Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

A4 B5 pitkäaikaiseksi autoksi (Saksasta?)

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • A4 B5 pitkäaikaiseksi autoksi (Saksasta?)

    Yritin haulla etsiä mutta ei tullut vastaan keskustelua aiheesta.

    Minulla on vähän erilaisempi auton tarve: ajan vuodessa n. 3000-4000 km eli auton käyttö on vähäistä, mutta kuitenkin perheestä johtuen välttämätöntä. Tällä hetkellä autoni on tekniikaltaan hyväkuntoinen mutta auttamattomasti ruostuva Opel, ja pahoin pelkään että ruostekorjauksiin alkaa mennä liikaa rahaa. Kaipailen myös farmaria sedan sijaan.

    Auton vaihto voisi siis olla edessä, ja tärkeimpänä kriteerinä seuraavalle autolle olisi että se olisi minulla mahdollisimman pitkään, esimerkiksi 12-15 vuotta. Auton pitäisi olla hyväkuntoinen ja korin ruosteeton, ja voisin teettää autoon ruostesuojauksen. Sille olisi tallipaikka jossa on myös tilaa huoltotöille.

    Mitä mieltä olisitte asiantuntijoina ideasta hankkia Saksasta noin 100-180tkm ajettu facelift-A4 eli vuosimallia 1999-2001 ? Suomesta ei tahdo löytyä vähän ajettuja tuon ajan Audeja, ja Saksassa valinnanvaraa olisi enemmän. Saksassa hinnat ovat noissa autoissa puolet Suomen vastaavista - tietysti hankintakulut ja verot melkein tuplaavat hinnan, mutta omilla ajomäärilläni tuskin koskaan ajaisin tuollaista autoa loppuun asti.

    Tarkemmin määriteltynä tähtäimessä olisi millä tahansa bensakoneella (ei 1.6) varustettu perusmalli, en tarvitsisi mitään krumeluureja. Ehkä quattro.

    #2
    Itse etsisin mielummin B6-korisen auton. Se on todella paljon modernimpi kuin B5 faceliftinakaan. Moottoriksi vapari, joko 2.0 tai 2.4 niin ei ole liikaa rikki meneviä osia konehuoneessa. Isompaa konetta puolustaa mahdollisuus nelivetoon ja se mahdollisuus on syytä käyttää. :)

    Comment


      #3
      Saksasta ehdottomasti, ovat keskimäärin koristaan parempikuntoisia. Tuollaisella ajomäärällä ei minusta kauheasti tarvi murehtia osien hajoamisia, paitsi jotkut kumiletkut voi vanhuuttaan haurastua. :)

      Comment


      • #4
        Tietysti turbo on yksi rikkoutuva osa. Itsellä hyviä kokemuksia 1.8T20V (moottorikoodi AEB) autosta. Tuossa oli toki helposti tukkeutuva öljypumpun imusihti ja pari turboa siksi ehti mennä...

        Comment


        • #5
          Itsellä oli vajaat 7 vuotta facelift B5, koneena 1.8t (mtm:n softalla). Kun auton ostin, oli sillä ajettu 215tkm. Ahdin ja pakosatsi oli vaihdettu edellisen omistajan toimesta. Oli auton tuottanut Saksasta, ja siellä varmaan oli karstoja päästelty sen verran huolella ilman jäähdyttelyjä, että pakopesä ja -sarja olivat halki. Vaihdoin auton pois, kun sillä oli ajettu 303tkm. Yksinkertaista tekniikkaa (itse pystyy tekemään paljon), eikä käyttökulutkaan olleet pahat. Huohotuksen letkut menee noissa helposti haperoksi + sihdin tukkeutumisia on ollut, mutta itse pääsin ilman mitään ongelmia vaajaat 100tkm. Ja onhan auto jo sen verran vanha, että kaikkea pientä renaa voi ilmaantua vähän ajettuihinkin yksilöihin. Vaihtaisin tuon oman B6:n heti asialliseen B5:een.

          Comment


            #6
            Onhan hyvin pidetty facelift B5 paremman näköinenkin. Jos itse valitsisin luotettavaa B5:sta niin ehdottomasti 1.8 vapari quattro.

            Comment


            • #7
              Ei kai noista noin uusista kovin pitkäaikaiseksi riesaksi ole? C4:kin laatu jo vähän epäillyttävää, mutta hyväkuntoinen sellainen voisi olla vielä aika kestävä, jos verrataan uudempiin. Eikä ole niin helvetin ruma ja tylsä kuin uudemmat. Uusin taitaa olla -97?

              Comment


              • #8
                ei AEB koneessa mitään öljysihtiäongelmaa pitäisi olla, ainakaan siinä määrin kuin B6 korin BFB:ssä ja BEX:ssä. Jumalmoottori nimitys kertonee AEB:sta jotain :)

                mä olen haaveillut kakkosautoksi jotain pirteän väristä 1.8TQ:ta (vaikkei kyllä tarvetta kakkosautolle ole mutta... :) ), mahtava laite. Ainoa negaatio on etupään tukivarsijumppa mutta kerran kun laittaa kuntoon niin 150 tuhatta kestää taas.
                Samaten jakopäärempan ohessa kannattaa laittaa kaikki moniurahihnan ympärillä pyörivät osat, kuten vapaakytkin.
                Turbokoneessa on 3-kertainen määrä letkua ja venttiiliä mitkä vuotaessaan aiheuttavat kulkupuoleen ongelmia, mutta jos tykkää yhtään puuhastella niin ei ole pahoja vaihtaa yleensä (n75, maf, map, alipaineletkut jne).
                Facelift on hieno peli jos löytää hyvin pidetyn ja varustellun yksilön.

                2.8 V6 193 heppaisena olis vähän ajavalle varmaan mukava vaihtoehto mikä kuitenkin kulkee. 2.4 ajaa sekin asiansa, en tunnen noita moottorityyppejä niin hyvin niin en osaa kehua tai haukkua.
                1.8 on sen verran tylsä etten hankkisi.

                Ruostumaanhan noita ei saa ellei oikeasti yritä, hyvä jos silloinkaan.

                Tuommoinen nelivetoisena toimisi melko hyvin KLIKS
                Viimeksi muokannut kontio; 8.6.2015, 17:18.

                Comment


                • #9
                  Ulkonäkö on toki makuasia, minua ei ole ikinä B5:et miellyttäneet, 3B passatti on moninkerroin tyylikkäämpi ja farkkukin isompi...

                  Tekniikan puolesta saattaisin kuitenkin suositella B5 korista A4:sta tai 3B/3BG passattia, jos pitäisi pitoautoa valita. Jotenkin tuntuu että noissa on sähkökomponentit hieman laadukkaampaa tasoa kuin uudemmissa.

                  Comment


                  • #10
                    Joo kyllä, täältäkin iso peukku "vanhemmalle" korimallille. Suurin osa tuon ikäluokan Passateista ei kuki vielä mistään, lakkavauroitahan noissa on ollut ja tottakai käsittelemättömistä kiveniskeymistä syntyy vuosien saatossa isojakin ruosteläikkiä. Oman -02 auton tekniikoita purkaessa puhdistelin myös paikkoja ja kymmenen vuoden savikerroksen kuorittuani alla kimalteli uudenkarhea maalipinta. Ainoa selvästi ruostetta kerännyt paikka oli jälkiasennettu vetokoukku ja sen kiinnikkeet.

                    Comment


                      #11
                      Talouden naisella on B5 1.8 vapari kolmatta vuotta ja korjauksia on joutunut tekemään suhteellisen vähän, jos vertaa ajokilometreihin (284tkm). Tehostimen pumpun, takapyörän laakerin, katalysaattorin ja lambdan olen kai tähän mennessä joutunut korjaamaan. Muuten on menty öljyn ja jarrupalojen vaihdoilla ja auto on ruosteeton ja maalipintakin vaikuttaa alkuperäiseltä. Kaiken kaikkiaan hyvä auto, mutta perheelliselle armottoman pieni.

                      Comment


                      • #12
                        Oma valinta olisi B6 1.9tdi AWX tai AVF-koneella. B5 on auttamatta vanha, jopa B6:een verrattuna.

                        Comment


                          #13
                          Koittakaapa sitten löytää niitä vähän ajettuja sieltä Saksasta. Laitatte hakun vaikka 150tkm, sporttijakkarat ja tekniikaksi sen 1.8TQ:n, niin on kyllä vähissä hyvät vaihtoehdot. Tuosta laadukkuudestakin voidaan olla aika montaa mieltä. Ne nyt vaan on jo sen ikäisiä autoja, että katselisin mielummin uudempaa. Jos ei VAG-leiristä löydy, niin sitten jotain muuta. Mitä ulkonäköön tulee, niin omasta mielestä saman ikäinen pasuuna on ihan kamala...

                          Comment


                            #14
                            Alkuperäinen kirjoittaja turbokiisseli Näytä viesti
                            Oma valinta olisi B6 1.9tdi AWX tai AVF-koneella. B5 on auttamatta vanha, jopa B6:een verrattuna.
                            3000 km ajoilla en välttämättä itse kyllä dieseliin päätyisi. Dieselverollahan ostaa jo melkein vuoden bensat vaikka 2.8:iin.:)

                            Comment


                              #15
                              Ruostumaanhan noita ei saa ellei oikeasti yritä, hyvä jos silloinkaan.
                              Apurungot ainakin suomiautoissa näyttäis ottavan hittiä, takaiskareiden kiinnityspalat koriin on suorastaan järjestäen mätiä. Itse kori ruostunee huonommin.

                              Comment


                                #16
                                Sanoisin, että Saksasta haettu on ainakin saman hintainen, kuin Suomessa jo oleva. Parempi kuntoisen löytäminen on toki todennäköisempää. Helmen voi löytää Suomestakin, kun tarpeeksi tarkkaan vahtii ja etsii.

                                Jos tilan tarvetta on yhtään, kannattaa katsella B6-korisia. Sekin vavstustaa ruostetta hyvin, eikä tekniikoissa ole niin paljon vikaa niissäkään, etteikö uskaltaisi ottaa. Sähköähän siinä toki alkaa olla jo reilusti. Auto itsessään on hieno ajettava, kuten mainittu, merkittävästi modernimpi, kuin B5.

                                Comment


                                • #17
                                  Alkuperäinen kirjoittaja Japi Näytä viesti
                                  3000 km ajoilla en välttämättä itse kyllä dieseliin päätyisi. Dieselverollahan ostaa jo melkein vuoden bensat vaikka 2.8:iin.:)
                                  Totta tämäkin, mutta ei näissä koreissa oikein muita "ikitekniikoita" ole kuin 1.9tdi, tai sitten tehoa on yhtä paljon kuin naapurin Polossa :) 1.8t tietysti jos metrit ovat kohdallaan, mutta +300tkm ajettuna en ostaisi jos meinaa autoa oikeasti pidempään pitää.

                                  Comment


                                  • #18
                                    Ainakin tossa meikäläisen B6:ssa on lokarinkaaret edessä ja takana sen verran imenyt itseensä ruostetta, että uusiksi menee. Sama oli B5:n aikaan, mutta ei yhtään niin pahasti. Sillä on paljon vaikutusta, missä auto on talvensa viettänyt. Suolakylpy tekee tehtävänsä.

                                    Harrastajalta voisin ajatella ostavani +300 tkm ajetun yksilön (bensa), sillä yleensä moiset ovat jo ainakin kertaalleen korjattu reilummalla kädellä(?) Toki loppuunajettu on loppuunajettu, ei siinä mitään.

                                    Mitä tuohon 1.8t:n kestävyyteen tulee, niin muistelisin lukeneeni täältä, että kylillä liikkuu (jo) 500tkm ajettu yksilö, melkolailla samalla setupilla kuin tehtaalta tullessaan. Korjatkaa toki, jos ja kun olen väärässä :)

                                    Comment


                                      #19
                                      Jos nyt tarkastellaan aloittajan viestiä:

                                      ajan vuodessa n. 3000-4000 km
                                      Eli hänellä tulee kymmenessä vuodessa saman verran kilsoja kuin keskimääräisellä kuluttajalla vuodessa, niin ei se moottori nyt ainakaan kilometrien paljouteen pääse kuolemaan. :)

                                      Comment


                                        #20
                                        Minä alan olla sitä mieltä, ettei se ajomäärä näitä tapa. Aika ja puutteellinen huolto ennemminkin. Olen toki ajanut suurimmanosan ajoistani dieselillä, mutta näkisin, että sama pätee bensaankin.

                                        Comment


                                        • #21
                                          Muutama vuosi sitten kahlasin Saksasta myynnissä olevat Quattro B5:t läpi (kesälomareissutuliaiseksi).
                                          Aivan karmeeta skeidaa tarjolla, myyjät aivan suoraan kusetti auton todellisen kunnon puhelimessa ja nämä oli hintahaitarin keskivaiheilta. Kalleimpia ei käyty katsomassa.
                                          Pari tapausta oli sillai, että autosta soitettiin, sovittiin näyttö mutta sitten myyjä hävisi. Ilmeisesti ulkomaalainen ostaja pelotti myyjää :(
                                          Sakemannien audi-foorumilta bongasin pari harrastajan myymää autoa, mutta nämä eivät olleet nelikoita joten en edes harkinnut niitä.

                                          Noilla ajoilla oma suositus 1.8T tai 2.8 tai jos haluaa pomminvarmaa niin pelkkä 1.8, max kilsat 250tkm ja silloinkin saa olla "matkakilsat", mieluiten alle 200tkm. Kilsat kun näkyy aina autossa jossain kohtaa.

                                          Comment


                                            #22
                                            Komppaan edellistä. Noin vanha auto on Saksasta vaikeampi löytää hyvänä yksilönä kuin vaikkapa Suomesta. Vaatii jalkatyötä (=aikaa, kärsivällisyyttä) siellä Saksan päässä, ja rahallinen säästö hukkuu hakukuluihin. Max 4-5 vuoden vanhoja autoja ostaessa voi olla aika huoleton, mutta sitä vanhemmissa saa katsoa tarkkaan, että osuu hyvä yksilö. Ne eivät koskaan ole niitä halvimpia.

                                            Budjettia ei oltu määritelty, joten on aika vaikeaa ehdotella mitään muutakaan. Todennäköisesti tuoreemmissa vuosikerroissa hankintahinta nousee Audien osalta liian ylös, eli konsernin muut merkit ovat sitten listan kärjessä.

                                            Comment


                                            • #23
                                              Kiitos kaikille vinkeistä ja keskustelusta. Sen verran kun olen mobile.de:tä selaillut niin quattron hankinta näyttää rajaavan mahdollisuudet aika minimiin ja nostavan selvästi hintaa. Ykköskriteerinä kyllä on että auto on alle 150tkm ajettu ja sen huoltohistoria on tiedossa - tällä käsittääkseni parhaiten varmistutaan että mittarilukema täsmää, ja se indikoi auton kuntoakin. Kyllä tuolla näyttäisi löytyvän paljonkin hyväkuntoisia yksilöitä. Käyttäisin kyllä hankintapalvelua ja ehkä autotohtoria.

                                              Onko muuten B5:sen takaistuimet sellaista mallia, että vain selkänojat kaatuvat? Tällöinhän tavaratilasta ei saa tasaista jos penkinpohjaa ei voi nostaa alta pois.

                                              edit. budjetti vielä elää, olisikohan neljä tonnia alakanttiin?

                                              Comment


                                                #24
                                                Kilsojen tuijottaminen vanhemmissa voi johtaa harhateille. Jos vuosimalli olisi vaikka se 2001, niin 150 tkm tarkoittaa keskimäärin reilun 10 tkm / vuosi ajomäärää. Se on tosi vähän varsinkin auton ensimmäisinä vuosina. Vaikka kilsat pitäisi paikkansa, niin lyhyt ajo tai seisottaminen ne autot tappaa, ei maantieajo eli kilsat. Eli jos tuota ikäkautta haet, niin mittarilukema voi hyvinkin alkaa kakkosella. Väittäisin jopa, että löytyy runsaammin hyviä yksilöitä, jos kilometrit ovat uskottavat.

                                                Neljän tonnia (ennen veroja) tarkoittaa hakukuluineen ja autotohtoreineen alle 3k€ autoa. Vero päälle, ja on varmaan 5k€ auto(?). En kyllä itse vaivautuisi ulkomaille, kulut syövät ne säästöt.

                                                Comment


                                                • #25
                                                  Mielenkiintoisia pointteja. Itse olin ajatellut, että n. 150tkm ajetussa autossa ei vielä tulisi pitkään aikaan kulumisesta johtuvia korjauksia, ja että vähän ajetun parin tonnin kallimpi hinta tulisi pitkällä aikavälillä paljon edullisemmaksi kuin vaikkapa 250 tkm ajettu, jossa jo alkaisi tulla moottori/alusta/sähkövikoja.

                                                  Neljä tonnia voisi olla auton hinta, kulut ja verot siihen päälle. Tuon hintaluokan suomalaiset A4:t näyttävät melkoisilta pommeilta näin nopeasti vilkaistuna.
                                                  Viimeksi muokannut okkim; 9.6.2015, 18:21. Perustelu: Poistettu tarpeeton lainaus.

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    http://www.nettiauto.com/audi/a4/7281754 B6
                                                    http://www.nettiauto.com/audi/a4/7286302 Kylmästöimätön, vähän ajettu B5
                                                    http://www.nettiauto.com/audi/a4/6938809 Samanlainen farkku

                                                    Jos ei takerru kilometreihin, noista voisi vaikka aloittaa..

                                                    Comment


                                                    • #27
                                                      http://www.nettiauto.com/audi/a4/7303461

                                                      Kilsat pitkät, mutta on ainakin huollettu (?).
                                                      Suomesta 2-3ke autot on ihan kaatiskamaa, 3-4 hieman paranee, useimmat ylihinnoiteltuja kuntoon nähden, 4-5 kunto alkaa olemaan "ok" tasoa, 5-7 yksilöitä, hyviä ja huonoja, +8ke saa jo kohtuullisia B6-koppasia. yli 7ke 1.8T Q alkaa olemaan jo aika kallis...

                                                      Nämä siis Quattroja, vajakkeja en ole seurannut.

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Toisaalta jos ostaa parin tonnin B5:sen ja korjaa sitä toisella parilla tonnilla niin luulisin että sillä pärjää pitkälle. Meinaan tuollaisenhan rakennuttaa jo melkein täysin uudelleen parilla tonnilla.

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Haet autoa, jota ei ole olemassa. Et saa saksasta tai mistään muualtakaan 150tkm ajettua ja oikeasti kilsoja vastaavassa kunnossa olevaa A4 b5 1.8Tq audia neljällä tonnilla. Jos tuollainen olisi olemassa, se olisi saksassakin +5000e auto. Silti siihen saisi varmaan rempata kaikki tukivarret, vähän jarruja, korjauttaa ajotietokoneen näyttöä, vaihtaa pakoputkea jne. Sitten se onkin jo 7-8te auto. Ai mistä tiedän ;) Sitten huomaat, että sinkki kuohuu maalin läpi vähän muutamassa kohtaa ja laitatat ne. +500€. Lista on loputon ja käyttöautosta tuli harrasteauto, jota ei viitsi edes myydä, kun siitä ei saa puoliaikaa siihen menneistä rahoista.

                                                          Syystä tai toisesta kaikki vähän ajetut ja oikeasti hyväkuntoisemmat autot ovat yllättävän hintavia Saksassakin. Katselin priimaa e36 coupea tai compactia kutoskoneella (ei 2L) Saksasta ja kyllä, 5ke ei olisi riittänyt semmoisen ostoon. Toisin kuin Audeja, noita saa vielä rahalla. B5 1.8Tq on sitten jo oikeasti kiven alla. Ruotsistakin saattaisi löytyä helpommin. Sieltä toi omakin on suomeen uinut. Helvetin kallis "käyttis" tuosta omastakin on tullut, mutta on se aika kiva ajaa.

                                                          Comment


                                                          • #30
                                                            Hyvä pointti tuo että jos auto omaa ikää mutta kilsoja on vähän => mahdollisesti paljon todella kuluttavaa pätkäajoa.
                                                            Mieluummin matkaa ku pätkää :)

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X