banner  

Palaa takaisin   Audifinns > Yleiset > Muu tekniikka
Audiclub.fi etusivulle forum

Muu tekniikka Kaikki autoihin liittymätön tekninen keskustelu. esim. rakentaminen, kodinkoneet, jne.

Vastaa
 
Työkalut Display Modes
Jusaberg Jusaberg ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2015
ACF jäsen

  #1  
Vanha 02.12.2013, 18:51 Playstation 4

Joko toverit ovat iskeneet näppinsä tähän kiinni? Lomalla ollessa on taas liikaa aikaa miettiä konsolin ostoa, mutta kaverilta juuri kuulostelin, että aika bugista touhua on näin alkuunsa, eikä ensimmäinen patchi korjannu tilannetta juuri lainkaan.
Josko sitä odottelisi tammikuun tarjouksia jolloin pitäisi olla uudempaa tuotantoa ja helmikuussa on kuulemma tulossa isommalla kovolla varustettu versio. Onko muilla tietoa tulevista paketeista?
Muutenkin jostain syystä tulee karsastettua jokaisen vehkeen ensimmäisiä versioita ja tulee ostettua toista tai kolmatta erää.
-TMK- -TMK- ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #2  
Vanha 02.12.2013, 19:09

Itse ajattelin jättää aivan suosiolla tuon PS4:n hankkimisen ensi vuoden puolelle. PS3:n ostin aikoinaan ensimmäisestä erästä ja olihan siinä niitä alkupään ongelmia ja pieniä harmeja ihan tarpeeksi, joten kai sitä pitää nyt vähän katsella ja kuulostella miten homma etenee. Lisäksi itsellä odottaa kolmosellakin pino pelejä pelaamista.
tapza_s tapza_s ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #3  
Vanha 02.12.2013, 19:22

Kaveri oli perjantaina saanut koneen ja kävin vähän kilzonen pelaamista sivusta kattomassa.... Nous kyllä kuume, että saatava ensimmäinen pleikkari myös itselle. Taitaa vaan mennä ensi vuodella, kun tuntuu olevan jokapaikasta loppu.
pide pide ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #4  
Vanha 02.12.2013, 19:25

Kyllä taidan vielä tovin mennä PS3:lla minäkin. Jos joskus ensi vuoden puolella sitten hankkisi.
RistoEe RistoEe ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #5  
Vanha 02.12.2013, 21:33

Jos oon oikein ymmärtänyt, niin ens vuoden puolella tulee seuraava erä myyntiin, eli eka erä on jo loppuunmyyty.
Jusaberg Jusaberg ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2015
ACF jäsen

  #6  
Vanha 02.12.2013, 22:03

Jos näin on, niin se on kohtuu helppo päätös siirtää ostoa ensi vuodelle.
salonenm salonenm ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Sensei
ACF jäsen
Admin

  #7  
Vanha 02.12.2013, 22:33

Joo, eihän näitä tullut kuin rajoitettu erä, tuskin on misään enää jäljellä. Itse kävin lähicittarista poimimassa aamulla, kun ei ihmiset ymmärrä, että saivat muutaman kappaleen per marketti, sai jonottamatta hakea pois. Ja hyvin on toiminut, ei ole mitään bugeja ollut, ei myöskään kavereilla. Tokihan softa on melko karsittu vielä. Ei mp3 toistoa, ei 3D bluray toistoa, ei dlna toistoa, ei usb massamuisteja jne.
pulla pulla ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Moderaattori

  #8  
Vanha 02.12.2013, 22:49

Onko grafiikka merkittävästi parempi kuin kolmosessa?
Hervast Hervast ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #9  
Vanha 02.12.2013, 23:46

Eipä tuota ole mitään oikeaa syytä hankkia, ainakaan vielä. Minulle bluray/dvd ja videotoisto on tärkein ominaisuus ja pelaaminen tulee toisena, näissä PS3 toimii oikein mainiosti.
Sabotaasi Sabotaasi ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #10  
Vanha 03.12.2013, 19:12

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja pulla Näytä viesti
Onko grafiikka merkittävästi parempi kuin kolmosessa?
Eikö se vaadi UHD telkan että siitä on mitään iloa? Ja jos vertaa HD:tä ja UHD:tä niin sen eron huomaa.

Kaveri on s-ryhmän ostopuolen hommissa kertoi että s-ryhmä sai vaan 1500kpl kaikkiin myymälöihinsä suomessa jotka nyt ylipäänsä tuollaisia laitteita myy.

Ite hommaan varmasti jossain vaiheessa mutta onhan tuo PS3 jo sen verran hyvä että eihän se uus varmaan ihan välttämätön paha ole, ennen kun eivät tee pelejä kolmoselle. NHL14 tuli ja tulee vaan kolmoselle joten homma hallussa :)
hopsis hopsis ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2017
ACF jäsen

  #11  
Vanha 03.12.2013, 19:28

Kaiken maailman humputuksia. Mulla on jossain jemmassa ykköspleikka, ur-Gran Turismo ja Worms Armageddon riitti silloin ja riittäis vieläkin.
makekake makekake ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #12  
Vanha 03.12.2013, 20:13

Tuli haettua julkaisupäivän ja ostettua samantien Battlefield 4. Ei pahaa sanottavaa tähän mennessä.

edittiä:
Saa pistää kaverikutsuja: mtk-82

Viimeksi muokannut makekake 07.12.2013 18:58
pulla pulla ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Moderaattori

  #13  
Vanha 03.12.2013, 20:15

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Sabotaasi Näytä viesti
Eikö se vaadi UHD telkan että siitä on mitään iloa? Ja jos vertaa HD:tä ja UHD:tä niin sen eron huomaa.

Kaveri on s-ryhmän ostopuolen hommissa kertoi että s-ryhmä sai vaan 1500kpl kaikkiin myymälöihinsä suomessa jotka nyt ylipäänsä tuollaisia laitteita myy.

Ite hommaan varmasti jossain vaiheessa mutta onhan tuo PS3 jo sen verran hyvä että eihän se uus varmaan ihan välttämätön paha ole, ennen kun eivät tee pelejä kolmoselle. NHL14 tuli ja tulee vaan kolmoselle joten homma hallussa :)
Niin taitaa olla.
No viime vuodet on PS3 toimnut vain BR-soittimena, joten saas nähdä viitsiikö nelosta ostaa. Ehkä jos se GT7 tulee neloselle ja UHD telkkojen hinnat romahtaa. Ja saan ostettua ( lue: saan ostaa) penkin mihin pultata hallintalaitteet kiinni.
pasi_orava pasi_orava ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #14  
Vanha 03.12.2013, 20:50

Pelannu varskin viikon cod ghosts ps4. On kyllä todella hyvää tykitystä ja konsoli vaikuttaa kans aika hyvältä. Ainut että joutuu maksaa 50€/vuosi nettipelaamisesta. Ostin myös sen bf4 mut se oli kyl niin susi et ei oo rajaa. Yksinpeli tökkii ja liikkeet on ukoilla kun 10v sitten.
jokes911 jokes911 ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #15  
Vanha 03.12.2013, 21:18

Itsellä PS3 ja se ihan ensimmäinen design versio. Suurimman osan aikaa Blueray käytössä mutta nyttemmin alkanut tuulettimien ääni ärsyttämään. Kuinkas äänekäs tämä PS4 on?
salonenm salonenm ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Sensei
ACF jäsen
Admin

  #16  
Vanha 03.12.2013, 21:19

No siis onhan se grafiikka aivan eri planeetalta. PS3:n laski käytännössä pelit 720p:nä ja venytti 1080p:ksi, osa peleistä pyöri silti vain 30fps ja tässä on jo iso ero uuteen pleikkaan joka vaivattomasti pyörittää 1080p @50/60. Saati sitten se, että ps4:llä tekstuurit voivat olla ihan eri luokkaa ja muutenkin yksityiskohtien määrä. Varsinkin tykkikuvalla pelatessa PS3:n epätarkka kuva häiritsee ja uudemmissa peleissä tuo hidas ruutupäivitys.

UHD:nä ei kyllä tule PS4 jaksaa pelejä pyörittää. Tai sitten siinä tingitään jo liikaa muusta.

Ja Youtuben pakatut vertailuvideot eivät anna todellakaan oikeutta eroille.
tonirah tonirah ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #17  
Vanha 03.12.2013, 21:27

Itse kans yritin viime perjantaina konsolia hakea anttilasta aamu yhdeksän aikaan, Yritykseksi jäi tasan 2 pleikkaa oli hyllyssä ja ite olin jonossa neljäntenä, noh ens vuoden puolella sitten uusiksi =) nuoret myyjät näyttivät iloisilta tiskin takana taisi parit pleikkarit olla jo valmiiksi nostettuna tiskin taakse ;)
jjheimo jjheimo ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #18  
Vanha 03.12.2013, 22:00

Itse siirrän oston suosiolla seuraavaan erään.

Tyydyn hommaamaan PS3:lle GT6:sen ja vieltän pitkän vk-lopun ratin takana :)
vV8m5 vV8m5 ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #19  
Vanha 03.12.2013, 23:22

Komppaan Jarkkoa, mutta taidan jättää PS4:n oston siihen asti kunnes paketti on ns. täydellinen (vrt. PS3:n päivitetty malli suurella kovalevyllä). GT6 lähti itsellekin tilaukseen.
Tanehau Tanehau ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #20  
Vanha 04.12.2013, 01:14

Sama mulla, GT6 odotellessa. Sitte, ku GT7 on saatavilla PS4 selle niin se on pakko ostaa :-)
Jusaberg Jusaberg ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2015
ACF jäsen

  #21  
Vanha 04.12.2013, 08:35

Se seuraava malli taitaa olla teran levyllä ja on ostettavissa helmikuun tienoilla. Saa nähdä jos silloin tulee jo sorruttua ostoksille :)
pulla pulla ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Moderaattori

  #22  
Vanha 04.12.2013, 09:11

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja jjheimo Näytä viesti
Itse siirrän oston suosiolla seuraavaan erään.

Tyydyn hommaamaan PS3:lle GT6:sen ja vieltän pitkän vk-lopun ratin takana :)
Hyvä se on huudella, kun löytyy pelihuone...
dumo dumo ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #23  
Vanha 04.12.2013, 11:10

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja salonenm Näytä viesti
No siis onhan se grafiikka aivan eri planeetalta. PS3:n laski käytännössä pelit 720p:nä ja venytti 1080p:ksi, osa peleistä pyöri silti vain 30fps ja tässä on jo iso ero uuteen pleikkaan joka vaivattomasti pyörittää 1080p @50/60. Saati sitten se, että ps4:llä tekstuurit voivat olla ihan eri luokkaa ja muutenkin yksityiskohtien määrä. Varsinkin tykkikuvalla pelatessa PS3:n epätarkka kuva häiritsee ja uudemmissa peleissä tuo hidas ruutupäivitys.
Juurikin näin. Esim. GTA V on 720p-materiaalia ja silti ruudunpäivitys monesti hidasta, kaukana olevia asioita ei piirretä, tekstuurit osin karkeita jne. Ja tosiaan pääongelma ei mielestäni edes isolta ruudulta ole tuo vajaavainen resoluutio. Jos tosiaan PS4 jaksaa laskea laadukasta 1080p-kuvaa (siinä siis 2x enemmän pikseleitä kuin 720p), on kyseessä hemmetin iso loikka eteenpäin.

UHD toki on tulossa ja tuo lisää yksityiskohtia jättikokoiseen läheltä katsottuun kuvaan, mutta siinäkin on paljon hypeä mukana - aivan kuten HD:ssa aikanaan, kun ruuduilta on kuitenkin tähän päivään asti katsottu lähinnä ylipakattua 576i-materiaalia, joka sitten monesti huonolla skaalauksella sovitetaan siihen 1920x1080-paneeliin.

OT, mutta jos haluaa miettiä aidosti resoluution vaikutusta kuvaan, pitää aineiston muutenkin olla vertailukelpoista - pelit eivät yleensä tätä ole. Vertailua voi suorittaa vaikka Bluray-levyllä säätämällä resoluutiota, olettaen että skaalaimet toimivat hyvin. Omalta n. 90" screeniltä reilu 2m päästä laadukas 720p on jo tasoa "siedettävä".
makekake makekake ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #24  
Vanha 12.12.2013, 07:36

Eilen tuli päivitys joka korjaa bugeja. Itsellä oli BF4 pari päivää kaatuilun takia pelauskelvoton. Päivityksen jälkeen tuntuu taas toimivan.

edit.
BF4 ja PS4 sai siis päivitykset.
pasi_orava pasi_orava ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #25  
Vanha 12.12.2013, 08:44

Itellä ollu bf aina pelauskelvoton. ;)

Pitääkin tänään päivitellä niin pääsee viikoloppuna taas tahkoomaan.
LauriJT LauriJT ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #26  
Vanha 25.12.2013, 10:16

Pleikkari saapui ja heti paloi rahaa pirusti lisää. Halpa rakkine. Pleikkari + psn plus + bf4 premium. Asennuksen jälkeen sitten ihanuus jatkuu, kun vehkeessä on vain digitaalinen äänilähtö ja Sonos ei sitä tietenkään tue, eikä ps3 orkkis stereo headsetti myöskään ole vieläkään tuettu. No nyt sitten piti löytää vielä D/A muunnin että saa kytkettyä olemassa olevaan systeemiin. Ainoa edullinen, missä on volumesäätö ja kaksi optista sisäänmenoa oli Beresford tc 7510 mk6. Muista edullisista puuttuu aina jotain tarvittavaa ja seuraavat maksaa sitten jo vähintään sen pleikkarin verran. No on tuo hyvät arvostelut saanut siellä ja täällä mutta saas nähdä, mitä tuli taas sokkona hankittua.

Nyt sitten kävi taas niin että se pikku upgrade minkä piti maksaa vain sen luvatun 399 verran on jo maksanut yli 650€ ja bf4 päälle. Mutta tyytyväinen olen silti, sillä onhan tuossa kaikki ihan huimasti komeempaa kun ps3:lla. Innolla ootellaan seuraavaa unchartedia ja muita uuden polven uutuuksia. Bf4 vasta korkattu, niin vähän noboiluksi meni eka pelikerta.

Viimeksi muokannut LauriJT 25.12.2013 10:28
Jusaberg Jusaberg ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2015
ACF jäsen

  #27  
Vanha 25.12.2013, 10:35

Eikait sitä niin paljon myytäisi jos hinta olisi laakista 650€. Siinä on nyt ensimmäiset 399€ käsirahaa ja loput ominaisuudet ostetaa osamaksulla :)
Nyt pitää itsekin alkaa jo katselemaan sillä silmällä kun kaupat taas aukenevat.
Miikka Miikka ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #28  
Vanha 25.12.2013, 11:23

Itse pistin 700€:llä oman PS4:n huuto.netin kautta viime viikolla, pitänee ruveta kattelee josko niitä kohta olisi taas kauppojen hyllyillä.
RistoEe RistoEe ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #29  
Vanha 26.12.2013, 14:27

Taitaa tammikuun puolella tulla seuraava satsi jos oikein oon ymmärtäny. Mutta itellä ei oo kiirettä, kun tuo ei taida kolmosen pelejä tukea ja GT7 odottelee vielä julkasua.
Jusaberg Jusaberg ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2015
ACF jäsen

  #30  
Vanha 26.12.2013, 14:33

Tukee osaa kolmosen peleistä, mutta kamalan kikkailun kautta ja tietysti siitä pitää vielä vähän maksaakin.
Jusaberg Jusaberg ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2015
ACF jäsen

  #31  
Vanha 28.10.2014, 19:50

Eipä tästäkään päivitettyä mallia ole vielä tullut. No kohtapa varmasti tulee, kun pistin omani tilaukseen änärin kanssa.
RistoEe RistoEe ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #32  
Vanha 29.10.2014, 09:18

Josko se päivitetty malli ois jo sitten tullu kun se GT7 ilmestyy :) Ei oikeen jaksa vielä panostaa, kun ei tuolla kolmosellakaan ole tullut pelattua varmaan 4-5 kk. Lähinnä vaan käyttänyt Viaplayn kattomiseen pleikkaria viime aikoina :D
Hervast Hervast ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #33  
Vanha 29.10.2014, 09:52

Niinmut ajattele mikä resoluutio ja ruudunpäivitys siinä nelosessa olis !
Siitä viis jos ei ole vielä yhtäkään tuon sukupolven konsolille natiivisti kehitettyä peliä...

GtaV voi olla aikanaan hieno kokemus kunhan hifistetyt versiot pukataan markkinoille, toki tykkäsin kovasti myös ps3 versiosta vaikka se välillä melko rumasti tökkiikin.
pasi_orava pasi_orava ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #34  
Vanha 29.10.2014, 10:19

Tuollahan tuo on ollut kohta vissiin vuoden käytössä. Eipä sillä oo tullu pelattua kun call of dutya. Season pass taitaa olla viimesillään eli kohta varmaan tulee uus peli. Ai että kun tekisivät taas ww2 tyylisen räiskinnän, olis pelattavaa reilusti.
salonenm salonenm ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Sensei
ACF jäsen
Admin

  #35  
Vanha 29.10.2014, 12:38

Täysi pettymys kyllä ollut uuden polven konsolit. Ei siinä, kyllä niitä pelattavia pelejä löytyy, mutta konsolin mediaominaisuudet ovat jääneet toissijaisiksi, 4K:ta ja kovalevyltä toisto ja dlna odottaa tulemistaan. Ja eikös se saakeli ole pitänyt pelitkin tehdä niin, että sama 30Hz paska jatkuu (osin siksi, että xbone ei pyörittäisi peliä huonommin). No silti paljon mielummin ps4:lla pelaa kuin kolmosella.
Sabotaasi Sabotaasi ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #36  
Vanha 29.10.2014, 17:32

pasi_orava, eikös uusi Call Of Duty: Advanced Warfare ilmesty 4.11? Youtubessa komeita trailerita ainakin... Itse en ole vielä PS4 hommannut mutta varmaan täytyy kun Call Of Duty-sarjaa tullut hakattua. Ja olishan se änäri saatava kerta vuodesta 92-93 sitä pelannu :)
salonenm salonenm ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Sensei
ACF jäsen
Admin

  #37  
Vanha 29.10.2014, 19:41

Ja nyt tullut firmware 2.00 päivitys jatkaa samaa pettymysten sarjaa. Missä 4K tuki? Missä dlna? Juutuubin kyllä lisäsivät.
vayne vayne ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #38  
Vanha 29.10.2014, 19:56

Eli jos ei juuri pelaile, niin Ps3:ssa kannattaa pysyä ?
Jusaberg Jusaberg ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2015
ACF jäsen

  #39  
Vanha 29.10.2014, 20:28

Varmaan kannattaa. Toki kömpelön ps3:n voi korvata myös chromecastilla.
Edit: Siis jos käyttö on youtube-netflix akselilla.
pasi_orava pasi_orava ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #40  
Vanha 29.10.2014, 21:28

Sabotaasi, mielenkiinnosta katselin tarjontaa ja tilasin just kyseisen pelin. Toivottavasti tulee ajoissa että pääsee taas muurautumaan pelihuoneeseen. ;)
Metsässä Metsässä ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #41  
Vanha 29.10.2014, 23:08

Toka dualshock 4 meni tänään paskaksi. R2 näppäin meni ekasta niin kuin myös tästä tokasta. Internetin ihmeellisen maailman mukaan ei ole ainut laatuista..
wilbert wilbert ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #42  
Vanha 05.11.2014, 23:19

Kolme kpl dualshock 4:ia vasta tuohon Jumbon prismaan vaihdattanut vuoden aikana. Muuten hyvä, mutta ohjaimet toistaiseksi paskaa.
Nythän taitaa olla ~3 viikkoa kestävä vaihto Sonyn kautta tulevaisuutta näistä johtuen, eli liikkeitä on kaiketi ohjeistettu lähettämään ohjaimet vaihtoon sonyn kautta suoraan vaihdon sijaan.

Pitääpä taas käydä kokeilemassa jumbossa vkonlopun jälkeen kun on taas toisesta tatit ruvella. Pelitunteja tulee viikossa se max 10.
Metsässä Metsässä ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #43  
Vanha 06.11.2014, 00:25

Mulla onnistu vaihto ihan prisman tiskillä, tosin myyjä mutisi jotain että koneella lukee että pitäisi mahdollisesti lähettää ohjain maailmalle.
Ilmeisesti puoliksi ystävällisyyttään ja puoliksi sen takia kun sanoin että viime kerralla onnistu vaihto täällä, myyjä vaihtoi ohjaimen paikan päällä.
Tanehau Tanehau ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #44  
Vanha 06.11.2014, 05:21

Kertokaa heti kokemuksia kun Gran Turismo 7 tulee ps4:selle ja että miltä ajotuntuma/peli muutenki tuntuu G27 ratti ja poljin yhdistelmällä. Toivoisin jotakin super realistista :)
RistoEe RistoEe ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #45  
Vanha 06.11.2014, 08:52

Taitaa olla aika kuraa nuo PS4 ohjaimet? Onko tietoa, onko niihin tulossa/tullut jotain päivitystä?
Jusaberg Jusaberg ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2015
ACF jäsen

  #46  
Vanha 06.11.2014, 08:55

Taitaa olla ihan sattuman kauppaa, että kestääkö vai ei. Muutamalla kaverilla on vielä alkuperäiset käytössä ja toisilla on takuuvaihdettu moneen kertaan ja silti lähtee nahkat tatista.
Buuhiz- Buuhiz- ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #47  
Vanha 06.11.2014, 10:51

Onkos kokemuksia jo enempi ajopeleistä ps4:lle? Ainakin Driveclub kiinnostaisi ja on sille varmaan muitakin? Näytti vaan olevan ihan kohtuuhinnassa jo anttilan kuvastossa tuo PS4, 379€
salonenm salonenm ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Sensei
ACF jäsen
Admin

  #48  
Vanha 06.11.2014, 12:30

Jossain myytiin jo 50kpl alta 300e ps4:sta. Jouluksi varmaan tulee tarjouksia. Mutta mitä pleikan autopeleihin tulee, niin ps4 vaatii monimutkaisemmilta usb laitteilta turvachipin -> vain harva ratti toimii ps4:n kanssa. Esim. g25 ja g27 eivät ole tuettuja. Että kiitti ****sti sony.
RistoEe RistoEe ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #49  
Vanha 06.11.2014, 12:35

No tuohan on nyt ihan täyttä kuraa Sonylta! Toivottavasti tulee joku laitepäivitys, että tuo poistuu.
vayne vayne ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #50  
Vanha 06.11.2014, 12:51

Onpas epävalmis laite, no säästyypä tuon hankinta vielä, kun ps3:lla kerran pärjää.
Tanehau Tanehau ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #51  
Vanha 06.11.2014, 12:55

No huh huh.. no säästääpä 400 sitte jos noin on että ps4 ei tue g27.
Hervast Hervast ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #52  
Vanha 06.11.2014, 13:32

Nämä kokemukset vaan vahvistavat sitä käsitystä että tämä ps4 ja vastaavien konsolien sukupolvi on 'välimallin' tekniikkaa. Vaikka rauta lähenee pc tekniikkaa, niin ymmärtääkseni vasta seuraavaan pelikonesukupolveen on mahdollista kehittää yhtäaikaa ja luontevasti ps, xbox ja pc versiot.

Uhd tekniikan yleistymisen hitauskin osaltaan jarruttaa kehitystä. Ja kai tarvittais vielä muutama oikeasti hyvä peli jotta laitteita ja niihin liittyvää krääsää sais myytyä.
salonenm salonenm ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Sensei
ACF jäsen
Admin

  #53  
Vanha 06.11.2014, 16:33

Sony siis valitsi vain microsoftin tien ja lisälaitteet vaativat lisenssoinnin = turvapiiri. Logitechkin vahvisti, ettei pysty tekemään pelikohtaisia ajureita tms. Välipalikoita ilmeisesti voi olla tulossa, mutta taisi olla niin, että geneerinen palikka ei pysty force feedback jne ominaisuuksia käyttämään.
wilbert wilbert ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #54  
Vanha 07.11.2014, 01:14

Ratteihin liittyen:

http://www.eurogamer.net/articles/20...acer-driveclub
TrustMasteria vaan kehiin, jos haluatte ajella ratilla.

Jo gran turismo 1:stä asti on pädillä menty, joten ei koske meikäläistä.

Saas nähdä, miten väistämätön palaute asiasta vaikuttaa.
Ennen pitkää luulisin tuen tulevan muillekin valmistajille.
Metsässä Metsässä ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #55  
Vanha 07.11.2014, 16:18

Lainaus:
Nämä kokemukset vaan vahvistavat sitä käsitystä että tämä ps4 ja vastaavien konsolien sukupolvi on 'välimallin' tekniikkaa. Vaikka rauta lähenee pc tekniikkaa, niin ymmärtääkseni vasta seuraavaan pelikonesukupolveen on mahdollista kehittää yhtäaikaa ja luontevasti ps, xbox ja pc versiot.
Asia on ollut, on nyt ja on tuleva aina näin. N. 450€ hinnalla ei tule koskaan saamaan konsolia joka kykenee samaan kuin 1000€, tai kalliimpi, PC.
Tuon luulisi jokainen ymmärtävän.

Paljon ollaan tultu eteen päin konsolien kanssa, mutta on ne PC:t myös kehittynyt 8 vuoden aikana.
Ja voisin vielä jatkaa itsestään selvyyksiä mutta jokainen varmaan ymmärtänee mun pointin.
salonenm salonenm ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Sensei
ACF jäsen
Admin

  #56  
Vanha 07.11.2014, 17:51

wilbert, trushmasterin ratissa on security chip. Siksi sille on voitu tehdä tuki. Logitechin vanhoissa rateissa ei ole chippiä, niin ei niille ole ajureita tulossa. Uudet ratit erikseen.

En kyllä enää kerran kun on kunnon ratti ja "rallipenkki", niin lähinnä vituttaa, että näin pakotetaan taas ostamaan uutta rattia.

Ja yhdyn tässä mikkoon, konsoli on konsoli eikä pc. Konsolipelaamisen edut ovat eri kuin pc pelaamisen.

Heitetäänpä kysymys, onko jollain muulla ollut ongelmia lisätä ps4:lle olemassa oleva sub account? Mulla herjaa vaan että pääkäyttäjän pitäisi uudestaan hyväksyä käyttöehdot jne. Ja tätähän ei pysty mistään tekemään. Sama sub account toimi ok kahdessa ps3:ssa kuitenkin.
Dieselman Dieselman ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #57  
Vanha 07.11.2014, 19:51

Tuosta sub-account ongelmasta oli murossa juttua, mutta en nyt kirveelläkään muista mikä oli ratkaisu.
wilbert wilbert ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #58  
Vanha 08.11.2014, 14:21

Onhan konsolipelaaminen kompromisseja täynnä, mutta kumminkin aika helppoa.

Viimeksi muokannut wilbert 09.11.2014 22:25
salonenm salonenm ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Sensei
ACF jäsen
Admin

  #59  
Vanha 08.11.2014, 21:42

Muillekin tiedoksi, että keksin mikä oli sub account ongelman syy. Mun käyttäjä olin englanninkielisenä ja lapset suomenkielisenä. Piti muuttaa oma suomenkieliseksi, että sain hyväksytty suomenkieliset muuttuneet ehdot...
pykiz pykiz ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #60  
Vanha 13.11.2014, 10:39

Voihan ihme kun on pitänyt tehdä taas hankalaksi sub account homma.
Tämän topicin kun selasi läpi, niin ei ainakaan kynnys hankkia PS4 laskenut. Aivan kamalan keskeneräinen laitos, ilman mitään uutta.
vayne vayne ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #61  
Vanha 10.12.2014, 17:11

Tilanteet muuttuu ja nyt hajosi ps3:n emolevy meillä => ei kannata korjata rahallisesti.

Auttakaapa valinnassa, kun käyttö on pelkästään pelaamista, musan kuuntelua ja blueray levyjen katselua. Ehkä jotain areenaa-youtubea kanssa vähän.

1. Ostaako uuden ps3:n, jolloin voi pelata niitä kaikkia +30 kpl vanhaa peliä.
2. Ostaako uuden ps4:n ja myy kaikki vanhat ps3 pelit pois ?

Kustannuksissa ei hirveää eroa, toki ps4 pelikanta lähtee nollasta mutta sen 1-5 peliä noista on jatkuvassa käytössä muutenkaan. Miltä ps3:n tulevien pelien tulevaisuus näyttää ?
salonenm salonenm ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Sensei
ACF jäsen
Admin

  #62  
Vanha 10.12.2014, 19:38

Nelosen pelitarjonta on kyllä aika hyvin kasvanu. BD ominaisuudet 3D:tä myöten ovat jo hyvät, mutta usb:ltä eikä palvelimelta soita vielä leffoja. Jos tämän kanssa voi elää, siirry jo neloseen.
Hervast Hervast ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #63  
Vanha 10.12.2014, 22:31

Ja samalla hankkii kuitenkin kohtuuhintaisen käytetyn ps3:n siihen rinnalle ? Jos sekin hajoaa, niin tuskin kuitenkaan sama komponentti...
vayne vayne ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #64  
Vanha 11.12.2014, 08:09

Tehdään tuo ps3/ps4 vaihto-operaatio ja saadaan pelihyllyynkin taas tilaa :) Täytyypä käydä vääntämässä peleistä kauppaa näin ensi alkuun.

Ei sitten tarvi enää ps3:sta hankkia rinnalle, vähemmän rojua ja kaikki on tyytyväisiä.
Merza Merza ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #65  
Vanha 11.12.2014, 09:48

Viikko sitten hommasin nelosen kolmosen tilalle. Valkoisena tietenkin.
Far Cry 4 tuli pelattua läpi 19 tunnissa. Ja seuraavaksi lähtee Destiny työn alle.

Harmittaahan se hiukan kun noita kolmosen pelejä on +20kpl ja jäävät nyt sitten turhaksi.

Erittäin tyytyväinen olen ollut neloseen tämän lyhyen testijakson aikana. Ohjainkin on nyt sopiva myös länsimaalaiseen käteen.
hattis hattis ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #66  
Vanha 13.12.2014, 12:16

Vähän offtopic, mutta aika vauhdilla juostu tuo FC4 Merzalla. Itsellä ~21h pelattu ja ehkä puolet kartasta avattuna :)
Metsässä Metsässä ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #67  
Vanha 13.12.2014, 15:01

Taitanu kaima vääntää pelkän tarina osuuden ja sivu tehtävät jääny unholaan.
vayne vayne ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #68  
Vanha 13.12.2014, 16:18

Jeps pelikokoelmasta luopuminen olikin sitten lopulta liikaa, joten tulikin hankittua käytetty ps3 tähän joksikin aikaa :)
Merza Merza ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #69  
Vanha 13.12.2014, 16:48

Juu, muutamia pikkutehtäviä ja kaikki outpostit/linnakkeet tuli vedettyä tuon tarinan yhteydessä.

Paljon sinne jäi niitä eläinten metsästys/muotishow/yms jäljelle.
^^BeBe ^^BeBe on kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #70  
Vanha 11.12.2015, 22:41

Onkos kokemuksia noista PS4 rateista. Olisi aika hankkia ja mietin, että mites se kytkinpoljin ja vaihdekeppi, tuleeko niitä käytettyä.
T300rs olisi edullisin, mutta puuttuu se kytkin ja keppi. Vanhassa ratissa on kyllä seqventiaali keppi jota välillä tulee käytettyä. T300rs+t3pa olis parikyppiä halvempi kuin t500, että miksi ostaa sitte suoraan tuota ns "parasta" Siihenkin joutuu vielä yli 150e kepin ostamaan.
G29 jäis tuohon väliin ja maksaisi kepin kanssa saman verran kun t500 ilman keppiä. Mutta onko tuo G29 lähellekkään samaa laatua kun thrustmasterit?

Lähinnä nyt ajanut läppävaihteilla GT6sta Lähinnä mietin että tuoko kytkin ja H-kuvio "jotain lisää" ajamiseen, vai jääkö sittenkin vain pölyttymään?
salonenm salonenm ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Sensei
ACF jäsen
Admin

  #71  
Vanha 12.12.2015, 15:58

No ainakin G27:n keppi (ja kytkinkin) on h-kaaviolla aika paska. Jos rykii vaihteita sisään niinkuin oikeasti, tuntuu, että keppi menee kohta kappaleiksi :D Netissa valitusta että G29 olisi huonompi laadultaan kuin G27.

Thrustmasteri olis hyvä, mutta T500RS:n ongelma sama kuin G27:n, eli se ei ole virallisesti tuettu, peliin pitää olla erikseen rakennettu tuki ja vaikka toistaiseksi aika hyvin tuota löytyy, niin kuinka pitkään?

Itsellä ym. syistä ratinhankinta toistaiseksi jäissä.
^^BeBe ^^BeBe on kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #72  
Vanha 22.04.2016, 00:51

Ei ole vieläkään tullut hankittua uutta rattia. Mutta pakko se on kohta hankkia. Mitäs, onko kukaan pelannut vielä uutta Dirt Rallya? Vissiin ihan kehuttu, mutta tuskin vetää tämäkään vertoja RBRle. Voiko edes mainita oikeasti samassa lauseessa? Muutamia youtube videoita katsonut ja yksikin jantteri painelee menemään ilman vasemmanjalan jarrutusta suomessa jotain minuutin pohjia. 80% pätkästä kaasu pohjassa vitos vaihde silmässä. Eli onko samaa kuraa kun edelisetkin dirt versiot? Hemmetin hyvän näköinen peli ja vissiin pääsee säätämäänkin asioita taas vaihteeksi. Granturismojen ralli osuudet on ainakin omaan makuun täysin turhia ja vitsihuumoria, joten kaipais vähän nuotitettua soraränniä ruudulle :) BRB on vähän haikee, kun ei omista yhtään windows käyttistä :)
Japa84 Japa84 ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #73  
Vanha 22.04.2016, 06:28

Edellisistä en tiedä, mutta tää uus Dirt on mun mielestä ihan hemmetin hyvä. Ei oo mitään arcade paskaa ja tänään lähdettävä rattia ostamaan ihan tuon pelin takia.
ramp ramp ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #74  
Vanha 22.04.2016, 07:18

Tuli tuossa joulun välipäivinä ostettua Logitechin G29, kun oli Gigantissa tarjouksessa (249€). Nyt hinta taitaa olla jotain muuta. On kyllä pätevä rattipoljinsetti ja vanhasta G27:sta sai vaihdekepin suoraan sopimaan uuteen. Täytyy myös valmistautua vloppuun ja hakea toi Dirt sekä tänään julkaistava Stat Wars blueray.
Japa84 Japa84 ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #75  
Vanha 22.04.2016, 16:32

Hain tuon thrustmasterin T150 ohjaimen expertiltä ja voisin todeta, että ensipuraisut tuossa dirtissä aika hyvät. Vaste on jämäkkä, force toimii hienosti ja tuntuma yleisesti ottaen hyvä. Ei vedä varmasti vertoja G29 paketille, mutta jos ei tarvitse niin huippukamoja, niin tuossa saa rahaan nähden aika hyvät kamat. Eikä tule EK pohjia tuollakaan vehkeellä, kun laittaa vaikeustason masterille, mutta yritetään. Juomat on kylmässä ja illan suunnitelma selvä :)
^^BeBe ^^BeBe on kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #76  
Vanha 22.04.2016, 21:06

Ois mukava päästä testaamaan g29 ja t300rs eroa. Mutta jullatus verkkokaupalla ei t300 ole hyllyssä pirkkalassa, niinkuin ei montaa muutakaan tuotetta mitkä heiltä olisin ostanut jos olisi ollut hyllyssä.
temeQ temeQ ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #77  
Vanha 22.04.2016, 21:58

Pelaakos täälä kukaan project carsia?
Japa84 Japa84 ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #78  
Vanha 23.04.2016, 09:21

On mulla sekin. Kovin simulaattorin tuntuinen. Paljon ratoja ja levee autovalikoima. Hyvä peli kaikinpuolin.
okkim okkim ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Tee-se-itse -mies
ACF jäsen
Moderaattori

  #79  
Vanha 23.04.2016, 22:23

Ostin sen xboxiin kun kovasti realistiseksi sitä kehuttiin. Erittäin hyvältä peliltä se tuntuu, en tosin montaa kertaa ole ehtinyt ajamaan.
ramp ramp ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #80  
Vanha 23.04.2016, 23:42

Project Cars:a sylettää aivan mahdottomasti autojen aliohjaus. Puskee puskee puskee. Asetetuksista saa kyllä tuunattua, mutta oletuksena aivan kamala ajaa. Koskee kaikkia autoja etu, taka tai neliveto.
^^BeBe ^^BeBe on kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #81  
Vanha 24.04.2016, 02:29

Sama se on gt6sessa taka-akselilla aina tappi auraukset ja keula kivikova.
okkim okkim ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Tee-se-itse -mies
ACF jäsen
Moderaattori

  #82  
Vanha 24.04.2016, 09:51

No jaa, ainakin Ariel Atom on kyllä helkatin hyvä ajaa.
Razur Razur ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #83  
Vanha 14.11.2017, 13:04

Onkos tuosta pro mallista kokemuksia? Josko tuon vanhan kolmosen jo päivittäis.
-Toimiiko tuo dvd / bluray soittimena, kuten kolmonen?
-Toimiiko Ps3 ratti nelosessa, vai joutuuko senkin uusimaan?
Muuta huomioitavaa?
Puuhapete Puuhapete ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #84  
Vanha 14.11.2017, 13:10

Bluray levyt on default media PS3 ja 4 peleissä. Eli sen puolesta ei pitäs olla ongelmaa. 4K tuki löytyy PS4 Prosta, jos sitä kaipaa.
any1 any1 ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #85  
Vanha 14.11.2017, 13:11

Mulla on pro ollut reilun puoli vuotta. Dvd toimii normaalisti. Bluraytä ei ole tullut katseltua mutta uskosin että nekin toimii. Ratti asiaan en osaa sanoa toimiiko huonostikkaan.
RistoEe RistoEe ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #86  
Vanha 14.11.2017, 13:34

Ratti asiaan vaikuttaa aika pitkälti mikä ratti sulla on. G29 ainakin toimii prolla.
Dumppi Dumppi ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #87  
Vanha 14.11.2017, 15:41

Bluray toimii. Tarkoitus oli käyttää tuota PS4 Pro:ta myös toistamaan CD-levyjä, mutta niitä se ei toista. Sony ei ole ilmeisesti viitsinyt hankkia lisenssiä.

Tuuletin on todella äänekäs. Paljon äänekkäämpi mitä PS3 aikoinaan. Tai sitten oon onnistunut hommaamaan maanantaikappaleen.
^^BeBe ^^BeBe on kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #88  
Vanha 14.11.2017, 21:32

Riippuu ratista, mutta lähtökohtaisesti ei toimi. Itse olen suositellut t300rs rattia, kun on virallinen ps4 ratti, niin toimii varmasti kaikissa peleissä.
salonenm salonenm ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Sensei
ACF jäsen
Admin

  #89  
Vanha 15.11.2017, 10:25

Tuosta 4K tuesta kannattaa muistaa, että Pro:ssa on tavan bluray asema, joten UHD levyjä se ei tue. 4K on siis saatavilla leffoihin vain streaming palvelujen tai muiden medioiden kautta.
Puuhapete Puuhapete ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #90  
Vanha 15.11.2017, 11:19

Tuo oli hyvä maininta, Ei tullut tuota huomattua.
tumpsi tumpsi ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #91  
Vanha 15.11.2017, 11:25

Molemmat PS4:t omistaneena täytyy soitella komppikitaraa Dumpin perässä. Sekä PRO että perusversio pitää aivan järjetöntä meteliä jos ilma ei pääse vapaasti kiertämään kymmeniä senttejä laitteen ympärillä.
Razur Razur ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #92  
Vanha 16.11.2017, 00:26

Njoo, jos tuo ei tavan DVD elokuvia pyöritä, (vai siis cd-musiikki levyjä ei toista?) eikä UHD levyjä, niin taidan vielä pysyä tuossa kolmosessa. Muksut tuolla enemmän kuitenki pelailee, eikä ne oo nii grafiikan perään :-)
pietrop pietrop ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #93  
Vanha 18.11.2017, 12:47

Itse kanssa nelosta hankkimassa, pähkäilen vaan slimmin ja pron välillä.. molempiin muistia tulisi kuitenkin 1tera. Osaako jengi sanoa onko tuo pro sen sadan euron satsauksen arvoinen?
RistoEe RistoEe ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #94  
Vanha 18.11.2017, 13:59

Jos löytyy 4k töllö tai suunnittelet sen hankintaa ni pro. Oman käsityksen mukaan slimmissä ei oo tukea 4k resolle.

Itse tosin päädyin prohon vaikka ei oo 4k töllöä, enkä myöskään ole heti hankkimassa :D Mutta mä nyt harvoin järjellä teen hankintoja.
Janis Petke Janis Petke ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #95  
Vanha 18.11.2017, 14:12

Tuossa YouTube pätkässä oli hyvin vertailtu eroja. Tuo koskee enemmän VR lasien kanssa pelailua.

Hommasin nuo lasit pari viikkoa sitten. On kyllä uskomattoman hyvä lisä, mutta harmillisen vähän pelejä niitä varten.
Dumppi Dumppi ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #96  
Vanha 18.11.2017, 14:55

Yksi ero mikä itsellä vaikutti Pro:n valintaan Slim:n sijaan oli optinen audiolähtö. Se puuttuu kokonaan Slim-mallista ja vähentää vaihtoehtoja audion ulossaannin suhteen. Joltakin PS4 forumilta muistan lueskelleeni, että HDMI:n kautta audiossa on enemmän lagia, mikä saattoi vaikeuttaa esim. musiikkipelien pelaamista.
pietrop pietrop ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #97  
Vanha 18.11.2017, 21:05

Joo 4K-telsu on joten kai se täytyy kääntyä pron puoleen..jää kuitenkin harmittamaan sitten ;) josko malttais odottaa ens perjantaihin kun on black friday ja katsella olisko tsägällä hyviä tarjouksia.
Japa84 Japa84 ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #98  
Vanha 03.12.2017, 18:02

Oli kyllä kertakaikkiaan ihan paska tuo gran turismo sport. Häviää ajettavuudeltaan project cars ykköselle ja asetto corsalle ihan täysin. Aivan liian helppo ja kiskoilla kulkeva tuote. Dorkaa ja karmeeta, ei jatkoon. Tuu points!
ramp ramp ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #99  
Vanha 03.12.2017, 19:59

Jotenkin arvasin tämän ja jäi siksi hankkimatta. PC2 on tullut hakattua. Se on kyllä hyvä peli.
kalsket kalsket ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsenvastaava
Admin

  #100  
Vanha 04.12.2017, 15:03

Hetken mietin ostaako PS4. Onneksi olin kauempaa viisas kuin yleensä ja luin tämän topicin. Perse ei kestä uutta rattia ostaa ja kun kerran GT Sport:kin on heikohko esitys niin taidan pysyä kolmosessa ja ajella Nyrreä tyytyväisenä GT4:lla...
Vastaa

Palaa takaisin   Audifinns > Yleiset > Muu tekniikka > Playstation 4


Aktiivisia käyttäjiä katsomassa tätä aihetta: 1 (0 käyttäjää ja 1 vierasta)
 
Työkalut
Display Modes

Kirjoittamisen säännöt
Et voi aloittaa uusia aiheita
Et voi kirjoittaa viestejä
Et voi liittää liitetiedostoja
Et voi muokata viestejäsi

BB-koodi on Päällä
Hymiöt ovat Pois päältä
[IMG] koodi on Päällä
HTML koodi on Pois päältä


Samanlaisia aiheita
Aihe Aiheen aloittanut Aihealue Vastaukset Viimeisin viesti
Paras ratti-ohjain (Xbox, PC, Playstation) okkim Muu tekniikka 23 30.01.2015 16:20
playstation 3 kotiteatteriksi/digipoksiksi pv Muu tekniikka 2 19.12.2008 12:35


Kaikki ajat ovat GMT +2. Kellonaika on nyt 02:15.


vBulletin® Version 3.8.7
Copyright ©2000 - 2017, Jelsoft Enterprises Ltd.