takaosa ei vuotoja, vetonivelten suojakumit ehjät, iskarit ja jouset kunnossa, jarrut hyvässä kunnossa jne jne koko auton alusta läpi- ja toivottaa tervetulleeksi uudestaan vuoden tai 20 tkm kuluttua

                                                          Comment


                                                            https://yle.fi/uutiset/3-10500810?origin=rss

                                                            Piti se tämäkin päivä nähdä. Karrelle palanutta kyynistynyttä mustaa sydäntäni vähän lämmittää että maailmassa on edes yksi asia vähemmän päin vittua kuin aina tähän asti on ollut. Edes hetkellisesti.

                                                            Comment


                                                            • Tätä tahtia kun diesel hinta nousee (vuodessa 28senttiä) voi itsekin miettiä bensavehkeeseen siirtymistä vaikka vuodessa ~40tkm ajelenkin....
                                                              Edit: 50/50 kuuluuko tämä iloiset vai ottaa päähän ketjuun

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X