Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Mistä Audin huolto-ohjelman sisällöt?

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • #31
    Jos jarrulevysi edessä on mallia jossa on 2 palaa/puoli eli edessä siis 4 palaa niin levy ei välttämättä ole sökö. Itselläni oli juuri samat oireet ja vaihdoin levyt ja palat (saa tarvikkeena, levyt kunnolliset 160,-/pari). Toiselta puoleta oli satulan yksi suojakumi rikki ja jarrujen ohjurit ei toiminut kunnolla => pirummoinen ravistus. Eli koita ensin palanvaihto (ohjeita löytyy netistä) ja vaihda levyt vasta sitten.

    Jassi: Kuka paja osaa A8 (D2) jakopään remontin?

    Comment


    • #32
      Sundholmin autohuolto Klaukkalassa tekee. Itse olen käyttänyt pajaa paljonkin, joten jotain halvennusta lienen saanut, muttei tuo kalliiksi käy kuitenkaan (suhteessa marmorin huoltoon). Taitaa olla listahinta 59?/h.

      Kotisivut: http://www.autohuoltosundholm.fi/

      Harri je Jere ovat tehneet jenkkejä piiiitkään, joten eivät pelkää V8-koneisia saksalaisiakaan. Boschin Esi(Tronic)- systeemitkin löytyy, joten mikään ihan "Sepon paja" ei ole kyseessä :)

      Paja on ensi viikosta lähtien kuukauden kiinni, elokuussa taas pojat paikalla. Jos meinaat ajan varata, mainitse huviksesi, että Jassi suositteli Audiclubilla paikkaa, saan joko nyrkistä naamaan tai alennusta vast'edeskin :-D

      Comment


      • #33
        Mitä sisältää IN 1 huolto?

        Auto A8 -95 mutta luulen asioiden olevan samat eri malleissa. Ohjekirja on saksan murteella joten siitä ei ole apua. Haullakaan tai googlaamalla en löytänyt vastausta. Minulla on VAG COM ja pystyn itse nollamaan ilmoittimen.

        OIL syttyi 1000km sitten ja öljynvaihdon jälkeen nollasin sen. Nyt lähes heti perään syttyi IN 1 -ilmoitus (Inspection 1) trippimittariin.

        Mitä tuossa huollossa/tarkastuksessa on/olisi tarkoitus tehdä? Uskallanko vain nollata sen? Käsittääkseni vasta IN 2 tarkoittanee mm. jakopääremottia jne.

        Comment


          #34
          Ei muista mitä IN1/2 oli, mutta kumpikaan ei ole jakopäänhuoltoa.
          Toinen on kilsojen mukaan ja toinen ajan mukaan.

          Eipä huolloissa muutenkaan muuta tehdä kuin vaihdellaan nesteitä ja suodattimia.

          Comment


            #35
            IN1 on ns. vuosihuolto joka sisältää riippuen kilometreistä ja ajasta, erilaisia toimenpiteitä.
            Eli suodattimia, jarrunesteitä, tulppia, jne. Voi sen nollata ja tekee vaan huoltoohjelman mukaiset hommat.

            Comment


              #36
              Tuon ikäiseissä nuo IN1/IN2/OEL ilmoitukset eivät sisällä mitään älyä. Ovat vain VAGCOMilla asetettavia kilometrilaskureita.

              Comment


              • #37
                A6 2,7 tdi huolto-ohjelma?

                Päivää harrastajat,

                Hankin 06 vuosimallin A6 avantin, 2,7 tdi DPF koneella, manuaalilaatikolla. Mukana tuli vain saksankieliset manuaalit ja huoltokirja. Ko. kieli taittuu hieman nihkeästi, joten tilasin Audilta vastaavat kirjat suomenkielellä. Toimitusajaksi luvattiin 2 - 3 päivää, mutta eipä ole kuulunut.

                Nyt 90.000 huolto on tilattu ei-merkkiliikkeestä, ja pitäisi antaa työtilaus mitä tehdään.

                Kun en jaksaisi alkaa sanakirjan kanssa tulkkaamaan huoltokirjaa, mahtaako mistään saada selville 90 t huollon sisältöä?

                T. kielitaidoton

                Comment


                • #38
                  eikö huoltopaikassa ole sitten ohjelmia mistä huolto-ohjelmat näkisi?
                  esim.autodata tai esitronic

                  Comment


                  • #39
                    Ensin olisi hyvä varmistaa huoltokirjasta onko se edellinen 60tkm huolto tehty oikeilla töillä ettei mene poskelleen. Jos tehty oikein niin öljyjen+suodattimen ja ropun lisäksi 60 tkm:ssä vaihtuu kaikki filtterit ja tehdään ohjelman mukaiset tarkastukset eli auto käydään läpi täysin.

                    Eli jos noin on tehty ei 90:ssä vaihdu kuin öljy, -suodatin, -roppu ja sisäilmasuodattimet + tarkastukset. Jarrunesteet parin vuoden välein.

                    Jos niistä edellisistä merkinnöistä ei ole varmuutta tai saa tolkkua, niin olis varmaankin syytä tehdä kaikki työt? Autodata antaa varmaankin vastaukset. Jos huoltoliike ei niitä tiedä tai saa selville niin lienee parasta teettää huolto jossain merkillisemmässä paikassa...eikö vain ?

                    Comment


                    • #40
                      Audin huoltovälit ja huollon sisältö (S3 -00)

                      Eli mistäköhän löytyis omaan S3 -00 huoltojen välit ja sisältö? Ei löydy auton omista kirjoista.

                      Comment


                        #41
                        Kokeile tätä:

                        http://myweb.tiscali.co.uk/macnee/home.htm

                        Comment


                        • #42
                          JUMALATTOMAN suuret kiitokset. Tuoltahan löyty koko setti huoltokirjoja niin sisustalle, sähköille ja huollot PDF:nä. Kiitos!

                          Comment


                          • #43
                            Mistä Audin huolto-ohjelma?

                            Kiinnostaisi tietää mitä autolle on jo tehty ns. huolto-ohjelman mukaan ja mitä on tulossa..? Kiinnostaisi ihan näin "uuden" hankkineena tietää milloin on esim. tulpat vaihdettu viimeksi..?! Autohan on tuo -99 A6 2,4 V6 4B C5 ARJ EBV LY5K
                            Viimeksi muokannut miccomus; 30.3.2011, 07:07. Perustelu: Auton vuosimalli viestiin. Profiilit muuttuu.

                            Comment


                            • #44
                              Voisiko joku suomenkielisen huoltokirjan omistava ottaa vaikka skannatut kuvat huoltokirjan loppusivuilta josta ilmenee edes jotain rajapyykkejä huolloille?

                              Comment


                                #45
                                Huolto-ohjelmaa minäkin kaipailisin. Auto kylläkin tuo a4 b6 tq bex. Itsellä huoltokirja ruotsiksi ja monella muulla esim. saksaksi niin olis kiva tietää noita vaihtovälejä.

                                Moottoriöljyt taitaa olla poikkeuksetta suositetltavaa vaihtaa alle 15tkm välein. Mutta onko lootan ja laatikon öljyille suosituksia.
                                Jakohihna 90tkm välein suomessa.
                                Siten nuo kulutus romppeet: tulpat, ilmansuodattimet, bensansuodatin + muut nesteet.

                                Itselle lähinnä epäselvää tuo tulppien vaihtoväli?
                                Viimeksi muokannut tapza_s; 1.3.2012, 22:13.

                                Comment


                                  #46
                                  Näyttäis olevan tulppien vaihtoväli 60tkm.Itsellä onneksi huoltokirja suomeksi.

                                  Comment


                                  • #47
                                    Edit: Ei tullut tarkistettua alkuperäistä kirjoituspäivää...

                                    Comment


                                    • #48
                                      Audin A6 Avant huoltovälit ja huollon sisältö

                                      Eli, muutama viikko sitten tullut profiilin mukainen auto Saksasta tuotatettua ja huoltoon näytti olevan vajaat 4tkm matkaa ajotietokoneen mukaan, tällä hetkellä mittarissa jotakuinkin 191tkm. Edellinen huolto tehty jossain 167tkm paikkeilla huoltokirjan mukaan.
                                      Mitäs tulevassa huollossa olisi odotettavissa? Vaihdeaskin öljyt ja polttoainesuodattimen vaihdatin ennen auton suomeen tuontia.
                                      Yhdestä merkkihuollosta asiaa kyselin ja jostain pumpusta/hammaspyörästä (?) puhui, että 200tkm ajetussa autossa alkaisi olemaan jo viimesillään vaihtokunnossa...? Hintaa osalla oli jotakuinkin 300-400e.
                                      Kokonaisuudessaan hinta-arviota heitti 1050e tälle 180tkm (?) huollolle. Kuulosti äkikseltään aika suolaiselta...

                                      Comment


                                      • #49
                                        Kuullostaa aika normimerkkihuolto hinnalta. Halvemmallakin varmaan pääsee. Itsellä profiilini autossa 95 tkm mittariin ja öljynvaihdosta n. vuosi. Lieneekö polttoainesuodattimen vaihto näillä kilometreillä tarpeen? Minulle on muuten merkkihuollosta esitetty ensimmäiseksi hihnan vaihdon ajankohdaksi 120 tkm.

                                        Comment


                                        • #50
                                          60tkm välein tuo polttoaine suodatin on muistaakseni suositus vaihtaa, mutta mitäänhän ei ole pakko vaihtaa ovat siis suosituksia.

                                          Hyvinkin paljonhan tuohon hintaan vaikuttaa mitä vaihdetaan, esim. pelkät öljy+suodatin tai öljyt+suodatin, ilmansuodattimet, (tulpat), jarrunesteet yms.

                                          Comment


                                          • #51
                                            Alkuperäinen kirjoittaja Late1.8t Näytä viesti
                                            Kuullostaa aika normimerkkihuolto hinnalta. Halvemmallakin varmaan pääsee. Itsellä profiilini autossa 95 tkm mittariin ja öljynvaihdosta n. vuosi. Lieneekö polttoainesuodattimen vaihto näillä kilometreillä tarpeen? Minulle on muuten merkkihuollosta esitetty ensimmäiseksi hihnan vaihdon ajankohdaksi 120 tkm.
                                            Polttoainesuodattimen vaihdoin ihan varmuuden vuoksi periaattella, kun pakkasia täälläpäin maailmaa vielä silloin oli, ettei heti ekana aamuna pihaan roudi. Ketjulla tuo kampe taitaa kyllä olla, joten ei sitä hihnatouhua tämän kanssa pitäisi olla, mutta silti ihmetyttää, että mistä hiton pumpusta se hemmo puhui...
                                            Toisesta paikkaa pelkillä nesteitten vaihdolla kustannusta oli 570e, merkkihuolto sekin.
                                            Paljonko muuten on jarrunesteitten vaihtoväli, tuossa niitä litkuja vaihdeltu 2010 vuonna ja varmaan n. 30-40tkm takaperin?
                                            Ajattelin kyllä siirtyä ihan "normi" huolto-ohjelmaan tuosta longlifestä, että olisiko mitä öljysuosituksia? Edellisessä autossa (volvo v70) käytin mobil 1 ralliformulaa ;) Passanneeko sama eväs nykyiseenkin kamppeeseen?

                                            Comment


                                              #52
                                              Hihnalla on vielä railipumppu tuossakin, ja on muuten sitten rahansa arvoisessa paikassa ;)

                                              Jarrunesteet olisi hyvä vaihdella jopa normaalikäytössä 2v välein, koska on kuitenkin hygroskooppinen aine kyseessä. Ei kylläkään kuulu normaaliin huolto-ohjelmaan muuta kuin "tarkastus", eli katsotaan, että sitä on riittävästi. Ilman vaihtoa voi kummasti muuttua poljin pehmeäksi ensimmäisessä paniikissa.

                                              Comment


                                                #53
                                                Alkuperäinen kirjoittaja gedu Näytä viesti
                                                Jarrunesteet olisi hyvä vaihdella jopa normaalikäytössä 2v välein, koska on kuitenkin hygroskooppinen aine kyseessä. Ei kylläkään kuulu normaaliin huolto-ohjelmaan muuta kuin "tarkastus", eli katsotaan, että sitä on riittävästi.
                                                Kyllä kuului normaaliin huolto-ohjelmaan jarrunesteiden vaihto, ainakin merkkihuollossa.
                                                Ensimmäinen kerta 3-vuoden kuluttua ja sen jälkeen 2-vuoden välein.

                                                Comment


                                                  #54
                                                  Juu, kannattaa varmistaa, että se korkeapainepumpun hihna tulee vaihdettu ajoissa.
                                                  Ei mee mitään rikki, mutta lavalle pääsee.
                                                  Nimimerkillä.

                                                  Comment


                                                    #55
                                                    Alkuperäinen kirjoittaja KimmoL Näytä viesti
                                                    Kyllä kuului normaaliin huolto-ohjelmaan jarrunesteiden vaihto, ainakin merkkihuollossa.
                                                    Ensimmäinen kerta 3-vuoden kuluttua ja sen jälkeen 2-vuoden välein.
                                                    Se ei kuulu huoltoon, vaan on maksullinen lisätyö 2v välein. Toki marmori sen tekee ja siitä ilmoittaa.

                                                    Comment


                                                      #56
                                                      Alkuperäinen kirjoittaja pulla Näytä viesti
                                                      Se ei kuulu huoltoon, vaan on maksullinen lisätyö 2v välein. Toki marmori sen tekee ja siitä ilmoittaa.
                                                      Eli huollon lisätyöt voi jättää tekemättä takuun alaisessa autossa ? Miten käy liikkumisturvan ?
                                                      Olen ymmärtänyt, että huoltoon kuuluu huolto+lisätyöt määrättyjen kilometrien mukaan.Toki lisätöihin kuuluu myös sisäilmasuodattimen vaihto, minkä toki voi vaihtaa itse.
                                                      Huollon lisätöitä esim. ilmansuodattimen, sytytystulppien, multitronic vaihteiston öljynvaihto, s-tronic vaihteiston öljynvaihto, haldex-kytkimen öljynvaihto, polttonestesuodattimen, jarrunesteiden vaihto ym.

                                                      Comment


                                                        #57
                                                        Alkuperäinen kirjoittaja KimmoL Näytä viesti
                                                        Eli huollon lisätyöt voi jättää tekemättä takuun alaisessa autossa ? Miten käy liikkumisturvan ?
                                                        Olen ymmärtänyt, että huoltoon kuuluu huolto+lisätyöt määrättyjen kilometrien mukaan.Toki lisätöihin kuuluu myös sisäilmasuodattimen vaihto, minkä toki voi vaihtaa itse.
                                                        Huollon lisätöitä esim. ilmansuodattimen, sytytystulppien, multitronic vaihteiston öljynvaihto, s-tronic vaihteiston öljynvaihto, haldex-kytkimen öljynvaihto, polttonestesuodattimen, jarrunesteiden vaihto ym.
                                                        Takuunalaisessa toki on kaikki hoidettava jetsulleen.
                                                        Liikkumisturva on muuten hyvä kysymys, mutta ehdoissa kyllä lukee, että auto on huollettava ohjeiden mukaan, jotta LT on voimassa.

                                                        Nyt kun luin pariin kertaan aiemmat postaukset, niin totean aiemmin kirjoittamani täysin turhaksi.
                                                        Kuuluhan se nimenomaan huolto-ohjelmaan, mutta on vain maksullinen lisätyö.

                                                        Mun ajatusvirhe.

                                                        Comment


                                                        • #58
                                                          Aika vanha topicci jo, mutta itsekin kaipailen huoltokirjan suomennosta. Eli huolto-ohjelmasta ja yhdestä sivusta johon huollot merkataan, jos joku viitsis ottaa skannauksen.

                                                          Auto siis A4 B6 1.8Tq (bex) -03

                                                          Comment


                                                          • #59
                                                            Itsellä nyt itelle uutena Audi 100 2.3E C4 vm. 1991 automaattilaatikolla ja kiinnostaisi tietää millaisiin välein laatikkoon öljyt ja muutkin huoltovälit. Osaisiko joku auttaa? Suuret kiitokset jo näin etukäteen!

                                                            Comment


                                                            • #60
                                                              Audi A3 1.6TDI DSG vm2010 huolto

                                                              Ajattelin käyttää autoni nyrkkipajalla huollossa ja kyseessä olisi ns. iso huolto

                                                              Mitä kaikkea tuo sisältää, niin tietää vähän katsoa, että kaikki tulee hoidettua.

                                                              Varmaankin jakohihna tykötarpeineen kannattaa vaihtaa samalla, autolla ajettu 130tkm

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X