banner  

Palaa takaisin   Audifinns > Yleiset > Muu tekniikka
Audiclub.fi etusivulle forum

Muu tekniikka Kaikki autoihin liittymätön tekninen keskustelu. esim. rakentaminen, kodinkoneet, jne.

Vastaa
 
Työkalut Display Modes
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #1  
Vanha 20.06.2012, 20:58 Moottoriveneilijöitä?

Enpä haulla löytänyt tällaista threadia, joten kyselenpä löytyykö joukosta moottoriveneilijöitä? Itselläni on taustaa asialle hyvin kevyessä muodossa, mutta pitkältä aikaa. Isovanhempieni entinen, nykyisin minun ja veljieni kesämökki sijaitsee saaressa, jossa vene on luonnollisesti aina ollut päivittäinen osa elämistä. Veneet on tosin ollut aina kokoluokaltaan pieniä, 4-15 hv:n perämoottorilla olevia paatteja lukuunottamatta kahta yksilöä. Toinen oli 25hv:n moottorilla oleva pulpettivene jonka ukkini osti, ja toinen 50hv:n moottorilla oleva ikuisen vanha -74 Finnsport 410 tuulilasivene, jonka ostimme kimppaan kaverini kanssa kesätyörahoista.

Nyttemmin viimeiseen kymmeneen vuoteen en ole saaren yhteysvenettä isompaa (suvi 420 ja 15hv 2t-Yamaha) laitetta omistanut ja venekuume on noussut valtavasti joka kesän aikana. Kaverini hankkivat kimppaan muutama vuosi sitten uppoumarunkoisen retkiveneen, mutta hidas matkanteko ei oikein houkuttele minua. Nyt olenkin päättänyt, että tuska veneettömänä olevana päättyy ja tarkoitus olisi hankkia joku vene kesäpäiviä ilostuttamaan. Eniten mieltä lämmittää joko bowrider- tai daycruiser-tyyppinen laite sisäperäkoneella, joissa tarjontaa kyllä riittää kovasti, mutta budjetin pienuus häiritsee. Rahnaa kun ei olisi hassattavaksi liikaa, luokkaa 5000-7000 eskoa maksimissaan. Nyt kysyisinkin, mitä mieltä sakki on noista vanhemmista, 80-90-lukujen taitteen pikkujenkeistä, esim. Bayliner, Four winns, Maxum, tms? Kuinkahan niissä tulisi lyötyä kätensä paskaan? Luonnollisesti niitä on kaiken kuntoisia, mutta mitkä mahtavat olla niiden pahimmat sudenkuopat?

Edittinä tarkennettakoon, että vene tulisi siis järvikäyttöön suhteellisen suojaisaan Längelmäveden/roineen vesistöön, eli sinänsä varsinaisia merikelpoisuusvaatimuksia en ainakaan suurimmaksi kriteeriksi venettä tässä vaiheessa hankittaessa laita. Asia saattaa tulla sitten joskus myöhemmin esille, jos harrastus tästä lähtee käyntiin ja nälkä suuremmista vesistä ja veneistä kasvaa.

Viimeksi muokannut ilkkapoika 20.06.2012 21:04 Perustelu: Lisäys samaan...
toma- toma- ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #2  
Vanha 20.06.2012, 21:41

Hep! veneilty enempi ja vähempi, nyt lisääntyvästi hyvän kaluston takia. Kalustona ollut busteria, terhiä, tg, tällä hetkellä "pääkulkine" on Nimbus 28dc jonka olen "ominut" käyttöömme emännän kanssa appivanhemmilta (veneellä ei paljoa käyttöä ole heillä enään). Kesäloma alkoi tänään ja turun saaristoa/ahvenmaata olisi tarkotus kierrellä muutama viikko ainakin.

Noissa vanhemissa laitteissa voi tulla kivoja ylläreitä joten siinä kohtaa pieni budjetti voi vaatia reippaan korjausbudjetin varalle. Niistä nyt voi laueta varmaan ihan mitä vaan, kone, vetolaite jne. Sähköt nyt varmaan aika normaalistikkin reistailee mutta yleensä korjattavissa pienellä budjetilla (liittimiä jne).

Tuttavapiirissä on uusittu jenkkiveneisiin koneita lähivuosina useampia, 90 luvun molemmin puolin olevia. Mutta se on tietysti kiinni hoidosta/käytöstä ja kuun asennosta milloin porsii :)
pulla pulla on kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Moderaattori

  #3  
Vanha 20.06.2012, 21:51

Noissa cruisereissa yms. kannattaa tosiaan varautua tuossa hintaluokassa mihin vain. Ja jos koneen joutuu nostamaan pois, on jo isompi homma, kun pitää vene saada maihin, paikka missä purkaa jne...
Itsellä myös ollut useamman vuoden kuumetta moisesta, mutta onneksi autoilu vie vielä voiton. Tarpeeksi katsonut sivusta kavereiden veneharrastuksia.
Toki hyvän voi löytää, mutta niitä ei ole monessa ja hetihän ne menee.

Itse olen tyytynyt mökkiveneilyyn, laitteena Sun Buster 80-luvun lopulta pulpetilla ja Yamaha 20hv 2t-kone ihan 90-luvun alusta. Juuri vene saatu ammattikoululta täysrempasta, samoin moottori huollettu. Kelpaa ajella seuraavat 20-vuotta ilman ongelmia.
torso torso ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #4  
Vanha 20.06.2012, 22:12

Juuri kävin tankkailemassa paattia juhannusta varten. Sellanen 8metrin jenkkivene ja 200hp volvon turbodiesel. Tarkoitus olisi jussit nukkua venhossa 2+2 henkeä. Pieni purjevene olisi tarkoitus ottaa hinaukseen, jos vaikka innostuisi nostaa lakanatkin kuivumaan- tosin mulle se on vielä hyvä purjeduskeli ettei tuulisi:) Aïkasemmin ollut pari puufiskaria vire ja wikström moottoreilla, sekä juuri pois myyty yamarin 475+ mariner 90hp.
sakarivo sakarivo on kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #5  
Vanha 21.06.2012, 07:01

Lainaus:
Enpä haulla löytänyt tällaista threadia
Ja heti löytyi ;) http://www.audiclub.fi/audifinns/sho...hlight=vesille
Samppa Samppa ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #6  
Vanha 21.06.2012, 09:00

Ensimmäinen vene tuli ostettua kaverin kanssa. Kyseessä siis 2006 Seadoo Challenger 180. Moottorina toimii 1,5 litrainen remmiahdettu josta pitäisi irrota 215 hv. Taitaa olla sama moottori kun useissa jeteissä eli tästä ei propellia löydy.

Pientä askartelua sähköjen kanssa edessä, esim. pilssipumppu eikä virran ulosotto toimi. Tuli myös huomattua että pannuhuone tulvii kun ollaan ns. pysähdyksissä. Pientä askartelua siis edessä ja mikäs sitä pihalla on askarrellessa kun lämmintä vaan 45 - 49 astetta.
LilJon LilJon ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #7  
Vanha 21.06.2012, 11:28

Kiitos vaan Ilkalle noitten jenkkiveneiden mainitsemista, tuli armoton venekuume kun huomasin että nuo ovat yllättävän edullisia...

Mulla on tällä hetkellä 10metrinen lasikuitu meriläinen minkä purkasin sisustan osalta aivan osiin. Konetta tarkotus siirtää vähän eteenpäin jotta uusi koplinki mahtuu järkevästi paikalleen. Samalla koko sisusta ja koneensähköt tehdään uusiksi.
Samii- Samii- ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #8  
Vanha 21.06.2012, 11:49

Ai ai tää topikki on paha koska mulla on ollu vene kuume 2 vuotta jo mutta kun ei ole paikkaa missä pitää täällä etelä suomessa tuollaista plus vaimoke ei innostu tuollaisista. :)


http://www.nettivene.com/moottorivene/yamarin/469947
oliver oliver ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2013

  #9  
Vanha 21.06.2012, 15:06

Minulla taas kuumeilu veneilyyn on ajan vähyyden myötä hiipumassa

http://www.nettivene.com/moottorivene/sailfish/340439
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #10  
Vanha 21.06.2012, 15:54

Minulla ollut vene vuodesta -93. Monenlaista venhoa on joukossa ollut, jenkkidaycruiserista suomalaiseen avoveneeseen.

Lainaus:
Nyt kysyisinkin, mitä mieltä sakki on noista vanhemmista, 80-90-lukujen taitteen pikkujenkeistä, esim. Bayliner, Four winns, Maxum, tms? Kuinkahan niissä tulisi lyötyä kätensä paskaan? Luonnollisesti niitä on kaiken kuntoisia, mutta mitkä mahtavat olla niiden pahimmat sudenkuopat?
Kyllä se pahin sudenkuoppa tuon ikäisissä jenkeissä on se sisäperäkone. Ne on valtaosin raakavesijäähdytteisiä ja +20v (erityisesti merikäytössä) raiskaa koneen sisäosat melko tehokkaasti. Kannattaa ainakin varautua pakosarjojen ja risereiden uusimiseen. Kun pakosarja syöpyy puhki, käy usein niin, että sieltä alkaa vettä valua huomaamatta sylintereihin ja pahimmassa tapauksessa koneen parasta ennen päiväys saavutetaan pikaisesti. Pakosarjat on kalliita ja niitä tarvitaan V-koneessa kaksi. Muutenhan noita venekoneita harvemmin saa ajamalla hajoamaan.
Myös koneiden vetolevyt (kytkinlevyä muistuttava levy vauhtipyörän päässä) alkavat monesti olla väsyneitä, erityisesti jos kone ei ole ollut kunnolla rihdattuna paikoilleen.

OMC:n Cobra on myös merkki, jonka kiertäisin kaukaa. OMC Cobra vetolaite on ehkä historian huonomaineisin keksintö. OMC:n koneet taas on samaa Fordin/GM:n rautaa, kuin paljon parempimaineiset MerCruiserit ja Volvot. OMC:n King Cobra taas on ihan ok maineessa.

Kolme sisäperäkoneista venettä omistaneena minusta on tullut pahasti allerginen kyseiselle moottorityypille. Itse katsoisin mielummin perämoottoriversiota, koska persveivareissa ei ole vastaavaa korroosio-ongelma, kuin sisäperissä, eikä vene myöskään kellu kumipalkeen varassa, kuten sisäperät tekevät. Sisäperät moottoreiden osalta on kylläkin selvästi edullisempia huoltaa, kun niihin sopii osat melko pitkälti auton moottoreista, eikä varaosissa tarvitse marinelisää.

Toinen ongelma on tyypillinen jenkkien runkorakenteeseen liittyvä. Usein ovat käyttäneet puuta lasikuidun alla jäykisteenä ja monessa tapauksessa tuo puu on jo muuttnut kosteuden vaikutuksesta kukkamullaksi. Eli tiedossa voi olla mittavia laminointitöitä. Erityisesti veneen peräpeili sekä pohjasta nousulistojen kohdat kannattaa tutkia ja koputella huolella.

Baylinerit olivat tuon ajan halpismerkkejä. Halvalla tehtyjä bulkkituotteita massamarkkinoille. Parempaa laatua edustivat esim. Sea Ray, Wellcraft ja Chris Craft. Four Winns ja Maxum asettunevat näiden kahden kategorian väliin.

Kannattaa joka tapauksessa laittaa jäitä hattuun hankintaa tehdessä ja aina kannattaa yrittää päästä koeajolle ennenkuin raha vaihtaa omistajaa. Tämä kun ei ole venekaupassa itsestäänselvyys.

Eikun onnea vaan hankintaan. Veneily on hieno harrastus.
ziree ziree ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #11  
Vanha 22.06.2012, 11:18

Täältä löytyy 2052 beikku runko -91 ja kone mercruiser 135hp -08 ja alpha one vetolaite -11 (ajoin väylältä sivuun pimeellä ja kolahti). Mitään ongelmia ei oo veneen kanssa tullu vielä eteen. Toimii suht hyvin omiin tarkotuksiin, aurinkoisien päivien kuluttamiseen vesillä. Pari puutetta löytyy omaan mieleen, välillä tekis mieli uistella mutta tuolla ei oikein pysty sekä välillä kaipaisi enemmän tilaa :) Miinuksina naisten näkökulmasta, vessaa ei ole. Haaveena onkin luokkaa isompi vene tulevaisuudessa.
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #12  
Vanha 24.06.2012, 17:41

Kiitos erityisesti kaimalle ilmeisen asiaan vihkiytyneestä vastauksesta. Perämoottoriversioita on toki myös tarjolla, mutta mitenkä mahtaa olla, onko ne kovinkin paljon äänekkäämpiä kuin sisäkoneet? Jotenkin itse mieltäisin ne meluisammiksi ja tähän hintaluokkaan ei 4-tahtisia ole tarjolla. Myös 80-ja 90-lukujen taitteen saman teholuokan (100-140hv) 2-tahtiset persveivarit lienevät aika lailla janoisempiakin kuin nuo sisäkoneet?

Samoin olen kuullut aika paljon paskaa noista OMC:n tekeleistä, näinollen olenkin enempi katsellut juurikin noita MerCruisereita ja Volvo Pentoja. Pentan konehan on aikalailla samaa sukua Volvon b200-sarjan kanssa, lienikö lohkoissa jotain eroa, runkolaakereita enemmän tms. muuta vahvistusta auton moottoriin nähden. Mutta mitäs sukua tuo MerCruiser on, onko sille automaailmasta vastinetta?

Tällainen tuossa osui silmiin, vaikuttaisi juuri omiin tarpeisiin sopivalta laitteelta.
Samii- Samii- ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #13  
Vanha 24.06.2012, 17:49

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ilkkapoika Näytä viesti
Kiitos erityisesti kaimalle ilmeisen asiaan vihkiytyneestä vastauksesta. Perämoottoriversioita on toki myös tarjolla, mutta mitenkä mahtaa olla, onko ne kovinkin paljon äänekkäämpiä kuin sisäkoneet? Jotenkin itse mieltäisin ne meluisammiksi ja tähän hintaluokkaan ei 4-tahtisia ole tarjolla. Myös 80-ja 90-lukujen taitteen saman teholuokan (100-140hv) 2-tahtiset persveivarit lienevät aika lailla janoisempiakin kuin nuo sisäkoneet?

Samoin olen kuullut aika paljon paskaa noista OMC:n tekeleistä, näinollen olenkin enempi katsellut juurikin noita MerCruisereita ja Volvo Pentoja. Pentan konehan on aikalailla samaa sukua Volvon b200-sarjan kanssa, lienikö lohkoissa jotain eroa, runkolaakereita enemmän tms. muuta vahvistusta auton moottoriin nähden. Mutta mitäs sukua tuo MerCruiser on, onko sille automaailmasta vastinetta?

Tällainen tuossa osui silmiin, vaikuttaisi juuri omiin tarpeisiin sopivalta laitteelta.

Mä kattelin noita samoja veneitä ja aika halpoja nuo ovat mutta mites kustannukset jos ostan tuollaisen mikä sun linkissä on tai beyleinerin mikä olikaan..
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #14  
Vanha 24.06.2012, 19:03

Lainaus:
Kiitos erityisesti kaimalle ilmeisen asiaan vihkiytyneestä vastauksesta. Perämoottoriversioita on toki myös tarjolla, mutta mitenkä mahtaa olla, onko ne kovinkin paljon äänekkäämpiä kuin sisäkoneet? Jotenkin itse mieltäisin ne meluisammiksi ja tähän hintaluokkaan ei 4-tahtisia ole tarjolla. Myös 80-ja 90-lukujen taitteen saman teholuokan (100-140hv) 2-tahtiset persveivarit lienevät aika lailla janoisempiakin kuin nuo sisäkoneet?
Eipä mitään. Tiedonjakoa vartenhan tämä foorumi on keksitty. Perinteiset twosmoke perämoottorit on toki äänekkäämpiä, mitä sisäperäkoneet ja myös hieman janoisempia. Suorituskyvyltään kuitenkin selvästi parempia, kuin saman tehoinen sisäperä. Toisaalta, sisäperäkasin hörpötys sopisi tämän tyyppiseen veneeseen, kuin nenä päähän. Yhtään nelos/kutoskoneita dissaamatta. Jos päädyt sisäperäkoneeseen, niin varaa touhutonni pakosarjojen uusintaan. Osia noihin moottoreihin kannattaa tilata jenkeistä ja referenssihinta ensin US-partsista.

Jos sellainen tuuri sattuu, että tarjoutuu makeavesijäähdytteinen kone, niin sellaisesta kannattaa pikkuisen enempi maksaa. Myös järvikoneet (ikänsä järvillä olleet veneet) on hyvä vaihtoehto. Näissä korroosio-ongelmat yleensä selvästi pienempiä, kuin merikoneissa.

Lainaus:
Samoin olen kuullut aika paljon paskaa noista OMC:n tekeleistä, näinollen olenkin enempi katsellut juurikin noita MerCruisereita ja Volvo Pentoja. Pentan konehan on aikalailla samaa sukua Volvon b200-sarjan kanssa, lienikö lohkoissa jotain eroa, runkolaakereita enemmän tms. muuta vahvistusta auton moottoriin nähden. Mutta mitäs sukua tuo MerCruiser on, onko sille automaailmasta vastinetta?
MerCruiserit ja Volvot on hyviä vaihtoehtoja. 6-8 sylinteriset mallit molemmilla perustuvat GM:n lohkoihin autopuolelta eli ovat noita 4,3-5.0-5,7-7.4 litraisia koneita. Käytännössä siis samoja patoja sillä erotuksella, että Volvo merkkisinä koneet on punaisia ja MerCruisereina mustia. Volvolla neloskoneet on myös autopuolen tuotantoa, mutta ruotsalaista alkuperää Volvon tehtailta. Mercruiserin neloskone on myös Detroitin rautaa, kuten isommat koneet. Runkolaakereita ei venekoneissa ole sen enempää mitä autoissa. Yleensä venekoneissa on kuitenkin järeämmät sisukalut mitä autopuolella, takomännät ja -kampura jss.
Veksi Veksi ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #15  
Vanha 25.06.2012, 12:19

Onhan tässä tullut motskarilla ajeltua Päijänteellä vuodesta 1968 alkaen. Nyt käytössä järjestyksessä neljäs vene; terästä 14,8 m pitkä, 4 m leveä ja painoa jotain 16 tonnia. Lattian alla murisee 7 litran Volvo. Aika kiva kelluva kesämökki.
Ipsi Ipsi ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #16  
Vanha 28.06.2012, 14:05

Olisiko joku kiinnostunut 60-luvun 5-metrisestä täysmahonkiveneestä (HT), joka on käynyt vedessä sen verran että testattu sen pitävän vettä. Alkuperäinen kone, jota käytetty noin 20 tuntia. Paimiolaista alkuperää. Lisätietoja allekirjoittaneelta.
toma- toma- ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #17  
Vanha 29.06.2012, 18:50

aah lomalla... toista yötä kohta ollaan naantalissa. Aurinkoa paistatellen takakannella ja lonkero kädessä :) No huomenna tasapainon vuoksi pitäisi tulla vettä sitten ihan.... Sunnuntaina reissu jatkuu johonkin turun saaristossa.
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #18  
Vanha 29.06.2012, 19:08

Väännä vaan veistä haavassa... ;D Ensi viikolla alkaa todellinen metsästys kun lomat pääsee alulleen. Olen nyt ollut poikamiehenä kotosalla tämän viikon emännän ja pojan jäätyä jo juhannuksena loman viettoon anoppilan mökille, ja on ollut aikaa selailla kaikennäköistä. Moni ilta on venynyt reilusti seuraavan vuorokauden puolelle kun on seikkaillut netin syövereissä erilaisiin veneisiin tutustuen, ei kuitenkaan "kirkkoveneisiin", joku vääräleuka kuitenkin keksii kuittailla ;D.

Kyllä polte on nyt hurja. Muutamia vaihtoehtoja tuossa on ja voipi olla, että ensi viikolla tulee tehtyä pikku etelä-suomen kierros.
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #19  
Vanha 30.06.2012, 16:18

Veneiden varsinainen myyntisesonki päättyy juhannukseen. Sen jälkeen ostajan markkinat jatkuu seuraavaan kevääseen. Eli jäitä runsaasti hattuun, tarjontaa tutkimaan ja säälimättömästi tinkimään varteenotettavia vaihtoehtoja.
toma- toma- ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #20  
Vanha 01.07.2012, 17:11

Väännetään veistä haavassa lisää sitten ;) Saavuttiin tänään kustaviin ja keli on komea.
Attached Thumbnails
Click image for larger version

Name:	IMG_2498.jpg‎
Views:	988
Size:	656,4 Kt
ID:	17048  
kruiik kruiik ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #21  
Vanha 01.07.2012, 17:36

Komppaan Ilkkaa - elä enää tälle kesälle osta venettä väkipakolla, syyskuun alusta eteenpäin tulee "halvalla" myyntiin tavaraa ennen syystelakointia. Hinnat pomppaa sitten "normaalitasolle" helmikuussa venemessujen aikaan, ja siitä taas kiihdytään kohti kesää kunnes sykli on täysi.
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #22  
Vanha 02.07.2012, 07:59

Veneilyn haittapuolia. Eilen koko päivä merellä lohta uistelemassa. Naama kärähti huolella ja nyt panda katselee peilistä 8)
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #23  
Vanha 04.07.2012, 23:20

Niin no, järkevää tai ei, mutta kyllä tästä viikonvaihteessa kaupoille olisi tarkoitus lähteä. Muutama vaihtoehto on kiikarissa ja niistä pitäisi katsella sopivin. Siihen liittyen, olen toistaiseksi vailla traileria, joten ajattelin kysellä olisiko kenelläkään kerhoveljellä tarjota auttavaa kättä ja vuokrata minulle sellaista?



Edittinä, traileri hommattu.

Viimeksi muokannut ilkkapoika 05.07.2012 10:39 Perustelu: Traileri hommattu.
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #24  
Vanha 10.07.2012, 21:56

No niin, nyt ei enää Toman ja muiden tarvitse käännellä veistä haavassa, mökin terassilla istuskelen ja onnellisena veneenomistajana ihailen uutuutta. -89 Regal 185 medallion kelluttelee laiturin pielessä. Sattui löytymään erittäin siisti yksilö, olen veneen kolmas omistaja ja mukana seurasi myös kaikki alkuperäiset käyttöohjekirjat ja huoltodokumentaatiot. Jopa alkuperäistä kylkiteippiä oli pätkät mukana varalle jos sattuu hankaamaan vahingossa johonkin. Moottorina on 130hp MerCruiser makeavesijäähdytyksellä ja ajotunteja pelillä on takana yhteensä vajaat 400, joten voi olla ettei sentään ihan heti tarvitse alkaa konetta uusimaan. Voi pojat että on Aholla nyt hyvä olla!
Killeri Killeri ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Moderaattori

  #25  
Vanha 10.07.2012, 21:57

Vilppittömät onnittelut Aholle!
ziree ziree ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #26  
Vanha 11.07.2012, 12:59

Onnittelut, nyt vaan kelejä odottelemaan! Muista aurinkorasva :D Nimimerkillä maanantaina veneellä palanut.
torso torso ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #27  
Vanha 11.07.2012, 14:05

onnea uudelle paatille! Maanantaina olisi tarkoitus nostaa vene vilppulaan ja tulla käymään treen suunnalla. Mustanlahden satamassa ainakin yksi yö tarkoitus viettää.
Ukkopaha Ukkopaha ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #28  
Vanha 11.07.2012, 17:31

Nyt kun tuo kalastus on alkanut taas hieman enemmän kiinnostamaan, niin on moottorivene ja veneilykin alkanut hieman polttelemaan mielessä. Olen vielä vasta alkupolte- ja mietiskelyasteella, mutta muutamia sopivia vaihtoehtoja nettiveneessä tuntui olevan.

Nyt kysynkin, että onko järkevää ostaa 70-80-luvun lasikuituveneitä parikyt heppasella moottorilla? Ja jos budjetti olisi noin 1500e. Vai meneekö noihin veneisiin toinen samanlainen kunnostukseen? En tarkkaan oikein tiedä minkälaisen veneen haluan, mutta tässäpä nyt muutama kriteeri joita veneessä pitäisi/olisi hyvä olla.

-makeavesimoottori
-pituus noin 4-5m
-pitäisi soveltua kalastukseen
-sähköstartti
-varaosien hyvä saatavuus

Tässäpä esimerkiksi yksi vene jota katselin. http://www.nettivene.com/moottorivene/raissport/455887
audiq audiq ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #29  
Vanha 11.07.2012, 22:24

Mites tämmöinen? Busterissa maksaa merkki ja vanha Faster on parempi kuin vanha Buster. Ja tuommoinen Yamaha on huoleton ikiliikkuja. Jos et traileria tarvitse, niin senhän saa myytyä. Pyynnithän käytetyistä trailereista on kovempia kuin mitä uudet maksaa kaupassa, niin kysyntää voisi olettaa olevan.

Tuosta RaisSportista puuttui moottori, niin hinta saattaa vähän pompsahtaa ennen kuin pääsee kalastelemaan. Jos ei sitten vaan onkimiseen tyydy laituripaikalta. :)

Lasikuituisista Vatoriin kannattaisi tutustua. Ne taitavat olla melko vankkarakenteisia.
Ukkopaha Ukkopaha ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #30  
Vanha 14.07.2012, 18:27

Tuo vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta. Täytyy jättää lievä venekuume hautumaan ja odottelemaan, jospa sitä jossakin vaiheessa kuume kasvaisi niin kovaksi, että ostohousut menee jalkaan.
Mik4-- Mik4-- on kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #31  
Vanha 14.07.2012, 18:52

En veneilijöihin kuulu, mutta mielenkiintoinen projekti käynnissä: http://vator.informe.com/viewtopic.php?t=841
Liekkö kiinnostaa Audisteja?
gedu gedu ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #32  
Vanha 14.07.2012, 20:18

Mielenkiintonen rojekti :D

Varmasti kiinnostas Audisteja enempi jos sinne olis vitos- tai jumalapari soviteltu :>
fjonga fjonga ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #33  
Vanha 15.07.2012, 01:33

Itellä meni tänä kesänä kuume niin pahaksi että oli tehtävä jotain. Buster XL+90hv Yamahavanhus tuli hommattua. Sen jälkeen satoi tai paistoi, merelle. Hymy takaraivon vasemmasta puolesta oikeaan. Jussina tuli kierreltyä lähitienoita ja katsastettua komeita kokkoja ja hieno auringonlasku. Buster sen takia, että Suomen saaristossa on vain kahdenlaisia veneitä: Niitä jotka on käyny kivillä ja niitä jotka ei o vielä käyny kivillä. Busterilla (aluveneellä noin yleisesti) ei ehkä vituta niin paljoa, jos vähän raapasee ja pääsee rantautumaankin lähes mihin vaan.
jarituru jarituru ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #34  
Vanha 16.07.2012, 15:56

Minä päivitin myöskin kalustoa juuri ennen juhannusta.
Aiemmin oli tuulilasivene + 50hp moottori, nyt tehoa vähän reilu tuplat Yamarin 530HT:ssä.
Kelit on kyllä olleet ihan sieltä itsestään, käyttötunnit jääneet todella vähäisiksi, mikä ottaa kupoliin itseasiassa aika paljon. Kesäloma kohta lusittu...
KuiKelo KuiKelo ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #35  
Vanha 18.07.2012, 18:10

Meillä veneillään nykyään kuvien mukaisella kotimaisella ammeella. Kyseessä siis MV Marin 5400. Ihan mukavan vakaa ja tilavakin, kun yöpymistarvetta ei ole. Tuli vaan hätiköidysti otettua liian pienellä moottorilla (60hv.), kun tuli paketin mukana. Ensi kesäksi pitäisi varmaan katsella ysikymppistä mottia.
Attached Thumbnails
Click image for larger version

Name:	230396_10150279227377564_6348468_n.jpg‎
Views:	849
Size:	77,7 Kt
ID:	17275   Click image for larger version

Name:	240909_10150285736112564_4920535_o.jpg‎
Views:	1604
Size:	301,3 Kt
ID:	17276  
torso torso ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #36  
Vanha 19.07.2012, 02:11

Jos bongaa con curssin treen mustastalahdesta, saa tulla nykäseen pullosta? vielä ollaan aamu+ ainakin täällä
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #37  
Vanha 22.07.2012, 09:58

Lainaus:
Meillä veneillään nykyään kuvien mukaisella kotimaisella ammeella. Kyseessä siis MV Marin 5400. Ihan mukavan vakaa ja tilavakin, kun yöpymistarvetta ei ole. Tuli vaan hätiköidysti otettua liian pienellä moottorilla (60hv.), kun tuli paketin mukana. Ensi kesäksi pitäisi varmaan katsella ysikymppistä mottia.
Suomessa jostai syystä myydään moni vene liian pienellä moottorilla, joka itseasiassa "pilaa" veneen. Yleensä kannattaakin motti valita sieltä tehoalueen yläpäästä, niin ei mene valinta pieleen.
SR SR ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Admin

  #38  
Vanha 22.07.2012, 20:21

Mikään ei ole niin kivaa kuin yrittää saada muovikiulua liukuun alitehoisella koneella... Nuo tarjouskonepaketit olisi hyvä käydä koeajamassa ennen ostoa niin ei tule pettymystä, varsinkin kun nuo venemoottorit on niin halpoja :)
KuiKelo KuiKelo ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #39  
Vanha 22.07.2012, 21:40

Kyllä tuo normaalimiehityksellä (4-5 henkeä), ihan hyvin nousee plaaniin. Matkanopeutta saisi vain olla hieman enemmän.
SR SR ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Admin

  #40  
Vanha 23.07.2012, 07:54

Ja sitten vielä 2T hevosvoimat on vähän eri kuin 4T. Varsinkin tuolla tehoalueen alapäässä 60hp yms. eron huomaa todella hyvin. Joku 2T suoraruisku on todella paljon terhakkaampi eikä häviä taloudellisuudessakaan enää juuri lainkaan. Minusta voimaa on silloin riittävästi, kun liukuunnostoon ei tarvita kuin pieni kaasuvivun käyttö, eikä yli 5s täyskaasuajoa. Huippunopeutta ei täällä sisävesillä tarvita kuin se 35-40kn, parempi vain valita potkuri sellainen, että vetopitoa riittää ja kiihdytys menee nätisti.

ps. tämä kesä on ollut kyllä erittäin hyvä veneilyä ajatellen, aurinkoa ja lämpöä on piisannut ja vettä ei ole tullut juuri lainkaan :) Onneksi juuri nyt ei ole venettä...
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #41  
Vanha 27.06.2013, 21:53

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ilkkapoika Näytä viesti
...voi olla ettei sentään ihan heti tarvitse alkaa konetta uusimaan. Voi pojat että on Aholla nyt hyvä olla!
Noin tuli kirjoiteltua viime heinäkuussa...

Jokohan sitä ensi viikolla saisi kauden alkamaan? Syksyllä kun nostin veneen ylös, ajattelin tutkia hiukan tarkemmin kesän aikana ilmenneitä lieviä lämpiämisongelmia koneessa. Ei kun moottori pois ja ihmettelemään ajatuksella "Tässä onkin mukavasti koko talvi aikaa laitella pata nippuun ja ensi kesäksi luotettavalla kalustolla heti vesille." No, siellä se kone seisoi työmaan hallin nurkassa trukkilavalla, kunnes heti toukokuun puolenvälin jälkeen keksin että oliskohan aika tehdä jotain?

Otin koneesta kannen, pakosarjan ja vesipumpun auki ja totesin, että lohkon vesitilan pohjalla oli aika huolellinen määrä kiintoaineita. Ilmeisesti lämmönvaihdin on asennettu veneeseen jälkikäteen ja moottori oli ehtinyt ennen sitä imemään meriveden seassa kaikenlaista paskaa, levää, hiekkaa yms. sisäänsä. Kaikki sylinteriputkienkin välit oli täynnä tavaraa joten ei liene ihme, että meinasi hiukan lämmetä kun nosti kierroksia matkavauhdista reilummin ylöspäin. Otin vielä pakkastulpatkin lohkon kyljestä auki ja sitten vaan vettä ja paineilmaa vuorotellen ja roiskin ja huuhtelin vesitilan ja -kanavat puhtaiksi. Aikuisen miehen kahden nyrkin kokoinen kasa sieltä tavaraa tuli, mutta nyt on puhdas. Samoin avasin lämmönvaihtimen ja puhdistin senkin.

Huomenna olisi tarkoitus alkaa konetta niputtamaan kun osat saapuivat tänään, joten ehkä sitä ensi viikolla saisi sitten kiulun taas omaan elementtiinsä. Samaan settiin otin myös vetolaitteeseen paljekumisarjan ja koko raakavesipumpun huoltosetin siipipyörineen ja pesineen ja laitetaan sekin puoli sitten kuntoon. On paljon mahdollista, että sieltäkin saattaa löytyä syytä tuohon lämpiämiseen koska mittailin silloin syksyllä viimeisillä ajoilla tuon lämmönvaihtimen meno- ja poistoputkien lämpöjä ja kovin suuri oli niiden ero. Lähtevä raakavesi oli reilut 20 astetta lämpimämpää kuin sisään menevä, joten siellä ei tainnut oikein virtaus riittää. Normaalisti hyvä lämpötilaero lienee jotain vajaat 10 astetta mikäli olen oikein ymmärtänyt.

Nyt on vielä yksi ongelma. Koska olen köyhä veneenomistaja enkä ole raaskinnut ostaa omaa traileria vieläkään, niin jos jollakulla pirkanmaalaisella kanssapalstalaisella olisi vene jo vedessä ja traileri tyhjän panttina, olisin enemmän kuin mielissäni jos saisin sitä korvausta vastaan vuokralle muutamiksi päiviksi. Tarvitsisin sitä oletettavasti sunnuntai-keskiviikko välisen ajan. Ajatus oli siis hakea vene Sastamalasta talvisäilöstä Ylöjärvelle, hoitaa koneen asennus ja vetolaitehuolto, ja sitten käydä tipauttamassa paatti längelmäveteen Kangasalle. Onhan noita vuokraamoitakin, mutta kun koskaan ei tiedä jos jostain syystä meneekin päivä tai kaksi pitempään kuin oli suunniteltu, niin tulee pian paskamainen tilanne eteen kun seuraava vuokraaja odottaa kärryä paita hampaissa ja itsellä hommat pahasti vaiheessa. Kärryn tarvitsisi kantaa n. 900kg ja vene on 5,65m pitkä pikkujenkki. Jos löytyy, niin YV:tä kehiin tai soittele, p. O4O I59 I433, kiitos!
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #42  
Vanha 27.06.2013, 22:25

Lainaus:
Lähtevä raakavesi oli reilut 20 astetta lämpimämpää kuin sisään menevä, joten siellä ei tainnut oikein virtaus riittää. Normaalisti hyvä lämpötilaero lienee jotain vajaat 10 astetta mikäli olen oikein ymmärtänyt.
Nyt en ymmärrä. Eikö ole vain hyvä asia, että ulosmenevä vesi on noinkin paljon lämpimämpää mitä sisään menevä. Eikös tämä kerro siitä, että lämmönvaihdin toimii hyvin? Koneessa on kait termostaatti, joka pitää makeavesipuolen lämpötilan tasaisena. Vai epäiletkö, että koneen kuumenemisongelmien juurisyy on liian heikko virtaus lämmönvaihtimessa?
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #43  
Vanha 27.06.2013, 22:35

Juu, sitä epäilen nyt loppujen lopuksi, koska moottorin kiertovesipumppu oli ihan ehjä. Kyllä lämmönvaihtimen raakaveden virtaus saisi olla hyvinkin reilu, jolloin sen lämmönsiirtoteho on parempi koska se saa nopeammin viileää vettä tilalle jäähdyttämään kuumaa makeaa vettä. Sen sijaan makean veden virtaus saa olla hitaampi, jolloin kuuma vesi ehtii jäähtymään lämmönvaihtimessa pidemmän aikaa. Ja juu, makeavesipuoli on termostaatilla. Näin oma pää sanoo, ja kaverini, joka dieseltyömoottoreiden parissa työskentelee, kertoi että heillä tuo lämpötilaero on venemoottoreissa noin 7 astetta. Korjatkaa joku jos olen asian väärin ymmärtänyt.
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #44  
Vanha 27.06.2013, 22:54

Ok, onko tietoa onko kone koskaan pysynyt normilämmöissä tuolla setupilla? Onko paketti itse tehty vai tehtaan valmiste? Jos jälkimmäinen, niin oletettavasti sen tulisi toimia ihan ok.

Jos lisäät raakaveden massavirtaa lämmönvaihtimeen, niin toki se lisää jäähdytystehoa. Makeavesipuolella virtauksen tehostaminen ei ole niin oleellista. Itse en osaa ottaa kantaan tuohon raakavesipuolen lämpötilaeroihin.

Kokeile nyt vielä koneen jäähdytyskanavien putsauksen jälkeen moottorin käyntilämpötilaa, vieläkö ylikuumenee vai onko jo ok täydellä kaasullakin ajettaessa.

Jos kone edelleen ylikuumenee niin sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Lisäät raakavesikierron massavirtaa (tehokkaampi pumppu sinne) tai laitat isomman lämmönvaihtimen, jonka lämmönsiirtokyky on suurempi.

Niin ja puhdistithan pakosarjojen vesikanavat ja onko koneessasi myös pakosarjat makeavesijäähdytteiset?
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #45  
Vanha 27.06.2013, 23:14

Lämmönvaihdin on tehdasvalmiste, seakampin putkimallinen ja ainakin veneen mukana tulleiden papereiden mukaan tuohon 3 litraiseen koneeseen sopiva. Lämpöongelmat olivat lähinnä lievää lämpöjen nousemista täydellä kaasulla ajettaessa, jos pidempään päästi urku auki niin nousi lähelle punarajaa. Tietoa ei ole, kuinka on pelannut ennen viime kesää kun ostin veneen, mutta ainakin silloin koeajolla toimi viileässä merivedessä ihan ok, sen mitä lämpömittaria katsoin.

Itseasiassa perimmäinen syy koko projektin alkamiselle oli se, että huomasin syksyllä veneen noston yhteydessä paisuntasäiliössä olevan veden olevan aika mustan oloista ja ensimmäinen epäilys oli kansipahvin pettäminen ja öljyjen sekoittuminen veteen. Pahvi oli kuitenkin ok eikä missään sylinterissä ole merkkejä veden pääsystä palotilaan. Samoin moottoriöljyt olivat puhtaat. Musta väri tuli kuitenkin tuosta paskasta, eikä se ollut öljyistä vaan puhdistui vedellä suihkuttamalla myös lattialta.

Raakavettähän pyörittää vetolaitteen oma pumppu, joten sitä tuskin saa tehokkaammaksi muuta kuin uusimalla sen, niinkuin olen tekemässä. Pakosarjasta on myös päädyt auki ja on puhdistettu, samoin riseri. Pakopuoli on raakavedellä jäähdytetty, mutta sekä sarja että riseri olivat silmämääräisesti ehjät ja kovan tuntuiset, toki ruosteiset sisäpuolelta. Katsotaan nyt kun saa koneen nippuun, paikalleen ja käymään mitä tapahtuu. Uskoisin tuosta kuitenkin ratkaisun löytyvän noista puhdistuksista ja vesipumppujen vaihdoista.



Edittinä vielä, termostaattikin tuntui toimivan ihan ok, käynnistyksen jälkeen lämmöt nousivat normaaliin nopeasti liikkeellelähdettäessä ja viisari pysähtyi sitten paikalleen kun normaali lämpö oli saavutettu ja pysyivät suht normaalina kun ajoi matkavauhdilla ja pienemmillä kierroksilla. Siitä kun lähti nostamaan kierroksia, lämmöt alkoivat pikku hiljaa kiipeämään ylöspäin. Pari minuuttia kesti ajaa kaasu pohjassa ennenkuin lämmöt olivat lähellä punarajaa.

Viimeksi muokannut ilkkapoika 27.06.2013 23:21 Perustelu: Lisää samaan...
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #46  
Vanha 28.06.2013, 06:38

Kolmelitrainen kone + vesipumppu siipipyörässä, ilmeisesti kyse Mercruiserista tai OMC:sta?

No eipä sillä niin väliä mistä merkistä kyse. Vetolaitteen vesipumpun siipipyörä kannattaa ehdottomasti uusia ja tuo pakopuolen (sarja/riserii) puhtaus on myös sikäli erittäin tärkeä, että sitä kautta poistuu raakavesi mereen. Jos siellä likaa/tukkeita tms, niin se rajoittaa raakavesipuolen virtausta tehokkaasti. Pakosarjonen veiskanavilla kun tapana "turvota" ruosteesta, kun merivesi niitä hivelee.

Kun tehdasvalmisteisesta makeavesijäähystä kuitenkin kyse, niin oletettavasti sen komponentit on mitoitettu oikein. En lähtisi tässä vaiheessa vaihtamaan vesipumppua tai lämmönvaihdinta tehokkaampaan malliin vaan kokeilisin mitä tapahtuu, kun järjestelmä putsattiin ja vesipumpun siipipyörä uusittiin.
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #47  
Vanha 28.06.2013, 13:20

Jep, MerCruiserin 140hp kone -89 on kyseessä ja alpha one gen1 vetolaite. Loppu poisovesikanavista putsataan myös kunhan saan veneen työmaalle. No, ensi viikolla ollaan viisaampia kuinka käy.
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #48  
Vanha 29.06.2013, 18:55

Tarkistapa vielä vetolaitteen kilven sisällä oleva kuminen vesipumpun vesiletku. Se näkyy kilpeä ulkopuolelta katsellessa. On siellä kilven sisällä, muistaakseni vasemmalla puolen. Tuota letkua harvemmin vaihdetaan huolloissa ja on noilla vuosilla jo melko varmasti vaihtokunnossa ja saattaa myös vuotaa, mikä heikentää jäähdytystehoa.
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #49  
Vanha 29.06.2013, 21:28

Jep, kaikki letkutkin tuli mukana huoltosarjassa joten vaihtoon menee nekin. Moottori on nyt nipussa ja kahdesta rikkinäisestä virranjakajasta tuli yksi ehjä kasattua. Kärrynkin sain lainalle, joten huomenna aamupäivästä hakemaan venettä pajalle ja konetta paikalleen. Samalla sitten tehdään myös tuo vetolaitteen huoltokin.
ziree ziree ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #50  
Vanha 30.06.2013, 02:13

Tällä mennään toistaseks. On myynnissä, asuttavamman tieltä pois. :P
Attached Thumbnails
Click image for larger version

Name:	2013-06-26 17.49.14.jpg‎
Views:	1246
Size:	250,8 Kt
ID:	23463   Click image for larger version

Name:	2013-06-26 17.49.45.jpg‎
Views:	815
Size:	263,6 Kt
ID:	23464   Click image for larger version

Name:	2013-05-14 13.10.26.jpg‎
Views:	1120
Size:	202,6 Kt
ID:	23465  
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #51  
Vanha 30.06.2013, 19:58

Nätti vene Miikalla.

Oman jäähdytysongelmat taisivat ratketa kun sai raakavesipumpun vetolaitteesta auki. Siipipyörästä oli vulkanointi pettänyt ja se lieni pyörineen vain silloin tällöin kitkan voimasta... Tuskin olisi montaa mailia enää päässyt kun olisi lakannut pyörimästä kokonaan.

No, eipä tuo koneen aukaiseminen hukkaan mennyt, kyllä sitä paskaa sieltä niin paljon tuli pihalle. Vetolaite on nyt irti palkeiden vaihtoa varten, mutta homma tyssäsi vääriin työkaluihin. En saa niitä kahta mitälie 12-kulmaisia kuusiokolon kaltaisia pultteja auki millä se "kippaava" osa vetolaitteesta on kilvessä kiinni. Kaiken lisäksi alkoi loppua kropasta nesteet kun tuli hikoiltua koko helevatan päivä tuolla pihalla. Huomenna saa oikeat avaimet lainaan kaverilta niin pääsee jatkamaan. Näyttääkin muuten vittumaiselta hommalta se kumien vaihto, katsotaan kuinka allekirjoittaneen hermojen käy...
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #52  
Vanha 01.07.2013, 07:45

Hyvä juttu, että järkisyy kuumenemiselle löytyi.

On muuten varsin kettumainen homma se palkeiden vaihto. Muistaakseni siinä piti käyttää jotain vulkanoivaa liimaa, jotta palkeet varmasti jämähtävät kunnolla paikoilleen ja taisi hommaan liittyä jotain muutakin kikkailua. En valitettavasti muista sen tarkemmin, kun on jo melkoisen pitkä aika siitä, kun viimeksi olen paljeremontin tehnyt. Netistä löytynee hyviä ohjeita.

Huolellinen tuossa kannattaa olla. Aika iso vahinko tulee, jos se akselinpalje pääsee vuotamaan tai pakopalje irtoaa, jolloin kuumat pakokaasut luultavasti polttavat rikki toisen palkeen ja siinä sitä sit ollaan.
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #53  
Vanha 01.07.2013, 20:05

Paljeremontti siirtyi huomiselle edelleen työkalujen puutteen takia, mutta tulipa nostettua kone paikoilleen ja laitettua se puoli käyntivalmiiksi. Eli vetolaitehommaa vaille olisi tämän kauden alku.

Olen netin syövereitä kaivellut tuon paljehomman kanssa ja koittanut opiskella. Mutta mistään liimasta en ole kyllä missään kuullut ja nähnyt puhuttavan mitään. Täytyykin vielä kysäistä huomenna tuolta liikkeestä asiaa kun menen hakemaan sitä työkalua. Kyllä tässä on yrittänyt olla huolellinen hommien kanssa, vesillä nuo vikaantumiset kun ovat aina astetta hankalampia ja mahdollisesti myös vaarallisempia.
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #54  
Vanha 01.07.2013, 23:26

Tässä esimerkiksi tuota paljeliimaa:
http://www.ebay.com/itm/Mercruiser-B...-/390458656338

Minulla ei valitettavasti ole enää Alpha 1 Factory Repair Manuaalia, joten en pysty tarkastamaan tuota palkeen liimaushommelia. On myös mahdollista, että se koskee vain Alpha 1:stä tai Alpha1 Gen2:sta tai toisinpäin.

Netistä pitäisi kyllä löytyä hyviä ohjeita tuohon hommaan.
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #55  
Vanha 03.07.2013, 02:20

Huhhuh. Puolen päivän jälkeen aloittelin hommia ja heti 01.00 olin kotona. Homma tuli tehtyä, ja vielä kahteen kertaan. Ensimmäiseen ja viimeiseen. Ensi kerralla kun tuo homma on ajankohtainen, lupaan olla sen verran varakkaampi että teetän sen jollain muulla. Oikein kunnon amerikan vittuilua alusta loppuun.

Paikallinen MerCruiser-merkkiliike ei omien sanojensa mukaan ainakaan liimaa palkeita, joten en sitten minäkään. Aikalaillahan nuo sinne tuntui puraisevan kiinni ilmankin. Konekin saatiin käymään ja hiukan koitettiin säädellä sytytystä paikoilleen. Huomenna vielä sisustan kasaaminen moottorin ympärille ja sitten järvelle tekemään lopullisia säätöjä kuormalla ajettaessa ja tarkkailemaan lämpöjä, tänään säädeltiin vaan hallin pihassa vesiletkun perässä ollessa.
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #56  
Vanha 03.07.2013, 22:37

Nonni. Koeajot ja säädöt onnistuneesti suoritettu näsijärven puolella. Lämmöt pysyy kurissa vaikka kuinka antaisi hanaa ja kone käy hienosti. Huomenna vene pääsee längelmävedelle ja omaan kotilaituriin köllöttelemään. Olipa mahtava fiilis käydä vetäisemässä makkaraperunat ja kalj... kokikset pimeesalmessa. Lystiä on tuo veneily.
ziree ziree ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #57  
Vanha 04.07.2013, 00:12

Mulla alko pitkät 2 viikkoa kun vene vaihtuu. Tilalle tulee Koskelo 25, 29 heppasella volvolla -04. Ensimmäinen akselivetonen. Luovutus olis viikolla 28 tai 29. Tiedossa on paljon hiottavaa ja aikaa veneellä.
jünther jünther ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #58  
Vanha 07.07.2013, 21:24

Löytyykö täältä vesihiihtäjiä? :D Rattikelkkaa tuli viikonloppuna vedeltyä veneen perässä. Suksia ei vielä ole hommattu, mutta jos jostain edukkaasti sais ni vois sitä toki koittaa. Olihan se hauskaa tuolla stigallakin siellä roikkua :D
toma- toma- ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #59  
Vanha 07.07.2013, 21:38

Viimein toisen lomaviikon alkaessa on tarkotus suunnata Kemiöön jossa odottelee vene, takana reilu 2kk kämppäremppaa ja muuttohommat ja vihdoin pääsee vesille(ja kerkeää forumiakin vähän selailla). Ensimmäistä kertaa tänä keväänä/kesänä, uskomatonta miten paljo rompetta tulee mukaan parin kolmen viikon veneily +mökkeilly lomalle. Tyttö ½ vuoden ikäinen ja koira mukanaa ja ei tunnu a6 farkku ollenkaan isolta enään... vaikka on suksiboxi katolla :)
Mik4-- Mik4-- on kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #60  
Vanha 07.07.2013, 21:39

Viimeviikonloppuna käytti kaveri ajelulla "jenkkiveneellänsä".
http://mik4.kuvat.fi/kuvat/Sekalaista/WP_000004.jpg
http://mik4.kuvat.fi/kuvat/Sekalaista/WP_000005.jpg
Kelit oli viimesen päälle kohdillaan. Ei pieni kohmelokaan haitannut.
Perämettä Perämettä ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #61  
Vanha 08.07.2013, 00:13

Täältä löytyy vene, lauta(wakeboard), sukset/yksi suksi ja kikkasukset, jos haluaa testata. Sopivasti on kesälomakin vielä pari viikkoa, kunhan vaan osallistuu vähän bensakustannuksiin... :)
jünther jünther ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #62  
Vanha 08.07.2013, 22:18

Hiidenvedellä oltiin ite stigan kanssa kikkailemassa. Sukset vois kyllä jossain välissä ostaa kun rahatilanne taas sallii "turhuuksia"
toma- toma- ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #63  
Vanha 08.07.2013, 22:35

noniin, loma potkaistu käyntiin ja mökille päästiin kivasti.

Nyt pitäis vähän suunnitella veneilyreissua, lähdetään siis kemiöstä ja hanko-ahvenanmaa-uusikaupunki alueella varmaankin tulee suhattua.
Oisko vinkkejä kivoista vierassatamista seudulta? Mielellään rauhallisia ja tarvittavat palvelut lähellä jne, ½v tytön kanssa mennään ja ei todellakaan mitään "menomestoja" kaivata.
Jamaja Jamaja ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #64  
Vanha 08.07.2013, 22:52

Pakkahuone Uusikaupunki, matkalla kannattaa poiketa Katanpäässä ja Isokarissa
nicce nicce ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #65  
Vanha 26.08.2013, 12:26

Venekuumetta pukkaa tai sitä on ollut jo hetken. Venettä en kuitenkaan tälle kaudelle ole hankkimassa vaan ensi keväänä olisi tarkoitus sopiva peli etsiä. Tuollaista 6 metristä daycruiser tyyppistä venettä olen ajatellut. Aiempaa veneilykokemusta löytyy 15 vuoden takaa Terhi + 9.9hp Mercury combosta. Mitä suosituksia foorumin veneilijöiltä tulee ensiveneen hankkijalle?
toma- toma- ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #66  
Vanha 26.08.2013, 17:41

minkäslaisella budjetilla mahdat liikkua? Kumpi mieluisampi ulkolaita vai sisäperä moottori? Onko vanhempi kalusto harkinnassa(vanhemmat jenkit esim) vai tuoreempaa?

Ostajan markkinat on nyt syksyllä ennen vesiltä nostoa, voi saada tingattua ihan mukavasti...
nicce nicce ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #67  
Vanha 26.08.2013, 21:28

No kyllä mä olin ajatellut jotain uudempaa venettä mutta toki vanhempikin käy jos siisti peli löytyy. Budjetti kuitenkin ~20k€ max. Ja perämoottorilla.
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #68  
Vanha 26.08.2013, 22:30

Tässä olisi nätti Yamarin:
http://www.nettivene.com/moottorivene/yamarin/531738

Minä luulen, että venekaupassa on ostajan markkinat seuraavan parin vuoden ajan. Jo viime syksynä oli havaittavissa, että hyviä veneitä sai melkoisen edullisesti ja alennusmyynti on vaan jatkunut.

Valtaosa 6m daycruisereista on jenkkejä, mutta ne on yleensä varustettu sisäperäkoneilla, joista ainakin itse pysyisin erossa. Perämoottoriversioita löytyy enempi kotimaisilta valmistajila, esim. Bella, Yamarin, Flipper tai AMT. Norjalaisia tai ruotsalaisia on myös jonkin verran tarjolla, mitkä on yleensä ihan laatupelejä.

Jäitä vaan hattuun ja veneliikkeitä kiertelemään nyt ensialkuun. Kannattaa tutustua tarjontaan, niin eiköhän ne omat tarpeet tyydyttävä venemalli ajan kanssa löydy.
nicce nicce ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #69  
Vanha 27.08.2013, 10:11

Ilkka: Tuon tapaista olen miettinyt. Onko merkillä paljonkin väliä näissä kotimaisissa? Veneliikkeitä pitäisi lähteä kiertämään ja myös paikalliset venemessut on katsastettava syksyllä.
J-M Koopikka J-M Koopikka ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #70  
Vanha 27.08.2013, 10:15

Lainaus:
Minä luulen, että venekaupassa on ostajan markkinat seuraavan parin vuoden ajan. Jo viime syksynä oli havaittavissa, että hyviä veneitä sai melkoisen edullisesti ja alennusmyynti on vaan jatkunut.
Riippuu ihan mihinkä käyttöön venettä kattelee, noita "yleisveneitä" saa ihan ok hintaan. Mutta jos alupaattia esim kalastuskäyttöön (ei saa olla liian suuri ja ei liian pieni), niin sopivan löytäminen sopivaan hintaan on vaikeaa. Ja vähän käytettyjen hinnat ei paljoa uudelle pakasta revitylle häviä.
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #71  
Vanha 28.08.2013, 19:05

Lainaus:
Riippuu ihan mihinkä käyttöön venettä kattelee, noita "yleisveneitä" saa ihan ok hintaan. Mutta jos alupaattia esim kalastuskäyttöön (ei saa olla liian suuri ja ei liian pieni), niin sopivan löytäminen sopivaan hintaan on vaikeaa.
Kaveri myi viime vuonna kalastusvarustettua 2005 mallista Buster L:ää yli puoli vuotta ennen, kuin se teki kauppansa. Hintaa joutui myös laskemaan aika paljon eikä se lähtöhinta ollut uuden hinta.

Pyynti ja myyntihinnat on venekaupassa kaksi eri asiaa tänä päivänä.

Lainaus:
Onko merkillä paljonkin väliä näissä kotimaisissa?
Kannattaa hankkia joku tunnetun valmistajan tuote, niin sen jälleenmyynti on helpompaa sitten joskus. Kotimaisista merkeistä varteenotettavia kohtuu laadukkaita veneitä tekevät esim. Yamarin, AMT, Finnmaster, Bella ja Flipper.
J-M Koopikka J-M Koopikka ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #72  
Vanha 29.08.2013, 10:21

Lainaus:
Kaveri myi viime vuonna kalastusvarustettua 2005 mallista Buster L:ää yli puoli vuotta ennen, kuin se teki kauppansa. Hintaa joutui myös laskemaan aika paljon eikä se lähtöhinta ollut uuden hinta.
Kuten sanoin tuossa aikasemmin, että kalastusveneillä on yleensä tarkempia määreitä... Esim toi ällä olisi mun käytölle ollut aivan liian suuri :)

Mutta tosiaankin tohon veneen valinta kysymykseen, kuten Ilkka tossa ylempänä mainitsikin, niin mahdollisimman yleinen malli kannattaa valita, mieluusti niin että yleinen moottorikin. Varaosian yms saatavuuden takia. Ja juuri myynnin helpottamiseksi sitten, toki tarjontaa voi olla silloinkin paljon, ja ei saa korkeeta hintaa, mutta ainakin se sitten menee.
Roni Roni ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #73  
Vanha 30.08.2013, 22:40

Lainaus:
Esim toi ällä olisi mun käytölle ollut aivan liian suuri :)
Käytössä liian suuri vai lompakolle liian suuri?

Syväys ei juuri kasva pituuden myötä ja trimmillä saa konetta ylös pahoihin paikkoihin mennessä. Soutaminen toki on vähän hankalampaa 7 metrisellä pari tonnia painavalla kuituveneellä. Semmoista tietysti kukaan täysijärkinen ei enää ehdoin tahdoin rantakivikkoon ajele tyrskytaimen jahdissa.Toisaalta sitten kalastusmukavuuskin nousee ihan eri luokkaan kun veneessä on sen verran vakautta (ja yleensä myös massa) että neljä ukkoa voi kiskoa samalta laidalta. Lisäksi isommista veneistä löytyy penkkiä ja tukea mihin nojailla pitkän päivän kääntyessä iltaan ja istuenkin olet korkealla veden pinnasta, jolloin kalastus on helpompaa, tarkempaa ja mukavampaa. Helpottaa kummasti hetken nojailu pulpetin reunaan tai istuskelu korkeassa penkissä kun selästä alkaa löytymään päivän lopussa lihaksia, joita ei edes tiedä olevan ellei harrasta heittokalastusta. Lisäksi isolla veneellä ajelet vielä varsinkin merellä niissä keleissä täysin kuivana kun pikku purkin kanssa jo tuskaillaan että tohtiiko edes irrota rannasta.
Ainakin itsellä mukavuuden halu on jo sen verran kasvanut että polvet suussa istuttavilla veneillä ei tulisi mieleenkään lähteä päiväksi kalaan. Muutaman tunnin pikareissulle semmoisella vielä voisi lähteä. Buster L kokoiset on mielestäni heittokalastukseen melkein minimi kokoluokka jos kalastuksesta haluaa samalla myös nauttia esim. 12h putkeen ilman rantautumista. Selvää on että pienemmilläkin pärjää jos on pakko ja niillä pärjää varmaan ihan hyvin varsinkin, jos ei pääse pilaamaan omaa mieltään isomman ja vakaan kalastusveneen kyydissä jossa on sumput ja muut asiaan kuuluvat herkut.
J-M Koopikka J-M Koopikka ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #74  
Vanha 31.08.2013, 21:01

Lainaus:
Käytössä liian suuri vai lompakolle liian suuri?
Ei ole lompakosta kii, vaan moottorin koosta ja yhdistelmän painosta. Ällä tarvii jarrullisen trailerin, sen vaatima moottori on liian suuri vetokalastukseen ja tarvii kaveriksi aina toisen moottorin.

Pelkästään tuo pikku-e-traileri tekee sen, että kaveriporukalla lähdettäessä kuski on aina sama. (siis mulla on vene aina pyörien päällä, että pystyn vaihdella paikkaa vapaasti). Myös tuo oman ämmä-bussen vetely pitemmillä matkoilla on siinä hilkulla, että nyppiikö. Heittokalastuksessa paikallisissa lahdissa L on vain liian iso, yhdellä tuttavalla on, ja se pääse meidän kalaporukan lahdista about 3/10, kun tää merenkurkku on oikeesti yhtä kivikkoa. Myönnän, että tuola avoimella tuo ällä olis kiva, mitä oon ite tuolla ämmällä kiskonu meneen 15m/s tuulilla, niin oli vähän turhan jännää touhua (btw ei tarvi istua polvet suussa, tää ei sentääs Mix-B ole).
Jape Jape ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #75  
Vanha 01.09.2013, 10:22

Ei kai tuo Buster L niin painava ole, että vaatisi jarrullisen trailerin?

En myöskään ymmärrä tuota kahden moottorin tarvetta, aivan hyvin sopii uisteluun isommat nelitahtikoneet. Kokemusta uistelusta mm. 40hp Yamaha + Buster M, 50hp Yamaha + Buster L ja 100hp Yamaha + Buster XL. Ei mitään tarvetta omassa käytössä ainakaan toiselle koneelle yhdessäkään näistä.

M ja L Busterit on munmielestä hieman pieniä vielä merelle, mutta riippuu tietysti paikasta missä liikkuu. XL on jo huomattavasti vakaampi ja olisi oma valinta merelle.
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #76  
Vanha 01.09.2013, 11:58

Lainaus:
Ei kai tuo Buster L niin painava ole, että vaatisi jarrullisen trailerin?
Kyllä tuo ällä vaatii jarrullisen traikun, jos laillisesti haluataan mennä tai se on joka tapauksessa ihan siinä ja siinä. Kokemus useammastakin veneestä on osoittanut, että veneet on yleensä huomattavana ylipainoisia suhteessa ilmoitettuihin lukuihin. Esim oma vene Yamarin 59CC + Suzuki DF140. Valmistaja(t) ilmoittavat seuraavia painoja vehkeille: Vene 580kg, moottori 185kg, traileri 200kg, varusteet ja tarvikkeet 100kg, polttoaine max. 60kg = 1125kg. Todellisuudessa vaaka pysähtyy n. 1400kg lukemiin ja tähän voidaan lisätä vielä n. 50kg aisapainoa. Vastaavia kokemuksia on myös veneitä omistavilta tuttavilta.

Jos venepaketin kuljetuksen laillisuus yhtään epäilyttää, niin suosittelen käyntiä vaa'alla. Trailerin katsastuksen yhteydessä voi vaikka ottaa punnistustodistuksen asemalta. Minulla eivät ole punnituksesta mitään edes veloittaneet, kun en ole tarvinnut virallista lappua tuloksesta. Suosittelen vahvasti muillekin veneilijöille tätä. Jos miekkahihat suorittavat punnituksen maantiellä niin seuraukset on yleensä huomattavasti vakavammat ja ihan yleisestä liikenneturvallisuudesta tässä on kyse loppupeleissä.

Olen jonkun verran vetänyt Buster L + 50hv nelaripirkkaa ja myös Silver Hawk 520:stä + 50 Honda paketteja jarruttomilla kärryillä. Puntarilla ei ole käyty, mutta pakettien jarrutusmatkojen perusteilla epäilen vahvasti noiden molempien olevan sellaisia, jotka tosiasiassa vaatisivat jarrullisen trailerin.

Tuolla liikenteessä kulkee omien arvioiden perusteella aika huikea määrä 750kg kevyttrailereille pakattuja veneitä, jotka oikeasti painavat enempi mitä laki sallii. Kannattaa mielummin ajella sellaisen takana, kuin edessä, jos tulee hätäjarrutuksen paikka.

Mitä tulee veneen kokoon merellä, niin mielestäni tuollainen Buster L on ihan ok kokoinen kalastushommiin kahdelle ukolle, kolmelle jo ahdas, kunhan ei poistuta saariston suojista tuulen puhaltaessa yli 6m/s. Tosin sitä kovemmissa tuulissa ei muutenkaan ole kivaa keikkua ulkoluotojen kupeilla vaikka kalusto hieman kookkaampaa olisikin.

Lainaus:
En myöskään ymmärrä tuota kahden moottorin tarvetta, aivan hyvin sopii uisteluun isommat nelitahtikoneet. Kokemusta uistelusta mm. 40hp Yamaha + Buster M, 50hp Yamaha + Buster L ja 100hp Yamaha + Buster XL. Ei mitään tarvetta omassa käytössä ainakaan toiselle koneelle yhdessäkään näistä.
Niin, minähän uistelen tuolla omalla 140hv koneella ihan sujuvasti. Jarrupusseilla tarvittaessa hidastetaan uisteluvauhti sopivaksi.

Viimeksi muokannut Ilkka L 01.09.2013 12:03
Jape Jape ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #77  
Vanha 01.09.2013, 12:34

Kyllähän se varmasti kintaalla on, että meneekö alle 750kg.. Suurin osa noista paketeista vedetään tuolla tienpäällä jarruttomilla trailereilla ja olisikin mielenkiintoista punnita ko. yhdistelmä.. Vahva usko on itsellä, että alle menee, kun sopiva traileri ja vene ei ole täynnä tavaraa, mutta faktaa tästä ei ole tarjota..

Joo kyllä M ja L bustereilla pärjää saarien suojassa hyvinkin.. Ja yleensäkin saa olla järki mukana vesillä liikkuessa, oli paatti sitten mikä hyvänsä..
petez petez ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #78  
Vanha 08.09.2013, 18:40

Kolmas vene järjestyksessään menossa. Pari kesää on cruisailtu Aquador 21 Wa + Honda Bf150 paketilla.

Taas on tarpeet kasvanut ja liukuva retkivene hakusessa, jolla voisi olla viikonkin reissussa putkeen. Nykyisellä on kyllä tehty parin yön reissuja tähän mennessä.

Heinäkuussa Päijänteellä http://aijaa.com/pVvQDF
ziree ziree ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #79  
Vanha 08.09.2013, 20:12

"Uuden" veneen ulkopinta saanu kesän mittaan vähän kohennusta.
Vanhakin näyttää olevan vielä myynnissä http://www.nettivene.com/moottorivene/bayliner/527445
Attached Thumbnails
Click image for larger version

Name:	uploadfromtaptalk1378659905967.jpg‎
Views:	454
Size:	81,2 Kt
ID:	24814   Click image for larger version

Name:	uploadfromtaptalk1378660317656.jpg‎
Views:	538
Size:	51,3 Kt
ID:	24815  
nicce nicce ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #80  
Vanha 08.09.2013, 21:00

Kävin viikonloppuna Turun uivassa katsomassa Utternin D62:sta. Olihan se hieno, onneksi hintaa toistaiseksi aivan liikaa. Myyjä esitteli ohimennen tämän http://www.nettivene.com/moottorivene/princess/516821, liikkuva kesämökki :D
ziree ziree ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #81  
Vanha 08.09.2013, 21:16

Noiden tankkaaminen lienee halpaa puuhaa. 1000L meriasemalta tekee sen 1600€ pyöreesti ja siihen päälle vielä se että noi vie sen 90L/h. Rupee tarviimaan paksua pussia vaikka ilmaseks sais, ainakin omilla käyttötunneilla :D saati mitä ne mahtaa pyytää moisen talvisäilytyksestä lämpimässä hallissa.

Mutta silti vielä joskus kyseisen kokoluokan vene.
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #82  
Vanha 09.09.2013, 07:44

Veneilyssä on sellainen nyrkkisääntö, että veneen vuotuiset kiinteät käyttökulut (vakuutukset, venepaikka, talvisäilytys, huollot yms) on n.5% veneen hankintahinnasta. Tuo ei siis sisällä polttoaine- yms. kuluja, jotka on aika suuret noilla uivilla kesämökeillä.
ozzy76 ozzy76 ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #83  
Vanha 18.09.2013, 12:42

Hurrican Cabin AQ125C Volvo Pentalla tuli hankittua muutama viikko sitten. Eihän se uusi ole mutta uskoisin että tuolla ajelee perheen kanssa pitkin Pyhäselkää mukavasti. Uistintakin tuli jo vedettyä vähän aikaa pojan kanssa mutta vielä ei kalaa tullut.

Vaikka olen Pyhäselän lähellä jo vuosia asunut niin veneillyt en ole siellä aikaisemmin ja vähän opetteluttaa veneellä ajo kun aiemmin olen vain pienillä perämoottoriveneillä kurvaillut.

Jos joku haluaa hyviä kalapaikkoja jakaa yleiseen tietoon niin tänne vaan ;)
ziree ziree ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #84  
Vanha 24.02.2014, 20:01

Nostetaanpas tätä taas ylös. Rupeaa kovasti kutittamaan selkäpiissä veneily. Millaisia projekteja clubilaisten veneet odottaa näin kevään kynnyksellä ja ensimmäisten auringon säteiden aikaan?
Joko vesillelaskun ajankohta on päätetty? Itsellä ilmeni jo nostovaiheessa ylläreitä kölin paikkeilta, pääsee kuivattelemaan ja kuituhommiin heti, kun säät sallii.

Ensimmäisiä retkiäkin oon jo alkanu suunnitella hyvissä ajoin. Löytyykös täältä vinkkejä käymisen arvoisista saarista Helsingin, Espoon sekä Porvoon alueella? Grillausmahdollisuutta arvostan, saunasta saa isoa plussaa.
Attached Thumbnails
Click image for larger version

Name:	1002371_10202701461000607_305612742_n.jpg‎
Views:	1612
Size:	90,0 Kt
ID:	28206   Click image for larger version

Name:	1545120_10202701461280614_241177129_n.jpg‎
Views:	623
Size:	86,6 Kt
ID:	28207  
jarituru jarituru ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #85  
Vanha 24.02.2014, 20:44

Tulipa juuri tänään tilattua tulpat ja uusi regulaattori omaan kulkineeseen ja ostoslistalla on vielä bensansyötön osia, kuten vedeneroitinta yms. Kuomukin pitäisi kyllästää ja kunhan vene on haettu talvisäilöstä, tehdä jonkinasteinen sisäpesu koteloille, joihin päässyt jossain vaiheessa veneen elämää pinttymään hieman hometta.
1½ kesää nyt ajeltu ilman toimivaa latausta vara-akun kanssa, kun ei ole saanut aikaiseksi osan tilaamista ja prioriteettiaste on ollut lähes nolla.
Pohjan fiksaus tulikin tehtyä viime keväänä, nyt riittää vain myrkyn aktivointi jos laiskottaa oikein kovasti.
Tietenkin pesu ja vahaus, sekä tarvittaessa myllytys - tosin senkin tein perusteellisemman kaavan kautta viime keväänä, kun paikkailin kyljistäkin suurimpia naarmuja.

Kyllähän tässä jo vähän polttelisi vesille pääsy...



Edit: fiilistelykuva lisätty
Attached Thumbnails
Click image for larger version

Name:	WP_000296.jpg‎
Views:	697
Size:	292,5 Kt
ID:	28209  

Viimeksi muokannut jarituru 24.02.2014 20:56
J-M Koopikka J-M Koopikka ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #86  
Vanha 24.02.2014, 20:54

Peräprutku pitäis huoltaa, ja tässä vaan odotellaan, että jään paksuus tippuis alle 5cm, että pääsis puskeen lahdille ja kiusaan hauenreppanoita :) Alumiini-botskin ihanuuksia.

Kesäksi on jo eka retkiveneilykin sovittu, pitäis vielä ajankohta lyödä lukkoon ja varata saunatilat :)
ilkkapoika ilkkapoika ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #87  
Vanha 24.02.2014, 20:55

Tänä talvena kunnostuslistalla oli ainoastaan virranjakajan kunnostus ja muuttaminen kärjettömäksi, ja se on jo tehty -kerrankin ajoissa! Kaksi ensimmäistä veneilykesää kun alkoi hiukan myöhässä vasta heinäkuun puolella, ensin veneen hankinnan takia ja viime vuonna "vähän" venyneen moottorin kunnostuksen vuoksi. Keväällä vielä ennen vesillelaskua kun haen veneen talvisäilytyksestä, olisi tarkoitus siinä trailerin päällä höyrypesurilla päästää vanhat myrkkymaalit irti pohjasta sen minkä sillä lähtee ja tietysti pestä ja vahata paatti kauttaaltaan muutenkin. Perus öljynvaihdot ja vetolaitteen nippojen rasvaus tietty kanssa ennen laskua.

Tuossa kirosinkin jo tuolla ottaa päähän-threadissa, etten tosiaan muistanut vaihtaa peräöljyjä syksyllä, huomenna tarvisi mennä katsomaan ettei olisi vaan pakkanen iskenyt... Jos on, niin sitten olisi vissiin vähän isompaa remonttia taas vaihteeksi. Isä ei ole ainakaan raportoinut mistään valuneista öljyistä, vene on vanhempien mökillä talvisäilössä ja isäukko sitä on vähintään viikoittain käynyt ihmettelemässä ja poistamassa lumet pressukatoksen päältä.

Itse en ole kokenut tarpeelliseksi vetää myrkkyjä tms. maaleja pohjaan järviolosuhteissa, kun työpaikalla on tosiaan mahdollisuus tuohon höyrypesuun myös syksyllä. Levät ja osa maaleista lähti sillä jo syksyllä erittäin vaivattomasti.
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #88  
Vanha 24.02.2014, 21:26

Keväälle suunniteltu seuraavia hommia; vesipumpun siipipyörän vaihto, koneen alaevän kittaus & maalaus erään lievän kivelläkäynnin takia ja pilssipumpun asennus.

Kaksi ensimmäistä varsin helppoja hommia, mutta tuo pilssipumpun asennus teettää töitä enempi. Ei siksi, että pumpun asennus olisi hankala vaan siksi, ettei pilssiin pääsen käsiksi, jos turkkiin ei tee jotain manusluukkua sitä varten.

Niin ja trailerikin pitäisi katsastaa, mutta se tehdään vasta toukokuussa, jotta saa vuoden pidemmän leiman.

Ei noista hommista pakollisia ole, kuin tuo traikun katsastus. Katotaan nyt mitä jaksaa tehdä.
jarituru jarituru ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #89  
Vanha 24.02.2014, 22:28

Kiitos Ilkka!
Tulipa nimittäin mieleen, että mullakin on koneen evän, tai itseasiassa koko veden alapuolisen osan ehostusmaalaus hiontoineen työlistalla. Eipä tuo paha rasti ole, päinvastoin ihan mukavaa puuhastelua.
Jape Jape ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #90  
Vanha 10.04.2014, 18:32

Eli 40hp yamahan nelitahti pitäisi keväthuoltaa. Öljynsuodatin, polttoaineensuodatin, öljyt, tulpat ja mahdollisesti jakohihna. Mistä ootte tilannut varaosia veneen moottoreihin?
pasi_orava pasi_orava ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #91  
Vanha 10.04.2014, 19:10

Just laitoin oman veneen myyntiin trailerin kanssa kun kerkes huimat kaks kertaa viime vuonna vesille ;)
pulla pulla on kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Moderaattori

  #92  
Vanha 10.04.2014, 19:28

Pitikö alkaa puhumaan veneistä, nyt se on taas Nettiveneen tuijotusta pari kuukautta ja lompsalla otsaan hakkausta.
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #93  
Vanha 10.04.2014, 19:53 http://www.boats.net/parts/search/Yamaha/Outboard/parts.html

Lainaus:
Eli 40hp yamahan nelitahti pitäisi keväthuoltaa. Öljynsuodatin, polttoaineensuodatin, öljyt, tulpat ja mahdollisesti jakohihna. Mistä ootte tilannut varaosia veneen moottoreihin?
Tulppia ei kannata nelariin vaihtaa joka vuosi. Yhellä tulppasarjalla ajaa helposti 1000h.

Linkin liikkeestä olen kuullut veneilytovereiden ostaneen osia mm. Yamahaan.

Itse hankin omaan Suizaan kaikki osat täältä:
www.brownspoint.com

Uups. Linkki meni vahingossa otsikkoon, mutta tästä siis oli kyse:
http://www.boats.net/parts/search/Ya...ard/parts.html
Nikke_ Nikke_ ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #94  
Vanha 10.04.2014, 22:37

Pullan kanssa sama vika. Venekuumetta sellanen 41 astetta, autokuumetta 40 ja omakotitalo kuumetta 55astetta.. Mihinkähän tässä repeis...
Killeri Killeri ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Moderaattori

  #95  
Vanha 10.04.2014, 22:52

Lottokuponkki sisään..
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #96  
Vanha 18.04.2014, 12:18

Hieno veneprojekti ja vitonen laulaa kauniisti:
http://www.hilmersson-racing.com/category/jetboatbuild/
jarituru jarituru ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #97  
Vanha 18.04.2014, 19:36

Kiva on projekti ja tietotaito, sekä erityisesti työkalut ja välineet on kyllä tällä porukalla kohdillaan :)
haraldh haraldh ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #98  
Vanha 18.04.2014, 23:07

Tällä kaverilla on näköjään 36h vuorokaudessa. Ei voi kuin taputtaa käsiä. Vene-projekti ei ole oikein todellinen, niin hyvin tehty kaikki.
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #99  
Vanha 19.04.2014, 12:37

Eipä nuo autoprojektitkaan työnjäljessä häviä veneelle.

Jännityksellä odotan mitä tuosta S2:sesta syntyy. Manta ja Mustang olivat myös komeita ilmestyksiä.
LilJon LilJon ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #100  
Vanha 22.04.2014, 10:51

Meriläisen ohjaus pitäisi päivittää nykyaikaan ja mietinnässä kaksi vaihtoehtoa: hydraulinen vai kaapeliohjaus? Mulla on sellainen ristinivelillä ja akselille toteutettu ohjaus joka vie liikaa tilaa ja on jäykkä kääntää.
Onko kellään kokemuksia noista halvemmista hydrauliohjauksista? Miten ovat toimineet?

Esim tuossa pari vaihtoehto? Ensimmäinen hieman kalliimpi mutta letkut kuuluvat mukaan.
http://marineshop.fi/c-30-Ohjauslait...uppa/p-62.html
http://www.navimare.fi/product_details.php?p=742

Viimeksi muokannut LilJon 22.04.2014 11:08
Vastaa

Palaa takaisin   Audifinns > Yleiset > Muu tekniikka > Moottoriveneilijöitä?


Aktiivisia käyttäjiä katsomassa tätä aihetta: 1 (0 käyttäjää ja 1 vierasta)
 
Työkalut
Display Modes

Kirjoittamisen säännöt
Et voi aloittaa uusia aiheita
Et voi kirjoittaa viestejä
Et voi liittää liitetiedostoja
Et voi muokata viestejäsi

BB-koodi on Päällä
Hymiöt ovat Pois päältä
[IMG] koodi on Päällä
HTML koodi on Pois päältä



Kaikki ajat ovat GMT +2. Kellonaika on nyt 11:38.


vBulletin® Version 3.8.7
Copyright ©2000 - 2017, Jelsoft Enterprises Ltd.