Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

A4 B6 1.8T, öljynpainevalo syttyi --> konerikko

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • A4 B6 1.8T, öljynpainevalo syttyi --> konerikko

    Haku ei tuottanut tuloksia, joten kysyn viisaammilta tietoa kuinka laajasti on tuhoja odotettavissa?

    Ajoin tänään Raumalle ja hieman ennen Raumaa syttyi mittaristoon punainen öljynvaroitusvalo. Ajoin kuitenkin Raumalle n.20km työkiireiden vuoksi (jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisinpa pysäyttänyt auton ohjekirjan mukaan välittömästi). 500m ennen auton pysäyttämistä alkoi käynti kuulostamaan huonolle, mutta ajoin auton perille.
    Kolme tuntia myöhemmin, töiden jälkeen lisäsin öljyä koneeseen ja käynnistin auton. Käynnistyi kerralla ja ölyvalo häipyi, mutta käynti oli todella huonoa. Koneesta kuului raksatusta ja öljyvalo syttyi uudestaan, jolloin sammutin auton. Tarkistin öljyt ja lisäsin vielä hiukan, jonka jälkeen auto ei enää käynnistynyt.

    Sain yhden konsernin autoja huoltavan henkilön vielä illalla kiinni ja arvio oli, että öljysihti on ollut tukossa ja nyt ilmeisesti kone leikannut kiinni. Se välitön pysäytys olisi luultavasti pahimmalta säästänyt, että peiliin tässä saa katsoa.
    Hinausliike vie auton huomenna korjaamolle ja varmaan sieltä saa piakkoin alustavaa arviota kuinka laajat tuhot ovat. Pitääkö lähteä etsimään vaihtokonetta vai mikä mahtaa olla "taloudellisin" tapa ja paikka saada auto kuntoon?

    #2
    Jos 20km on ajettu ilman öljynpaineita ni veikkaan kyllä että tulee halvemmaks kattella vastaava moottori tilalle. Voi olla melko karua kateltavaa moottori nyt jos/ku se avataan.

    Comment


    • #3
      olen samaa mieltä horchin kanssa.

      http://en.bildelsbasen.se/?index=def...st_id=18576255

      tuosta esim 80tkm ajettu moottori 1,6ke + rahti luokkaa 150e.

      tietenni vaihtoon saa poltettua rahnoo jos ei itte vaihda.

      noissa on useimmiten 3kk takuu - selviää kun mailailee firmaan ja kyselee.

      Comment


      • #4
        Kyllähän se kone on varmasti aivan valmis jos on ilman paineita ajeltu. Nokkienkin laakeripinnat kun ovat kannessa niin ei selviä pelkkien laakereiden vaihdolla vaan menisi koko kansi vaihtoon, eikä alakertakaan varmasti ole nättiä kateltavaa.

        Comment


        • #5
          Syttyykö tuo punainen öljykannun kuva juuri öljynpaineesta, vai onko muitakin syitä sen syttymiseen? Autossa ei ole mitään lisämittareita ja auto on täysin vakiokunnossa (ei lastutettu yms.).
          Ihmetyttää vaan kun auto on toiminut täydellisesti ja kaikki huollot tehty. Mitään ihmeellistä ei siis autosta kuulunut vielä edes valon syttyessä. Kuuluuko öljysihdin tarkastus mihinkään normaali huoltoon, jos se nyt on ollut syynä?

          Comment


          • #6
            Valo voi tarkoittaa joko painetta tai öljyn määrää.

            Sihdin tarkistus ei kuulu mihinkään huoltoon, sillä sen tarkistaminen / puhdistus vaatii öljypohjan irrotuksen.

            Oletko mahdollisesti käyttänyt autoasi LongLife huoltovälillä?

            Comment


              #7
              Ainakin Passatissa tuo öljyn määrästä varoittava merkkivalo on erikseen ja väriltään oranssi.

              Comment


                #8
                Minullakin auto toimi "täydellisesti", mutta kytkimen vaihdon yhteydessä huomattiin että kampiakselilla on 3mm päittäisvälys ja näin ollen lohko ja kampiakseli vaihtoon (-> koko moottori Ruotsista). Long Life öljynvaihtoväleillä (ja mahdollisesti jalan lepuuttamisella kytkimellä) voi olla jänniä seurauksia. Ja huollot oli mullakin tehty huoltokirjan mukaisesti ajallaan. Itse siirryin auton ostaessani välittömästi max 15tkm öljynvaihtoväliin, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

                Öljymäärälle on erillinen varoitus, joka tulee näkyviin ajotietokoneeseen (eli ei erillistä merkkivaloa). En ole varma onko vakiovaruste, vai ainoastaan FIS:n yhteydessä.
                Viimeksi muokannut dumo; 17.12.2009, 11:53.

                Comment


                • #9
                  Tuossa vielä eri varoitusvaloista: http://net.jasonpearce.com/chronicle/audiwarnings.html

                  Comment


                  • #10
                    Itsekin arvelin ettei tuo öljysihdin kunto vakiohuolloissa tule esiin. Kuulemma ei ole tavatonta, että kone on tuon takia hajonnut. Joten voisihan tuosta sihdistä jotain lisäystä huolto-ohjelmaan valmistajan taholta tulla.
                    Painettahan tuo punainen valo tarkoittaa ja öljymäärä on sitten keltainen. Öljyt oli kyllä alhaalla, mutta ei ole keltaista valoa näyttänyt vaan suoraan punaista. Longlifen mukaan autolla on ajettu ja huollettu nyt 130tkm. Pääasiassa on rullattu matka-ajoa, joten kytkimen uskoisi kohtuu hyvässä kunnossa olevan.

                    Nyt odotellaan, että kone saadaan auki ja tietoa kunnosta. Odotukset ei kyllä kovin korkealla ole. repsan linkin kone tietysti houkuttaa, sillä nyt on tilaisuus päivittää BFB tuohon BEX-moottoriin. Mutta mitäs kaikkea tuossa lisäksi pitää vaihtaa: laatikko 6v., moottorinohjaus ja välijäähyt ainakin? Isot jarrut tuossa jo on vakiona. Helpoin ja varmaan halvin ratkaisu on vaihtaa vaan uusi BFB-moottori tuohon, mutta onko täällä hyviä vinkkejä tuohon asennustyöhön? Turun ja Länsi-Suomen alueen tekijöistä vaikka yv:llä otan mieluusti tietoa vastaan.

                    Comment


                    • #11
                      Nyt odotellaan, että kone saadaan auki ja tietoa kunnosta. Odotukset ei kyllä kovin korkealla ole. repsan linkin kone tietysti houkuttaa, sillä nyt on tilaisuus päivittää BFB tuohon BEX-moottoriin. Mutta mitäs kaikkea tuossa lisäksi pitää vaihtaa: laatikko 6v., moottorinohjaus ja välijäähyt ainakin? Isot jarrut tuossa jo on vakiona. Helpoin ja varmaan halvin ratkaisu on vaihtaa vaan uusi BFB-moottori tuohon, mutta onko täällä hyviä vinkkejä tuohon asennustyöhön? Turun ja Länsi-Suomen alueen tekijöistä vaikka yv:llä otan mieluusti tietoa vastaan.
                      no tuo kone taitaa tulla yleensä ilman mitään ruiskuun liittyviä osia, sekä ilman apulaitteita, mutta ehkäpä turbon kanssa. Selviää kun mailailet myyjän kanssa mitä tulee hintaan messiin.

                      itse vaihtaisin vain peruskoneen siirtämällä vanhasta tarpeelliset osaset uuteen moottoriin (ja samalla vesipumppu & jakohihnan vaihto niin on varma) ja homma toimii. selviää halvimmallakin.

                      joo niin, voisi olla että muutoskatsastus jäisi itseltä suorittamatta, eihän näitä päälepäin erota toisistaan. selitän tämän siis laiskuudella ;)

                      Comment


                        #12
                        Eihän se öljynpainevalon syttyminen tarkoita "ettei _ole_ öljynpaineita" vaan että niitä voi olla myös liian vähän. En nyt muista tarkkoja lukemia mutta itsellä syttyi tuo valo ja sitten mitattiin mekaanisella öljynpainemittarilla paineet ja oli noin 50% siitä mitä pitäisi olla. Korjaamossa sanoi ettei noilla paineilla tule vielä moottoririkkoa kun rauhallisesti ajelee.

                        Öljysihdin puhdistamisella palasi paineet normaaliksi, mutta 5 kierrosta Alastaroa reilummalla kaasulla sai taas öp-valon mittaristoon joten olisikohan öljypumppu vaihtokunnossa.

                        edit: tietenkään en missään nimessä suosittele ajamaan yhtään jos öp-valo syttyy, itse otin tietoisen riskin.
                        Viimeksi muokannut andre_; 17.12.2009, 21:42.

                        Comment


                          #13
                          Joten voisihan tuosta sihdistä jotain lisäystä huolto-ohjelmaan valmistajan taholta tulla.
                          Olisitko itse valmis maksamaan esim 80tkm huollon kohdalla 5h työstä, joka saattaa olla turha kun sihti ei olekkaan tukossa? Uskoisin että moni rupeaisi nikottelemaan huoltoneuvojalle, kun tulee ilmoitus, että nyt on sihti tarkastettu, tuloksena erittäin vähän kuonaa sihdissä, hintaa ko. toimenpiteelle 350€+ osat + se perus huolto (öljyt etc)


                          Mutta toisaaltaan taas, moni tipahtaa lattialle kun kuulee huoltoneuvojan ilmoittavan sen, että kone erittäin surkeassa kunnossa voitelun puutteen vuosi, korjaus arviolta 3000-10,000€ (summat päästä keksitty).

                          Comment


                            #14
                            Jahas, taas yksi tapaus lisää. Ei taida olla longlife huolto-ohjelma oikein passeli tälle moottorille. Itsellekin meinasi käydä sama homma 150tkm ajetulle koneelle, josta oli tosin huoltoväli jo puolitettu edellisen omistajan toimesta. Rikkinäinen nokkaketjun kiristin onneksi paljasti öljynpaineongelman, joten kohtuullisen vähällä laskulla vielä selvittiin. Sihti oli siis tukossa minullakin.

                            Comment


                              #15
                              Olisitko itse valmis maksamaan esim 80tkm huollon kohdalla 5h työstä, joka saattaa olla turha kun sihti ei olekkaan tukossa?
                              Tämä vois olla vapaaehtosena siinä vaihees ku viet huoltoon. Halvemmaks tulee tuo tuntihinta ku "uus" vanha moottori. Kyllä mä maksasin sihdin tarkistamisesta. Sais uuden öljypohjantiivisteen :)

                              Comment


                              • #16
                                Kertokaas nyt tietämättömälle että minkä näköinen osa tuo sihti on ja missä se on esimerkiksi 2.0 TFSI koneessa ? Aika outoa että periaatteessa puhdistusta vaativa osa leivotaan jonnekin koneen syövereihin niin että siihen ei pääse järkevästi käsiksi. Onko osan nimi englanniksi oil sump ?

                                Comment


                                • #17
                                  öljypohja pois ja siinä se näkyy.

                                  Comment


                                  • #18
                                    Osan nimi lienee englanniksi screen tai filter etc.
                                    Kait toi on tuonne leivottu siksi, että ei sitä ole ajateltu puhdistettavaksi joka huollossa, jos ollenkaan.
                                    Itselläkin oli sihti tukossa, tosin siellä oli myös runkolaakerinpultti lepäämässä myös. ~800? oli laakerinvaihto ja sihdin puhdistus Audilla Lohjalla. Eli ei ole halpaa tuokaan.

                                    Comment


                                      #19
                                      Minkälaista kuonaa sihtiin kertynee, noinkohan Forte-"suolihuuhtelusta" olisi (edes vähäistä) apua asiaan? Havaintoja kenelläkään?

                                      Comment


                                        #20
                                        Kaverin tallissa saman kohtalon kokenutta konetta katsellessa tuli myös mieleen, että oisko tuolle sihdille mitään työkalua jolla sen voisi huuhdella ilman öljypohjan irroitusta. Eli öljyropun ja anturin reiästä...

                                        Viimeksi muokannut 0; 25.8.2010, 16:03. Perustelu: Forumilta poistuminen

                                        Comment


                                        • #21
                                          Aika outoa että periaatteessa puhdistusta vaativa osa leivotaan jonnekin koneen syövereihin niin että siihen ei pääse järkevästi käsiksi. Onko osan nimi englanniksi oil sump ?
                                          Aika hankala sitä on koneen kylkeenkään laittaa ;)
                                          Minkälaista kuonaa sihtiin kertynee, noinkohan Forte-"suolihuuhtelusta" olisi (edes vähäistä) apua asiaan? Havaintoja kenelläkään?
                                          Uskaltaiskohan valuttaa ölpät pois ja kaataa koneeseen PineLinet yön yli muhimaan, lähtenee kaikki paska liikkeelle. Tämän kommentin voi ottaa puolivakavasti:)

                                          Comment


                                          • #22
                                            Onko tuo sihdin tukkiva lika petrooliliukoista vai jotain kiintää likaa? Esim. murua tiivisteistä ja jotain muuta kovaa.

                                            Ajattelin vaan, että pitäisköhän sihti vaihtaa varmuuden vuoksi jossain 100tkm:n kohdalla. Öljyt on tosin vaihdeltu uudesta lähtien 7.5tkm:n välein.

                                            Comment


                                              #23
                                              Lainaus:
                                              Aika outoa että periaatteessa puhdistusta vaativa osa leivotaan jonnekin koneen syövereihin niin että siihen ei pääse järkevästi käsiksi. Onko osan nimi englanniksi oil sump ?
                                              Aika hankala sitä on koneen kylkeenkään laittaa ;)
                                              No ehkei kylkeen, mutta kyllä tuossa olisi tuotekehityksen paikka - paljonkin olisi varmasti tehtävissä, että saisi huoltoystävällisen tuosta. Jos ei nyt vallan tuota Jarnon viittaamaa hybridipohjaa, niin ainakin jokin tarkistusluukku, ettei tarviisi puolta autoa purkaa...

                                              En tiedä minkä koneen suodatin tuossa valokuvassa on, mutta etkan kuvassa näyttää aika samalta - eli surkean pieni siivilä läpimitaltaan. Jostain 70-luvun koneista viimeksi livenä nähnyt moisia, niin olivathan ne liki kämmenen luokkaa pienessäkin myllyssä... Nyt ymmärrän paremmin sen tukkeutumisriskin.

                                              P.S. oil sump on öljypohja.

                                              edit: Jos vaikkapa vaihtaisivat öljypropun sellaiseen tynnyrinkorkkimalliin, ja sijoitus siivilän kohdalle...

                                              Comment


                                              • #24
                                                Kaverin auton sihtin tarkistusta mietittäessä kävi itselläkin mielessä jos sihdin näkisi endoskoopilla öljypropun reiästä. Taitaa vaan olla loiskelevyjä, tms. edessä. Jäi ainakin toistaiseksi mietintäasteelle.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Kyllä sinne varmaan endoskoopillakin näkee, ainakaan ADR-koneessa ei ollut loiskelevyjä edessä tuolla kohdalla. Bräkleen+sormet+rautalanka ym. tallilta löytyneet puhdistusvälineet käytössä koitin tuota viimeksi öljyjä vaihtaessani sorkkia.

                                                  Öljypohjan tiivistekkin kyllä tihkuu, että kait sen voisi joskus suorittaa junnollisen puhdistuksenkin.

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Polttomoottoreissa on ollut maailman sivuun sihti öljyn imuputken päässä. Jopa fordit ovat kestäneen nykyisiä Audeja pidemmälle. Vika ei taida olla mekaniikassa vaan moottorissa liian pitkään pyörivissä öljyissä. Normaali 10tkm öljynvaihtoväli ja kilometrit ovat huolettomia.

                                                    Comment


                                                    • #27
                                                      Mulla on audi coupe 2.3 ja sama vika että öljyvalo vilkkuu sillon tällön vaan, vein sen huoltoon ja huoltomies sanoi että kaikki on kunnossa ja luotan nyt siihen. Tarkistettiin ruisku, öljyt ja öljynpaineet ja missään ei ole mitään vikaa eli se on varmaankin / toivottavasti vaan sähkövika.

                                                      Yleensä kiihdytyksessä vilkkuu, ideoita missä vika??? Mutta välillä ihan millon lystää.. aivan outo.

                                                      Comment


                                                      • #28
                                                        Olen kuullut et myös tämä suolihuuhtelu on tukkinut näitä sihtejä.
                                                        Eli pesussa koneesta irttoova shaisse on menny sihtiin ja kun öljyt on puottanut pois niin sihti on jäänyt tukkoon..

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Mulla AVJ:ssä avattiin sihtiä, tai tarkemmin sitä imuputkea työntämällä öljypropun reiästä jarruputken pätkä jossa oli päässä 90 mutka ja se pää teroitettu. Jonkun 10min yrittämisen jälkeen se putken pätkä saatiin yhdestä sihdin reiästä sisään, sitten paineilmaa siitä jarruputken kautta sinne imuputkeen. Lopputuloksena öljynpaineet takaisin normaaliksi. Oltiin varauduttu jo öljypohjan irroittamiseen, mutta päätettiin kokeilla ensin jos sen jostain niistä reijistä saisi putsattua. Se sihti tais näkyä valon kanssa siitä öljypropun reiästä.

                                                          edit: Tehtiin muuten Forte käsittely ensiapuna ja siitä ei kyllä ollut apua tuohon öljynpaineongelmaan, mutta toisaalta eipä siitä ollut haittaakaan.
                                                          Viimeksi muokannut andre_; 20.12.2009, 12:22.

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Tämä vois olla vapaaehtosena siinä vaihees ku viet huoltoon. Halvemmaks tulee tuo tuntihinta ku "uus" vanha moottori. Kyllä mä maksasin sihdin tarkistamisesta. Sais uuden öljypohjantiivisteen :)
                                                            Taidanpa antaa seuraavan öljynvaihdon merkkiliikkeen tehtäväksi, samalla saavat tarkistaa tuon sihdin...Oli sitten tukkeessa tai ei!
                                                            Ja vaikka Forte-huuhtelu tuohon lisäks!

                                                            En tiedä minkä koneen suodatin tuossa valokuvassa on, mutta etkan kuvassa näyttää aika samalta
                                                            Jos joku löytää BFB:n sihdin varaosanumeron, niin kertokaa ihmeessä!

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X