Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Murtovarkaita luvassa, mikä avuksi?

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Murtovarkaita luvassa, mikä avuksi?

    On vähän kinkkinen tilanne päällä porukoiden kämpillä, nimittäin hyvin vahvasti näyttää että tulee rosmoja käymään kunhan silmä välttää. Viikon ajan on muutama manne pyörinyt pihatien päässä, kolunnut postilaatikkoa ja käynyt pihassakin katselemassa ikkunoista sisään naapurin havaintojen mukaan, jättää auton aina kauas ettei sitä nähdä, ja peittää kasvojaan kun tulee ihmisiä vastaan. Poliiseille on koitettu soittaa mutta ei niistä ole mitään apua ennen kuin vahinko on jo käynyt. Tämä on toistunut nyt viikon sisällä 4 kertaa, viimeisimmällä kerralla hetki hämärätyypin katoamisen jälkeen ohi meni pakettiauto, mikä vielä pysähtyi talosta pienen matkan päähän äänestä päätellen. Naapuri suoritti vakoilua ja kuuli rosmon sanovan puhelimeen jotain talon sijainnista että on ihan tien vieressä. Eli aika selvä tapaus, että jotain ne aikoo mutta millä perkeleellä ne pysäyttää?
    Hälytys on, mutta se ei juurikaan lohduta metsän keskellä mihin menee poliiseilla vähintään 20min ja vartiointifirmalla varmaan vieläkin kauemmin. Nähtävästi eivät sentään paukkaa ovesta sisään kun talossa ollaan paikalla, mutta mitäs sitten kun talo on tyhjillään? Pari päivää on ollut varoiksi pihatiellä auto tukkimassa tien, jos joku meinaa tulla pakulla niin joutuu kävelemään 50metriä tavarat kourassa.

  • #2
    Riistakameroita pihatäyteen, niissä alkaa olla kuvienlaatu sellanen että naaman saa ainakin talteen, myös pimeällä.

    Comment


    • #3
      Iso kameravalvonta kylttikin jo itsessään, saattaa vähentää intoa mennä kuikuilemaan. Vielä, kun sisällä majailisi koira, vähentäisi se edelleen intoa pyrkiä paikalle. Aikoinaan romanimyyjättäret lopetti vanhempien luona kaupustelun, kun hommasivat estrellan vuoristokoiran. Eivät oikeen noista hurtista tykkää :)

      Comment


      • #4
        Talossa on 3 koiraa, mitkä kyllä bongasi pulisonkimiehen ja pisti metelin pystyyn, mutta silti tultiin uudestaan kuikuilemaan. Kamera ja vielä siitä ilmottava kyltti voisi olla toimiva, ellei ne sitten vedä sukkahousuja päähän ja kisko kilpiä pois :D

        Comment


        • #5
          Jos varkaat päättää tulla niin ei niitä kyltit tai kamerat pidättele. Arvotavarat piiloon ja vakuutukset kuntoon.

          Comment


            #6
            Suomessa rikoksen suunnittelua ei ole krimnalisoitu, joten siinä mielessä Poliisi ei asialle mitään voi. Valvontakameroista on olemassa myös dummy versioita ja tosiaan varoituskyltitkin saattaa pitää pitkäkyntiset turvallisen matkan päässä. Jos sisällä vielä metelöi muutama koira, niin aika rohkea mies saa olla, joka väkisin sisään tulee.

            Comment


              #7
              Sinänsä en haluaisi pilata iloa, mutta valvontakameroista ei loppupelissä ole mitään hyötyä, jos joku haluaa pölliä jotain. Mitä sitten jos jääkin kiinni. Näyttää vain Kelan kanta-asiakaskorttia ja kääntä taskunpohjat tuomarin edessä nurin. Ei voi maksaa, ei voi mitään. Tavarat on jo myyty ja takaisin ei saa.

              Eihän sitä koskaan tiedä, mutta yleisemmin varkaus tapahtuu ilman ennakkovaroituksia. Ei siten, että varas tiedetään etukäteen ja hänen keikkaa koko naapurusto jo ehtii odotella... :)

              Comment


                #8
                Muutama vuos sitte tuli lättyhyn näiltä mutakuonoilta ja luuri meni. Jäivät kyllä kiinni ja käräjillä oltiin mutta luuria eikä rahoja ei koskaa näkyny. Manneakka (näiden mutakuonojen äiti) kysy multa ennen ku saliin mentiin että "Eikö sulla oo asianajajaa?". Olis pitäny vastata ettei oo ku meinaan puhua totta. Perkele että mä vihaan tuota sakkia!

                Comment


                • #9
                  Jos tuleevat sisään ja koirat on odottelemassa, niin ihan varmuuden varalle kannattaisi tulostaa pienet laput/kyltit, joissa lukee tyyliin "talossa koiria, sisäänmeno omalla vastuulla" tjsp ja laittaa näkyvälle paikalle, esim ovet ja ikkunoiden alle. Ihan oman oikeusturvan kannalta, mikäli koirat on vähän vähemmän ystävällisiä kutsumattomille vieraille.
                  Jokainen tietää kuitenkin millainen oikeusvaltio tämä Suomi on ja millaisia velikultia nämä rainerit mahtaa olla käräjillä.
                  Eihän sitä koskaan tiedä, mutta yleisemmin varkaus tapahtuu ilman ennakkovaroituksia. Ei siten, että varas tiedetään etukäteen ja hänen keikkaa koko naapurusto jo ehtii odotella... :)
                  Nämä kyseessä olevan lajin edustajat ei ole tupanneet mitään einsteineja olemaan. Ei herneitä jos joku sattuukin kuulumaan kyseiseen pulisonkipataljoonaan :)

                  Comment


                  • #10
                    Koirat on kotona yksinään joskus vaan päivisin, suurin kysymysmerkki on se kun sieltä ollaan pois parikin viikkoa kerrallaan mökkeilemässä yms, niin ei ole koiratkaan vahtimassa. Vaikuttaa vähän, että ei muu auta kun kerätä arvokkaat tavarat mukaan, vakuutukset on kunnossa ja ei ollut ainakaan iloinen se vakuutusyhtiön edustaja kun tämän asian tiimoilta niiltä tarkisteltiin.

                    Comment


                      #11
                      Sinisentien ja nelostien varsilla oleviin taloihin murtauduttiin urakalla tässä pari vuotta sitten, asialla oli latvialaiset ja liettualaiset. Mukana oli tosin muutama Jalmari yrittämässä ja yrittivät iskeä ystävien taloon. Aiemmin olivat jo käyneet nuuskimassa ja vakoilemassa. Ystävän vaimo oli töissä ja mies töiden jälkeen päiväunilla yläkerrassa eikä autoa pihassa. Mies kertoi heränneen kovaan ähinään ikkunan alla ja tumma kaveri olikin kiivennyt paloportaita. Oli vaan sanonut olleensa pahoillaan ja palaavansa myöhemmin asiaan hypättyään ensin alas portailta. Eipä onneksi enää näkynyt :)

                      Varsinkin iltojen pimentyessä syksyn tullen alkaa näitä valottomia pakuja näkymään. Syntymäkoti sijaitsee sopivasti tien päässä, jonka varrella talven kylmillään olevia taloja. Kyllä siinä tulee aina valvottua naapureidenkin pihoja ja ilmoitettua epäilyttävistä hiippareista tai jäljistä. Ne rosmoryökäleet ei enää mene siihen halpaan, että jättää valoja palamaan.

                      Comment


                        #12
                        Upotat tiehen sellaista tavaraa jolla auton renkaat puhkeaa, ainoa vaan että pitäisi oman auton kohdalla saa ohitettua tai ylitettyä se jotenkin
                        Takakonttiin tai naapurille ajorampit :-)

                        Meillä kävi latvialaisia sunnuntaiaamuna 2v takaperin klo 6 aamulla kun oltiin kotona nukkumassa. Ei niitä pelottanut koiraverkot eikä se että piha oli täynnä autoja. 5m makuuhuoneen sängystä tyhjennettiin lasi jossa oli käteistä n.200e. Ei voi syyttää kuin itseään, olivat löytäneet vara-avaimen liian helposta paikasta ja sillä sisään. Emäntä kerkesi nähdä auton joka lähti pihasta mutta rekkaria ei....
                        Nykyään ovissa on hälyttimet jotka herättää jos joku tulee sisään sekä kameravalvonta ja kyltti pihaan tultaessa.
                        Eipä siinä voi oikein muuta kuin laittaa vakuutukset kuntoon jos ei vartijaa halua palkata.

                        Comment


                        • #13
                          yks saattais ehkä toimia, et nippu ajastimia ropparista ja yöks aina joka huoneeseen hetkittäin valot palamaan, mut tiiä sitte. Tai esim. yksin kotona 1 tai 2 ota siitä vinkkejä :)

                          Comment


                            #14
                            Laitat pihaan kyltin, että töitä tarjolla.

                            Hee eh...

                            Comment


                            • #15
                              En ole mikään Securitaksen myyntimies, tai edes Securitaksella töissä, mutta ko. puljusta saa alle 50€ / kk laitteiston, joka sisältää monenmoisia rikkareita ja savunilmaisimia. Lisäksi ilmasimista menee hälyt suoraan hälytyskeskukseen josta lähteeki sitten vartija paikalle. Tottakai se vartijan tulo saattaa kestää samalla tavalla kuin poliisinkin, mutta sireenin ulvominen ja vartiointiliikkeen tarrat saattaa ehkä hieman säästää siltä, ettei joka paikkaa pengota ympäri. Lisää esim. täältä: http://www.securitasshop.fi/epages/S.../Products/2480

                              Samanlaisia paketteja on varmasti muillakin firmoilla tarjolla, mutta tuo nyt tuli ekana mieleen. Tuossahan on rikkaraiden lisäksi esim. savutunnistimet, mikä on kyllä iso plussa.

                              Comment


                                #16
                                Elektroniikkarakentelija tekee järjestelmän johon kuuluvat:

                                - liiketunnistin + pihavalo
                                - tuulikaappin asennettu valaisin
                                - äänentoistojärjestelmä, johon tallennettu koiran rähinää
                                Nämä toimivat kukin pienen viiveen saattelemana sekvenssinä.

                                Tutulla oli ongelmana hämärän aikaan hiippailevat vieraat ihmiset, jotka kerran vaurioittivat jopa autoa pihatiellä. Järjestelmän muutaman aktivoitumisen jälkeen ei enää ongelmia.

                                Comment


                                • #17
                                  Itse alalla olleena, voin sanoa että esim tuollainen laitteston vuokraaminen securitakselta kannattaa, tosin vain ja ainoastaan securitakselle. Lasketaas vaikka tuo 36kk sopimuskausi, se tekee noin 1500euroa. Laitteet käytännössä tuppaa kestämään ikuisesti, varsinkin kun puhutaan GSM-laitteista eikä kiinteän puhelinlinjan päässä olevista. Tuon paketin tavarat eivät maksa kolmasosaakaan tuosta summasta.

                                  Siinä tapauksessa kannattaa miettiä jos välttämättä haluaa hälytyskäynnit, mutta siinä menee helposti 30-60minuuttia kun vartija tulee käymään. Jos on vähänkään väleissä naapureiden kanssa, niin ne usein on hieman ripeämmin kattomassa mitä tapahtuu, eikä maksa kuin tekstiviestin hinnan.

                                  Paras tapa yrittää vähentää murtoherkkyyttä on asentaa hälytysjärjestelmä NÄKYVÄSTI, niin että liiketunnistimet ja näppäimistön näkee ikkunoista hyvin. Ainut asia minkä käytännössä hälyttimillä/kameroilla voi estää, on ilkivalta. Ilman hälytinlaitteistoa olevat kiinteistöt ovat usein pommin jäljiltä kun on tuntitolkulla etitty tavaraa tai tuhottu muuten vain, hälyttimien asentamisen jälkeen on vain viety nopeasti mukaantarttuva elektroniikka/yms.

                                  Comment


                                  • #18
                                    Käyttöoveen on vaikea laittaa mitään turvalukkoa parempaa hidastetta, mutta muihin oviin voi asentaa lisäsalvat ala- ja/tai yläreunaan, jotka hidastavat tunkeutumista ja käytännössä vaativat, että tunkeutuja pääsee sisään, jotta saa aukaistua salvat tai sitten melkoisen akrobaatin, jolla on riskinä saada haavat ikkunalasista. Kotona ollessa (yöaikaan) voi käyttää ovissa varmuusketjuja, ne eivät toki paljoa hidasta, mutta sen verran meteliä sen avulla saa aikaiseksi, että herkkäuninen heräilee siihen.

                                    Teillä taisi jo hälyt olla, mutta mainitaan nyt että Verisurelta saa laitteet ja hälytyspalvelun alle 30e/kk, laitteiston asennusmaksu n. 400e päälle. Toki sekään ei täysin poissulje murtoriskiä, varsinkin jos hälytyskohteeseen on matkaa ja avun tulo hidasta. Mutta ei se kovalla äänellä ujeltava sireeni ainakaan houkuttele jäämään viihtymään murtokohteeseen.

                                    Kannattaa muuten tsekkailla pihalta muukin helposti irtoava esineistö talteen tai ainakin kiinnitellä se huolella. Jos eivät sisälle pääse, niin etsitään jotakin muuta kiinnostavaa materiaalia.

                                    Comment


                                    • #19
                                      joo tosiaan kävi ilmi että tuolla ylhäällä et kannattaa laittaa koirista ilmoitus pihalle kyltti tai muu semmonen. senkin varalta jos tulee joku kutsumaton vieras ja ne koirat puree sitä niin sinä olet korvausvelvollinen :D

                                      meidänkin tontin rajalla joku ukkeli oli käynyt poimimassa sieniä yms pari päivää.. kävin ostamassa kyltin ja omista sakemanneista "irvistys"kuvat siihen kylttiin, meniköhän tällein et "Täällä vartioimme me, kulkeminen omalla vastuulla" ei sen jälkeen ole näkynyt.

                                      Muutama viikko sit kun emäntä oli kotona ollut ite olin töissä ja sen auto huollossa eikä mitään autoja ollut pihalla. Oli pihaan tullut auto ja joku aukassut ulko-oven (se on auki asennossa kun kotona ollaan, ja ovessa myös kyltti koirista) ilman että olisi ovikelloa soittanu tai muuta. Koirat reagoi normaalisti show pystyyn(haukkumista) oli emäntä kuullut että ovi meni hyvin nopeasti kiinni ja auto kaasutti pois paikalta. En sit tiedä mitä asiaa oli ollut mutta ei pitkään viipynyt. :D

                                      Comment


                                      • #20
                                        Meillä on mökillä kanssa toiminut koira/kyltti-yhdistelmä. Kerran kävi joku ukko keräämässä mustikoita tienliittymästä ja koira ryntäsi haukkuen tervehtimään. Mustikat levisivät pitkin tietä ja äijä kävi kuumana kuin hellankoukku. Näytin sitten kylttiä ja totesin, jotta parempi kerätä marjat jonkun muun tontilta tästä lähtien.. ;)

                                        Comment


                                        • #21
                                          Hommaat http://www.elisa.fi/vahtilive ja teet vaikka paikallisen metsästysseuran tms kanssa "vartiointisopimuksen" ;)

                                          Comment


                                            #22
                                            Jos hälytinta miettii, on tosiaan muitakin vaihtoehtoja joissa saa vartiatkin jotka ei pakota tekemään 3v sopimusta. Jos kuukausimaksut pelottaa niin onhan noita standalone laitteita, mutta jos sijoittaa isoja rahoja vehkeisiin, mutta niitä ei kukaan valvo, mistä tiedät että ne toimii? Entäs kun olet sillä työmatkalla / lomalla ja tulee kutsumattomia vieraita, niin kyllä hidaskin vartija on nopeempi kun ottaa äkkilähtö takas Suomeen. Muistakaa vaatia tuplayhteydellä oleva keskus, että on sekä gsm että ethernetti, et sen voi kytkeä laajakaistaan, niin ei gms jammerilla hiljennetä sitä hälytintä jo pihalta.

                                            Comment


                                            • #23
                                              Noista hälyyttimistä tarkotin vain sitä, että jos on pariksikin viikoksi lähdössä reissuun, niin roudaa arvokamat johonkin jemmaan, hälyttimen huutaessa ei kovin moni rosmo kehtaa jäädä kauaksi aikaa penkomaan paikkoja. Siihen kun lisätään vielä vartiointiliikkeen tarrat, niin pyörähdys on yleensä minuutin-parin mittanen, jonka jälkeen yleensä lähetään jo karkuun.

                                              Jos vielä lisätään pihatielle jokin este ettei kovin lähelle pääse edes autolla, niin hankaloittaa nopeaa hommaa entisestään. Tosin tuollainen este voi olla paloturvallisuuden kannalta ikävä asia; jos hiippari tuikkaa kiukuspäissään talon palamaan, ei paikalle pääse edes palokunta kovin helposti.

                                              Comment


                                              • #24
                                                Hullummalla saattais tulla mieleen mm. Pesäpallomaila, haulikko, väijy ja korpilaki.
                                                En siis ehdota tai kehoita.

                                                Comment


                                                • #25
                                                  Tällaisia tilanteita katsellessa joskus tuppaa hieman harmittamaan, ettei ole jenkkityylistä lainsäädäntöä oman tontin suhteen täälläkin...

                                                  Comment


                                                  • #26
                                                    Ei se Jenkeissäkään (yleisesti, osavaltiokohtaisia eroja paljon) oma tontti mitenkään Suomea suojellumpi ole, saman hätävarjen liiottelun ja tapon syytteen saa jos jonkun lahtaa kuoliaaksi. Kotirauha sitten seinien sisällä on vähän eri kaliiberia, silloin ei ole olemassa itsensä suojelulle rajaa riippumatta mitä murtomies tekee. Aseettoman murtomiehen saa ampua varoittamatta ilman seurauksia, tai no siivota pitää sitten jäljet.

                                                    Comment


                                                    • #27
                                                      No, lähinnä juurikin tuota kodin puolustamista hain tuolla tontilla hieman ympäripyöreästi. Suomessahan jos menet vaikka perinteisellä pesarilla hivauttamaan ampuma-aseella varustautunutta murtovarasta omassa kodissasi, niin tod.näk saat itse syytteen tapon yrityksestä/törkeästä pahoinpitelystä ja lisäksi muhkea korvaussumma kärsimyksistä varkaalle. "Oikeusvaltio" kun on.

                                                      *edit* pahoittelut modeille jos menee liikaa politiikan tms. puolelle.

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Eräs perhetuttava on jonain voimankäyttökouluttajana. Ilmeisesti työkseen potkii päähän esim. poliisikoulun kouluttajia. Juuri näistä Liettuan miehistä juttelin kun viimeksi tavattiin, tuli puheeksi kun heillekin oli sattunut ovikelloa soittamaan joku yrittäjä. Tämä oli vetänyt äijän ovesta sisälle tuulikaappiin ja ottanut kameralla hyvät valokuvat "taulukauppiaasta".

                                                        Samaten sanoi että jos kadunvarressa on selvästi sen näköinen paku parkissa ja jampat istuu tuntikausia kytiksellä niin kävelee suoraan kohti ja alkaa kirjaamaan mahdollisimman tarkkoja tietoja autosta ja kameralla kuvat. Ei ne sieltä ala päälle käymään.

                                                        Comment


                                                        • #29
                                                          Höh, samankaltainen tilanne nyt täälläkin. Punainen pakettiauto (tranportteri) puolan rekkareissa ajeli meidän asuntoalueen läpi. Äijä ajeli hiljaa ja akka repsikan paikalla ikkuna auki ja kuvasi talot kameralla.. Naapuri oli kyllä noheva ja otti niistä videota ja näytti keskaria! Kuulemma Turun seudulla auto nähty aikaisemminkin ja jonkun ajan kuluttua pihoista hävinnyt materiaaalia.

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Mitenhän Suomen lainsäädäntö katsoisi sellaista, jos virittelisi asuntoon sisälle vahingoittavia, muttei tappavia ansoja ja niistä olisi varoitukset asunnon sisällä?

                                                            Miten lainsäädäntö voi puuttua siihen, että olet itse tehnyt omaan käyttöösi hengenvaarallisen jatkoroikan, jonka avoimet johtimet kattavat esimerkiksi todennäköisimmän murtautumisreitin edustan asunnon sisäpuolelta? Eli paikasta, johon sinun pitää luvattomasti tunkeutua joutuaksesi kyseisen aparaatin vaikutusalueelle? Ja ikkunan vieressä olisi vaikkapa sähkövaarasta ilmaiseva varoituskyltti?

                                                            Entäpä murtovarkaan vangitseminen asuntoon, kun ainoa sisään- tai ulospääsyn mahdollistava aukko talossa sulkeutuu ja varkaan takana?

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X