Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Auton rahoitus..?

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Jokin aika sitten tuli eläkkeistä ja elintasosta juttua radiosta, ja joku ekonomisti totesi, että nykyihminen on usein rikkaimmillaan kuolinpäivän aamuna, pesämunaa on kertynyt ja tulot ovat suuremmat kuin menot.
    Minusta tämä on hieno tavoite. Kokisin varsin ahdistavana ajatuksen, että oman kuolinpäivän aamuna olisin elämäni köyhimmässä tilanteessa ja menot suuremmat, kuin tulot. Toisaalta, onhan se vähän hassu tilanne, että useilla meillä on elämän suurimmat menot silloin, kun tulotaso ei ole parhaimmillaan ja silloin, kun tulotaso on päässyt kasvamaan, alkaa velatkin olemaan maksettuja. Mutta niin se vaan menee. Jos omillaan elää, niin aika vaikea muunlaista suoritetta on elämässään tehdä.
    Viimeksi muokannut Ilkka L; 3.3.2012, 15:02.

    Comment


    • Minun periaatteeni on kyllä sellainen että nyt tällä hetkellä 35v lainaa on tuvasta maksettavana vielä ns. mukavasti (189Ke) ja juuri nythän elämä on juurikin sitä ns. parasta aikaa... On kuntoa,jaksamista,intoa ja sen sellaista tehdä ja unelmoida monenmoisesta... Tulotasoni jaksamisen rajoilla (50Ke/v) olen aikoja sitten päättänyt että elämä on juuri nyt! Ei 75v vanhuksena rahaa piironginloorat täynnä,tuvat maksussa yms. Mutta ei enää halua ajaa kivoilla autoilla,pyörillä ja matkustella.
      Jos haluan jotain. Ostan myös sen, tietenkin maksukykyni rajoissa, mutta homma on kuitenkin yksinkertainen että ruumisautoon ei peräkärryä rahoillensa saa mukaan...

      Ja profiilin autot on velattomia, vaikka eihän ne nyt mitään olekaan ;)

      Comment


      • Aiemmin tuli vaihdeltua noita ajoneuvoja siihen tahtiin, että joka laitteesta jäi aina se jotain 1 -5 t€ miinusmerkkistä rahoitusta käteen.
        Oli uudennapeata V6 Omegaa, turboCalibraa T4 Volvoa ym.

        Nykyään ei enää kyllä pätkääkään kiinnosta elättää rahoitusyhtiöitä, joten viimeisimmät autot on ostettu ihan suoralla rahalla.

        Tosin viime taantuman yhteydessä vaihtui pakon sanelemana työpaikkakin, ja tulot kutistuivat sopivasti >55 t€ -> 35 t€, joten nykyään palkkakuopassa ei paljon uusia autoja ostella...

        Asuntolainaa on onneksi enää "vain" 30 t€ jäljellä.

        Comment


        • Menee kaiketi vähän aiheen vierestä mutta liittyy auton vaihtoon :D

          Itselläni on sellainen tilanne että olisin mahdollisesti vaihtamassa autoa ja uusi auto olisi autoliikkeestä. Kysymys kuuluu siis.

          Omasta autosta on velkaa 12000e ja sain liikkeeltä tarjouksen että hyvittää 10.500e nykyisestä autostani. Uusi auto maksaa 14.500e. Vanhaa velkaa jäisi 1600e maksettavaa. Heidän lähettämässä tarjouksessa luki että uutta autoa jäisi maksettavaa 6.150e?. Eli miten tuo hyvitys asia menee? Itse olem käsittänyt että maksavat pankille tuon 10.500e ja itse otan uuden lainan jossa om se uuden autonlaina+vanha eli 14.500+1.600e.

          Kiitos neuvoista jo etukäteen :)
          Viimeksi muokannut Killeri; 23.6.2018, 23:44. Perustelu: Tapatalk-allekirjoitus poistettu.

          Comment


          • Asia selvisi jo :D meni niinkuin ajattelinki :D
            Viimeksi muokannut Killeri; 25.6.2018, 19:37. Perustelu: Tarpeeton lainaus poistettu.

            Comment


              Ketjun aiheeseen löyhästi liittyen, tulipa kokeiltua tuo Rahoituskumppani (autollecom). En ole aiemmin tutustunu mutta eipä siinä mitään ihmeellistä ollut.

              Meni koko lailla näin.

              Laitoin auton myyntiin nettiautoon. Samana päivänä potentiaalinen ostaja otti yhteyttä ja kysyi onko tuollainen rahoituskumppani tuttu kuvio. Ei ollut tuttu mutta en nyt heti laittanut vastaankaan. Ostaja teki kaiken legwörkin eli haki itse itselleen hyväksytyn rahoituspäätöksen jne.

              Seuraavana päivänä rahoituskumppanilta soitti joku ihminen ja varmisteli vielä asian, kauppahinnan jne ja varasi ajan paikallisen A-Katsastuksen konttorille seuraavaksi päiväksi.

              Taas seuraavana päivänä kävin siellä konttorilla näyttämässä henkkarit että olen kuka väitän olevani ja auto kollattiin läpi aivan kuin normaalissa vuosikatsastuksessa. Jos olisi ollut alle 2kk vanha leima A-Katsastuksen asemalta niin autoa ei olisi tarvinnut tutkia uudestaan. Nyt oli 1kk vanha leima mutta eri asemalta niin koko homma alusta uusiksi. Konttorilta lähti tieto rahoitusyhtiölle että myyjä ja auto on tsekattu ja kunnossa.

              Siitä taas seuraavana päivänä tuli sähköpostiin kaksi sopimusta, toinen myyjän ja rahoitusyhtiön välinen johon täytetään trafin varmenne ja oma tilinumero. Toinen on yleinen kauppasopimus myyjän, ostajan ja rahoitusyhtiön välille.

              Siitä taas seuraavalle päivälle tällit ostajan kanssa, auton normaali ihmettely ja kun oli ns. kättä päälle niin molemmat allekirjoitti sähköisesti sopimukset siinä paikalla ja ostaja lähti uuden autonsa kanssa jatkamaan matkaa. Tämä osui viikonlopulle ja nyt, tiistaina aamulla eli toisena pankkipäivänä sen jälkeen tupsahti sovittu summa minun tilille.

              Ihan toimiva kaikenkaikkiaan kaikille osapuolille ja jäi ihan hyvä kokemus, mitä nyt vähän tuntui turhalta käyttää just katsastettu auto uudestaan tutkittava heti muutaman viikon jälkeen mutta eipä siinä nyt ollut kuin puolen tunnin menetys, mitään kuluja siitä ei myyjälle tullut.

              Comment


                Itsellä samanlainen kauppa karahti kiville, kun ostajalle selvisi lainan hinta. Oltiin jo konttorilla viemässä autoa tutkittavaksi. Jos nyt en väärin muista, niin 4te lainalle olis tullu 1500e hintaa ja jotain käsittelymaksuja päälle, mut semmosta se taitaa tällä hetkellä olla.

                Comment


                  Niinhän se joskus on, että ensivilkaisulla edulliselta vaikuttava rahoitus saattaakin tuottaa melkoisen yllätyksen. Oma esimerkkini ei liity autoihin, mutta aurinkopaneleiden hankintaan. Siinä maksuehdon erimielisyyksien johdosta päädyin ottamaan myyjän ehdottaman Santanderin rahoituksen. Siinä oli puoli vuotta kulutonta maksuaikaa, mutta päätin kuitenkin tarkistaa, että millaisia kuluja rahoituksella oli. Ja olihan niitä melkoinen summa. Käsittely ja lainanhoitokuluja laina-ajalta tuli tuhansia euroja. Otin sitten omasta pankistani peruskorjauslainan, joka tuli todellakin paljon edullisemmaksi kuin Santanderin "edullinen" rahoitus.

                  Comment


                    Ei liene mikään yllätys tai salaisuus että rahoitusyhtiöt eivät tee hyväntekeväisyyttä vaan varsin tuottavaa bisnestä. Toissapäivänä viimeksi erään finanssialalla pitkän uran tehneen ihmisen kanssa keskustelin asiasta ja siitä miten vähän ihmisillä lopulta on nykyään oikeasti käsitystä omasta henkilökohtaisesta taloudestaan. Monelle on aivan hepreaa aivan yksinkertaiset prosenttilaskut, korot ja kulut ja perustamismaksut. Eikä rahoituksia tarjoavat yhtiöt tee asiasta yhtään sen helpompaa. Mainostetaan puolen sivun kokoisilla kirjaimilla 0,99% lainakorkoa autorahoituksiin ja pienellä präntillä sivun alareunassa on 250€ luoton perustamiskulu ja 15€ kuukausimaksu. Siinä kun minimilyhennystä hinkkaa niin pääoma ei lyhene käytännössä lainkaan.

                    Mutta tällaiseen yksityishenkilöiden väliseen kauppaan tuollainen autolle.comin rahoitus oli varsin toimiva ratkaisu ja tuo käytettyjen autojen markkinoille vähän likviditeettiä. Äkkiseltään luulisi että ei joku 5000€ niin iso raha ole mutta harvalla 5k€ auton ostajalla on 5k€ löysää taskussa. Onhan niitä ihmisiä joilla on massia mutta ei ne välttämättä ole samoja autoja ostamassa. Aina sanotaan että autokaupassa ei tarvi löytää kuin se yksi ostaja, tuollainen mahdollisuus poistaa yhden esteen siitä prosessista.

                    Comment


                      Massipäälliköillä on massia usein sen takia, ettei ne rahojaan laita kalliisiin autoihin, koska se on kohtuu varma tapa päästä rahoistaan eroon.

                      Siitä on aikaa melko kauan aikaa, kun olen käyttänyt ulkopuolista rahoitusta auton hankintaan. Silloin oma OP hyvinkin tarkkaan tiedusteli että millaisesta autosta on kysymys. Halusivat kuutioida juuri sitä, että auton arvo ei laske nopeammin kuin laina lyhenee. Toisin sanoen lainan maksuerät tuli sellaiseksi ettei sitä vaaraa liion ollut. Tässä tulee sitten toinen mutta, eli etenkin kallimman pään autoissa, yli 50k€, saattaa maksuerä yllättäen ollakin niin suuri, että pankki katsoo että asiakas ei selviä lainanmaksusta, etenkin jos taustalla on jo olemassa monen sadan tonnin asuntolaina. Pankki ei halua että asiakas ajautuu maksukyvyttömyyteen liian suurien lainanhoitokulujen takia.

                      Sitä en tiedä miten autoliikkeen rahoituskumppanit tämän asian laskee, vai laskevatko ollekaan. Riittääkö niille vain se, että luottotiedot on kunnossa ja kuukausitulot säännölliset. Mutta epäilemättä juuri tällaisissa muutaman tonnin autoissa tuollainen rahoitusjärjestely etenkin yksityisten välisessä kaupassa saattaakin olla tekijä, jolla auton saa helpommin myytyä.

                      Comment


                        Eiköhän näihin kaikkiin luottoihin ole tulossa muutosta, kun tuo positiivinen luottorekisteri tulee voimaan ensi kuun alussa.

                        https://www.vero.fi/positiivinenluottotietorekisteri/

                        Comment


                          Mä olin jo vaihtamassa harrasteautoa kalliimpaan ja huvikseni kysyin OP:sta lainatarjousta. No vastaus oli se, että laskurilla voit kattella. Korko olis ollu about 10%. Totesin, että en kyllä noin kipeästi tarvitse mitään. Kämppä maksettu ja talletuksiakin tilillä... Ne ovat rakentaneet systeemin niin, että kallista lainaa saa helposti ja sitten sen järkevän hintaisen saaminen on auttamattoman hidasta. Onneks ei oo penniäkään enää lainaa tuonne. Varmaan 25V asiakassuhde takana, kaikki lainat lyhennelty etuajassa pois ja toi on parasta mihin ne pystyy...

                          Comment


                            Vaikeaa oli myös minulla, kun kysyin mökille saunaa/vieraskämppää varten lainaa muutama vuosi sitten. Kolmeen kuukauteen ei kuulunut mitään ja kun lopulta laitoin viestin että jos tällä viikolla ei tule päätöstä, otan lainan muualta. Sen jälkeen soitto tuli seuraavana päivänä ja kyselivät kilpailevan tarjouksen korkoa. Lopulta teki tarjouksen, joka oli hyvä, sekä mukaan sain vielä korkokaton. Se oli yllättävän hyvä, näin jälkiviisaana.

                            Comment


                              Lokakuussa kysyin kanssa omasta pankista lainatarjousta auton ostoa varten. Ei jääny kuin jonkun 4-5% kalliimmaksi kuin myyjäliikkeen (K-Auto) tarjoama rahoitus. Asuntovelkaa on itelläkin mutta noin yhden vuoden nettotulon verran jäljellä ja kuukausieräkin alle 10% nettotuloista. Mutta pankit on pankkeja, ei niitä kiinnosta joku kymppitonnin autorahoitus kun voi keskittyä 300k€ asuntolainoihin. Nykyään saa vähintään kaksi viikkoa jonottaa lainaneuvotteluun aikaa niin lienee ihan vaan jonkunlainen priorisointikysymys myös siellä lainanantajan päässä jos tuntuu että ei kovasti lainatarjousten teko kiinnostele.

                              Comment


                                Pankin tarjoamissa rahoitusvaihtoehdoissa joutuu kyllä perehtymään tarkkaan millaiset kokonaiskustannukset missäkin vaihtoehdoissa lainalle tulee. Pankin marginaali on ehkä ainoa asia josta voi neuvotella. Katsoin huvikseni mitä vaihtoehtoja OP tarjoaa 15 k€ lainalle 5 vuoden maksuajalla: Osamaksu, jossa auto on vakuutena, kokonaiskustannus 17 700 € ja makserä 280 €, todellinen vuosikorko 6,2 %. Pankkilaina, jossa vakuutena on jotain muuta omaisuutta, viitekorkona 12kk euribor ja kokonaiskustannus 18 345 € ja maksuerä 302 €. Kolmas vaihtoehto on vakuudeton täsmäluotto,kokonaiskustannus 20 355 € ja maksuerä 340 €, todellinen vuosikorko 13,5 %.

                                OP:n osamaksu on samakaltainen vaihtoehto kuin hopsis mainitsema Rahoituskumppani, eli sopii hyvin yksityisten väliseen kaupankäyntiin.

                                Comment


                                  S-pankin laina oli vielä joku aika sitten helppo ja yllättävän edullinen ei-vakuudellinen vaihtoehto. Mökin kattoremonttiin laitettiin hakemus 15ke:stä ja menikö siinä joku vartti ja rahat oli tilillä hakemuksen laitosta. Siis kaikki netissä ilman kenenkään kanssa keskustelua.Vähän silleen yllätti jopa, että miten se nyt noin helposti tuli. Pakko oli sitten tilata se kattoremonttikin, kun ne rahat oli jo tilillä.
                                  No sehän ei ole tietenkään edullisin vaihtohto enään, mutta kun saatiin minimi marginaalilla silloin niin ei se hirveän vaikea ollut hyväksyä tarjousta. 4.5%+3kk euribor+12.5e/kk tiilinhoito. Toihan tilinhoitoha nostaa tietysti todellista vuosikorkoa.
                                  Anyway jos tuo OP:n tarjous autolainalle 6.2% korolla on totta niin sehän on älyttömän hyvä. Siinähän on todella pieni marginaali sillon, kun 3kk euribori huitelee 4%:ssa. Tietysti se on vakuudellinen laina ja onko se siinä joku ehto paljonko on max rahotusosuus?
                                  Viimeksi muokannut Puuhapete; 4.3.2024, 15:47.

                                  Comment


                                    Mulla on nyt joku inan alle 5% kiinteä korko autorahotuksessa ja pidän sitä vähän kalliina. Ehkä just sen takia koska joka puolella näkee niitä 0,99% tai 1,99% mainoksia.

                                    Comment


                                      Joo onhan noita tarjouksia välillä näkynyt, mutta mihin ne lainat perustuu, että mennään yleisesti käytettyjen euroborien alle? Liikkeen omia rahoituksia tai paremmin osamaksuja?

                                      Comment


                                        Eiköhän kokonaisuus ratkaise. Jos myy 10000€ auton 15000€ lappuhinnalla ni voi kai sille laskee vähän persnettoa korollekin.

                                        Comment


                                          En ole siis ikinä ostanut autoa liikkeen tarjoamalla rahoituksella ja nyt voi olla tilanne, että sellaista on pakko käyttää. Aina ollut pankkilaina, joka on kytketty euriboriin. Aikaisemmin sai helposti lähes asuntolainan marginaalilla omasta pankista jos vain johonkin tarvitsi, mutta nyt en jaksa enää sitä vakuusrumbaa etc. En halua pantata taloa tai mökkiä enää pienen autolainan takia. Viimeksi pankin tarjoama rahotus volkkarille oli ihan ok, nyt halusivat tarjota vakuudetonta luottoa, joka on auttamatta kallista nykyään.
                                          Autoliikkeet ei ole pankkeja, eikä ne tappiollista kauppaa ikinä tekisi, että kyllä ne voitolle tosiaan pakosti jää, vaikka olisi lainan kulut ja korot piilotettu auton hintaan.Toisaalta kuinka usein liike rahoittaa näitä, varmaan melkein aina se on jokin kolmas osapuoli, josta se rahoitus oikeasti tulee.
                                          Viimeksi muokannut Puuhapete; 6.3.2024, 11:10.

                                          Comment


                                            Eipä taida enää olla niitä autoliikkeen omia osamaksuja tarjolla. Joissakin tapauksissa maahantuoja/tehdas saattaa järjestää hyvinkin edullisia, jopa nollakorkoisia lainoja uusiin autoihin mutta eiköhän nekin tule loppupeleissä jonkun rahalaitoksen kautta.

                                            Comment


                                              OP Yrityspankki lukee meiksin autorahoituksessa joka K-Auton tiskillä tehty.

                                              Edes Keskon kokoisen toimijan ei ole järkevää sekaantua autorahoituksiin, pelkästään aiheeseen liittyvä lainsäädäntö ja valvonta on niin hankalaa että helpompaa ulkoistaa johonkin asiaan erikoistuneelle santanderille.

                                              Comment


                                                Alkuperäinen kirjoittaja hopsis Näytä viesti
                                                Mulla on nyt joku inan alle 5% kiinteä korko autorahotuksessa ja pidän sitä vähän kalliina. Ehkä just sen takia koska joka puolella näkee niitä 0,99% tai 1,99% mainoksia.
                                                Mutta kysymys nyt kuuluukin, että millaiset kulut noissa 0,99 % tai 1,99 % rahoitustarjouksissa on? Jos joka maksuerään tulee kymppejä lisäkuluja, niin muutaman vuoden laina-ajalla tulee maksettua ylimääräistä tonneja siitä halpakorkoisesta rahoituksesta.

                                                Comment


                                                  Kamuxin myyjältä tätä kokeilin tiedustella, mutta se ei asiaa pystynyt selvittämään :D

                                                  Comment


                                                    Kai se joku 15€ on semmonen basic normal kulu per maksuerä. Sitten joku posketon 250€ luotonperustamismaksu vielä päälle. Viisikin vuotta kun maksaa noilla ehdoilla niin kyllä siitä toista tonnia tulee helpostikin.

                                                    Ja se aina yhtä vitsikäs toimitusmaksu joka voi kanssa olla satasia. Mutta semmosta se on, kai se olis helpompi käsittää jos olis kuluton ja koroton rahoitus ja se auto maksais vaikka 2000€ enemmän.

                                                    Oon ehkä vähän ylihysteerisesti lyhentäny tota omaa autorahoitusta. Katoin että vajaan viiden kuukauden aikana yli 6000€ menny rahoitusyhtiölle. Olis kai se ehkä voinu tuottaa jotain kautta enemmän kun rahoituskorko toisesta päästä syö mutta jotenkin vanhanaikainen ihminen tossa suhteessa ja tahtoo päästä nopeesti siitä lainasta eroon. Tai ainakin painaa sen jäljellä olevan velan tolleen selvästi turvalliselle puolelle ettei käy kuten youtuben teslamiehille että parin vuoden lyhennysten jälkeen joutuu vielä maksamaan tonneja että saa auton edes myytyä.
                                                    Viimeksi muokannut hopsis; 7.3.2024, 18:05.

                                                    Comment


                                                      mä olin jo kovasti hakemassa uudenkarheaa i3S:ää, että olis päässy säästämään, mutta sitten iski nuukuus. En saanut millään laskettua minin vaihtoa taloudellisesti kannattavaksi ja kun on päässyt vihdoin vähän maistamaan velatonta elämää, jäi siirrot tekemättä. Harrasteautorahatkin meni nordnettiin, mutta motskarin verran jätin pesämunaa, että saa jotain harrastaa, muuten lähtee järki. Näyttää siltä, että harrastekelpoisten autojen hinnat ei oo tullu viiden vuoden takaisesta yhtään alas, nyt niillä on vaan ajettu satku enenmmän ku silloin. Talouden autoina on nyt Smartti ja Mini, eikä haittaa yhtään :D Oikeastaan Osuuspankin yhteydenoton jälkeen oli tosi helppo tehdä nämä ratkaisut ja tyytyä niihin leluihin, mitä pihalla seisoo. Veikkaan, että sähkökaluston hinnan kehitys säilyy edelleen samanlaisena, kun akkukoot näyttää kasvavan melkoisesti uusissa platformeissa. Jollain oikeasti edullisella lainalla tilanne olisi saattanut olla toinenkin, mut tätä hankintaa koitin perustella nimenomaan taloudelisella puolella ja aika nopeasti se alkoi näyttää siltä, että a: edullista lainaa ei saa mistään ja b: tuon em. sähkölaitteen ostamisessa olisi luultavasti kussut useita tonneja vuodessa.
                                                      Viimeksi muokannut JM; 9.3.2024, 10:26.

                                                      Comment


                                                        Toimitusmaksu joo, aikoinaan väänsin tuosta uuden auton kohdalla, että mikä hemmetin toimitusmaksu. Jos ostan maitopurkin kaupasta niin ei siihen tule mitään toimitusmaksua lisäksi. No ei muistaakseni kertoneet mitään järkevää syytä.
                                                        Veholta viimeksi käytetyn ostaneena muistaaksen ei ollut mitään toimitusmaksua. Hinta mitä sovittiin puhelimessa oli se mitä piti maksaa. Sai puhelimessa suoraan jo ihan sopivan alennuksen ja auto oli semmonen mitä oli kerrottu. Toki siinä ilmeni kaikkea myöhemmin, mutta sen hoiti Vehon takuu hienosti.
                                                        Todellisen vuosikoronhan pitäisi sisältää myös nämä erilliset kulut?

                                                        Comment


                                                          Edes Keskon kokoisen toimijan ei ole järkevää sekaantua autorahoituksiin, pelkästään aiheeseen liittyvä lainsäädäntö ja valvonta on niin hankalaa että helpompaa ulkoistaa johonkin asiaan erikoistuneelle santanderille.
                                                          Se on just näin. Ei kannata sotkea eri alan busineksia keskenään. K-Auton business on myydä autoja ja rahoitusyhtiön ydinbusiness on myydä rahaa sitä tarvitseville. Btw. mullekin tuli ton C8 rahoitus K-Autolta OP:lta. Ei ollut mikään halpa laina mutta tuntui liian pahalta ottaa kymppitonneja omia säästöjä ja sijoittaa ne autoon. Henkinen ongelma selkeästi. En edes muista milloin olisin edellisen auton ostanut rahoituksella.

                                                          Toimitusmaksut yms. rahoituksen piilokulut näkyvät kyllä autorahoituksen todellisessa vuosikorossa mutta ei yleensä ilmoitetussa korossa. Tai ainakin pitäisi näkyä.

                                                          Comment


                                                          • Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan kuluttajaluoton mainonnassa pitää ilmoittaa luoton todellinen vuosikorko (siis sisältäen toimitusmaksu perustettaessa että kuukausittainen käsittelymaksu) ja luottokustannukset yhteensä.


                                                            No mainonnassahan tätä ei yleensä noudateta. Mutta saatiin vähän aikaa sitten Sakasta virallinenkin tarjous sähköpostiin, jossa rahoituslaskelmasta puuttui kokonaan nuo tiedot. Ei ole ihan KKV:n sääntöjen mukaista meininkiä.

                                                            Comment


                                                              Alkuperäinen kirjoittaja Ilkka L Näytä viesti

                                                              Btw. mullekin tuli ton C8 rahoitus K-Autolta OP:lta. Ei ollut mikään halpa laina mutta tuntui liian pahalta ottaa kymppitonneja omia säästöjä ja sijoittaa ne autoon. Henkinen ongelma selkeästi.
                                                              Tämä osu ja upposi. Vaivalla säästetyt rahat on vaan niin pirun tiukassa laittaa kohteeseen, jossa raha on varmasti mennyttä. Huomattavasti mukavampi on antaa säästöjen ja sijoitusten tuottaa lisää ja maksaa siinä samalla pankkilainaa tai autorahoitusta pois. Mulla on ollut hieman kuumeilua i4:een, mutta toistaiseksi ajattelin kuitenkin tyytyä ajelemaan i3:lla, ehkäpä niin kauan kun se eteenpäin liikkuu ja laittaa sukanvarteen ne rahat, mitkä taas joutuisi rahoituslaitokselle antamaan.

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X