Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Tehokkaan PC:n kasaus

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Tehokkaan PC:n kasaus

    Tällä hetkellä kirjoittelen duuniläppärillä (PC), mutta ennen sitä olin kuutisen vuotta Macin käyttäjä. Vannoin, etten enää siirry PC:n käyttäjäksi - lähinnä Windows XP:n vittuiluun kyllästymisen vuoksi. Windows 7 on kuitenkin osoittautunut melko päteväksi ja kohta olisi pöytäkoneen hankinta edessä. Käytännössä iMac, jota olen katsellut maksaa pyöreästi pari tonnia ja asiaa tutkailtuani, tulin siihen tulokseen, että PC:n näyttöineen "vastaavilla" tai paremmilla ominaisuuksilla saa n. 500 euroa halvemmalla. Olen kasaillut muutamia koneita alusta saakka joskus kymmenen vuotta sitten, sen jälkeen vaihdellut lähinnä prossuja ja kiintolevyjä vanhempiin koneisiin sekä lisäillyt muisteja uudempiin koneisiin. Olisi mukava taas vuosien jälkeen kasailla itse kone alusta saakka, mutta tietotaito on päässyt ruostumaan ja tarvitsen apua komponenttien valinnassa. Toki valmiitakin paketteja saa - kahden vuoden takuulla, mutta niissä on aina joko jotain liikaa tai liian vähän. Voisin ainakin laskea, mitä tällainen "kloonikone" tulisi kustantamaan.

    Koneella tullaan äänittämään, käsittelemään kuvia ja mahdollisesti videoita - eli tehoa pitää olla. Ajatuksena Intel i7 suoritin, esim. 3770. Sen ympärille pitäisi saada mahdollisimman vakaa ja hiljainen laitteisto pakattuna tyylikkääseen, muttei turhan kookkaaseen koppaan.
    Emolevystä voisi lähteä liikkeelle. Puhutaanko edelleen eri socketeista ja onko esim. tälle i7 3770 prossulle tulossa jatkoa, jolloin päivityksiäkin voisi tulevaisuudessa tehdä?

    Tutkailin verkkokaupan sivuja ja törmäsin Blackstormiin. Kiinnostus heräsi. Eli näissä koneissa on sitä mitä minä haen, mutta hinnoissa on ilmaa ainakin keskustelupalstojen mukaan..
    Viimeksi muokannut okkim; 31.8.2012, 21:36. Perustelu: Viestit yhdistetty

    #2
    Kato sen Blackstomin tai jonkun vastaavan specksit ja tilaat ite ne palikat. Osien niputtaminen ei ole 10 vuodessa muuttunut kuin korkeintaan helpommaksi. Samalla voi helposti raakata turhia ominaisuuksia pois ja lisätä/vaihtaa omien tarpeiden mukaan. Noissa paremmissa pakettikoneissa on tosi usein jotain ihan älytöntä kuten joku polttava blu-ray asema. Sitähän ei oikeasti tarvi mihinkään mutta paketin hintaa nostaa yli satasella.

    Kotelon ja powerin kanssa ei kannata nuukailla. Ostaa hyvän eli hiljaisen ja viileän ja maksaa siitä sen 100-200 euroa niin samalla kopalla pärjää seuraavat 10 vuotta. Perusmuisti ei maksa nykyään mitään, kiintolevyt on viime talven Thaimaan tulvien jälkeen edelleen aika kalliita eli varastolevyjä ei kannata ostaa tässä vaiheessa yhtään ylimääräisiä. Käyttöjärjestelmälevyksi joku Sandforce SSD. Emo ja prissu sitten nopeinta mitä perse kestää, kaiken kalleimmat ehkä kannattaa unohtaa. Hinta/laatu suhde heikkenee huippumalleissa oleellisesti verrattuna keskisarjan malleihin.

    Comment


      #3
      Revikoita kannattaa lueskella, ja valita kermat päältä. Suuri osa tavarasta on valitettavan heikkolaatuista, kun puhutaan vaikkapa virtalähteistä tai emolevyistä. Prossuksi kannattaa hankkia kerroinlukoton malli ja hyödyntää sen ylikellotuspotentiaali.

      Edit: SSD-levyistä vielä sen verran, että Samsungin 830-sarjalainen taitaa tällä hetkellä antaa eniten rahalle vastinetta.
      Viimeksi muokannut alpi; 31.8.2012, 23:53. Perustelu: ssd

      Comment


        #4
        Käyttöjärjestelmälevyksi joku Sandforce SSD.
        Onko se pakko olla sandforce. Ehkä suorituskyky on parempi, mutta ollaanko ongelmista jo oikeasti päästy yli?

        Koneen kasaaminenhan on pelkkää ruuvin vääntämistä ja piuhojen tökkimistä. Kannattaa tehdä itse.

        Osien hintoja kannattaa ehkä vertailla myös jostain saksalaisista verkkokaupoista.

        Comment


          #5
          En tiedä millaista äänen tallennusta olisi luvassa, niin siihenkin kannattaa satsata hyvä äänikoira. Tarvitaanko sisäistä vai ulkoista, monikanavatallennusta vai perus stereo jne. M-Audion rauta on osoittanut laadun ja hintapoliitikan hyvin kohtaavaksi. Motu on toinen hyvä vaihtoehto, vaikkaki meillä yksi äänikoira hajosikin rautapuolelta.

          Itelläni on toissuuntaisia kokemuksia mac vs. xp. Voidaan laskea alle yhden käden sormilla kaatumiset, viime 6 vuoden aikana mitä tää on ollut käytössä. Nuokin johtui muistikampojen hajoamisesta ja näyttiksen hajoamisesta. Toisin kun bändikaverin mäkki, tää pysyy pystyssä ja on koko ajan myös verkossa. Jonkun verran isojaki musaproggiksia täs tehty. :D

          Comment


            #6
            Ei kai sen ole pakko olla Sandforce. Täytyy tähän väliin todeta että itse en ole omissa levyissä tai asiakkaiden koneissa törmännyt kertaakaan SF-2881 kanssa ongelmiin. P67 ja Z68 ympäristöissä ne ongelmat esiintyy jos jossain ja sen (hyvin vähäisen) tiedon perusteella mitä olen jaksanut selvittää, johtuu sata-väylän hotswap tuesta. Ei kai kukaan oikeasti hotswappaa pöytäkoneen sisäisiä levyjä? Käyttislevyä ainakaan. Jos ongelmilta haluaa varmuudella välttyä niin ennen kuin laittaa SSD-levyn ekaa kertaa koneeseen niin vaihtaa biosista hotswapin pois päältä. Muussa tapauksessa Intelin väyläajurit yhdessä Sandforcen kanssa saattavat päätellä SSD levyn olevan ulkoinen asema jonka voi laittaa nukkumaan jonka jälkeen windows sanoo BSOD. Tuo nyt on raaka yksinkertaistus asiasta mutta periaate pätee.

            Comment


              #7
              Ja muistia ei voi olla liikaa, jos kuvia, ääntä ja videoita käsittelee. Omassa on 16 gigaa ja ei kyllä oo tahmannu missään mitä oon ite tehny. Ja ehdottomasti SSD-levy käyttikselle. Huvikseen otin joskus aikaa siitä kun painaa virrat päälle siihen kun on nettiselain auki kotisivulla, niin pyöreesti 45s. Duuniläppärillä ja XP:llä kyseinen operaatio ottaa sen viitisen minuuttia :D

              Comment


              • #8
                Onko siinä perää, että Intelin emot toimivat parhaiten Intelin prossujen kanssa? Vai markkinointihöpötystä? Martin: Äänitykset tällä hetkellä laulua ja kitaroita, muut tulee softasta. Nyt löytyy Focusriten ja Echo Audion ulkoiset purkit - jossain vaiheessa tarkoitus sijoittaa luokkaa 1000 euroa ulkoiseen boksiin, jossa mahdollisimman hyvät etuasteet. Moniraitaäänityksiä en ole tehnyt sen jälkeen kun myin Presonuksen Firepodin pois joskus viisi vuotta sitten. Treenikämpän akustiikka oli niin sairaan huono, ettei siellä voinut rumpuja tosissaan äänittää ollenkaan. Sitten loppui bänditouhukin ja myin Shuren Beta sarjan rumpumikit samalla pois :)

                Comment


                • #9
                  Moniraitaäänittelyyn sitten WD Welociraptor-kovo audiolevyksi.

                  Takuu muistaakseni 5v, 10 000rpm kierrosnopeus ja nopeimmat hakuajat ns.normilevypuolelta.
                  SSD-levyjä en suosittelisi äänityslevyksi niiden rajallisten lukukertojen takia. Jos sadasta otosta yksi jätetään ja raitoja biisissä kymmeniä, dataa tulee sisään/deletoidaan hurjaa tahtia.

                  Mulla on töissä edelleen 8v vanhoja Raptoreita varaäänityslevyinä ja toimivat nekin edelleen kuin kello.
                  Ja hanki hieman ylimitoitettu modulaarinen virtalähde, senkun vaan napsii lisää piuhoja kiinni tarpeen kasvaessa.

                  Comment


                    #10
                    Kyllä nuo Sandforcen ongelmat ulottuivat laajemmalle, kuin P67/Z68 -ympäristöihin. Myös AMD-pohjaisessa läppärissä oireilu oli ihan samanlaista, eikä siinä ollut hotswap-tukea olemassakaan ja väylänä Sata II. Eipä tuo hotswap-tuen poisto auttanut pöytäkoneessakaan. Mainitaan nyt kuitenkin, että ongelmista ainakin näissä tapauksessa on päästy eroon firmispäivitysten myötä. Silti jäi nakertamaan Sandforcen tapa laittaa tuotteet raakileina markkinoille, ja suorittaa betatestaus kuluttajilla. Enää en muista ongelmien taustoja, mutta jotenkin se taisi Sata-väylän signalointiin liittyä.

                    Itsellä on Intelin emolevy htpc:ssä, eikä sen kanssa ole ongelmia ollut. Komponentit (mm. konkat) ei ole niin laadukkaita kuin kilpailijoiden tuotteessa (perinteisiä elkoja), mutta eipä tuo ole menoa haitannut. BIOS on rajoittunut, mutta tuo ei mikään ylikellotusmalli olekaan. Asuksen emolevyissä olen viime vuosina törmännyt aika moniin ongelmiin, mutta muista merkeistä ei juuri kokemusta olekaan. ASRock taitaa nykyään tarjota hyvän hinta/laatusuhteen.

                    Comment


                      #11
                      Pari ASrockia ollut käytössä edellisten koneiden kanssa, eikä niiden osalta ole ollut kyllä ongelmia.
                      Tän uuden koneen näytönojain meni melkein heti pimeäksi jostain syytä, ja epäilen vahvasti syyksi sitä, että en ottanut tai teipannut sormusta, kun räpelsin jonkun jutun kanssa koneen sisällä.

                      Kovo on nyt osoittanut outoja piirteitä. Ilmeisesti se on hajoamassa, kun meni jotenkin jumiin nähtävästi lämmön takia. Palauttelin käyttiksenkin, mutta ei se silti lähtenyt pelaan samana iltana. Aamulla kun pisti virrat niin ihan normi buutti, eikä mitään vikaa löytynyt logeistakaan.
                      Muutama pienempi levy stipellä rinnan niin pitäisi riittää suorituskyky.


                      Muistia tietysti pitää olla tarpeeksi. Itse en ole omassa käytössä huomannut mitään eroa 4gb vs 12gb 64bit w7 kanssa. Mitään OC muistia ei tartte mun mielestä normikäytössä.

                      Omasta mielestä socketti ei paljon merkaa CPUta valittaessa. Kun kone on sen 3-4v vanha kannattaa emokin vaihtaa, jos prossua on vaihtamassa.

                      Comment


                        #12
                        Juu, ei siitä OC muistista ole hyötyä kuin maksimeja haettaessa. Normi käytössä riittää ihan perus muistit. Kerroinlukoton possu on kyllä plussaa. Helposti saa tehoja irti ilman kummempia kikkailuja.

                        Comment


                          #13
                          Vaikka mitä hakisi, niin enempi "tuntuvaa" tehoa saa SSD systeemilevyllä, ja täydellä setillä muisteja. Eli muistipaikat täyteen, vaikka ei niittä suurimpia mahdollisia kampoja käyttäisikään.

                          Sitten jos lähdetään editoimaan 20 minuutin Full-HD leffaa, niin toki kivasta ja nopeasta "välimuisti" SSD levystä on iloa, joille siis purkaa kamat, ja sitten ilmoittaa levylle, että unohda nämä ja seuraavalla kerralla taas purkaa kamat sinne. Samoin sopivilla editointisoftilla saa iloa tehokkaasta näytönohjaimesta, ne kun on tehty vain ja ainoastaan ns "suoraan laskentaan", joita suorittavat ihan järjettömällä nopeudella. Jopa 2x570GTX näyttökortit pureskelevat vaikkapa 128 bittiä pitkän salausavaimen aamupalaksi, algorytmistä välittämättä :>

                          CPU on aina ns "yleispiiri", sitten keskittyneillä piireillä voidaan laskea viiveitä ja nopeuttaa yleistä toimintaa. Tämän takia esimerkiksi lähes kaikki palvelinkäyttöön tarkoitetut verkkokortit osaavat kertoa myös käyttöjärjestelmälle, että osaan a) laskea CRC:n itse b) teen salauksen itse, elä vaivaa prossua, kerro vain avain millä teen.
                          Viimeksi muokannut gedu; 4.9.2012, 20:12.

                          Comment


                            #14
                            Alkuperäinen kirjoittaja Chocoeye Näytä viesti
                            Koneella tullaan äänittämään, käsittelemään kuvia ja mahdollisesti videoita - eli tehoa pitää olla.
                            Tuon perusteella jo kannattaa suosiolla hankkia se 16 Gt, kun ei se ihmeitä maksakaan. Itse olen muutaman kerran törmännyt videonkäsittelyn kanssa tilanteeseen, että edes 16 Gt ei riitä...

                            Comment


                              #15
                              Kuinka usein tarvitsee videoita käsitellä?

                              Itsellä 24GB muistia koneessa, seuraavassa sit vähitään 32GB...

                              Comment


                              • #16
                                Olen tipahtanut PC-laitteiden hardiksen kelkasta jo aika monta vuotta sitten, joten kertokaapa millainen emo pitää vähintään hankkia että SSD-levy toimii sen kanssa, vai onko mitään merkitystä? En harrasta pelaamista mutta pitäisi saada Win lataamaan hiukan nopeammin. Nykyisellään rutisee jokusen minuutin ennen kuin koneella voi tehdä mitään.

                                Comment


                                  #17
                                  Riittää kun on vain SATA II liittimet. SATA III vähän parempi, mutta eipä sitä peruskäytössä varmasti huomaa. Jos uutta olet hommaamaan niin kaikissa noi kyllä löytyy, ja jos vanha niin ainakin 5v jo ollut kaikissa toi SATA liitin.

                                  Comment


                                    #18
                                    En harrasta pelaamista mutta pitäisi saada Win lataamaan hiukan nopeammin. Nykyisellään rutisee jokusen minuutin ennen kuin koneella voi tehdä mitään.
                                    Tohon ei pitkässä juoksussa edes SSD tuo paljon apua.
                                    Windows tuppaa vain hidastumaan ajan myötä, kun siihen asennellaa ja poistetaan softia. Uudelleen asennus on ainoa tapa saada se taas jokseenkin nopeaksi.

                                    Muistia koneeseen vähintää se määrä mitä sitä tarttee maksimissaan. Muistin määrä ei sinänsä vaikuta koneen nopeuteen peruskäytössä. Dual tai Trichannelit tietysti kannattaa ottaa käyttöön.

                                    Levykuorman jakaminen on aina hyvä juttu suorituskykyyn, kun vain muistaa, ettei pistä kaikkia levyjä saman väylän taakse, jos vaan mahdollista.

                                    Olen katsellut Mäkkien näyttiksiä ja edelleen hieman ihmettelen, 6750/6770/6970M, joita esim iMacissa taitaa olla. Mikään noista ei ole kovin tehokas, jos Puucee puolen korttivalikoimaan vertaa.
                                    MacProhon saa Humacin mukaan nopeimmat? Macin nopeimmet näyttikset koskaan, jotka siis on ATI HD5770 tai jos oikein hulluttelemaan haluaa niin 5870. Aika kaukana mistään nopeasta.
                                    Toisaalta kai ne piisaa sitten kuitenkin, koska mäkki on edelleen hyvässä maineessa grafiikan pyörittämisessä.

                                    Mulla on omassa 3v vanhassa puuceessa HD5850 ja hyvinhän sillä vielä on pelaillut.
                                    Viimeksi muokannut Puuhapete; 5.9.2012, 10:44.

                                    Comment


                                      #19
                                      Ammattigrafiikan pyörittäminen ammattisoftalla on ihan eri juttu kuin codin tai bäfän veivaaminen. Joku Matrox on ihan /ceestä peliohjaimena mutta CAD-puolella kova luu. Se gedun mainitsema numeronmurskaus näytönohjaimilla on kyllä jotain ihan muuta. Keskiraskaat supertietokoneetkin taitaa käyttää näytönohjainten geepuja omiin laskelmiinsa.

                                      Comment


                                        #20
                                        Kyllä ne on ATIn ja nVidian ohjaimet (Quadrot ja FireGL yms.), jotka myös ammattipuolella nykypäivänä rulettaa. Matrox on niin ysäriä :D Tosin kyllä silläkin taitaa vielä oma kannattajakuntansa ammattipuolella olla.

                                        Se miksi pelinäyttiksillä ei onnistu ammattisoftien kiihdytys, johtuu puhtaasti siitä että kyseiset ominaisuudet on ajuritasolla blokattu. Voidaan sitten myydä samoja kortteja "ammattimalleina" tuplahintaan, vaikka rauta on periaatteessa samaa.

                                        Comment


                                          #21
                                          Noo, mielipiteitä on monia. Turha tuoda Cad ohjaimia keskusteluun, kun Mäkissäkin käytetään juuri näitä perusnäyttiksiä. Ammattilaiskortit keskittyy muuhun kuin fpsiin. ProMäkkiin saa oikeita ammattilais kortteja rahalla.

                                          Toistaalta ammattigrafiikkaa ja ammattisoftaa käyttävät haluaisivat varmasti myös parhaan suorituskyvyn laitteistaan? Apple ei ole pitkiin aikoihin käyttänyt viimeisintä huutoa olevaa rautaa.

                                          Eli jos haetaan halvemmalla parempaa suorituskykyä PC puolelta, se pitäisi olla helppo juttu.

                                          Comment


                                            #22
                                            Applen tuotteiden bang-per-buck nyt ei kovin kriittistä tarkastelua kestä jos ottaa omenalasit pois päästä...

                                            Comment


                                              #23
                                              hopsis, nyt tarkkuutta GPU käytöön... Jopa halvat editointisoftat osaavat käyttää GPU:ta apuna. Samoin encoding tilanteessa, tai ihan perus videopakkauksessa. Samoin freeware codecit osaavat tuon.

                                              Kaupalliset softat vielä paremmin.

                                              Comment


                                              • #24
                                                Voisin omalta osaltani "clousata" tämän topicin. i7-3770 Blackstormin osia mukaillen tilaan osat jossain vaiheessa ja kasaan koneen itse. Tulee nelisensataa halvemmaksi.

                                                Comment

                                                Working...
                                                X