Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Myyjän vastuu omakotitalossa

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Myyjän vastuu omakotitalossa

    Tälläinen asia tuli eteen.

    Ostettiin omakotitalo parivuotta sitten ja remonttia oli tehty, taloon oli tehty lisäosa jonka viemärit olit tehty uuden direktiivin mukaisesti eli 3 saostuskaivoa ja umpisäiliö, mutta vanhan puolen keittiön ja vessan vedet menee vanhaan kaivoon eli 3 betonirenkaista tehtyä kaivoa joka täytyy vissiin vaihtaa uusiin.

    käykö tuohon tilalle pelkkä umpisäiliö jos poistaa vanhat kaivot käytöstä?

    onko edellinen omistaja maksuvelvollinen tähän koska myynnin yhteydessä ei ole kertonut että kaivoja on muitakin kuin uudet?

    soittelin edelliselle omistajalle ja hän ehdotti että maksetaan puoliksi.

    #2
    Äkkiseltään ajatellen tuommoisessa tapauksessa riski on ostajalla, talo on vanha ja jätevesien osalta suuresta metelistä huolimatta tulkinta toteutuksesta on aika kirjavaa eri kunnissa. Jätevesilaki ei vaadi mitään tietynlaista järjestelmää, vain että puhdistustulos on riittävä, ja harmi kyllä pärstäkerroin ja asuinkunta vaikuttavat siihen mitä vaaditaan. Valitettavan usein tuloksena on sitten näennäisesti helppo umpisäiliösysteemi joka helposti maksaa 20 vuoden aikana yhden kelpo kesämökin verran. Jos verkkoon liittyminen on mahdollista niin muutaman kilometrin paineviemärikin helpossa maastossa on parempi vaihtoehto kuin umpikaivo.

    Comment


      #3
      Enpä tekis asialle vähään aikaan mitään. Puhdistustulos tosiaan riittää ja sen voi "laskea" sopivasti niin että riittää viranomaisillekin. Laki on aika pöljä, koska sen kummempaa sanktiointiahan asiasta ei ole olemassa. Tokkopa missään kunnassa ruvetaan "kieltämään" omassa talossa asumista ja poliisiko se sitten tulisi hakemaan ?? Äkkiä loppuis putkat ja poliisit Suomesta kesken.

      Tässä voi mielestäni hyvällä omalla tunnolla ottaa mallia poliitikoista "Puhun niin totta kuin osaan" ja "Tein niin, koska siitä ei seurannut rangaistusta.." ja sitä rataa.

      Teotek:llä on ainoa mielestäni järjellisen hintainen puhdistamo, pienellä kulutuksella toimii varmastikin paremmin kuin kymppitonnin kemialliset ihmeet, joihin pitäisi olla 20.n hengen jätevedet, että toiminta edes lähtisi käyntiin.

      Ja siitäkin huolimatta kilometrin päässä laillisesti ajetaan satakuutiosotalla silkkaa sontaa pellolle ja ne muutamat kuutiot pitäisi sitten puhdistaa pilkun tarkasti ? Jätevesiasetus on ihan syvältä.

      Comment


        #4
        Jos kauppakirjassa, kuntotarkastuksessa on mainittu vain tuo uusi jätevedenkäsittelyjärjestelmä ja vanhasta ei puhuta sanaakaan niin voi olla mahiksia saada näyttöä siitä, että tuota vanhaa on yritetty peitellä, mutta case on aika heikko sen takia, kun se kaivo on ollut siellä pihalla kuitenkin koko ajan. Sitä rengaskaivoa on melko hankala olla huomaamatta ellei se sitten ole jemmattu jonnekin liiterin taakse ja ympärillä kasva metsää...

        Oletuksena on, että kun ostaja ostaa talon niin hän tutustuu siihen huolellisesti, myös ympäristöön. Tällaiset caset menee yleensä läpi vain jos talosta löytyy piileviä vikoja joita ei saa selville kuin rakenteita purkamalla.

        Mä kyllä suostuisin muitta mutkitta siihen, jos entinen omistaja suostuu vapaaehtoisesti maksamaan puolet kustannuksista. Säästyy kaikkien rahaa ja varsinkin aikaa...

        Jos kuntotarkastuksessa on kuitenkin huomioitu tuo vanha rengaskaivo ja siellä lukee, että se ole enää käytössä ja kaikki talon jätevedet menee uuteen systeemiin niin olet kuivilla. Edellinen omistaja joutuu korvaamaan kulut. Hankalia juttuja nämä...

        Comment


          #5
          No ei varmasti mene yhdenkään kunnan tarkastajalle tai puusilmälle läpi vessavesien puhdistaminen kolmella rengaskaivolla ja siitä putki avo-ojaan. Eikä pidä mennäkään.

          Uudessa osassa ilmeisesti HARMAAT vedet puhdistetaan sakokaivojen avulla johon ne soveltuvat edelleen nykytietämyksen mukaan ihan OK, ja mustat vedet umpisäiliöön? Eiköhän helpointa olisi vetää putket yhteen ja hylätä betonikaivot pois käytöstä. Kaikin puolin helpoin ratkaisu. Jos umpikaivon tyhjennys hirvittää, voi toki harkita jonkin sortin puhdistusratkaisua. Järkevintä kuitenkin pitää mustat ja harmaat vedet erillään.

          Jätevesiasetus on periaatetasolla erittäin hyvä asia. Pienistä puroista syntyy suuri joki, ja nämä pienet purot ovat jäljellä olevista vesistöjen ravinnelähteistä yksi merkittävimmistä. Asetuksen toteutusta vaan ei ole mietitty aivan loppuun asti, eikä eri puhdistusmenetelmiä tutkittu riittävällä tasolla ennen kuin lätkäistiin päivämäärät jolloin oltava uudet systeemit. Ja toki joltain osin hieman yliampuva.

          Matrikkel: Aika kalliit saa olla tyhjennysmaksut ja tosiaan johtaa aivan kaikki vedet sinne umpisäiliöön, ennen kuin 20v aikana saadaan tuhlattua edes pienen mummonmökin hinta. Vähänkin pienemmällä käytöllä (ja vähän isommallakin) umpisäiliö on mustille vesille erinomainen "käsittelytapa", ja kunnallisen puhdistamon teho keskimäärin hakkaa oikuttelevat kiinteistökohtaiset puhdistuslaitteistot 6-0. Ja niidenkään ostaminen saati käyttäminen ei ole ilmaista. Mökillä menee kaikki vedet umpikaivoon ja tyhjennys 2-4x vuodessa - juuri ja juuri voisi harmaavesien erilliskäsittely maksaa itsensä takaisin pitkällä aikavälillä.

          OT: Vielä noin 15v sitten esim. siinä Espoon kyläpahasessa jossa asuin, oli yleisin "puhdistusmenetelmä" vaihtelevan kuntoiset saostuspömpelit - joihin tietysti johdettiin kaikki vedet sulassa sovussa. Varsinkin kesällä haisi reilusti p*ska teiden varsilla, ja siitä kivasti isossa avo-ojassa johdettiin nämä "pikku lirut" Suomenlahteen. Mutta siitä ei ollut haittaa, koska on venäläisten syy että rannikot ovat aivan karmeassa kunnossa (ja ehkä maanviljelijöiden sekä metsäteollisuuden), vai mitensenytmeni.

          Comment


          • #6
            Hieman lipsuu nyt myyjän vastuista vesienkäsittelyn puolelle, mutta jos pieni työasioiden sivuaminen sallitaan, niin kertoilen seuraavaa:

            Harkitsemme maahantuonnin aloittamista erään erittäin suuren keskieurooppalaisen toimittajan pienpuhdistamoille. Kyseessä on betonirunkoinen pienpuhdistamo. Suomessa poikkeuksellisesti vaadittava fosforinpoisto vaatii lisäksi pienen kemikaalinannostelijan, muuten prosessi on täysin biologinen ja sähköä kuluu tuon annostelijan lisäksi ainoastaan pieneen ilmapumppuun. Puhdistustulokset ovat hyviä, CE-merkintä löytyy, ja sakan tyhjennysväli keskieurooppalaisessa omakotitalokäytössä on noin 3 vuotta.

            Mainitsen tämän siksi, että jos ryhdymme näitä tuomaan, tarvitsemme alkuun muutaman referenssikohteen ja uskoisin, että jos kiinnostuneita löytyy, voidaan referenssiluonteen takia päästä kustannusmielessä molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Enempää en viitsi julkisesti huudella, joten YV:llä saa tarvittaessa tarkempaa tietoa. Jos tämä on jonkun moderaattorin mielestä asiatonta mainostamista, niin saa tämän viestin poistaakin. Uskoisin kuitenkin, että tästä saattaisi olla jollekulle hyötyä.

            Itse aiheesta, ymmärtääkseni myyjän vastuu rajoittuu ns. piileviin vikoihin ja tahalliseen tietojen pimittämiseen kaupanteon yhteydessä. Jos ei ole tahallaan johdettu harhaan, voi olla vaikeaa vaatia myyjää vastuuseen siitä, että 2008 ostettu kiinteistö ei täytä vuonna 2014 voimaan tulevia määräyksiä.
            Viimeksi muokannut ville; 23.6.2010, 10:09.

            Comment


              #7
              Helpointahan tuossa olisi tosiaan vetää vain putket yhteen, jos vain jaksaa tyhjennellä säiliötä riittävän usein. En juuri näe kyllä järkeä laskea harmaita vesiä umpisäiliöön, pääosin yksin asuvalla tyhjennetään umpisäiliötä (kokoa en muista tähän hätään) noin kerran vuodessa á n. 120e/ kerta. Siitä voi sitten miettiä pidemmän kaavan mukaan että kumpi on kannattavempaa, avata piha ja uhrata siihen n. 7ke. + tähän päälle huomio hinnassa asuntoa joskus myydessä, vai leikkiä säiliön kanssa.
              Itselle tehtiin mustille vesille umpisäiliö, ja harmaat menevät imeytyskentän läpi. Näin se kuulemma on tehty uusien asetusten mukaisesti.

              Ja itse asiaan sen verran että muistaakseni se ns. itkuaika on 5 vuotta, tosiaan piilevien vikojen osalta. Luojan kiitos kaikkea ei sentään pysty maksattamaan myyjällä, omakotitalon ostaja kyllä varmasti tietää että rahaa siihen tulee uppoamaan anyway, oli kyseessä sitten uusi tai vanha talo. :)

              Comment


                #8
                Jari: Kyllä. Ja kun huomioidaan että käytöstä riippumatta myös puhdistamot vaativat huoltoa, ja sijoitukselle on laskettava korko, ei rahoja luultavasti noin pienellä käytöllä saisi ikinä takaisin. Jos lasketaan että puhdistamo ei kuluttaisi lainkaan sähköä (ei totta) eikä kemikaaleja (yleensä ei totta), ja lietteen poisto kerran kolmeen vuoteen riittäisi: Säästöä 1. vuonna 120eur, 2. vuonna 120eur, 3. vuonna 0eur, jne. Oletetaan että mustavesipuhdistamo maksaa vaikka 3keur enemmän kuin umpisäiliö. 2% korolla laskettuna tuo lisäinvestointi on kuoletettu jo 65 vuoden päästä.

                Jos taas säännöllisiä asukkaita on 5, muuttuu tilanne tietysti täysin ja puhdistamo jopa järkeväksi hankinnaksi.

                Comment


                • #9
                  Kaivoin erääseen kiinteistöön 2 betonikaivon tilalle muovipallot joiden perään tuli 12m imeytyskenttä. Hämmästelin ihan miten yksinkertaisella systeemillä voi 5 hengen perheen jätevedet käsitellä. Ei mitään kemikaaleja tai monikerroksisia imeytyskenttiä.

                  Ittellä likavesille 2 betonikaivoa + jakokaivo josta lähtee salaoja imeytystä varten. 30v sitten rakennettu tuollaiseksi. Haaroittamalla imeytysputken ja lisäämällä päihin tuuletusputket oli järjestelmä valmis tulevaisuuden haasteisiin. Kaivon tyhjennys maksaa täälläpäin n. 70? kerta.

                  Comment


                  • #10
                    Tähän voi lisätä että talo on myyty ja kaivo järjestelmä on riittävä harmaalle vedelle ja jätevedelle. Janakkalan kunta kertoi asiasta tällä tavalla.

                    jännä homma että kaivot on rakennettu n.1950 luvulla ja vielä ovat toimivat :)

                    Comment


                      #11
                      Mä en ymmärrä tota imeytyskenttää. Eikös sen maa-aines pitäisi vaihtaa muutaman vuoden välein? Ohjeistus on, että suodatus/imeytyskentän käyttöikä on 10-15v.
                      Meillä on sellanen 3 kammioinen puhdistamo, johon tosin en ole vaihtanu vuosiin suodattimia tai laittanu mitään aineita. Eli puhdistamo on, mutta arvatenkaan putkesta ei tule aivan semmosta tavaraa kuin pitäisi.

                      Muutenkin nuo puhdistamot on vähän turhia mun mielestä. Tyhjätä niitäkin pitää välillä.
                      Kaikkein paras ratkasu on laittaa riittävän iso umpisäiliö ja tyhjätä sitä tarvittaessa.
                      Jos ajatellaan, että tyhjäykseen menisi 200e vuodessa niin tollasen puhdistamon kustannuksilla tyhjäis 20-30v säiliötä.

                      Comment


                      • #12
                        Alkuperäinen kirjoittaja Matti Näytä viesti

                        jännä homma että kaivot on rakennettu n.1950 luvulla ja vielä ovat toimivat :)
                        Sen takia ne varmaan toimivatkin. Montakohan 2010 rakennettua järjestelmää toimii vielä reilu 50 vuoden päästä.

                        Comment

                        Working...
                        X