Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Tiptronicin normaalia toimintaa(ko)?

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Tiptronicin normaalia toimintaa(ko)?

    Aiheesta on juttua ennestään toki pilvin pimein, mutta juuri vastaavaa en mielestäni haulla löytänyt. Elikkä profiilin pasaatissa tippi toimii hiukan erikoisesti. Ongelma liittyy lähinnä kakkosvaihteen käyttäytymiseen etenkin kylmillä öljyillä mutta normilämmöilläkin hiukan oireilee. Oire on seuraavanlainen: Koko tarinan oireet ilmenevät automaattimoodissa (D,4,3) Kakkonen menee pesään isommalle vaihtaessa ihan nätisti, mutta kolmoselle vaihtoa venyttää etenkin kylmänä yli kolmen tonnin. Lisäksi nuljauttaa kakkosen jotenkin kahdessa vaiheessa päälle. Toisaalta joskus kakkosen ja kolmosen välillä laatikko ikäänkuin lirvauttaa, eli luistaa noin parisataa kierrosta hetken ennen kolmoselle vaihtoa. Eli ikäänkuin manuaalilaatikolla painais liian aikaisin kytkintä vedon ollessa vielä päällä. Joskus on jopa rääkäissyt ihan punarajalle asti. Lisäksi pienemmälle vaihtaessaan kiekat käväisevät parisataa kierrosta korkeammalla kuin mihin sitten asettuvat.-Selkeää kielenkäyttöä ;)
    Vikakoodeja ei ole, autolla ajettu 135tkm. Ollut Saksassa vanhalla papalla, mopottelun jälkiä pestiin mm. imusarjasta viimeviikonloppuna. Saanut kenkää reilummin vasta meillä. Öljyt (ne essolaiset) vaihdoin 130tkm. kohdalla kera suodattimen. Vanha mulju oli aika siistin oloista, hiukan tummaa mutta ei haissut palaneelle. Magneeteissa ei ollut viilajauhoa, sellaista harmaata limaa pikemminkin. Öljypohjan kurat tulivat valumalla pois, eli kaapia ei tarvinnut. Toisin sanoen kuvittelisin lootan olevan hyvässä reilassa sen puoleen. Mutta nytkö on edessä jotain ikävämpää?
    Niin, laatikon buuttaus saa hetkeksi oireet häipymään.

    #2
    Lue vikakoodit. Viitteitä venttiilistön virhetoimintaan jonka myötä kytkimet eivät tartu toivotulla tavalla. Pitkässä juoksussa johtaa merivaihteiston syntymiseen. Voi toipua uusimalla öljynvaihto. Se harmaa lima siellä öljypohjassa viestii kondenssiveden läsnäolosta, ja se ei ole toivottu ominaisuus.
    Tietysti viimeisenä se turha kysymys, onhan askin öljymäärä oikealla tasolla!?

    Comment


    • #3
      -Juu, jäikin mainitsematta että täyttö suoritettiin ohjeen mukaan eli ns. kone tulilla loppuvaiheessa ja kaavio pariin kertaan selattuna. Testeriä ei tosin ollut, eli öljy oli kylmempää kuin 40 astetta. En kuitenkaan ymmärrä että siinä voisi syy olla. Enemmänhän sinne huoneenlämpöistä mahtuu (pari millilitraa?)
      Lima öljypohjassa oli taas ehkä harhaanjohtava ilmaus. Oli sellaista hienojakoista "kitkapintamämmiä" ja vähänlaisesti sitäkin.
      Tarvis vissiin uusia oljynvaihto kuten mainitsit. Olis ainakin se puoli sitten eliminoitu.

      Comment


        #4
        paljonko meni öljyä?

        Comment


        • #5
          Vähän nafti kuus litraa sinne sai ruuttailtua ennenkö sylkäs takaisin. Valutteli siinä ennemmin vissiin pari tuntia sisuksiaan tyhjäks ilman öljypohjaa.

          Comment


          • #6
            -Vaihdettiin tuossa tänään toveri Kärkkäisen kanssa laatikko vagcomilla "sporttimoodiin". Johan löytyi hommaan tolkku! Kaikenmaailman humpailu ja pilkkiminen hävisi. On se saamari kun näissä nykyvehkeissä pitää olla kaikenmaailman sumeat logiikat opiskelemassa kuskin ajotapoja, siitä ei seuraa näemmä mitään hyvää. No onneksi likipitäen kaiken voi vielä ohittaa tai kytkeä pois käytöstä ;) Vielä kerran öljyt uusiksi tässä lähiaikoina ja sitten ei muuta kuin kovaa ajoo...

            Comment


            • #7
              nyt kiinnostaa mitä tuo "sporttimoodi" pitää sisällään,, omistan 2.8 v6 tiptronic audi a6;sen ja on aika nuhainen kiihdytyksissään ja kaikki apu hukattuihin tehoihin kiinnostaisi!

              Comment


              • #8
                Eipä se siihen kiihtyvyyten vaikuta, jos ei ole tehoja, niin ei ole.
                http://www.audiclub.fi/audifinns/sho...light=sport%2A

                Itsellä vaihtui aikanaan aika pian takaisin normaalimoodiin laatikko, oli loppujen lopuksi rasittavaa kun vaihtoi niin herkästi pienempää.

                Comment

                Working...
                X