Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Ruoantekijöitä / Reseptejä

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Punajuuri on kyllä törkeän hyvää uunijuureksena(kin). En muuten ole esikypsennellyt sen paremmin punajuuria kuin porkkanoitakaan, ei ole mielestäni kaivannut sitä. Uunipellille tai -vuokaan vaan sopivina paloina ja perään suolaa, öljyä ja rosmariinia (tms yrttiä). Ja toki se hunaja.

    Ja muusiin kuuluu riittävän voimäärän ja maidon ohella yksi kananmuna. Pinaatti antaa kivasti väriä, esim. ne pakastenappulat sopii mainiosti (esisulatettuna ;)

    Comment


      Ja ruuanlaittojuomaksi pojille suomalainen hedelmäbooli

      10 pll Koskenkorvaa
      1 kuiva herne

      Valmistus:

      Koskenkorva kaadetaan ämpäriin ja tiputetaan herne. Seuraava vaihe on tärkein siivilöidään nopeasti herne, ettei maku tartu.

      Comment


        Mulla oli esikypsennyksen taustalla se, että silloin palat voi olla samankokoisia. Suoraan vuokaan laitettuna punajuuret ja porkkanatkin jää raaoiksi silloin kun nauris tai palsternakka alkaa olla jo yli. Mutta jos tekee erikokoisia paloja, niin sitten toimii kaikki kerralla suoraan uuniinkin.

        Ja kun Mikan ohjeessa vaihdetaan herne rusinaan, niin saadaan simaa!

        Comment


        • Anopin lämppärit:

          - Pågen oivallusta (http://www.pagen.fi/ruokaleipa/palal...us-kuitupalat/)
          - 400g jauhelihaa
          - Kolmen juuston kermaa
          - Tomaattia
          - Juustoraastetta

          1) Ruskista jauheliha, lisää kerma sekaan ja keitä hieman kasaan
          2) Levitä jauheliha-kerma-seos leipien päälle
          3) Päälle tomaattisiivuja ja juustoraastetta
          4) Paista uunissa sen verran että juusto sulaa ja saa kauniin värin.

          Comment


            Pohjois-karjalaista perinne ruokoo

            Eli suutarin paistia

            Sianlihaa riittävästi voi olla vaikka kylkeä
            Mausteet mauste, musta ja valkopippuria (lihaliemikuutio jos haluaa)
            Sipulia
            Tönkkösuolattuja muikkuja


            Eli valurautapadasssa sulatetaan silavaa esim mistä tulee kylkiviipaleista

            Sianliha leikataan pieneksi 1x1x0,5 cm paloiksi ja ruskistetaan
            Sipuli ruskistetaan kevyesti myös
            Mausteet voi kanssa lisätä
            Vettä suhtkoht reilusti

            Lisätään huuhdotut muikut joista saadaan suolaa

            Voi antaa hautua joko liedellä tai uunissa kannen alla

            Lisäksi pottumuusi

            Keitetään potut kuorittuna
            Muussataan muussinuijalla saa jäädä pikkasen kökköjä
            Lisätään voita riittävästi
            Maitoa
            Sekoitetaan

            Lopuksi pieneksi pilkottuna sipulia. Sipuli saa jäädä raaaksi.

            Ja lopuksi varoituksen sana ruoka sitten yhtä täyttävää kuin poronkäristys eli voi varautua ähkyyn yms

            Comment


              Jos syömään tulee vain aikuista väkeä voi tehdä vekkulin vesimelonikekkosen

              Eli isoon vesimeloniin porataan kylkeen vastakkaisille puolille reiät ja annetaan nesteiden valua pois.
              Valutus hyvä tehdä esim kylmiössä, vuorokausi ainakin.

              Sitten lyödään sopiva tulppa toiseen reikään ja täytetään meloni mahdollisimman mauttomalla viinalla.
              Pirtu olis hyvää mutta esim. Umpikiero savonviina etc käy myös.

              Parin kylmiössä vietetyn vuorokauden jälkeen kiva syöttää kavereille jälkiruuaksi melonia.

              Yli 30 vuotta sitten isäukko syötti yhden KGB everstin kantokuntoon melonilla.
              Äijä tuli valittaa pariviikkoa myöhemmin, että ilkee temppu no ukko sanoi sille turha kii ja syö sitä hedelmäboolia. Ja taas raahasivat everstin kohti Siperiaa. Eipä pöljä kerrasta oppinut.

              Comment


              • Ja kun Mikan ohjeessa vaihdetaan herne rusinaan, niin saadaan simaa!
                Joo, ja sitä kututaan Rallimiehen Pikasimaksi, ainakin meilläpäin;)

                Tosin resepti on vaan pullo kossua ja yksi rusina.

                Comment


                • Alkuperäinen kirjoittaja Nuijari Näytä viesti
                  Ja ruuanlaittojuomaksi pojille suomalainen hedelmäbooli.
                  Isäntä olan yli kurkki taas ku lueskelin topicia. Nyt Vaatii saada hedelmäboolia prkel.....

                  Comment


                    Kiusa se pienikin kiusa.

                    Comment


                    • Lohikeitto toimii aina, paitsi jos on kala-allergikkoja mukana. Kermaan tehtyä tai kirkasta. Itse suosin kirkasta, mutta yleisesti ottaen kermaan tehty taitaa saada suuremman suosion. Tosin tätä ei muistaakseni kouluaikoina ruoaksi saatu. Koulun kalakeitto taisi olla jotain ihan muuta.
                      (Siis tämä siihen meidän saunaseuraan liittyen)

                      Erittäin hyvä ehdotus, mutta vaimon kera pieni infovirhe. Toi sitten hyvän palan keittolihaa:)
                      Teenpä sitten hyvän ja ravitsevan lihakeiton, tuoreilla juureksilla. (keittelen jo perjantaina ja lämppäsen lauantaina, niin maku eiku paranee)

                      Mahdollisuus olis vielä saada Suomussalmelaista pettuleipää lauantaiksi, mutta jää nähtäväksi. Jos ei, niin sitten aitoa savolaista ruisleipää, sitä juureen tehtyä.

                      Eipä olekaan enää sen asian tiimoilta muuta mietittävää, kuin se perinteisen tietokilpailun palkinto.

                      Viimeks oli monitoimiveitsi, mutta nyt taidan voittajalle lahjoittaa pakkasesta tuon viimeisen viulun siitä kesäisestä elätistä (lammas), tai mutsin tekemän kalakukon.

                      Comment


                        Paista liha kapaz uunissa vähän niinkuin karjalanpaisti, sitten liha ja liemi keitonpohjaksi.
                        Viimeksi muokannut Nuijari; 15.2.2012, 19:01. Perustelu: Poistettu väärää tietoa

                        Comment


                        • Taisit juuri saada meikän ylipuhutuksi, siinähän olis hieman sitä variaatiota. Lupaan kokeilla ja uskon, että maistuu. Kiitti vaan.

                          Comment


                            Kotona aina tehtiin lihakeitto karjalanpaistiin.
                            Aina parempaa jos löytää ns. Ydinluun mukaan

                            Meillä isäukko teki ruuat.

                            Toisaalta vanhemmilla oli tasajako ruuanlaitossa: isä osti ja teki, mutsi siivos ja maksoi

                            Comment


                            • Tasajakoa kai se tämäkin on: vaimo laittaa viikolla ja mie viikonloppuisin.
                              Hyvin toimii.
                              Viimeksi muokannut kapaz; 16.2.2012, 06:10. Perustelu: samoin:poistettu turhaa infoa:)

                              Comment


                                Pannupihvit tuli veivattua seuraavalla reseptillä:

                                Kilo Herefordin jauhelihaa, 1 1/2 keitettyä perunaa ja tuorejuustoa.

                                Maustoin ekana jauhelihan pippurilla chilillä ja suolalla. Sitten sotkina taikinaan tuon puolitoista perunaa ja semmosesta suorakaiteen mallisesta creme fresh valkosipulituorejustosta ehkä rontti kolmannes sekaan. Soijakastiketta pikku loraus vielä antamaan makua ja väriä. Lopuksi sipulimurskaa joukkoon.

                                Sitten vaan kouraan taikinaa, taputtelee sopivan malliseksi ja pannulla väri pintaan. Paistoon käytin oivariinia. Samalla oli laittanut uunin 150c lämppötilaan ja siirtelin pihvit kypsymään uuniin pannulla käytön jälkeen. Olivat uunissa about 20min. Lopputulos oli aika helmeä settiä. Vaikka itse teinkin niin pakkoa sanoa, että onnistuin.

                                Peruna tekee taikinasta tosi sitkeää ja pihvit pysyvät hyvin kasassa.
                                Viimeksi muokannut JM; 17.2.2012, 11:37.

                                Comment


                                • Eilen sain aikaa ns vahingossa hitti ruuan. Eli tytsy oli kipee ja oli vähän ajatus muualla ku siinä ruuan laitossa nii "mokia" sattui. Alunperin piti ihan vaa tehä riisiä ja kinkku suikaleita mutta sitten tein näin.

                                  3dl riisiä
                                  1pkt 700g kinkkusuikaleita marinadissa (atrian viljaporsasta)
                                  1prk tomaatti murskaa (x-tra 400g)
                                  2 pkt ameriikan pekonia
                                  nokare oikeaa voita
                                  1 lihaliemi kuutio

                                  Vesi kiehumaan ja pannu kuumenee ja juokset makkariin katsomaan pikkuista (myös muut huoneet käy ja lapsettomat katsoo vaikka lemmikeitään jos on)

                                  Kun vesi kiehuu laita riisit ja aloita kinkun paistaminen miedolla lämmöllä (kinkut suoraan pakkasesta)
                                  Hetken hämmentelet riisiä ettei pala pohjaan samoin kinkkua (tosi kokki vispaa molemmilla käsillä yht aikaa)

                                  Ja juokset taas makkariin tms...

                                  Tässä vaiheessa iskee oikosulku pääkoppaan ja jostain syytä otat purkillisen tomaatti murskaa ja kaadat kattilaan riisien joukkoon. Tajuttuasi mitä teit alat kiroilee ja mietit seuraavaa siirtoa tuijottaen jääkaapin sisältöä. Huomaat että pekonin viimonen käyttöpv on tänää joten otat ne pilkot ja nakkaat pannulle kinkun seuraksi.

                                  Ja juokset makkariin..

                                  Juokset pikaisesti heittämään lihaliemikuution riisikattilaan ja palaat makkariin...

                                  Nyt kinkut ja pekonit on kypsiä ja riisi alkaa olee valmis nii nakkaat koko paistinpannun sisällön kattilaan, sammutat molemmat liedet ja jätät hautumaan kannen alle.

                                  Ja tälläkertaa kun juokset makkariin unohdat siihen saakka koko ruuan kunnes huomaat puolisosi/kaverisi tms kävelevän täyden lautasellisen kanssa makkariin ja kehuvan että hyvää on!

                                  Tämmöstä tälläkertaa...

                                  Comment


                                  • Oikein hyvät ruoat syntyy varmaan vahingossa;) hyvä niin, että meitä "pelle pelottomia" riittää), mutta jos riisi tuntuu hieman "puuroiselta", vaikka paraboilia pitkäjyvää varmaan käytitkin?

                                    Niin hyvä vinkki: itse aina lasitan riisin ennen keittämistä. Siis kattilan pohjalle öljyä, anna kuumentua ja riisit mitkä aiot keitellä sinne sekaan ja sekoitellaan n.vaikkapa minuutin. Sitten vasta vesi ja eiku kiehumaan.

                                    Tykkään nimittäin noissa riisiruoissa, että riisi on irtonaista, eikä "puuromössöä".

                                    Mulla on vielä omakohtainen jippo, kun riisiä joskus keittelen, nimittäin sipuli jonka pilkon riisijyvän kokoisiksi silpuksi ja laitan samalla öljyn ja riisin kanssa kattilaan "lasittumaan".

                                    Toisaalta mistäs mie tiedän minkälaisesta riisistä kukin pitää;))

                                    Pääasia, että maistuu, ja maistuis varmaan mullekkin.

                                    Comment


                                    • Piti oikee mennä kattoo mitä riisiä käytin, nii jasminriisiä näyttäs olevan. Toi on viel kohtuu helppoo syödä puikoilla jos mielii

                                      Comment


                                      • Toi on viel kohtuu helppoo syödä puikoilla jos mielii
                                        Joo joskus aikoinaan, kun kokeilin laihduttaa ennen tätä viimeistä ja onnistunutta vetoa tuli syötyä aikaslailla puikoilla.

                                        Ideana oli se, että kerkiit hyvin pureskella ruoan, ennenkuin seuraavan annoksen saat puikoilla suuhusi soviteltua;)

                                        No totta puhuen paljon tuli puikoilla syötyä ja kinuskiravintoloissakin käytyä, mutta se oli sen ajasn trendi.

                                        Eipä silti nää meikäläisen nakit varmaan enää taipuiskaan, mutta pieni hetki..., piti ihan kokeilla, kyllä vanha vieläkin osais;)

                                        Comment


                                        • Eikös se laihis oo ku saa syödä nii paljon ku pystyy yhdellä puikolla xD Ite syön useastikki puikoilla ja kuulen kyllä kaikki maailman vitsit ku tosi mies lappaa haarukalla (isäntä) ;)

                                          Comment


                                            Ite olen tehnyt possunsisäfileestä kanssa noita minipihvejä, siihen päälle sitten pekoni/herkkusieni/sipuli höystö kermakastikkeella.

                                            Eli jotenkin näin:

                                            -Liha pihveiksi n. 1,5cm ja siihen hierotaan öljyt kummallekkin puolelle
                                            -Siihen mustapippuri kummallekkin puolelle
                                            -Pannuun ja kovalla lämmöllä mukava pinta ja vähän alku lämpöjä
                                            -Kattilaan pari senttiä vettä, dijon sinaappia pari teelusikallista, lihaliemi kuutio
                                            -Paistetut pihvit kattilaan kannen alle hautumaan, pienellä lämmöllä
                                            -Tässä vaiheessa voi laittaa riisin/perunat kiehumaan.
                                            -Pilko sipuli, pekoni ja herkkusieni pieneksi silpuksi
                                            -Voita pannuun ja sipulit ruskistumaan, perään sitten pekoni ja herkkusieni
                                            -Kaada höystö kattilaan pihvien päälle, kansi takas päälle
                                            -Loppuvaiheessa lisää 5dl kuohukermaa kattilaan ja seosta maitzenalla.
                                            -Setti on valmista siis kun riisit/perunat on valmiit eli n.20min kun se saa olla siellä kannen alla.

                                            Me ollaan syöty riisin ja muusin kanssa tota ja voin sanoa että on ollut aika hiljasta ruokapöydässä. Muminaa vaan kuullunut :)

                                            Comment


                                            • Huh, tulipas taas nälkä. Kokeilun arvoinen, siis +1 multa

                                              Comment


                                              • +2 mutta sienet jää mettähän muille. Tänää kylläki luvassa pasta bolognese...

                                                Comment


                                                • lisää plussaa sataa Samille, kuulostaa melko herkulliselta. Tänään tosin äiteemuori vei taas kielen suustani Carl Butlerin lammaspadalla, jonka ohjetta koitin tuossa googlettaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Lisäilen sen tänne, kunhan ohessa tarjotun mainion punaviinin aiheuttamalta pöhnältä saan sen kysyttyä muorilta.

                                                  Comment


                                                    En ole itsekkään mikään suuri sienien ystävä, mutta herkkusieni ja pekoni on kuin tehty toisilleen. Eikä tohon sitten mitään purkki kamaa kannata työntää.

                                                    Bolognese on tosi hyvää, ainut vaan että on koko päivän setti kun sitä alkaa vääntää.

                                                    Comment


                                                    • ainut vaan että on koko päivän setti kun sitä alkaa vääntää.
                                                      Harrasteet vie aikansa, mutta toisaalta iloisten ja mukavien asioitten seurassa voi viettää vaikka koko päivän;)

                                                      Comment


                                                      • Päivän tilalle voisi vaihtaa myös sanan vuorokausi... Viime kesänä marinadin valmistaminen velipojalta vei 23h, koska kokoon keittäminen vaati hiukan aikaa. Hyvä asia tässä oli se, että samaan aikaan lomaillessa voi nauttia lomasta hyvien ja viihdyttävien alkoholituotteiden seurassa, seurasta puhumattakaan. Vanhempi veli kun asuu Saksassa ja tulee nähtyä ainoastaan kesälomalla ja jouluna. Itse asiassa siis koko aterian valmistuminen otti aikaa noin 40h, marinadin valmistamisesta marinoitumisen kautta grillamiseen ja tarjoiluun. Ja voi jestas, että me lihottiin loman aikana!

                                                        Comment


                                                          Kokeilkaas kanttarelleja tai siitakkeita herkkusienien sijaan ja paluuta ei ole. Ja herkkutatit pastakastikkeessa tai pizzan päällä, huh!

                                                          Vielä kun osais noita metsästä poimia. Joku sienineuvoja antoi hyviä neuvoja: Opi tuntemaan myrkkysienet. Poimi vain sieniä, jotka tunnet. What? :-o

                                                          Comment


                                                          • Tänään tuli kokeiltua kebabin tekoa. Raaka-ainekokeilussa oli nauta-sikaa ja nautaa. Nauta oli parempi vaihtoehto. Vähempi rasvaa ja parempi maku.

                                                            400 g paketti jauhelihaa
                                                            1 rkl mustapippurirouhetta
                                                            1 rkl aromisuolaa
                                                            tilkka öljyä

                                                            Öljyssä mausteet sekaisin, liha joukkoon tehosekoittimella vatkaten sekaisin ja liha hienoksi.

                                                            Folioon leipoen ja painellen kaikki ilma pois noin lenkin paksuista pötköä. Tiukka foliopötkö 100 asteiseen uuniin ja 4 h käristellen.
                                                            Uunista ulos ja puolisen tuntia antaa vetäytyä. Leikkaus terävällä veitsellä ohuita siivuja.

                                                            Kastikkeen teen kermaviilistä, sekaan sipseille tarkoitettua mausteseosta ja oman maun mukaan muuta maustetta.

                                                            Toimii!

                                                            Comment


                                                            • Kokeiles Hannu näitä myös, meikän suosikki suppilovahvero.
                                                              Attached Files

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X