Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Mikäpä se on Audimiesten ja naisten musiikkia?

Collapse
X
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    [ame]www.youtube.com/watch?v=YV78vobCyIo[/ame]

    Tässäpä sellainen yhtye, joka kolahti kovaa tajuntaan jo aivan nuorena poikana 90-luvun alussa nuorisodiskossa, ja iskee vielä tänäkin päivänä. Keith Flintin muistolle.

    Comment


      YouTuben algoritmit ovat taas tehneet tehtävänsä.
      Taisin ekan kerran kiinnittää huomiota Wage War - The River kappaleeseen Leviltä kotiutuessani. Varsin kiva ralli, jossa otetaan luulot pois heti ensimmäisillä sekunneilla ja tahti säilyy hyvänä loppuun asti.

      Any Given Day on myös saanut lisää soittoaikaa tuttujen ja turvallisten yhtyeiden kustannuksella.

      Ukrainalaista Jinjeriä ei tietysti voi koskaan olla hehkuttamatta liikaa liikaa liikaa. Tatiana kyllä monipuolisella äänellään pieksee kaikki genren naissolistit mennen tullen IMO.

      Comment


        Long time, no spam. Saatanan selain hävitti tämän viestin jo kertaalleen. Otetaan tähän väliin toinen erä ja katsotaan miten käy.

        Unleash the Archers on kanadalainen power-metal -poppoo. Mitään Stratovariusmaista juustokuorrutteista ilotulitusta ei kannata kuitenkaan odottaa, vaan meno on toisaalta teknisempää, mutta myös vähemmän suurieleistä. Teatraalisuus kuuluu toki lajiin, mutta tällä porukalla se pysyy kohtuuden rajoissa. Eniten genrelle tyypillisesti esiintyy laulaja Brittney Slayes, jota kuuntelee kuitenkin varsin mielellään. Itsensä haastamisesta pitävät voivat yrittää pitää jalat ja niskan paikallaan, kun The Awakening lähtee laukalle.

        Gone Cosmic viihtyy puolestaa psykedelisen stonerin parissa. Tämän porukan pörisevstä äänimaisemasta erottuu myös edukseen laulaja, jonka tulkinta paranee koko ajan levyn edetessä. Joskus laulaja jopa hautaa turhankin paljon muita alleen, kuten The Deadlockilla voi kuulla, mutta muukin bändi pääsee kyllä loistamaan.

        Cellar Darling on puolestaan entisten Eluveitielaisten yhtye Sveitsistä. Meno on kaukana emobändistä ja tyylilajiina folkilla maustettu progressivinen rock/metal. Tässäkin parasta on laulajatar Anna Murphy, mutta kuitenkin kokonaisuudessa hallitusti mukana. Melodiatajua on suotu koko köörille ja jokaisesta kappaleesta jää mieleen pyörimään yleensä useampi hyräiltävä pätkä, oli se sitten tuotettu äänihuulilla, kitaralla, kampiliiralla tai huilulla. The Spell on pitkä levy sulateltavaksi. Sen monipuolisista kappaleista saa hyvän läpileikkauksen esimerkiksi Drownista.

        Kreikkalainen tunnelmametallitehdas Mother of Millions saa jo lähtöön muutaman pisteen nimestään ja aiemmin kehutun laulaja George Prokopioun mukana olosta. Hänen esiintymisensä on vähän vähemmän karkeaa kuin esimerkiksi Poemin edellisellä levyllä, mutta sopii tällaisenaankin tyylilajiin kuin se kuuluisa nyrkki silmään. Musiikin pohjana on paikoitellen jopa tylsähkö moderni proge, mutta mausteina kuullaan sopivasti esimerkiksi Amberilla sampleja ja Ghost in the Shellin mieleen tuovia kuoro-osuuksia.

        Toinen samaa sukua, mutta eri maata edustava yhtye Sermon lähestyy modernia progea hieman tummemmalta suunnalta. Erityisesti huomiota nimettömänä pysyvän muuten levyn yksin tehneen mastermindin ohella herättää Vaderista lainatun rumpali James Stewartin suoritus. Mies on päästetty ihan eläimenä eläytymään musiikkiin ja The Drift -kappaleella läpsyttely käykin jo välillä hyvän maun rajoilla sitä kuitenkaan ylittämättä.

        Seuraavaksi päästäänkin mustemman metallin pariin. Nyt pysytään tosin siellä genren helpoimmassa, melodisessa ja sinfonisessa päässä, josta jalka lipsahtaa välillä myös medodeathin puolelle. Belzebubs on JP Ahosen sarjakuva, jossa hahmoilla on samanniminen yhtye. Tämän yhtyeen musiikkia on nyt tarjolla levyllinen Gorillazin tai Dethklokin tyyliin hahmojen esittämänä. Varsinaisten soittajien henkilöllisyydestä ei siis ole varmuutta, mutta jokainen joskus Insomniumia kuullut tunnistaa kyllä ainakin laulaja/basistin välittömästi. Aivan mielellään tätä kuuntelee, bonusta tyylin kliseet huumoriksi kääntävästä musiikkivideosta.

        Seuraavalla kotimaan pysäkillä odottaa massiivinen yhteenliittymä Oranssia Pazuzua ja Dark Buddha Risingia. Alun perin Roadburn-festarille tilattu, Waste of Space Orchestra -nimellä esitetty Synthesis on melko haastava ääniteos. Kummankin bändin tyyleistä ammentava jonkinlaisten eri ulottuvuuksissa elävien ihmismielelle outojen olioiden matka, joka toimii parhaiten häiriöttä kuulokkeiden kautta nautittuna ja liikaa eri ulottuvuuksia ja niiden välillä siirtymisen aiheuttamia ilmiöitä miettimättä. Aivot saa solmuun ilmankin.

        Viimeiset pysäkit odottavat Ranskassa asti ja täällä alkaa olla jo aika pimeää. Creaturen Contes Funebres on ranskan kielellä esitettyä mustaan metalliin pohjautuvaa musiikkia, jossa on myös proge ja jazz-vaikutteet vahvasti läsnä. Tässä on näin pian julkaisun jälkeen vielä aivan liikaa kuvailtavaksi. Kokeile.

        Maamiehensä Vous Autres taas sekoittelee mustaan sludgea. Kuulostaa yhtä herkulliselta kuin on. Tämä koskettaa ihmistä suoraan mielen synkimpiin kolkkiin tavalla, joka tuntuu yhtä aikaa pahalta ja erittäin hyvältä. Erikoismaininta tässäkin rumpalille, joka hoitaa tehtävänsä minimalistisen tehokkaasti.
        Viimeksi muokannut Wezq-Ape; 26.5.2019, 22:07.

        Comment


          Rammsteinen kahta uusinta tullut kuunneltua todella aktiivisesti ja sellaista Suomalaista bändiä, kuin Fear of Domination tullu käytyä katsomassa Berliinissä asti.

          Comment


            Juhannus lähestyy ja soittolistalta puuttu kepeitä kesäillan valsseja? Ällös huoli; pirtsakoita kesäbiisejä saapuu taas ovista ja ikkunoista.

            Lo-Pan on napannut nimensä yhdestä elokuvahistorian hienoimmista tuotoksista. Tyylilajina on kohtuullisen suoraviivainen aavikkotuulelta ja polteltavilta nautintoaineilta tuoksuva stoner. Riffi on vahvasti läsnä ja laulaja hoitaa hommansa varsin mallikkaasti. Subtlen kappaleista löytyy sen verran koukkuja ja yllätyksiä, ettei tyylilajille ominainen jankkaus pääse ihan liiaksi häiritsemään. Erinomaista kruisailumusiikkia.

            Espanjaisella Adriftilla on jotain samaa musiikkinsa juurissa kuin edellisellä. Pörinä on kuitenkin varsin selkeästi metallisempaa ja sludge on enemmän kuin vähän läsnä. Vokalisti on puolestaan lähempänä black metal -tyyliä kärinöineen. Jossain määriin vokaaliosastosta tulee mieleen tulee The Atlas Moth, mutta kokonaisuus on monipuolisempaa. Rytmiosasto ansaitsee erikoismaininnan näissä äänikarkeloissa.

            Kull kertoo olevansa barbaarimetallia, mikä on ihan hauska, mutta vähän turhan epämääräinen kuvaus. Jotain sinfonista black metallia kai tämä on. Ei kuitenkaan erityisen raskasta, vaan paikoin hyvin lähellä poweria eeppisyydessään. Lisäksi rumpalin poljento ja aika hyvin kuuluvat elektronisen puolen mausteet pitävät menon varsin vauhdikkaana ja energisenä. Kyllä tämän tahtiin kelpaa vaikka hyppelehtiä alasti juhannuksena niittyä pitkin katsomaan näkyykö siellä lammen heijastuksessa tuleva puoliso vai vain oma lärvi. Sekin kertoo toki tulevaisuudesta jotain.

            Barbaarimetallista tulikin mieleen luolamiesmetalli. Sisältövaroitus levyn kannesta. Ja nimestä. Ja itse musiikista. Ei mulla muuta tähän väliin.

            Australia pettää harvoin. Illyria tulee sieltä päin ja soittaa tunnelmallista metallia, joka lähentelee hyvin vahvasti Blackgaze-osastoa. Luonto on vahva osa The Carpathian Forestin fiilistä ja tunnelma onnistuukin välillä olemaan erinomaisen toimivaa. Ärjyntä on tämän levyn heikoin lenkki ja saavuttaa välillä liian 'coremaisia piirteitä. Lisäpisteitä puolestaan levyn kansikuvasta, joka on Ivan Shiskinin erittäin hienosta maalauksesta.

            Warforged amerikan mantereelta tarjoilee vahvasti progressiivista mustansävyistä death metallia. Tunnelma on paksua ja vokaalit repiviä ja selkäpiitä karmivia. Metsäkuvastoissa tässäkin liikutaan, mutta paikka on painajaismainen ja epätodellinen Illyrianin puhtaaseen luontoon verrattuna. Omalla tavallaan kiehtova tämäkin.

            Panzerfaust on tunnelmaltaan saman tyylinen, mutta edellistä puhtaammin black metallin edustaja. Räimeessä käsitellään sotaisampia aiheita ja ryvetään sen eri muotojen järjettömyydessä. The Day After Trinityn nimi tulee maailman ensimmäiseen ydinkokeeseen johtaneen operaation peitenimestä, eikä yhtyeellä ole sen onnistumisen vaikutuksista ihmiskunnan suuntaan kovin paljon hyvää sanottavaa.

            Uudella Dreadnoughtin levyllä leikkitään tulella ja pyritään kuvaamaan sen eri muotoja metallin ilmaisukeinoilla. Tyyli on hyvin progressiivista ja tukena on myös huilua ja muuta vähän epätavanomaista toteutustapaa. Lopputulos on melko onnistunut, mutta vaatii kuulijalta keskittymistä toimiakseen.

            Comment


              Ihan en veskuapinan verbaaliseen akrobatiaan kykene. Ompa onneksi arvostelun kohdekin koko lailla paljon yksinkertaisempaa ja suorasukaisempaa. Apulannan uusi EP soinut nyt joka päivä jossain soittokoneessa. Jos tämä soundi on lupaus tulevasta niin olen valmis reilun 20 vuoden tauon jälkeen kuuntelemaan Apulantaa ihan omasta aloitteesta vapaaehtoisesti ja ilolla. Me like kun kaikki kitarasta ja laulajasta lähtien toimii lyömäsoittimina.

              Comment

              Working...
              X