Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Audi Skodaan?

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Kuutisen tuhatta kilometriä on nyt taitettu tuolla syyskuussa hankitulla profiilin Octavialla. Ihmiset ovat erilaisia, mutta itselle on suuri merkitys sillä, ettei tartvitse koko ajan olla istumalihakset puoli tuumaa penkistä irti ja jännittää, että mitä tänään hajoaa ja päästäänkö kotiin. Oikein mukava on ollut ajellessa ja olen edelleen aika vakuuttunut siitä, että tehtaalla on mokattu eikä tuota minimipannua ole keulalle laitettu vaikka piti :) Tosin alle kuuden litran keskikulutus kielii muuta. Pikkujutut, kuten oven tavarakotelon pohjan liukueste piti itse laittaa, kun skraban ja parkkikiekon rinnakkaiselo aiheutti ei-toivottuja akustisia muutoksia kabiinin atmosfäärissä, mutta nämä nyt ovat aika pieniä juttuja, jos verrataan auton hintaa uuden Passatin (varauksin) tai A6:n hintaan, jotka tarjoavat about samat meidän kannalta oleelliset sisätilat.

    Virtuaalista hattua kyllä kiristää aika lailla tuo näihin aikoihin teillä esiintyvän veden kiinteän tai osittain kiinteän muodon aiheuttama akseleiden epätahtiin pyöriminen. Ensimmäinen autokin oli aikanaan etuveto, mutta nätisti sitä on unohtanut, että miten ihmeessä voi jopa 1.2 litran pata sutia automaatilla vähän joka lähdössä kostella kestopäällysteellä. Olis kir... quattrolla töitä.

    Comment


    • Kuutisen tuhatta kilometriä on nyt taitettu tuolla syyskuussa hankitulla profiilin Octavialla. Ihmiset ovat erilaisia, mutta itselle on suuri merkitys sillä, ettei tartvitse koko ajan olla istumalihakset puoli tuumaa penkistä irti ja jännittää, että mitä tänään hajoaa ja päästäänkö kotiin.
      Samat kokemukset ollu Volvon kanssa. Kohta 3 kk/ 15 000 km takana eikä ole tarvinnu muuta tehdä kuin laittaa dieseliä tankkiin ja tuulillasinpesunestettä säiliöönsä. Paripäivää sitten ajotietokone antoi ensimmäisen ilmoituksen joka Audien jälkeen hieman säikäytti. No eihän se ollut kuin että "määräaikaishuolto 30 päivän sisällä" :-)

      Comment


      • Piti kirjoittaa tosi nohevaa skoda kommenttia Audi-miehenä, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Me olemme kaikki erilaisissa elämän tilanteissa ja niihin sopii eri autot. Itse ostin 2006 mallisen A8 audin ku siitä sai suurimman veroedun muuttoautona, mut rupesin miettii jos oikeesti tarttis ajaa paljon,ni kyllä minä kääntyisin todennäköisesti skodan puikkoihin ja jos haluaisin luotettavan kumppanin niin ostaisin avensiksen. Eihän näitä peltilehmiä aina järjellä osteta.Itellä toi 200 20v syöny kohta saunaremontin hinnan eikä se vielä ole ajokunnossa.Eli rohkeasti vain kokeilemaan kun ei nykyään mikään auto ole täysin huono.

        Comment


        • Ei autoista kannata kiihkoilla. Autot on autoja. Niitä ostaa aina tarpeen ja tilanteen (perhe, raha, ym) mukaan.

          Tällä hetkellä Audi tuntuu minusta parhaalta autolta mikä vain voi olla, mutta seuraavasta omasta auton merkistä ja mallista ei ole mitään hajua. Voi olla Audi, voi olla joku muukin.

          Kyllä vika on jossain muualla, jos minuus on rakennettu automerkin päälle. Kuten tuntuu olevan tuolla toisella foorumilla (kuolintoreissaan viruvan automerkki).

          Comment


            Tohon "Pikkupata" keskusteluun heitän oman ajatuksen Passatista 1.6l dieselillä.
            Sehän tarjoaa 105hv ja vääntöä joitain 250nm.

            Kokemukset oli, että aivan mahtavasti se toimii kaupungissa. Kaupunkiajossa nyt toimii toisaalta melkeen mikä kippo vaan.
            Maantielläkin sillä pääsi ihan hyvin sallittuihin nopeuksiin, mutta sitten tuli omalla kohdalla se isoin mutta tai jos.
            Jos sillä olisi pitänyt ohittaa jotain.
            Meidän vanha Caddykin omaa suunnilleen samat teholukemat ja painokin on samoissa. Silti sillä pääsee rivakamman tuntuisesti ohitse, vaikka lämä pohjassa silläkin pitää kiihdyttää maantiellä. Okei, en tiedä onko välityksissä paljon eroa.
            Nämä on siis ihan fiilisasioita. Ja ehkä tottumusjuttujakin, koska minä en halua viipyä vastaantulevien kaistalla pitkään.
            Kaupunkiin olisin toki valinnu pienen bensakoneen, mutta koska maantie on se 90% kohde jäi tuo 2.0tdi ainoaksi vaihtoehdoksi. Jos sitä joskus vaikka asuntovaunua vetäis kans.

            Comment


            • 03- Superb nitisee ja natisee sisätiloistaan pahemmin kuin -95 A8.
              Talviajosta ja noista kahdesta nyt ei samassa lauseessa kannatakaan puhua.

              Tilat on molemmissa hyvät.

              Comment


                Ite ajellu nyt 133tkm tolla superb ja ainut mitä audista kaipaa on sen nelivetoa, tuo haldex ei oikein ole omaan makuun..
                Eikä voi sanoa kovin syöpöksi 170hp nelikko manuaali, niin matka-ajossa 5.0 kun malttaa ajella.

                Comment


                • Kävin eilen istumassa niin Octaviassa kuin Suberbissa. Kuskin tilat olivat huomattavasti pienemmät mitä A3:sessa. Jalka kun on kaasulla niin koko reisi melkein nilkasta asti on keskikonsolin reunassa kiinni ja yläreuna vielä painaa jalkaan.
                  Todella epämielyttävän oloinen. Ei tuo Suberb paljoa parempaa tilaa antanut.

                  Comment


                    Alkuperäinen kirjoittaja Oko^^ Näytä viesti
                    03- Superb nitisee ja natisee sisätiloistaan pahemmin kuin -95 A8.
                    Talviajosta ja noista kahdesta nyt ei samassa lauseessa kannatakaan puhua.

                    Tilat on molemmissa hyvät.
                    Eikai Okon rouvalla ole melange metallic berttavitosta ikävä? :-D

                    Comment


                      Alkuperäinen kirjoittaja tommi78 Näytä viesti
                      Toivon todella, että kyse on maanantai versiosta kun tuli hyväksyttyä 1.2TSI moottori noiden omien huollettavien autojen joukkoon vuodenvaihteesta eteenpäin ja Audi ei edes anna takuuta kuin kahdeksi vuodeksi.

                      DSG vaihteistoihin minua ei enää saa sekaantumaan. Lähipiirissä on ollut/on 4 DSG loota ja niistä on kolme on hajonnut, 2 kuivalla kytkimellä ja yksi kuusivaihteinen märällä kytkimellä. Kaikissa kolmessa viat ovat ilmenneet 15-45tkm aikana ja lopulta vaihdettu takuuna uuteen viimeistään 90tkm kohdalla. GT Golfissa ei tainnut olla edes 20tkm mittarissa kun se seisoi pajalla pari viikkoa odottamassa uutta lootaa. Ainut ehjä noista lootista on tuossa Yetissä joka on parasta aikaa kone levällään pajalla.
                      No niin sama maanantai kappale Yeti on alkanut taas rahistamaan. On se nykyään surkeaa kun ei saada jakoketjuja kestämään edes samaa mitä hihnat kestävät. Mikähän nämä ongelmat aiheuttaa? Ei voi olla normaalia, että ketjut venyvät käyttökelvottomiksi muutamassa tuhannessa kilometrissä.

                      Pitänee ruveta itsekkin miettimään vaihtoväliä noille A1:sen ketjuille, ei kuitenkaan jaksaisi kerran vuoteen kettinkiä vaihtaa.

                      Comment


                      • Meillä on menty nyt 2 vuotta/ kohta 40tkm tuolla 1.2TSI dsg golfilla ja siinä ei ole ollut ainuttakaan vikaa koko aikana. Ei edes palanutta polttimoa. Ottaisin varmasti saman laatikko-kone yhdistelmän uudestaan. Tuohon on tosin normihuolloista poiketen vaihdettu öljyjä ja suodatinta alle 15tkm väleillä ja päivitetty aina kun on ollut päivityksiä saatavilla. Nyt niitä on ajettu sisään muistaakseni jo neljä. Parasta on että tuo on ollut aivan naurettavan halpaa ajoa.
                        Viimeksi muokannut LauriJT; 11.3.2012, 20:59.

                        Comment


                        • Alkuperäinen kirjoittaja Novatron Näytä viesti
                          Eikai Okon rouvalla ole melange metallic berttavitosta ikävä? :-D
                          Näinkin voisi asian ilmaista. Eka kerta kun annoin sille nelivedon. Eikä näemmä vika. :D

                          Comment


                            Annoit rouvalle nelivedon. Huoh, i get my coat :)

                            Comment


                            • Where's mi washboard, eh?

                              Comment


                              • Otsikko Audi Skodaan herätti ajatuksia. Omassa taloudessa on ollut kolme Audia ja kaikki ollut quattro malleja. Nyt neljä vuotta oltu ilman auto, mutta nyt rouva on ostamassa itsellen autoa ,scirocco tulee ilmeisesti.

                                Eli itseäni ei huimaa tai häiritse ajaa "kansanautolla" olympiarenkaan jälkeen, ennemminkin kun on tutustunut tuohon sciroccoon (puhun ulkonäöstä) niin Audilla ei ole tarjolla kuin super tehokkaita (lue RS) TT, farkkuja, sportbagejä,maastureita, jne tai beetlen näköinen ylihintainen kulkuneuvo.. TT ihan ok näköinen mutta, kun katsoo hintalappua niin mietti oikeesti (en saa finnairilta bonareita valitettavasti) että onku tuossa yhtään järkee, hinta hipoo melkein "GT-R" tasoa silti olematta lähelläkään Nipponin keksintöä teknisesti.. Tämähän on vain minun mielipide.
                                No kaikki alkaa huutaa että on siellä 1.2 aivastus koneitakin, no on joo mutta sciroccoonkaan ei tule pienenmpää konetta kuin aikoinaan mulla oli moottoripyörässä..;)
                                Viimeksi muokannut palomies; 16.3.2012, 21:32.

                                Comment


                                • Beetleenkin sai sen 2.0tsi:n ja on halvempi ja uudempi kuin scirocco. Ihan vihjeenä. Tosin jos ulkonäkö ei nappaa niin sille ei sitten voi mitään.

                                  Comment


                                  • Scirocco tulee..

                                    Comment


                                    • Skodakin jo vaihdettu S-maxiin...

                                      Comment


                                      • Tuli tänään kokeiltua -08 Octavia scout 2.0tdi koneella,ohjaus ihan eri
                                        sfääreissä kun b6. Ja se loosteri on vakuuttava.

                                        Laiskahan se oli audin jälkeen mutta siihenkin löytyy tarvittaessa lääke.
                                        Ennen Audia mulla oli etuveto ocu 2.0tdi oli kyllä hyvä pirssi,tänään tuli vähän deja vu fiilis kun lähti skodalla ajaa.

                                        Olis tässä perheenlisäystä tiedossa joten tuo b6 on ja tulee olemaan ahdas auto, saattaa paluu käydä skodan rattiin kun sopivaa 4f koristakaan ei budjettiin soviteta.

                                        Comment


                                          Alkuperäinen kirjoittaja Tony.N Näytä viesti
                                          Tuli tänään kokeiltua -08 Octavia scout 2.0tdi koneella,ohjaus ihan eri
                                          sfääreissä kun b6.
                                          Kyllä, siis negatiivisessa mielessä :). Ocu ei ole huono auto, mutta ohjaus on yksi niistä jutuissa joissa se ei kyllä mielestäni pärjää vaikkapa juuri B6/B7 A4:lle. Makuasioita toki jossain määrin...

                                          Comment


                                          • Kyllä siinä ohjaustunto parempi oli ja kulki jopa suorempaankin.
                                            näin muistelin olleen myös autoa nykyiseen vaihtaessani.
                                            Taitaa muuten b7 olla erilainen ohjaus teknisesti kun b6?

                                            Comment


                                              Ja missä kunnossa on tässä testatussa b7:ssa nivelet/puslat ja mikä rengastus... nämä asiat kun vaikuttavat ohjaustuntumaan aika rajusti. Esim allekirjoittaneen "kesäauto" muuttu aivan eri autoksi, kun ruuvaa talvinakit alle, tällöin katoaa tuntuma tiehen "kokonaan".

                                              Comment


                                                Alkuperäinen kirjoittaja Tony.N Näytä viesti
                                                Kyllä siinä ohjaustunto parempi oli ja kulki jopa suorempaankin.
                                                näin muistelin olleen myös autoa nykyiseen vaihtaessani.
                                                Jännä juttu kun oma kokemus on täysin päinvastainen: B6:n ohjaustuntuma on parempi (joskaan Ocukaan ei ole mahdottoman huono) ja suoraan tuntuisi kumpikin kulkevan. Toki rengastuksella saa kummankin hakemaan uria...

                                                Ja jottei ihan olisi omaa jorinaa, piti oikein lainata Tekniikan Maailman vuonna 2008 tekemästä B6 koeajoartikkelista: "Audin ohjausta kehuttiin mallin esittelyn yhteydessä ja koeajoissa. Eri vertailuissa se koettiin lähes ylivoimaiseksi ja arvosteluissa täyden kympin arvoiseksi. Aika ei ole muuttanut tätä miksikään (200tkm ajettu koeajoauto). Ohjaus on edelleen tunnoltaan ja keskitykseltään huippuhyvä, eikä uudessa, samaan aikaan koeajetussa A4:ssä ohjaus ole ainakaan parempi."

                                                Comment


                                                • Sitten mun autossa on jotain vikaa,tällä hetkellä vakiokokoinen rengastus alla.
                                                  Ocu oli vaan parempi ajettava,varsinkin kun tiessä kallistusta suuntaan tai toiseen,silloin Audin rattia joutuu kääntämään vastakkaiseen suuntaan. Tosin hieman yli 200tkm ajettu alustakaan ihan tikissään ole vrt. uusi.

                                                  Comment


                                                    Jos Octavian ohjaus ei pärjää tunnossa Bkutoselle, on alla väärät renkaat.
                                                    Kun ruuvasin pihassa olevan Ocun alle ContiSportit, rupesi oikein harmittamaan kun tuli niin hyvä ja tarkka ajettava verrattuna perheen Audeihin. Aiemmilla Bridgeillä ja Nokialaisilla se oli huono

                                                    Comment


                                                    • Nokian hakka 4 :set pyörii viimeistä talvea. Koko 205/55/16

                                                      Comment


                                                      • Kävin koeponnistamassa suberbin farkku version. Vois olla meikäläisen auto niin tilojen kun ajettavuudenkin puolesta. Tilaa on edessä,takana ja kontissa vaikka miten.

                                                        Comment

                                                        Working...
                                                        X