Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Audi A4 B5 Q ostamassa, vinkkejä kaivataan

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Audi A4 B5 Q ostamassa, vinkkejä kaivataan

    Aluksi kiitos hyvästä ja asiallisesta foorumista! Päättyvän talven aikana muutamaan otteeseen epätoivoisesti kohti yläpihan parkkista yrittäessäni päätin, että ensi talvena ajan Quattrolla ja sellainen olisi nyt tarkoitus lähikuukausina hankkia. Kesäauto siis on, ja jatkossa se saa sellaisena pysyäkin. Haussa ei ole talvipommi eikä ensisijainen jäärata-auto vaan asiallinen käyttis, jonka ovia ei tarvitse pitää pakkasellakaan kiinni mustekaloilla tms.

    Budjetin ollessa rajallinen olen kallistumassa A4 B5 1.8TQ:n puoleen. B5 on aina miellyttänyt silmääni ja tällaisen käyttöauton kohdalla mallin yleisyys on mulle plussa, ei miinus. Rehellisesti sanottuna en tiedä Audeista kovinkaan paljoa, joten toivon todella saavani täältä apua mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, joihin en ole löytänyt vastausta Googlella:
    - Muuttuiko faceliftissä 1999 1.8T:n osalta muuta merkittävää kuin etu- ja takaumpiot? Tuliko 150hk -> 180hk silloin, ja mihin tehonnousu perustui, lastuun, ahtimeen vai mihin?
    - Miksi 2.6l-koneet (myös 30-v) ovat ainakin länsinaapurissa jopa halvempia kuin 1.8T..? Eikö isompi olekaan parempi..?
    - Audin varustelupaketit ovat ihan vieraita, jaksaisiko joku selvittää mitä esim. S-line sisältää? Myynti-ilmoituksissa mainitaan harvoin varustelutaso, luetellaan vain yksittäiset varusteet. Ilmastoinnin ja sporttipenkit haluan ehdottomasti, onko muita varusteita, millä olisi esim. merkittävä vaikutus jälleenmyyntiarvoon?
    - Uskallanko ostaa paljon ajetun (200k+) 1.8TQ:n? Mitä hajoaa ensin ja onko korjaaminen (osat) kallista? Hesarin sivuilta http://www.hs.fi/autot/vikasarja/ löytyvä A4:n vikasarja on pitkä kuin nälkävuosi, pitäisikö huolestua vai kertooko tämä vain mallin yleisyydestä?

    Tiedän, ettei ole koskaan paras tapa tulla uuteen yhteisöön kysymysliudan saattelemana, mutta olisin hyvin kiitollinen vastauksista! Kysymykset ovat sellaisia, että vastauksia on yhtä monta kuin vastaajiakin, mutta haluankin kuulla juuri omia kokemuksia ja mielipiteitä. Topicin saa toki siirtää, jos on väärässä paikassa.

  • #2
    Minulla Audi a4 b5 tq,ajettu nyt 185 tkm.Vikoja ollut;bypass letku uusittu 10 eur,sytkäboksi uusittu 100 eur,jarrupalat uusittu 50 eur.Siinä kaikki 4 v ajalta.Olen ollut todella tyytyväinen autoon.lastutin Karalla ja kulutus putosi toista litraa 100 km matkalle ja tehtot riittävät abt 200hv.Se quattro on tosi mukava ajella talvella ja muulloinkin.Kuluttaa noin 8.5 l seka-ajossa 98 okt bensa.

    Kaikki remontit olen tehnyt itse.Työn maksuja ei siis ole mukana hinnoissa vain osat.

    Comment


      #3
      - Muuttuiko faceliftissä 1999 1.8T:n osalta muuta merkittävää kuin etu- ja takaumpiot? Tuliko 150hk -> 180hk silloin, ja mihin tehonnousu perustui, lastuun, ahtimeen vai mihin?
      Faceliftinäkin on 150hp. Kaikki suomiautot on tuota tehottomampaa. Tehonlisäys tehty ahtimella ja ohjelmalla.

      S-line on tullut vasta B6 sarjassa markkinointitermiksi. B5:ssa sporttipaketti sisältää matalemman alustan sporttipenkin ja sporttiratin.

      - Miksi 2.6l-koneet (myös 30-v) ovat ainakin länsinaapurissa jopa halvempia kuin 1.8T..? Eikö isompi olekaan parempi..?
      Turbovehkeestä saa helposti vähintään samat tehot kuin V6 vaparista. Luultavammin 1.8T:ssä jää vielä bensakulutkin pienemmäksi. Erittäin tyytyväinen olin 1.8T:hen kun 4 vuotta sillä ajelin, nyt on yksi puhallin enemmän konehuoneessa.


      Hesarin tyyppivikalistausta on ihan turha lukea, kattaa vuodet 1994-2007 ja kaikki moottorityypit, joten tuolla skaalalla saa mihin autoon tahansa pitkän listan. Listassa mainitaan jopa kuluneet jarrulevyt, hohhoijaa...

      Isompia remontteja varmaan (200+tkm) alustan osat ja turbovehkeessä voi turbo hajota, mutta ei niitäkään kannata pelätä. Jos kyseisiä osia huollettu, niin turvallisin mielin ostaisin.

      Comment


      • #4
        Morjensta vaan. Parempi kysyä kuin katua vai miten se viidakon vanha sanonta menikään..

        Ekana tuli mieleen, että tuo n.200000km on ollut sellainen perinteinen määrä, missä nuo pyörän laakerit alkaa oireilemaan. Itsellä ne meni kaikki neljä muutaman tuhannen kilometrin sisällä, kilometrejä taisi olla silloin mittarissa about 190000. Siihen kannattaa siis varautua. Osat ei ole pahan hintaiset(n.50-80e yksi laakeri), mutta työnä aika iso, eli hintaa kertyy jos joudut muilla teettämään. Tosin varmasti klubista löytyy herrasmiehiä jotka kauniimmalle sukupuolelle tekevät tuon talkootyönä ;) Ja minullakin on etu- ja takanavat ylimääräisenä joihin on juuri ne laakerit vaihdettu, eli soittoja sitten vaan kun tulee tarvis.

        Tukivarsiahan tuosta menee suunnilleen samaan tahtiin kun käyt tankkaamassa, eli joka tankillisella alkaa joku kulma kolisemaan. Niitä kannattaa siis pitää silleen tilauksessa, että aina on tukivarsipaketti matkahuollossa tai postissa odottamassa..Ja sama homma näissäkin, eli ei ole kalliita osina, mutta helvetillinen työ vaihtaa. Kannattaa myös olla väleissä paikallisen renkaidensuuntauspaikan väen kanssa.

        Sanomalehtiä kannattaa ruveta kanssa keräämään jos tuon auton päätät ostaa. Niitä tarvitset ennemmin tai myöhemmin. Kuitenkin menee joku niistä vedenpoistoaukoista tukkoon ja yksi aamu huomaat että tarvitset kumisaappaat korkkareiden sijaan autoa ajaessasi. Kun nimittäin lattioilla on n.20 litraa vettä. Tässä vaiheessa tungetaan ne Hesarin vuosikerrat sinne lattiamattojen alle imemään vettä..

        Ja samalla kun keräät niitä lehtiä sinne takakonttiin, niin jätä sinne hieman tilaa puolalaatikolle. Siinä laatikossa kannattaa pitää vähintään kahta uutta puolaa mukana. Jos suunnittelet lapin reissua, niin varaa vähintään neljä puolaa mukaan..Tuossa turbokoneessa nekin kuuluvat kulutustavaroihin. Kannattaa siis tallentaa se puolan osanumero puhelimeen samaan paikkaan paikallisen varaosapuljun kanssa, niin osaat sanoa sen sitten kun sinne soittelet. Tosin niitä puolia menee niin usein, että sen numeron oppii kyllä äkkiä ulkoakin.

        Moottoripuolella on sitten nämä perinteiset mekaaniset viat, eli turbon laakerit alkaa jossain vaiheessa päästämään öljyä läpi, samoin venttiilinvarren kumit. Letkuja menee konehuoneessa ristiin rastiin ja lähes poikkeuksetta niistä joku vuotaa, joko painetta ulos tai imee ilmaa sisään. Ja aina on koneen käynti perseellään. Nykii, ei ahda, ahtaa liikaa, ahdot soutaa, ei käy tyhjäkäyntiä, käy liian korkeilla kierroksilla tyhjäkäyntiä yms..

        Tuossa nyt oli muutama ensimmäinen huomio mitä tuli mieleen. Varmaan löytyy sellaisiakin yksilöitä, joissa vikoja ei ole. Audin museossa voisi olla joku yksilö, jos sillä vaan ei ole ajettu ja ehkä muutamia löytyy sellaisilta omistajilta jotka eivät voi tunnustaa, että Audissakin on vikoja. Harrasteautonahan tuo toki menettelee, jos ei sillä tarvitse pakosti ajaa jatkuvasti. Omaanikin olen koko ajan tyytyväisempi, varsinkin kun se on nyt seissyt osiin purettuna tallissa n.puoli vuotta :)

        Comment


        • #5
          Taisi olla vähän sarkasmia rivien välissä... ;)

          Olen omaan V6 2.6 (12v) tyytyväinen ollut, kulutus tällä hetkellä matka-ajossa noin 8.8l, kaupungissa 12-15l. Riippuu vähän ajotyylistä, jos ilon moottorista haluaa ottaa, niin tietysti vähän enemmän. Vielä on tulpat vaihtamatta, saa nähdä miten paljon kulutukseen vaikuttaa. Ei ole kokemusta tuosta 1.8T:sta, joten en ole vertailukohdetta. Mutta jos tyytyy rauhalliseen tasaiseen, toisinaan vähän tahmaiseen menoon, niin pysyy kulutus kurissa. Moottori kun alkaa vetämään siinä 2800 kierroksen jälkeen vasta kunnolla, mutta kulutus on ajotietokoneen mukaan pienempi isommalla vaihteella ja pienemmillä kierroksilla.

          Tukivarret varmasti kulutustavaraa, riippuu varmasti kuinka paljon ajelee ja minkälaista settiä on vaihdettu alle. Omassa kolisee tällä hetkellä vasen takapää hieman.

          Ovet pelasi hyvin talvella, toinen takaovi vähän heikommin, mutta taitaa olla vain lukon puhdistuksen paikka. Pitää ensitalveksi korjata. Takakontin lukosta en tiedä onko sen tarkoitus toimia, muttei ainakaan avain käänny lukossa. Keskuslukituksella kyllä menee lukkoon.

          Veden tulosta sisälle ei ole vielä kokemuksia, pitäisi ne vedenpoistoaukot tutkia, mutten mielestäni hälyyttävää vielä nähnyt noissa kauloissa, kun vaihdoin raitisilmasuodattimen (loppui dieseleiden käryt kuin seinään). Varmasti varsinkin pahimpaan aikaan paras tutkia välillä.

          "Isompi" jakopäähihan vaihto on Audin mukaan 120000km välein (tai 6 vuotta). Joten jos 200tkm+ hommaa, niin se on edessä ellei ole juuri tehty. Muuta onhan tuo vähän joka autossa aina edessä.

          Ajotietokone on mielestäni yksi jälleenmyyntiarvoa nostava asia.

          Comment


            #6
            Omia kokemuksia on 98-mallin A4 avant quattrosta 2.4 30v koneella. Heinäkuusta 2007 lähtien on tullut reilut 40 tkm(autossa 167 -> 212 tkm). Tänä aikana perushuoltojen lisäksi olen vaihtanut jarrulevyt ja -palat, raidetangon päät, vilkkurele, etuiskarit ja pyöränlaakerit taakse. Etutukivarsiin en ole koskenut, alla näyttäisi oleva TRW:n setti, joka lienee vaihdettu juuri ennen auton siirtymistä Suomeen. Takakallistuksen vakaajan tukitangot(koiranluut) vaihdoin, kun toisessa oli välystä rekisteröintikatsauksessa. Airbag-valo on syttynyt pariin otteseen ja ajonesto temppuili kerran. Elektroniikkaspray ja vikakoodien nollaus VAG-COM:lla on pitänyt nämä ongelmat nyt poissa. Sisältä kastumiseen en ole tämän audin kanssa törmännyt. Ovien listat sen sijaan sai vaihtaa heti alkuunsa.

            Tyypillisiä vikoja tämän verran ajettuun Audiin, kuten muiden kommentteja ja muita viestiketjuja lukemalla voi todeta. Audin ostoa ei kannata pelätä, mutta tiettyihin juttuihin on hyvä varautua. Osat eivät ole erityisen kalliita(suhteellista), mutta ulkopuolisen työn käyttö usein on.

            V6-moottorista ei välttämättä kannata kaihtaa, omassani kulutus on pyörinyt 8.5 - 10 litran välillä. Öljysyöppökään tämä ei maineestaan huolimatta ole, 35 tkm:n matkalla lisäysöljyä kului 2 litraa.

            Comment


            • #7
              Itsellä ollut nyt vuoden päivät 1.8T avant. ei ole isompaa vikaa vielä ollut ja muutenkin olen ollut tyytyväinen autoon. vaihdettua osaa vuoden sisällä normi huoltojen lisäksi kaikki jarrupalat + eteen levyt 140? koko homma kun ite vaihto, ovat helppo vaihtaa ite. laturi vaihdettu nyt keväällä, alko oireileen latauksen kans niin vaihdoin heti kättelyssä reilu 200?. 1 tukivarsi ja raidetangonpää vaihdettu viimekeväänä. autolla ajettu reilut 200tkm.

              Comment


              • #8
                Semmosta vaan, ettei kannata langeta tuontiautoon. Alkuperäinen suomalainen/ruotsalainen käy, mutta jos on tuotu saksasta tai italiasta niin unohda.

                Huolto on paskaa ja kallista > tee itse. (Ei merkkihuoltoa hintojen vuoksi edes testattu.)

                Tähän mennessä vaihdettu useamman tonnin edestä osaa, ja vieläkin löytyy lisää korjattavaa varmaan useamman tonnin saan tuohonkin uppoamaan. Ei kyllä mitään ostaessa maksanutkaan verrattuna muihin samantyyppisiin.

                On vähän eri meno kuin aasian riisikipoissa, talvi keleillä loistava.
                Viimeksi muokannut _jone_; 24.7.2009, 02:40.

                Comment


                  #9
                  saksasta tai italiasta niin unohda.
                  Saksa ja ja Italia on ihan toiselta planeetalta. Italia on kehitysmaa mistä ei pitäis tuoda mitään teknistä laitetta, mut saksassa osataan pitää autoista huolta. Jokatapauksessa auton yleiskunto kannattaa tutkia.

                  14 vuotta vanhan Audi 80:sen pohja oli saksasta tuotaessa paremmassa kunnossa kuin 6 vuotta vanhan A4:sen joka on kylpenyt täällä suomen suolapaskassa.

                  Comment


                  • #10
                    Oho, kiitokset nopeista vastauksista! Jatkakaa toki keskustelua, niin tiedän mitä tarkastella, kun kauppa tulee ajankohtaiseksi kesän aikana. Herrasmiehiäkin mainostetaan löytyvän, mahtavaa! ;) No, herrasmies on omasta takaa, ja kiltisti on ottanut jakoavaimen käteen siinä vaiheessa, kun mun voimat tai taidot eivät ole riittäneet. Tietysti harrastamisen laajentaminen vieraaseen merkkiin vähän jännittää, joten watch this space kun tulen kyselemään how-to-ohjeita..

                    Kolisevat tukivarret, viheltävät pyöränlaakerit tai puolaviat eivät vielä saa mua luopumaan ostosuunnitelmista. Eivät ole mitenkään Audi-spesifejä ongelmia. Tulkaa sanomaan, jos löydätte hauskan ajokin, josta eivät osat kulu ollenkaan..

                    Ruotsalaisista autoista on hyviä kokemuksia, myös sellaisista, jotka on tuotu ensin Saksasta Ruotsiin. Varustetasot ovat parempia ja hinta kohdallaan, ja Ruotsista on helppo ja edullinen hakea autoja. Toisen saksalaisen merkin kohdalla opimme kantapään kautta, että huohotinputkea ei Saksa-autossa ole eristetty. Mahtaako Audissa olla vastaavia huomioita?

                    Jos sopiva auto löytyy 150-hepoisena, pääsenkö tosiaan ahtimen ja lastun vaihdolla 180 hevoseen? Turboista ei ole tosin oikein mitään kokemusta, joten kuinkakohan vaikea homma asteikolla 1-10 mahtaa ahtimen vaihto olla?

                    Quattrosta ei kukaan ole vielä sanonut pahaa sanaa, voimansiirron palikat ei taida olla ensimmäisten hajoavien joukossa?

                    Onkos noissa B5:ssa (sedania ensisijaisesti hakemassa) taattuja ruostepaikkoja, mitä pitäisi ostohetkellä tarkastaa?

                    Comment


                      #11
                      Jos sopiva auto löytyy 150-hepoisena, pääsenkö tosiaan ahtimen ja lastun vaihdolla 180 hevoseen?
                      Pelkällä ohjelmoinnilla tulee se 190++ hevosta. Ei tartte edes osia vaihtaa.

                      Onkos noissa B5:ssa (sedania ensisijaisesti hakemassa) taattuja ruostepaikkoja, mitä pitäisi ostohetkellä tarkastaa?
                      Ei, ellei ole huonosti kolarikorjattu. Täyssinkitty kori. Nämähän on aina roikkuneet ruostekestotestien 1. sijalla. Pikkusen pintaruostetta oli omassa nosturipaikkojen kohdalla.

                      Comment


                        #12
                        Mulla oli 2002 - 2007 B5 1.8Tq (mallivuosi. 1996, ensirek. 1995) , saksantuonti ja kilsat ajoin välille 97 -197 tkm. Aluksi oli ihan vakio, mutta pikkuhiljaa sitten päivitin siihen lastun, putkiston (BN-Pipes) ja alustan (Eibach -30mm setti). Jarrut vaihdettiin kertaalleen joka nurkkaan. Tukivarsia vaihdettiin eteen molemmille puolille molemmat ylätukivarret (varmuuden vuoksi kerralla kaikki) sekä ns. koiranluut. Alatukivarsia ei tarvinnut vaihtaa. Alusta meni vaihtoon siksi että toinen takajousi oli poikki --> "järkevää" on uusia samalla kaikkiin nurkkiin uudet jouset ja iskunvaimentimet.. Kerran vaihdettiin taakse ylätukivarteen pusla. Öljyvuotoja oli myös moottorissa, muistaakseni öljykellon jalasta tiputteli. Nokkien välinen ketju vaihdettiin kertaalleen. Turbon kanssa ei ollut mitään ongelmia missään vaiheessa.

                        Tykkäsin autosta kovasti ja oikeastaan ilmastointilaitteen puute sai sitten loppupelissä minut laittamaan auton kiertoon. Jos se olisi ollut autossa niin olisin varmaan vieläkin tyytyväinen B5:n omistaja.

                        http://www.ajovalo.net/Mallit/Audi_A4_95.htm kertoo vähän näistä mallimuutoksista. Itse etsisin faceliftatun B5q:n joko 1.8T tai 2.4V6 30V koneella vähän riippuen siitä että haluaako virivaraa vai ei.

                        Olen antanut itseni ymmärtää että noista ihan vanhimmista ei saa ihan yhtä paljon tehoa irti pelkällä lastulla mutta asiasta on muitakin mielipiteitä. Ero ei ole suuri, puhutaan vajaasta 10 hevosesta.

                        Comment


                        • #13
                          Mun kappale on Saksan tuonti, vuosimallia 95 ja todella hyvin pidetty ja huollettu merkkihuollossa Saksassa ollessaan. Pohja on loistavassa kunnossa, ainoat ruosteet mitä tutkiessa olen löytänyt on pakoputki ja sen kiinnitykset (tosin en pohjaa ihan kunnolla ole voinut syynätä). Maalit on jostain ovien sisäkulmista ja parista muusta pikkukohdasta vähän lohkeillut, muttei siellä ruostetta ainakaan vielä näy. Auto on tullut Suomeen muistaakseni 2001. Jos ei tietäisi, niin luulisi uudemmaksi kuin 1995 valmistetuksi. Itselläni ollut muutaman kuukauden.

                          Öljyvuodoista sen verran, että tuo öljyanturi/kello myös tiputti heti alkuun, joten se varmasti kannattaa vaihtaa, jos se alkuperäinen vielä on. Ensiksi oli vain vähän öljyn käryä, mutta nopeasti alkoi ihan vuotamaan. Näppärä vaihtaa öljynvaihdon yhteydessä, kun vaihtaa suodattimen. Se anturi on vähän piilossa, niin helpoin samalla kun suodatin on irti.

                          Comment


                          • #14
                            Oma B5 tuli Ruotsista tuossa viimesyksynä, tuolloin mittarissa oli 154tkm. Mukana tuo tuikitärkeä huoltokirja merkkiliikkeen leimoilla. On siis tuota facelift-mallia. Olikohan nordicaudin arkistoista, kun löytyy audin esite noista facelift-muutoksista, jos niihin haluaa paremmin syventyä.

                            Tällä hetkellä mittarissa 166tkm ja tähän mennessä on tullut vaihdettua 1 vetarin suojakumi, kaikki koiranluut, takajarrulevyt ja -palat, termostaatti sekä 1 raidetangonpää. Öljyä ei kuluta yhtään, ja muutenkin oon ollut tyytyväinen. Tehoa on tietysti liian vähän ja alustasarjaa pitäis laitella ja vannetta jajajaja...

                            Comment


                            • #15
                              Naura räkäsesti näille aitojen ja alkuperäisten SUOMI autojen ihailijoille. Sillä nyt ei ole paskankaan merkitystä mihin maahan se auto on uutena myyty. Huolto ja käyttö sen ratkasee. Muussa kuin suomi autossa saattaa olla jopa jotain varusteitakin perinteisen lohkolämmittimen ja vetokoukun lisäksi.

                              4 vuotta takana oman kulkineen kanssa, murheita on ollut mutta olisi ollut kaikkien muittenkin merkkien kanssa. Seuraavakin auto tulee siis olemaan Audi.

                              Etupään alustanosat on kulutus tavaraa, mutta ne ei ole kovin kalliita. By-passeja menee, ei myöskään kalliita. Turbo varmaan viimeistään tarvii huoltoa/vaihtoa siinä 200tkm paikkeilla. Mulla mittarissa vajaa 170tkm ja oon jo vaihtanu kaikki pyörien laakerit, turbon ja kytkimen. Puola vikaa ei mulla ole ollut.

                              V6 koneiset varmasti halvempia koska ylläpitäminen niissä kalliimpaa ja bensaa menee enemmän. Saman suorituskyvyn kun saa pelkällä lastulla 1.8T:stä.

                              Comment


                              • #16
                                -00 1.8TQ Avant vikalistaa parin viimevuoden ajalta. Ajettu 150 tkm

                                - Takapyörän laakerit +työ (250?)
                                - Tukivarsia n+1 kpl (700?)
                                - Xenon ballasti + työ (n 750?)
                                - vetarien suojakumit (x ?)
                                - ABS hydrauliikkayksikkö +työ (750?, vaihdettu turhaan)
                                - Jarruvalontunnistin +työ (60?)
                                - Jarrupääsylinteri ( ? ?, lasku ei vielä tullut)

                                Melkein kaikki taitaa olla merkkiliikkeen tekemiä, kun omat korjaustaidot ja välineet rajoittuu jonnekin renkaan- ja öljynvaihdon tapaisiin pikkuremontteihin. Jarrutkin on kerran päivitetty, mutta ne on kuluvaa osaa. Varaosahinnat ovat mielestäni kohtuu suolaiset.

                                Auto on kyllä hyvä ajaa, mutta mitenkään saksalaiseen tyyliin jämäkäksi en sitä sanoisi. Paljon pieniä nitinöitä ja natinoita mm ovista, kattoluukusta, kojelaudasta yms. Pitää tietysti muistaa että 10 vuotta vanha auto ei ole enää uusi, vaikka kuinka toivoisi. :)

                                Faceliftissä on ainakin valojen lisäksi paljon nykyaikaisemman näköinen sisusta, mitä vanhemmissa malleissa.

                                Comment


                                  #17
                                  Mikä on Päivin budjetti?

                                  Comment


                                  • #18
                                    Ah, budjetti, tuo ikuisuuskysymys.. No, alunperin olin lähdössä ostamaan muutaman tonnin talvipommia. Nyt olen kallistumassa tuonne faceliftien puolelle..

                                    Duke ja muut tuontiautoja tuoneet, oletteko joutuneet vaihtamaan mitään osia talvenkestäviin?

                                    Comment


                                    • #19
                                      Ruotsista tuoneena ei ole tarvinut vaihtaa mitään.
                                      Saksasta kun on tuonut niin ainoastaa letkulämmitin täytynyt asentaa.

                                      Comment


                                      • #20
                                        Alkuperäinen kirjoittaja Duke Näytä viesti
                                        Naura räkäsesti näille aitojen ja alkuperäisten SUOMI autojen ihailijoille. Sillä nyt ei ole paskankaan merkitystä mihin maahan se auto on uutena myyty. Huolto ja käyttö sen ratkasee. Muussa kuin suomi autossa saattaa olla jopa jotain varusteitakin perinteisen lohkolämmittimen ja vetokoukun lisäksi.
                                        Näinhän se taitaa olla, mutta kummasti tuntuu se huoltokirja sinne italiaan tai saksan maalle jäädä! Mutta sinä duke kun olet noin audi guru niin osaat poimia ne helmet sieltä. Valitettavasti kaikille ei näin käy.

                                        Italian autosta puuttui, keskuslukitus(kyllä, ei löytynyt vin koodeistakaan) jälkiasennettu oli kuitenkin, lohkolämmitin, vetokoukku(jos nyt sattuu tarvitsemaan), penkinlämmittimet.

                                        Comment


                                          #21
                                          Tuontiautoa ja Italiantuontia ei kannata verrata keskenään samassa lauseessa ;)

                                          Comment


                                          • #22
                                            Letkulämmitin ainut talvivaruste mitä olen asentanut tuohon. Tämäkin loistoyksilö tuli tämän gurun toimesta itseasiassa Italiasta =) Vierastin itsekin alkuperämaata aluksi, turhaan.

                                            Comment


                                              #23
                                              Löytyy niitä susikappaleita "Suomiautoistakin". Se on henk koht koettu.
                                              Paskaa löytyy myös muista maistakin. Jos löytyy huonoja, miksei löytyisi hyviäkin?
                                              Nykynen 3:n euron 3:s golffikin on saksasta rehattu ja kuinkahan monessa saman ikäisessä "Suomigolffissa" on ilmastointi ja vakkari?

                                              Mutta jos ostaa autoliikkeestä Suomesta niin saa ainakin sen 6kk "takuun". Ulkomaillakin se useimmiten toimii, mutta ei aina.

                                              Mutta sitten se mun penni. Koska auto tulee nimen käyttöautoksi, niin ehkä tuo V6 voisi olla turvallisempi ja varmempi. Kilsoja nielleessä turbokoneessa on vikaantuvia kohteita kuitenkin enemmän.
                                              Ja v6:ssa on parempi soundi :) Mutta sen kohdalla tehot on ja pysyy.

                                              Mutta miksi näitä virittämään? Eikö se +150hp kuitenkin aika pitkälle käyttöäautossa piisaa?

                                              Comment


                                              • #24
                                                Öhh... ei riitä =) 1.8T tuntuu jotenkin niin ahdistetulta vakiona. Lastulla ihan eri auto.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Tuontiautoihin on hyvä laittaa roiskeläpät, jos joutuu ajelemaan hiekkateitä. Vakkari puuttuu yleensä tuontiautoista. Itsellä on tuontiauto[saksasta] ja olen noin 20 tkm ajanut eikä mitään vikaa. A4 facelift 2.8 V6 on hyvät alaväännöt, jos tarvii paljon kärriä kuljettaa mukana. Mutta kyllä se 1.8T on hyvä valinta"kestävä kone".

                                                  Comment


                                                  • #26
                                                    Joo, 150hk ei ihan vielä riitä.. Nykyisessä käyttöautossa on karvan auki 200 ja sekin loppuu tasaisin väliajoin kesken, paino taitaa olla samaa luokkaa A4:n kanssa. Turbossa houkuttelee virityspotentiaali, pelottaa lähinnä täydellinen kokemuksen puute. Käyttöauto on toki käyttöauto, mutta tavoite on silti saada hyvä mieli aamuisin, jatkossa myös lumisina ja liukkaina aamuina, siksi quattro.. Josta kukaan ei ole vielä sanonut mitään noin niinkuin tekniikkana, kestävyydestä tai muutenkaan. Mikä muuten on quattron vetosuhde?

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      A4/B5 quattro:
                                                      [COLOR=#0000ff]Torsen[/COLOR] T-2 centre differential, 50:50 'default' split, automatically apportioning up to 67% of torque transfer to either front or rear axle.

                                                      Ei torsen quattro kyllä ekana laukee Audissa.
                                                      Ja jos haluat hyvän mielen Audissa niin jätä automaatit rannalle uikuttamaan :) Vähemmän huolta ja nelivedolla manuaali on kyllä mun mielestä mukavampi hallita.

                                                      Comment


                                                      • #28
                                                        http://www.autowiki.fi/index.php/Torsen

                                                        suomeksi

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Voimansiirto tuskin hajoaa ikinä (vain)lastutetusta 1.8 T .stä! Jos "pelkäät" tuota nelivedon kestävyyttä?? Osta suoraan RS nelkku niin ei lopu potentiaali heti kesken;)

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Mihin ajankohtaan tuli tarkalleen tuo B5 mallin faceliftaus?

                                                            Onko tuossa TS mallissa muuta eroo tekniikassa kuin tuo turbo, tuohon 110 kw malliin nähden?

                                                            Kuinkas paljon vakio kytkin kestää tehoja tuossa TS mallissa?

                                                            Ohjelmalla saa ilmeisesti tuohon n 210hp ja 320nm ,tämän ilmeisesti ainakin kestää.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X