Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Ruoantekijöitä / Reseptejä

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • #91
    Ei paha. Pitääkin kokeilla joku kerta. Tosin pakkasessa on 4 rasiaa (800g) karjalanpaistia vielä...

    Comment


    • #92
      Itse olen tehnyt karjalanpaistin niin, että käristän pinnat lihoista kiinni paistinpannulla, nesteeksi olen lorauttanut 0,33l tölkillisen tummaa olutta, mausteiksi sipulia lohkoina, pari porkkanaa paloina, maustepippuria, suolaa ja laakerinlehti tai pari. Kannen alla uunissa ainakin kolme tuntia. Lihaa ollut yleensä vajaa kilo.

      Lihaliemikuutiossa on ihan turhaan aromivahvennetta mukana ja ne muut tarvittavat mausteet tulikin tuossa jo laitettua.

      Comment


        #93
        Porkkanoita ei yleensä ainakaan omat isovanhemmat sotkenut paistiin.
        Eli vaaralliset vitamiinit erikseen.

        Osa kyllä ruskistaa lihat ja sipulit paistinpannussa. Itse laiskana olen ruskistanut ilman kantta uunissa ennen veden lisäystä.
        Pitkä haudutus parantaa minusta makua.

        Comment


        • #94
          Ohjeitahan on niin monta kuin on tekijää. Karjalaisen keittokirjan sivuilta löytyy monta eri paistivariaatiota, joista kaikki on ihan yhtä oikeita ja alkuperäisiä.

          Mutta pääasia on, että karjalanpaisti on aina hyvää!

          Comment


            #95
            Ei muuten löydy tämän karjalaisen keittokirjasta kuin yksi variaatio.

            Comment


            • #96
              Lihamureke

              Ainekset:
              n. 1kg jauhelihaa
              2 dl korppujauhoja
              4 dl kermaa
              suolaa,pippuria,grillausmauste,paprikajauhe-mausteet oman maun mukaan
              1/2 sipuli
              2 munaa
              voita uunivuoan voitelemiseen

              Laita ensin korppujauhot turpoamaan nesteeseen.
              Paloittele ja paista sipuli
              Lisää suola jauhelihaan, sekoita hyvin.
              Sen jälkeen lisää muut mausteet, sekä turvonneet korppujauhot,sipuli ja munat. Sekoita tasaiseksi.
              Laita taikina voideltuun uunivuokaan.
              Paista uunissa 200 astetta n. 50 - 60 min.

              Lisukkeena lohkoperunoita uunissa paistettuna

              Comment


              • #97
                Kokeileppa joskus ihan vain maun vuoksi samaa, mutta sipulin ja korppujauhon tilalle laitat ranskalaisen sipulikeittopussin (siis kuivana). Toimii.

                Comment


                  #98
                  Mie kyllä laittaisin ranskalaisenpussikeitonpussin sisällön. Mutta makunsa kullakin.

                  Comment


                    #99
                    Kapaz pistää sinne kuitenkin vähän capebrändyäkin, niin sama kai se on onko siellä sitten pussi vai sisältö? :-p

                    Comment


                    • Tuostapa sainkin oivan aatteen: seuraavan murekkeen liekitän lopuksi ja arvata saa millä?

                      Comment


                        Levittäkää se lihamureketaikina ohueksi levyksi voipaperin päälle. Aura-juustosta siivuja kaistaleeksi murekkeen 1/3 osan verran keskeltä pitkittäin. Rullaa mureke voipaperin avulla.

                        Kannattaa voidella lihamureke kanamunalla ennen kuin menee uuniin.

                        Fondi on mielestäni liemikuutioita parempaa. Joku riistafondi pari lusikallista noin 0,5 dl veteen sekoitettuna mukaan on hyvä mauste.

                        Käytän itse ruiskorppujauhoja, mutta niitten maku (kuten kaikissa liharuuissa) tulee vastaan vasta toisena päivänä kun lämmitetään lihaklöntti uudestaan.

                        Jännää muuten että melkein kaikki liharuuat maistuvat jotenkin paremmalta kun ovat jäähtyneet yön yli, ja sitten lämmitetään seuraavana päivänä. Koskee juuri murekkeita, lihapullia, karjalan paistia, lihakeitot jne. jne.

                        Viikonlopun laiskan miehen ateria perheelle, eli jauhelihakeittoa;

                        10 perunaa
                        4-6 porkkanaa
                        800 g sika/nauta jauhelihaa
                        1,5 l vettä
                        sipuli
                        4-6 valkosipulin kynttä
                        riistafondia
                        tomaattipuréeta
                        sinappia
                        Pari pussia pakastekeittojuureksia (porkkanaa, selleriä, purjo, mitä kaikkea niissä on á 0,39€)
                        Mausteiksi paprika(chili?)jauhetta, valkopippuria, rouhittua mustapippuria sekä cayennepippuria.

                        Kattilaan vedet, sinapit, puréet, fondi. Kun alkaa keittämään pilkotut perunat ja porkkanat. Juurespussit mukaan.

                        Pilko sipuli ja valkosipulikynnet. Ruskista ja pataan.

                        Ruskista jauhelihat kahdessa erässä (400g+400g) ja mausta mustapippurilla. Jauhelihat pataan.

                        Tässä vaiheessa kun jauhelihat on kaadettu pataan alkaa olla jo aika nostaa kattila levyltä ja antaa seistä. Perunat pehmenee koko ajan.

                        Suosittelen syömistä vasta seuraavana päivänä.

                        Comment


                        • Keittolinjalle kun lähdettiin, niin tässä yksi talvipäivien suosikki:

                          Bataatti-chili-lime-kookoskeitto

                          öljyä freesaamiseen
                          n. 1 kg bataattia
                          3 sipulia
                          4 valkosipulin kynttä (tai oman maun mukaan)
                          reilu pala tuoretta inkivääriä pilkottuna
                          yksi keskivahva tuore chili pilkottuna
                          2 prk (á 4dl) kookosmaitoa
                          1-2 prk vettä (riippuen siitä, tykkääkö tiukemmasta vai löysemmästä keitosta)
                          2 limen mehu ja raastettu kuori
                          suolaa

                          Kuori ja pilko sipulit, bataatti, valkosipulin kynnet. Loraus öljyä kattilan (5 litranen riittää tähän satsiin) pohjalle, perään sipulit, valkosipulit ja bataatit. Pyörittele noin 5 min. Kaada sekaan kookosmaito ja pari purkillista kuumaa vettä. Keitä bataatit kypsiksi (noin 10min). Pilko sillä aikaa chili pieniksi siivuiksi (poista siemenet, jos siltä tuntuu) ja raasta limeistä kuori ja painele limet pehmeiksi mehun irroittamista varten.

                          Kun bataatit ovat kypsiä, surraa sauvasekoittimella tai blenderillä setti tasaiseksi. Lisää chilit, limen kuori ja puristele mehut sekaan, sekoita. Lisää suolaa maun mukaan. Anna vetäytyä.

                          Chilin kanssa kannattaa olla varovainen, ettei peitä turhaan muita makuja alleen. Tarkoitus on antaa pientä potkua, ei polttaa nenäkarvoja ja nielua.

                          Maku syvenee ja paranee, kunhan antaa vetäytyä yön yli ja lämmittää uudestaan.

                          Comment


                          • Eipä tuohon voi muuta sanoa, kuin että nyt tuntuu siskonmakkarakeitto aika arkiselta.
                            Toisaalta, ootko nyt ihan vissi, että tuo suolaa tarviis.

                            Noita makuja kun ynnäilin, niin saattas jäädä suola ainakin multa pois (riippuen toki chilin määrästä).

                            No syöjän suussahan se lusikka on;)

                            Comment


                            • Toi on helppo ja nopea tehdä. Tarveaineetkaan ei mahdottomia maksa. Suolaa just sen verran kuin itsestä hyvälle tuntuu. Itse laitoin myllystä 15 kierrosta eilen tehtyyn satsiin.

                              Comment


                              • Olis taas ens lauantaina se meijän "höyrypäitten" saunaseura ja perinneruokailta.

                                Ottaisin ilomielellä vastaan hyviä ehdotuksia mitä laittelisin. ( se kun mulla on aina tuo ruoanlaittonakki), mutta hyvä niin;)

                                Siis perinneruoka ei oo niin pilikunpiälle sitä perinnettä, vaan ruokaa johon liittyy tällaisilla vanhemmilla ukoilla hieman muistoja. Esim kouluruoka ym.

                                Onhan näitä kesäkeitto ja tilliliha ym.

                                Ps. juomapuoli on kyllä hanskassa.

                                Comment


                                • Koulu ajoilta itellä muistuu mielee palermon pasta, linströmin pihvit ja valkosipuli-kermaperunat, ja tietenki mustamakkara. Muuta ei oikee ees tullu syötyy (ihan hirveetä anteeksi.) Oli yleensä omat eväät mukana.

                                  Comment


                                  • Palermon pasta?, muut on kyllä tuttuja.

                                    Mustamakkarahan menis kyllä aina, mutta sitä vaihteluahan tässä olin hakusessa;)

                                    Niin hieman edittiä: tilasin mie paikalliselta kalastajalta matikan, josta ois voinu sopan keitellä, mutta vastaus oli niin kuopiolainen kuin olla vaan voi. "Suan jos suan, tuon jos tuon, tiiiä hänestä sitten."

                                    Empä sitten sen varaan ainakaan jätä, tiijä sitten kumminkin...
                                    Viimeksi muokannut kapaz; 11.2.2012, 16:59.

                                    Comment


                                    • KVG :P hehehehe

                                      http://sandra79.vuodatus.net/blog/80...alermon-pasta/
                                      Viimeksi muokannut Crash_; 11.2.2012, 16:58. Perustelu: linkki

                                      Comment


                                      • No eipä tullu mieleen googlettaa, mutta kiitti linkistä, ei lainkaan hullumpi vaihtoehto.

                                        Comment


                                          Nyt olis Hirven sisäfilettä about 1 kg köntti odottamassa että huomenna siitä jotain kehitetään... Ehdotuksia?

                                          Comment


                                          • Filusta leikatut pihvit (kunnon jörtit) laitat kuumalle valurautapannulle vähäksiaikaa (kypsyysasteen mukaan, siis mitä syöjä haluaa), molemmin puolin paistelet ja pintaan suolaa ja mustaa pippuria.

                                            Ja muista paistaa oikeassa voissa.

                                            Comment


                                            • Kompataan Karia, ei sisäfilee tarvihe mitään krumeluureja :)

                                              Comment


                                              • No se tuoresalaatti kumminkin pitää olla, mutta sehän on se itsestäänselvyys.
                                                Tietysti tämä meni jo hieman OT, lisäkkeistähän ei ollut puhe. Sorge
                                                Viimeksi muokannut kapaz; 11.2.2012, 22:10. Perustelu: liian intomielinen kokki, menee asioitten edelle;)

                                                Comment


                                                  Ottaisin ilomielellä vastaan hyviä ehdotuksia mitä laittelisin. ( se kun mulla on aina tuo ruoanlaittonakki), mutta hyvä niin;)

                                                  Siis perinneruoka ei oo niin pilikunpiälle sitä perinnettä, vaan ruokaa johon liittyy tällaisilla vanhemmilla ukoilla hieman muistoja. Esim kouluruoka ym.

                                                  Lohikeitto toimii aina, paitsi jos on kala-allergikkoja mukana. Kermaan tehtyä tai kirkasta. Itse suosin kirkasta, mutta yleisesti ottaen kermaan tehty taitaa saada suuremman suosion. Tosin tätä ei muistaakseni kouluaikoina ruoaksi saatu. Koulun kalakeitto taisi olla jotain ihan muuta.

                                                  Comment


                                                  • Tänää oli vuorossa n.700g porsaansisäfileetä josta väsäsin pihvit.

                                                    Annoin lihan liota marinadissa yön ylitte tein sen siis eilen illalla, eli lähes 23h.

                                                    ½ dl öljyä
                                                    3 rkl punaviiniä (alkoholitonta itse käytän)
                                                    2 rkl sinappia
                                                    1 rkl rosmariinia
                                                    pippuria oman maun mukaan
                                                    1-2 tl paprika jauhetta
                                                    1 hienonnettu makea sipuli

                                                    Valutin ylimääräisen marinadin pois (tuppaa palaa pannulle helposti) leikkelin n. 1-1,5cm paksuisia pihvejä. Tollasesta pötkylästä sai sen 12 piffiä. Paistelin piffit miedolla lämmöllä hitaasti ja hartaasti käyttäen oikeaa voita. Pannu 3;sella (0-12 meidän liedessä) Alkuun pikkuinen pinta rusketus ja ympäri ja sama toisellekkin puolelle jonka jälkeen ajoittain kääntelin ympäri.

                                                    Seuraksi sitten pottumuusia oikeista potuista, ei mitään jauhe mössöjä. Sekaan nokare oikeaa voita jälleen ja loraus ruokakermaa ja maitoa
                                                    Attached Files

                                                    Comment


                                                      Koetas Monica joskus tuota filettä niin, että painelet pihvit hiukan isommiksi (kuin just leikattuna), sitten pintaan kevyt öljy, suola ja mustapippuri. Paistetaan voissa. Ei tarvii mitään marinadeja eikä kastikettakaan. Kesällä pysyy grillikin puhtaampana. Kaikki liha kaupasta kotiin au naturel.

                                                      Sama juttu kanafileiden kanssa, ei mitään marinadimössöjä, vaan oljy, suola ja rosepippuri. Tuo rose toimii kanojen kanssa erittäin hyvin. Sisäfileet on oma suosikki.

                                                      Lisukkeena menee myös uunivihannekset. Kuoritaan keskikokoisia punajuuria ja lohkotaan 8 osaan. Esikypsennys höyrykattilassa 30 min. Kuoritaan porkkanoita ja pilkotaan 3-4 sentin pätkiin. Jos on oikein paksuja, niin halkaistaan. Esikypsennys 15 min. Kuoritaan pieniä shalotti- tai punasipuleja ja naurista tai palsternakkaa. Lanttu/palsternakka paloitellaan sopiviksi, vrt. punajuuret ja porkkanat. Vihannekset uunivuokaan, pyöritellään öljyssä ja suolassa. Uuniin 30 minuutiksi 200 asteeseen. Lopuksi päälle juoksevaa hunajaa maun mukaan.

                                                      Muusia joku brittikokki kerran teki suhteella 1 osa perunaa, 1 osa voita. Siitä tullee nimitys pottuvoi. Aika tymäkkää tavaraa tuollainen varmaan on. Minä laitan muusiin aika paljon voita ja käytän punaista maitoa. Perunalajike on avainasemassa, yleensä tulee otettua puikulaa, mutta rosamunda tai van Gogh toimii myös.

                                                      Comment


                                                      • Jep, oma lemppari kobmo on naudan/possun kanssa hieman karkea suola ja mustapippuri.

                                                        - Eli pötköstä 3 cm paksuja siivuja, pari iskua nuijalla.

                                                        - Oliiviöljyä runsaasti sormilla levittäen pihvin kummallekkin puolelle.

                                                        - Suolaa ja mustapippuria kummallekkin puolelle.

                                                        - Pihvit muutama kerrallaan pannulle, jotta pannu ei jäähdy liikaa. Itse pidän lämmön 1-6 asteikolla, vitosella.

                                                        - Paisto vain kerran per puoli, ei mitään kääntelyä randomisti. Eli paistoaika riippuu mitä haluaa, mutta omaan mieleen liian kypsä nauta on jo silloin, kun lihas neste tulee toiselle puolelle läpi. Syön siis ravintolassa rarena.

                                                        Muuta: Öljy lihaan suoraan, ei käryään pannulle. Kuuma pannu tärkeää. Voita voi heittää nokareen öljyn lisäksi suoraan pannuus, jos voi on mieleen. Ja possua suositellaa läpikypsäksi, toki just syön lounaaks pihvifilettä, jossa muutama punertava läiskä=mureampaa

                                                        Comment


                                                        • Ne marinoidut lihat kannattaa kyllä yleensä jättää kauppaan. Vaikka ilman marinaadia olevat lihat ovat kilohinnaltaan kalliimpia, kannattaa joskus punnita paljonko esim. 400g:n broilerinsuikalepaketissa on marinadia ja laskea sitten, että kannattaako ostaa naturel filettä vai kantaa kotona roskikseen sitä marinadia.

                                                          Joxuzilla ja Ipsillä hyviä vinkkejä lihan paistamiseen.

                                                          Ja Monicalle tiedoksi. Ei ole mitään syytä käytää ruoanlaitossa alkoholittomia viinejä tai oluita. Alkoholin kiehumispiste on 78,3 astetta, joten possupihviä paistaessa tuo ylittyy komeasti. Maku on vaan parempi ja alkoholillinen viini mureuttaa lihaa ihan eri lailla kuin alkoholiton.

                                                          Comment


                                                          • Syy miksi käytin alkoholitonta tällä kertaa nii ei just sattunu olee kotona muuta punkkua. Huomenna kauppaan ja alkoon matka käy.

                                                            Comment


                                                            • Ja ei parane ostaa ruuanlaittoon erikseen osoitettuja viinejä. Ne sisältävät usein suolaa. Suolan kun voi lisätä itsekkin ruokaansa. Myös viinillä on väljä mitä lihaan laitat, toki ei se kolme ruokalusikallista merkitse, mutta pullollinen valkkaria haudutustouhuissa tai punaviinikastike näin esimerkkeinä.

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X