Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Mitäs näit tänään liikenteessä?

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Kiskaisin ässällä eilen naapurin mummelin veljen nissanin ojanpohjalta ylös. Hyvinhän se sieltä nousi, mutta täytyy todeta ettei välttämättä kaikilla joilla vielä ajokortti on, sitä enää tarvisi välttämättä olla.

    Comment


      Taas oli auto hassussa asennossa tuossa ykkösmotarilla kun palailin tontilta Turkuun. Tällä kertaa vähän vanhempi farkkuvolle, joka oli Hesaan päin menevän puoliskon vasemmassa reunassa eli keskikaistaleen puolella perä edellä penkassa. Ja noin 45 asteen kulmassa ihan kuin olisi peruuttanut takaviistoon vasemmalle ja ajanut itsensä sinne. Kun mitään muita helposti havaittavia jälkiä ei siinä penkassa ollut jäin ihmettelemään miten sinne oli päässyt. Muutama päivä aiemmin oli joku Saab poistumisrampissa vähän samaan malliin.

      Comment


      • Ainakin 0,5x0,5m kokoisen lumipaakun keskellä tietä kotimatkalla. Isolla tiellä mun puolella keskiviivan tuntumassa. Alueella rajoitus vain 60km/h, mutta mutka ja mäki kyseisessä paikassa niin tuli hieman kiire väistämään, kun aika silmille tuli. Onneksi oli muuten sula tie, ettei ollut sitä perinteistä 10cm loskakerrosta. muuten olisi saattanut olla enemmänkin käsiä ohjaamossa tai vaihtoehtoisesti lunta välijäähyn reikä täynnä.

        Comment


        • Tuulimyllynlämmittäjiä, pikkusen kun liukastaa, niin ajetaan 30 km/h, vaikka rajoitus sallis sen 60.

          Voiskai kuitenkin letkaa vetää vaikka sitä 50, jos kovempaa ei kärsi mennä, kuitenkin neliveto siellä keulilla jarrutti ja ei ollu traktori.

          Comment


          • Kutostiellä Hammaslahden ohituskaistalla oli jollain vajaaveto lähtenyt näpistä. Kolme autoa rutussa ja pelastushenkilökunta paikalla.

            Edit: Olikin näkyy 4 autoa, Karjalainen: Neljän Henkilöauton Ketjukolari Lappeenrannantiellä
            Viimeksi muokannut turbokiisseli; 1.2.2013, 18:51.

            Comment


              Sörnäisten ja hermannin rantateillä tusinan verran saksankilpisiä Cooper-eja. Kaikissa joku numero sekä etu- että takalasissa, ilmeisen varovaisia talvikuskeja ratissa. Kaikki vaikuttivat olevan S-malleja, ja seassa oli sekä normi-minejä, paceman että countryman malleja.

              Eilen oli vissiin parilta mennyt vähän jarrutus pitkäksi kun viikin mäen alla ihmettelivät puskureittensa kuntoa jonkun kolmannen auton kanssa.

              Tätä on jatkunut pari päivää, mitähän tuossa on meneillään? Joku uusien omistajien talvileiri?

              Comment


              • Minin jälleenmyyjäkoulutus tms. on Helsingissä. Uusia Minejä on kaikkiaan noin 150kpl Helsingissä ja myyjiä ympäri maailmaa, joten arvatenkin osalla on vähän heikko talviajotaito.

                Comment


                • Noin E38 korisen pemarin parkissa, missä joku amis500 korisarja (epic), perä pysäköintikiellon vaikutusalueella ja keula invapysäköinnin vaikutusalueella.
                  Kuskina joku 40-45v.

                  Ihan hyvä suorite.

                  Comment


                    Paimiosta palatessa motarilla keskikaistaleen puolella joku punainen pikkuauto pers edellä penkassa. Kaarinassa maasturi (kirjaimellisesti varmaankin) ulosajokaistalla nenä edellä ojassa ja sokerina pohjalla vanhalla ykkösellä hautuumaan kohdalla hinausauto tien sivussa. Ja sen vieressä hiekoitusauto, joka oli lähtenyt lapasesta pyörätietä huoltaessa. Oli siinä ajoradan ja pyörätien välissä aika syvällä penkassa.

                    Miten moottoritiellä (vieläpä kasikympin rajoitus päällä) normaalissa talvikelissä (ja sitä todellakin tänään oli, ei millään muotoa liukasta) ja suht hiljaisen liikenteen aikana saa auton menemään omia polkujaan pois ajoradalta?

                    Comment


                    • Puristamalla, niskajykkänä liukkaudenpelossa liikaa ratista.

                      Comment


                        Moottoritiellä päivällä lumipyryssä monta uudehkoa autoa, jotka tuli eteen melko yllättäen pyryn seasta, kun ei ollut valoja takana olleenkaan päällä. Edessä sitten hienosti ledinauhat loisti, oi tätä nykyaikaa...

                        Comment


                        • Tuostahan taisi joku clubiveli painavaa sanaa kirjoittaakin forumille jokuaika sitten, jotta Suomenoloihin pitäisi uusissakin autoissa olla pakolla päälle kytkeytyvät takavalot.
                          Päälehän ne toki saa, mutta moni ei muista, halua, viitsi ja rumps...

                          Comment


                            Niin, puristavat kai rattia kun kaikki säätiedotukset varoittelevat huonosta tai hyvin huonosta kelistä. Tänäänkin oli 80 kyltit ja pari päivää sitten satanen aika runsaassa loskapaskassa. Nuo rajoitukset oli ihan väärinpäin, mutta ei ollut eka eikä viimeinenkään kerta kun näin käy.

                            Comment


                            • Kausalassa tuli A6 farkku vastaan ja morjensti :D Onko Audi kuskeilla yleensäkin tapana moikkailla toisiaan? :)

                              Comment


                              • Eikö kautta historian eliitin yms paremman luokan elävät ole pitäneet tapana tervehtiä kohdatessa?

                                Comment


                                  Niin. Polttoaine on vissiin vieläkin liian halpaa kun edelleen tulee muitakin kuin tuttuja vastaan kun ajelee huvikseen hurua.

                                  Comment


                                    Eilen ajeli edellä hetken aikaa VW Vento, jonka takaloosteriin oli tunattu irtokirjaimilla RENTO :P

                                    Comment


                                    • Kolmikulman parkissa oli keskellä kahta paikkaa Q7 V12 tdi, rekkari taisi olla äit-33. Köyhä? :D

                                      Comment


                                        Lompakon paksuus kuittaa onton pään.

                                        Comment


                                        • Re: Mitäs näit tänään liikenteessä?

                                          Keyless entry hä:
                                          https://www.dropbox.com/sc/e7wvmexnsr9okfu/I3jilQJPih

                                          Comment


                                          • Ennätit jo aamutuimaan käydä lumihommat tekemässä.

                                            Itsekin tuossa heräilin klo 4 pintaan ja aloin päivän ruokaa laittelemaan, kun muutakaan tekemistä hirveesti ole.

                                            Mitä nyt n.5 senttiä oli lunta yöllä satanut, siis pihan ja auton puhdistus.
                                            Tais mennä auton puhistuksessa enemmän aikaa, kun pienen pihan kolaamisessa, mutta näin.

                                            Comment


                                            • Tapahtui muutama päivä sitten paikallisen shellin parkkipaikalla. Näin kun teinipoika veti golffilla käkkärikäännöksen liikkuvan rekankeulaan kylkieellä. Rekka ajoi kävelyvauhtia ja golffi tuli poikittain ~30km/h. Hyvin sattu keskelle keulaa. Rekkakuskia tais lievästi vituttaa kun ei noussut edes autosta ulos vaan alko soittamaan ensimmäiseksi.

                                              Comment


                                              • naapurissa tänä aamuna eräs mies "pesi" kuraisia foordin puskureita lumiharjalla dipaten harjaa välillä lumihankeen.

                                                Comment


                                                  Varmaan jonkin n.80v mummon vanhan Fordin ratissa. 50 alueella vauhtia sen verran, että mun mittari nippa nappa nousi (alkaa 20km/h:sta) ja siitä huolimatta jokaiseen mutkaan piti vielä jarruttaa, ettei vaan lähde luistamaan kun on niin "liukasta".

                                                  Comment


                                                    Valkeakosken liittymässä C4 sitikka meinaa ensin tulla kylkeen ja sitten valoshow ja keskari. Siis luuleeko nämä ihmiset ihan aikuisten oikeesti, että moottoritielle tulevaan on väistettävä?

                                                    Comment


                                                    • Alkuperäinen kirjoittaja nomoreford Näytä viesti
                                                      Valkeakosken liittymässä C4 sitikka meinaa ensin tulla kylkeen ja sitten valoshow ja keskari. Siis luuleeko nämä ihmiset ihan aikuisten oikeesti, että moottoritielle tulevaan on väistettävä?
                                                      Ettei sattunut olemaan ruotsin kilvillä sitikka? Siellä näet pitää väistää rampilta tulijaa.

                                                      Comment


                                                        Kyllä tää oli ihan suomen kilvissä. Kuskin kansalaisuudesta ei oo tietoa, kun kommunikointi oli kansainvälistä.

                                                        Comment


                                                        • Päivä naurut tuosta "ei tietoa, kun kommunikointi oli kansainvälistä" :D

                                                          Comment


                                                            Lunta kuljettavan kuorma-auton jossa oli lämpölava.

                                                            Comment


                                                              Eilen kolmen jäkeen motarilla konepeltiä taluttavan naisihmisen, potilas josta kyseinen pelti oli tippunut oli CarinaE. Saattaa olla mukavaa ajella moisen perässä, kun pelti lähtee lentoon.

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X