Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Älykkyyskohtauksia

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Alkuperäinen kirjoittaja jünther Näytä viesti
    hahah. perinteinen! Itellä ihan vaan muutaman kerran puhelimessa puhutessa alkanut koittaan taskuja " missäköhän helvetissä mun puhelin on!?"
    Mun tämän alan klassikko tapahtui 1991. Olin juuri muuttanut Ouluun, Kaakkuriin ja yhtenä pe-iltana sähköt sammuivat. Olin juuri laittanut viedot pyörimään ja avannut ekan oluen. No, koska videoita ei voi katsoa, kaivelin vinyyliarkistosta esiin Led Zeppeliniä, mutta eihän se levarikaan toiminut. Kahvia keittäessäni älysin kyllä, että keitin ei toimi, mutta ei toiminut hellakaan, jolla aioin vettä lämmittää.

    Siinä vaiheessa, kun mietin, että missähän varalamppu on, kun saunaan ei tullut valoja kun olin sähkökiuasta laittamassa päälle, totesin, että tämä ilta on hukattu ja lähdin kaupungille. Juuri kun laitoin oven kiinni, sähköt palasivat, mutta minä en.

    Comment


      Aurinkolaseja hain kerran joka paikasta, eivät olleet edes perinteisesti pään päälle nostettuna. Edes peiliin katsominen ei selventänyt asiaa. Olivat toki koko ajan olleet tiukasti silmillä.

      Comment


      • No jonkunlainen älykkyyskohtaus kai tämäkin, tosin siinä "positiivisessä" mielessä.
        Olin tässä joku viikko sitten just tällä foorumilla (ihme kumma) kohinaa lisäämässä pesään ja sähköt poikki yhtäkkiä naks. (myrsky)

        Hieman alkoi hatuttamaan, että mitähän tekis ja sitten muistin, tai hokasin, että onhan tässä läpässä akku ja mulla mokkula tuolla jossain laatikossa.

        Eipä muuta kuin mokkula kehiin ja kuitenkin sen asentamisessa ja gonfaamisessa meni se vartti.
        Sain toki yhteyden, mutta juuri sillähetkellä sähköt palautuivat ja semmoinen pikkuläppä tuli ruutuun, että nopeampikin yhteys olis käytössä, kumpaa käytät?

        Periaatteenmiehenä käytin sitten sitä mokkulaa, vaikka otti pannuun sen hitaus, toisaalta hyvä niin.
        Oli aikaa ajatella mitä tännekkin foorumille tuli suollettua;)).

        Comment


        • Tuosta saunan lämmittämisestä tuli mieleen kun yks kaveri oli intissä ja siellä paljon näitä kunnon kaupunkilaisia ja kaveri oli selittänyt niille että " perkele ku oli sähköt pois ni ei voinu oikee muuta tehä ku juoda kalkaa ja lämmittää saunaa" oli ollu kaverit ihmeissään "Millä sä voit lämmittää saunaa jos ei ollu sähköjä" :D Tiedä sitte kuinka paljon on totta :D

          Comment


          • Skippasin joulusiivouksen, no hu tuleekin yllätysvieraita. No pakko siistiä nurkkia. Koska siivoaminen on kuin ajaisi Opelia, tuumasin että nopeutan ja otan uuden lähestymisen. Pari olutta vauhdittamaan, no vauhti alkaa olla kohta päällä ja siivottu 60 neliön kaksiota 3h ja homma puolessa..
            Enkä mä osaa sanoa mikä näistä oli tyhmä idea, päästää vieraat hu vai tää siivoaminen.
            Omistan Opelin.

            Comment


            • Oma älykkyyskohtaukseni: "Ottaisko kumminkin vielä pari, ihan ohutta siivua kinkkua...?"

              Comment


                Kolmas lämmin ateria (eikä mitään gourmet annoksia vaan täyslaidallisia) tuntuis olevan vähän liikaa. Varsinkin kun huuhtelee keppanalla alas ja aterioiden välissä vetää pitkin päivää suklaata ja muita herkkuja.

                Comment


                • Juu, tuo puolikiloinen finlandia-kuularasia tähän päivän suolaisten settien tykö, niin taas saa Hanna Partanen hokea herranjumalaa... Alkoholin kanssa on ollut tällä kertaa vähän hiljaisempaa kun on tuo aika reilu kolmiolääkitys selkävaivoihin päällänsä.

                  Comment


                  • Audi S4 2.7 bi-turbo. Voi ollla et tollane tulee ostettuu ens vuon :D RS4 on viel nii kalliita et ei oo tollast tulos ens vuon.

                    Comment


                      Muista pitää touhutonni tai pari ylläpitökustannuksia varten, jos et luota sun tuuriin saada viaton ja just laitettu yksilö.

                      Comment


                        Eli käytännössä varaa sen verran rahhaa kku mitä se rs4 maksaa niin pärjäät ässän kanssa jo pitkälle :D

                        Comment


                          Tuon pullon ostaminen voidaan varmaan lukea älykkyyskohtaukseksi, yksi paskimpia viinoja joita olen koskaan juonut. Jos jollekkin maistuu niin saa tulla hakemaan. Ja puhun siis tuosta mustasta pullosta.
                          Attached Files

                          Comment


                            Nam unicumia, tota pitää juoda tarpeeksi, että oppii sen makuun. ;-)

                            Comment


                            • Ei loppujenlopuksi hullumpaa, kyllä siinä oma maku on, mutta ostappa pullo norjalaista akvaviittiä;).

                              Comment


                                Sen mitä tuota pystyi juomaan niin en kyllä enempää halua, mielummin pysyn tuossa jackissä vaikka ei sekään mitään voittaja ainesta ole.

                                Comment


                                  Unicum vaatii tosiaan hieman ns. acquired tastea, mutta kun siihen oppii, on se kerrassaan erinomaista, varsinkin seuraavana päivänä, vaikka ei heti uskoisi ;)

                                  Comment


                                    Juurikin krapulaa edeltävän päivän ryyppämisestä johtuvien vaurioiden korjaamiseen tuota on käytetty...

                                    Comment


                                    • Irroitin peräkontin lukon putsausta ja rasvausta varten. Kokoonpanovaiheessa en muistanut kytkeä sitä tankoa kiinni joka välittää voiman napilta lukitussalvalle. Verhoilu kiinni ja unohdus tuli mieleen samalla hetkellä kun löin luukun kiinni.

                                      Nyt sitten pitäis irroittaa luukun verhoilu sisäkautta ja korjata unohdus. Onneks kaatuu penkit mutta kuulostaa niin ärsyttävältä, että homma siirtyköön vaikka pakkasille :)
                                      Viimeksi muokannut Pitkänen; 28.12.2013, 15:54.

                                      Comment


                                      • Tiedä onko älykkyyskohtaus vai mikä lie. Kysyin vaihtoa. Moottorikelkka--> Vesijettiin. Paremaat jettikelit ainakin kun kelkka :D

                                        Comment


                                          Alkuperäinen kirjoittaja Pitkänen Näytä viesti
                                          Irroitin peräkontin lukon putsausta ja rasvausta varten. Kokoonpanovaiheessa en muistanut kytkeä sitä tankoa kiinni joka välittää voiman napilta lukitussalvalle. Verhoilu kiinni ja unohdus tuli mieleen samalla hetkellä kun löin luukun kiinni.

                                          Nyt sitten pitäis irroittaa luukun verhoilu sisäkautta ja korjata unohdus. Onneks kaatuu penkit mutta kuulostaa niin ärsyttävältä, että homma siirtyköön vaikka pakkasille :)
                                          Kuulostaa melko mukavalta hommalta.. :D

                                          Comment


                                          • No eipä tuo paha homma ollut, olisko 10min mennyt kun akkukoneella ruuvailin. Jännä ettei kontissa ole mitään hätävipua, jos sinne ittensä tai jonkun toisen väkisin sulkee niin pitäis aina purkaa kannen verhoilu :D

                                            Comment


                                            • Jotenkin koomista ajatella, et sulkis itsensä takakonttiin. :D Kyllähän siitä hattuhylly siirtyy ja pääsee kabiiniin. Mulla ollu samaa ongelmaa, kun joskus akku ollut irti ja läväyttänyt kontin kiinni, eipä aukee muutakun sisältä. :D

                                              Comment


                                              • Koomistahan se on :) Nyt kyse B5 sedanista, kontista et pääse pois ellet tule penkkien tai kontin luukun läpi.

                                                Comment


                                                  Eihän siinä oo mitään järkeä, että siellä olis hätävipu jos jonkun sinne väkisin tunkee :D Selkeesti siis otettu suunnittelussa huomioon ettei ole hätävipua.

                                                  Comment


                                                    Jenkeissähän tuo on autoissa ihan pakollisena vakiovarusteena. https://www.federalregister.gov/arti...-trunk-release

                                                    Comment


                                                      No eipä tuo paha homma ollut, olisko 10min mennyt kun akkukoneella ruuvailin. Jännä ettei kontissa ole mitään hätävipua, jos sinne ittensä tai jonkun toisen väkisin sulkee niin pitäis aina purkaa kannen verhoilu :D
                                                      Täällä myös parikertaa jäänyt B5:n takaluukku jumiin eikä auki muuten kuin kaadat penkit kömmit ruuvinväännin mukana takakoppaan. Jotenkin kerää kakkaa eikä avausnappula nouse riittävän yläs ja keskuslukitus ei avaa. Viimeksi kun teki temput, niin porasin aukkoporalla valmiiksi reiän verhoiluun seuraavaa kertaa odottelemaan. C5:ssa vois olla enemmän haastetta kun ei penkkejä saa kaadettua.

                                                      Comment


                                                        Joo, legenda kertoo olleen hienon tunteen siinä vaiheessa kun sedan mallisen auton peräkontissa sijaitseva akku on tyhjä, lukkopesä ei käyttämättömyyttään toimi avaimella eikä keskuslukkokaan tietenkään toimi ilman virtaa. Startin johtoihin moottoritilan alapuoleltakin kuulemma saa apuvirtaa siinä vaiheessa annettua.

                                                        Comment


                                                          Kuhan ei oo ilmajousitusta. :)

                                                          Comment


                                                          • Noiden takaluukussa olevien akkujen vuoksi on ihan myynnissäkin tupakansytytin-hauenleuka kaapeleita. Ei siitä tupakansytyttimestä hirveästi virtaa saada läpi, mutta yleensä pystyy esim keskuslukkoa käyttämään. Ja kyllä sen akun pystyy useimmissa autoissa lataamaankin tupakansytyttimen kautta, kunhan latausvirta rajoitetaan riittävän pieneksi.

                                                            Taitaa itseasiassa moni korjaamokin syöttää tupakansytyttimen kautta virtaa akkua vaihtaessa, jotta ei tarvitse huolehtia radion-koodeista tms.

                                                            Comment


                                                              Tuli kokeiltua tässä taannoin tuota tupakansytyttimeen syöttöä.

                                                              D3 jossa akku tyhjä, lukkopesät kyllä toimii mutta kun virtalukko ei irrota (sitä ainoaa) avainta, akku takakontissa ja konehuoneessa ei ole napoja.

                                                              Halpis apukäynnistyslaite jossa tupakansytytinjohto autossa latausta varten, sillähän se virta kulki myös toiseen suuntaan sen verran että keskuslukon sai auki.

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X