Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

AHU 5 sek starttaus

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • AHU 5 sek starttaus

    -97 A4aut ajettu 420t. Aina ennen lähtenyt sahailematta käyntiin. Noin 150 km reissun jälkeen aamulla pitikin sahata noin 5 sek ennen käyntiin lähtöä. Siitä eteenpäin on sitten pitänyt sahata tuon 5 sekuntia riippumatta tilanteesta. Vaikka heti ajosta sammuttamisen jälkeen käynnistää, on sama tilanne. Takaiskuventtiilin ja vähän letkuja jo tarkastin, mutta ei tämä ilmavaivaltakaan tunnu. Hehkut tuntuvat toimivan normaalisti, mutta niitähän ei lämpimänä tarvitakaan. Vanha vikakoodi oli imusarjan painevuodosta, nollasin sen eikä toistunut. Ajoituksen olen noin puoli vuotta sitten säätänyt, enkä ole vielä tarkistanut. Myöhästynyt ajoitus sopisi kuvaan, mutta mikä sen olisi yhtäkkiä kääntänyt? Voimaa ei ole koskaan ollut ja pientä nykimistä on ollut viimeiset 150 tuhatta reippaammassa vauhdissa. Nykimisen olen kuvitellut aiheutuvan turbiinilukosta. Tuntuu, että nyt olisi vähän lisääntynyt. Onko syöttöpumppuvaivaisissa ollut tällaista tai olisiko joku anturi antautunut?

    #2
    Vikakoodit on hyvä tarkistaa. Tuossakin olettaisi olevan nokka-akselilla anturi, mutta en ole varma.
    Sen vioittuminen uudemmissa pumppareissa aiheuttaa sen, että joudutaan käyttämään kampuran anturia syötön aloittamiseen ja se vaatii muistaakseni pari kokonaista kierrosta, jotta Ecu on varma missä asennossa mennään.

    Tämä siis vain yhtenä ihan hatusta vedettynä juttuna. Saatto hyvin olla ettei jakajapumpullisessa ole samaa mallia käytössä.

    Comment


    • #3
      Ei tule koodeja. Mittasin juuri ajoitukset. Numeroina ollaan speksien sisällä, paitsi tuo 4-ryhmän ensimmäinen ajoitus pitäisi olla 2-3 ja tässä näyttää 0,9. Ei taida olla merkitystä? Graafinen mittaus heiluu hitusen vihreän viivan yläpuolella.

      Comment


      • #4
        Ei ole nokka-askelin anturia tuossa. Pyöriikö startti yhtä nopeasti kuin aikaisemmin? Auttaako virtalukon nitkuttelu starttauksen yhteydessä?

        Comment


        • #5
          Pyörii mielestäni ihan reippaasti, aiemmin lähti käyntiin ensi pyörähdyksestä. En ole kokeillut virtalukon nitkuttelua, pohjan olen joskus vaihtanut. Voihan sitäkin kokeilla, tosin silloin käynnistys ei mielestäni olisi aina näin samanlainen. Tuntuu siltä, että polttoainetta tai painetta vain ei tule heti. Sahauksen jälkeen lähtee aina samoin käyntiin ja aina suunnilleen saman pituisen sahauksen jälkeen. Jos sammuttaa ja starttaa heti, on sahausaika kuitenkin yhtä pitkä kuin kylmanä.

          Comment


          • #6
            Eli startti toimii, hehkuilla ei väliä jos lämpimänä koittaa, joten onko siinä polttoaineen lisäksi paljon muuta?

            Comment


            • #7
              Seuraavaksi katson, millaisia lukemia lämpötila-anturit antavat. Kunhan se jäähtyy ulkolämpötilaan.

              Comment


              • #8
                No niin. Lämpötilat ok, mutta ei lähde enää käyntiin ollenkaan. Siis syöttöpumppuvikaa todennäköisesti. Nyt saisi halvalla hyvän A4:n ennen kuin etsin ja vaihdan syöttöpumpun:)

                Comment


                  #9
                  Mulla olis joskus 1.9 TDI Passatissa sellainen ongelma, että ei meinannut lähteä käyntiin kun oli taaksepäin kallellaan auto. Tasaiselta tai nokka alaspäin niin ongelmia ei ollut.

                  Ja silloin ei ollut vikakoodeja, kaikki pelasi, kunhan sahasi ensin käyntiin sen 5-15 sekuntia riippuen seisonta-ajasta.
                  Ongelmana ilma/nestevuoto polttoaineletkuissa tai sitten takaiskuventtiili linjoissa rikki - jos sellainen oli.

                  Comment


                  • #10
                    Lähtikö sekin kuitenkin käyntiin ajon jälkeen normaalisti?

                    Tonnilla kesällä leimattu, madallettu, enkelinvaloilla ja sporttipenkeillä varustettu A4 Alavudelta:) Tarjolla vain rajoitettun ajan.

                    Comment


                      #11
                      Tuohon ajoituksen muuttumiseen on semmonenkin mahdollisuus, kuin kampuran rattaan pultin löystyminen ja kiilan pettäminen.
                      Siitä tulisi jo tosin tollasilla starttioireilla vikakoodia ja savuttaisi sahatessa sinistä tai valkoista melko varmasti.

                      Pumput on näissä melkoisen kestäviä, mutta aina niitä hajonneita varmasti joukkoon mahtuu.

                      Aina tietysti kannattaa vaihtaa ensimmäisenä suodatin käynnistysongelmissa. Sen jälkeen vois testate erillisellä kannulla ja letkulla suoraan pumppuun, jolla saisi ainakin polttoainelinjaston ongelmat selvitettyä.

                      Comment


                        #12
                        Siis mulla lähti ajon jälkeen normaalisti - mitä pidempi seisonta sitä pidempi starttaus.

                        Ja tuosta kampuran rattaan löystymisestä niin sen kyllä näkee silmällä jos saa koneen käyntiin. Suurimpia oireita on juuri ajoituksen muuttumisen mukana tuleva ajoittainen ja löystyessään yhä useampi ja radikaalimpi muutos koneen toiminnassa - välissä ei vedä yhtään ja taas kohta on älyttömän pirtsakka. Käyntiäänikin muuttu välillä 60-luvun traktori - uusi bensakone.
                        Oon kerran aikoinaan kokenut tämän 1.9TD koneella Ventossa - ei auttanut muuta ku ostaa uus kampura, meni niin soikeaksi ettei koneistamalla saanut ehyeksi.

                        Silloinkaan ei muistaakseni ollut käyntiin lähtemisen kanssa mitään ongelmaa.

                        Ite kallistuisin kans jonnekki polttoainepuolelle - polttoainepumppu sökö, jokin tukossa tai vuotaa ohi ku seula.

                        Comment


                        • #13
                          Erillistä pumppuahan näissä ei ole? Kyllä tässä on aiemminkin syöttöpumppuvaivan oireita ollut, kun paremmin muistelee. Löytyisiköhän läheltä edullista pumppua? Tai vaikka kahta kun tuo AFN on joskus sahailtu pari kertaa käyntiin kuivana, eikä paukkupakkasilla enää tahdo syttyä.

                          Comment


                          • #14
                            Takaisin ruutuun yksi. Kone toimii nyt kuten aiemminkin; viiden sekunnin sahauksen jälkeen normaalisti tulille. Ilmaus oli vain vähän työläämpi tällä kertaa, kun oli letkuja ja muuta irti. Samalla tuli testattua, että polttoainetta tulee suuttimille vasta viiden sekunnin sahauksen jälkeen. Sekä seisomisen jälkeen että heti sammutuksen jälkeen.

                            Sahailin välillä kolmosen suuttimen johto irrallaan ja käyntiin lähdön jälkeen otin myös johdon irti. Käynti muuttui vähän, eli olisikohan anturi ok?

                            Vikakoodi tuli tietysti tuosta irrallisesta johdosta mutta myös speed sensorista. Nuo taitavat keskustella keskenään? Koodi ei toistu muutaman starttauksen jälkeen. Antaako nopeustunnistin pumpulle käskyn aloitella pumppaamista ja voisiko viallinen aiheuttaa viiveen syötössä?

                            Comment


                            • #15
                              Mikä speed speed sensor? Jos vauhtipyörältä ni se vaikuttaa polttoaineen syöttöön ainakin bensa vehkeissä!

                              Comment


                              • #16
                                Kävin poistamassa tämän, joten jatketaan pitkän startin syyn etsintää härmässä. Löytyy toinen ahu moottorin josta aletaan laittamaan osia autoon, jos ei mitään muuta löydy/keksitä.

                                Comment


                                • #17
                                  Tämähän ei meinannut lähteä ollenkaan käyntiin kun seisoi yön yli hallissa, vaan joutui ilmaamaan suutinputkia avaamalla. Myös heti sammutuksen jälkeen joutui starttaamaan pitkään ennenkuin lähti käyntiin.
                                  Ensimmäisenä vaihdoin polttoainesuodattimen ja kaikki letkut syöttöpumpulle asti, mutta ei ollut mitään vaikutusta. Nyt juuri vaihdoin syöttöpumpun toiseen ja ongelma vaikuttaisi olevan poissa. Vanhan syöttöpumpun akselin päittäisvälys on noin 2mm, kun paikalleen menneessä välystä on vain vajaa 0.5mm heittokellolla mitattuna. Mahtaa vetää ilmaa akselin välistä?

                                  Comment

                                  Working...
                                  X