Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Audi A6 ABS ja ESP valot

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    #91
    Akkujännite vikakoodi voi tulla siitä että akku on joskus loppunut tai irroitettu, mutta kannattaahanse latausjännite varmuudeksi mitata.

    Tuon mallisarjan ABS-bokseissa ei juuri ole ollut vikoja, mutta ei mahdotonta. Ainakin yhdenboksin elvytin koodaamalla, kun oli hävittänyt koodaukset.

    Comment


    • #92
      Lainataanpa vanhaa topikkia.

      Potilaana A6 C5 Avant quattro 2001, 2.5tdi (AKE). Ajoin eilen autolla onnistuneesti n. 20km lenkin, pääosin moottoritietä. Ei ongelmia. Auto parkkiin, ja emäntä rattiin alle 5 minuuttia meikäläisen jälkeen.

      Normaalia ajoa taajamassa n. puoli kilometriä. Yhtäkkiä sytyttää ABS ja ESP -valot, jotka palavat koko ajan. Ei kierrä yli tonnia, mutta kulkee n. 2km/h silti (joku vikatila päällä?). Valutellen kohti sopivaa paikkaa pysähtyä, viimeiset 100m vilkuttelee hehkun valoa. Auto jäi sinne ja emäntä jatkoi matkaa muilla keinoin.
      Menin itse paikalle vajaan tunnin päästä. Auto lähti käyntiin kuin palmun alta, lähdin liikkeelle ja samat valot syttyi heti, ja jäivät palamaan. Laskettelin alamäkeen tonnin kierroksilla kohti kotia. Reilun 100m pääsin, ja taas vilkutteli hehkun valoa. Tuumasin että lienee viisainta jättää auto siihen ja tutkia ennen kuin hutkitaan.

      Tähän hätään tarjolla oli vain kiinan ihme OBD2-lukija, joka kehui että ECU:ssa ei ole koodeja tarjolla. Tankissa on ainetta hieman yli puolen tankin. Voisiko kyseessä olla tankin siirtopumppu? Sulaketaulua en ole vielä tarkistanut. Missä muualla tuossa on sulakkeita kuin kojetaulun päässä kuskin puolella? Tarvii tänään käydä katsomassa kaikki läpi, kun en koodejakaan saa siitä ulos. Ei viitsisi turhaan hinauttaa pajalle.

      Edit: muutaman kerran on startissa palaneet nuo valot normaalia pidempään tässä talven aikana, mutta aina sammuneet muutaman sekunnin jälkeen. Jos auto sammuu ajossa, ja sen starttaa heti uudelleen, on joskus vilauttanut ((!)) -valoa, joka sammuu heti kolmen piippauksen jälkeen. Auto on kuitenkin toiminut normaalisti, joten en ole murehtinut tuosta.
      Viimeksi muokannut tumpsi; 16.2.2012, 06:15.

      Comment


      • #93
        Vaikuttaisi ihan jarruvalokytkimeltä, se saa aikaan joskus joulukuusi ilmiön eli nuo kaikki valot palaa, lopulta kaikkikin yht' aikaa, ainakin automaattilootallisessa, sitä en osaa sanoa miten manuaalisessa menee.
        Se kyllä anta jarruista virhekoodin jarruvalokytkimen viasta, eikä ole kallis remppa jos siitä on kyse...

        Comment


        • #94
          Missä tuollainen kytkin on, ja miten sen voisi todeta syylliseksi/syyttömäksi ilman VCDS:ää?

          Comment


          • #95
            Vaikee sitä muuten on todeta kuin vaihtamalla se uuteen, se löytyy sieltä kuskin jalkatilasta sen suojamuovin takaa ja jarrupolkimen varren kuskinpuolella, on hyvin yksinkertainen kiinnityskin, käännetään vai neljänneskierros kuin lampuissa, en nyt muista kumpaan suuntaan. Siinä uuden paikalleenlaitossa oli oma tekniikkansa, muisteleisin itse sen laittaneeni niin että pidin jarrupoljinta pohjassa ja katkaisijan säätyvä tappi kokonaan ulkona ja sitten uusi paikoilleen ja päästää jarrun ylös niin se säätää itsensä...
            On jo niin paljon vuosia tuosta operaatiosta etten ole varma tuosta kuviosta, jotkut on kyllä rikkoneet sen uuden paikoilleen laittaessakin, itse sain sen ehjänä ihan ensi kerralla, kannattaa siis perehtyä sen systeemin eikä tehdä väkivaltaa...
            Olikohan sen hinta pari kymppiä tai allekin

            Muisti palailee pätkittäin, ilmeisesti se kytkin lukittiin kiertämällä vasta sen polkimen palautuksen jälkeen, ilmeisesti se työntövarren pituus sitten lukittui kohdalleen, eli sitä pidin säädön ajan kädellä paikallaan. Tokihan sitä voi muutenkin säädellä kokeilemalla, mutta omasta mielestäni noin meni kerralla...
            Viimeksi muokannut Pende; 16.2.2012, 09:03. Perustelu: Muisti palailee

            Comment


            • #96
              Jassoo. Pitänee lähteä siitä liikenteeseen. Mahtaisiko lähialueelta löytyä ketään jolla olisi VCDS? Potilas on Oulun pohjoispäässä.

              Comment


              • #97
                Päivitystä.

                Eipä ollut vika jarruvalokytkimessä, MAF:ssa, eikä tankin siirtopumpussa, vaan kaasupolkimen asentoanturissa. Koodi: Moottorin ohjausjärjestelmään tallentunut vikakoodi 18047, 18039 tai 00777 (kaasupolkimen asentoanturi).

                Auto on nyt Audi Centerillä, vika päällä. Ei oikein kiinnostaisi alkaa tuollaista vaivaa siellä laitattamaan, tulee äkkiä parin tonnin keikka... Olisiko kellään suositella inhimillisemmin hinnoiteltua, merkki/konserniorientoitunutta pajaa Oulun seudulla?

                Comment


                • #98
                  Alkuperäinen kirjoittaja tumpsi Näytä viesti
                  Olisiko kellään suositella inhimillisemmin hinnoiteltua, merkki/konserniorientoitunutta pajaa Oulun seudulla?
                  Halp??

                  Comment


                    #99
                    Ei se itse asentoanturi välttämättä oo rikki, tai niitähän lienee dieselissäkin kaksi kappaletta. Ootko ite tai joku muu räpeltänyt siellä tulipellin läpivientien lähellä josta menee konehuoneen ja sisätilan väliset johtoniput? Itse sain sieltä särjettyä yhden liittimen lukitusklipsun kun vakionopeussäätimen viikseä asensin. Teki kontaktihäiriöissään aivan täsmälleen saman vian, pois lukien hehkun valon, mitä se on?! :)

                    Comment


                    • Pulkka on tällä hetkellä Audi Centerin hellässä hoivassa, ja pohdin että pitäsköhän se taikoa sieltä fiksummin hinnoiteltuun mestaan. Tällaiset terveiset sain sieltä http://pastebin.com/AwBweP2D Lista vaikuttaa siltä, että marmoriperiaatteilla hintalappu on sama kuin auton arvo.

                      Edit: ei ole kukaan pidellyt mitään tähän liittyvää mun omistuksen aikana, eli viime lokakuusta alkaen.

                      Comment


                        Alkuperäinen kirjoittaja tumpsi Näytä viesti
                        Olisiko kellään suositella inhimillisemmin hinnoiteltua, merkki/konserniorientoitunutta pajaa Oulun seudulla?
                        Vepsäläinen lienee vähän edullisempi.

                        Comment


                        • Auto noutovalmis maanantaiaamuna, 200 euron lasku odottaa tällä kertaa. 123 euroa osaan, loppu diagnoosia ja vaihtotyötä. Syypää oli tällä kertaa itse polkimen asentoanturi, eikä onneksi mikään noista kalliimmista vaihtoehdoista.

                          Toivottavasti ei tarvitse tähän ketjuun enää postailla...

                          Comment


                          • tähän aiheeseen liittyen... sain eilen -00 quattro TT:n saman vikakoodin Boschin huollosta = 011D -> Eli oikean etupyörän pyörintänopeusanturi. Vilkaisin sitä anturia eilen mutta 12 vuotta oli tehnyt tehtävän ja vaikka otin kuusiokoloruuvin irti niin anturi ei halunnut liikkua mihinkään. Olisiko sen tarkoitus lähteä suoraan vetämällä vai pitääkö ensin kiertää jompaan kumpaan suuntaan? Anturin ja reikäkiekon välissä oli noin 5-7mm ei mun mielestä aika paljon. Toisaalta vaikee uskoa että toi anturi olisi mihinkään liikkunut näyttäis siltä että se on suunnilleen ruostunut kiinni.

                            eli miten kuuluu irroittaa? entäs liittimet?

                            Kiitos.

                            Comment


                            • s6-02 esp varoitusvalo

                              Syttyi loistamaan kojelautaan ja vika on ohjausyksikössä, missä se on? hantsarin vai kuskin puolella ja voiko sille tehdä mitään, meneekö uusiksi? ABS toimii normaalisti. Apuva!

                              Comment


                                Miten todettu, että vika yksikössä?
                                Mikä oli vikakoodi?

                                Comment


                                • Muita mahdollisia vikapaikkoja: ratin asentotunnistin sekä esp katkaisija ?
                                  En toki kävele yli jos vika on paikannettu ohjainpurkkiin, jännä että absit kuitenkin pelaa..

                                  Comment


                                  • Ilmamassayksikkö antaa liian heikon signaalin, on on viimeinen tuomio OBD testillä ja se vaikuttaa esp:n syrjäyttämisen kokonaan, koetan löytää käytetyn ehjän ja kokeilla, vika ei haittaa ajaessa, enkä ole siitä esp.stä saanut mitään hyötyä ennenkään, varoitusvalo pitää sada pois ennen katsastusta. Palaan asiaan.

                                    Comment


                                    • Öööh. Siis MAF:in toiminta kyykäyttää ESP:een? Kuulostaa kohtalaisen...oudolta.

                                      Comment


                                        Mitäs outoo siinä on jos ESP käyttää moottorin vääntötietoa auton vakauttamiseen ja MAF on aika olennainen osa laskentaa.

                                        Comment


                                        • Seison ojennettuna. On nämä menneet ihmeelliseksi...

                                          Comment


                                            Jo aloitusviesti kuulosti heti höntyilyltä, kun oltiin jo vaihtamassa ohjainyksikköä ilman kunnon taustatietoja, sitten ei välitetä jos MAF antaa vääriä tietoja, joka vaikuttaa oleellisesti moottorin toimintaan.

                                            Kannattasko kuitenkin laittaa se ihan oikeesti kuntoon, MAFfin vaihtokustannus ei pitäs olla kynnyskysymys jos ajaa ässäaudilla.

                                            Comment


                                              MAF vioissa myös imuvuotojen tutkiminen olisi paikallan.

                                              Comment


                                              • Korjattu, vika oli MAF:ssä, löysin käytetyn (halpa) vikakoodi piti poistaa järjestelmästä, nyt pelaa taas, heikko signaali vaikuttaa ESP:n toimintaan, koska moottorin teho on epävarma.

                                                Comment


                                                • Nostan vanhaa aihetta kun liippaa sen verran likeltä.

                                                  Viikko sitten kesämökiltä lähtiessä otin hiekkatiellä vähän rivakamman lähdön, ja siinä samassa ABS+ESP valot syttyivät ja jäivät palamaan. ABS/ESP vikakoodiksi pajalla saatiin:

                                                  ""18265 - Kuormitussignaali, vikaviesti moottorin ohjausyksiköltä, katkonainen.""

                                                  Moottorin puolelta vikakoodi oli jäänyt jatkuva vika MAF:n alhaisesta jännitteestä, ja satunnainen nokka-akselin asentotunnistimelta.

                                                  Juurisyyksi paljastui juurikin tuo asentotunnistin. Jos se ei toimi niin moottorinohjaukselta ei lähde moottorin momenttitietoa ESP:lle, joka taas menee häiriöön ja kertoo siitä edellä mainitusti.

                                                  Vaihtamalla parani, asentotunnistimen vaihdon jälkeen kävi 5-10sek. jonka jälkeen valot sammui, sen jälkeen nollattiin vielä vikamuistit.
                                                  Viimeksi muokannut KristianM; 25.9.2013, 21:21. Perustelu: Loppu tulema jäi laittamatta.

                                                  Comment


                                                  • Mun Audi päätti eilen kiittää hyvin onnistuneesta lämpöanturin vaihdosta ja alkoi väläytellä ABS ja ESP valoja. Tätä tapahtui kolme-neljä kertaa auton ollessa liikkeessä. Yhdellä kerralla kiihdyttäessä valojen syttymisen yhteydessä esiintyi myös ihmeellistä nykimistä, ihan kun vaihteisto (tai moottori) olisi nykinyt. Aina ennen on vaihteisto vaihtanut pehmeästi ja kone vetänyt tasaisesti.

                                                    Valojen syttymisen hetkellä ei ole ollut jalka lainkaan jarrulla. Voiko silti olla vika tuossa jarrupolkimen anturissa?
                                                    Auto on kyllä pari kertaa liikkeellelähdön/vaihdevalitsimen käytön yhteydessä vilautellut jarrujen häiriö merkkiä ajotietokoneessa. Ja tälle ei ole ainakaan jarrujärjestelmästä löytynyt mitään syytä.

                                                    Vikakoodinlukuun ei tällähetkellä ole mahdollisuutta kotikonstein, ei viitsisi maksaa siitä liikkeelle (40-50€?) jos tuo anturi on todennäköinen vikakohde.

                                                    Vähän jännittää, ja perjantaina pitäisi lähteä reissun päälle ko autolla.

                                                    Comment


                                                      Jouduitko imuputken irrottamaan anturin vaihdolla?

                                                      Comment


                                                      • Joo, siis tuon haitariputken joka on MAF:in jälkeen? Ei kai se voi millään tavalla vaikuttaa asiaan?

                                                        Comment


                                                          Ei olisi ensimmäinen kerta kun jää hiukan huonosti jostain ja vuotaa maffin jälkeen.

                                                          Comment


                                                            Sieltä lähtisin vikaa hakemaan, missä olet viimeksi turannut, jos ei löydy, niin vikakoodien luku.

                                                            Comment


                                                            • Okei, ymmärrän että kiihdyttäessä nykiminen voisi olla seuraus huonosti paikoillaan olevasta imuputkesta. Mutta miten ihmeessä nuo ABS ja ESP valot voisi siihen liittyä? Menee yli oman ymmärryksen. Asensin muuten tuon putken oikeen huolellisesti, en usko että on jäänyt vuotoa. Toki tarkistan sen vielä, kunhan pääsen auton taas käsiksi.

                                                              Kookkelilla löytyi ulkomailtakin paljon tapauksia joissa tuo jarrupolkimen anturi on paljastunut syyllisesksi ABS+ESP valojen palamiseen. Taidan kokeilla kepillä jäätä ja vaihtaa sen anturin kokeilumielessä, jos sellasen jostain saan käsiini. Onpahan ainakin sen jälkeen yksi "tyyppivika" korjattu ennaltaehkäsevästi vaikkei olisi vaikutusta ongelmaan.

                                                              Kaikki mahdollinen apu otetaan kiitollisena vastaan!

                                                              Edit: Tuli mieleen että autossa on hiukan heikko akku, jos sillä voisi myös olla jotain tekemistä asian kanssa..?
                                                              Viimeksi muokannut kakkoskuski; 11.3.2014, 13:20. Perustelu: Akku asia

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X