Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Windows Phone. Jotain hyvää Nokialta

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Windows Phone. Jotain hyvää Nokialta

    Menin hukkaamaan Arlandan lentokentälle HP Palm Pre2:n ja piti sitten nöyrtyä ostamaan joku normipuhelin. Jostain perverssistä mielijohteesta päädyin sitten Lumia 900:een.

    Täytyy kyllä myöntää, että kapulassa on ainesta kun saa vain sopivat ohjelmat itselleen valkattua. Suurin ero on ulkoisten ohjelmien asentamisessa, jotka asentuvat hetkessä ja toimivat nikottelematta, toisin kuin Symbianeissa, joissa kaikki oli toisin.

    Ainoa jota vielä odottelen, on kunnollinen ajopäiväkirjasofta, mutta nörttikaveri taitaa olla jo aiheen kimpussa.

    WP:een tuntuu olevan hämmästyttävän paljon ohjelmia tarjolla, jotka jopa toimivat ja niiden uudet päivitysversiotkin tulevat vähintään puoliautomaattisesti puhelimeen asennettavaksi. Päivitykset kestää about 30 s täällä korpikentissä.

    Googlen kalenteri ja yhteystiedot päivittyivät yhtään kiroilematta puhelimeen. Yhteystietoihin pitäisi löytää vielä joku vähän WP:n perusjutskia parempi softa.

    Akkukesto on vähintäänkin kohtuullinen, vähällä käytöllä menee 2-3 päivää ja paljolla käytöllä 1 päivä.

    #2
    Toiselle pojalle ostin 800:n lumian ja täytyy sanoa, että käytettävyys tuntuu varsinkin droideihin verrattuna olevan kohillaan. Voisin itse kuvitella käyttäväni.

    Comment


    • #3
      Hyviä vehkeitä. Alkuun kun pääsee niin on mukava käyttää. Parhaita puhelimia Nokialta ikinä. Päivityksillä saa ajan mukana tulevia öröjäkin pois. Ainot mitä kaipaa 800:n niin parempaa akkua ja enemmän mahdollisuuksia asetusten säätöön.

      Comment


        #4
        Toiselle pojalle ostin 800:n lumian ja täytyy sanoa, että käytettävyys tuntuu varsinkin droideihin verrattuna olevan kohillaan.
        Mikäs niissä tökkii? Mä en oo oikein osannut kaivata mitään uutta puhelimelta kun tuo HTC on toiminut sen verran mukavasti.

        Comment


        • #5
          Ite tilasin Saksasta Lumia 800:sen Galaxy S:n tilalle.

          Laittelen sitten kokemuksia kunhan saapuu! :)

          Comment


          • #6
            Täytyy myöntää, että molempiin käytössäni oleviin Lumiamalleihin (800 ja 610) olen ihan tyytyväinen pikku virittelyjen jälkeen.
            Kumpikin ihan aktiivikäytössä tällähetkellä. (toivoisin tietenkin, että tuo 800 hiljenesi minulta edes kuukaudeksi;))

            Comment


            • #7
              Onko muilla Lumia 800:n käyttäjillä ollut ongelmia verkon kanssa? Tuo oma on nyt lähiaikoina alkanut hukkaamaan verkkoaan vähän väliä. Yhtenä hetkenä on täydet tolpat kolmea geetä, ja yhtäkkiä katoaa kokonaan. Sinänsä tuo ei niin vaarallista olisi, kun kuitenkin löytää verkon itsestään hetken päästä, mutta on tässä ruvennut tulemaan huonoa palautetta kun ei muhun saa yhteyttä.

              Comment


              • #8
                Mikä operaattori?

                Comment


                • #9
                  Elisa.

                  Comment


                    #10
                    Ei ainakaan tähän mennessä ole ollut puhelimesta johtuvaa onkelmaa.

                    Comment


                    • #11
                      Alkuperäinen kirjoittaja Jondetski Näytä viesti
                      Elisa.
                      Mulla kans Elisa ja kerran on tullut kommenttia ettei oo saanu yhteyttä vaikka Lumia 800 on ollut taskussa virrat päällä. Tämän mukaan tommosta käy myös muilla operaattoreilla/valmistajilla.

                      Comment


                      • #12
                        Hmm, kai se periaatteessa voisi ihan operaattorihäikkäkin olla. Ihmetyttää vaan kun ei aiemmin ole mitään tämän suuntaista ollut. Ja näitä kommentteja yhteyden saamattomuudesta on tässä parin-kolmen viikon sisään tullut jo about 10. Voisin olettaa etten niistä kaikista ole edes kuullut. Täytyy varmaan kokeilla toisella puhelimella pari päivää.

                        E: Toisaalta, on kyllä välillä harvinaisen rauhallista ollut työmaalla, kun ei välttämättä puhelin soi kertaakaan koko päivänä :D

                        Comment


                          #13
                          Heleposti vois olla operaattorivikakin, täs viimeaikoina naamakirjasta saanu lueskella kun tuttavat, joilla saunalagi/ellun liittymä kiroavat, että ei pääse nettiin tai muuten vain ongelmia soitella.

                          Comment


                          • #14
                            Hei, kuulostaa verkko-ongelmalta. Parin päivän aikana on tuota pätkimistä ollut, Saunalahdella. Ei se heti ole vika siinä phonessa... Itse asiassa päivitysten myötä tuosta on tullut tosi positiivisesti yllättänyt puhelin. Ei paska...

                            Comment


                              #15
                              Noi verkko-ongelmat on vähän sellasia jos kukaan ei soita asiakaspalveluun ja ilmoita viasta, niin niitä tuskin ihan heti korjataankaan. Mulle tapahtui reilu vuosi sitten seuraavaa: Soitin Elisan aspaan ja sanoin ettei 3G toimi sillä alueella missä olin töissä, vastaus oli että kyllä toimii koska kukaan muu ei ole ilmoittanut ettei toimisi. 45min päästä tuli viesti että vikailmoituksenne on otettu vastaan ja tukiasemavika korjattu.. ja niin alkoi 3G rokkaamaan. Samoin on ollu nyt duunissa sellasta että puhelimet tippuu verkosta eikä ota puheluita vastaan, kaikilla työkavereilla Elisa ja kaikilla erilaiset puhelimet... jonkun varmaan pitäis soittaa aspaan mutta kun on niin ihana rauhallista :)

                              Comment


                              • #16
                                Mulla on telefinland ja vähän samansuuntaisia kokemuksia. Kotona on suht huono 3g, lumia näyttää 1-3 palkkia, ja lähes aina kun avaan puhelimen lukituksen näyttää se hetken aikaa "ei signaalia". Voisi vaikka tässä tilanteessa vaihtaa 2g-verkkoon kun wlan on kuitenkin saatavilla. Puhelin on myös muutaman kerran hukannut verkon siten, että mistään et ole pystynyt päättelemään, että näin on käynyt vaan puhelin on edelleen näyttänyt olevansa verkossa, soitot yms eivät vaan onnistu.

                                Comment


                                • #17
                                  Vielä kun saisi noihin Lumioihin VPN:n ja SSH:n niin olisi aina "päivystys" pääte mukana. Androidi oli parempi "nörtteily"-kapula mutta kun alkoi reilun vuoden käytön jälkeen jumittamaan koko ajan niin päätin kokeilla 710:aa. Muuten kyllä olen ollut tyytyväinen tuohon Nokian karvalakkimalliin.

                                  Comment


                                  • #18
                                    Täytyy varmaan soitella sinne Elisalle ja vähän kysellä tyhmiä. Tosin tämänpäiväinen kokeiluni kielii hieman toista. Normaalisti on puhelin taskussa päivät, mutta tänään pidin sitä päivän ajan lautakasan päällä, ja kävin välillä kurkkimassa mikä tilanne. Aina oli hyvät verkot, ja alkoihan se pirulainen soimaankin ihan eri tahtiin :D Ehkäpä se vaan ei tykkää olla taskussa..? Missähän kohti tuossa vehkeessä on antenni?

                                    Comment


                                    • #19
                                      Antennit on alhaalla ja takaa katottuna oikealla suurinpiirtein keskellä. kuva

                                      Comment


                                      • #20
                                        Pojalle kävin hakemassa Lumia 610:n ja ainakin käyttöönotto sujui kivuttomasti. Juniori (10v) otti luurin käteensä ja pari kertaa kysyi, että laittaako tähän hyväksy tai hylkää. Ja nekin oli lähinnä lupapyyntöjä eri palveluille. Täytyypä tutustua itsekin tuohon paremmin, mutta ainakin alku on näyttänyt hyvältä. Ei ole tarvinnut isän neuvoa puhelimen käyttöä.
                                        Pienenä miinuksena tuossa on se, että AB ei toimi, toivottavasti joskus tulee joku kevytversio siitä. Juniorin oma valinta olisi ollut vaatimattomampi alle satasen luuri, mutta minua houkutteli WP tutustuttavaksi, joten piti painostaa kalliimman valintaan. =)

                                        Comment


                                          #21
                                          Eilen rävähti tohon omaan Lumiaan teksti että puhelimeen on saatavana päivitys. Tänään sit laitoin asentumaan sen töiden ohella, 1.5h se asenteli päivitystä starttaillen puhelinta aina välillä uudelleen.
                                          Kohtuu paljon nopeutui tuo oma luuri ainakin tuon päivityksen jälkeen ja mikä tärkeintä netin saa nyt jaettua tarvittaessa.

                                          Muutenkin vieroksuin Lumiaa aluksi mutta eihän tuo oikeasti olekkaan hassumpi keksintö. Kaikki jutut synkkaantuu automaattisesti, nyt esim kaikki kalenterit on synkattuina aina ja muutenkin käyttö windowsin kanssa on naurettavan helppoa :)
                                          Moni haukkuu Lumian turhaan koska ei ole puhelinta pitempään käyttänytkään, ekat pari viikkoa oli itselläkin tuskaa mutta sen jälkeen helpotti. Nyt en enää vaihtaisi takas applen tuotokseen ihan helpolla..

                                          Comment


                                          • #22
                                            Varmaan ihan pätevä värkki niin kauan kun pysyy vakaana ja suorituskykyisenä, mikä ei oikein kummassakaan merkissä, ei Nokiassa, eikä Windowsissa ole oikein vahvin ominaisuus...

                                            Comment


                                            • #23
                                              maneesilla on omakohtaisia kokemuksia Nokian WP-luureista?

                                              Comment


                                              • #24
                                                Ei varmaan ole, koska tästä tuli ihan yhtäkkiä ahaa elämys itsellekin.
                                                Sen jälkeen kun olen ottanu Lumia 800:n käyttöön, niin en ole joutunu jumin takia boottaushommiin kertaakaan.

                                                Ja luuri ollut käytössä enemmän kuin kaksi päivää, ehkä noin puolisen vuotta.

                                                Comment


                                                • #25
                                                  Vain pelkkää mutua;)

                                                  Comment


                                                  • #26
                                                    Lumia 800 on minulle ollut kyllä positiivinen yllätys kun laitteeseen tottui. Käyttölogiikka on yksinkertainen ja selkeä. Nyt kun tuo netin jakokin tuli, enpä enää kaipaa mitään lisää.

                                                    Comment


                                                    • #27
                                                      Helmikuusta asti käytössä ollutta Lumiaa on saanut boottailla n. 3 kertaa muuten kuin päivittämisen takia. Ihan hyvin minusta. Kalenteriin saisi tulla vielä parannuksia aika paljon (viikkonumerot, viikkonäkymä.. ihme ettei MS ole saanut siirrettyä Outlookin loistavasta kalenterista juuri mitään hyvää tuohon puhelimen kalenteriin) ja kovasti odottelen myös pienempiä tiiliä sekä samalla tulevaa tiilien koon vapaampaa muuttamista, mutta muuten on ihan pätevä puhelin. Netin jakaminen oli iso puute, mutta nyt on sekin. Toivottavasti jatkoa seuraa Nokian ja Microsoftin yhteistyönä, ettei vaan jää Nokia pois kelkasta.

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Viikkonäkymät sain eurolla WeekCal ohjelmalla, aika mielenkiintoinen on myös Karttaselain, koko Suomen maastokartat ja Gepsi näyttää oman sijainnin, eikä maksa mitään (!)

                                                        Comment


                                                        • #29
                                                          Kartat on huippu, koko maailman kartta josta todella iso osa ilmakuvana. Kalentereita löytyy sovelluksina ilmaiseksi, sitten vaan kiinnittää sen päänäkymään niin silloin yhtä hyvin käytettävissä mitä alkuperäinenkin kalenteri.

                                                          Comment


                                                          • #30
                                                            Jep, karttojen ja navigoinnin takia siirryin Androidista Windows Phoneen. Kiitos Google kun et koskaan avannut navigointia Suomeen!

                                                            Sit käyttökokemuksia. Puhelin toimii rivakasti ja siirtymäanimaatiot ovat todella sulavia! :)
                                                            Ärsyttävää kun Phone sovelluksen kautta ei saa piiloon contacteja joilla ei ole puhelinnumeroita. Sama sähköpostissa, voisi piilottaa yhteystiedot joilla ei ole sähköpostia.

                                                            Selain on hyvä. Parempi minusta kuin Nysissä.

                                                            Bing searchin tilalle haluaisin kuitenkin sen Google searchin. Onko tämä mahdollista?

                                                            SportsTrackerin Bluetooth HRM palikka EI KÄY Windows Phoneen! *ärrrinmurrin* :( Tämä on kyllä todella uskomaton munaus!

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X