Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Keulapusun saaneen S3 8P kunnostus

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Keulapusun saaneen S3 8P kunnostus

    Kaveri vinkkas AVK:lta mulle huutokaupan ilmoituksen, jossa kaupattiin 2009 vuotista S3 kasipekkaa. Kuvista katselin, ettei kauhean pahaa tälliä ole saanut ja konekin on kuvista katsoen suorassa. Kaveri oli myös paikanpäällä käynyt katsomassa autoa, joten päätin sitten ryhtyä huutelemaan autosta ja kohtuu hintaan se siitä irtosikin. Ajatukset korjauksesta oli kuvien perusteella seuraavanlainen; Keulakehikosta eteenpäin kaikki uusiksi ja uutta runkoaisaa kehiin, turvalaitteiden lisäksi tietty.

    Olin ollut vanhaan omistajaan yhteydessä jo aiemmin ennen voittohuutoani, joten tiesin vähän mitä odottaa. Auto on ollut edellisellä omistajalla vähän päälle kolmisen vuotta, ja sitä on todella hyvin pidetty. Huollot ässään on ammattitaidolla hoitanut mm. APR virityksiä, ja asennuksia Helsingissä tekevä JT Carfix.

    Auton saavuttua hallille tapahtui kuitenkin pienimuotoinen pettymys. Vaihdelaatikon megatroniican ohjausyksikön suojakotelo oli lytyssä, eikä siinä vielä kaikki, laatikon pohja oli hajalla. Uutta laatikkoa siis etsimään. Sitä etsittiinkin sitten puolitoista viikkoa kissojen ja koirien kanssa sekä kymmenien sähköpostien välityksellä. Itse hoidin etsinnän Jenkeistä, Saksasta, Briteistä, Italiasta, Ruotsista, Suomesta ja Puolasta. Kaveri etsi Venäjältä. Ei mitään..

    Loppuenlopuksi yhteen lähettämääni sähköpostiin sain vastauksen, 3950€ takuukorjattu laatikko megatroniican kanssa. Siitä sitten laatikkoa alle, onhan se sentään takuukorjattu hyväkuntoinen laatikko. AVK tuli kuluissa vastaan 950 eurolla, koska autoa ei kunnolla saanut tarkastettua lumimäärän vuoksi. Oli myös niin merkittävä asia, että olisi pitänyt lukea vauriokuvauksessa.

    Auton tekniset speksit:

    Audi S3 8P 2009 S-tronic

    Varusteita:
    - Lasikatto
    - Vakkari
    - Audi Navigation Plus
    - High Beam Assist
    - Auto Dimming Mirror
    - Parkkitutkat edessä ja takana
    - Magnetic Ride (korvattu KW Variante 1 Magnetic Ride Cancellation kit)

    Viritykset:
    - Milltek Turbo Back putkisto
    - HPFP
    - Volkswagen Racing intake
    - APR stage 2+
    - APR S-Tronic TCU Upgrade

    Auton kun saan käyntikuntoon ja turvalaitteet/kojelaudan vaihdettua niin vien sen peltisepälle. Runkoaisan korjaus pitää tehdä valmistajan ohjeiden mukaisesti, sekä suorittaa tarvittavat tarkastukset ja mittaukset, ne ei ole mun heiniä.

    Tässä pari kuvaa. Loppuviikosta tulee lisää kuvia kun pääsen tervehdyttyäni autoon käsiksi.









    Sitten kaipaan vastauksia mieltäni askarruttavaan kysymykseen. Onko ns. auton arvoa laskeva tekijä kasata keulaan RS3 orggis osat? Mieleni tekisi, mutta mietin myös vaikuttaako negatiivisesti auton arvoon, alkuperäinenhän tämä ei tietysti ole muutenkaan.

  • #2
    Mielestäni RS3 keulaosat nostavat jälleenmyyntiarvoa koska kyseessä on kolarikorjattu auto.

    Comment


    • #3
      Jep. Jokatapauksessa rekisteriotteeseen tulee prosentteja.
      Viimeksi muokannut okkim; 23.2.2018, 14:10. Perustelu: Tarpeeton lainaus poistettu.

      Comment


        #4
        Mukava ylläri tommoinen laatikko homma...olethan huomannut että Trafi on muuttanut ohjeita kolarikorjauksista esim. Airbagien osalta.Kannattaa tutustua.

        Comment


          #5
          Minun käsittääkseni auton saa nykyään korjata alkuperäistä vastaavaksi ilman että tulee prosentteja?

          Comment


          • #6
            Alkuperäinen kirjoittaja audi200tuning Näytä viesti
            Mukava ylläri tommoinen laatikko homma...olethan huomannut että Trafi on muuttanut ohjeita kolarikorjauksista esim. Airbagien osalta.Kannattaa tutustua.
            Joo. Audilta on mustaa valkoisella. Ei tarvita uusia turvalaitteita, suosittelevat kylläkin VV Auto Group Oy:n kautta hankittuja uusia turvalaitteita.

            Olisko tosiaan niin ettei menis prosentteja enään, se on ihan positiivinen asia.

            Comment


              #7
              Vaihdetuista osista tulee kyllä prosentteja. Kuluvista tai turvallisuutta lisäävistä osista ei merkata prosentteja kuitenkaan. Pilkuntarkka katsastusinsinööri voisi merkata määräaikaiskatsastuksen yhteydessä prosentteja vaihdetuista osista myös ehjään autoon, johon huomaa vaihdetuksi esimerkiksi tuning-valot eteen/taakse tai merkittömän maskin tms.

              PS. ehdottomasti RS3 keula samalla vauhdilla paikalleen. Sama raha siihen menee kuitenkin, eikä tarvitse sitten myöhemmin päivitellä ulkonäköä.

              Aiheeseen liittyviä lähteitä:

              https://www.trafi.fi/tieliikenne/ver...htamisen_takia

              https://www.trafi.fi/tieliikenne/kat...#Vaurioituneen

              https://lomake.fi/forms/pdf/TRAFI/C115
              Viimeksi muokannut CED; 23.2.2018, 15:27. Perustelu: linkki

              Comment


              • #8
                RS3 lokasuojat ovat aika kalliita, kun ovat hiilikuitua, ainakin iso osa myytävistä en tiedä onko kaikki? N. 600€ enemmän maksaa RS osat keulaan, mutta menkööt samaan kuolemaan. Kävin äsken hiukan puuhastelemassa kojelaudan kanssa ennen kuin avaan pullon korkin.

                Kaikki pois:


                Uuden asettelua paikoilleen:


                Valmiina:


                Bägi ei ole vielä paikoillaan kun pitää pinnitellä siihen vanhasta johtosarjasta MF piuhat, uus bägi jonka ostin oli ollut napittomassa ratissa eikä ollut piuhasarjassa MF johtoja. Se on huomisen homma, kuten myös vöiden vaihto. Sitten on sisätilat lasia lukuunottamatta reilassa :)

                Comment


                • #9
                  Vauriosta kuvia, runkoaisan pää vääntynyt n.12-15cm. Pienellä vaivalla selvii, tosin koneen nyppään sunnuntaina pois että saa laatikon irti, tai pikemminkin mukavemmin asenneltua takasin, ei jaksa auton alla kykkiä kun ei oo nosturia, hiukan huono ergonomia. Peltimiehenkin mukavempi tuo runkoasia korjailla ja maalailla, kun ei ole laatikkoa ja piuhoja edessä niin paljon.

                  Runkoaisa vaihdetaan Audin ohjeiden mukaan, eli avataan pistehitsit tuosta iskaritolpan etuosasta ja siitä eteenpäin uusiksi.





                  Comment


                  • #10
                    Ai hitsi. Tätä seurataan isolla mielenkiinnolla. Tsemppiä tämän pelastamiseen! :)

                    Comment


                    • #11
                      Onneks ei oo mitään isompaa vauriota tullut runkorakenteisiin, ainostaan tuo aisan pää :) Muuten kyllä meni kaikki keulasta uusiks. Ei mitään muuta käyttökuntoista jäänyt kuin oikea etuvalo.

                      Comment


                        #12
                        Mikä tän vanha rekkari on? Kaksi valkoista olen noilla spekseillä tehnyt.

                        Comment


                        • #13
                          Just tätä oot tehny ja huoltanutkin :) ONZ-177 ellen väärin näin ulkoa muista. Penkitettiinkö autoa virien jälkeen tai osaatko kokemuksella sanoa millaisissa lukemissa mennään tehon ja väännön suhteen? Mun täytys tulla ohjelmoittaa toi uus laatikko sulle sitten kun auto on kunnossa. APR:llä ilmeisesti menee valmistenumeron mukaan ohjelmat ja tuntityönä laitetaan uuteen boksiin?

                          Comment


                            #14
                            Hattu nousee tälle projektille. Ja ehdottomasti RS-osaa keulaan, ainakin omaan makuun vain positiivinen asia kun kaikki keulan päreet menee kuitenkin vaihtoon.
                            On varmasti valmiina todella magea auto päästellä menemään =) Varusteetkin näyttäisi olevan kohdillaan. Peukku.

                            Comment


                              #15
                              Alkuperäinen kirjoittaja Fromi Näytä viesti
                              Just tätä oot tehny ja huoltanutkin :) ONZ-177 ellen väärin näin ulkoa muista. Penkitettiinkö autoa virien jälkeen tai osaatko kokemuksella sanoa millaisissa lukemissa mennään tehon ja väännön suhteen? Mun täytys tulla ohjelmoittaa toi uus laatikko sulle sitten kun auto on kunnossa. APR:llä ilmeisesti menee valmistenumeron mukaan ohjelmat ja tuntityönä laitetaan uuteen boksiin?
                              Tuttu auto ja edellisen omistajan useampaa Audia olen hoitanut.
                              Warranty transfer tehdään ja samalla katsotaan onko päivitettyjä softia ja laitetaan jos on. Jonkun euron se maksaa. Toki voit mennä myös Turkuun Carplussalle hoitamaan tuon homman.

                              Se mitä vastaavia kokoonpanoja on mitattu niin 360hv/ 500nm nurkilla on tuolla setillä.

                              Comment


                              • #16
                                No tuo 360hv/500nm on oletettua ja luultua vähemmän. Onko ollut millaisia hyötyjä välijäähdyttimen vaihdosta. Tilasin tähän nyt orggispaikalle sopivan välijäähyn, mutta paksummalla kennolla, alumiinipäädyillä ja suuremmilla lähdöillä. Tulee myös alumiiniset isommat turbo to intercooler ja sitten coolerilta imusarjalle menevät putket.

                                Comment


                                • #17
                                  Mikäli kyseessä vakioahdin kuten oletan, niin 330-360 välille se asettunee. Itselläni ilmamääristä päätellen siinä 330 kieppeillä oli pre fl about samoilla modeilla. Itseltäni puuttuu catback, mutta intake flap delete tehty ja imusarja putsattu.. Ennen maffin uusimista ilmamäärät näytti 310 luokkaa, eli maffi oli hieman väsynyt...

                                  Comment


                                    #18
                                    Alkuperäinen kirjoittaja Fromi Näytä viesti
                                    No tuo 360hv/500nm on oletettua ja luultua vähemmän. Onko ollut millaisia hyötyjä välijäähdyttimen vaihdosta. Tilasin tähän nyt orggispaikalle sopivan välijäähyn, mutta paksummalla kennolla, alumiinipäädyillä ja suuremmilla lähdöillä. Tulee myös alumiiniset isommat turbo to intercooler ja sitten coolerilta imusarjalle menevät putket.
                                    Kolme vastaavaa on mitattu ja lukemat on olleet n. 350-365 välillä.
                                    Edit: Sillä erotuksella että Miltekin downpipeä ei ole mitatuissa ollut vaan APR ja noname tuotteita.
                                    Viimeksi muokannut pulla; 25.2.2018, 15:56.

                                    Comment


                                    • #19
                                      Täytynee kullä viedä penkkiin coolerin vaihdon jälkeen, niin saa tarkat lukemat. Saa nyt ensin autonkin kuntoon :D

                                      Comment


                                        #20
                                        Toki tärkein olisi tietää se tehon määrä joka on tullut lisää. Eli ennen ja jälkeen mittaus.
                                        APR tekee softansa aina uusiin autoihin, ei siis 150tkm karstaa keränneisiin. Eli kun on patti pois niin kaivele kanavat samalla puhtaaksi. Suuttimet myös tarkastukseen, noissa on ollut paljon tuottoheittoja ja vuotoja.

                                        Comment


                                        • #21
                                          Noniin. Kone ja laatikko nypätty tänään irti yhteistuumin parin kaverin kanssa. Vanha laatikko lähtee liikenteeseen alkuviikosta ja uus tulee vaihtona tilalle, ehkä jo perjantaina? Laatikko ei lähtenyt irti ilman jakolaatikkoa, onko siellä joku sokka sisällä, vai miten ne on toisiinsa lukittuna (neljän pultin lisäksi)?

                                          Konehuoneen perusteellinen pesu on kanssa hyvä suorittaa tässä vaiheessa, jotta olis sitten mukavempi korjailla ja maalailla tuo runkoaisa. Koneen saa kanssa pestä hyvin joka puolelta ja vaihdella siihen uudet ahtoputket, pitänee samalla vaihtaa tuo öljynsuodattimen jalka uuteen, oli saanut kolarissa hiukan damagea. Öljypohja myös vähän hajalla, lähinnä halkeama kohdassa, joka oli ulosajossa osunut kiveen. Menee hitsaamalla.

                                          Huonoa puhelinlaatua kun ei ollut parempaa kuvausvälinettä mukana.

                                          Comment


                                            #22
                                            Ootko kattonu paljonko uus öljypohja maksaa? En itsekään tiedä 2.0t pohjien markkinahintaa, mutta 1.8t öljypohjat maksaa uutena tarvikkeena 50-80e joten ei juurikaan lyö leiville lähteä hitsailemaan.

                                            Comment


                                            • #23
                                              Se jakolaatikko on kiinni vetareiden kuusiokolopulteilla. Eli vetarit pois ja ne vetarin laippojen sisällä olevan kuusiokolot pois, niin irtoaa.

                                              Comment


                                              • #24
                                                Oli sitten hiukan metsästämistä, että löysin tarpeeksi pitkän kuusiokoloavaimen, joka riitti vetoakselin perälle saakka. Mutta laatikko lähti eilen Ruotsiin ja parin viikon päästä tulee uus loota. Öljypohjan ostan tarvikkeena, näytti maksavan Saksassa 80€ rahteineen.

                                                Laatikkoa odotellessani pesasin konetilan, pienpoistoaineella ja liukkarilla. Enempää ei paska irronnut. Tai marginaalisia hyötyjä olisi ollut saavutettavissa, mutta eivät ole tarpeellisia, aika versus hyöty..



                                                Kone täytys peseskellä ensivikolla, on mukavempi asennella kaikki takas kun on puhdasta ja kuivaa :)

                                                Tällä viikolla tilasin kaikki uudet kamat turbolta kaasuläpälle. Välijäähdytin merkiltään Godspeed, paksummalla kennolla ja suuremmilla lähdöillä. Jäähdytys, ja virtauskyvyltään se taitaa olla jossain originaalin ja APR:n välillä jos Jenkkifoorumeihin on uskomista. Nyt on sitten kaikki palikat haalittu, millä saa auton käynti- ja ajokuntoon. Alkaa pikkuhiljaa fiilikset nousemaan :D

                                                Tässä kuvia vielä osista, jotka tulossa.







                                                Sitten sisustapuoleen. Vyöt on vielä vaihtamatta, mutta ratin johtosarjan sain rakenneltua kuluneella viikolla. Bägin mukana tulleessa johtosarjassa ei ollut multifunktion johtoja, eli oli ollut napittomassa autossa. Laitoin vanhasta sarjasta MF piuhat uuteen sarjaan ja bägi päälle. Hienosti skulaa. Ensiviikolla uusin vyöt niin on sisusta nipussa. Sitten on melkein odottelua vaan edessä kunnes laatikko ja muut osat tulee..
                                                Viimeksi muokannut Fromi; 3.3.2018, 11:54.

                                                Comment


                                                • #25


                                                  Laatikko tuli :) Viikonloppuna tekniikka kasaan.

                                                  Comment


                                                  • #26
                                                    Hiukan veny tekniikan kasaanlaitto, kun ollut melko pitkää päivää töissä. Tänään talkoovoimin parin kaverin kanssa laitettiin mottia nippuun.

                                                    Kaasuläpälle tuleva muovinen ahtoputki halkesi kolarissa, niin ajattelin päivitellä ahtoputket alumiinisiin nyt kun kone on pois paikoiltaan ja tuo turbolta lähtevä putkikin on näin ollen mukava vaihtaa.

                                                    Huomenna pääsen hakemaan Jultsun tuomia tuliaisia Puolasta, RS3 hiilikuituloksut :))

                                                    Tässä vielä kuvia hiukan keskenjääneestä paketista:









                                                    Laatikon pultit vielä kiristämättä momenttiin, laittaisko joku kiristysjärjestyksen ja momentit?

                                                    Comment


                                                    • #27
                                                      Ei sillä järjestyksellä ole väliä. Kunhan jokainen on kiinni. Ja siis momentti on se, että pulttipyssyllä kiinni.

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Yleensä M12 65 Nm, M10 45 Nm.

                                                        Comment


                                                        • #29
                                                          Kiitos! ?? Ensviikolla sit saa loput koneenosat nivaskaan.

                                                          Comment


                                                          • #30
                                                            Tuollaiset tuli Puolasta. Toisessa pientä korjattavaa, mutta se oli jo tilaushetkellä tiedossa. Hallilla odottelee hiilikuitua ja muuta tarviketta siihen vaivaan :) RS puskuria kehiin seuraavaksi sitten.



                                                            Erikoisesti tehty lokasuoja, hiilikuitua pelkkä kuori, johon on liimattu muoviset kiinnikkeet.


                                                            Tuollanen pieni repeämä.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X