Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

S2 (3B) ilmastointi pukkaa kylmäaineet pihalle hetken toimittuaan

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    S2 (3B) ilmastointi pukkaa kylmäaineet pihalle hetken toimittuaan

    S2:n ilmastoinnin vuotava lauhduttimen kenno vaihdettiin ilmastointihuollossa Nissensin uuteen, minkä jälkeen ilmastointi koeponnistettiin typellä. Yllätyin, kun muita vuotoja ei löytynyt, olin jo varautunut kompressorin toimimattomuuteen. Kylmäaineet laitettiin sisälle ja auto käyntiin. Hetken ihmettelyn ja ilmastoinnin säätönappien painelun jälkeen kompressorikin lähti käyntiin ja kylmää alkoi pukata. Huomasin jo tällöin, että ilmastointi antaa vikakoodia 16, mutta koska kylmää tuntui riittävän ajattelin että vikakoodi olisi vanha.

    Ajelin päiväksi töihin ja illalla töistä lähtiessä ilmastointi edelleen toimi ja vikakoodikin oli hävinnyt. Käväsin postissa ja ajoin kirjaston eteen. Tällöin en muistaakseni katsonut vikakoodeja, mutta kun sain auton parkkiin ja sammuksiin, alkoi jostain konepellin alta kuulua melkoinen suhina. Ihmettelin asiaa hetken ja poistuin kirjastoon puoleksi tunniksi. Kirjastosta lähtiessä huomasin, ettei ilmastointi enää tuota kylmää. Muistaakseni tällöin vikakoodeja ei tullut.

    Viime perjantaina asiaa taas ihmeteltiin ilmastointihuollossa. Järjestelmä koeponnistettiin ja vuotoja etsittiin - tuloksetta. Päätettiin että laitetaan sisään uudet kylmäaineet väriaineen kera, jos systeemi vuotaa vielä, nähtäisiin missä vuoto on. Järjestelmässä tuntui sentään joku toimivan, keskimmäisistä ilmasuuttimista tuli mittarin mukaan kylmimmillään -18 asteista ilmaa, kuulemma kesän pohjat :)

    Ajelin taas päiväksi töihin viileällä autolla, ilman vikakoodeja. Illalla töistä lähtiessä kylmää edelleen tuli, ilman vikakoodeja. Ajelin kotiin ja kun olin saanut auton parkkiin ja sammuksiin, suhina alkoi taas kuulua. Suhina tuntui tulevan jostain kompressorin suunnalta, mutta tarkkaa paikannusta en saanut tehtyä. Käynnistin auton ja tarkistin ilmastoinnin vikakoodit: 16. Eli: "High pressure switch F118 has open circuit or cycled at least one time during current driving period."

    Eilen aamulla ajelin taas ilmastointihuoltoon ja väriaineen jättämää vuotojälkeä etsittiin UV-valon avulla - tuloksetta. Konehuoneen ainoa värijälki näkyi liittimessä, josta väriaine lisättiin. Huoltomies kurkisti UV-valon kanssa myös vänkärin jalkotilaan, eikä väriainejälkiä näkynyt. Mitään ei tosin purettu, en tiedä olisiko vuotopaikka löytynyt pienen purkamisen jälkeen.

    Olisiko arvauksia, missä vika? Kaikki lauhduttimen kennon liittimet puhdistettiin kennon asennuksen yhteydessä, joten niiden huono kontakti ei pitäisi olla vikana. Itse ajattelin edetä uusimalla tuon "High pressure switch":n, mutta koska osalla näytti perhealbumin mukaan olevan hintaa lähes 100 euroa, en viitsisi moista ihan summassa ostaa.

    #2
    Luultavasti kontaktihäiriö lauhduttimen edessä turvakytkimessä (johdoton anturi, punainen liitin). Se jenkkiliitin on suorastaan surkeaa tekoa.

    Auton sammutuksen kohdalla järjestelmän paine tasaantuu ja höyrystimen seudulta kuuluu suhinaa. Normaalia.

    Tuskin muuta vikaa kuin tuo kontakti vaikka liitintä olisi jo rassattukin. Voit koittaa laittaa hyppyjohdon liittimen napoihin ja kokeilla tuleeko 16 koodi silloin. Tuskin tulee. Jos tulee, vika on johtosarjassa muualla.

    Kaverin autossa sama juttu pari viikkoa sitten, joten tuoreessa muistissa.

    Comment


      #3
      Hmm, itse kyllä käsityksessä, että paine järjestelmässä nousee sammutuksen jälkeen (lauhdutin lämpee) ja turva-raja tulee 30 baarissa ja päästää ulos jos menee yli sen.
      Ja normaali käyttöpaine on alle 20 ja flexti pyörii koko ajan eikä pääse siten paineet liikaa nousemaan.

      Kontaktivikaa kyllä itsekkin ehdottelen...

      Comment


      • #4
        Jos väriaine laitetaan kylmäaineen mukaan niin kyllä se paljastaa vuodot jos niitä on. Tehtiinkö tyhjennys/täyttö uudelleen? se paljastaa viimeistään onko ainetta hävinnut järjestelmästä. Sama määrä tarvisi saada kylmäainetta pois kuin sinne on laitettu.

        Comment


          #5
          Tehtiinkö tyhjennys/täyttö uudelleen?
          Seurasin kyllä vierestä huoltoa, mutta en kyllä osaa sanoa tarkkaan mitä tuon väriaineen lisäyksen yhteydessä tehtiin. Olin siinä luulossa että järjestelmä on tyhjä eikä aineita ole sisässä, joten en kiinnittänyt asiaan isommin huomiota. Enkä kyllä todellakaan ole alan asiantuntija.

          Kiitoksia vinkeistä tähän asti, tarkistan nuo liittimien kontaktit illalla.

          Comment


            #6
            Hoksasin juuri, etten ole tajunnut sanoa, että vikakoodeja ei nyt ole kanavalla 01, se näyttää 00. Vikakoodi 16 tuli pelkästään silloin, kun jostain kuului suhinaa. Sen jälkeen vikakoodeja ei ole tuolla kanavalla ollut.

            Suihkin hetki sitten vähän CRC:tä tuon turvakytkimen liittimeen. Koetin myös hyppyjohtoa liittimen napoihin. Vikakoodeja ei tule, mutta ei myöskään tule kylmää.

            Huomasin äsken, että kanavan 17 segmentti 5 palaa, mikä tarkoittaa (tämän mukaan) "Compressor off. A/C refrigerant low-pressure switch open." Käsittääkseni tuo virheilmoitus tulee, jos kylmäaineet ovat karanneet. Missä tuo matalapainekytkin sijaitsee? Voisiko sitä jotenkin ohittaa, jotta kompressorin saisi käyntiin ja voisi itse todeta onko niitä kylmäaineita sisällä vai ei?

            Hoksasin myös, että minullahan on yhdessä rikkinäisessä lauhdutinkennossa kiinni tuo punainen turvakytkin sekä vieressä oleva johdollinen korkeapainekytkin. Mahtaisiko noiden vaihtaminen auttaa? Entä voiko noita vaihtaa, jos järjestelmässä onkin kylmäaineet sisällä?

            Comment


              #7
              Voi vaihtaa eli siellä on venttiili alla. Vähän suhisee kyllä pakosti, mutta kiertää vaan reippaasti auki niin suhina loppuu ja venttiili menee kiinni.

              Missähän tuollainen juttu on joka päästää 30 barissa aineita ulos? Bentleykin on, mutta en ole niin tarkasti tavannut paitsi sähköjä.

              Alapainekytkin on rintapellin ja lämmitinkotelon välissä, onnea! :)

              Comment


                #8
                Ylipaineventtiili lienee siinä kompuran päällä, letkuliitoksien välimaastossa.

                Comment


                  #9
                  Kuulostaa vähän kuivurin puutteelta/kosteusongelmalta. Oli erään kerran mulla amerikanlahna alla, jossa toimimaton ilmastointi.

                  Kylmälaiteukko tutki se läpi ja sano että paineet on kaikki karannu, ja se tarkottaa sitä, että järjestelmässä on ilmaa, ja se taas sitä, että siellä on myös kosteutta. Tämä kuulemma ainetäytön yhteydessä oirehtisi juuri kuvailemallasi tavalla, eli järjestelmässä oleva kosteus tiivistyy, jäätyy ja tukkii jonkun "suuttimen" tms., ja kylmää tulee vain hetken kerrallaan.

                  Käski hankkimaan järjestelmään uuden kuivurin ensin. Kuivuri on ilmeisesti jonkinlainen putken välikappale, joka kerää kosteuden kun järjestelmä täytetään. On kertakäyttöinen, ja pitäisi avata pakkauksestaan vasta juuri ennen täyttöä.

                  Jenkkiin se vaikutti silloin olevan todella vaikea saada ja kallis, joten jäi hankkimatta, ja siten kokeilematta.

                  Systeemithän on toki erilaisia, mutta kovasti tutulta kuulostaa oireet..

                  Comment


                    #10
                    Lauhduttimen haku päällä

                    Asiasta neljänteen - tietääkö kukaan, kuin paljon eroaa toisistaan vanhemman järjestelmän (R12) ja uudemman järjestelmän (R134a) kennot - onko esim. liittimissä eroa yms?

                    On hetkellä kennon haku päällä, mutta esim. tätä kautta on saanut vain vääriä viittauksia 4/6-pyttyisten kennon suuntaan (oikea on 8A0260403AC, 4/6-pyttyisillä on 8A0260403AA). 3B:n wanhemman järjestelmän kennosta on muutamia viittauksia, mutta ilman tätä tietoa ei kehtaa pistää sokkona tilaukseen...

                    Comment

                    Working...
                    X